Lue keskustelun säännöt.
Oikeasti älykkäät ihmiset, miten havainnoitte maailmaa?
Ei nyt keskiälyisiä vastaamaan, jooko? Ts millaisiin asioihin te älykkäät ihmiset kiinnitätte huomiota, mitä pohditte, jotain esimerkkejä? Saa kertoa muutakin.
Kommentit (2508)
Vierailija kirjoitti:
Se on kamalaa kun lähtökohtaisesti odottaa muiden ymmärtävän yhtä paljon kuin itse ja sitten pikku hiljaa huomaakin kuinka kaukana totuudesta se on.
Niinpä. Ja se turhautuminen, kun tietää, ettei oikeastaan voi tälle asialle mitään. Loogiset selitykset eivät auta, jos ihminen on tunteenomaisesti takertunut omaan, epäloogiseen ajatuskuvioonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On hauskaa, että ihmiset pitävät älykkäänä sitä, että pohdiskelevat omassa päässään juttuja, joita toiset eivät edes selitettyinä ymmärrä. Sehän on varsinainen oksymoron.
Minun erikoisalani on jonkin verran (no aika helvetin) monimutkaista, mutta vielä en ole löytänyt ihmistä, jolle en voisi kertoa ja keskustella siitä. En tietysti sillä samalla syvyydellä, mitä kolleekoiden kanssa, mutta miksi minulla tarve olisikaan sitä tehdä. Ei se joka jannua kiinnosta, vaikka noin pintapuolisesti monen mielestä mielenkiintoista onkin.
Toinen asia on, että älykäs ihminen ymmärtää, että ei täällä kukaan yksin pärjää. Olemme kaikki toistemme varassa vaikka kuinka monin tavoin. Sen vuoksi kannattaa vähän nähdä vaivaa sen eteen, että kuuntelee toisia ja pyrkii tuomaan itseään esiin siten, että tulee ymmärretyksi.
Voi sitä istua älykkäällä p*rseellään suremassa, miten laumasieluisia ja tyhmiä toiset ovat, mutta kerronpa vain, että surkeaahan se on. Fiksumpi ottaa elämästä ja ihanista toisista ihmisistä enemmän irti.
Tässä on viisautta!
Mun sellaiset mieliteot ja tunteet on varmaan aika samanlaisia kuin keskiverroillakin, eikä mielenkiinnon kohteetkaan aina ole niin sofistikoituneita, mutta tunnistan mielestäni sellaisia ajattelun sudenkuoppia paremmin kuin moni muu. Esim. jos tuntuu että haluaisin vain vängätä omaa mielipidettäni, koska nolottaa myöntää että toinen oli oikeassa, niin tunnistan tämän ja pystyn väistämään tällaisen sudenkuopan.
Opin nopeasti ja mun aivoilla on sellainen hyvä lihasmuisti, että vaativatkin prosessit alkavat sujua puoliautomaattisesti. Töissä pitää varsinaisen suorittamisen lisäksi havainnoida ja tehdä havainnoista päätelmiä, tässäkin huomaan että kun toistoja tulee, sellainen automaattinen hahmontunnistus alkaa pelittää.
Matikka ei ole mikään mun paras alue, mutta kun kaveri tarvitsi apua sellaisiin suunnilleen lukion lyhyt matikka -tasoisiin tehtäviin, niin vaikka matikantunneista oli toistakymmentä vuotta, mulla toimi vielä sellainen peruslogiikka jonka avulla pystyin ratkaisemaan tehtävät aika hyvin. Jotenkin sain tosi helposti sellaisen kokonaiskuvan, että mitä tarvitsee tietää, että pääsisi siihen vastaukseen jota kysytään, ja sitten askel askeleelta osasin päätellä tien vastauksen luo.
Mun vahvin älykkyyden laji on verbaliikka, ja sitä on mukavaa harrastaa kuvailemalla hankalasti kuvailtavia asioita. Sanoitan usein omia tunteita ja havaintojani muiden käytöksistä, ja tämä johtaa usein psykologisiin oivalluksiin.
Mutta tosiaan ihan sellaisessa perushavainnoinnissa ei välttämättä ole eroa. Jos en yhtään ajattele, että nyt pitää olla valpas ja tarkkanäköinen, en todellakaan ole sitä. Usein ajattelen vaan jotain että onpa nälkä, milloin on loma, pikkarit on taas persvaossa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielessä kulkee jatkuva kommenttiraita, jota on vaikea sammuttaa edes yöksi. Aiheet vaihtelevat, mutta laajasti yhteiskuntaa, ihmistä, biologiaa, avaruutta, mieltä ja ajattelua, logosentrismiä, Foucaultin vaikutusta uusliberalismiin, uskonnondidaktiikkaa, predikaattilogiikkaa, pornografian suggestiivisuutta, historiankirjoituksen luonnetta, vastaentropiaa, jumaluskoa, ihan mitä vaan. Aina nopeammin ja usein myös laajemmin kuin ympärillä olevat ihmiset. Olen dosenttitason tutkija ja omasta tutkimusaiheestani pystyn keskustelemaan ehkä kymmenen ihmisen kanssa maailmassa. Nauran joukossa aina puoli sekuntia ennen muita ja olen yleiseltä dispositioltani huvittunut tai pohjattoman surullinen, tai molempia samanaikaisesti. Välillä kaikki on ihan liikaa, mutta usein tunnen oloni tyhjäksi.
Miten lohdullista, en ole ainoa.
Olen usein joukossakin yksinäinen. Pään sisäinen elämä on vilkasta, mutta ulkoisesti olen passiivinen ja superpessimistinen.
Olen kielellisesti lahjakas, mutta en jaksa kirjoittaa enkä keskustella. Reagoin nopeasti, nauran aina ennen muita. Jos jaksan, leikittelen kielellä.
Elämä tuntuu tyhjältä. En ole hyötynyt älykkyydestäni mitenkään.
En koe tai halua kokea olevani älykäs mutta samaistuin näihin kirjoituksiin.
Tässä keskustelussa tunnutaan nyt kovasti yritettävän määritellä, MILLAINEN on älykäs ihminen.
Älykkäitä ihmisiä on persoonaltaan yhtä monia kuin on ihmisiäkin. Jotkut heistä ovat erakkoja ihmisvihaajia, jotkut joukkoon sulautuvia sosiaalisia perhosia. Jotkut omistavat elämänsä työlle, jotkut perheelleen, jotkut henkisen pääoman kasvattamiseen jne.
Ei myöskään yksittäisen (älykkäänä itseään pitävän) viestin perusteella voida määritellä, onko tämän viestin kirjoittaja nyt erityisen älykäs vai ei.
No, lokerointi on toisaalta ihmisille tärkeää. Myös älykkäille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissakin kommenteissa sekoitetaan älykkyys miellyttävyyteen tai jopa täydellisyyteen. Todellisuudessa älykkäiden luonteenpiirteissä on paljon vaihtelua, ja he ovat kaikki ainakin joskus erehtyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mitatusti älykäs. Pperuskokemukseni maailmasta on se, että millään ei ole mitään merkitystä. Esimerkiksi moraalia ei ole, se on pelkkä tunne, jonka ihmiskoneisto tuottaa. Pienen vauvan tappaminen ei ole väärin, kansojen tuhoamiset eivät ole väärin. Kaikki moraali on vain perusteetonta tunnetta, jonka on aivojen sähkökemiallinen toiminta saa aikaan, mutta jolla ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden kokonaisuudessa.
En tosin tiedä, liittyykö tuo mitenkään älykkyyteen.
Liittyy se sikäli älykkyyteen, että älykäs ei oleta elämälle perustaa, mitä siinä ei ole.
Yleensäkin älykkään merkki on se, ettei hän sekoita tunteita tosiasioihin. Moraali on tunnetta, joten älykkäälle moraalia ei ole.
Älykäs pysyy yhteismitallisten ja objektiivisesti mitattavien asioiden parissa.
Tämän vuoksi älykkäitä pidetään usein tunnekylminä ja laskelmoivina. Siksi he ovat myös yleensä luonnontieteilijöitä, joita ei humanistinen ihmisarvohumppa kiinnosta.
Toisaalta tässä tuntuu olevan se oletus, että tunteet ovat jotain turhaa evoluution tuomaa painolastia, jonka älykäs osaa sen vuoksi jättää huomiotta. Tämä oletus on kuitenkin mielestäni täysin perusteeton. Tutkimusten mukaan tunteet ovat ehdottoman tarpeellisia mm. silloin kun pitää tehdä jonkinlainen päätös, oli se päätös sitten miten pieni tai suuri tahansa.
Tämä on aivan totta, mutta tuollaisessa ajattelussa tavoitteena ei ole totuus vaan tarkoitus. Älykäs näkee totuuteen, koska hän pystyy karsimaan kaiken ylimääräisen kuonan pois tosiasioiden päältä.
Vähemmän älykäs sotkeutuu tunteisiinsa eikä erota faktoja tunteista. Fakta on se, että olemme maailmankaikkeudelle arvottomia samalla tavalla kuin hyttynen. Tunteita tarvitsemme vain harhan tuottamiseen, jotta jaksaisimme elää. Harha on kuitenkin harha, vaikka se tekisikin elämästämme elämisen arvoisen.
Älykäs ei etsi elämälle arvoa vaan hänelle tärkeitä ovat tosiasiat.
Ymmärrän mitä tarkoitat, ja olen sinänsä samaa mieltä, että suuremmassa mittakaavassa meidän tarpeemme ja toiveemme ovat mitättömiä ja monille tämä ajatus on epäilemättä sen vierran epämiellyttävä, että mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi. Siitäkin huolimatta tunteet ovat olennainen komponentti jokaisen ihmisen ajattelussa, ja luulen monen älykkään ihmisen huijaavan itseään kuvittelemalla ettei tämä myös koskisi heitä itseään. Kenties tunteet eivät vaikuta huippuälyykkääseen ihan samalla tavalla kuin vähemmän onnekkaaseen kanssaihmisieen, mutta vaikuttaa kuitenkin. Ilman tunteita ei ole tavotteita, ei arvomaailmaa, ja kaikki on tällaiselle yksilölle täydellisen yhdentekevää. Sinunkin kirjoituksestasi käy ilmi, että et suinkaan ole mitenkään tunteeton tätä aihetta kohtaan, vaan se kiinnostaa ja innostaa sinua syvästi. Ja hyvä tietysti niin.
Puhutteko te nyt tunteista vai arvoista? Vai moraalista? Ovat kuitenkin ihan eri asioita ja älykkyyteen kuuluu se, että tunnistaa myös ne arvot ja moraalikäsitykset, jotka kytkeytyvät alkeelliseenkin sosiaalisuuteen ja ovat yhteiskunnan perusteita. Myös ihmisapinoilla ja muillakin eläimillä on havaittu jotain arvojen, moraalin ja tunteiden tapaisia ominaisuuksia, jotka ovat laumaidentiteetin perusta.
No ohho, nämä viestit luettuani kiitän onneani etten ole älykäs.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tunnutaan nyt kovasti yritettävän määritellä, MILLAINEN on älykäs ihminen.
Älykkäitä ihmisiä on persoonaltaan yhtä monia kuin on ihmisiäkin. Jotkut heistä ovat erakkoja ihmisvihaajia, jotkut joukkoon sulautuvia sosiaalisia perhosia. Jotkut omistavat elämänsä työlle, jotkut perheelleen, jotkut henkisen pääoman kasvattamiseen jne.
Ei myöskään yksittäisen (älykkäänä itseään pitävän) viestin perusteella voida määritellä, onko tämän viestin kirjoittaja nyt erityisen älykäs vai ei.
No, lokerointi on toisaalta ihmisille tärkeää. Myös älykkäille ihmisille.
Täällä tietenkin arvaillaan MILLAINEN on älykäs ihminen, miten hän näkee maailman, koska niin harva kertoo miten hän näkee maailman. En pidä itseäni älykkäänä, joten jätän sen kertomatta. Mutta kiehtoo oikeasti miten älykkäät ihmiset näkevät maailman. Ei kai se haittaa jos keskustelu lähtikin rönsyilemään. Jatkakaa. Next.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tunnutaan nyt kovasti yritettävän määritellä, MILLAINEN on älykäs ihminen.
Älykkäitä ihmisiä on persoonaltaan yhtä monia kuin on ihmisiäkin.
On tietenkin, mutta silti älykäs ihminen ymmärtää asioiden mittasuhteet, asioiden syyt ja seuraukset ja tunteiden ja tosiasioiden eron.
Jos joku vaikka väittää, että ihmisarvo on tärkeää, niin älykäs ihminen tahtoo tietää, mihin käsitys perustuu ja miksi ihmisarvo on tärkeämpää kuin vaikka hyttysarvo.
Jos vastapuoli ei pysty esittämään perusteluksi muuta kuin tunteen, niin harmittaahan se älykästä, joka tahtoisi keskustella asioiden perusteista eikä tunteista.
Tuohon tunteet vs. totuus -aiheeseen kommentoiden:
Tunteet ovat olemassa ensisijaisesti siksi, että ne edistävät ihmisen selviytymistä, ja vasta vähemmän siksi, että niiden avulla saataisiin oikea kuva todellisuudesta. Selviytyminen ei aina edellytä totuuden näkemistä.
Halu nähdä totuus sen hyödyllisyydestä huolimatta on arvo, ja arvot muodostuvat tunteiden avulla. Ilman tunteita emme voisi pitää mitään tärkeänä, edes totuutta.
Jos arvostaa totuutta, ei tunteita tulisi sekoittaa tosiasioihin, mutta ei myöskään tulisi unohtaa, että tunteet ovat myös itsessään tosiasioita. Vihaisena en kuvittele olevani vihainen, vaan oikeasti olen sitä. Mitä paremmin tunnistan omaa tunnettani, sitä paremmin pystyn vaikuttamaan siihen, miten paljon se muovaa ajatuksiani. Tunteensa kieltämällä taas on vaikeampi huomata sen vaikutusta omiin ajatuksiin ja toimintaan.
Ihmisellä on taipumusta päättää jostakin asiasta nopeasti (tunteella) ja vasta jälkikäteen kehittää loogiset perustelut, ilman että hän itse tiedostaa toimivansa näin. Mitä älykkäämpi, sitä taitavampi on keksimään perustelut jo päätetyille asialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Havannoin liikaa. Ihmisten käytöksen takana näen salattuja ja tekopyhiä tarkoituksia. Yritän olla huomaamatta ja välittämättä. Oikeasti olen usein miettinyt, miten saisi hallitun lobotomia. Ei tästä mun huomiokyvystä ole muuta kuin surua ja murhetta mulle.
Neuroleptit eli psykoosilääkkeet kehitettiin korvaamaan lobotomia. Niitä saat nykyään lääkäriltä joka vaivaan, ja nämä lääkkeet eivät todellakaan tule "yksin".
Kun ajattelee paljon, elämä menee huurussa, eikä ikinä tunne olevansa täysin hereillä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, pyrin kaikessa tekemisessäni eräänlaiseen robottimaisuuteen, koska se on ainoa keino, josta olen saanut tähän edes jonkinlaisen avun.
Opiskeluaikoina muistan, miten päässä saattoi pyöriä kuin neljä eri ajatusraitaa samaan aikaan - hetkenä minä hyvänsä. Tämä vain kiihtyi, jos en saanut edellisenä yönä nukuttua. Keskittyminen tunneilla oli vaikeaa, koska halusin opiskella omia asioitani ja kokeilla sijoituksia samalla, kun opettaja yritti tehdä omaa työtään.
Välillä ajatusten pukeminen sanoiksi on vaikeaa näiden useiden ajatteluraitojen vuoksi, ja ystävää kuunnellessa saatan saada ratkaisun johonkin muuhun pohtimaani asiaan, ja tämän muistiinkirjoittaminen on tehtävä jotenkin hienovaraisesti. Monia sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä sääntöjä en ymmärrä, ja huomaan usein säikkäyttäväni ihmiset sillä, mitä näille sanon. En kuitenkaan tee tätä tarkoituksella.
Kotona puhun paljon itsekseni, koska muiden ihmisten kanssa en voi tätä tehdä. Olen huomannut, että useimmilla ihmisillä ei ole oikeita kiinnostuksen kohteita, eikä näiltä siksi voi oppia muuten, kuin käytöstä seuraamalla. Olenkin vahingossa tullut eräänlaiseksi ihmiskäytöksen asiantuntijaksi.
Voin usein päätellä ihmisen ajatuksenkulun ennen tätä itseään, ja huomaan, että täydentäessä heidän ajatuksensa nämä ilahtuvat. Kangaskassin tai aurinkolasien perusteella pystyn myös usein arvioimaan henkilön pitämät tv-sarjat ja muut populaarikulttuurin asiat, ja koska useimmat identifioivat itsensä näiden perusteella, voi heitä ilahduttaa näistä puhumalla.
Elämä kaltaisenani on varsin surullista. Ihmisille voi yrittää selittää vaikka minkälaisia tapoja maailman parantamiseen, mutta vastaukseksi saa vain lehtien otsikoita. Ammattiavusta hyötyä en saanut, sillä minut siirrettiin aina toisen psykologin riesaksi heti, kun tajuttiin, etteivät väljät lausahdukset minuun toimineet.
Elämänkumppanin löysin vasta, kun luovuin täysin toivosta sen suhteen, että voisin koskaan keskustella mistään "korkeammasta". Siis omista havainnoista maailmankaikkeuden eri yhteneväisyyksiin ja näistä johdettuihin hypoteeseihin liittyen.
Tulen aina olemaan jollain tasolla yksin, mutta kait se on hyväksyttävää.
Haluaisin vain joskus olla hereillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mitatusti älykäs. Pperuskokemukseni maailmasta on se, että millään ei ole mitään merkitystä. Esimerkiksi moraalia ei ole, se on pelkkä tunne, jonka ihmiskoneisto tuottaa. Pienen vauvan tappaminen ei ole väärin, kansojen tuhoamiset eivät ole väärin. Kaikki moraali on vain perusteetonta tunnetta, jonka on aivojen sähkökemiallinen toiminta saa aikaan, mutta jolla ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden kokonaisuudessa.
En tosin tiedä, liittyykö tuo mitenkään älykkyyteen.
Liittyy se sikäli älykkyyteen, että älykäs ei oleta elämälle perustaa, mitä siinä ei ole.
Yleensäkin älykkään merkki on se, ettei hän sekoita tunteita tosiasioihin. Moraali on tunnetta, joten älykkäälle moraalia ei ole.
Älykäs pysyy yhteismitallisten ja objektiivisesti mitattavien asioiden parissa.
Tämän vuoksi älykkäitä pidetään usein tunnekylminä ja laskelmoivina. Siksi he ovat myös yleensä luonnontieteilijöitä, joita ei humanistinen ihmisarvohumppa kiinnosta.
Toisaalta tässä tuntuu olevan se oletus, että tunteet ovat jotain turhaa evoluution tuomaa painolastia, jonka älykäs osaa sen vuoksi jättää huomiotta. Tämä oletus on kuitenkin mielestäni täysin perusteeton. Tutkimusten mukaan tunteet ovat ehdottoman tarpeellisia mm. silloin kun pitää tehdä jonkinlainen päätös, oli se päätös sitten miten pieni tai suuri tahansa.
Tämä on aivan totta, mutta tuollaisessa ajattelussa tavoitteena ei ole totuus vaan tarkoitus. Älykäs näkee totuuteen, koska hän pystyy karsimaan kaiken ylimääräisen kuonan pois tosiasioiden päältä.
Vähemmän älykäs sotkeutuu tunteisiinsa eikä erota faktoja tunteista. Fakta on se, että olemme maailmankaikkeudelle arvottomia samalla tavalla kuin hyttynen. Tunteita tarvitsemme vain harhan tuottamiseen, jotta jaksaisimme elää. Harha on kuitenkin harha, vaikka se tekisikin elämästämme elämisen arvoisen.
Älykäs ei etsi elämälle arvoa vaan hänelle tärkeitä ovat tosiasiat.
Ymmärrän mitä tarkoitat, ja olen sinänsä samaa mieltä, että suuremmassa mittakaavassa meidän tarpeemme ja toiveemme ovat mitättömiä ja monille tämä ajatus on epäilemättä sen vierran epämiellyttävä, että mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi. Siitäkin huolimatta tunteet ovat olennainen komponentti jokaisen ihmisen ajattelussa, ja luulen monen älykkään ihmisen huijaavan itseään kuvittelemalla ettei tämä myös koskisi heitä itseään. Kenties tunteet eivät vaikuta huippuälyykkääseen ihan samalla tavalla kuin vähemmän onnekkaaseen kanssaihmisieen, mutta vaikuttaa kuitenkin. Ilman tunteita ei ole tavotteita, ei arvomaailmaa, ja kaikki on tällaiselle yksilölle täydellisen yhdentekevää. Sinunkin kirjoituksestasi käy ilmi, että et suinkaan ole mitenkään tunteeton tätä aihetta kohtaan, vaan se kiinnostaa ja innostaa sinua syvästi. Ja hyvä tietysti niin.
Puhutteko te nyt tunteista vai arvoista? Vai moraalista? Ovat kuitenkin ihan eri asioita ja älykkyyteen kuuluu se, että tunnistaa myös ne arvot ja moraalikäsitykset, jotka kytkeytyvät alkeelliseenkin sosiaalisuuteen ja ovat yhteiskunnan perusteita. Myös ihmisapinoilla ja muillakin eläimillä on havaittu jotain arvojen, moraalin ja tunteiden tapaisia ominaisuuksia, jotka ovat laumaidentiteetin perusta.
Olen lainaamasi ihminen ja minä puhuin oikeastaan noista kaikista, sillä tunteet liittyvät kaikkiin kolmeen siitäkin huolimatta, että nuo ovat eri asioita. Pointtini on siis kiteytettynä se, että tunteita ei voi erottaa ihmisen toiminnasta ja ajattelusta, sillä tunteet vaikuttavat kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Halu nähdä totuus sen hyödyllisyydestä huolimatta on arvo, ja arvot muodostuvat tunteiden avulla. Ilman tunteita emme voisi pitää mitään tärkeänä, edes totuutta.
Tunteiden karsiminen on kuitenkin tärkeää totuuden löytämiseksi.
Masentuneet tutkitusti näkevät maailman objektiivisemmin kuin terveet. Tämä koskee myös havaintoja. He esimerkiksi tekevät tarkempia havaintoja elokuvista.
Juuri siksi he ovatkin masentuneita. Aivot eivät tuota heille riittävän kantavaa harhaa. Terve ihminen on harhaisempi kuin masentunut.
Monet psykiatrit ovat julkisesti kertoneet, että ihmiselle toivo on tärkeää, ja toivo taas perustuu harhaan. Onnellisuustutkimuksissa ihmiset aina vain luottavat ja uskovat tulevaisuuteen, vaikka uskolle ei ole mitään perustetta. Se on pelkkä arvaus.
Terapiassa ei etsitä totuutta vaan toimivaa harhaa. Ei siellä yritetä selvittää, millainen maailma oikeasti on vaan siellä rakennetaan ihmiselle identiteettiä, joka on riittävän harhainen. Niin harhainen, että elämä tuntuu hallittavalta.
Älykäs ihminen ei tällaiseen tunnesuhtautumiseen suostu vaan jatkuvasti purkaa sekä yksilöllistä että sosiaalista ihmisyyden kokemusta.
Havannoin, että ihmisten käyttäytyminen on useimmiten typerää ja naurettavaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halu nähdä totuus sen hyödyllisyydestä huolimatta on arvo, ja arvot muodostuvat tunteiden avulla. Ilman tunteita emme voisi pitää mitään tärkeänä, edes totuutta.
Tunteiden karsiminen on kuitenkin tärkeää totuuden löytämiseksi.
Masentuneet tutkitusti näkevät maailman objektiivisemmin kuin terveet. Tämä koskee myös havaintoja. He esimerkiksi tekevät tarkempia havaintoja elokuvista.
Juuri siksi he ovatkin masentuneita. Aivot eivät tuota heille riittävän kantavaa harhaa. Terve ihminen on harhaisempi kuin masentunut.
Monet psykiatrit ovat julkisesti kertoneet, että ihmiselle toivo on tärkeää, ja toivo taas perustuu harhaan. Onnellisuustutkimuksissa ihmiset aina vain luottavat ja uskovat tulevaisuuteen, vaikka uskolle ei ole mitään perustetta. Se on pelkkä arvaus.
Terapiassa ei etsitä totuutta vaan toimivaa harhaa. Ei siellä yritetä selvittää, millainen maailma oikeasti on vaan siellä rakennetaan ihmiselle identiteettiä, joka on riittävän harhainen. Niin harhainen, että elämä tuntuu hallittavalta.
Älykäs ihminen ei tällaiseen tunnesuhtautumiseen suostu vaan jatkuvasti purkaa sekä yksilöllistä että sosiaalista ihmisyyden kokemusta.
Mitä jos älykäs ihminen haluaakin olla onnellinen?
Descent kirjoitti:
Kun ajattelee paljon, elämä menee huurussa, eikä ikinä tunne olevansa täysin hereillä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, pyrin kaikessa tekemisessäni eräänlaiseen robottimaisuuteen, koska se on ainoa keino, josta olen saanut tähän edes jonkinlaisen avun.
Opiskeluaikoina muistan, miten päässä saattoi pyöriä kuin neljä eri ajatusraitaa samaan aikaan - hetkenä minä hyvänsä. Tämä vain kiihtyi, jos en saanut edellisenä yönä nukuttua. Keskittyminen tunneilla oli vaikeaa, koska halusin opiskella omia asioitani ja kokeilla sijoituksia samalla, kun opettaja yritti tehdä omaa työtään.
Välillä ajatusten pukeminen sanoiksi on vaikeaa näiden useiden ajatteluraitojen vuoksi, ja ystävää kuunnellessa saatan saada ratkaisun johonkin muuhun pohtimaani asiaan, ja tämän muistiinkirjoittaminen on tehtävä jotenkin hienovaraisesti. Monia sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä sääntöjä en ymmärrä, ja huomaan usein säikkäyttäväni ihmiset sillä, mitä näille sanon. En kuitenkaan tee tätä tarkoituksella.
Kotona puhun paljon itsekseni, koska muiden ihmisten kanssa en voi tätä tehdä. Olen huomannut, että useimmilla ihmisillä ei ole oikeita kiinnostuksen kohteita, eikä näiltä siksi voi oppia muuten, kuin käytöstä seuraamalla. Olenkin vahingossa tullut eräänlaiseksi ihmiskäytöksen asiantuntijaksi.
Voin usein päätellä ihmisen ajatuksenkulun ennen tätä itseään, ja huomaan, että täydentäessä heidän ajatuksensa nämä ilahtuvat. Kangaskassin tai aurinkolasien perusteella pystyn myös usein arvioimaan henkilön pitämät tv-sarjat ja muut populaarikulttuurin asiat, ja koska useimmat identifioivat itsensä näiden perusteella, voi heitä ilahduttaa näistä puhumalla.
Elämä kaltaisenani on varsin surullista. Ihmisille voi yrittää selittää vaikka minkälaisia tapoja maailman parantamiseen, mutta vastaukseksi saa vain lehtien otsikoita. Ammattiavusta hyötyä en saanut, sillä minut siirrettiin aina toisen psykologin riesaksi heti, kun tajuttiin, etteivät väljät lausahdukset minuun toimineet.
Elämänkumppanin löysin vasta, kun luovuin täysin toivosta sen suhteen, että voisin koskaan keskustella mistään "korkeammasta". Siis omista havainnoista maailmankaikkeuden eri yhteneväisyyksiin ja näistä johdettuihin hypoteeseihin liittyen.
Tulen aina olemaan jollain tasolla yksin, mutta kait se on hyväksyttävää.
Haluaisin vain joskus olla hereillä.
Enpä edes kehdannut kirjoittaa noin tarkasti tänne omaa tilannettani. Kuulostaa suurimmalta osalta samalta kuin omalta osaltani.
Elämänkumppanin suhteen olen jo luopunut toivosta. Naisihmisellä nuo ominaisuudet ovat kuitenkin ihan liian luotaantyöntäviä, vaikka miehiltä edes jossain määrin hyväksytyjä. Toisaalta olen mieluummin yksin kuin jonkun tylsän idiootin kanssa.
Tuossapa kiinnostava tviittiketju tunteista ja loogisesta ajattelusta:
Tarkkailen maailmaa ja ihmettelen ihmisten käytöstä ja sen järjettömyyttä. Toisaalta ymmärrän että asiat ovat monimutkaisia ja monisyisiä. Mutta silti ihmetyttää, eivätkö muut näe samaa kuin minä.