Harmittaa niin lapsen puolesta

Vierailija kirjoitti:

Oon asunut maassa, jossa uudet toisilleen ennalta tuntemattomat henkilöt esittelee toisilleen yhteinen tuttu tietyn protokollan mukaisesti. Eli sille arvokkaammalle/vanhemmalle esitellään se nuorempi ja lopuksi kummatkin kättelevät. Eli siis aluksi kaikki olisivat tervehtuneet iloisesti ja se poika olisi esitellyt tyttöystävänsä äidilleen ja äitinsä tyttöystävälleen ja sen jälkeen he olisivat kätelleet ja vaihtaneet pari sanaa kohteliaasti.

Näin tehtiin epämuodollisissa teinien kaveriporukoissakin. Ihmiset myös tervehtivät ja osasivat aina vähän small talkia, vaikka olisivatkin olleet hyvinkin ujoja oikeasti. Ja ihan eurooppalainen länsimaa on kyseessä. Suomessa on metsäläisten tavat edelleen.

Olen ollut aviossa espanjalaisen miehen kanssa 15 vuotta. Lapset 14 ja 12v. Espanjankielen opettelin ensitöikseni. En silti ulkomaalaisena pääse perheen sisäpiiriin. Äiti ja siskot etenkin ovat samaa pataa ja seurustelevat keskenään.

Onneksi mieheni on fiksu ja ymmärtää tilanteen. Ilman hänen tukeaan en olisi jaksanut vieraassa maassa. Minulla on myös suomalaisia kohtalotovereita samassa kaupungissa niin voidaan tuulettaa ajatuksia.

Suomi on hieno maa kaikin tavoin Espanjaan verrattuna. Koulutuksen ja käytöstapojen puolesta ihan erityisesti.

Mikä tuo ”esittely” nyt on? Ei muuta kuin rennosti kyläilemään - thats it.

Pönötys pois. Tuttavissa ihan professoreja yms enkä ole kuullut mistään esittelystä nykypäivänä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä jatkaako seurustelua pojan kanssa kovin vakavasti. Pakettiin kuuluu valitettavasti kuitenkin jossain määrin myös pojan suku. Toki etu on tässä se, että tyttökin on jurottaja.

Höpö höpö. Perhepakettiin kuuluu vain oma puoliso ja lapset. Ei suku.

Ei siis tarvitse sukulaisia mielistellä, mutta ihan hyvä jos edes kohtalaisesti synkkaa. Varsinkin jos on lapsia.

Ei kohteliaisuus ja avoimen positiiviset välit ole mitään mielistelyä.

Kyllä kyllä. Hyvät välit on hieno homma, mutta onneksi suku ei kuulu pakettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon asunut maassa, jossa uudet toisilleen ennalta tuntemattomat henkilöt esittelee toisilleen yhteinen tuttu tietyn protokollan mukaisesti. Eli sille arvokkaammalle/vanhemmalle esitellään se nuorempi ja lopuksi kummatkin kättelevät. Eli siis aluksi kaikki olisivat tervehtuneet iloisesti ja se poika olisi esitellyt tyttöystävänsä äidilleen ja äitinsä tyttöystävälleen ja sen jälkeen he olisivat kätelleet ja vaihtaneet pari sanaa kohteliaasti.

Näin tehtiin epämuodollisissa teinien kaveriporukoissakin. Ihmiset myös tervehtivät ja osasivat aina vähän small talkia, vaikka olisivatkin olleet hyvinkin ujoja oikeasti. Ja ihan eurooppalainen länsimaa on kyseessä. Suomessa on metsäläisten tavat edelleen.

Olen ollut aviossa espanjalaisen miehen kanssa 15 vuotta. Lapset 14 ja 12v. Espanjankielen opettelin ensitöikseni. En silti ulkomaalaisena pääse perheen sisäpiiriin. Äiti ja siskot etenkin ovat samaa pataa ja seurustelevat keskenään.

Onneksi mieheni on fiksu ja ymmärtää tilanteen. Ilman hänen tukeaan en olisi jaksanut vieraassa maassa. Minulla on myös suomalaisia kohtalotovereita samassa kaupungissa niin voidaan tuulettaa ajatuksia.

Suomi on hieno maa kaikin tavoin Espanjaan verrattuna. Koulutuksen ja käytöstapojen puolesta ihan erityisesti.

Minulla kyseessä ei ole Espanja. Uskoisin, että toki saman maankin sisällä on toki eroja perheiden ja sukujen välillä ja henkilökemiatkin vaikuttavat.

Nuori yleensä kaipaa omilleen, pois vanhempien talutushihnasta.

Ei tarvitse mihinkään avoliittoon rynnätä vaan lähteä oppimaan niitä sosiaalisia taitoja.

Huomaamaan, että siivet vahvistuu ja elämä kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö todellakaan ole muita puheenaiheita, kun lasten perheitä koskevan tiedon utelu? Rajoittuneet on aiheet. Miten olisi koulusta, harrastuksista, säästä, kesästä puhuminen?

Mun kokemus on hiukan nuoremmista lapsista, poika on tällä hetkellä 10 v. Mutta tunnustan, että minäkin tiedän heidän asioistaan paljon. Enkä edes kysele, kyllä pojat yleensä ihan oma-aloitteisesti juttelevat käydessään/syödessään/yökyläillessään. Esimerkiksi ruokapöydässä voi tulla puheeksi, että eilen kun äiti oli illassa töissä niin iskä vei mut ja pikkusiskon heseen. Yleensä ei käydä arkisin, mutta nyt ei äiti ollut määräilemässä. Tai jos tulee puhetta, et leikitäänkö huomenna yhdessä, niin poika saattaa kertoa että äiti on menossa huomenna viettään tyttöjen iltaa sen kaverin kanssa, niin me vietetään sit iskän kans poikien leffailta, katsotaan yhdessä k-12 leffa, syödään herkkuja ja mennään saunaan. Kauheeta, mä siis kuuntelen tuollaisia juttuja. Jollain on niin kauheeta elämää, että äiti tekee iltaisinkin töitä ja on niin kova kurinpitäjä ettei anna lasten syödä hamppareita kun viikonloppuisin. Tai onkohan ne tosi köyhiä, kun pitää vuorotöitä tehdä eikä oo varaa syödä arkisin hampurilaisia. Ja toisella on niin hirvee äiti, että lähtee kavereitten kanssa ryyppään ja jättää lapset syömään herkkuja ja tuijottaan leffaa. Kumma kyllä, eipä ole tullut mieleenkään arvostella lapsia ja perheitä sen perusteella, että pojat spontaanisti ja iloisesti juttelevat. Pitäiskö niille sanoa että shhhhh, ei saa puhua kotiasioista!???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon asunut maassa, jossa uudet toisilleen ennalta tuntemattomat henkilöt esittelee toisilleen yhteinen tuttu tietyn protokollan mukaisesti. Eli sille arvokkaammalle/vanhemmalle esitellään se nuorempi ja lopuksi kummatkin kättelevät. Eli siis aluksi kaikki olisivat tervehtuneet iloisesti ja se poika olisi esitellyt tyttöystävänsä äidilleen ja äitinsä tyttöystävälleen ja sen jälkeen he olisivat kätelleet ja vaihtaneet pari sanaa kohteliaasti.

Näin tehtiin epämuodollisissa teinien kaveriporukoissakin. Ihmiset myös tervehtivät ja osasivat aina vähän small talkia, vaikka olisivatkin olleet hyvinkin ujoja oikeasti. Ja ihan eurooppalainen länsimaa on kyseessä. Suomessa on metsäläisten tavat edelleen.

Olen ollut aviossa espanjalaisen miehen kanssa 15 vuotta. Lapset 14 ja 12v. Espanjankielen opettelin ensitöikseni. En silti ulkomaalaisena pääse perheen sisäpiiriin. Äiti ja siskot etenkin ovat samaa pataa ja seurustelevat keskenään.

Onneksi mieheni on fiksu ja ymmärtää tilanteen. Ilman hänen tukeaan en olisi jaksanut vieraassa maassa. Minulla on myös suomalaisia kohtalotovereita samassa kaupungissa niin voidaan tuulettaa ajatuksia.

Suomi on hieno maa kaikin tavoin Espanjaan verrattuna. Koulutuksen ja käytöstapojen puolesta ihan erityisesti.

Minulla kyseessä ei ole Espanja. Uskoisin, että toki saman maankin sisällä on toki eroja perheiden ja sukujen välillä ja henkilökemiatkin vaikuttavat.

Kerro ihmeessä mikä maa?

Paljon matkustelleena olen oppinut arvostamaan Suomen erittäin korkealle hyvin monessa asiassa.