Taas vanhemmat kunnostautuivat lapsen valvonnassa: 2 v katosi marjamatkalla
2-vuotias poika oli kadoksissa lauantai-iltana lähes 6 tuntia Toivakassa. Hän katosi marjaretken aikana, ja iso etsintäoperaatio oli käynnissä metsässä muun muassa helikopterin kera.
Poliisi kertoi, että lapsi löytyi suhteellisen hyvävoimaisena, joskin väsyneenä ja märissä vaatteissa
- Alkutilanne edelleen osin epäselvä, miksi lapsi joutunut hukkaan. Hän katosi ilmeisesti marjamatkalla, jossa ollut vanhempiensa kanssa, kerrottiin Keski-Suomen poliisista Ilta-Sanomille noin kello 23.20 lauantai-iltana.
Kadonnut 2-vuotias löydettiin noin 22.55. Hänet löysi Vapepan etsintäkoira jäljestyksen kautta.
Poika oli löydettäessä väsynyt ja märissä vaatteissa, mutta muuten hyvässä kunnossa. Hän ehti olla kadoksissa noin kuusi tuntia.
Keski-Suomen hätäkeskus sai lauantai-iltana ilmoituksen noin viiden aikaan kadonneesta 2-vuotiaasta pojasta.
Poika katosi vanhemmiltaan metsäautotiellä Paloisentien suunnalla.
Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita ja etsinnät käynnistettiin. Pojan kerrottiin kadonneen metsään.
Etsinnät olivat käynnissä noin 2-3 neliökilometrin alueella Toivakan ympäristössä. Maasto oli etsinnän kannalta haasteellinen, tiheikköjä ja kosteikkoja. Pelastusväkeä oli paikalla yhteensä yli sata.
Mukana oli useita muita tahoja poliisin koiratoiminnan lisäksi, muun muassa Rajavartiolaitoksen helikopteri ja Vapepa. Lasta etsittiin alueittain etsintäketjuissa, ja paikalla oli myös useita, etsintään koulutettuja koiria.
Kommentit (104)
Yksinkertainen apukeino: kunnon hälyytyspiippi soittoääneksi täysille yhteen talouden puhelimista ja lapsen taskuun. Jos lapsi katoaa, soitetaan siihen heti. Jos lapsi on suht lähellä, soittoääni kyllä kuuluu etsijöiden korviin.
Minä olin pienestä asti äitini kanssa marjametsässä ja olinpa niin inhottava lapsi että tahallani piilouduin suurimman puun taakse ja hihittelin kun äitini minua huutaen etsi! (Kyllä, tiedän aiheuttaneeni vanhemmille paljon harmaita hiuksia...) Tuossahan voisi helposti käydä niin että äiti lähteekin etsimään väärästä suunnasta ja sitten lapsi katoaakin ihan oikeasti!
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:28"]
Ihmettelinkin, miten kauan kestää, että saadaan taas yksi vanhempien haukkumisketju tänne pystyyn. Toivottavasti ymmärtävät olla lukematta tätä palstaa.
[/quote]
Niin, voihan se olla ikävää jos ulkopuolisetkin huomaavat miten huonoja vanhempia tämämkin tapauksen vanhemmat ovat ja kertovat sen vielä ääneenkin... Toivottavasti ottavat opikseen tai jollain kerralla voi lopputulos olla vielä ikävämpi.
Eipä täällä kukaan tiedä muuta kuin että lapsi on päässyt livahtamaan vanhemmilta ja ollut kateissa 6 tuntia.
Huostaanko lapsi pitäisi ottaa?
Sijaisvanhemmatko osaa suojella lapsia kaikelta? Not... Elämään kuuluu vastoinkäymisiä, eivätkä ne ole kaikki estettävissä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:28"]
Ihmettelinkin, miten kauan kestää, että saadaan taas yksi vanhempien haukkumisketju tänne pystyyn. Toivottavasti ymmärtävät olla lukematta tätä palstaa.
[/quote]
Niin, voihan se olla ikävää jos ulkopuolisetkin huomaavat miten huonoja vanhempia tämämkin tapauksen vanhemmat ovat ja kertovat sen vielä ääneenkin... Toivottavasti ottavat opikseen tai jollain kerralla voi lopputulos olla vielä ikävämpi.
[/quote]
Mun on myös vaikea ymmärtää,miten voi kadota noin.Tuon ikäistä ei voi päästää yhtään silmistään.Itseasiassa kädestä pidettävä kiinni kokoajan,jos kyseessä metsä,lentokenttä,kauppa tai sellainen paikka,mihin voi silmistä hävitä.En halua moralisoida kuitenkaan,kun ei tilannetta tiedä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:47"]
Tuntuu siltä, että av-mammojen lapsilla ei ole koskaan läheltä-piti tilanteitä. Ei ole tarvinnut nopeasti kiskaista veteen yllättäen horjahtanutta lasta vedestä, ei ole sydän pompahtanut jonkun vaaratilanteen takia, lapsi ei ole yllättäen itse lähtenyt tielle tai piiloutunut hiljaa huomaamatta.
Onnekasta eloa siis olette eläneet, onneksi olkoon. Kun ensikerran jotain teille tapahtuu niin kyllä se yllättää teidätkin elämä.
[/quote]
Kukaan ei ole sanonut, etteikö vahinkoja voisi tapahtua tai ettei läheltä piti-tapauksia siltikin sattuis, vaikka yrittääkin olla huolellinen. Mutta eihän se niin voi olla, että valvomattomuutta perustellaan sillä että turhaa työtä, koska vahinkoja sattuu!! Tässä tapauksessa valvonta on pettänyt sekä isältä että äidiltä. Ei sitä voi mitenkään erityisen huolelliseksi vahtimiseksi sanoa, vai voiko sinusta?
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:42"]
Urbaanin nykyihmisen elämän pitää olla kohdusta hautaan 100% turvalliseksi ja yllätyksettömäksi ohjelmoitu prosessi. Virheitä ja vahinkoja ei saa sattua. Jos sattuu, joku on syyllinen ja häntä on rangaistava opiksi ja pelotukseksi muille toheloille.
[/quote]
Niin joo, et edes halua ymmärtää itse asiaa.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:43"]
Kyllä näistä asioista voi ja pitää puhua. Lapsia pitää oikeasti vahtia. Se ei ole sitä, että vartin välein vilkuillaan että onkksenyttuossa. Lapsia ei pidä päästää yksin pihalle, joka rajoittuu vesistöön tai ojaan. Jos haluaa että lapsi ulkoilee yksin pihalla, pitää rakentaa lapsenkestävä aita ja siltikin pitää vielä vahtia. Jos pihalla on vaaranpaikkoja, ne pitää suojata niin ettei lapsi pääse sinne. Siis kaivot, lietelantasäiliöt ja vastaavat. Jos lapsen kanssa liikkuu kaupungilla, hänen kulkemisiaan ohjataan. Jos lasta viedään tilaisuuksiin, hänen käyttäytymistään ohjataan. Näin se nyt vaan menee. Siitä huolimatta jää vielä tilaa sattumille ja vahingoille, koska kaikkia vaaranpaikkoja ei pysty eliminoimaan, mutta aika ison osan kuitenkin voi. Ei kaksivuotias marjametsässä mikään minnakauppi ole ja kirmaa piiloon sekunnissa.
Jokainen vastuullinen vanhempi ymmärtää tämän eikä vedä hernettä nekkuun. Arvata saattaa, millaisia ne ovat, jotka saavat tästäkin hepulin.
[/quote]
Minulla on kadonnut 2v ja kyllä syytän itseäni. En vedä hernettä nekkuuni, kun ajattelen, että miten ihmeessä saatoin olla niin huolimaton. Onneksi poika löytyi naapurin autotallin takaa piilosta. Kiva leikki, äiti hakee ja toinen nauraa siellä pissit housuissa innoissaan. Mutta hätä oli kamala.
Ja tilanne oli todella sellainen, että 2v keinui pihalla ja ajattelin äkkiä käväistä yksin katsomassa, joko voin laittaa uunin kiinni. Kun tulin ulos, niin lapsi oli hävinnyt.
En voi todellakaan tilannetta panna kenenkään muun syyksi, enkä vahingoksi. Lapsi ei olisi kadonnut, jos olisin ottanut lapsen matkaan sisään ja pannut uunin sitten kiinni.
Tilanteesta opin ja ikinä en enää sen jälkeen jättänyt lapsia ulos yksinään.
En ymmärrä, miten ihmeessä muille sattuu näitä, vaikka vieressä vahtii ja niille ei olisi voinut mitään. Minä olisin voinut kyllä tilanteelle jotain, jos olisin toiminut toisin.
Yök miten mua oksettaa nämä naiivit omassa erinomaisuudessaan kylpevät hölmöläiset. Tyhmyyttään tuskin pystyy paremmin tuomaan esille kuin sanomalla että voi voi, kyllä kaikki vastuulliset vanhemmat osaavat joka sekunti tuijottaa lastaan herkeämättä.
Kyllä ehkä suurin tyhmyys on tuollaista yläpuolelle asettumista: minun lapselle ei ole sattunut mitään koska olen erinomainen, sama kuin nämä joilla temperamentiltaan helppo lapsi, niin kertovat kuinka lapsi on siksi helppo koska voi niin hyvin minun erinomaisessa hoivassani.
Olen niin onnellinen etten itse ole noin tyhmä.
Otatteko muuten kouluikäisen aina mukaanne vessaankin, te, jotka syyllistätte kaikesta vanhempia? Nimittäin erään tuttuni tokaluokkalainen loukkaantui pahasti kotona rappusissa. Kai vahditte ettei sellaista tapahdu, olettehan virheettömiä vahtaamisessanne?
Lasta ei voi 100% suojella 24/7 se vain on fakta. Jokainen lapsi on erilainen ja jokainen tilanne erilainen. Hyvä se on netin äärestä huudella että kyllä minä vain tekisin toisin.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:38"]
Yök miten mua oksettaa nämä naiivit omassa erinomaisuudessaan kylpevät hölmöläiset. Tyhmyyttään tuskin pystyy paremmin tuomaan esille kuin sanomalla että voi voi, kyllä kaikki vastuulliset vanhemmat osaavat joka sekunti tuijottaa lastaan herkeämättä.
Kyllä ehkä suurin tyhmyys on tuollaista yläpuolelle asettumista: minun lapselle ei ole sattunut mitään koska olen erinomainen, sama kuin nämä joilla temperamentiltaan helppo lapsi, niin kertovat kuinka lapsi on siksi helppo koska voi niin hyvin minun erinomaisessa hoivassani.
Olen niin onnellinen etten itse ole noin tyhmä.
Otatteko muuten kouluikäisen aina mukaanne vessaankin, te, jotka syyllistätte kaikesta vanhempia? Nimittäin erään tuttuni tokaluokkalainen loukkaantui pahasti kotona rappusissa. Kai vahditte ettei sellaista tapahdu, olettehan virheettömiä vahtaamisessanne?
[/quote]
Oletko sinä niitä vanhempia, jos lapsesi menee rannalle ja hukkuu sillä aikaa, kun sinä istut netissä, et koe, että sinussa oli vikaa?
Yllättävän paljon palstamammoissa näkyy olevan tällaisia äitejä. Lapsen kuolemalle ei voi yhtään mitään. Hassua.
Tämä 2 -vuotias oli kadonnut sen vuoksi, että häntä ei oltu riittävästi valvottu. Tämän ymmärtää siitä, kun tietää, että kyseessä oli noin pieni lapsi. Miksi sitä ei saa sanoa ääneen. Toivottavasti vastavanlainen tilanne estyy, kun joku huomaa miten voi käydä. Josaakin uutisessahan mainittiin, että katoamistilanteesta tehdään selvitys. Kyllä viranomaisetkin ovat kiinnostuneita, miten asia pääsi tapahtumaan,
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:38"]
Yök miten mua oksettaa nämä naiivit omassa erinomaisuudessaan kylpevät hölmöläiset. Tyhmyyttään tuskin pystyy paremmin tuomaan esille kuin sanomalla että voi voi, kyllä kaikki vastuulliset vanhemmat osaavat joka sekunti tuijottaa lastaan herkeämättä.
Kyllä ehkä suurin tyhmyys on tuollaista yläpuolelle asettumista: minun lapselle ei ole sattunut mitään koska olen erinomainen, sama kuin nämä joilla temperamentiltaan helppo lapsi, niin kertovat kuinka lapsi on siksi helppo koska voi niin hyvin minun erinomaisessa hoivassani.
Olen niin onnellinen etten itse ole noin tyhmä.
Otatteko muuten kouluikäisen aina mukaanne vessaankin, te, jotka syyllistätte kaikesta vanhempia? Nimittäin erään tuttuni tokaluokkalainen loukkaantui pahasti kotona rappusissa. Kai vahditte ettei sellaista tapahdu, olettehan virheettömiä vahtaamisessanne?
[/quote] Taisi kalikka kalahtaa koiraan...
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:50"]
Minä olin pienestä asti äitini kanssa marjametsässä ja olinpa niin inhottava lapsi että tahallani piilouduin suurimman puun taakse ja hihittelin kun äitini minua huutaen etsi! (Kyllä, tiedän aiheuttaneeni vanhemmille paljon harmaita hiuksia...) Tuossahan voisi helposti käydä niin että äiti lähteekin etsimään väärästä suunnasta ja sitten lapsi katoaakin ihan oikeasti!
[/quote]
mä myös tein tätä, ihan tahalleen. Veljeni oli aina vanhempien vieressä ja mä lähdin omille teille. Vasta kun kuulin veljeni itkevän, tulin pois piilosta. Inhosin marjassa käymistä syvästi ja parin katoamistempun jälkeen ei enää tarvinnutkaan mennä.
Tänä päivänä kannattaa reissuille ottaa nämä heijastinliivit päälle., esim jos tulee pimeä, helikopterin valo aiheuttaa vastavaloa ja muutenkin vihreässä metsässä keltainen tulee hyvin esille.
Minun veljeni lapsilla oli käytössä tämä hälytysnappisysteemi. Kun lasta ei näkynyt, painettiin nappia ja toinen pää oli kiinni lapsen vaatteessa. Kerran vaan piti käyttää.
Sanomattakin on selvää minä en lapseni kanssa käy marjametsässä.
Totta kai monet onnettomuudet olisivat vältettävissä riittävillä varotoimenpiteillä ja huolellisella valvonnalla, ja siksi vanhempien on syytä olla tarkkana. Mutta vaikka olisi kuinka tarkkana, niin aina on se yllätysmomentti, jonka vuoksi kaikkia tapaturmia ei voi estää. Yksittäisestä tapauksesta on hankala tietää, johtuuko se vanhempien välinpitämättömyydestä vai kuuluuko se niihin tapauksiin, joita ei olisi voitu estää mitenkään, joten on aika törkeää syytellä vanhempia tietämättä tarkempia taustoja.
Lapsi ei ole kadonnut koska olin niin tarkkana.
Minä kuljetan pientä lasta kanootissakin. Tiedän, että kanootin kaatuessa (mikä on täysin mahdollista) kuoleman mahdollisuus on todellinen, mutta mitä sitten? Ihmiset nyt vain kuolevat. Ei sitä pidä pelätä niin paljon, että antaa sen vaikuttaa harrastuksiin ja tavalliseen elämään.
Aikaisemmin lapsia on kuollut valtavasti enemmän kuin nykyään. Nykyään kuolemaan ei enää osata suhtautua, minkä vuoksi lapsia ylisuojellaan.
Enemmän tekemistä, vähemmän suojelua, enemmän kuolemia. Se on luonnollisempaa kuin tämä kaikkialta pehmitetty yhteiskunta.
Isä
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 13:42"]
Minä en käsitä arvostelua. Ehkä se kuvastaakin ihmisien omia pelkoja kun arvostellaan?
Monestiko olette arvostelijat itse olleet metsällä lapsen kanssa? Käveletkö kokoajan lapsi sylissä? Keräätkö ollenkaan omaan ämpäriin?
[/quote]
Sepä se, nämä ihmiset taitavat olla niitä kaupunkilaisia, joiden oma elämänpiiri rajoittuu paikalliseen markettiin ja omaan kerrostalokopperoon. Ja kaikkialla 2-v liikkuu rattaisiin sidottuna. Marjat ostetaan pakasetealtaasta ja ainoana harrastuksena on donitsibaarissa kahvittelu muiden lähiömammojen kanssa. Tai sitten niitä, joilla vain on aina tarve olla moittimassa muita ja röyhistellä omaa rintaa.
Minusta on täysin normaaliin elämään kuuluvaa ja lapselle sekä koko perheelle erinomainen asia, että osa meistä käy marjastamassa ja luonnossa lasten kanssa. Herää päin vastoin kysymys, että eivätkö nämä arvostelijat vie itse ikinä metsään lapsiaan? Millaista elämää se on? Lapset eivät ikinä opi liikkumaan luonnossa ja esim. erätaitoja, marjastusta ym. ellei heitä pienestä pitäen ota mukaan.
On kauheaa, että lapsi katosi metsässä. Se oli onnettomuus. Kauhistuttava ajatus, ja mahdollisuus, jota ei helposti tule edes ajatelleeksi. 2-v on kuitenkin juuri sen ikäinen, että liikkuu aika kätevästi jo paikasta toiseen, muttei vielä ymmärrä pätkääkään mihin voi joutua, miten pääsee takaisin, eikä tosiaan edes osaa välttämättä vastata huuteluun. Metsä on valtavan iso ja helppo ympäristö 2-vuotiaan kadota. Noin pieni katoaa jo mättään tai kannon taakse!
Olkaamme kaikki suunnattoman onnellisia siitä, että lapsi löytyi kunnossa. Ja annetaan tämän tapauksen muistuttaa itseämme siitä, miten nopeasti lapsi voi kadota tai joutua vaaraan.
Ihan jo opettavaisuuden kannalta kaikki pelastuskulut pitäisi laskuttaa vanhemmilta. Poliisit joutuvat etsimään lapsia todella usein!
wanha uutinen, luuseri