Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että puolisot ovat yhdessä se perheen "pää"?

Mikä pakkomielle pistää jompikumpi päättäjän rooliin, ja sinun näkökulmastasi siihen rooliin kuuluu ainoastaan mies?

Itselläni on puoliso, joka karsastaa ajatustakin, että minä naisena vain myötäilisin hänen päätöksiään. Olemme molemmat tarpeeksi fiksuja tehdäksemme yhdessä perheemme päätökset. Minulla naisena ei ole tarvetta myöntyä ja totella ja hänellä miehenä ei ole tarvetta päättää ja komentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee pahaa katsoa noita. Toisen koko olemus kerjää rakkautta, kuin pieni lapsi silmät säihkyen ja odottaen ja toinen taas kuin vanha pappa, joka pihtaa uskovaisten pastilleja pussissaan, kerran viikossa ehkä yksi - suu makiaks! Ei tässä liian nopeasti edetä! En kestä oikeasti tuota Tommia. Enkä kestä Juuditiakaan. Missä ylpeys, nainen? Pikkusen särmää siihen olemukseen ja omaa tahtoa ja tappuraa. Ehkä lemmenliekkikin alkaisi siitä väpättää. Paitsi että en kyllä jaksaisi viritellä mitään lemmenliekkejä tuon Tommin, kuin sudenpennunkäsikirjaa parisuhteessa noudattavan partiopojan kanssa.

Muuten yhdyn ja oli hauska viesti :)

Mutta miten Juuditin pitäisi mielestäsi toimia? Millä tavalla pitäisi näyttää ylpeys? Kiukuttelemalla, raivoamalla vai mitä ihmettä? Ei minusta hellyyttä voi kiukuttelemalla saada, tai siinä menee ainakin mun ylpeyden raja!

Minusta Juudit käyttäytyy tosi aikuisesti, ylpeys on ihan tallella kyllä. Mitä väärää olla ystävällinen ja aikuinen? Outo ajatus.

Noinko mustavalkoiset vaihtoehdot annat? En missään sanonut, että Juuditin pitäisi kiukutella ja raivota. Tuo on ihan oma johtopäätöksesi ja ajatuksenjuoksusi kapeus.

Tottakai ystävällisyys ja "aikuisuus" ovat hyviä ominaisuuksia, niissä ei sinänsä vikaa. Noin yleensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Voisin hyvin nähdä Juuditin hyvänä ystävänäni tai mukavana työkaverina. Nyt on kuitenkin kyseessä orastava parisuhde. Ja toki parisuhteessa on myös hyvä käyttäytyä aikuismaisesti. Minä en vain näe Juuditin käytöstä korostetun aikuismaisena, ystävällisenä toki, vaan jotenkin lapsekkaana ja naiivina. Hän kihertää ja kehrää saamatta siihen vastakaikua. Vastassa on tunnekylmä partneri, jonka kommunikointi on viileän muodollista ja mukamutkatonta. Yllättäen tipahtelevia tanssahteluja ja munavitsejä. Näiden väliajat esiinnytään suolapatsaana.

Miten Juuditin pitäsi toimia? Jos ei siis saa kiehnätä eikä raivota. Toki kukin tavallaan, mutta itse monen viikon tuloksettoman kiehnäämisen, kihertämisen ja kehräämisen jälkeen vain viilenisin. Antaisin potut pottuina. Olisin yhtä viilipytty kuin Tommi. Hyvin hyvin asiallinen, oikein korostetun sellainen. Puhuisin vain säästä, terveyshapankorpuista ja liikenneyhteyksistä. Olisin kohtelias, pitäisin myös kohteliasta fyysistä etäisyyttä kumppaniini - jos ohilukiessa vahingossa hipaisisin hihaansa, pyytäisin kuivan kohteliaasti vain anteeksi ja siirtyisin kauemmaksi. Pitäisin siis henkistä hajurakoa niin tehokkaasti kuin suinkin. Tommin lippulappusten tyyliin liimaisin Ensitreffit alttarilla -kalenterin jääkaappin oveen ja joka ilta ruksaisin kuluneen päivän yli ruksin. Laskisin puoliääneen päiviä finaaliin - eli eroon. Tyynyni alla voisi olla myös kampa, josta joka ilta napsaisin yhden piikin pois.

Tommi saattaisi olla hämmentynyt.

Mutta onpahan hän itsekin Juuditiakin hämmentänyt.

No ei tämäkään toimintamalli kovin kypsän aikuisen käytökseltä kuulosta. Oppikirjaesimerkki passiivis-agressiivisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee pahaa katsoa noita. Toisen koko olemus kerjää rakkautta, kuin pieni lapsi silmät säihkyen ja odottaen ja toinen taas kuin vanha pappa, joka pihtaa uskovaisten pastilleja pussissaan, kerran viikossa ehkä yksi - suu makiaks! Ei tässä liian nopeasti edetä! En kestä oikeasti tuota Tommia. Enkä kestä Juuditiakaan. Missä ylpeys, nainen? Pikkusen särmää siihen olemukseen ja omaa tahtoa ja tappuraa. Ehkä lemmenliekkikin alkaisi siitä väpättää. Paitsi että en kyllä jaksaisi viritellä mitään lemmenliekkejä tuon Tommin, kuin sudenpennunkäsikirjaa parisuhteessa noudattavan partiopojan kanssa.

Muuten yhdyn ja oli hauska viesti :)

Mutta miten Juuditin pitäisi mielestäsi toimia? Millä tavalla pitäisi näyttää ylpeys? Kiukuttelemalla, raivoamalla vai mitä ihmettä? Ei minusta hellyyttä voi kiukuttelemalla saada, tai siinä menee ainakin mun ylpeyden raja!

Minusta Juudit käyttäytyy tosi aikuisesti, ylpeys on ihan tallella kyllä. Mitä väärää olla ystävällinen ja aikuinen? Outo ajatus.

Noinko mustavalkoiset vaihtoehdot annat? En missään sanonut, että Juuditin pitäisi kiukutella ja raivota. Tuo on ihan oma johtopäätöksesi ja ajatuksenjuoksusi kapeus.

Tottakai ystävällisyys ja "aikuisuus" ovat hyviä ominaisuuksia, niissä ei sinänsä vikaa. Noin yleensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Voisin hyvin nähdä Juuditin hyvänä ystävänäni tai mukavana työkaverina. Nyt on kuitenkin kyseessä orastava parisuhde. Ja toki parisuhteessa on myös hyvä käyttäytyä aikuismaisesti. Minä en vain näe Juuditin käytöstä korostetun aikuismaisena, ystävällisenä toki, vaan jotenkin lapsekkaana ja naiivina. Hän kihertää ja kehrää saamatta siihen vastakaikua. Vastassa on tunnekylmä partneri, jonka kommunikointi on viileän muodollista ja mukamutkatonta. Yllättäen tipahtelevia tanssahteluja ja munavitsejä. Näiden väliajat esiinnytään suolapatsaana.

Miten Juuditin pitäsi toimia? Jos ei siis saa kiehnätä eikä raivota. Toki kukin tavallaan, mutta itse monen viikon tuloksettoman kiehnäämisen, kihertämisen ja kehräämisen jälkeen vain viilenisin. Antaisin potut pottuina. Olisin yhtä viilipytty kuin Tommi. Hyvin hyvin asiallinen, oikein korostetun sellainen. Puhuisin vain säästä, terveyshapankorpuista ja liikenneyhteyksistä. Olisin kohtelias, pitäisin myös kohteliasta fyysistä etäisyyttä kumppaniini - jos ohilukiessa vahingossa hipaisisin hihaansa, pyytäisin kuivan kohteliaasti vain anteeksi ja siirtyisin kauemmaksi. Pitäisin siis henkistä hajurakoa niin tehokkaasti kuin suinkin. Tommin lippulappusten tyyliin liimaisin Ensitreffit alttarilla -kalenterin jääkaappin oveen ja joka ilta ruksaisin kuluneen päivän yli ruksin. Laskisin puoliääneen päiviä finaaliin - eli eroon. Tyynyni alla voisi olla myös kampa, josta joka ilta napsaisin yhden piikin pois.

Tommi saattaisi olla hämmentynyt.

Mutta onpahan hän itsekin Juuditiakin hämmentänyt.

No ei tämäkään toimintamalli kovin kypsän aikuisen käytökseltä kuulosta. Oppikirjaesimerkki passiivis-agressiivisuudesta.

No, liioittelua hiukan toki. En toimisi noin dramaattisesti. Mutta tiivistetysti ja oikeasti: en ainakaan enää toisi itseäni tykö. Miksi tekisin niin, kun toinen selkeästi osoittaa, ettei halua ottaa vastaan? Ei halua läheisyyttä, ei henkistä eikä fyysistä. Menisin ihan asiallisella kaverimeiningillä sen loppupätkän mitä olisi jäljellä.

Miten sinä toimisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee pahaa katsoa noita. Toisen koko olemus kerjää rakkautta, kuin pieni lapsi silmät säihkyen ja odottaen ja toinen taas kuin vanha pappa, joka pihtaa uskovaisten pastilleja pussissaan, kerran viikossa ehkä yksi - suu makiaks! Ei tässä liian nopeasti edetä! En kestä oikeasti tuota Tommia. Enkä kestä Juuditiakaan. Missä ylpeys, nainen? Pikkusen särmää siihen olemukseen ja omaa tahtoa ja tappuraa. Ehkä lemmenliekkikin alkaisi siitä väpättää. Paitsi että en kyllä jaksaisi viritellä mitään lemmenliekkejä tuon Tommin, kuin sudenpennunkäsikirjaa parisuhteessa noudattavan partiopojan kanssa.

Muuten yhdyn ja oli hauska viesti :)

Mutta miten Juuditin pitäisi mielestäsi toimia? Millä tavalla pitäisi näyttää ylpeys? Kiukuttelemalla, raivoamalla vai mitä ihmettä? Ei minusta hellyyttä voi kiukuttelemalla saada, tai siinä menee ainakin mun ylpeyden raja!

Minusta Juudit käyttäytyy tosi aikuisesti, ylpeys on ihan tallella kyllä. Mitä väärää olla ystävällinen ja aikuinen? Outo ajatus.

Noinko mustavalkoiset vaihtoehdot annat? En missään sanonut, että Juuditin pitäisi kiukutella ja raivota. Tuo on ihan oma johtopäätöksesi ja ajatuksenjuoksusi kapeus.

Tottakai ystävällisyys ja "aikuisuus" ovat hyviä ominaisuuksia, niissä ei sinänsä vikaa. Noin yleensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Voisin hyvin nähdä Juuditin hyvänä ystävänäni tai mukavana työkaverina. Nyt on kuitenkin kyseessä orastava parisuhde. Ja toki parisuhteessa on myös hyvä käyttäytyä aikuismaisesti. Minä en vain näe Juuditin käytöstä korostetun aikuismaisena, ystävällisenä toki, vaan jotenkin lapsekkaana ja naiivina. Hän kihertää ja kehrää saamatta siihen vastakaikua. Vastassa on tunnekylmä partneri, jonka kommunikointi on viileän muodollista ja mukamutkatonta. Yllättäen tipahtelevia tanssahteluja ja munavitsejä. Näiden väliajat esiinnytään suolapatsaana.

Miten Juuditin pitäsi toimia? Jos ei siis saa kiehnätä eikä raivota. Toki kukin tavallaan, mutta itse monen viikon tuloksettoman kiehnäämisen, kihertämisen ja kehräämisen jälkeen vain viilenisin. Antaisin potut pottuina. Olisin yhtä viilipytty kuin Tommi. Hyvin hyvin asiallinen, oikein korostetun sellainen. Puhuisin vain säästä, terveyshapankorpuista ja liikenneyhteyksistä. Olisin kohtelias, pitäisin myös kohteliasta fyysistä etäisyyttä kumppaniini - jos ohilukiessa vahingossa hipaisisin hihaansa, pyytäisin kuivan kohteliaasti vain anteeksi ja siirtyisin kauemmaksi. Pitäisin siis henkistä hajurakoa niin tehokkaasti kuin suinkin. Tommin lippulappusten tyyliin liimaisin Ensitreffit alttarilla -kalenterin jääkaappin oveen ja joka ilta ruksaisin kuluneen päivän yli ruksin. Laskisin puoliääneen päiviä finaaliin - eli eroon. Tyynyni alla voisi olla myös kampa, josta joka ilta napsaisin yhden piikin pois.

Tommi saattaisi olla hämmentynyt.

Mutta onpahan hän itsekin Juuditiakin hämmentänyt.

Ok. Minusta nuo sinun ohjeet vaikuttaa äärimmäisen lapsellisilta. Kypsymätöntä "maksaa potutu pottuina", oikein kostaa viileys viileydellä, hämmennytys hämmennytämisellä. No, saahan jokainen toimia kuten haluaa.

Minusta Juuditin tapaa toimia on mukava katsella, hän on niin sinut itsensä kanssa et on varaa olla mukava, vaikka ei saisikaan fyysistä hellyyttä. Itsekin haluaisin tilanteessa toimia niin, ettei tarvitse jälkikäteen hävetä omaa pienisieluisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee pahaa katsoa noita. Toisen koko olemus kerjää rakkautta, kuin pieni lapsi silmät säihkyen ja odottaen ja toinen taas kuin vanha pappa, joka pihtaa uskovaisten pastilleja pussissaan, kerran viikossa ehkä yksi - suu makiaks! Ei tässä liian nopeasti edetä! En kestä oikeasti tuota Tommia. Enkä kestä Juuditiakaan. Missä ylpeys, nainen? Pikkusen särmää siihen olemukseen ja omaa tahtoa ja tappuraa. Ehkä lemmenliekkikin alkaisi siitä väpättää. Paitsi että en kyllä jaksaisi viritellä mitään lemmenliekkejä tuon Tommin, kuin sudenpennunkäsikirjaa parisuhteessa noudattavan partiopojan kanssa.

Muuten yhdyn ja oli hauska viesti :)

Mutta miten Juuditin pitäisi mielestäsi toimia? Millä tavalla pitäisi näyttää ylpeys? Kiukuttelemalla, raivoamalla vai mitä ihmettä? Ei minusta hellyyttä voi kiukuttelemalla saada, tai siinä menee ainakin mun ylpeyden raja!

Minusta Juudit käyttäytyy tosi aikuisesti, ylpeys on ihan tallella kyllä. Mitä väärää olla ystävällinen ja aikuinen? Outo ajatus.

Noinko mustavalkoiset vaihtoehdot annat? En missään sanonut, että Juuditin pitäisi kiukutella ja raivota. Tuo on ihan oma johtopäätöksesi ja ajatuksenjuoksusi kapeus.

Tottakai ystävällisyys ja "aikuisuus" ovat hyviä ominaisuuksia, niissä ei sinänsä vikaa. Noin yleensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Voisin hyvin nähdä Juuditin hyvänä ystävänäni tai mukavana työkaverina. Nyt on kuitenkin kyseessä orastava parisuhde. Ja toki parisuhteessa on myös hyvä käyttäytyä aikuismaisesti. Minä en vain näe Juuditin käytöstä korostetun aikuismaisena, ystävällisenä toki, vaan jotenkin lapsekkaana ja naiivina. Hän kihertää ja kehrää saamatta siihen vastakaikua. Vastassa on tunnekylmä partneri, jonka kommunikointi on viileän muodollista ja mukamutkatonta. Yllättäen tipahtelevia tanssahteluja ja munavitsejä. Näiden väliajat esiinnytään suolapatsaana.

Miten Juuditin pitäsi toimia? Jos ei siis saa kiehnätä eikä raivota. Toki kukin tavallaan, mutta itse monen viikon tuloksettoman kiehnäämisen, kihertämisen ja kehräämisen jälkeen vain viilenisin. Antaisin potut pottuina. Olisin yhtä viilipytty kuin Tommi. Hyvin hyvin asiallinen, oikein korostetun sellainen. Puhuisin vain säästä, terveyshapankorpuista ja liikenneyhteyksistä. Olisin kohtelias, pitäisin myös kohteliasta fyysistä etäisyyttä kumppaniini - jos ohilukiessa vahingossa hipaisisin hihaansa, pyytäisin kuivan kohteliaasti vain anteeksi ja siirtyisin kauemmaksi. Pitäisin siis henkistä hajurakoa niin tehokkaasti kuin suinkin. Tommin lippulappusten tyyliin liimaisin Ensitreffit alttarilla -kalenterin jääkaappin oveen ja joka ilta ruksaisin kuluneen päivän yli ruksin. Laskisin puoliääneen päiviä finaaliin - eli eroon. Tyynyni alla voisi olla myös kampa, josta joka ilta napsaisin yhden piikin pois.

Tommi saattaisi olla hämmentynyt.

Mutta onpahan hän itsekin Juuditiakin hämmentänyt.[/quote

Sinusta parisuhde on siis peli? Jos toinen heittää huonon syötön, on parasta kostaa se huonolla vastaiskulla? Lapsellista.

En voi käsittää ihmisiä, jotka kokevat negatiivisena sen, jos antaa enemmän kuin saa. Kaiken pitäisi aina mennä 50-50? Varsinkin kun nyt puhutaan muutamasta viikosta. Miksi ihminen ei voisi sen aikaa käyttäytyä hyvin, ilman lapsellisia manöövereitä?

Mielestäni Tommi ei ole käyttäytynyt edes huonosti. Ok, saattaa pihdata, mutta se ei minusta oikeuta woodoo-nuken esiinottoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että puolisot ovat yhdessä se perheen "pää"?

Mikä pakkomielle pistää jompikumpi päättäjän rooliin, ja sinun näkökulmastasi siihen rooliin kuuluu ainoastaan mies?

Itselläni on puoliso, joka karsastaa ajatustakin, että minä naisena vain myötäilisin hänen päätöksiään. Olemme molemmat tarpeeksi fiksuja tehdäksemme yhdessä perheemme päätökset. Minulla naisena ei ole tarvetta myöntyä ja totella ja hänellä miehenä ei ole tarvetta päättää ja komentaa.

Hyvä perheen päänä olo on elävän keskusteluyhteyden ylläpitoa. Totta kai päätökset tehdään yhdessä.

Mutta jos tulee tiukka paikka, mies kantaa perimmäisen vastuun. 

Miten ihmeessä tämä ketju on täynnä jotain raamatullista paasausta? Koska Juudit on kuulunut joskus lestaadiolaisiin? Ja nyt uskovat ovat täällä joukolla keromassa miten heidän seksiselämänsä on muita parempaa ja ovat muita onnellisimpia? Ja kuinka Juudit on ihana, koska käy joskus messussakin? Väitän, että tällä hetkellä oma seksielämäni kukoistaa Juuditin avioliittoon verrattuna ja väitän myös, että omassa suhteessani olen tällä hetkellä onnellisempi kuin Juudit Tommin kanssa. Siihen ei myöskään ole tarvittu kymmentä eri parisuhdeleiriä ja paripiirejä. En myöskään tarvitse mitään tieteellisiä mormonitutkimuksia teoriaani tukemaan. Tässä ketjussa on käsittääkseni tarkoitus keskustella ensitreffit alttarilla televisio-ohjelmasta eikä uskovaisten seksielämästä tai parisuhdeleireistä. Olen monen muun kanssa samaa mieltä, että perustakaa oma ketju, jossa voitte ylistää omaa suhdettanne verrattuna muihin ja tulkita raamattua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuditilla ja Tommilla on sellainenkin radikaali arvopohjataustaero, että Juudit on kasvanut maailmassa jossa miehet haluavat itselleen hyvän vaimon loppuelämäkseen eli naisessa on tärkeää juurikin luonne ja hyvyys, kun taas Tommi on kasvanut maailmassa jossa naisessa on tärkeätä esim. seksikkyys ja se miten nainen vastaa miehen tarpeisiin, ja suhteen on tarkoituskin kestää niin kauan kuin siinä on kivaa.

Mikä tämä maailma siis on?

Länsimainen valtakulttuuri.

Mutta nimenomaan uskontohan on perinteisesti edustanut patriarkaalista valtaa, jonka mukaan naisen tehtävä parisuhteessa oli vastata miehen tarpeisiin.

Niinhän sinä uskot.

Uskonto ei siis olekaan ollut patriarkaalinen? Kerro lisää, kiinnostaa. En tiennytkään kristillisten piirien, varsinkaan herätysliikkeiden, olevan feministisiä. Mutta sehän on todella hienoa, jos ne ovatkin, ja jos mitään naisen asemaan liittyviä ongelmia ei niissä olekaan. Kaikki ovat siis valehdelleet tähän asti?

No yllättyisit, jos tietäisit, miten paljon elämästä nauttivia naisia näissä piireissä on. Naisia arvostetaan, vaikka ajatellaan, että naisilla ja miehillä on parisuhteessa ja seurakuntaelämässä hieman eri roolit.

Esim. Jenkkitutkimuksen mukaan seksiin tyytyväisimmät keski-ikäiset naiset löytyy niistä, jotka ovat (tylsästi) ensimmäisessä avioliitossaan. 

Mikä tutkimus? Kuulostaa todella luotettavalta tutkimukselta. Oliko siinä muuten otettu kantaa siihen, mihin tyytyväisyys perustui? Ja koskiko se vain kristittyjä, vai muitakin? Ja oliko kyseessä ensimmäinen suhde (kuten joillain herätysliikkeisiin kuuluvilla on, kun seurustellakaan ei saa muiden kuin tulevan puolison kanssa, eikä seksiä ainakaan sopisi harrastaa) vai saattoiko heillä olla kuitenkin aiempia seurusteluja ja avoliittoja? Eihän Suomessakaan kovin monella useita avioliittoja ole - itselläni ei yhtäkään, mutta muutama pitempi suhde minulla on kuitenkin ollut ja avoliitto.

Enkä ole missään vaiheessa väittänytkään, ettivätkö kristityt naiset voisi nauttia elämästä - sehän on ihan eri asia kuin se, että uskonto on patriarkaalisiin arvoihin perustuva järjestelmä. Kirjoitat, että naisilla ja miehillä on seurakunnassa ja parisuhteessa eri roolit - okei, kerrotko tarkemmin noista parisuhteen eri rooleista? Ja nyt jos verrataan länsimaiseen valtakulttuuriin, niin valtakulttuurissahan tuollaisia ylhäältäpäin tulevia ja tarkkaan määriteltyjä rooleja ei ole, joten nyt kaipaisin vähän tarkennusta siihen, että millä lailla on naisen kannalta parempi, jos tarkat roolit on, kuin että jos voi itse löytää oman tapansa olla?

Olen eri, mutta olen myös kuullut tästä tutkimuksesta, ainakin joku 5v vanha jo. Harmi ettei ole todisteita esittää...

Ex-missi Anne Pohtamo sanoi eräässä (vielä vanhemmassa) haastattelussa, että kun hän tuli uskoon, seksielämä parani ja se sai ihan uutta syvyyttä. Kuvasi asiaa niin, et ennen vain ruumiit yhtyi, nyt hän koki että sielut yhtyy myös.  Vaikka sama ukko =) Uskon itsekin uskovaisena, että seksi on meille eri, paljon syvempi asia kuin heille, jotka voivat helposti vaihtaa kumppania vaikka joka ilta. (toki on paljon ei-uskovaisiakin jotka eivät perusta irtosuhteista)

Niin, mies on perheen pää, ja nainen ruumis. Tämä käsitetään usein täysin väärin niin , että mies saisi alistaa. Mut jos mietit miten ruumis toimii: pää sanoo et hyppää uimaan, varvas kokeilee, liian kylmää, ei mennä, ja pää sanoo okei, ei mennä. Tai käsivarsi sanoo, et en halua rokotepiikkiä, pää sanoo et kyl se kannattaa, ni käsi sanoo, okei otetaan sit. NÄIN toimii hyvä avioliitto. 

Silti mies ja nainen voi olla vaikka mitä, toinen vaikka ministeri ja toinen koti-isä, mut miehellä on pää- ja lopullinen vastuu perheestään. Hänenhän tulee Raamatun mukaan vaikka antaa henkensä perheensä edestä, tosi kadehdittava homma siis olla perheen pää, eikö.

Kyllä minä ainakin olen meidän perheessä se pää. Ukko on muistamaton tohelo, joka kyselee aina asioita multa. Vaikea kuvitella häntä päänä, mieluummin näen hänet ruumiina.

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Pitääkö olla tuollaisia rooleja ollenkaan? Eikö se toimisi parhaiten, että kumpikin osaisi hoitaa asioita ja panostaisi sekä arjen että parisuhteen toimimiseen, ja sitä arkea pyöritettäisiin yhdessä, samoin kuin elämä rakennettaisiin yhdessä?  Minusta ainakin olisi masentavaa, jos aikuisena pitäisi olla keinotekoiset roolit siitä, kuka päättää, kuka ohjailee, kuka mitäkin - itse kaipaan parisuhteelta ihan toisenlaista dynamiikkaa, nimenomaan sitä mikä ylläpitää ja syventää kahden ihmisen parisuhdetta, meidän yhteistä juttua. Minulla tuollaisen "perheen pää ja ruumis" -tyyppiset ajattelut vain latistaisivat koko suhteen ja etäännyttäisivät minut kumppanista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että puolisot ovat yhdessä se perheen "pää"?

Mikä pakkomielle pistää jompikumpi päättäjän rooliin, ja sinun näkökulmastasi siihen rooliin kuuluu ainoastaan mies?

Itselläni on puoliso, joka karsastaa ajatustakin, että minä naisena vain myötäilisin hänen päätöksiään. Olemme molemmat tarpeeksi fiksuja tehdäksemme yhdessä perheemme päätökset. Minulla naisena ei ole tarvetta myöntyä ja totella ja hänellä miehenä ei ole tarvetta päättää ja komentaa.

Uskova pariskunta lähtee aivan toisesta lähtökohdasta: he eivät ole yksin tässä maailmankaikkeudessa, vaan heidän todellisuudessaan on heitä suurempi persoona. Persoona, joka on suunnitellut ihmisen ja miehen ja naisen suhteen. Hänellä on siihen myös "opaskirja", ohjeet suhteen toimivuuteen. Siksi ei ole kyse ollenkaan siitä, että miten nämä kaksi itse omassa pikkupäässään pohtivat, miten kannattaisi toimia. He HALUAVAT noudattaa sen persoonan ohjeita, joka on suunnitellut koko avioliiton, jotta se olisi mahdollisimman onnellinen. Jos se on sun mielestä pakkomielle, niin olkoon sitten niin. He eivät hae sinun hyväksyntää asialle.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tämä ketju on täynnä jotain raamatullista paasausta? Koska Juudit on kuulunut joskus lestaadiolaisiin? Ja nyt uskovat ovat täällä joukolla keromassa miten heidän seksiselämänsä on muita parempaa ja ovat muita onnellisimpia? Ja kuinka Juudit on ihana, koska käy joskus messussakin? Väitän, että tällä hetkellä oma seksielämäni kukoistaa Juuditin avioliittoon verrattuna ja väitän myös, että omassa suhteessani olen tällä hetkellä onnellisempi kuin Juudit Tommin kanssa. Siihen ei myöskään ole tarvittu kymmentä eri parisuhdeleiriä ja paripiirejä. En myöskään tarvitse mitään tieteellisiä mormonitutkimuksia teoriaani tukemaan. Tässä ketjussa on käsittääkseni tarkoitus keskustella ensitreffit alttarilla televisio-ohjelmasta eikä uskovaisten seksielämästä tai parisuhdeleireistä. Olen monen muun kanssa samaa mieltä, että perustakaa oma ketju, jossa voitte ylistää omaa suhdettanne verrattuna muihin ja tulkita raamattua.

Oikeassa olet, mutta minusta nuo uskiksien parisuhdeteoriat ovat kyllä tavattoman viihdyttävää lukemista. Melkein olisi hauskaa, jos ensi vuonna Ensitreffeissä olisi vaan kaikenlaisia lahkolaisia - voisi olla parista eri herätysliikkeistä niitä, jotka harjoittelevat sitä, kuinka mies olisi perheen pää ja nainen sitten se joka toppuuttelee "pään" päättömyyksiä, ja sitten vaikka joku krishna-pariskunta omine sääntöineen ja rajoituksineen, ja vaikka jotkut skientologit neljäntenä parina, jos sellaiset onnistuttaisiin ohjelmaan saamaan. Voisi olla noilla asiantuntijoillakin (Kanala, Tanskanen, Stolbow) ihmettelemistä :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että puolisot ovat yhdessä se perheen "pää"?

Mikä pakkomielle pistää jompikumpi päättäjän rooliin, ja sinun näkökulmastasi siihen rooliin kuuluu ainoastaan mies?

Itselläni on puoliso, joka karsastaa ajatustakin, että minä naisena vain myötäilisin hänen päätöksiään. Olemme molemmat tarpeeksi fiksuja tehdäksemme yhdessä perheemme päätökset. Minulla naisena ei ole tarvetta myöntyä ja totella ja hänellä miehenä ei ole tarvetta päättää ja komentaa.

Uskova pariskunta lähtee aivan toisesta lähtökohdasta: he eivät ole yksin tässä maailmankaikkeudessa, vaan heidän todellisuudessaan on heitä suurempi persoona. Persoona, joka on suunnitellut ihmisen ja miehen ja naisen suhteen. Hänellä on siihen myös "opaskirja", ohjeet suhteen toimivuuteen. Siksi ei ole kyse ollenkaan siitä, että miten nämä kaksi itse omassa pikkupäässään pohtivat, miten kannattaisi toimia. He HALUAVAT noudattaa sen persoonan ohjeita, joka on suunnitellut koko avioliiton, jotta se olisi mahdollisimman onnellinen. Jos se on sun mielestä pakkomielle, niin olkoon sitten niin. He eivät hae sinun hyväksyntää asialle.

Jos kerran itse ei ole suotavaa ajatella itse eikä miettiä, mitä itse haluaa, niin kuinka luotettavina pidät tällaisten henkilöiden lausuntoja suhteensa tai seksielämänsä toimivuudesta  - verrattuna muihin pareihin tai henkilökohtaisena kokemuksena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että puolisot ovat yhdessä se perheen "pää"?

Mikä pakkomielle pistää jompikumpi päättäjän rooliin, ja sinun näkökulmastasi siihen rooliin kuuluu ainoastaan mies?

Itselläni on puoliso, joka karsastaa ajatustakin, että minä naisena vain myötäilisin hänen päätöksiään. Olemme molemmat tarpeeksi fiksuja tehdäksemme yhdessä perheemme päätökset. Minulla naisena ei ole tarvetta myöntyä ja totella ja hänellä miehenä ei ole tarvetta päättää ja komentaa.

Hyvä perheen päänä olo on elävän keskusteluyhteyden ylläpitoa. Totta kai päätökset tehdään yhdessä.

Mutta jos tulee tiukka paikka, mies kantaa perimmäisen vastuun. 

Mikä voisi olla sellainen tiukka paikka, jossa naisen tulee väistyä ja antaa päätösvalta miehelle, vaikka hän olisi itse toista mieltä? Anna vaikka muutama esimerkki!

Ja miten tämä muuten enää sopii siihen teoriaan, että vaikka pää päättää jotain, voi ruumis vielä kieltäytyä pään ehdotuksesta, jos kerran mies kuitenkin lopulta saa päättää?

Ja miksi se edes olisi noin? Miksi juuri mies kantaa perimmäisen vastuun? Miksei nainen? Miksei yhdessä? Miksi lähtökohta on tuo? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se Suomessa menee 98% pareista. Mut ollaanko onnellisia?

Minusta kuulostaa siltä, että miehesi ei joko uskalla, osaa tai halua olla perheen pää. Jos hän ottaisi vastuuta enemmän, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä jos roolit vaihtuisi? 

Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että puolisot ovat yhdessä se perheen "pää"?

Mikä pakkomielle pistää jompikumpi päättäjän rooliin, ja sinun näkökulmastasi siihen rooliin kuuluu ainoastaan mies?

Itselläni on puoliso, joka karsastaa ajatustakin, että minä naisena vain myötäilisin hänen päätöksiään. Olemme molemmat tarpeeksi fiksuja tehdäksemme yhdessä perheemme päätökset. Minulla naisena ei ole tarvetta myöntyä ja totella ja hänellä miehenä ei ole tarvetta päättää ja komentaa.

Uskova pariskunta lähtee aivan toisesta lähtökohdasta: he eivät ole yksin tässä maailmankaikkeudessa, vaan heidän todellisuudessaan on heitä suurempi persoona. Persoona, joka on suunnitellut ihmisen ja miehen ja naisen suhteen. Hänellä on siihen myös "opaskirja", ohjeet suhteen toimivuuteen. Siksi ei ole kyse ollenkaan siitä, että miten nämä kaksi itse omassa pikkupäässään pohtivat, miten kannattaisi toimia. He HALUAVAT noudattaa sen persoonan ohjeita, joka on suunnitellut koko avioliiton, jotta se olisi mahdollisimman onnellinen. Jos se on sun mielestä pakkomielle, niin olkoon sitten niin. He eivät hae sinun hyväksyntää asialle.

Tässä mietin, että onko tämä oma tulkintasi jostain absoluuttisesta tosiuskovasta? Uskovia on pilvin pimein ja tuntuu absurdilta, että kaikki "uskovaiset" ajattelisivat/tulkitsisivat kuten sinä. Epäilen, ettei Juuditkaan ajattele kanssasi samalla tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee pahaa katsoa noita. Toisen koko olemus kerjää rakkautta, kuin pieni lapsi silmät säihkyen ja odottaen ja toinen taas kuin vanha pappa, joka pihtaa uskovaisten pastilleja pussissaan, kerran viikossa ehkä yksi - suu makiaks! Ei tässä liian nopeasti edetä! En kestä oikeasti tuota Tommia. Enkä kestä Juuditiakaan. Missä ylpeys, nainen? Pikkusen särmää siihen olemukseen ja omaa tahtoa ja tappuraa. Ehkä lemmenliekkikin alkaisi siitä väpättää. Paitsi että en kyllä jaksaisi viritellä mitään lemmenliekkejä tuon Tommin, kuin sudenpennunkäsikirjaa parisuhteessa noudattavan partiopojan kanssa.

Muuten yhdyn ja oli hauska viesti :)

Mutta miten Juuditin pitäisi mielestäsi toimia? Millä tavalla pitäisi näyttää ylpeys? Kiukuttelemalla, raivoamalla vai mitä ihmettä? Ei minusta hellyyttä voi kiukuttelemalla saada, tai siinä menee ainakin mun ylpeyden raja!

Minusta Juudit käyttäytyy tosi aikuisesti, ylpeys on ihan tallella kyllä. Mitä väärää olla ystävällinen ja aikuinen? Outo ajatus.

Noinko mustavalkoiset vaihtoehdot annat? En missään sanonut, että Juuditin pitäisi kiukutella ja raivota. Tuo on ihan oma johtopäätöksesi ja ajatuksenjuoksusi kapeus.

Tottakai ystävällisyys ja "aikuisuus" ovat hyviä ominaisuuksia, niissä ei sinänsä vikaa. Noin yleensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Voisin hyvin nähdä Juuditin hyvänä ystävänäni tai mukavana työkaverina. Nyt on kuitenkin kyseessä orastava parisuhde. Ja toki parisuhteessa on myös hyvä käyttäytyä aikuismaisesti. Minä en vain näe Juuditin käytöstä korostetun aikuismaisena, ystävällisenä toki, vaan jotenkin lapsekkaana ja naiivina. Hän kihertää ja kehrää saamatta siihen vastakaikua. Vastassa on tunnekylmä partneri, jonka kommunikointi on viileän muodollista ja mukamutkatonta. Yllättäen tipahtelevia tanssahteluja ja munavitsejä. Näiden väliajat esiinnytään suolapatsaana.

Miten Juuditin pitäsi toimia? Jos ei siis saa kiehnätä eikä raivota. Toki kukin tavallaan, mutta itse monen viikon tuloksettoman kiehnäämisen, kihertämisen ja kehräämisen jälkeen vain viilenisin. Antaisin potut pottuina. Olisin yhtä viilipytty kuin Tommi. Hyvin hyvin asiallinen, oikein korostetun sellainen. Puhuisin vain säästä, terveyshapankorpuista ja liikenneyhteyksistä. Olisin kohtelias, pitäisin myös kohteliasta fyysistä etäisyyttä kumppaniini - jos ohilukiessa vahingossa hipaisisin hihaansa, pyytäisin kuivan kohteliaasti vain anteeksi ja siirtyisin kauemmaksi. Pitäisin siis henkistä hajurakoa niin tehokkaasti kuin suinkin. Tommin lippulappusten tyyliin liimaisin Ensitreffit alttarilla -kalenterin jääkaappin oveen ja joka ilta ruksaisin kuluneen päivän yli ruksin. Laskisin puoliääneen päiviä finaaliin - eli eroon. Tyynyni alla voisi olla myös kampa, josta joka ilta napsaisin yhden piikin pois.

Tommi saattaisi olla hämmentynyt.

Mutta onpahan hän itsekin Juuditiakin hämmentänyt.

Ok. Minusta nuo sinun ohjeet vaikuttaa äärimmäisen lapsellisilta. Kypsymätöntä "maksaa potutu pottuina", oikein kostaa viileys viileydellä, hämmennytys hämmennytämisellä. No, saahan jokainen toimia kuten haluaa.

Minusta Juuditin tapaa toimia on mukava katsella, hän on niin sinut itsensä kanssa et on varaa olla mukava, vaikka ei saisikaan fyysistä hellyyttä. Itsekin haluaisin tilanteessa toimia niin, ettei tarvitse jälkikäteen hävetä omaa pienisieluisuuttaan.

Kuinka paljon tuossa korostamassasi kypsyydessä ja aikuismaisuudessa on lopultakin vain konventioiden toteuttamista, ajatus pelastaa liitto vaikka teeskennellen?

Minä en näe Juuditia kuten sinä. Minä katson hänen käytöstään surullisena. Minusta kaikki tuossa asetelmassa on äärimmäisen surullista.

Juuditin ystävällisessä kihertämisessä en näe vahvuutta, tietoista olemista "sinut itsensä kanssa" vaan epätoivoista yritystä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Tekee kipeää katsoa ja tunnen myötätuntoa Juuditia kohtaan. Uskon, että tuon näennäisen ystävällisen ja hyvän käytöksen takanana on (kristillinen) kasvatus ja kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt naisen ja miehen parisuhteelle ja liitolle.

Minä en näe hänen käytöksessään vahvuutta vaan avuttomuutta. Ja toivetta, että uskaltaisi toimia toisin, että uskaltaisi kuoriutua sieltä kiltin tytön roolista ulos.

Opittu kiltteys ei ole kypsyyttä eikä aikuismaisuutta. Joskus sellainen on kasvun ja aidon kohtaamisen este. Minulla on jopa aavistus, että Tommi haluaisi nähdä Juuditin kuoriutuvan kiltin pikkutytön roolistaan paikkansa ottavan aikuisen naisen rooliin.

Viimeisimmässä jaksossa väläytettiin tulevaa jaksoa. Juudit sanoi jotain haavoittuvuudesta ja itsensä suojelemisesta. Minulla on tunne, että hän kipeästi toivoisi uskaltavansa heittäytyä ja ottaa riskejä. Ettei aina tarvitsisi miettiä, että hyväksytäänö minut, jos en olekaan kiltti. Veikkaan, että tätä problematiikkaa hän on koko naiseksi kasvunsa aikana käynyt uskovaisessa perheessään ja uskonyhteisössä. Taisi olla eräs paljon puhuva kirja, mitä hänen näytettiin kirjastossa lukevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syy miksi mies on mielletty perheen pääksi on se, että miehellä on hirveän iso ego. Eli aika halventava se ajatus, että täytyisi antaa miehen ymmärtää, että hän saa päättää kaikesta, koska ei pysty muuhun. Monessa Afrikan maassa vieläkin puhutaan ääneen se, että miehen on oltava perheen pää sillä miehellä on niin suuri ego. No jaa hirveän useinhan tämä pitää paikkansa...

Kaikki minkä Jumala on tarkoittanut alunperin hyväksi ja hyvin toimivaksi, on vääristynyt synnin takia. Myös miehen ja naisen roolit. Jumala ei ole ikinä tarkoittanut, että perheen päänä oleminen olisi dominoimista ja epäempaattista käytöstä. 

Onko jossain teidän pyhissä kirjoituksissa muuten selitystä sille, miksi jumalalle on noin tärkeää sukupuoliroolit? Mitä tapahtuu, jos kaikki ihmiset luopuvat sukupuolurooleista - joudutaanko helvetiin, vai tuleeko maailmanloppu, vai itkevätkö enkelit, vai johtaako se vain paheettomaan käytökseen, kuten liian lyhyisiin hameisiin, vääränlaisten kirjojen lukemiseen ja itsesaastutukseen peiton alla? Ja jos se johtaa tähän viimeksi mainittuun, niin olisiko se paha juttu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syy miksi mies on mielletty perheen pääksi on se, että miehellä on hirveän iso ego. Eli aika halventava se ajatus, että täytyisi antaa miehen ymmärtää, että hän saa päättää kaikesta, koska ei pysty muuhun. Monessa Afrikan maassa vieläkin puhutaan ääneen se, että miehen on oltava perheen pää sillä miehellä on niin suuri ego. No jaa hirveän useinhan tämä pitää paikkansa...

No, tämä tulkilta ei taas ole Raamatusta. Siellä puhutaan kilvoittelusta toinen toistemme kunnioittamisessa ja rakastamisessa. Jopa niin, että mies on valmis antamaan henkensä vaimonsa puolesta. SE on raamatullista rakkautta.

Ei siihen tunnu Raamattua tarvitsevan, kun kyllähän muutkin kuin kristityt ovat valmiit antamaan henkensä rakkaimpansa puolesta. Ehkä se uskovaisille sitten on raamatullista rakkautta - muille se sitten on kai vaan rakkautta puolisoaan kohtaan. Makuasia, kumpi on kivempi. 

Haloo! Tämä on keskustelu tv-ohjelmasta ja siinä olevista ihmisistä. Sivukaupalla lainauksia ja joku raamattupiiri täällä. Jos haluatte puhua omista suhteistanne ja uskonnosta, tehkää oma ketjunne. Ei tarvitse tänne pakottaa tuota. Juuditkin on eronnut koko uskonnosta. Pysykää nyt asiassa, ei kuulu uskontokiistat tähän ohjelmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi tällä jyrääjällä olevan kokemuksia perhe-elämästä aiemman suhteensa myötä. Eipä näytä ottaneensa opiksi juuri mitään. Karkeat pettymykset näkyvät teennäisen hymyn ja käkätyksen takana. Kaikille niitä tietenkin tulee, petetyksi tulemista, ja pulmia oman persoonansa kanssa . Käsittämätön näyttelijä hän on, ja kovapäinen. Syynsä on varmasti kaikkeen tapahtuneeseen, vaan ei ihan osaton hänkään kohtaloonsa . Peiliin katsominen on vaikeaa. Janne se vaan myhisee, onnellisen tietämättömänä kaikesta. Kohta on huomaamattaan isä kokelas. Se on päämäärä , ei tuossa iässä haeta seurustelukumppania kun peli on pelattu. Tekijää babylle haetaan. Kuka ikinä haluaa tuollaisen show’n ylläpitäjän.

Hämmentävää tämä Katin parjaus täällä. Uskomattomia luonnehdintoja ja johtopäätöksiä (siis noissa aiemmissakin kommenteissa).

Koetaanko Katin iloisuus, pursuilevaisuus ja spontaanius jotenkin uhkana? Kati versus Juudit. Kati paha - Juudit hyvä. Juudit nähdään lähes pyhänä - Katin naurukin ärsyttää (jopa raivostuttaa) ja ollaan jo pelastamassa Jannea syöjättären kynsistä.

Mielenkiintoinen psykologinen koe paitsi itse tämä ohjelmaformaatti, niin myös palstan (joista oletan enemmistön olevan naisia) kommentoijien asenteet.

Minusta on lähinnä noloa, miten se on tämä yksi rouva joka päivä haukkumassa "jyrää". Lienee joku potkut saanut tai muuten erittäin paljon henkilökohtaista kaunaa hautova tyyppi. Vaikea ymmärtää, miten joku voi olla noin katkera. En voisi kuvitellakaan haukkuvani jotakin tuttuani viestikaupalla keskustelupalstalla, vaikka kyseessä ei mikään lempi-ihmiseni olisikaan.

Näin luterilaisena kristittynä tulee suuri myötähäpeä näistä uskisten mies on perheen pää-kirjoituksista. Menkää aivopesemään ihmisiä jonnekin muualle, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vastassa on tunnekylmä partneri, jonka kommunikointi on viileän muodollista ja mukamutkatonta. Yllättäen tipahtelevia tanssahteluja ja munavitsejä. Näiden väliajat esiinnytään suolapatsaana.

:D