Miksi Suomessa ei arvosteta ruuan laatua?
Katoin just nauhalta ohjelmaa Italian puutarhoista. Kiinnitti huomion, miten paikalliset estoitta kehuivat omaa lähituotantoaan, pitivät tosi tärkeänä sitä, että ruoka on paikallista ja luonnonmukaisesti tuotettua.
Itse yritin tänään ostaa lähikaupasta jotain uuden sadon tuotetta, juuri mitään ei ollut tarjolla. Eikä varsinkaan paikallisilta tuottajilta. Tiedän, että täällä on kalastajia, hunajatila, perunan, viljan ja juuresten kasvattajia sekä lihatiloja, mutta mitään näistä tuotteista ei lähikaupasta saa. Täytyy ajaa 40 km jotta voi edes ostaa suomalaista kalaa.
Eikä ketään tunnu kiinnostavan. Ostetaan vaan kaupasta jotain apetta, kunhan on mahan täytettä. Maku, tuotantotapa tai -paikka ei kiinnosta ketään. Suomalaiset olisivat varmaan ihan tyytyväisiä, jos voisivat aamulla napata pillerin, joka täyttäisi koko päivän ravinnon tarpeen. Ei tarvitsisi kuluttaa aikaa ruokaan, vaan voisi senkin ajan käyttää johonkin tehokkaaseen ja tuottavaan, vaikka asvaltin valamiseen.
Kommentit (86)
Jos ruuan osuuden laskee nimenomaan tuloista, suurituloisimmat perheet käyttävät ruokaan vain 6 %. Pienituloisilla taas ruokaan kuluu noin 20 % tuloista.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 23:05"]
keskimäärin kymmenesosa tuloista menee ruokaan nykysuomessa.
60-luvulla vielä neljäsosa. väitän edelleen että ruuan kalleus on kuvitelmaa.
ps. olen itsekin ollut köyhä opiskelija ja elänyt todella vähillä rahoilla. opin käyttämään tarkoin kaiken safkan mitä on, ja tähteet.
[/quote]Mitkä ihmeen tähteet? Ei tule mitään tähteitä jos on köyhä ja elää niukasti
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 23:13"]
Jos ruuan osuuden laskee nimenomaan tuloista, suurituloisimmat perheet käyttävät ruokaan vain 6 %. Pienituloisilla taas ruokaan kuluu noin 20 % tuloista.
[/quote]So?
Suomessa on eineksiä enemmän ja ruoka kalliimpaa kuin vaikkapa Britanniassa, Espanjassa jne. Jos siellä tuote maksaa 1-2 e niin Suomessa se on 4-5 e.
Suomalainen ruoka kestää vertailun kun otetaan oikea aika ja paikka: laitapa ulkona loimulohta ja uusia perunoita, pärjää Italian tomaateille ja pizzoille. Kaupan lajikkeet ovat mauttomia, kestävät kuljetuksen. Lähiruuassa voi olla parempia ja maukkaampia lajikkeita siellä Italiassakin.
Onhan se outoa jos tv-kokki HS mielipidejutussa puolustaa kanan nahkaa eineslihapullissa, kyllä nahka on hyvää mutta ei pelkästään. Toki paistetun broilerin pinnalla.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 23:09"]
Minua mietityttää usein tämä, että miksi pitäisi niin hirveästi välittää siitä, mitä syö? Totta kai on ekologista suosia lähiruokaa ja sesonkiruokaa, mutta noin ylipäänsä ruuan hankkiminen ja laittaminen on useimpien mielestä vain pakollinen kotityö, jota on tehtävä joka ikinen päivä vähintään kerran.
Minä syön laadukasta lähiruokaa, koska se on mahdollista. Lihan on riistaa, kala on lähivesistä, marjat ovat puhtaita suomalaisia metsämarjoja. Koska saan lihan valmiina pakkaseen ja kalat valmiina fileenä suoraan pannulle, niin mikäs tässä on ollessa. Mutta, jos joutuisin maksamaan näistä sen hinnan, mitä nämä kaupassa maksavat, en tosiaan söisi näin. Syy on se, että ensinnäkään ei tosiaan olisi varaa pistää ruokaan sellaisia summia, ja toisekseen en voi ollenkaan sen paremmin, syön sitten omenaa mustikan sijasta, tai seitiä kuhan sijasta jne. Ruokavalioni perustuisi aivan täysin siihen, mihin rahat riittäisivät, ainoana poikkeuksena se, että vähentäisin lihan syöntiä. Joten ymmärrän hyvin, ettei ihmisiä kiinnosta - ihmisten ravitsemus on tänä päivänä hyvä joka tapauksessa.
[/quote]
Eli edes ne, joilla on mahdollisuus syödä laadukasta ruokaa, eivät sitä arvosta. Minäkin kasvatan pihalla kaikkea mahdollista ja nautin todella kesällä tuoreesta, hyvästä ruuasta - kaupasta sitä ei saa. Samoin riistasta saa aivan upeaa ruokaa, kuin myös tuoreesta kalasta. Kaupan tarjoamat vaihtoehdot näille on meidän lähikaupassa vettynyt paskanhajuinen sikanauta ja viikkoja sitten pyydetty norjalainen kasvatuslohi. Mutta ihmiset vaan menee ja mussuttaa sitä mitä s-ryhmä päättää myydä, koska "ihmisten ravitsemus on tänä päivänä hyvä joka tapauksessa"...
Onhan se kallista jos 1000 e tuloista menee ruokaan 200e. Vähintään. Ja jos lapsia useampi niin kerropa siitä. So.
Samaa ihmettelen kuin ap. Olen itse herkuttelija ja minulle ruoan laitto ei ole tosiaan mikään pakollinen kotityö joka on vain jotenkin tehtävä vaan päivän suurin nautinto, omaa taidettani :) Mutta kun ei ole arkisin aikaa ajella tilakauppoihin ja vastaaviin, niin kyllä noiden Prismojen ja Citymarkettien tuotteiden armoilla ollessa varsinkin vihannespuoli on heikoilla.
Tosiaan sitä ihmettelen, että miksi edes silloin kun täällä on sesonki jollekin, niin ei voi saada sitä sesongin kotimaista vihannesta Prismasta vaikka, vaan siellä on jotain ties mitä tuontitavaraa joka ei maistu miltään.
Siksi että suomalainen on TYLSÄ ja KÄYTÄNNÖLLINEN. Ruokailu on tekninen vatsantäyttö, ei muuta. Mahdollisimman vähistä asiosta saa nauttia (kuten nyt vaikka viina). Tärkeämpiä asioita on kodin elektroniikka ja vaikka hieno auto. Pihiys on jotenkin hienoa ja ruoka maistuu paremmalle kun sen on saanut helvetin halvalla. Suomalainen kannattaa kotimaista työtä vain korupuheissaan kännissä, mutta käytännön ostopäätöksissä se ei näy. Ollaan siis tekopyhiä eikä omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia pidetä arvossaan.
No, tämä on lähinnä suurten ikäluokkien ajattelutapaa. Onneksi meissä nuoremmissa sukupolvissa laadukkaan ruuan arvostusta löytyy enemmän ;)
Siihen ruuan laatuun, ja syötyyn ravintoon tulisi jokaisen kiinnitä huomiota oman terveytensä vuoksi. Laadukkaalla ravinnolla on positiivisia vaikutuksia moniin elintasosairauksiin sekä syöpiin.
Ravintorikas, monipuolinen ruoka vähentäisi monilla syötyjen lääkkeiden ja sairaslomien, sekä lääkärikäyntien määrää. Tämä taas vaikuttaisi positiivisesti yhteiskuntaan ja sen menoihin. Minä ainakin väitän, että huonolaatuisella ravinnolla on paljon suuremmat vaikutukset kuin useimmat ymmärtää.
Suomessa on verraten vähän eineksiä. Joku ei ole ilmeisesti paljonkaan matkustellu. Ja ainakin täällä päin on saatavilla nimenomaan lähiruokaa, siihen on oikein kiinnitetty huomiota, Varsinais-Suomi.
Siksi, että täällä ei ole leipäkauppoja, vihanneskojuja, lihamyymälöitä ym. joka nurkan takana, kuten välimeren maissa on.
Voin kertoa miksi minä en arvosta ruuan laatua. Oikeasti arvostan kyllä, mutta se ei näy missään...
1. Mulla ei ole varaa. En ostaisi mitään muuta kuin lähiruokaa, jos se olisi mahdollista. Haaveilen tosi usein siitä, että tuntisin jonkun metsästäjän tai kalastajan joka möisi minulle edullisesti lihaa ja kalaa. Haluaisin itse kasvattaa vihannekset ja hedelmät, mutta lähiössä se on vähän vaikeaa. Marjastan ja sienestän kyllä aina kun vain voin, mutta mustikka ja suppilovahvero ei ihan vielä riitä ravinnoksi.
2. Mulla ei ole aikaa eikä voimia. Aamulla kukonlaulun aikaan ylös, lapset päiväkotiin, kiireellä töihin. Töistä kiireellä päiväkotiin, kauppaan, äkkiä kotiin tekemään ruokaa. Autan esikoista läksyissä, hoidan pienten iltatoimet, kotityöt, kaikki. Vaikka oikaisen kaikki mahdolliset mutkat ruuanlaitossa ja muussa, on kello vähintään 22 ennen kuin olen valmis. Sitten äkkiä suihkuun ja nukkumaan. En tosiaan jaksaisi enkä ehtisi käydä joka päivä hakemassa sitä tuoretta raaka-ainetta ja väkertää siitä antaumuksella ruokaa. VAIKKA haluaisin.
Että siksi. Surullista.
Niinpä. Tällä viikolla tuli ma-to joka ilta Teemalta Espanjan ruokamatkat ohjelmaa. Varmaan näkee Areenasta vieläkin jos jotain kiinnostaa. Kyllä kävi kateeksi tuo kulttuuri, jossa joka kyläpahasessakin oli omat paikalliset pienet leipomot, makkarantuottajat, kinkuntuottajat, vihannestentuottajat jne, ja ihmiset oikeasti pystyivät pienellä vaivalla, vaeltamatta autoilla kymmeniä kilometrejä maalla oleviin tilamyymälöihin, ostamaan oikeaa lähiruokaa.
Muutenkin siitä ohjelmasta huomasi että ruoalla on ihan eri merkitys siellä kuin Suomessa. Tänään tuli Sevillasta ohjelma, ja siinä kerrottiin kuinka ihmiset käy lounaallakin 4-5 tapas-paikassa, koska yhdestä paikasta saa parasta mereneläväruokaa, toisesta parasta kinkkua jne ja joka laji syödään siellä missä se on parasta. Suomessa lounas pitää tempaista haiveniin äkkiä työpaikan ruokalassa tai eväshuoneessa, eikä kukaan viitsisi ruoan takia monessa baarissa tai ravintolassa ainakaan käydä.
tähteet on sitä että edellisillan pastakastiketta jäi vähän ja siitä tehdään tänään muhennosta lisäämällä siihen kaalia, sipulia ja hernettä, joka tarjoillaan keitettyjen perunoiden kanssa.
edes köyhä ei aina osaa arvioida ruuan menekkiä niin tarkasti, että yhtään ei koskaan jäisi...
Aivan samaa mieltä! Jos Suomalaiset omaksuisi edes osan vaikkapa juuri Espanjan, Italian tai Kreikan ruokakulttuurista, ruuan arvostuksesta ja siihen liittyvästä intohimosta, olisi meilläkin suunta toinen. Ja vaikuttaisi myös kansan terveyteen pitkällä aikavälillä.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 23:51"]
Aivan samaa mieltä! Jos Suomalaiset omaksuisi edes osan vaikkapa juuri Espanjan, Italian tai Kreikan ruokakulttuurista, ruuan arvostuksesta ja siihen liittyvästä intohimosta, olisi meilläkin suunta toinen. Ja vaikuttaisi myös kansan terveyteen pitkällä aikavälillä.
[/quote]
Mitenkähän tämä onnistuisi, kerropa?
Espanjassa, Italiassa, Kreikassa saattaa olla vuodessa kolmekin satokautta. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä on kokoajan saatavilla, ja ne ovat halpoja.
Kerropas nyt, miten tämä toteutetaan Suomessa?
Niin mielelläni tosiaan ostaisin lähiruokaa mutta yksinkertaisesti ei ole rahaa siihen. Pakko ottaa se halvin vaihtoehto.
Kalaa meillä tuskin syötäisiin kovin usein (ja silloinkin norjalaista lohta) jos emme itse kalastaisi. Onneksi asumme ihan meren vieressä ja koko perhe tykkää kalastamisesta. Kesäisin yritämme saada pakkaseen paljon pääasiassa ahventa mutta tänä vuonna olemme ottaneet myös särkeä koska ahventa ei ole tullut kovinkaan paljoa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Välillä tulee myös kuhaa, siikaa ja haukea mutta harvemmin. Yleensä ovat alamittaisia joten ylös niitä ei voi ottaa. Satunnaisesti käymme myös pilkkimissä mutta ollaan koko perhe sen verran mukavuudenhaluisia, että pakkasessa kykkiminen ei innosta.
Tietysti käytämme hyväksi myös lähimetsät, josta poimimme mustikoita ja sieniä. Ei niitä kummoisia määriä tule, koska muutkin käyvät noilla paikoilla. Vielä kun olimme varoissa, kävimme asumattomilla lähisaarilla sienestämässä ja marjastamassa mutta sekään ei enää onnistu. Silloin marja -ja sienisaaliit olivat huomattavasti isompia.
Ruokaa meillä menee roskiin tosi harvoin. Pakastamme ihan pieniäkin määriä yli jäänyttä ruokaa. En vain tykkää tuollaisesta ruuan haaskaamisesta.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 22:48"]
Syynä lienee kauppaketjujen ylivalta ja toisaalta asiakkaan hinku halvimpaan mahdolliseen.
Kuka maksaisi tuplasti saadakseen säällistä ruokaa?
[/quote]
niin, tämä se ongelman ydin on minustakin. Kilpailua ei ole ja hinnat jo muutenkin niin korkealla. Mutta täytyy sanoa että olen ulkomailla asuessani pistänyt saman ilmiön merkille. Joissain muissa maissa ruoan laatua syynätään ja arvostetaan ihan eri tavalla kuin Suomessa. Etelä-Euroopassa varsinkin ollaan ihan viimeisen päälle tarkkoja lihan ja kasvisten alkuperästä ja laadusta. Ja kaikkea ei haeta samasta markestista vaan usein lihat lihakauppiaalta, kasvikset ja sesongin hedelmät puutarhurin puodista, tuoreet leivät leipomosta...
Surullista on ihmisten ruokatottumukset etenkin maaseudulla, kaupathan valitsevat tuotteensa pitkälti sen perusteella mikä myy. Täällä meidän kunnassa ainoa ruokakauppa on keskikokoinen S-market ja valikoima on, noh...surkea. Leivät ovat suurien leipomoiden mössöjä, hedelmä- ja kasvisosasto on todella suppea. Jogurttihyllyssä on lähinnä niitöä halvimpia (ja sokerisimpia) vaihtoehtoja. Joskus ollut hetken aikaa joku vähäsokerinen proteiinijogurtti, mutta poistunut valikoimasta kun myyntiä ei ole. Puhettakaan laadukkaasta maustamattomasta jogurtista tai Skyristä. Liha- ja akalaosasto on sitten ihan omaa luokkaansa. Lähinnä broielrinkoipia ja jauhelihaa, halvinta kaupan omaa merkkiä olevaa lohta. Mutta minkäs teet, kun maalaiset haluaa tällaista syödä. Pääasiassa teemme ruokaostokset lähikaupungissa kerran viikossa.
Italailainen "luomu" on sama kuin tehotuetettu täällä. Jopa pahempaa