Veljen vaimo ei enää käy synttäreillä yms

.

Koronan pelko? En lukenut koko ketjua, joten en tiedä, onko tätä jo ehdotettu.

Itse olen jättäytynyt pikkuhiljaa pois miehen suvun juhlista. Eikä olla eroamassa, eikä mene edes huonosti meidän tilanteen huomioon ottaen.

Osaksi jään pois juhlista siksi että niitä on paljon ja usein, lähes joka toinen viikonloppu, tyhjänpäiväisiä juttuja.

Halua käyttää vapaa-aikani omaan sukuuni, ystäviini ja itseeni. Olen myös töissä usein viikonloppuna.

Lisäksi juhliin osallistuu liian usein miehen ex joka on hänen siskonsa paras ystävä. Olen kyllä itsekin miehen siskon kanssa hyvissä väleissä, mutta tämä ex ei voi minua sietää ja käytös on sitten sen mukaista hänen puoleltaan. Usein hän pelmahtaa paikalle jopa kutsumattomana vieraana. Miehelläni ja exällään ei ole edes yhteisiä lapsia, että siksikin tilanne on outo. Heillä ei myöskään ole ollut mitään yhteistä yli vuosikymmeneen, paitsi ystävyys miehen siskon kanssa.

Yksi iso syy poisjäämisiini on myös siinä että sukuun on tullut viime vuosina paljon vauvoja. Ja meidän yritykset on menneet kerta toisensa jälkeen kesken. Suku ei tästä eriryisesti tiedä, eikä olla asiasta heille halukkaita avautumaan yhtään enempää kuin on kerrottu. Eli se että on hyvin todennäköistä että jäämme lapsettomiksi. Kyllä se toisten vauvaonni itseä riipaisee sen verran kovasti, ettei itselle hakemalla halua pahaa mieltä hakea. Varsinkin kun asia tulee usein esille suvun tenttaamana, että milloin milloin, jotkut vaan ei ymmärrä että kaikilta se lapsen "teko" ei niin vaan onnistu.

Että siinä niitä pois jäämisen syitä sitten. Ja kyllä itsekin lähden juhliin mukaan jos on jotkut tärkeät. Mutta nuo kaiken maailman kissanristiäiset, ei kiitos.

Olen juurikin kuvaamasi henkilön kaltainen, en ole vähään aikaan käynyt miehen perheen tapaamisissa. Itselläni syynä on huono terveys; en vaan pysty olemaan seurallinen jos voin huonosti. Minulla on useita eri vaivoja, jotka vaikuttavat jaksamiseeni ja joskus tuntuukin, että olen ns. alati sairas! Tätä on kyllä kommunikoitu tehokkaasti perheen kesken, joten toivon että eivät ihmettele, mutta miestäni tämä tuppaa silti joskus harmittamaan. Ja harmittaahan se minuakin totta kai, paljon mieluummin viettäisin aikaa mukavassa seurassa kuin olisin huonovointisena kotona.

En minäkään käy mieheni suvun juhlissa enää. Tylsiä tapahtumia. Lisäksi miehen äiti ja sisko rasittavia ja sain kuulla jälkeenpäin kuinka he kävivät lävitse sanomisiani ja tekemisiäni. Tietenkin negatiiviseen sävyyn. Kyllästyin ja kun sain lisää itsetuntoa niin en enää edes syyllisty siitä että en mene. Olen tekemisissä vain niiden ihmisten kanssa joista tulee itselle hyvä ja arvostava olo. Kenenkään ei ole pakko olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä jotka vievät energiasi. Ehkä veljen vaimo on ymmärtänyt tämän etkä voi pakottaa häntä olemaan yhteydessä.

Aika ilkeätä komnentointia. Onko tosiaan noin monella vaikea tulla toimeen puolison suvun kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sinä et tiedä, emme me muutkaan voi tehdä muuta kuin arvailla.

Minä en voi käydä veljeni luona sen vuoksi, että vuosien työttömyys on tehnyt minusta rutiköyhän. Veljeni luokse pääsee vain omalla autolla, ja vaikka minulla onkin yhä auto, sillä ei saa ajaa. Minulla ei ole rahaa ostaa edes pieniä lahjoja synttäreitä tai rippi- ja YO-juhliin, kun ei aina ole rahaa edes omaan ruokaan (olen sosiaaliturvan väliinputoaja). Muistissani ovat myös vielä ne kerrat, kun veljeni lapset viattomuuksissaan kysyivät minulta "miksi sinä olet täällä" ja kun kälyni tuolloin hieman mustasukkaisista kasvoista näkyi, keneltä kysymys oli oikeasti peräisin.

Veljeni tietää tilanteesta osan, ei koko karmeutta. En usko, että hän on maininnut asiasta mitään vaimolleen. En halua kälyni tai nyt jo täysi-ikäisyyttä hipovien veljeni lasten tietävänkään totuutta.

Jollei sinulle kerrota syytä kälysi etäisyyteen, sinun vain ei haluta tietävän siitä. Selityksiä kuitenkin on enemmän kuin vain se, että kälysi on hankala tai että sinä olet hankala. Älä etene sillä mielellä, että pahimmat selitykset olisivat tosia.

"Muistissani ovat myös vielä ne kerrat, kun veljeni lapset viattomuuksissaan kysyivät minulta "miksi sinä olet täällä" ja kun kälyni tuolloin hieman mustasukkaisista kasvoista näkyi, keneltä kysymys oli oikeasti peräisin."

Miltä ihmeeltä tuollaiset kasvot voivat näyttää, jolta saat kaiken tuon informaation?

Etkö hieman tulkitse omiasi..etkö edes ole harkinnut, että se voisi olla mahdollista?

Ehkä lapset kysyivät, koska olet harvinainen näky tapahtumissa?

Nyt en ymmärrä. Siis kälysi, veljesi vaimo, on mustasukkainen sinulle,siskolle?? Tuota, tarkoittaako tämä sitä, että sinulla on sukurutasuhde veljeesi? Ennemmin ymmärtäisin, jos sinä olisit mustasukkainen, kun pelkäät miehesi pitävän veljesi vaimoa viehättävänä. Lisäksi heitä yhdistää perheen mahdollinen "ulkopuolisuus". Ja aika sama makukin heillä voi olla: onhan veljesikin ihastunut häneen, ja sinä olet samoja geenejä, joihin miehesi on ihastunut.. Mutta siis että veljesi vaimo on mustasukkainen sinusta??? Voisitko täsmentää..Kuulostaa nimittäin aika huoökestuttavalta ja hieman,, hmm,,sairaalta.

Huh, mitä tekstiä. Voin toki täsmentää.

Minä ja veljeni olemme tunteneet toisemme taaperoiästä lähtien, kohta viisikymmentä vuotta. Olimme tiiviisti yhdessä alusta lähtien, koska noina aikoina ei käyty päivähoidossa tai muutenkaan oltu erossa sisaruksista. Meillä on taustallamme siis 25 vuotta enemmän yhteisiä tapahtumia kuin veljelläni ja hänen vaimollaan. Me pystymme viimeistelemään toistemme ajatukset ja esimerkiksi hymyilemään vitsille, jota kukaan ei ole kertonut ääneen mutta jonka me kumpikin muistamme ja tiedämme toistemme muistavan asiayhteydestä. Pystymme välittämään ajatuksia yhdellä katseella tai kulmakarvojen liikkeellä. Me olemme sekä sisä- että ulkopuolelta hyvin samanlaisia ja meidät tunnistaa heti sisaruksiksi. Tunnistaa myös puheesta ja jopa puheäänestä, vaikka olemmekin eri sukupuolta.

Kälyni on mustasukkainen minulle juuri tämän erityisen läheisen sisaruussuhteen ja yhteisen historian vuoksi. Viehättävyydellä tai muillakaan mainitsemillasi asioilla ei ole tässä mitään tekemistä.

37 ja 74

Vahvistit käsitykseni. Jos juutut tuohon, et tule koskaan päästämään veljestäsi irti niin, että hän saa ja pystyy lähentymään vaimonsa kanssa kuten kuuluu. Sinä olet silti edelleen olemassa siskona, mutta et voi ajatella asemaasi noin. Huolestuttavia ovat sellaiset appiperheiden jäsenet, jotka hokevat; mutta kun me ollaan niin LÄHEISIÄ. Onko itselläsi miestä ja millainen suhde sinulla onhäneen ja hänen perheeseen`Mitä siedät tai sietäsit hänen siskoltaan tai vanhemmiltaan?Toivoisitko, etteivät puuttuisi elämäänne ja arvostaisivat sinun ja miehesi läheistä suhdetta?

Mitä helvettiä? :D

Minä ja veljeni olemme aina olleet läheisiä ja olemme tästedekin. Veljeni löysi itselleen rakkaan vaimon. Silti minä ja veljeni olemme läheisiä. Tässä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että veljeni vaimo on aivan turhaan mustasukkainen. Hänellä on vanhemmat naapurissa näköetäisyydellä sekä sisko ja veli, joita hän tapaa monta kertaa kuukaudessa ja joiden kanssa hän tekee pari kolme ulkomaanmatkaa vuosittain, mutta se ei näytä olevan heistä kellekään mikään ongelma. Minä olen ollut pitkään yhteyksissä veljeni kanssa vain puhelimella, mutta hänen vaimolleen se on ongelma.

Miten ihmeellisen kiero ajattelutapa sinulla ja muutamalla muulla on? Yksi kuvittelee jo sukurutsaa ja muut riekkuvat perässä siitä, että minä olen muka juuttunut johonkin tilaan enkä päästä veljestäni irti? Miten minun pitäisi päästää hänestä irti? Lopettaa puhelimessakin puhuminen kokonaan, vai?

Kuka tässä sukurutsaa miettii, paitsi korkeintaan sinä. Sinun ei yksinkertaisesti kuulu olettaa, että hän olisi mustasukkainen. Mieti ennemminkin omaa käytössäsi ja asennettasi. Oletko vähätellyt, puhunut veljelle vaimosta jotakin epämääräistä. Soitteletko vain veljelle, mutta vaimonsa huomioiminen ei kiinnosta.

37 ja 74

Ilmeisesti tuo kursiivilla merkitsemäni pätkä on sinun kommenttisi. Lainaa tästedes oikein, jooko?

Sukurutsan toi esiin heti ensimmäinen minun kirjoitustani kommentoinut henkilö. Hänen tekstinsä näkyy tässä ketjunpätkässä tuolla ylempänä; huomaat sen varsin erikoisesta välimerkkien käytöstä.

Minä tiedän kälyni olevan mustasukkainen. Se ei ole mikään salaisuus edes hänen sukunsa kesken. Kälyni on pienestä pitäen ollut tunnettu ärhäkkäästä luonteestaan, ja kun hän ei jostakusta pidä, hän ei sitä jaksa peitellä.

Mikä sinut ajaa väittämään, että ongelma on minussa? Sinä et tiedä tästä tapauksesta mitään, mutta minä olen tuntenut kälyni jo 25 vuotta ja tunnen hänen touhunsa. Usko pois, joskus se aviomiehen siskokin voi olla ihan viaton osapuoli. Onko sinulla omasi kanssa jonkinlaisia vaikeuksia, kun niin heijastelet tunteitasi minuun? :)

37 ja 74

Minulle tuli sinusta, 37 ja 74, mieleen tuo ajatuksesi, että heijastelet omia tunteitasi veljesi vaimoon. Ei millään pahalla. Tuli vain mieleen heti.

Hellanduudelis näitä mustasukkaisuuteen taipuvaisia kyökkipsykologeja. Ei millään pahalla, mutta analysoikaa mieluummin itseänne kuin tuiki tuntemattomia ihmisiä - saatatte jopa haparoida oikean ratkaisumallin komplekseillenne. Ystävyys säilyy sisarusten välillä kuten muidenkin ihmisten välillä, vaikka muitakin ihmisiä saapuu paikalle. Ei sitä tarvitse noin hysteerisesti pelätä.  :D

37 ja 74

Olen eri mutta samaa mieltä kuin tuo edellinen. Ja viesti viestiltä vaan vahvistuu käsitys, ettei nuo jutut tule sellaisen ihmisen näppikseltä jolla on ihan terve ja tasapainoinen suhde keskusteltavaan asiaan. Mutta jatka toki jankuttamista jos se tekee sinut iloiseksi.

Minusta taas on aika ihmeellistä, miten hysteerisesti jotkut suhtautuvat siihen, että jonkun käly on mustasukkainen. Tällä palstalla marmatetaan tasapuolisesti ja sallitusti anopeista, miniöistä, sisaruksista ja vanhemmista, mutta nimenomaan veljen vaimo nähdään kaikin puolin suloisen viattomana olentona. Taitaa johtua siitä, että tällä palstalla suuri osa ihmisistä on itse kälyjä: mielihän siitä pahenee, kun omaa viiteryhmää moititaan. Joku kimmastunut näkyy jopa tehneen oman aloituksen aiheesta "veljeni vaimo on hirveä", jotta pääsisi vastailemaan itselleen ja provosoimaan muita.

Voisiko joku mielensä pahoittanut kertoa, mikä minun mielipiteissäni niin harmittaa? Miksi on niin perin mahdoton ajatus, että veljeni vaimo on mustasukkainen veljeni ja minun hyvästä suhteesta? Kertokaa myös rakentava ehdotuksenne siihen, miten te korjaisitte näkemänne ongelman - lopettaisinko kaiken yhteydenpidon veljeni kanssa vai riittääkö se, että karsimme keskustelustamme esimerkiksi kaiken huumorin ja viittaukset menneisyyteen? Ja voisitko sinä, viimeisin kitisijä, kuvailla terveen ja tasapainoisen sisarussuhteen aikuisten kesken? Miten olette itse poistaneet sisaruksenne ja muut sukulaisenne elämästänne, kun olette aloittaneet parisuhteen? Jotakin konkreettista sopisi jo kuulua kaiken tuon perustelemattoman huutelemisen jälkeen.

37 ja 74

En minäkään käy juurikaan missään.Ei vain yksinkertaisesti kiinnosta.Mieluummin jään kotiin,kuin istun paikassa missä ei kiinnosta olla.

Mä en jaksa mun veljen vaimoa. Hän on todella rasittava ja yksinkertainen tyyppi, joka hurahtaa vähän väliä milloin mihinkin verkostomarkkinointiuskontoon ja saarnaa kovalla äänellä kailottaen milloin mistäkin tietämättömyyden antamalla varmuudella. Olisin todella onnellinen ap:n tilanteessa.  

Vierailija kirjoitti:

Aika ilkeätä komnentointia. Onko tosiaan noin monella vaikea tulla toimeen puolison suvun kanssa?

Ei nyt varsinaisesti ole vaikeaa, mutta ei vaan kiinnosta. Vapaa-aika on nykyään niin kortilla, että ei huvita viettää aikaa puolituttujen kanssa jutellen väkinäisesti jostain säästä tai tv-ohjelmista.

Itsellenikin tuli ensimmäisenä mieleen joku paniikki/ahdistushäiriö. Itselläni on foobinen ahdistushäiriö, ja se rajoitti alkuun kaiken kotini ulkopuolelle rajoittuvan toiminnan. Kaupassakäyntikin oli vaikeaa eikä aina onnistunutkaan. Puhumattakaan että olisin voinut käydä tapaamassa ystäviäni tai juhlissa. Onneksi läheisimmät ystäväni kävivät luonani etten jäänyt aivan yksin.

Mielenterveysongelmista ei ole helppo puhua, joten ei kannata olettaa että sellaisesta olisi kerrottu jos niin olisi. Monet pyrkivät salaamaan viimeiseen asti, näin olen itsekin tehnyt.

Täysin mahdollista tuo mustasukkaisuus. Edesmennyt enonvaimo vihasi kälyään, minun äitiäni ja myös minua, patologisesti. Ei siihen mitään syytä ollut. Hän pilasi enoni elämän, ja tämä alkoi lopulta juoda vaimonsa seuraksi. Luonnehäiriöinen voi todella muuttaa perheen painajaiseksi. Tämän uskoo sitten, jos kohdalle sattuu.

Kuulostaa ihan samanalaiselta kun mun veljen vaimo joka ei myöskään koskaan tule mihinkään mihin kutsuttu, aivan alussa joitakin kertoja mutta kokoajan vähemmän ja aina joku tekosyy lähetetty miehen kautta että milloin on töissä, sairaana jne. Ei se voi aina olla noin koska keskenään kyllä matkaavat ja touhuavat vaikka mitä. Veli ei selitä mitään, on vaan nolona jos ystävällisesti kysyy asiasta ja vaihtaa puheenaihetta. Ei ole helppo tykätä tuollaisesta tyypistä joka vetäytymisellä sanoo ettei meidän seura kelpaa hänelle, se on suorastaan loukkaavaa käytöstä. Olisi edes rehti ja sanoisi suoraan että kuule hei ei kiinnosta, olisipa ainakin kaikille selvää eikä tarvisi enää kutsua mihinkään kohteliaisuus syistä.

Lopetin noissa käymisen jo vuosia sitten. Vaivautunutta ja teennäistä yhdessäoloa. Viimeinen pisara oli kun istuin saman juhlan aikana vuorotellen kahdessa eri seurueessa ja kuuntelin kuinka pöydässä istuvat haukkuivat ja repostelivat muita paikalla olijoita. Kun vaihoin pöytää samat jutut jatkuivat mutta haukuttavat olivat tietysti toiset. Tuli mieleeni, että minustakin käydään samaa keskustelua kun en ole kuuloetäisyydellä. Voivat jatkaa ilkeilyään aivan hyvin ilman minua.

Oma veli pisti välit poikki ilman minkäänlaista selitystä kun kyselin vaimosta jotain eikä koskaan näkynyt missään, nyt ei olla puhuttu kohta 2 vuoteen, eikä vastaillut edes lapseni, oman kummitytön viesteihin. Sitä onkin ollut kiva koittaa selittää lapselle. Tämä on minulle niin painava asia enkä uskalla ottaa enää yhteyttä tai tiedä miten edetä vaikka haluaisin selvittää tilanteen. En halua heille mitään pahaa, vain selityksen, veljeni ollut mulle aina läheisin sukulainen ja tämä raastaa omaa sydäntä, elämmekö näin loppuelämämme.

Vierailija kirjoitti:

Oma veli pisti välit poikki ilman minkäänlaista selitystä kun kyselin vaimosta jotain eikä koskaan näkynyt missään, nyt ei olla puhuttu kohta 2 vuoteen, eikä vastaillut edes lapseni, oman kummitytön viesteihin. Sitä onkin ollut kiva koittaa selittää lapselle. Tämä on minulle niin painava asia enkä uskalla ottaa enää yhteyttä tai tiedä miten edetä vaikka haluaisin selvittää tilanteen. En halua heille mitään pahaa, vain selityksen, veljeni ollut mulle aina läheisin sukulainen ja tämä raastaa omaa sydäntä, elämmekö näin loppuelämämme.

Otan osaa. Veljesi vaimo lienee narsu, joka on käännyttänyt veljesi sinua vastaan. Oma äitini oli samassa tilanteessa. Hän kärsi siitä suuresti. Älä salaa tilannetta, vaan kerro kysyttäessä suoraan, missä mennään. Omassa perheessäni ongelmaa salattiin ja tilanne vain paheni. Yritä jaksaa!

Mieheni alkoi tekemään noin pari vuotta ennen eroa. Hän saattoi jättää tärkeätkin juhlat väliin, koska oli esim. joku harrastusjuttu samaan aikaan. Eli alkoi priorisoimaan muita asioita edelle.

Minä en käy enää juurikaan puolisoni suvun juhlissa tai muutenkaan anoppilassa. Yksi syy on se, että emme mahdu koko perhe enää yhteen autoon eikä sopivaa isompaa ole tullut vastaan, mutta suurempi syy on se, että en vaan enää jaksa appivanhempien juttuja minulle täysin tuntemattomista ihmisistä. Mieheni veljet puolisoineen ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta he ovat tunteneet kaikki toisensa vuosikymmeniä (molemmat veljet naivat lapsuuden naapurin tytön) enkä minä "uutena" tulokkaana oikein mahdu juttuihin. Olemme mieheni kanssa olleet vasta 15 vuotta yhdessä... Olen myös aika introvertti ihminen, ja haluan vähäisen vapaa-aikani viettää joko oman perheen kesken tai omien ystävieni ja sukulaisten.

Ihmettelen näissä aina sitä, että minkä takia te anopit tai sukulaiset ette itse laita viestiä sille miniälle/vävylle etc. Ja kysy, HEI mitä kuuluu? Sinua ei ole hetkeen näkynyt jne. Sen sijaan utelette asioita kaikilta muilta ihmisiltä ja haukutte, kuvittelette asioita ja uhriudutte. Nostakaa itse kissa pöydälle jos asia niin kovin vaivaa.

Minä olen juuri tuollainen "hullu käly", joka välttelee kohtaamisia ja perhejuhlia miehen toisen siskon kanssa. Appivanhempani ja mieheni toinen sisar perheineen ovat taas aivan ihania ihmisiä, ja heidän luonaan vietän aikaa mielelläni ja kyläillään paljon puolin ja toisin. Ovat ottaneet minut perheeseensä hyvin vastaan alusta asti ja appivanhempani ja tämä toinen sisar ovat ystävystyneet myös minun lapsuudenperheeni kanssa.

Tämä toinen sisar on taas alusta asti väheksynyt ja haukkunut minua niin selkäni takana kuin suoraan päin naamaa. Jokaisella vierailulla oli ihan normaalia esim. hänen kommentoinnit minun painostani, milloin olin joko lihonut tai laihtunut (ihan normaalipainon sisällä olen kaikki nämä vuodet ollut, tämä lähinnä esimerkkinä tästä mieheni siskon ajatusmaailmasta). Hän on hieman haastava persoona olemassaan ja tästä mieheni muu perhe minua hienovaraisesti varoitteli seurustelumme alkuaikoina, mutta en tehnyt tästä mitään johtopäätöksiä kun olen normaalin, hyvän tapakasvatuksen saanut ihminen ja pärjään kyllä kaikkien kanssa. Nuo naljailutkin otin alussa lähinnä huumorilla ja toisesta korvasta ulos-meiningillä ohitin ne, joten tulimme aivan hyvin toimeen. Eihän tämä tokikaan kivalta tuntunut, mutta hän on kuitenkin mieheni sisko - ajattelin.

Tapasimme säännöllisesti yleensä appivanhemmilla vieraillessa ja kun aikaa kului, niin hänen käytöksensä muuttui entistä törkeämmäksi minua kohtaan. Hän alkoi saada aivan avoimesti raivareita asioista, joita tein tai jätin tekemättä, useamman kerran hän poistui vanhempiensa luota ovet paukkuen. Hänen muulle perheelleen tämä oli tuttua kauraa, joten asioihin suhtauduttiin hyssytellen ja toki häveten kun nuo hänen raivokohtaustensa aiheet olivat täysin päästä keksittyjä. Kerran olimme lähdössä isommalla porukalla ravintolaan syömään, jolloin hän kilahti minulle laitettuani hajuvettä ja näin aiheutettuani hänelle tahallaan migreenikohtauksen. Muiden seurueen naisten hajuvedet tätä eivät aiheuttaneet, eivätkä varsinkaan miesten partavedet. Tälläkin kerralla hän lähti ovet paukkuen ja huutaen pois, miehensä jäädessä keräilemään heidän lapsiaan mukaan.

Seurustelumme alkuaikoina olimme mieheni kanssa opiskelijoita ja asuimme kaupungissa, jossa on useita lapsiperheille mukavia vierailupaikkoja. Majoitimmekin säännöllisesti tätä miehen sisarusta perheineen luonamme, kun he halusivat edullisesti matkailla. Kiitokseksi saimme yleensä arvostelua asuntomme sisustuksesta ja jääkaapin sisällöstä, sekä tottakai järkyttävän siivon heidän lähtiessään. Pikkuhiljaa aloin väsymään tähän käytökseen samoin kuin mieheni, mutta hän muun perheensä tapaan yritti pitää välinsä kunnossa tähän ailahtelevaan siskoonsa ja myötäili tämän käytöstä sovun säilyttämiseksi. Eräs juhlapyhä kuitenkin muutti tilanteen, kun tämä sisko taas sai kohtauksen ja itse en enää jaksanut hyssytellä, vaan annoin tulla samalla mitalla takaisin. Tämän seurauksena välimme katkesivat useaksi vuodeksi ja miehenkin silmät avautuivat tilanteelle, kun hän näki nyt kunnolla miten minua kohdellaan.

Nykyään olemme viileän etäisissä väleissä, eli yhteisissä pakollisissa perhejuhlissa käyttäydymme kohteliaasti toisiamme kohtaan mutta enemmän pyrin välttelemään hänen seuraansa. Emme myöskään osallistu perheenä eikä mies yksin esim. siskonsa tai tämän lasten juhliin, koska hänkään ei enää jaksa siskoaan ja tämän hullutuksia. Muihin perheenjäseniin ja väleihimme tämä ei ole vaikuttanut, koska hekin ymmärtävät tilanteen ja tämän siskon "raskaan" luonteen.