Miksi ihmiset eivät ymmärrä, mikä on erityislapsi? Väittävät, ettei heitä ole vain kasvatettu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään diagnoosi ei anna lapselle lupaa olla häiriköivä kuspiä. Jos ei kykene olemaan ihmisiksi, ei pidä olla ihmisten ilmoilla.

Pitäisikö adhd-lapset pitää neljän seinän sisällä koko elämänsä? Ei koskaan linnanmäelle eikä hoploppiin eikä elokuviin?

Linnanmäet, hoplopit ja elokuvat eivät ole mitään välttämättömyyksiä. Ilman niitäkin pärjää. Diagnoosi ei anna oikeutta pilata muiden elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vammaisen kutsuminen erityiseksi on omituista peittelyä ja hienostelua.

Ihminen voi olla terve ja erityisen viisas.

Vastaan tulevaan vastaväitteeseen.

No, kaikki erityiset eivät ole vammaisia.

Mihin perustat väitteesi? Lue viesti 18.

13

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsesta tulee isona erityisaikuinen ja lopulta erityisvanhus.

Vähän ohi aiheen, mutta tunnetteko adhd-vanhuksia? Ei heidän lapsuudessaan tuollaisesta sairaudesta tiedetty, ja vilkkaat lapset kai saatiin kuriin, ja opetettiin tavoille, jotka muistaa vanhanakin. Kai ihan pahimmat tapaukset menehtyivät ennen aikojaan

Kaikki mun tuntemat "erityislasten" äidit käyttää "erityisyyttä" tekosyynä sille ettei kasvata ollenkaan. Ei niillä välttämättä ole edes diagnoosia, kunhan sanotaan että on joku adhd. "Kun ei se ymmärrä eikä mikään tehoa". Ääliö! Erityislapsi on erityisen tärkeää kasvattaa ja siihen tarvitaan erityisen paljon voimavaroja ja energiaa. Minuutintarkat aikataulut, ehdottoman selkeät ja johdonmukaiset ja suoraviivaiset säännöt, joiden noudattamista vaaditaan. Ihan aina. Helvetin rasittavaa, mutta välttämätöntä. Sen takia on olemassa tukitoimet. Muutamat näistä äideistä muuten poltti tupakkaa raskausaikana. Sitten itkettää...

Varmasti erityislapsen kanssa eläminen on turhauttavaa, mutta miksi ei voi myöntää itselle, että siitä käytöstavoiltaan poikkeavasta lapsesta voi olla oikeasti vaaraa ja muuta haittaa muille? Eikä jatkuvasti piiloutua erityisyyden taakse ja selitellä kavereiden rikki menneitä leluja jne sillä, ettei sille erityisyydelle voi mitään. Toisekseen sen erityisen lyönti tai puraisu ottaa ihan yhtä kipeää kuin täysijärkisen toimesta.

Monen käytöshäiriöt ovat "kasvatuksen" syytä. Omassa lapsuudessa 80-luvulla 30 oppilaan luokassa oli tyypillisesti erityislapsi, nyt niitä alkaa olla kolmasosa. Ei fyysiset neurologiset erityispiirteet yleisty väestössä noin nopeasti, kyllä syitä pitää etsiä muualta.

Toki ymmärrän, mutta kaikki ei näy ulospäin. Jos esim. lastani lyödään, ei minua kiinnosta mikä siellä taustalla on syynä, on "erityislapsen" vanhemman tehtävä valvoa, ettei näin pääse käymään.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mun tuntemat "erityislasten" äidit käyttää "erityisyyttä" tekosyynä sille ettei kasvata ollenkaan. Ei niillä välttämättä ole edes diagnoosia, kunhan sanotaan että on joku adhd. "Kun ei se ymmärrä eikä mikään tehoa". Ääliö! Erityislapsi on erityisen tärkeää kasvattaa ja siihen tarvitaan erityisen paljon voimavaroja ja energiaa. Minuutintarkat aikataulut, ehdottoman selkeät ja johdonmukaiset ja suoraviivaiset säännöt, joiden noudattamista vaaditaan. Ihan aina. Helvetin rasittavaa, mutta välttämätöntä. Sen takia on olemassa tukitoimet. Muutamat näistä äideistä muuten poltti tupakkaa raskausaikana. Sitten itkettää...

Ainut erityislapsten äiti joka oikeasti kasvattaa lapsiaan on kahden kehitysvammaisen, autistisen lapsen äiti. Niitä diagnooseja on molemmilla lapsilla useita, en ole edes niistä kaikista tietoinen. Ovat arvaamattomia, lyövät, rikkovat, huutavat... Jättävät suosiolla hoplopit väliin, kun ne lapset hermostuvat hälinästä.

Toinen tuttu on pulassa adhd-lapsensa kanssa. 8-vuotias litkii energiajuomia päivittäin, pelaa pikkutunneille asti pleikkaa jne, ei mitään rytmiä elämässä. ja on niin väärin kun koulukin alkaa jo klo 9. Mutta kun lapsi kiukuttelee jos ei saa ES:ää ja pelata, niin ei voi kieltää. Yrittänyt on, ainakin kerran.

Siksi ihmiset eivät ymmärrä, kun monilla ”erityislapsilla” ei ole diagnoosia. Ovat vierestä seuranneet, miten vanhemmat eivät neuvo, kiellä ja kasvata. Tuntemattomista on vaikea tietää, kenellä on diagnoosi ja ketä ei vain ole kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Toki ymmärrän, mutta kaikki ei näy ulospäin. Jos esim. lastani lyödään, ei minua kiinnosta mikä siellä taustalla on syynä, on "erityislapsen" vanhemman tehtävä valvoa, ettei näin pääse käymään.

Tämä! Ei tarvitse sietää saati ymmärtää esim väkivaltaa toisen erityisyyden vuoksi.

Ei sillä "erityisellä" ole KOSKAAN sen suurempaa oikeutta häiriköidä kuin sillä normaalillakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos lapsella on diagnosoitu jotain, niin äidillä on oikeus kutsua häntä erityislapseksi?

Eivät äidit ole yleensä kuulleet koko termiä. Sitten yhtäkkiä joku päiväkodin täti tituleeraa lasta erityislapseksi, ja äiti sanoo, että no ei se nyt niin erityinen ole, ihan samanlainen kuin muutkin. Ja sitten päiväkodin täti selittää, että ei, tämä on sellainen termi, jota käytetään.

Siis se on tarhatädin vallassa päättää, että koska diagnosoidun lapsen käytös on niin huonoa, että häntä on syytä kutsua erityislapseksi?

Ei tarvitse olla huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Siksi ihmiset eivät ymmärrä, kun monilla ”erityislapsilla” ei ole diagnoosia. Ovat vierestä seuranneet, miten vanhemmat eivät neuvo, kiellä ja kasvata. Tuntemattomista on vaikea tietää, kenellä on diagnoosi ja ketä ei vain ole kasvatettu.

Ongelma on, että kasvattamisesta on tehty paljon vaikeampaa kuin ennen. Vielä 90-luvulla lasta yleisesti kuritettiin, jos se ei totellut kieltoja. Nykyisin ei lasujen vuoksi enää voi niin tehdä, jolloin tottelemattoman lapsen kanssa ollaan helisemässä ja vanhemmalle tulee se tunne, että "mikään ei tehoa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vammaisen kutsuminen erityiseksi on omituista peittelyä ja hienostelua.

Ihminen voi olla terve ja erityisen viisas.

Vastaan tulevaan vastaväitteeseen.

No, kaikki erityiset eivät ole vammaisia.

Mihin perustat väitteesi? Lue viesti 18.

13

Lukihäiriöinen, adhd ja autismikirjolainen ei ole vammainen. Silti he ovat erityislapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos lapsella on diagnosoitu jotain, niin äidillä on oikeus kutsua häntä erityislapseksi?

Eivät äidit ole yleensä kuulleet koko termiä. Sitten yhtäkkiä joku päiväkodin täti tituleeraa lasta erityislapseksi, ja äiti sanoo, että no ei se nyt niin erityinen ole, ihan samanlainen kuin muutkin. Ja sitten päiväkodin täti selittää, että ei, tämä on sellainen termi, jota käytetään.

Siis se on tarhatädin vallassa päättää, että koska diagnosoidun lapsen käytös on niin huonoa, että häntä on syytä kutsua erityislapseksi?

Ei tarvitse olla huonoa käytöstä.

Millä kriteerillä se täti sitten sen päätöksen tekee? Sillä kaikki diagnosoidut eivät ole erityislapsia.

Mä tiedän yhden poikkeuksen, adhd:n äidin, joka oikeasti kasvattaa lastaan. Ja voin kertoa, että se lapsi oli ennen diagnoosia ihan kaamea pentu, johon ei kasvatuskaan niin 5v eenä tehonnut. Sitten sai diagnoosn, kasvatusohjeita ja lääkkeet. Helvetin rasittava edelleen nyt 10 vuotta myöhemmin, mutta nyt edes vähän ihmismäisempi äidin pitkäjänteisen työn ansiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos lapsella on diagnosoitu jotain, niin äidillä on oikeus kutsua häntä erityislapseksi?

Eivät äidit ole yleensä kuulleet koko termiä. Sitten yhtäkkiä joku päiväkodin täti tituleeraa lasta erityislapseksi, ja äiti sanoo, että no ei se nyt niin erityinen ole, ihan samanlainen kuin muutkin. Ja sitten päiväkodin täti selittää, että ei, tämä on sellainen termi, jota käytetään.

Siis se on tarhatädin vallassa päättää, että koska diagnosoidun lapsen käytös on niin huonoa, että häntä on syytä kutsua erityislapseksi?

Ei tarvitse olla huonoa käytöstä.

Millä kriteerillä se täti sitten sen päätöksen tekee? Sillä kaikki diagnosoidut eivät ole erityislapsia.

Mistä minä tiedän? Tiedätkö sinä paremmin?

90-luvun lapsena minua olisi pidetty erityislapsena koska oli r- vika ja lukihäiriö. lisäksi oli oppimisvaikeuksia. luojan kiitos ettei ollut tuollaista ylidiagnoosi trendiä. kiva aikuisena vielä kelata että minut on diagnosoitu (leimattu otsaan) että olen ollut ongelma lapsi. Silloin siitä ei tehty numeroa ja hyvä niin.

kehitysvammaiset oli asia erikseen. kuin myös häirikkölapset jotka tuhosi kaikkea ja haastoi riitaa. silloin ei diagnosoitu mitään vaan todettiin että kotona ei ole kaikki hyvin koska lapsi hakee huomiota. sellainen lapsi siirrettiin tarkkailuluokalle jossa oli ongelmalapsiin erikoistuneet opettajat. kummasti opetus tehosi kun olen jutellut näiden tarkkailulapsuuden viettäneiden kanssa he ovat kertoneet kotona olleen ongelmia ja koulussa sai huomiota jälki-istunnon muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos lapsella on diagnosoitu jotain, niin äidillä on oikeus kutsua häntä erityislapseksi?

Eivät äidit ole yleensä kuulleet koko termiä. Sitten yhtäkkiä joku päiväkodin täti tituleeraa lasta erityislapseksi, ja äiti sanoo, että no ei se nyt niin erityinen ole, ihan samanlainen kuin muutkin. Ja sitten päiväkodin täti selittää, että ei, tämä on sellainen termi, jota käytetään.

Siis se on tarhatädin vallassa päättää, että koska diagnosoidun lapsen käytös on niin huonoa, että häntä on syytä kutsua erityislapseksi?

Ei tarvitse olla huonoa käytöstä.

Millä kriteerillä se täti sitten sen päätöksen tekee? Sillä kaikki diagnosoidut eivät ole erityislapsia.

Mistä minä tiedän? Tiedätkö sinä paremmin?

Ainakin ap jo ihan otsikossa väitit tietäväsi, että mikä on erityislapsi. Mutta ilmeisesti se ei olekaan niin yksinkertaista...

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän yhden poikkeuksen, adhd:n äidin, joka oikeasti kasvattaa lastaan. Ja voin kertoa, että se lapsi oli ennen diagnoosia ihan kaamea pentu, johon ei kasvatuskaan niin 5v eenä tehonnut. Sitten sai diagnoosn, kasvatusohjeita ja lääkkeet. Helvetin rasittava edelleen nyt 10 vuotta myöhemmin, mutta nyt edes vähän ihmismäisempi äidin pitkäjänteisen työn ansiosta.

Ja lääkkeiden.