Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL

Koko formaatti on epäonnistunut. Eikö se niin ole, että herkästi ihastuva ihastuu joka kymmenenteen ja suurin osa sitä harvempaan? Sehän on sitten selvä, että vetovoiman puutetta tulee olemaan suurimmalla osalla.

Vierailija kirjoitti:

Koko formaatti on epäonnistunut. Eikö se niin ole, että herkästi ihastuva ihastuu joka kymmenenteen ja suurin osa sitä harvempaan? Sehän on sitten selvä, että vetovoiman puutetta tulee olemaan suurimmalla osalla.

Silti väitän, että kaikki parit ei heti ihastu, mutta ovat avoimempia katsomaan mitä tuleman pitää. Heillä ei ole mitään valmista kuvaa unelmakumppanista. Ville sanoi, että ei heti ihastunut, mutta heillä oli Anniinan kanssa yhteisenä haaveena talo ja alkoivat sitä suunnitella heti. Minusta juuri tuollainen avoimuus katsoa positiivisia puolia auttaa puolison löytämisessä. Voi sitä ainakin yrittää. Luultavasti se toinen alkaa näyttää ja tuntua paremmalta tai vastaavasti alkaa suorastaan etomaan, ja sitten pitää tietysti erota. Nyt laittavat hanskat tiskiin jo häämatkalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Vai eikö Janne kuullut kysymystä?

Kyse on siitä millä TAVOIN sitä keskustelua viedään eteenpäin ja houkutellaan toista avautumaan. Nyt nähty TYYLI ei kunnioita Jannea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Niin, juuri tätä minäkin tarkoitin, että on miltei pakko kysyä tai tentata, että saisi jotain mielipidettä tai keskustelua aikaiseksi. Kun jotkut tarjosivat jotain "luontevasti soljuvaa keskustelutyyliä". Ei voi olla luontevasti soljuvaa keskustelua jos toinen ei kommunikoi luontevasti ja soljuvasti.

Saadakseen esiin edes jonkin mielipiteen tai tiedonmurusen on sen puheliaamman miltei pakko kysellä. Jonkun mielestä se on ahdistavaa. Mutta eikö ole yhtä ahdistavaa kun haluaisi oppia tuntemaan kumppaninsa ja toinen ei anna vapaaehtoisesti mitään itsestään.

Hiljaista ahdistaa puhua ja puheliasta ahdistaa puhumattomuus.

Ja johtaa sitä kautta etääntymiseen kumppanista. Hiljainen voi elää hissutellen hiljaa vaikka kuinka kauan tyytyväisenä. Hän on sitä tyytyväisempi kunhan kukaan ei kysy ja puhu mitään.

Mutta eihän se ole kuitenkaan parisuhteen tarkoitus?

Että kumpikin on hiljaa omissa maailmoissaan ja se on nyt yksi ja sama kuka siinä samassa huushollissa asustaa. Kunhan vaan antaa olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Niin, juuri tätä minäkin tarkoitin, että on miltei pakko kysyä tai tentata, että saisi jotain mielipidettä tai keskustelua aikaiseksi. Kun jotkut tarjosivat jotain "luontevasti soljuvaa keskustelutyyliä". Ei voi olla luontevasti soljuvaa keskustelua jos toinen ei kommunikoi luontevasti ja soljuvasti.

Saadakseen esiin edes jonkin mielipiteen tai tiedonmurusen on sen puheliaamman miltei pakko kysellä. Jonkun mielestä se on ahdistavaa. Mutta eikö ole yhtä ahdistavaa kun haluaisi oppia tuntemaan kumppaninsa ja toinen ei anna vapaaehtoisesti mitään itsestään.

Hiljaista ahdistaa puhua ja puheliasta ahdistaa puhumattomuus.

Ja johtaa sitä kautta etääntymiseen kumppanista. Hiljainen voi elää hissutellen hiljaa vaikka kuinka kauan tyytyväisenä. Hän on sitä tyytyväisempi kunhan kukaan ei kysy ja puhu mitään.

Mutta eihän se ole kuitenkaan parisuhteen tarkoitus?

Että kumpikin on hiljaa omissa maailmoissaan ja se on nyt yksi ja sama kuka siinä samassa huushollissa asustaa. Kunhan vaan antaa olla rauhassa.

Mutta onko tuo päällepuskija vahingossa hiljentänyt puhujan? Janne jutteli kyllä avausjaksoissa. Yleensä painostuksella saa aikaan joko räjähdyksen tai vetäytymisen. 

Menen itse välillä lukkoon kumppanini tavasta kommunikoida. Sitten hän alkaa arvostella minua araksi. Nykyään en enää provosoidu vaan sanon rauhallisesti, että kyse ei ole arkuudesta vaan siitä, että en oikein tiennyt miten reagoisin hänen tyyliinsä, koska se vei maun keskusteluun minulta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä millä TAVOIN sitä keskustelua viedään eteenpäin ja houkutellaan toista avautumaan. Nyt nähty TYYLI ei kunnioita Jannea.

Olen sitä mieltä, että vaikeaksi menee jos toisen täytyy oikein miettiä, että millähän tyylillä nyt kysyisin taas tätäkin asiaa. Että saisin jonkun vastauksen. Jostain normaalista asiasta.

Kahden aikuisen ihmisen pitäisi pystyä keskenään kommentoimaan normaalisti ilman että toisen täytyy varoa ettei toinen mene kuoreensaa pienestäkin väärästä tyylistä, väärästä kysymyksestä, väärään aikaan tehdystä kysymyksestä jne.

Eikö silloin ole ongelma sillä jota täytyy houkutella tai patistella puhumaan (normiasioita) eikä sillä jolla on suora ja selkeä keskustelutyyli? Joka itse pystyy vastaamaan ja kysymään ilman turhia kiemuroita tai pohjusteluja.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olette koko ETA kausista ja pareista? Pitäisikö olla erilaisempia pareja? Nyt parit ovat järjestäen kantasuomalaisia ikähaarukassa 25-40. Tanskassa oli ainakin se yksi vanhempi pari, mikä oli ihan raikas yllätys. Muistaako kukaan muiden maiden ETA ohjelmista eri ikäisiä tai muuten poikkeavia pareja?

Olen katsonut yhden kauden ruotsalaista ja siinä oli vanhempi pari toisessa liitossaan. olisko mies ollut 50v ja nainen 58v. Oli tosi mielenkiintoinen.

Itse olen naispuolinen "Janne", introvertti ja pohdiskeleva. Päällekäyvät tenttaaja-ekstrovertit saavat minut lukkoon, mutkattomat rentoilija-ekstrovertit tempaavat juttuihinsa mukaan niin että moni ei edes tajua minun olevan introvertti.

Introverttiyshän ei sinänsä tarkoita ujoutta tai vaikeutta olla ihmisten kanssa, mutta kyllä tuo päällekäyvä, alentuva ja komenteleva tapa saa intron äkkiä vetäytymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Niin, juuri tätä minäkin tarkoitin, että on miltei pakko kysyä tai tentata, että saisi jotain mielipidettä tai keskustelua aikaiseksi. Kun jotkut tarjosivat jotain "luontevasti soljuvaa keskustelutyyliä". Ei voi olla luontevasti soljuvaa keskustelua jos toinen ei kommunikoi luontevasti ja soljuvasti.

Saadakseen esiin edes jonkin mielipiteen tai tiedonmurusen on sen puheliaamman miltei pakko kysellä. Jonkun mielestä se on ahdistavaa. Mutta eikö ole yhtä ahdistavaa kun haluaisi oppia tuntemaan kumppaninsa ja toinen ei anna vapaaehtoisesti mitään itsestään.

Hiljaista ahdistaa puhua ja puheliasta ahdistaa puhumattomuus.

Ja johtaa sitä kautta etääntymiseen kumppanista. Hiljainen voi elää hissutellen hiljaa vaikka kuinka kauan tyytyväisenä. Hän on sitä tyytyväisempi kunhan kukaan ei kysy ja puhu mitään.

Mutta eihän se ole kuitenkaan parisuhteen tarkoitus?

Että kumpikin on hiljaa omissa maailmoissaan ja se on nyt yksi ja sama kuka siinä samassa huushollissa asustaa. Kunhan vaan antaa olla rauhassa.

Mutta onko tuo päällepuskija vahingossa hiljentänyt puhujan? Janne jutteli kyllä avausjaksoissa. Yleensä painostuksella saa aikaan joko räjähdyksen tai vetäytymisen. 

Menen itse välillä lukkoon kumppanini tavasta kommunikoida. Sitten hän alkaa arvostella minua araksi. Nykyään en enää provosoidu vaan sanon rauhallisesti, että kyse ei ole arkuudesta vaan siitä, että en oikein tiennyt miten reagoisin hänen tyyliinsä, koska se vei maun keskusteluun minulta. 

Oletko koskaan ajatellut, että oma keskustelutapasi voi viedä kumppaniltasi myös maun keskustella kanssasi?

Miksi kumppanin tulee myötäillä ja hyväksyä oma tyylisi, olla loukkaantumisia, mutta itse arvostelet ja teilaat kumppanisi? (ja omavaltaisesti sulkeudut, oletan).

Ihan yhtä ärsyttävää se on hänelle. Tai oikeastaan sulkeutuminen on paljon ärsyttävämpää ja hedelmättömämpää kuin yrittää puhua jostain asiasta.

Vetäytyminen on helppoa, kaikkein helpointa. Se on tosiaan joskus arkuutta. Ymmärrän vaimoasi.

Mutta keskustelua haluava laittaa itsensä peliin ja alttiiksi. Se kai siinä onkin niin suututtavaa kun itse on auki ja toinen sulkeutuu kuin simpukka.

Minulle on vetovoimatekijöistä jäänyt ehkä jokaisesta parisuhdeohjelmasta, kuten tästäkin päällimmäisenä se, että mies etsii iästään ja ulkonäöstään huolimatta sitä telkkarin kauneinta naista. Jotenkin lähtevät oletuksella, että saisivat omaa tasoaan parempaa naista ja pettyvät, kun se ei vastaakaan mielikuvaa. Sama on käynyt Tuomaksen, USAn ETAn Jamie Otis, Australian Sean Donnelly ja sen Maajussin Heikki, mitä äkkiseltään tulee mieleen. Miehillä tuntuu herkemmin olevan jotenkin vääristynyt käsitys itsestään ja soveltuvuudestaan. Varmaan on naisillakin, mutta naiset ovat tässä joustavampia tai taitavampia peittämään pettymystään. Jamie Otis tosin kokeilujakson aikana alkoikin pitämään miehestään ja ovat tätä nykyä 2 lapsen vanhempia. Jollain tavalla Matistakin tulee se kuva, että odotti sitä sporttista brunettea, mutta kuitenkin halunnut antaa mahdollisuuden blondiinkin, kun nähnyt, että mukava vaimo noin muuten. 

Se on kuitenkin selvää, että naamakaksoisuus on yksi tärkein tekijä ja tänä vuonna siinä on onnistuttu hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen naispuolinen "Janne", introvertti ja pohdiskeleva. Päällekäyvät tenttaaja-ekstrovertit saavat minut lukkoon, mutkattomat rentoilija-ekstrovertit tempaavat juttuihinsa mukaan niin että moni ei edes tajua minun olevan introvertti.

Introverttiyshän ei sinänsä tarkoita ujoutta tai vaikeutta olla ihmisten kanssa, mutta kyllä tuo päällekäyvä, alentuva ja komenteleva tapa saa intron äkkiä vetäytymään.

Ei se suora keskustelu ole mitään päällekäyvää, alentuvaa ja komenteleva vaan on ihan heille normaalia keskustelua. Eivät mitenkään edes ajattele, että haluaisivat olla kuvatunkaltaisia. Sehän juuri onkin joskus käsittämätöntä ja vaikeaa kun tekee jonkin suoran kysymyksen, missä ei ole mitään taka-ajatusta komentelusta tms. vaan haluaa saada vain selkeän vastauksen.

Sitten se kääntyykin, että enpäs vastaakaan kun määräilet, komentelet, olet alentuva ym.

Ja itse on sitten, että mitä! 😮

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Niin, juuri tätä minäkin tarkoitin, että on miltei pakko kysyä tai tentata, että saisi jotain mielipidettä tai keskustelua aikaiseksi. Kun jotkut tarjosivat jotain "luontevasti soljuvaa keskustelutyyliä". Ei voi olla luontevasti soljuvaa keskustelua jos toinen ei kommunikoi luontevasti ja soljuvasti.

Saadakseen esiin edes jonkin mielipiteen tai tiedonmurusen on sen puheliaamman miltei pakko kysellä. Jonkun mielestä se on ahdistavaa. Mutta eikö ole yhtä ahdistavaa kun haluaisi oppia tuntemaan kumppaninsa ja toinen ei anna vapaaehtoisesti mitään itsestään.

Hiljaista ahdistaa puhua ja puheliasta ahdistaa puhumattomuus.

Ja johtaa sitä kautta etääntymiseen kumppanista. Hiljainen voi elää hissutellen hiljaa vaikka kuinka kauan tyytyväisenä. Hän on sitä tyytyväisempi kunhan kukaan ei kysy ja puhu mitään.

Mutta eihän se ole kuitenkaan parisuhteen tarkoitus?

Että kumpikin on hiljaa omissa maailmoissaan ja se on nyt yksi ja sama kuka siinä samassa huushollissa asustaa. Kunhan vaan antaa olla rauhassa.

Mutta onko tuo päällepuskija vahingossa hiljentänyt puhujan? Janne jutteli kyllä avausjaksoissa. Yleensä painostuksella saa aikaan joko räjähdyksen tai vetäytymisen. 

Menen itse välillä lukkoon kumppanini tavasta kommunikoida. Sitten hän alkaa arvostella minua araksi. Nykyään en enää provosoidu vaan sanon rauhallisesti, että kyse ei ole arkuudesta vaan siitä, että en oikein tiennyt miten reagoisin hänen tyyliinsä, koska se vei maun keskusteluun minulta. 

Oletko koskaan ajatellut, että oma keskustelutapasi voi viedä kumppaniltasi myös maun keskustella kanssasi?

Miksi kumppanin tulee myötäillä ja hyväksyä oma tyylisi, olla loukkaantumisia, mutta itse arvostelet ja teilaat kumppanisi? (ja omavaltaisesti sulkeudut, oletan).

Ihan yhtä ärsyttävää se on hänelle. Tai oikeastaan sulkeutuminen on paljon ärsyttävämpää ja hedelmättömämpää kuin yrittää puhua jostain asiasta.

Vetäytyminen on helppoa, kaikkein helpointa. Se on tosiaan joskus arkuutta. Ymmärrän vaimoasi.

Mutta keskustelua haluava laittaa itsensä peliin ja alttiiksi. Se kai siinä onkin niin suututtavaa kun itse on auki ja toinen sulkeutuu kuin simpukka.

Kyllä, mietin myös omaa kommunikaatiotani. Välillä minä olen se, joka tulee vastaan ja välillä toinen. Välillä toinen suuttuu ja välillä minä. Molemmissa on vikoja ja molemmissa on hyviä puolia. Toisella on toisenlaisia vahvuuksia ja toisella toisenlaisia, molemmat ovat oppineet vuosien saatossa toisiltaan ja myös kehittyneet ja kasvaneet muutenkin.

Ja niin, minä olen suhteen nainen, hän mies. 

Ehkä halusin vain sanoa, että sitä kommunikaatiota tulisi luultavasti enemmän painostamatta, koska kukaan ei toimi paineen alla vapaasti ja rennosti.

Kati toivoi itse nopeaa ja sähäkkää miestä. Hänelle annettiin tahallaan toisenlainen (en arvosta asiantuntijoita tästä käänteestä). Kati olisi voinut yrittää kasvaa edes ohjelman ajan ja antaa toisen olla oma itsensä ja katsoa mitä siitä saisi irti eikä ruveta muuttamaan häntä oman mielensä mukaiseksi, koska Kati ei itsekään näytä nauttivan kasvatustehtävästään vaan se saa hänet takakireäksi ja ärtyneeksi. 

Eivät myöskään mt-ongelmaiset ole täällä haukkumassa muiden ulkonäköä. Heilä on paljon suuremmat ongelmat, kuin tuntemattomien ulkonäkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jannesta tulee kyllä voimakkaasti gay fiilis, näkisin hänet jonkun kivan samantyylisen miehen kanssa rakentamassa elämää.

Tulee vähän joo. Mutta vielä enemmän tämä olo tulee Tommista. (Juuditin miehestä, en muista menikö nimi väärin kun ei pysy hajuton, mauton, väritön tyyppi mielessä....)

Opiskeluaikana meidän kouluun tuli 3 vaihtaria Briteistä. Yksi näistä oli homo. Hän ihmetteli, kun kaikki miehet joita aluksi täällä näki, oli homoja. Hänellä oli mennyt muutama päivä tajutessa, että eivät ole, olivat ihan tavallisia suomalaisia miehiä. Näin kertoi tämän jutun meille suomalaisille opiskelijoille. Jäin miettimään, että mikä meidän kotimaisissa miehissä on niin "gay"? Ollaan hiljaisia? Vaatimattomia? Lämpimiä? Vai mikä? Tasa-arvo? Liian vahvat äidit kotona ottaneet luulot pois...?

Useimmissa muissa maissa miehet flirttaavat verrattain avoimesti naisille. Täällä se luokitellaan herkästi ahdisteluksi. Todennäköisesti luullut, että täkäläisiä miehiä eivät naiset kiinnosta, kun jättävät rauhaan ja suhtautuvat niin neutraalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Kyllä on ja monella on töissäkin oma kahvipaikka. En ymmärrä, miksi tästä nousi tällainen haloo ja Katia syyllistetään siitäkin sanomisesta loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa uskoa, että kaikki ihmiset ovat niitä jotka aina sanovat ääneen jos joku asia ei miellytä taisi osaavat sanoittaa pahan olonsa. Siksi ymmärrän Katia tai vastaavia Kateja jotka yrittävät saada selville mitä kumppani miettii.

Varsinkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vain hiljaa, eivät sano miltä tuntuu ja sitten yhtäkkiä ilmoittavat, että ovat saaneet tarpeekseen tai ovat onnettomia ja tyytymättömiä parisuhteessaan.

Tai vain ovat edelleen hiljaa ja kaikki jatkuu samanlaisena.

Joskus näihin auttaa, että on aktiivinen kumppani joka hiukan kyselee miten voit tai mitä mietit. Tietysti aina on niitä joiden suuta ja mieltä ei saa auki millään. Mutta hyvä silloin asia tarkistaa ja todeta, että ahaa, olet tämänkaltainen. Ja silloin on mahdollisuus päättää jatkaako suhdetta vai antaa vapauden tälle henkilölle.

Ei kaikkea toisen ajatuksia tarvitse tietää. Mutta pitäisin aika outona ja kylmänä suhdetta jossa ei edes tutustumisen alussa haluta tutustua toistensa ajatuksiin, arvoihin, hiukan myös elämänhistoriaan jne. Silloin myös oppii ymmärtämään toista ja tuo läheisyyttä.

Sitä ei ainakaan saa selville vaikenemalla molempiin suuntiin.

Njoo, mutta kun Katin "mitä mieltä sä olet" painostukset on kohdeluokkaa "tuo pölypallero, mitäs sille tehdään".

Mua ahdistaisi ihan hirveästi jo se, että mä tajuaisin, etten millään osaa kysyä Katin mielipidettä riittävän moneen asiaan, mistä hän saattaa pahoittaa mielensä suurestikin - siis käänteislogiikalla.

Esim se kun Kati kysyi missä Janne istuu kun he teki sen lounaan, niin en mä ainakaan tulkinnut ettei Janne osannut sanoa mielipidettään, vaan että hän oli hämmentynyt siitä, että sitä pitää kysyä - siinä on kaksi tuolia, sä istut toisessa ja mä sitten siinä mikä on vielä vapaana, no big deal. Mut samalla Jannen pitää tajuta, että vastaavassa tilanteessa ja ziljoonassa muussa, pitää ymmärtää kysyä, ettei astu Katin varpaille.

Kati kysyi siitä paikasta vain siksi, että olisi edes jotain, mistä saisi Jannen mielipiteen. Ja eikö teillä ole kotonanne keittiön pöytänne ääressä lempipaikka? Janne ei saanut edes sitä sanottua.

Saattoi myös kysyä huomaavaisuudesta, ollakseen huomioonottava Jannea kohtaan.

Ja ehkä se uusintakysymys oli vähän tuskastunut, jos vaikutti siltä, että Janne ei ollut kuunnellut mitä hän kysyi (vastaus oli sen verran epämääräinen, että vaikutti kuin Jannella olisi naksahtanut ajatustoiminta käyntiin vasta herättelyn jälkeen).

Menin toisiin naimisiin leskeksi jäätyäni tunnettuamme 2 kk melkein päivälleen. Nyt ollaan oltu 2v. Ei se aina vatuloimalla parane. Pitkä roikkuva avoliitto on kamala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emma oli tänään Kuopiossa ostoksilla. Kovin on nuori ja tyttösen näköinen. Pitää kypsyä ihmisenä paljon vielä ja ottaa oppia elämästä ja parisuhteista, jotta pärjää paremmin.

Näkeekös sen "tyttömäisyydestä", siis ulkonäöstä yleensä, miten paljon ihmisessä on vielä kypsymistä?

Tyttömäinen ulkonäkö on monen miehenkin mieleen. Erikoista, että Emmalle on annettu tyylivinkkejä, miten hän näyttäisi vanhemmalta. Tyylivinkkejä saa tietysti antaa, mutta en ole ikinä nähnyt naisessa tyttömäisyyttä piirteenä, josta pitäisi pyrkiä pois.

Voi, minäkin niin haluaisin näyttää tyttömäiseltä! Tyttömäisyyden sijaan ikä vaan lisääntyy ja kilot karttuu vaikka mitä tekisi. Edes otsatukka ei ole parantanut asiaa.