Miten kukaan pystyy pettämään?

Pettäminen on toisen luottamuksen pettämistä, teko, joka tehdään salassa ja sitä salaillaan eikä sen yhteydessä olla rehellisiä.

Pettämisen rajat ovat tietenkin parisuhdekohtaisia. Erikseen ei tarvitse sopia, ettet sitten suutele ketään selkäni takana, vaan jokainen parisuhteessa oleva tietää kyllä, mitä voi tehdä ja kertoa avoimesti puolisolle eikä se häntä loukkaa, ja mitkä jutut salaa, koska ne loukkaavat.  Pettäminen on siis toimintaa, jossa toista viedään tarkoituksella harhaan ja annetaan kuva uskollisesta puolisosta, jolla vain nyt on hiukan vaikeaa itsensä kanssa. Tauditkin on otettava huomioon, mahdolliset vahinkoraskaudet jne. Pettäjä siis asettaa puolisonsa myös vaaraan tietoisesti ja silti haluaa jatkaa tätä toimintaansa.

Minustakin yksittäinen ja tunnustettu kännipano ei ole ehkä parisuhteen loppu, jos muuten ollaan hyvässä suhteessa ja molemmilla on halua jatkaa. Erehdyksiä sattuu, mutta sellainen pitkäänjatkunut salaaminen ja valehtelu ovat niitä pahimpia pettämisiä, joista en itse pääsisi helpolla yli.

Olen huomannut, että pettäjillä on tapana selitellä, miten heidän tekonsa on hyväksi ja parantaa parisuhdetta, on terveellistä ja normaalia ja jopa ihmisen elinehto. Harvoin sitä tunnustetaan, ettei ole munaa selvittää parisuhteen ongelmia rehdisti eikä rohkeutta ja suoraselkäisyyttä jutella asioita selväksi. Pettäjät ovatkin niitä heikkoja seläntakanapuuhastelijoita, jotka eivät ota vastuuta omista teoistaan vaan selittelevät ja syyllistävät muita.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 15:58"]

Mitä se pettäminen on? Onko fantasiointi pettämistä? Onko paljaan pinnan näkyminen muille kuin kumppanille pettämistä? Onko pettämisen rajasta kaikilla yhtäläinen käsitys? Edes puolisoilla? Edes kellään?

Itse olen ollut naimisissa reilun varttivuosisadan. Jokin harhainen uskonnollismoralistinen käsitys minuakin vaivasi, sillä en "sortunut pettämään" vaikka välillä oli melko kylmiäkin kausia, tilaisuuksia kyllä olisi ollut.

Vaan sitten alkoi tuntua et ei tää näin toimi, seksi ja läheisyys hallitsi puutteessa kaikkea ajattelua ja vaikutti mielialaan sekä kodin yleiseen ilmapiiriin. Näinpä päätin sitten mielessäni että kun ei puoleen vuoteen ole ollut seksiä niin en enää ole velvoitettu uskollisuuteen. Ketä pettäisin jos ei kerran kenenkään kanssa mitään tapahdu?

Niinpä sitten seuraavan tilaisuuden tullen hyppäsin vieraaseen sänkyyn, ja kas, elämä alkoi jälleen hymyilemään. Kotona sujui kaikki aurinkoisemmin ja muutenkin olo tuntui paremmalta kun kelpaa ja saa antaa ja ottaa. Jos ei tarpeet kohtaa parisuhteessa, niin miksi kummankaan pitäisi tinkiä omistaan toisen eduksi mikäli vaihtoehton on se, että toinen voi tyytyväisenä pihdata ja toinen tyytyväisenä tehdä jotain muuta?

Jälkikäteen katsottuna tuo periaateuskollisuus jota harrastin vuosikaudet tuntuu aina idioottimaiselta ja turhalta. Parisuhde jatkuu edelleen ja seksielämäkin on aktiivisempaa. Edelleen harrastan myös irtosuhteita, mielestäni se ei ole puolisoltani pois millään muotoa. Ja toki suon saman saman mallin myös puolisolleni mikäl hän kokee siihen tarvetta. En ymmärrä alkuunkaan mitä olisimme voittaneet eroamalla, nyt talous on hyvällä mallilla, lapset saaneet kasvaa ehjässä perheessä.

Jotkut kirjoittavat kyvystä ja kyvyttömydestä rakastaa. Onko se rakkaus rajoitettu niin, että pystyy rakastamaan vain yhtä ihmistä? Jos rakastaa useampaa edes hetken niin kumpi on kyvyttömämpi rakastamaan, se joka rakastaa vain yhtä vai tämä toinen? Uskollisuus on miesten keksimä ja lanseeraama ajatus, joka hiekommin kahlitsee heitä. Sen tarkoitus on "hallita omaisuutta". Se ei ole tämän päivän tasa-arvoista maailmaa.

[/quote]

Kyllähän saat rakastaa vaikka 10 ihmistä samaan aikaan. Mutta ei se sulje pois sitä tosiasiaa että jos olet suhteessa jonkun kanssa, niin kyllä siihen kuuluu myös toisen kunniottaminen. Jos et halua rajoittaa rakkauttasi niin älä lupaile kellekään näistä kymmenestä jotain mitä et voi heille tarjota.

En tajua. Musta tuntui kauan vielä eron jälkeenkin että olen varattu :) Oli vaikea vuosien jälkeen alkaa katsoa muita miehiä sillä silmällä. Nykyisen aviomieheni kanssa olen ollut yhdessä niin kauan, että en kyllä osaisi ja haluaisi alkaa uutta miestä etsimään jos ero tulisi. Mua yököttää ajatuskin että koskisin vierasta ihmistä, kättelykin on ällöä.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 19:56"]

En tajua. Musta tuntui kauan vielä eron jälkeenkin että olen varattu :) Oli vaikea vuosien jälkeen alkaa katsoa muita miehiä sillä silmällä. Nykyisen aviomieheni kanssa olen ollut yhdessä niin kauan, että en kyllä osaisi ja haluaisi alkaa uutta miestä etsimään jos ero tulisi. Mua yököttää ajatuskin että koskisin vierasta ihmistä, kättelykin on ällöä.

[/quote]

Niinpä, tuntui ennen seurusteluakin ensitapaamisen jälkeen että ei voi muiden kanssa edes flirtata.

No kaikista ei tunnu samalta. Eikö se ole vähän outoa kuvitella, että asiat näyttäytyisivät kaikille samanlaisina kun ihmisiä on niin erilaisia ja elävät erilaista elämää. Tämä tulee joskus mieleen kun täällä on noita pettämiskauhisteluja, että miten hassua se oikeastaan on että joku aivan ulkopuolinen voi saada kauhean tunnemyrskyn kuullessaan jonkun sivusuhteesta, vaikka se ei asianosaisille itselleen olisi mikään sen ihmeempi juttu. Itse en oikein osaa suhtautua parisuhteeseen omistussuhteena, joten voin seurata tätä koko kauhistelua aika ulkopuolisena. Yksiavioinen kylläkin olen, koska en saisi mitään ihmeempiä kiksejä pettämisestäkään.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 20:58"]

No kaikista ei tunnu samalta. Eikö se ole vähän outoa kuvitella, että asiat näyttäytyisivät kaikille samanlaisina kun ihmisiä on niin erilaisia ja elävät erilaista elämää. Tämä tulee joskus mieleen kun täällä on noita pettämiskauhisteluja, että miten hassua se oikeastaan on että joku aivan ulkopuolinen voi saada kauhean tunnemyrskyn kuullessaan jonkun sivusuhteesta, vaikka se ei asianosaisille itselleen olisi mikään sen ihmeempi juttu. Itse en oikein osaa suhtautua parisuhteeseen omistussuhteena, joten voin seurata tätä koko kauhistelua aika ulkopuolisena. Yksiavioinen kylläkin olen, koska en saisi mitään ihmeempiä kiksejä pettämisestäkään.

[/quote]

Joo tiedän kyllä että ihmiset kokee asiat erilaisina. Jotenkin se omalla kohdalla vain tuntuu niin käsittämöltä teolta, että kiinnostaa miten muut sen kokee niin helppona? Ovatkohan sitten itse petettyjä tai muuten vain kevytkenkäisiä, vai onko kasvatuksesta kiinni vai mistä. Ihan mielenkiinnosta tässä mietin.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 15:37"]

Mä luulen, että pystyisin ihan helposti (vaikka rakastan miestäni), hetken huumassa, mutta romahtaisin jälkeenpäin täysin syyllisyydestä. En ole siis aikeissa pettää, ja vältän riskitilanteita jne. Joskus tulee vain mieleen toive, että jos voisi olla olematta naimisissa vaikka kuukauden verran.

[/quote]

niin no eiköhän kaikille tule jossain vaiheessa tommoiset ajatukset mieleen. Mutta on eri asia miettiä kuin toimia.

eka kerta on pahin

Ilmeisesti ajattelet pettämistä suutelemisena tai panemisena? Minusta pahinta pettämistä on päästää itsensä ihastumaan/rakastumaan johonkin toiseen..

Petin edellisessä suhteessa koska olin nuori ja tyhmä ja rakastin poikaystävääni vain ystävänä. Nyt olen todella rakastunut ja pidän uskollisuutta yhtenä tärkeimmistä arvoista. Ällöttäisi koskea muita miehiä.

Enpä oikein usko, että pettäjät olisivat jotain luonnehäiriöisiä kuten täällä jotkut väittävät. Tuollaisilla argumenteilla voisi petetyksi tulevat yhtä hyvin leimata läheisriippuvaisiksi. Molemmat leimat ovat perusteettomia ja typeriä. 

Ihmiset pettävät eri syistä. Toki on patologisia pettäjiä, mutta uskoakseni enemmistö on muita. On avioliittoonsa kyllästyneitä ja niitä, jotka ns. vahingossa ajautuvat pettämään. Jälkimmäiset ovat mokia, joita sattuu joskus tarkoittamatta. Osa rakastuu. 

Olen tullut petetyksi, kun silloinen mies oli rakkaussuhteessa nuoremman naisen kanssa. Avioliitto päättyi eroon. Olen hakenut eroa toisesta avioliitosta ja harkinta-ajalla aloittanut suhteen toisen miehen kanssa, vaikka olosuhteiden pakosta olen joutunut asumaan saman katon alla aviomieheni kanssa. Olen siis myös pettäjä. 

Itse taisin hakea sivusuhteesta voimaa lähteä vaikeasta avioliitosta, mieheni oli väkivaltainen alkoholisti,joka ei osallistunut taloutemme töihin tai raha-asioihin mitenkään. Tarvitsin tuon suhteen, jotta pystyin repäisemään itseni irti. En tiedä vielä, onko kyse laastarisuhteesta vai jostain muusta. Mistään suuresta intohimosta ei ainakaan ole kyse, suhteemme on lähinnä älyllinen, vaikka meillä on myös seksisuhde. 

Kaikki ei siis aina ole niin yksinkertaista, mitä ulkopuoliset ajattelevat.