Harmittaa niin lapsen puolesta

Vierailija kirjoitti:

Hui kamala tuota vanhempaa, joka kyselee lasten kavereilta vanhempien ammatteja.

Täällä toinen ilmoittautuu. Ihan tavallisessa ruokapöytäkeskustelussahan tuollaiset asiat tulevat nopeasti ilmi ja minä ainakin tiedän lasteni kavereiden perheistä todella paljon, ja he meidän perheestä. Mistä sitä keskusteltaisiin, jos ei edes perheenjäsenten työpaikkoja saa mainita. Politiikasta tai uskonnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vanhemmat haluavat kunioittaa toisen yksityisyyttä eivätkä sen vuoksi halua kysellä. Itse olen vanhempi, joka ei kysele edes omalta pojaltaan tämän tyttöystävästä. Olen ajatellut, että hän kertoo kysymättä, kun kokee, että on oikea aika ottaa seuraava askel.

Näin juuri. Kyllä sellainen uteleva ja kyttäävä vanhempi on hyvinkin ahdistavaa nuorelle. Joillain on tapana kysyä ensikohtaamisella jopa vanhempien ammatteja ja se on jotain ihan käsittämätontä.

Mikä on uteleva ja kyttäävä vanhempi? Mä oon kyselly lasten kavereiltakin, kun olivat alakoulussa ja samaan ruokapöytään joskus satuttiin, noita asioita jos vanhemmat tulevat puheeksi. Ei mitenkään hyökkäävästi eikä tungetellen vaan asiallisesti.

En mä koe, että vanhempien ammatit olisivat joku valtionsalaisuus.

Olen kiinnostunut lasten asioista ja jos joku lapsistani haluaa tuoda mahdollisen kumppanin esiteltäväksi, niin haluan tietää edes jotain hänestä. Ja onhan se ihan hyvä tapa olla kiinnostunut muista ihmisistä.

No, mitä jos se lapsi häpeää vaikka sitä, että vanhempansa ovat työttömiä? Itselläni oli näin, kun oma isäni oli työtön kouluja käymätön alkoholisti lähes koko lapsuuteni ja edelleen, niin en todellakaan halunnut kertoa sellaisia asioita kenellekään ja oikein karvat nousi pystyyn, jos joku sellaisia kyseli.

Eikö todellakaan ole muita puheenaiheita, kun lasten perheitä koskevan tiedon utelu? Rajoittuneet on aiheet. Miten olisi koulusta, harrastuksista, säästä, kesästä puhuminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vanhemmat haluavat kunioittaa toisen yksityisyyttä eivätkä sen vuoksi halua kysellä. Itse olen vanhempi, joka ei kysele edes omalta pojaltaan tämän tyttöystävästä. Olen ajatellut, että hän kertoo kysymättä, kun kokee, että on oikea aika ottaa seuraava askel.

Näin juuri. Kyllä sellainen uteleva ja kyttäävä vanhempi on hyvinkin ahdistavaa nuorelle. Joillain on tapana kysyä ensikohtaamisella jopa vanhempien ammatteja ja se on jotain ihan käsittämätontä.

Mikä on uteleva ja kyttäävä vanhempi? Mä oon kyselly lasten kavereiltakin, kun olivat alakoulussa ja samaan ruokapöytään joskus satuttiin, noita asioita jos vanhemmat tulevat puheeksi. Ei mitenkään hyökkäävästi eikä tungetellen vaan asiallisesti.

En mä koe, että vanhempien ammatit olisivat joku valtionsalaisuus.

Olen kiinnostunut lasten asioista ja jos joku lapsistani haluaa tuoda mahdollisen kumppanin esiteltäväksi, niin haluan tietää edes jotain hänestä. Ja onhan se ihan hyvä tapa olla kiinnostunut muista ihmisistä.

No, mitä jos se lapsi häpeää vaikka sitä, että vanhempansa ovat työttömiä? Itselläni oli näin, kun oma isäni oli työtön kouluja käymätön alkoholisti lähes koko lapsuuteni ja edelleen, niin en todellakaan halunnut kertoa sellaisia asioita kenellekään ja oikein karvat nousi pystyyn, jos joku sellaisia kyseli.

Eihän tuolle mitään voi. Aina on jollakulla värikkäämpi tausta kuin toisella. Kun toteaa tosiasiat ääneen, siinähän samalla selviää minkälaisia pintaliitäjiä poikaystäväehdokkaan vanhemmat ovat. Itse ajattelen, että olisi kamalaa piilotella esim. perhetaustaansa, ja itsellänikin on melko värikäs suku, mm. isäni oli vankilassa niihin aikoihin kun seurustelin poika Puisevainen-Ikävän kanssa. Ehkä hänen vanhempansa eivät siksi koskaan keskustelleet mitään minun kanssani. Mikä oivallus! Ihmettelin aina, miten voi olla noin vähäpuheista ja poissaolevaa porukkaa. Poikaystävälläni todettiin jossain vaiheessa (jo erottuamme) bipolaarisuus ja oli suljetullakin pitkiä aikoja. Epäilin sen johtuneen perheen kommunikaatiovaikeuksista.

t. ylempänä kirjoitellut

Vierailija kirjoitti:

Hassua, että ymmärrät tyttäresi ujoutta, mutta muilta odotat reippaampaa otetta? Jospa pojan vanhemmat ovat vielä tytärtäsi ujompia. Tai ovat peräti ulkomaalaisia, eivät puhu suomea. Et oikeasti tiedä yhtään mitään, mutta arvostelet täällä ventovieraita ihmisiä, joita et ole koskaan itse nähnyt. Ja tyttäresi on nähnyt ehkä muutamia minuutteja. Ja mikä oli sinun ikäsi?

Tämä. Tytär on 18v, siis aikuinen, ja sä joudut hänelle kertomaan, että katsoo silmiin ja ei mumise!? 

Miehen vanhemmatkin voivat olla ujoja. Poika on voinut sanoa etukäteen, että tyttö on tosi ujo ja siksi ajatelleet käyttäytyä hienotunteisesti utelematta. Tilanne on voinut olla tyttösi käytöksen takia (mumiseva aikuinen joka pälyilee ympärilleen kuin pikkulapsi) niin kiusallinen, että puhuttavaa ei ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Eikö todellakaan ole muita puheenaiheita, kun lasten perheitä koskevan tiedon utelu? Rajoittuneet on aiheet. Miten olisi koulusta, harrastuksista, säästä, kesästä puhuminen?

Minua on aina ärsyttänyt tyhjä pälätys, missä ei ole mitään sisältöä. Myös keskustelunaiheiden rajaaminen täysin merkityksettömiin aiheisiin on epäkohteliasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui kamala tuota vanhempaa, joka kyselee lasten kavereilta vanhempien ammatteja.

Täällä toinen ilmoittautuu. Ihan tavallisessa ruokapöytäkeskustelussahan tuollaiset asiat tulevat nopeasti ilmi ja minä ainakin tiedän lasteni kavereiden perheistä todella paljon, ja he meidän perheestä. Mistä sitä keskusteltaisiin, jos ei edes perheenjäsenten työpaikkoja saa mainita. Politiikasta tai uskonnosta?

Niin mitäs jos ovat työttömiä ja tuollainen voi olla todellakin arka aihe lapselle? Miksei puhuta koulun käynnistä, harrastuksista tms.? Sellaisia juttuja, jotka nimenomaan ovat niitä lasten asioita.

Kyllä Suomessa on möllejä ihmisiä. Alkeellisimpiikin tapoihin kuuluu kyky keskutella ja ottaa kontaktia toisiin ihmisiin. Vaikka ei kiinnostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui kamala tuota vanhempaa, joka kyselee lasten kavereilta vanhempien ammatteja.

Täällä toinen ilmoittautuu. Ihan tavallisessa ruokapöytäkeskustelussahan tuollaiset asiat tulevat nopeasti ilmi ja minä ainakin tiedän lasteni kavereiden perheistä todella paljon, ja he meidän perheestä. Mistä sitä keskusteltaisiin, jos ei edes perheenjäsenten työpaikkoja saa mainita. Politiikasta tai uskonnosta?

Niin mitäs jos ovat työttömiä ja tuollainen voi olla todellakin arka aihe lapselle? Miksei puhuta koulun käynnistä, harrastuksista tms.? Sellaisia juttuja, jotka nimenomaan ovat niitä lasten asioita.

Omat lapseni ovat jo isoja teinejä, eikä heidän kaveriensa kanssa ole mielestäni mitään syytä keinotekoisesti rajoittaa keskustelunaiheita. Minulle on ihan sama onko jonkun vanhemmat työttömiä alkoholisteja tai Nokia Networksin kaupallisia johtajia. Arvostan ihmisiä ihan muilla perusteilla kuin palkan ja tittelin mukaan, ja olen yrittänyt samaa asennetta istuttaa lapsiinkin. Yksi itselleni tärkeä arvo on keskustelutaito ja ihmisystävällinen asenne.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten seurusteluja tulee ja menee. Ehkä vanhemmat ajattelee, että ajan kanssa sitten tutustuu. Ihan en tuosta mieltä pahoittaisi. Tyttö seurustelee pojan kanssa, vanhemmat on sivuseikka. Kevyempää asennetta kehiib, eivät ole naimisiin menossa. Itsellä kolme poikaa ja aluksi tutustuin tyttöystäviin hyvin, mutta sitten ne vaihtuivat ja ikävöin. Sitten päätin tutustua paremmin vasta, kun asuvat yhdessä eli ovat vakavammin. Ja koskaan ei tiedä, jos vanhemmilla on muuta mielessä, huolia tai vastaavaa. Ei kovin jaksa keskuttyä johonkin tyttöseen. Tyttösi ei ole maailman napa.

Tuo vastaus on mielestäni just hyvä!

Itsellä kolme lasta, tytär ja kaksi poikaa. Nykyään he ovat jo kaikki perheellisiä.

En jaksanut/halunnut aloittaa miniä- ja vävykokelaiden paapomista. Olisi jotenkin imelää alkaa kuin sukulaiseksi ensi tapaamisilla. Mielestäni ennen yhteen muuttoa ei tarvitse sen ihmeemmin keskustella, sehän on kahden (nuoren) kauppa!

Rento meininki vaan ja tietysti tervehditään.

Eikä sitä alkuun voi tietää kenestä se vävy tai miniä tulee.

Vielä nytkin pidän pientä välimatkaa, koska haluan pitää "hyvät ja harvat välit". Anoppina en tuppaudu lasteni elämään millään lailla. Näin on hyvä.

Joku voi ja saa olla eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten seurusteluja tulee ja menee. Ehkä vanhemmat ajattelee, että ajan kanssa sitten tutustuu. Ihan en tuosta mieltä pahoittaisi. Tyttö seurustelee pojan kanssa, vanhemmat on sivuseikka. Kevyempää asennetta kehiib, eivät ole naimisiin menossa. Itsellä kolme poikaa ja aluksi tutustuin tyttöystäviin hyvin, mutta sitten ne vaihtuivat ja ikävöin. Sitten päätin tutustua paremmin vasta, kun asuvat yhdessä eli ovat vakavammin. Ja koskaan ei tiedä, jos vanhemmilla on muuta mielessä, huolia tai vastaavaa. Ei kovin jaksa keskuttyä johonkin tyttöseen. Tyttösi ei ole maailman napa.

Tässä asenteessa on sellainen pieni vika, että ihmissuhteet luodaan ensitapaamisesta lähtien. Jos lapsesi kumppani kokee sinut ikävänä sillä saattaa olla yllättäviä vaikutuksia lapsesi seurustelusuhteisiin tai sinun ja lapsesi suhteeseen. Oletko ajatellut, että voit olla ystävällinen ja tutustua ilman, että kiinnityt näihin vaihtuviin tyttöystäviin?

Siis tässä oli kyse ensikohtaamisesta. Jos ei niin hätäisesti tuomita, arvostella ja ruodita, pojan vanhempien ja tytön suhteesta saattaa tulla vaikka kuinka hyvä. Päätteletkö muutaman minuutin jälkeen, että joku ihminen on ikävä? Vaikka tässä on kyse ujosta tytöstä ja tarina on kovin huonosti tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten seurusteluja tulee ja menee. Ehkä vanhemmat ajattelee, että ajan kanssa sitten tutustuu. Ihan en tuosta mieltä pahoittaisi. Tyttö seurustelee pojan kanssa, vanhemmat on sivuseikka. Kevyempää asennetta kehiib, eivät ole naimisiin menossa. Itsellä kolme poikaa ja aluksi tutustuin tyttöystäviin hyvin, mutta sitten ne vaihtuivat ja ikävöin. Sitten päätin tutustua paremmin vasta, kun asuvat yhdessä eli ovat vakavammin. Ja koskaan ei tiedä, jos vanhemmilla on muuta mielessä, huolia tai vastaavaa. Ei kovin jaksa keskuttyä johonkin tyttöseen. Tyttösi ei ole maailman napa.

Tässä asenteessa on sellainen pieni vika, että ihmissuhteet luodaan ensitapaamisesta lähtien. Jos lapsesi kumppani kokee sinut ikävänä sillä saattaa olla yllättäviä vaikutuksia lapsesi seurustelusuhteisiin tai sinun ja lapsesi suhteeseen. Oletko ajatellut, että voit olla ystävällinen ja tutustua ilman, että kiinnityt näihin vaihtuviin tyttöystäviin?

Meidän perhe taitaa olla sen verran epäsosiaalinen, että jos meille tulee joku ihan uusi ihminen kylään, sen kyllä kaikki huomaavat. Ja pitäisin todella ihmeellisinä, jos ei tälle uudelle ihmiselle sanottaisi mitään. Kyllä itsessäni ainakin uteliaisuus herää, kun törmään kotonani uusiin ihmisiin.

Muistan yhdessä seurustelusuhteessa n. 25-vuotiaana eli ei ihan teininä enää, kun mentiin tapaamaan silloisen miehen äitiä ensimmäistä kertaa. Tämä siis oli ihan sovittu kahvitteluhetki ja kaiketi äitinsä olisi voinut kieltäytyä, jos ei kyläily sovi. Sinne kun mentiin olin tietysti valmis kättelemään ja tervehtimään, mutta äiti halasi poikaansa ja katsoi vaan minun ohi tervehtimättä. No, sisällä oli samaa kyräilyä, että äiti katseli minua alta kulmien jotenkin todella arvostelevasti ja puhui vaan pojalleen. Jos yritin sanoa jotain, niin ei katsonut päin ja keksi juuri silloin nousta pöydästä. Kun tehtiin lähtöä, niin oikein iloisesti höpötti pojalleen "kiva, kun kävit ja tule taas pian uudestaan", mutta selkeästi näytti sen, ettei kutsu koskenut minua. Heihei vaan.

Ei ollut kyse ujoudesta, vaan käytöstapojen puutetta ja teki näköjään heti selväksi, etten ollut mieluisa. Olin/olen aivan tavallinen, fiksusti pukeutuva ja huoliteltu. Ei ole mitään huomiota herättäviä tatuointeja tai lävistyksiä. Eikä ole sittemmin tullut tavattua toista samanlaista anoppikokelasta ;) ymmärrän ujouden ja tietyn välimatkan pidon, mutta tuollaista törkeää kyräilyä ja toisen alentamista en ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikissa perheissä keskustella. 

Eikä kaikissa perheissä kuulustella. Mutta jos ei edes tervehditty niin omituista ja epäkohteliasta sakkia. Tai sitten pojan 75. yritelmä.

Ei ole hyvä se toinenkaan ääripää, että lyödään ruusukupit pöytään ja ykköset ylle ja ollaan kuin presidenttiä vastassa.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten seurusteluja tulee ja menee. Ehkä vanhemmat ajattelee, että ajan kanssa sitten tutustuu. Ihan en tuosta mieltä pahoittaisi. Tyttö seurustelee pojan kanssa, vanhemmat on sivuseikka. Kevyempää asennetta kehiib, eivät ole naimisiin menossa. Itsellä kolme poikaa ja aluksi tutustuin tyttöystäviin hyvin, mutta sitten ne vaihtuivat ja ikävöin. Sitten päätin tutustua paremmin vasta, kun asuvat yhdessä eli ovat vakavammin. Ja koskaan ei tiedä, jos vanhemmilla on muuta mielessä, huolia tai vastaavaa. Ei kovin jaksa keskuttyä johonkin tyttöseen. Tyttösi ei ole maailman napa.

Siis eli käytöstapoja ei tarvitse osoittaa muuta kuin maailman napaa kohtaan? Minä olen aina ollut kiinnostunut lasteni kavereista ja ystävistä, saati kumppaneista, päätyivät he sitten olemaan lyhytakaisempia tai pitkäaikaisemnpia.

Mieheni äiti on todella herttainen ihminen, mutta hänen isänsä on kyllä aikamoinen mörökölli. Ei katsetta nosta televisiosta edes tervehtiäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kurjalta ja itselläni on vastaavanlainen kokemus, kun tutustuin mieheni vanhempiin vuosia sitten. Itse olen puhelias ja avoin ja olinkin valmistautunut siihen, että vanhemmat kyselevät minulta paljon ensimmäisellä tapaamisella, koska se on itselleni osoitus kiinnostuksesta uutta tuttavuutta kohtaan. Syötiin lounasta siinä miehen perheen kesken, mutta vanhemmat eivät kysyneet minulta koko tapaamisen aikana yhtään mitään ja jäi tosi ihmeellinen olo, kun oli itse valmistautunut ja jännittänyt ja sitten on kuin ilmaa.

Sama kokemus on minullakin. Vein viemisinä arabian kupit (sarjaa jota anoppi kerää) ja hienon konvehtirasiallisen suklaata, eikä edes kiitosta kuulunut ja kuulemma he eivät edes syöneet lainkaan suklaata. Koetin viritellä kohteliasta keskustelua, ja appivanhemmat hädin tuskin tervehtivät.

Jälkikäteen kuulin, että vaikutin liian hymyileväiseltä sekä jotenkin "oudolta", kun olin liian kohtelias. Heillä kuulemma ei tarvitse "hienostella". Ja mä vain halusin olla asiallinen ja kohtelias. Sittemmin tosin tutustuin heihin ja kommunikaatio alkoi toimia paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten seurusteluja tulee ja menee. Ehkä vanhemmat ajattelee, että ajan kanssa sitten tutustuu. Ihan en tuosta mieltä pahoittaisi. Tyttö seurustelee pojan kanssa, vanhemmat on sivuseikka. Kevyempää asennetta kehiib, eivät ole naimisiin menossa. Itsellä kolme poikaa ja aluksi tutustuin tyttöystäviin hyvin, mutta sitten ne vaihtuivat ja ikävöin. Sitten päätin tutustua paremmin vasta, kun asuvat yhdessä eli ovat vakavammin. Ja koskaan ei tiedä, jos vanhemmilla on muuta mielessä, huolia tai vastaavaa. Ei kovin jaksa keskuttyä johonkin tyttöseen. Tyttösi ei ole maailman napa.

Tässä asenteessa on sellainen pieni vika, että ihmissuhteet luodaan ensitapaamisesta lähtien. Jos lapsesi kumppani kokee sinut ikävänä sillä saattaa olla yllättäviä vaikutuksia lapsesi seurustelusuhteisiin tai sinun ja lapsesi suhteeseen. Oletko ajatellut, että voit olla ystävällinen ja tutustua ilman, että kiinnityt näihin vaihtuviin tyttöystäviin?

Niin. Ilmeisesti on aivan normaalia olla kiinnittämättä mitään huomiota kotiisi tuleviin vieraisiin ihmisiin. Katselet vaan ohi tai ikkunasta ulos ensi kerralla, ettei tulija vaan joudu puhumaan mitään.

Meidän perhe taitaa olla sen verran epäsosiaalinen, että jos meille tulee joku ihan uusi ihminen kylään, sen kyllä kaikki huomaavat. Ja pitäisin todella ihmeellisinä, jos ei tälle uudelle ihmiselle sanottaisi mitään. Kyllä itsessäni ainakin uteliaisuus herää, kun törmään kotonani uusiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kurjalta ja itselläni on vastaavanlainen kokemus, kun tutustuin mieheni vanhempiin vuosia sitten. Itse olen puhelias ja avoin ja olinkin valmistautunut siihen, että vanhemmat kyselevät minulta paljon ensimmäisellä tapaamisella, koska se on itselleni osoitus kiinnostuksesta uutta tuttavuutta kohtaan. Syötiin lounasta siinä miehen perheen kesken, mutta vanhemmat eivät kysyneet minulta koko tapaamisen aikana yhtään mitään ja jäi tosi ihmeellinen olo, kun oli itse valmistautunut ja jännittänyt ja sitten on kuin ilmaa.

Sama kokemus on minullakin. Vein viemisinä arabian kupit (sarjaa jota anoppi kerää) ja hienon konvehtirasiallisen suklaata, eikä edes kiitosta kuulunut ja kuulemma he eivät edes syöneet lainkaan suklaata. Koetin viritellä kohteliasta keskustelua, ja appivanhemmat hädin tuskin tervehtivät.

Jälkikäteen kuulin, että vaikutin liian hymyileväiseltä sekä jotenkin "oudolta", kun olin liian kohtelias. Heillä kuulemma ei tarvitse "hienostella". Ja mä vain halusin olla asiallinen ja kohtelias. Sittemmin tosin tutustuin heihin ja kommunikaatio alkoi toimia paremmin.

Kyllä sellainen teennäisyys ja yli-innokkuus paistaa läpi, mutta ei sitä tarvitse silti epäkohteliaskaan olla...