Mindfulness harjoitukset, onko kukaan oikeasti hyötynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mindfulness pelasti elämäni. Siis se osa siitä jossa opetellaan hyväksymään omat tunteet ehdoitta ja tarkkailemaan niitä yrittämättä muuttaa mitään. Se ajatus oli todellinen game changer sen jälkeen kun olin vuosikymmeniä soimannut itseäni vääränlaisista ajatuksista ja tunteista ja yrittänyt hampaat irvessä muuttaa itseäni. Kun asetuin vain hyväksymään, se muutti minut ilman mitään yrittämistä. Toki se ei mitään helppoa ollut. Aluksi hyväksyntä onnistui ehkä kaksi sekuntia kerallaan. Ja se mitä hyväksyntä paljasti sattui välillä ihan järkyttävän paljon.

Entä kun niitä vääränlaisia ajatuksia voi olla, niin miten ne sitten muuttuu?

Esimerkkejä omista ajatusharhoista; olen erikoinen ihminen eikä kukaan mies voi olla pidemmän päälle parisuhteessa kanssani. Olen huono ihminen.

ap

Olet sellainen kuin olet. Joku rakastaa sua tuollaisena, tai sitten ei, ei se tee sinusta huonoa. Hyväksy itsesi ja tilanteesi sellaisina kuin ne on.

Useimmat meistä ihmisistä haluamme myös kasvaa ja kehittyä, eikä vaan fatalistisesti hyväksyä että olen sellainen millainen tällä hetkellä satun olemaan.

Minkälaisia ihmisiä pidetään yleisesti viehättävinä? Sellaisia jotka viihtyvät omissa nahoissaan ja joilla on sisäistä itsevarmuutta. Ulkonäkö voi olla hyvinkin outo ja silti tällainen ihminen voi päätyä vaikka koko maailman seksisymboliksi. Benedict Cumberbatch esimerkiksi tulee mieleen. Ainoa ero Cumberbatchin ja Redditissä kohtaloaan itkevän älykkään in se lin välillä on itsevarmuus.

Hmm. Tämä toiminee jos ei ole kovin isoja ongelmia .Mutta esim. minä kaksikymppisenä:

- sairaalloisen ujo

- sairaalloisen arka kaikkea uutta ja vierasta kohtaan

- esiintymispelkoinen

- sosiaalisten tilanteiden foobikko

- uskoin olevani niin omituinen ettei kukaan voi minusta koskaan pitää, että minua kiusattaisiin joka paikassa kuten oli koulussa kiusattu

-  uskoin että olen todella tyhmä mutta olen jotenkin onnistunut lukioon asti huijaamaan kovalla työllä olevani muka keskivertoälykäs

En kyllä olisi halunnut jäädä tuohon tilaan vain sen hyväksyen. Olen erittäin tyytyväinen että olen aktiivisesti lähtenyt muuttamaan kaikkia noita ajatuksia ja uskomuksia enkä vain hyväksynyt että tällainen minä nyt olen, ei auta kuin yksin käpertyä neljän seinän sisään kun kaikki muu kerran pelottaa.

Jotenkin porukat ei tajua sitä ettei ole tarkoitus jäädä mihinkään huonoon tilanteeseen. Vaan että muutos tule paradoksaalista kyllä hyväksynnän kautta.

Mutta kun monella se ei tule. Itse kuuluin juuri tähän porukkaan. Hyväksyin itseni kyllä sellaisena kuin olinkin, ja liian pitkäänkin. Paljon tuhlattuja vuosia, paljon tuhlattua potentiaalia seurauksena. 

Vierailija kirjoitti:

1000% PASKAA

Ne, jotka mindfulnessia ja meditointia eniten tarvitsisivat, valitettavasti uskovat juuri noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mindfulness pelasti elämäni. Siis se osa siitä jossa opetellaan hyväksymään omat tunteet ehdoitta ja tarkkailemaan niitä yrittämättä muuttaa mitään. Se ajatus oli todellinen game changer sen jälkeen kun olin vuosikymmeniä soimannut itseäni vääränlaisista ajatuksista ja tunteista ja yrittänyt hampaat irvessä muuttaa itseäni. Kun asetuin vain hyväksymään, se muutti minut ilman mitään yrittämistä. Toki se ei mitään helppoa ollut. Aluksi hyväksyntä onnistui ehkä kaksi sekuntia kerallaan. Ja se mitä hyväksyntä paljasti sattui välillä ihan järkyttävän paljon.

Entä kun niitä vääränlaisia ajatuksia voi olla, niin miten ne sitten muuttuu?

Esimerkkejä omista ajatusharhoista; olen erikoinen ihminen eikä kukaan mies voi olla pidemmän päälle parisuhteessa kanssani. Olen huono ihminen.

ap

Itse olen saanut apua affirmaatioista. Eli kuuntelet heti herättyäsi ja nukkumaan mennessä positiivisia affirmaatioita. On tärkeää tehdä ne just tuohon aikaan, koska tuolloin alitajuntasi on herkimmillään vastaanottamaan viestejä ja muokkaamaan käsitystäsi oikeanlaiseksi. Youtubesta löytyy paljon ainakin englanniksi näitä. 

https://www.youtube.com/results?search_query=positive+affirmations+for+…

Siis affirmaatiothan ei ole mindfullnessia vaan positiivista ajattelua ja ne ovat tavallaan mindfulnessin vastakohta. Affirmaatiossa hoet itsellesi että olen beautifull ja brilliant ihminen jne mitä tuon linkin takana olikaan eli tavallaan pyritään muuttamaan omaa käsitystä. Kun taas mindfulnessin idea on se että hyväksytään oma epätäydellinen itse ehdoitta ja vain asetutaan tarkkailemaan itseä kokemassa vaikkapa epämiellyttäviä tunteita ilman kritiinkin tai muuttamisen tarpeen häivääkään. Paradoksaalisesti juuri ehdoton hyväksyntä muuttaa ihmisen.

Mielestäni nuo käy hyvin käsi kädessä. Affirmaatiot eivät estä ihmistä hyväksymään itseään ehdoitta vaan auttavat murtamaan niitä negatiivisia ja usein itsetuhoisia ajatusmalleja. Eli jos pidät nyt itseäsi vaikka ihmisenä, joka ei ansaitse rakkautta, opit affirmaatioiden avulla näkemään itsesi sellaisena henkilönä, joka ansaitsee rakkautta. Tämä ei tarkoita, että sinussa olisi muuttamisen tarvetta vaan tarkoittaa nimenomaan sitä, että ajatusmaailmassasi ja siinä miten suhtaudut itseesi on muuttamisen tarvetta.

Niin, eli on muuttamisen tarvetta. Affirmaatioiden koko idea perustuu siihen että jossain on vikaa ja muuttamisen tarvetta. Affirmaatioissa liikutaan tavallaan järjen ja ajattelun tasolla, kun mindfulness toimii toisella tasolla ja ohittaa järjen ja pähkäilyt kokonaan. MITÄÄN ei tarvitse muuttaa. Sinun ei tarvitse muuttua. Ainoa, mitä tarvitsee tehdä on lopettaa ajattelu kokonaan ja vain asettua hyväksymään ehdoitta ohi marssivat tai lipuvat tai myllertävät ajatukset ja tunteet, myötätuntoisen tarkkailijan asemasta käsin.

Mindfulness meditaation aikana ehkä näin, mutta kyllä moni meistä haluaa sen ulkopuolella myös aktiivisemmin ohjata elämäänsä ja itseään eikä vain olla möllötellä muuttumattomana. Moneen meistä on ehdollistunut menneisyydessä paljon kielteisiä ajattelumalleja ja uskomuksia, jotka rajoittavat mahdollisuuksiamme. Typerintä mitä voisi tehdä olisi vaan hyväksyä ne kaikki ja elää sen takia rajoitettua elämää, yrittäen höpöttää itselleen että se on muka ok eikä minkään tarvi muuttua.

Joo, mutta mindfulness ei ota kantaa tällaisiin asioihin ollenkaan. Ja paradoksaalisesti, ne hyvät muutokset mitä kaipaat tapahtuu juuri siksi. Tiedän mistä puhun koska pidensin ongelmieni ratkaisemista positiivisen ajattelun avulla kymmenen vuotta. Sitten läysin mindfulnessin ja mieheni sanoi että eron huomasi kolmessa viikossa. Minä muutuin dramaattisesti kun LOPETIN itseni muuttamisen kokonaan ja tajusin miten se tehdään. Se ei ole helppoa eikä se ole sitä kevyt-mindfulnessia jossa syödään rusina silmät kiinni ja sen pitäisi sitten olla maailmoja järisyttävää. Miten tämän nyt selittäisi. Mindfulnessin idea on se että ihminen rupeaa pikku hiljaa luottamaan siihen että hän on oma paras kaverinsa HETKESSÄ. Radikaalin hyväksynnän toistamisen kautta. Jos pieni lapsi kiukuttelee tai on surullinen, ei tervepäistä lasta kasvattava vanhempi sano että aiotko sinä vielä kolmekymppisenäkin kiukutella tai olla surullinen tällä lailla, mitä häh? Jos et nyt muutu toisenlaiseksi elämäsi on pilalla. Hyvä vanhempi estää lasta vahingoittamasta itseään ja muita ja pysyy kiukuttelusta huolimatta rauhallisena ja rakastavana (riittävän usein, kaikki me ollaan inhimillisiä). Tämän seurauksena kolmekymmentä vuotta myöhemmin lapsi on tasapainoinen ja rakastaa itseään.

Mulla juuri toisinpäin, johtuen ehkä siitä että ei minulla ollut koskaan ongelmia itseni hyväksymisen kanssa. Itse asiassa hyväksyin kaikenlaista mitä eii olisi pitänyt hyväksyä, kuitaten vaan että tällainen minä nyt vaan olen enkä muuta voi. Joten minulla mindfulness jopa pahensi ongelmaa. 

Myöhemmin aloin lukea mm. stoalaista filosofiaa, positiivista ajattelua jne joka käytännössä sanoo että ota itseäsi niskasta kiinni ja ala toimia ollaksesi sellainen miksi haluat tulla. Ja se oli minulla ratkaisu sekä henkisesti tyydyttävämpään että ulkoisesti tuotteliaampaan elämään.

Kuten kirjoitin yllä, positiivinen ajattelu toimii jos ongelmat ei ole kovin syviä. Siitä minäkin aloittaisin ja kokeilisin että toimiiko se. Mutta jos löydät itsesi siitä huomata kerta toisensa jälkeen miettimästä että miksi hemmetissä toimin miten toimin ja tunnen kuten tunnen, niin siirtyisin kokeilemaan mindfulnessia.

En ole hyötynyt, mutta toisaalta ei mulla kyllä ennen mindfulnessiakaan ollut edes mitään ihmeempiä ongelmia. Koitin aluksi sellaista mindfulness meditaatiota, jossa tarkkaillaan vaan kaikkia tunteita, ajatuksia ja aistimuksia joita tulee. Mutta huomasin aika pian, että tätähän minä teen muutenkin vaistomaisesti koko valveillaoloaikani, eli tarkkailen itseäni (mikä on kai introverteillä aika yleistä) joten ei yllätä ettei erikseen tarkkailemassa istumisesta tunnu olevan hyötyä. 

Kokeilin sitten meditaatiopuolen tekniikoita jotka pyrkivät ajattelun hiljentämiseen, enkä huomannut niiistäkään mitään hyötyä vaikka onnistuin tulemaan aika hyväksi siinä ettei ajatukset juuri harhaile. En silti kokenut mitään ihmeempää enkä saanut arkielämääni mitään hyötyjä.

Kyllä se on auttanut minua ns. maadoittumaan, ja sitä kautta helpottanut stressin hallintaa ja ahdistusta. Ei ole mikään ihmelääke, enkä ole mitään radikaaleja elämänmuutoksia saavuttanut tai tavoitellutkaan. Mutta ihan hyvä työkalu joihinkin tilanteisiin.

En mindfulnessista niinkään mutta meditaatiosta kyllä. Mun ongelma oli / on ADHD. En ole koskaan halunnut syödä lääkkeitä, vaan olen elänyt ongelmieni kanssa. Ne on kuitenkin haitanneet sekä töissä että vapaa-ajalla (laskuja ei ole saanut aikaiseksi maksettua, koti törkyläjä, jne). 35-vuotiaana pääsin vaativampiiin työtehtäviin ja tajusin etten pysty selviämään niistä, ellei keskittymiskykyni parane. 

Alkuun hoidin ongelmaa alkoholilla, joka minulla aina lamauttaa mieltä niin että saan keskityttyä. Mutta pian tajusin, että minusta tulee alkoholisti ja työkyvytön jos tätä vuosia jatkan. Lääkkeitä en edelleen halunnut joten kokeilin meditaatiota. Vähitellen päivittäinien harjoittelu, jossa pyrin vaan keskittymään omaan hengitykseen, alkoi auttaa. Ajatukset harhailivat vähemmän, mieli oli vähemmän levoton. Noin vuodessa tulokset sen verran hyviä että nykyään ihmetyttää että mikä ADHD, olikohan mulla sellaista edes oikeasti koskaan koska pystyn nyt keskittymään poikkeuksellisen hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1000% PASKAA

Ne, jotka mindfulnessia ja meditointia eniten tarvitsisivat, valitettavasti uskovat juuri noin.

10000% PASKAA

Vierailija kirjoitti:

1000% PASKAA

Se on selvää ettei mikään menetelmä sovi kaikille. Sekä positiivisen ajattelun eri variaatiot että mindfulness vaatii vähintään kohtalaisesti älyä ja kykyä itsereflektioon. Esimerkiksi on varmasti ihmisiä joilla käytännössä ainoa tapa hallita käytöstä on muiden paikalle kutsuma virkavalta jne.

Mitä eroa on meditaatiolla ja mindfulnessilla?

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on meditaatiolla ja mindfulnessilla?

Mindfulnessissa mielen sisältöön ei pyritä vaikuttamaan, sitä vaan katsellaan hyväksyvästi. Mindfulnessia voii harrastaa myös ilman ns. istumista, ihan arjessa muita asioita tehdessäkin.

Meditaatiota varten yleensä varataan aikaa jona istutaan keskittymään meditaatioon säännöllisesti. Yleensä tarkoitus on saada mieli keskitettyä johonkin kohteeseen esim. hengitys tai mantra, jotta mielen liiallinen harhailu ympäriinsä rauhoittuu. Sitten kun on aikansa opetellut keskittämään mieltään vain yhteen yksinkertaiseen kohteeseen tulee sekin hetki, että pystyy vaan olemaan ajattelematta yhtään mitään. Joillakin ihmisillä siihen tilaan liittyy hienoja hengellisiä kokemuksia. 

Parasta mindfullnesiä minulle on mustikka- ja sienimetsällä olo.

Meditaatiossa pyritään tyhjentämään mieli. Mindfulnessissa tarkkaillaan mielen siältöjä hyväksyvästi ja ytimessä on tunteiden täysi hyväksyntä. Tunne ei ole koskaan väärä. Tunteesta seuraava teko voi olla väärä mutta ei itse tunne. Tunne ei myöskään ole vaarallinen eikä voi tehdä pahaa ihmiselle vaikka se voi siltä tuntuakin. Tämä viimeinen on ollut itselleni vaikein läksy.

Meditaatio vaikuttaa sikäli ihan huuhaalta, että yritetään mieli tyhjentää ja päästä ikäänkuin pois tästä hetkestä. Jos elämä on suht ok, niin miksi siitä pitäisi mihinkään pois lähteä ja olla pää tyhjänä. Usein vaikuttaakin siltä, että monet meditaation harrastajat haluavat antaa itsestään jotenkin syvällisemmän ja henkisemmän vaikutelman kun harrastavat meditaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Meditaatio vaikuttaa sikäli ihan huuhaalta, että yritetään mieli tyhjentää ja päästä ikäänkuin pois tästä hetkestä. Jos elämä on suht ok, niin miksi siitä pitäisi mihinkään pois lähteä ja olla pää tyhjänä. Usein vaikuttaakin siltä, että monet meditaation harrastajat haluavat antaa itsestään jotenkin syvällisemmän ja henkisemmän vaikutelman kun harrastavat meditaatiota.

Varmasti on meditoinnilla lesoilevia mutta minä esim en ole puhunut siitä kenellekään. Meditointi rentouttaa syvältä sekä mielen että kehon. Syvässä meditaatiossa keho rentoutuu niin etten enää tunne sitä. Ja se kun mielen saa tyhjennettyä tuntuu _erittäin_ miellyttävältä, se tuntuu tosiaan uskonnolliselta kokemukselta.

Vierailija kirjoitti:

Meditaatio vaikuttaa sikäli ihan huuhaalta, että yritetään mieli tyhjentää ja päästä ikäänkuin pois tästä hetkestä. Jos elämä on suht ok, niin miksi siitä pitäisi mihinkään pois lähteä ja olla pää tyhjänä. Usein vaikuttaakin siltä, että monet meditaation harrastajat haluavat antaa itsestään jotenkin syvällisemmän ja henkisemmän vaikutelman kun harrastavat meditaatiota.

Kertoo paljon sinusta, että loukkaannut ja ärsyynnyt niistä meditaation harrastajista, jotka kaipaavat elämäänsä henkisyyttä. Joillekin meditaatio tosiaan on hyvä keino saada hengellisiä kokemuksia.

Muistan kyllä kommenttisi siitä valaistumisketjustakin. Mitä se sinua liikuttaa, jos joku haluaa elämäänsä jotain muuta kuin sinä? Miksi se aiheuttaa sinussa niin vahvoja reaktioita?

Vierailija kirjoitti:

Affirmaatiot ja muu positiivinen ajattelu toimivat jos ongelmat eivät ole kovin syvällä. Niitä voi kokeilla ja jos ne auttavat, hyvä. Mutta jos affirmaatioiden tarve lähtee kovin syvälle juurtuneesta itsevihasta niin silloin on katkaistava itsevihan kierre sillä että lakataan kokonaan listaamasta minkälainen minun pitäisi olla ja lähdetään tutustumaan siihen minkälainen minä olen ja hyväksymään sen ehdoitta. Tämä on tavallaan se sama prosessi joka olisi pitänyt käydä läpi lapsena mutta joka jäi tapahtumatta, ja nyt aikuisena ihminen voi saattaa prosessin päätökseen olemalla itse itselleen se ehdoitta hyväksyvä vanhempi. Tervepäisiä lapsia ei kasvateta listaamalla lapsen viat ja esittämällä parannusehdotukset, vaan hyväksymällä ja rakastamalla ehdoitta. Affirmaatioita voi verrata vaikka siihen että lapsi itse haluaa harrastaa vaikka balettia ja psyykkaa itseään parempaan suoritukseen affirmaatioilla. Sillon ne toimii. Mutta jos lapsi ei tiedä itsekään mitä haluaa ja äiti määrää että lapsi tanssii balettia ja määrää ne affirmaatiot, niin silloin ne ei toimi. Aikuisen psyyke voi olla tässä jälkimmäisessä jamassa vaikka sitä ei edes tiedosta ja silloin mindfulness on parempi. Mindfulnessin avulla etsitään se aito sisin tavallaan, ja kun se on löytynyt, affirmaatioissa alkaa olla mieltä.

Luultavasti ongelmat ovat syvällä, ovat syntyneet erittäin huonon lapsuuden myötä, jossa sain elää kuoleman pelossa jatkuvasti. Isä väkivaltainen alkoholisti. Kaikki arvioitiin suorituksen kautta, kaikki tunteet eli se ilokin oli kiellettyä. Lapsuus oli myös jotenkin hyvin sekavaa... itsekin tunnen olevani jotenkin sekava, vaikka näennäesti järkevä. Varmaan ainakin riittämättömyyden tunnetta on tullut tuosta.. ja tunnetta että on vääränlainen. Osaan kyllä hyviäkin puolia nähdä itsessäni, tosin ne ovat muutuneet ajansaatossa. En tiedä vihaanko itseäni, en ... aika harvoja ihmisiä vihaan.. en oikeastaan ketään. Exää jossain vaiheessa. Ainakin terapeuttini sanoi, että siedän liikaa parisuhteessa. Nyt olen jättänyt sen huonosti käyttäytyvän miehen.

Mietin noita affirmaatioita että jos esim. kuvittelee "minulla on hyvä mies" ja siihen pitää uskoa, niin miten sitä oikeasti voi saada miehin kun uskoo eikä sitten yritä ketään? Kysymys voi olla hiukan tyhmä, mutta pakko kysyä!

Miten mindfulness vastaisi esimerkiksi tähän? Kysyn ihan silleen sen enempää selittämättä ettei tunnisteta, minua ei kysytty yhteen illanviettoon, jossa olisin kuulunut porukkaan. Tämä vain vahvistaa luuloa, ettei kelpaa mihinkään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meditaatio vaikuttaa sikäli ihan huuhaalta, että yritetään mieli tyhjentää ja päästä ikäänkuin pois tästä hetkestä. Jos elämä on suht ok, niin miksi siitä pitäisi mihinkään pois lähteä ja olla pää tyhjänä. Usein vaikuttaakin siltä, että monet meditaation harrastajat haluavat antaa itsestään jotenkin syvällisemmän ja henkisemmän vaikutelman kun harrastavat meditaatiota.

Kertoo paljon sinusta, että loukkaannut ja ärsyynnyt niistä meditaation harrastajista, jotka kaipaavat elämäänsä henkisyyttä. Joillekin meditaatio tosiaan on hyvä keino saada hengellisiä kokemuksia.

Muistan kyllä kommenttisi siitä valaistumisketjustakin. Mitä se sinua liikuttaa, jos joku haluaa elämäänsä jotain muuta kuin sinä? Miksi se aiheuttaa sinussa niin vahvoja reaktioita?

En loukkaannu enkä ärsyynny meditaation harrastajista, mutta tuttavapiirissä on eräs meditoija joka usein mainostaa kuinka syvälle pääsi meditoinnissaan, mutta silti hänestä tulee erittäin rauhaton vaikutelma ja selvästikään ei ole rauhaa löytänyt meditoinnin kautta. Liian usein ihmiset lähtee pakoon omaa elämäänsä ja pienuuttaan meditointiin tai johonkin muuhun. Usein haluttaisiin olla enemmän kuin ollaan ja tavallisena ihmisenä oleminen ei riitä, aina ollaan matkalla johonkin eikä ymmärretä, että se onni ei välttämättä sieltäkään löydy vaan on oikeasti paljon lähempänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Affirmaatiot ja muu positiivinen ajattelu toimivat jos ongelmat eivät ole kovin syvällä. Niitä voi kokeilla ja jos ne auttavat, hyvä. Mutta jos affirmaatioiden tarve lähtee kovin syvälle juurtuneesta itsevihasta niin silloin on katkaistava itsevihan kierre sillä että lakataan kokonaan listaamasta minkälainen minun pitäisi olla ja lähdetään tutustumaan siihen minkälainen minä olen ja hyväksymään sen ehdoitta. Tämä on tavallaan se sama prosessi joka olisi pitänyt käydä läpi lapsena mutta joka jäi tapahtumatta, ja nyt aikuisena ihminen voi saattaa prosessin päätökseen olemalla itse itselleen se ehdoitta hyväksyvä vanhempi. Tervepäisiä lapsia ei kasvateta listaamalla lapsen viat ja esittämällä parannusehdotukset, vaan hyväksymällä ja rakastamalla ehdoitta. Affirmaatioita voi verrata vaikka siihen että lapsi itse haluaa harrastaa vaikka balettia ja psyykkaa itseään parempaan suoritukseen affirmaatioilla. Sillon ne toimii. Mutta jos lapsi ei tiedä itsekään mitä haluaa ja äiti määrää että lapsi tanssii balettia ja määrää ne affirmaatiot, niin silloin ne ei toimi. Aikuisen psyyke voi olla tässä jälkimmäisessä jamassa vaikka sitä ei edes tiedosta ja silloin mindfulness on parempi. Mindfulnessin avulla etsitään se aito sisin tavallaan, ja kun se on löytynyt, affirmaatioissa alkaa olla mieltä.

Luultavasti ongelmat ovat syvällä, ovat syntyneet erittäin huonon lapsuuden myötä, jossa sain elää kuoleman pelossa jatkuvasti. Isä väkivaltainen alkoholisti. Kaikki arvioitiin suorituksen kautta, kaikki tunteet eli se ilokin oli kiellettyä. Lapsuus oli myös jotenkin hyvin sekavaa... itsekin tunnen olevani jotenkin sekava, vaikka näennäesti järkevä. Varmaan ainakin riittämättömyyden tunnetta on tullut tuosta.. ja tunnetta että on vääränlainen. Osaan kyllä hyviäkin puolia nähdä itsessäni, tosin ne ovat muutuneet ajansaatossa. En tiedä vihaanko itseäni, en ... aika harvoja ihmisiä vihaan.. en oikeastaan ketään. Exää jossain vaiheessa. Ainakin terapeuttini sanoi, että siedän liikaa parisuhteessa. Nyt olen jättänyt sen huonosti käyttäytyvän miehen.

Mietin noita affirmaatioita että jos esim. kuvittelee "minulla on hyvä mies" ja siihen pitää uskoa, niin miten sitä oikeasti voi saada miehin kun uskoo eikä sitten yritä ketään? Kysymys voi olla hiukan tyhmä, mutta pakko kysyä!

Miten mindfulness vastaisi esimerkiksi tähän? Kysyn ihan silleen sen enempää selittämättä ettei tunnisteta, minua ei kysytty yhteen illanviettoon, jossa olisin kuulunut porukkaan. Tämä vain vahvistaa luuloa, ettei kelpaa mihinkään.

ap

Hienoa että olet terapiassa. Sulla oli niin rankka lapsuus että sitä on vaikea olla toistamatta omassa suhteessa. Siksi ensimmäinen ja tärkein parisuhteen hankkimisen askel olisi oppia rakastamaan itseään. Sanon tämän siitä näkökulmasta että menin naimisiin pitkälti oman isäni kuvan kanssa ja tiedostin sen vasta sitten kun aloin ymmärtää itseäni mindfulness avulla. Ja joo, annoin kohdella itseäni huonosti enkä edes nähnyt sitä. Terapeuttisi sanoo sulle nyt samaa. Nämä kaikki sun ongelmat korjaantuu parhaiten sillä että löydät ja hyväksyt kaikki tunteesi ja opit sitä kautta rakastamaan itseäsi. Konkreettinen esimerkki, kirjoitat että lapsuudessasi tunteet oli kielletty. Yksi tunteista joka usein joudutaan tukahduttamaan on kiukku. Ihminen kuitenkin tarvitsee kiukkua siihen että a) tunnistaa kiukun avulla milloin omien rajojen yli kävellään ja b) pystyy pitämään puolensa. Näin kiukun tunnistaminen ja saaminen osaksi omaa tunneskaalaa auttaa löytämään terveen ja onnellisen parisuhteen. Sama periaate muissakin asioissa. Tunteet on ohjaamassa ihmistä ja jos niiden tunnistamisessa ja käsittelyssä on ongelmia, elämässä on ongelmia. Kuten esim terveen parisuhteen löytäminen tai ylipäänsä parisuhteen löytäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Affirmaatiot ja muu positiivinen ajattelu toimivat jos ongelmat eivät ole kovin syvällä. Niitä voi kokeilla ja jos ne auttavat, hyvä. Mutta jos affirmaatioiden tarve lähtee kovin syvälle juurtuneesta itsevihasta niin silloin on katkaistava itsevihan kierre sillä että lakataan kokonaan listaamasta minkälainen minun pitäisi olla ja lähdetään tutustumaan siihen minkälainen minä olen ja hyväksymään sen ehdoitta. Tämä on tavallaan se sama prosessi joka olisi pitänyt käydä läpi lapsena mutta joka jäi tapahtumatta, ja nyt aikuisena ihminen voi saattaa prosessin päätökseen olemalla itse itselleen se ehdoitta hyväksyvä vanhempi. Tervepäisiä lapsia ei kasvateta listaamalla lapsen viat ja esittämällä parannusehdotukset, vaan hyväksymällä ja rakastamalla ehdoitta. Affirmaatioita voi verrata vaikka siihen että lapsi itse haluaa harrastaa vaikka balettia ja psyykkaa itseään parempaan suoritukseen affirmaatioilla. Sillon ne toimii. Mutta jos lapsi ei tiedä itsekään mitä haluaa ja äiti määrää että lapsi tanssii balettia ja määrää ne affirmaatiot, niin silloin ne ei toimi. Aikuisen psyyke voi olla tässä jälkimmäisessä jamassa vaikka sitä ei edes tiedosta ja silloin mindfulness on parempi. Mindfulnessin avulla etsitään se aito sisin tavallaan, ja kun se on löytynyt, affirmaatioissa alkaa olla mieltä.

Luultavasti ongelmat ovat syvällä, ovat syntyneet erittäin huonon lapsuuden myötä, jossa sain elää kuoleman pelossa jatkuvasti. Isä väkivaltainen alkoholisti. Kaikki arvioitiin suorituksen kautta, kaikki tunteet eli se ilokin oli kiellettyä. Lapsuus oli myös jotenkin hyvin sekavaa... itsekin tunnen olevani jotenkin sekava, vaikka näennäesti järkevä. Varmaan ainakin riittämättömyyden tunnetta on tullut tuosta.. ja tunnetta että on vääränlainen. Osaan kyllä hyviäkin puolia nähdä itsessäni, tosin ne ovat muutuneet ajansaatossa. En tiedä vihaanko itseäni, en ... aika harvoja ihmisiä vihaan.. en oikeastaan ketään. Exää jossain vaiheessa. Ainakin terapeuttini sanoi, että siedän liikaa parisuhteessa. Nyt olen jättänyt sen huonosti käyttäytyvän miehen.

Mietin noita affirmaatioita että jos esim. kuvittelee "minulla on hyvä mies" ja siihen pitää uskoa, niin miten sitä oikeasti voi saada miehin kun uskoo eikä sitten yritä ketään? Kysymys voi olla hiukan tyhmä, mutta pakko kysyä!

Miten mindfulness vastaisi esimerkiksi tähän? Kysyn ihan silleen sen enempää selittämättä ettei tunnisteta, minua ei kysytty yhteen illanviettoon, jossa olisin kuulunut porukkaan. Tämä vain vahvistaa luuloa, ettei kelpaa mihinkään.

ap

Hienoa että olet terapiassa. Sulla oli niin rankka lapsuus että sitä on vaikea olla toistamatta omassa suhteessa. Siksi ensimmäinen ja tärkein parisuhteen hankkimisen askel olisi oppia rakastamaan itseään. Sanon tämän siitä näkökulmasta että menin naimisiin pitkälti oman isäni kuvan kanssa ja tiedostin sen vasta sitten kun aloin ymmärtää itseäni mindfulness avulla. Ja joo, annoin kohdella itseäni huonosti enkä edes nähnyt sitä. Terapeuttisi sanoo sulle nyt samaa. Nämä kaikki sun ongelmat korjaantuu parhaiten sillä että löydät ja hyväksyt kaikki tunteesi ja opit sitä kautta rakastamaan itseäsi. Konkreettinen esimerkki, kirjoitat että lapsuudessasi tunteet oli kielletty. Yksi tunteista joka usein joudutaan tukahduttamaan on kiukku. Ihminen kuitenkin tarvitsee kiukkua siihen että a) tunnistaa kiukun avulla milloin omien rajojen yli kävellään ja b) pystyy pitämään puolensa. Näin kiukun tunnistaminen ja saaminen osaksi omaa tunneskaalaa auttaa löytämään terveen ja onnellisen parisuhteen. Sama periaate muissakin asioissa. Tunteet on ohjaamassa ihmistä ja jos niiden tunnistamisessa ja käsittelyssä on ongelmia, elämässä on ongelmia. Kuten esim terveen parisuhteen löytäminen tai ylipäänsä parisuhteen löytäminen.

Lisään vielä että kiukun löytäminen ei suinkaan tarkoita sitä että ihminen suuttuu ja raivoaa muille ihmisille. Vaan päinvastoin että hän tiedostettuaan kiukun avulla ettei tilanne ole ok, pystyy sanomaan että tämä ei ole ok ja jos toiminta jatkuu, jättämään sellaisen miehen.

No mitä luulet että hyödyttääkö tuollainen pullamössöpaska yhtään mitään