Veljen vaimo ei enää käy synttäreillä yms

Olen introvertti ja koen sukujuhlat ihan tajuttoman stressaavina ja raskaina. En mene edes oman sukuni juhliin mielelläni, koska jännitän niitä etukäteen ja paikan päällä tuntuu, etten osaa jutella mistään kenenkään kanssa. Small talk ei ole vahvuuksiani. Nolona istuskelen kahvia hörppien ja toivon, että saisi jo lähteä kotiin.

En ole vielä mennyt miesystäväni mukana mihinkään hänen perheensä juhliin ja ahdistaa jo etukäteen, mitä teen sitten, jos ja kun se tulee joskus ajankohtaiseksi. Mies kyllä tietää, että kammoan sukujuhlia, mutten ole varma, hyväksyykö hän luontevasti, jos haluan jäädä vain kotiin, kun tulee joku tärkeä tilaisuus.

En tietenkään tiedä, onko veljesi vaimolla sama ongelma, mutta suomalaisissa on kyllä niin paljon introverttejä, että pitäisin sitä kuitenkin todennäköisempänä syynä kuin jotain selittämätöntä inhoa teitä kaikkia kohtaan.

Ei halua olla teidän kanssa tekemisissä. Ei tykkää teidän seurasta.

Big deal

En oikein ymmärrä "ongelmaa". Miksi jön tulisi teidän lasten juhliin? Meidän suvussa ei ole tapana vierailla esim. sukulaislasten synttäreillä. Kummihommat tietty eri juttu. Ylipäätään tekemisissä ollaan kenen kanssa halutaan. Ei sukulaisuuskasn velvoita mihinkään.

Minä myös boikotoin joitain mieheni sukulaisia ja myös joitain omia sukulaisiani. En pidä heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sinä et tiedä, emme me muutkaan voi tehdä muuta kuin arvailla.

Minä en voi käydä veljeni luona sen vuoksi, että vuosien työttömyys on tehnyt minusta rutiköyhän. Veljeni luokse pääsee vain omalla autolla, ja vaikka minulla onkin yhä auto, sillä ei saa ajaa. Minulla ei ole rahaa ostaa edes pieniä lahjoja synttäreitä tai rippi- ja YO-juhliin, kun ei aina ole rahaa edes omaan ruokaan (olen sosiaaliturvan väliinputoaja). Muistissani ovat myös vielä ne kerrat, kun veljeni lapset viattomuuksissaan kysyivät minulta "miksi sinä olet täällä" ja kun kälyni tuolloin hieman mustasukkaisista kasvoista näkyi, keneltä kysymys oli oikeasti peräisin.

Veljeni tietää tilanteesta osan, ei koko karmeutta. En usko, että hän on maininnut asiasta mitään vaimolleen. En halua kälyni tai nyt jo täysi-ikäisyyttä hipovien veljeni lasten tietävänkään totuutta.

Jollei sinulle kerrota syytä kälysi etäisyyteen, sinun vain ei haluta tietävän siitä. Selityksiä kuitenkin on enemmän kuin vain se, että kälysi on hankala tai että sinä olet hankala. Älä etene sillä mielellä, että pahimmat selitykset olisivat tosia.

"Muistissani ovat myös vielä ne kerrat, kun veljeni lapset viattomuuksissaan kysyivät minulta "miksi sinä olet täällä" ja kun kälyni tuolloin hieman mustasukkaisista kasvoista näkyi, keneltä kysymys oli oikeasti peräisin."

Miltä ihmeeltä tuollaiset kasvot voivat näyttää, jolta saat kaiken tuon informaation?

Etkö hieman tulkitse omiasi..etkö edes ole harkinnut, että se voisi olla mahdollista?

Ehkä lapset kysyivät, koska olet harvinainen näky tapahtumissa?

Nyt en ymmärrä. Siis kälysi, veljesi vaimo, on mustasukkainen sinulle,siskolle?? Tuota, tarkoittaako tämä sitä, että sinulla on sukurutasuhde veljeesi? Ennemmin ymmärtäisin, jos sinä olisit mustasukkainen, kun pelkäät miehesi pitävän veljesi vaimoa viehättävänä. Lisäksi heitä yhdistää perheen mahdollinen "ulkopuolisuus". Ja aika sama makukin heillä voi olla: onhan veljesikin ihastunut häneen, ja sinä olet samoja geenejä, joihin miehesi on ihastunut.. Mutta siis että veljesi vaimo on mustasukkainen sinusta??? Voisitko täsmentää..Kuulostaa nimittäin aika huoökestuttavalta ja hieman,, hmm,,sairaalta.

Huh, mitä tekstiä. Voin toki täsmentää.

Minä ja veljeni olemme tunteneet toisemme taaperoiästä lähtien, kohta viisikymmentä vuotta. Olimme tiiviisti yhdessä alusta lähtien, koska noina aikoina ei käyty päivähoidossa tai muutenkaan oltu erossa sisaruksista. Meillä on taustallamme siis 25 vuotta enemmän yhteisiä tapahtumia kuin veljelläni ja hänen vaimollaan. Me pystymme viimeistelemään toistemme ajatukset ja esimerkiksi hymyilemään vitsille, jota kukaan ei ole kertonut ääneen mutta jonka me kumpikin muistamme ja tiedämme toistemme muistavan asiayhteydestä. Pystymme välittämään ajatuksia yhdellä katseella tai kulmakarvojen liikkeellä. Me olemme sekä sisä- että ulkopuolelta hyvin samanlaisia ja meidät tunnistaa heti sisaruksiksi. Tunnistaa myös puheesta ja jopa puheäänestä, vaikka olemmekin eri sukupuolta.

Kälyni on mustasukkainen minulle juuri tämän erityisen läheisen sisaruussuhteen ja yhteisen historian vuoksi. Viehättävyydellä tai muillakaan mainitsemillasi asioilla ei ole tässä mitään tekemistä.

37 ja 74

Vahvistit käsitykseni. Jos juutut tuohon, et tule koskaan päästämään veljestäsi irti niin, että hän saa ja pystyy lähentymään vaimonsa kanssa kuten kuuluu. Sinä olet silti edelleen olemassa siskona, mutta et voi ajatella asemaasi noin. Huolestuttavia ovat sellaiset appiperheiden jäsenet, jotka hokevat; mutta kun me ollaan niin LÄHEISIÄ. Onko itselläsi miestä ja millainen suhde sinulla onhäneen ja hänen perheeseen`Mitä siedät tai sietäsit hänen siskoltaan tai vanhemmiltaan?Toivoisitko, etteivät puuttuisi elämäänne ja arvostaisivat sinun ja miehesi läheistä suhdetta?

Mitä helvettiä? :D

Minä ja veljeni olemme aina olleet läheisiä ja olemme tästedekin. Veljeni löysi itselleen rakkaan vaimon. Silti minä ja veljeni olemme läheisiä. Tässä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että veljeni vaimo on aivan turhaan mustasukkainen. Hänellä on vanhemmat naapurissa näköetäisyydellä sekä sisko ja veli, joita hän tapaa monta kertaa kuukaudessa ja joiden kanssa hän tekee pari kolme ulkomaanmatkaa vuosittain, mutta se ei näytä olevan heistä kellekään mikään ongelma. Minä olen ollut pitkään yhteyksissä veljeni kanssa vain puhelimella, mutta hänen vaimolleen se on ongelma.

Miten ihmeellisen kiero ajattelutapa sinulla ja muutamalla muulla on? Yksi kuvittelee jo sukurutsaa ja muut riekkuvat perässä siitä, että minä olen muka juuttunut johonkin tilaan enkä päästä veljestäni irti? Miten minun pitäisi päästää hänestä irti? Lopettaa puhelimessakin puhuminen kokonaan, vai?

Kuka tässä sukurutsaa miettii, paitsi korkeintaan sinä. Sinun ei yksinkertaisesti kuulu olettaa, että hän olisi mustasukkainen. Mieti ennemminkin omaa käytössäsi ja asennettasi. Oletko vähätellyt, puhunut veljelle vaimosta jotakin epämääräistä. Soitteletko vain veljelle, mutta vaimonsa huomioiminen ei kiinnosta.

37 ja 74

Ilmeisesti tuo kursiivilla merkitsemäni pätkä on sinun kommenttisi. Lainaa tästedes oikein, jooko?

Sukurutsan toi esiin heti ensimmäinen minun kirjoitustani kommentoinut henkilö. Hänen tekstinsä näkyy tässä ketjunpätkässä tuolla ylempänä; huomaat sen varsin erikoisesta välimerkkien käytöstä.

Minä tiedän kälyni olevan mustasukkainen. Se ei ole mikään salaisuus edes hänen sukunsa kesken. Kälyni on pienestä pitäen ollut tunnettu ärhäkkäästä luonteestaan, ja kun hän ei jostakusta pidä, hän ei sitä jaksa peitellä.

Mikä sinut ajaa väittämään, että ongelma on minussa? Sinä et tiedä tästä tapauksesta mitään, mutta minä olen tuntenut kälyni jo 25 vuotta ja tunnen hänen touhunsa. Usko pois, joskus se aviomiehen siskokin voi olla ihan viaton osapuoli. Onko sinulla omasi kanssa jonkinlaisia vaikeuksia, kun niin heijastelet tunteitasi minuun? :)

37 ja 74

Minulle tuli sinusta, 37 ja 74, mieleen tuo ajatuksesi, että heijastelet omia tunteitasi veljesi vaimoon. Ei millään pahalla. Tuli vain mieleen heti.

Hellanduudelis näitä mustasukkaisuuteen taipuvaisia kyökkipsykologeja. Ei millään pahalla, mutta analysoikaa mieluummin itseänne kuin tuiki tuntemattomia ihmisiä - saatatte jopa haparoida oikean ratkaisumallin komplekseillenne. Ystävyys säilyy sisarusten välillä kuten muidenkin ihmisten välillä, vaikka muitakin ihmisiä saapuu paikalle. Ei sitä tarvitse noin hysteerisesti pelätä.  :D

37 ja 74

Olen eri mutta samaa mieltä kuin tuo edellinen. Ja viesti viestiltä vaan vahvistuu käsitys, ettei nuo jutut tule sellaisen ihmisen näppikseltä jolla on ihan terve ja tasapainoinen suhde keskusteltavaan asiaan. Mutta jatka toki jankuttamista jos se tekee sinut iloiseksi.

Minusta taas on aika ihmeellistä, miten hysteerisesti jotkut suhtautuvat siihen, että jonkun käly on mustasukkainen. Tällä palstalla marmatetaan tasapuolisesti ja sallitusti anopeista, miniöistä, sisaruksista ja vanhemmista, mutta nimenomaan veljen vaimo nähdään kaikin puolin suloisen viattomana olentona. Taitaa johtua siitä, että tällä palstalla suuri osa ihmisistä on itse kälyjä: mielihän siitä pahenee, kun omaa viiteryhmää moititaan. Joku kimmastunut näkyy jopa tehneen oman aloituksen aiheesta "veljeni vaimo on hirveä", jotta pääsisi vastailemaan itselleen ja provosoimaan muita.

Voisiko joku mielensä pahoittanut kertoa, mikä minun mielipiteissäni niin harmittaa? Miksi on niin perin mahdoton ajatus, että veljeni vaimo on mustasukkainen veljeni ja minun hyvästä suhteesta? Kertokaa myös rakentava ehdotuksenne siihen, miten te korjaisitte näkemänne ongelman - lopettaisinko kaiken yhteydenpidon veljeni kanssa vai riittääkö se, että karsimme keskustelustamme esimerkiksi kaiken huumorin ja viittaukset menneisyyteen? Ja voisitko sinä, viimeisin kitisijä, kuvailla terveen ja tasapainoisen sisarussuhteen aikuisten kesken? Miten olette itse poistaneet sisaruksenne ja muut sukulaisenne elämästänne, kun olette aloittaneet parisuhteen? Jotakin konkreettista sopisi jo kuulua kaiken tuon perustelemattoman huutelemisen jälkeen.

37 ja 74

Asenteessasi on jotakin lähtökohtaisesti jo hyvin ongelmaista. Korostat erityisen paljon sitä, miten läheisiä, miten teillä on yhteinen historia jne. Silti veljesi vaimollakin on veli ja sisar. Heilläkin on yhteinen historia. Veljesi vaimo näkee, miten korostat jatkuvasti tätä ja samalla poraat häntä jollakin tavalla ulkopuolelle. Eikö sinun olisi jo aika astua taka-alalle, ja nähdä veljesi aikuisena omaa elämäänsä elävänä. KUnnioittaa sitä, että nyt on tullut muutakin veljen elämään. Niinhän veljesi avimokin oletettavasti suhtautuu omiin sisaruksiinsa. Ehkäpä kauniisti kunnioittaa heidän perhietän ja parisuhteitaan, eikä korosta omaa asemaansa veljen/sisaren "lapsuuskaverina. Tämä sinun asenteesi on hieman erikoinen.

Olipa hauska ketju, kun meillä on asiat aivan päinvastoin. Miehelläni on 3 siskoa ja minä haluaisin olla enemmän tekemisissä, mutta mies on oikea kotikissa, ei millään lähtisi mihinkään. Muutamaan otteeseen vuodessa saan hänet raahattua illan istumiseen. No onneksi se sisko,  jonka tunnen läheisemmäksi, onkin alkanut soittelemaan suoraan minulle.

Ja muuten olen samaa mieltä noiden muutaman kanssa, että tuolla yhdellä on kyllä ongelma "läheisyydestä veljen kanssa, kun olimme taaperoita yhdessä".

Samalla mitalla takaisin

Voisi tämä ihminen mennä itseensä ja miettiä miksei veljen vaimo halua käydä. Itselläni miehen sisko narsisti ja epävakaa luonteeltaan. Ei koskaan tiennyt millä mielellä sattui olemaan. Käytti veljeään hyväksi ja piti lainata sitä ja tätä ja viedä sinne ja tänne. Aikoi tulla kylään ja odotutti koko päivän kunnes ei tullutkaan. Ei muistanut ilmoittaa. Tai toisinaan oli jatkuvasti oven takana jopa la-iltana kun tulimme saunasta. Siinä istui ja kertoi omista asioistaan. Jatkuvat vierailut alkoivat ärsyttää. Lisäksi muut tapahtumat johtivat siihen ettei olla enää yhteydessä. Voi miten mukavaksi elämä muuttui kun ei jatkuvasti tarvitse olla varpaillaan hänen takiaan. Suosittelen.

Mieheni sisar sanoi miehelleni että heillä oli niin mukavaa kun minua (miehen vaimoa) ei ollut. Olisi halunnut mieheni jäävän perheettömäksi niin olisi saanut veljen kokonaan itselleen. Arvatkaapa ollaanko yhteyksissä?

Kun on tarpeeksi monta vuotta muistanut merkkipäivät, hankkinut kortit ja lahjat sekä lasten juhlavaatteet ja sen LISÄKSI juhlapäivänä vielä katsonut niiden perään samalla kun auttaa emäntää keittiössä niin ei kiitos.

Mulla ei ole mitään vastaan tätä työtä kun on oma suku kyseessä (ja samalla mies istuu kun vieras kahvipöydässä ja nauttii tästä hemmottelusta) mutta olisi sitten reilua että hän hoitaa oman suvun samalla tavalla.

Asiat menee kuitenkin aina niin että paniikissa muistetaan että oli ne äidin 60-vuotis juhlat ensi-viikonloppuna. Lahjaa ei hankita (koska äiti ei halua ikinä mitään, ei edes kukkia) eikä korttia. Kun lapsia sitten puetaan niin yhdellä ei mahdu vaatteet ja toisen ei löydy (olisiko pitänyt tarkistaa asia ajoissa?). Perillä sitten ei katsota niiden perään ja tulee jossain kohtaa itku tai jokin menee rikki.

Suvun miehet istuu ja odottaa että kakku ja kahvi tulee pöytään samalla kun päivän sankari tai ainakin joku suvun naisista hoitaa keittiötä.

Jos itse istahdan samaan tyyliin sohvalle miesten viereen niin minua katsotaan pahasti ja juorutaan selän takana. Kuitenkin käyttäydyn samalla tavalla kun mies oman suvun juhlissa??

Niin suosiolla olen menemättä, sitten miehen on ainakin pakko hoitaa ne muut asiat vaikka ei keittiössä avusta ja samalla saan omaa aikaa eikä tarvi kuunnella sitä juoruilua ja kestää niitä katseita.

Vuosia kestänyt tuhnupierujen päästely on siis lopultakin johtanut toivottuun tulokseen.

Kumpi on mukavampaa mielestänne?

A- olla mukana juhlissa asenteella EVVK.

B- jäädä pois,keksittyjen syiden vuoksi.

Mielestäni parempi,ettei saavu ollenkaan,mikäli ei vaan huvita. Ajattelen itsekin,että toisilla juhlavierailla

on usein ihan oikeastikin hauskaa ja jos en itse ole samoissa "fiiliksissä",niin jään pois.En halua myrkyttää ilmaa ja latistaa tunnelmaa. Mielestäni se on mukavampi, kuin että ollaan naama nurinpäin "edustamassa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme syyllistämistä ja heti kaikki palstalaiset olettavat pahinta, huumeidenkäyttöä, pettämistä, avioeroa.

Ja tuo vihaisuus apta kohtaan koska kysyi. Kyllä minun mieltäni ainakin lämmittäisi jos vetäytyisin yhtäkkiä sosiaalisesta elämästä eri tavalla kuin aikaisemmin ja joku kyselisi onko kaikki ok. Se on sitä välittämistä. Ei sitä siltä vaimolta itseltä tarvitse kysyä ellei halua, kysyy vaikka veljeltään onko vaimolla kaikki hyvin.

Ihmisistä voi ja pitää pystyä olemaan huolissaan ilman että leimataan kyttääjäksi.

Kaikki palstalaiset?!? Valtaosa vastaajistahan on puolustanut veljen vaimoa!

Varmaan omaksuvat kälyn näkökulman ja samastuvat tähän inhoten omia puolison sukulaisia. Mustasukkaisuutta, kontrollisfriikkiyttä, ym.

Naiset ovat aina toistensa kimpussa! Lähes kaikki sukuriidat naisten aloitteesta. Englannissakin hovi on kriisissä kun yks eukko sekoitti kaiken.

Veljekset siellä kinaavat. Taitaa olla toisella paremman näköinen ja kiinnostavampi vaimo. Ei mikään seurapiiribimbo.

Mietipä ap tätä: minä pidän yhteyttä eksän sukuun, eksä ei pidä. Olenko narkki tai jotain vielä pahempaa?

Mut oikein KUTSUTAAN kylään.

On viisaampi seurustella kivojen ihmisten kanssa kuin qusipäiden.

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti ja koen sukujuhlat ihan tajuttoman stressaavina ja raskaina. En mene edes oman sukuni juhliin mielelläni, koska jännitän niitä etukäteen ja paikan päällä tuntuu, etten osaa jutella mistään kenenkään kanssa. Small talk ei ole vahvuuksiani. Nolona istuskelen kahvia hörppien ja toivon, että saisi jo lähteä kotiin.

En ole vielä mennyt miesystäväni mukana mihinkään hänen perheensä juhliin ja ahdistaa jo etukäteen, mitä teen sitten, jos ja kun se tulee joskus ajankohtaiseksi. Mies kyllä tietää, että kammoan sukujuhlia, mutten ole varma, hyväksyykö hän luontevasti, jos haluan jäädä vain kotiin, kun tulee joku tärkeä tilaisuus.

En tietenkään tiedä, onko veljesi vaimolla sama ongelma, mutta suomalaisissa on kyllä niin paljon introverttejä, että pitäisin sitä kuitenkin todennäköisempänä syynä kuin jotain selittämätöntä inhoa teitä kaikkia kohtaan.

Itsellä sama, tosin olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta joten pakko on ollut välillä osallistua juhliin ja illanviettoihin. Omia sukulaisia en sitten näekään käytännössä koskaan, koska en vaan saa pakotettua itseäni kyläilemään... Omat vanhemmat ja sisarukset on ok, tosin hekin kaikki yhdellä kertaa tavattuina todella uuvuttava kombo, samoin miehen vanhemmat ja sisarukset. Ketään en inhoa, ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta väsyn ihan järjettömästi, kun joudun olemaan tekemisissä ihmisten kanssa ja varsinkin isommalla porukalla.

Mies on itse aika hiljainen seurassa, ei oikein osaa pitää yllä keskustelua ja minusta aina tuntuu, että se homma jää kokonaan mun kontolle myös silloin kun ollaan hänen sukulaistensa tai kavereidensa kanssa, mikä uuvuttaa entisestään, koska en tiedä mistä heidän kanssa puhuisin, mutta ne kiusalliset hiljaisuudet on vielä vaikeampia kestää. Miehen äidin ajatuksenjuoksu on kaiken lisäksi jotenkin kumman poukkoilevaa, eli joutuu koko ajan skarppaamaan kun häntä kuuntelee, ettei tipu ihan täysin kyydistä,  ja tietysti hän sitten puhua pulputtaa mulle, kun olen kai ainut joka edes yrittää kuunnella. Tuskallisen raskasta.

Ei nähdä onneksi usein, varmaan osittain siksi, että mies tietää hyvin, miten vähän mua kiinnostaa sukulointi. Olen yrittänyt kannustaa häntä menemään yksin sukulaisilleen ja kavereilleen, eihän aikuinen ihminen kai esiliinaa tarvitse tuollaisilla vierailuilla, ja kavereillaan joskus käykin ilman mua, koska olen järjestelmällisesti kieltäytynyt kaikista kutsuista (lasten synttäreitä yms. kissanristiäisiä, jotka ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa vaikka ihmiset olisi läheisempiäkin). Odotan innolla sitä päivää, kun lopettavat tunkemasta mun nimeä kutsukortteihin ja voin jäädä kotiin ihan hyvällä omallatunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Se ulkopuolisuuden tunne, varsinkin jos perhesuhteet ovat todella läheiset. En koe oloani mukavaksi ja se riittää syyksi. Lisäksi, vielä 10 avioliittovuotemme jälkeen kysyvät Puolisoltani aina yksikkö-muodossa perheemme suunnitelmia, ts ”mitä ajattelit tehdä juhannuksena” Eikä ”mitä ajattelitte tehdä juhannuksena”.

Meillä on muuten tuo sama; miehen perhe kyselee mieheltä meidän yhteisistä tekemisistä ihan kuin mua ei olisi ollenkaan olemassa tyyliin "oletko tehnyt asian x", "joko laitoit kuntoon kohdan y" jne. Ja tietävät paremmin kuin hyvin, että teemme esim. remonttia ja talonpitotöitä yhdessä, molemmat osallistumme kaikkeen. Olen oppinut olemaan piittaamatta, mutta kyllä tuo joskus vieläkin ottaa aika pahasti korvaan. Heillä kuitenkin tapana omista tekemisistään puhua me-muodossa, vaikka oikeasti se on miehen isä, joka duunaa yksin rempat ynnä muut.

Oma perheeni sentään osaa nähdä meidät pariskuntana, mistä syystä varmaan enemmän tulee vierailtua heidän luonaan...

Sinä kysyt tämä korona-aikana miksi ihminen pitää oman elinpiirinsä mahdollisimman pienenä ja tapaa mahdollisimman vähän ihmisiä? Siis ihan tosissasi kysyt?

Minusta veljesi vaimo on yksinkertaisesti vain fiksu.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi on mukavampaa mielestänne?

A- olla mukana juhlissa asenteella EVVK.

B- jäädä pois,keksittyjen syiden vuoksi.

Mielestäni parempi,ettei saavu ollenkaan,mikäli ei vaan huvita. Ajattelen itsekin,että toisilla juhlavierailla

on usein ihan oikeastikin hauskaa ja jos en itse ole samoissa "fiiliksissä",niin jään pois.En halua myrkyttää ilmaa ja latistaa tunnelmaa. Mielestäni se on mukavampi, kuin että ollaan naama nurinpäin "edustamassa".[/quote

Ehkäpä aikuinen ihminen voi joskus laittaa pariksi tunniksi tunteensa sivuun ja esittää kohteliasta. Ei siinä kuole.

No huhhuh. Onneks eioo tommosia ongelmia, olen toki itse hyvin alotteellinen yhteydenpidossa mieheni sukuun. Hän kerran sanoikin että vasta kun minut tapasi on hän alkanut nähdäuseammin sukulaisiaan. Koska minä hoidan kaiken yhteydenpidon, hänen sukulaiset sopivatkin nykyään suoraan minun kanssani esim kyläilystä. Ovat tyytyväisiä, kun muuten jäisivät ulos miehenielämästö. Miehestä tämä on hyvä diili.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti ja koen sukujuhlat ihan tajuttoman stressaavina ja raskaina. En mene edes oman sukuni juhliin mielelläni, koska jännitän niitä etukäteen ja paikan päällä tuntuu, etten osaa jutella mistään kenenkään kanssa. Small talk ei ole vahvuuksiani. Nolona istuskelen kahvia hörppien ja toivon, että saisi jo lähteä kotiin.

En ole vielä mennyt miesystäväni mukana mihinkään hänen perheensä juhliin ja ahdistaa jo etukäteen, mitä teen sitten, jos ja kun se tulee joskus ajankohtaiseksi. Mies kyllä tietää, että kammoan sukujuhlia, mutten ole varma, hyväksyykö hän luontevasti, jos haluan jäädä vain kotiin, kun tulee joku tärkeä tilaisuus.

En tietenkään tiedä, onko veljesi vaimolla sama ongelma, mutta suomalaisissa on kyllä niin paljon introverttejä, että pitäisin sitä kuitenkin todennäköisempänä syynä kuin jotain selittämätöntä inhoa teitä kaikkia kohtaan.

Itsellä sama, tosin olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta joten pakko on ollut välillä osallistua juhliin ja illanviettoihin. Omia sukulaisia en sitten näekään käytännössä koskaan, koska en vaan saa pakotettua itseäni kyläilemään... Omat vanhemmat ja sisarukset on ok, tosin hekin kaikki yhdellä kertaa tavattuina todella uuvuttava kombo, samoin miehen vanhemmat ja sisarukset. Ketään en inhoa, ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta väsyn ihan järjettömästi, kun joudun olemaan tekemisissä ihmisten kanssa ja varsinkin isommalla porukalla.

Mies on itse aika hiljainen seurassa, ei oikein osaa pitää yllä keskustelua ja minusta aina tuntuu, että se homma jää kokonaan mun kontolle myös silloin kun ollaan hänen sukulaistensa tai kavereidensa kanssa, mikä uuvuttaa entisestään, koska en tiedä mistä heidän kanssa puhuisin, mutta ne kiusalliset hiljaisuudet on vielä vaikeampia kestää. Miehen äidin ajatuksenjuoksu on kaiken lisäksi jotenkin kumman poukkoilevaa, eli joutuu koko ajan skarppaamaan kun häntä kuuntelee, ettei tipu ihan täysin kyydistä,  ja tietysti hän sitten puhua pulputtaa mulle, kun olen kai ainut joka edes yrittää kuunnella. Tuskallisen raskasta.

Ei nähdä onneksi usein, varmaan osittain siksi, että mies tietää hyvin, miten vähän mua kiinnostaa sukulointi. Olen yrittänyt kannustaa häntä menemään yksin sukulaisilleen ja kavereilleen, eihän aikuinen ihminen kai esiliinaa tarvitse tuollaisilla vierailuilla, ja kavereillaan joskus käykin ilman mua, koska olen järjestelmällisesti kieltäytynyt kaikista kutsuista (lasten synttäreitä yms. kissanristiäisiä, jotka ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa vaikka ihmiset olisi läheisempiäkin). Odotan innolla sitä päivää, kun lopettavat tunkemasta mun nimeä kutsukortteihin ja voin jäädä kotiin ihan hyvällä omallatunnolla.

Vaikutat todella epäsosiaaliselta ja tympeältä ihmiseltä. Ai niin, vika on tietysti vain ja ainoastaan sukulaisissa.