Lue keskustelun säännöt.
Oikeasti älykkäät ihmiset, miten havainnoitte maailmaa?
Ei nyt keskiälyisiä vastaamaan, jooko? Ts millaisiin asioihin te älykkäät ihmiset kiinnitätte huomiota, mitä pohditte, jotain esimerkkejä? Saa kertoa muutakin.
Kommentit (2508)
Täällä yksi huippu. Maailma näyttäytyy mulle teatterina. Elämä on vaan peliä. En ymmärrä sosiaalisia hiearkioita ja siksi joudun ongelmiin. En ymmärrä miten joku toinen voi olla tärkeämpi kuin toinen. Kaikki fanitus ja toisten palvominen mennyt aina yli ymmärryksen. Herrat/rouvat tienaa yli kymppitonnin, miksi joku suostuu alle 5 tonnin palkkaan vapaaehtoisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolestuneena ja pettyneenä. Olsinpa keskinkertainen niin voisin nauttia Persunaolosta, potkupallosta, kaljasta ja kansantanhuista. Ilmaisista kärisemakkaroista ja ämpäreistä.
=totalitarismi
tavallaan kommunismi syntyi Pariisin Bellevillessä
Viisaus on kadokissa useimmilla ja viisaat ovat hiljaa.
Ihmisten elämää seuratessa voi vain ihmetellä miten tyhjänpäiväisistä asioista he keskustelee. Kenellä juoruamista, nauramista toisilla ihmisillä, toisella härskejä vitsejä, kolmannella samaa ainaista jupinaa säästä tai seksistinen ajattelutapa ym.
Ei kehitetä itseä ja tutkita elämän syvyyttä, elämän tarkoitusta ja huomata lähimmäistä. Lähimpänä oma napa ja menestyminen tai laiskuus ja tekemättömyys, laidasta laitaan riittää.
Maailman tilanne, termien muuttuminen ja käsitys muutetaan. Ihmisille ei kerrota aina totuutta vaan muutetaan asioiden ja toimenpiteiden nimet ja todellinen sisältö pimitetään. Epärehellisyys rehottaa. Malli on kuin kommunismissa, valhe on totuutta ja totuus valhetta.
En ottanut yhtäkään koronarokotetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Vierailija kirjoitti:
Teen syy- ja seuraussuhdearviointia ja ennusteita mitä mistäkin tapahtumasta seuraa. Pelaan ikäänkuin koko ajan shakkia ja ajattelen monta siirtoa eteenpäin. Olen älykäs, mutta en viisas.
Mihin perustat, ettet ole viisas? Mielenkiintoista siksi, koska samalla selviää mitä pidät viisautena. Ja sitten kun se kirkastuu, on vain valinnasta kiinni, onko vai eikö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin usein sitä miten kaikki vaikuttaa kaikkeen ja päädyn ajatukseen, että loppujen lopuksi millään ei ole mitään merkitystä.
Kaikki puheet tuntuu niin tyhjänpäiväisiltä,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan miten joku alkaa vihaamaan jos olen älykkäämpi, tai yrittää perustella huonouttani syyllistämällä tai kiusaamalla kun on ensin (ali)arvioinut mut väärin.
Se on kerrasta poikki!
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ottanut yhtäkään koronarokotetta.
Miksi? Johtuiko se jostain älykkyytesi aiheuttamasta asenteesta vai mistä, voisitko hieman avautua? Minä otin kaikki tarjotut viisi, koska kuulun ykkösriskiryhmään ja ikääkin on jo. Ei tullut mitään ikäviä sivuvaikutuksia enkä sairastunut. Yleensä jo tavallinen flunssa on aiheuttanut tosi pahoja yskänpuuskia, nyt niitä ei ole ollut pitkään aikaan.
Meinasin sanoa, että määrittele oikeasti älykäs, mutta sitten huomasin ketjun olevan muutaman vuoden takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.
Sanoisin, että usko on tunne. Tunne siitä, että on olemassa jokin korkeampi/suurempi voima. Ajattelulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
En itse ole uskonnollinen, mutta lapsena ja nuorena olen kokenut tuon tunteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.
Niin... Ihminen hakee uskosta turvaa ja lohtua kuolemanpelkoon ja myös jonkinmoista selitystä elämän tarkoitukselle ja ihmisen olemassaololle. Monelle se riittääkin. Entäs me, jotka emme ole saaneet mieltä tyydyttävää ja rauhoittavaa vastausta mistään? Alkumasennuksen jälkeen (alkoi noin 45 vuotta sitten lukioikäisenä) olen yrittänyt pikkuhiljaa sopeutua siihen, ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja siitä pitäisi vaan yrittää nauttia niin paljon kuin voi ja olla hyvä lähimmäisille. Vaan kun siitä on tehty melkoisen vaikeaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.Sanoisin, että usko on tunne. Tunne siitä, että on olemassa jokin korkeampi/suurempi voima. Ajattelulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
En itse ole uskonnollinen, mutta lapsena ja nuorena olen kokenut tuon tunteen.
Se on ihmisten kehittynyt coping-keino, itsensä lohduttaminen muoto jolla samalla ylläpidetään toivoa ja luovutaan liiasta kontrollista. Se on vastaava ilmiönä, kuin "elämän virtaan" heittäytyminen, mutta hypähdetäänkin yhtä vertauskuvallisesti isän kämmenelle. Oikeasti siis vain taputetaan itseä henkisesti olkapäälle; "ei mitään hätää, sisäinen lapsoseni, elämä/ jumala kantaa". Tervettä, luonnollista ja itsessään hyödyllistäkin. Täysin ymmärrettävää psyykkeen kannalta. Siihen ympärille muodostuneet rakenteet taas ovat tästä, luonnollisesta tunteidenkäsittelytavasta, irrallisia ja vähän lähteneet laukalle. Kuten sosiaalisilla konstruktioilla tapana on, hukkuu metsä puilta.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuneena ja pettyneenä. Olsinpa keskinkertainen niin voisin nauttia Persunaolosta, potkupallosta, kaljasta ja kansantanhuista. Ilmaisista kärisemakkaroista ja ämpäreistä.
Minusta nuo ei ole keskinkertaisuuksia, vaan sen alla. Eihän noista asioista tykkää edes keskinkertaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.Niin... Ihminen hakee uskosta turvaa ja lohtua kuolemanpelkoon ja myös jonkinmoista selitystä elämän tarkoitukselle ja ihmisen olemassaololle. Monelle se riittääkin. Entäs me, jotka emme ole saaneet mieltä tyydyttävää ja rauhoittavaa vastausta mistään? Alkumasennuksen jälkeen (alkoi noin 45 vuotta sitten lukioikäisenä) olen yrittänyt pikkuhiljaa sopeutua siihen, ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja siitä pitäisi vaan yrittää nauttia niin paljon kuin voi ja olla hyvä lähimmäisille. Vaan kun siitä on tehty melkoisen vaikeaa...
Miksi haittaisi se, ettei tarkoitusta olisi? Onko edes niin, vai käsitämmekö sen väärin? Tarkoitus - sekä terminä että käsitteenä - on keksitty, sovittu asia. Mitä se edes meinaa ja mikä sen perimmäinen tarkoitus (hah) on? Kysehän on lopulta siitä, mitä kukin hlökohtaisesti asiasta tuntee ja sen voi oikeastaan päättää, sen mikä se lopulta on. Ristiriitaisia tunteita luullakseni luo vain se, että mietimme keksittyä asiaa niin paljon ja lisäksi sille vielä annetaan hirveän korkeat odotukset, mikä vaan peruseläminen ei riitä alkuunkaan. Ja silti me vain elämme, tarkoituksen kanssa, sitä miettimättä tai sitä löytämättä. Koska kukaan ei voi sanoa, mikä se objektiivisesti voisi olla. Silloin mikään ei myöskään täytä määritelmää. Ei tule sitä päivää, kun voi löydä empimättä raksin "tarkoitus" - ruutuun. Jos luulee voivansakin, lomakkeen tarkastaja on todennäköisesti eri mieltä ehtojen täyttymisestä. Ehkä tarkoitus on miettiä tarkoitusta? Siinäkin aika kuluu ihan samoin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottanut yhtäkään koronarokotetta.
Miksi? Johtuiko se jostain älykkyytesi aiheuttamasta asenteesta vai mistä, voisitko hieman avautua? Minä otin kaikki tarjotut viisi, koska kuulun ykkösriskiryhmään ja ikääkin on jo. Ei tullut mitään ikäviä sivuvaikutuksia enkä sairastunut. Yleensä jo tavallinen flunssa on aiheuttanut tosi pahoja yskänpuuskia, nyt niitä ei ole ollut pitkään aikaan.
Rokotteen ottaminen on ihmisen ahneutta. Ainoa tavoite on oman ja läheisten ihmisten elämän jatkuminen mahdollisimman pitkään, myös koko ihmislajin lukumäärän pysyminen mahdollisimman runsaana. Vaikka ekosysteemin kannalta parempi vaihto olisi väestön pieneminen joka on tautien tarkoituskin.
Miksi ihmeessä olen täällä? En ole niin älykäs kuin luulin.