Oikeasti älykkäät ihmiset, miten havainnoitte maailmaa?
Ei nyt keskiälyisiä vastaamaan, jooko? Ts millaisiin asioihin te älykkäät ihmiset kiinnitätte huomiota, mitä pohditte, jotain esimerkkejä? Saa kertoa muutakin.
Kommentit (2508)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.Niin... Ihminen hakee uskosta turvaa ja lohtua kuolemanpelkoon ja myös jonkinmoista selitystä elämän tarkoitukselle ja ihmisen olemassaololle. Monelle se riittääkin. Entäs me, jotka emme ole saaneet mieltä tyydyttävää ja rauhoittavaa vastausta mistään? Alkumasennuksen jälkeen (alkoi noin 45 vuotta sitten lukioikäisenä) olen yrittänyt pikkuhiljaa sopeutua siihen, ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja siitä pitäisi vaan yrittää nauttia niin paljon kuin voi ja olla hyvä lähimmäisille. Vaan kun siitä on tehty melkoisen vaikeaa...
Miksi haittaisi se, ettei tarkoitusta olisi? Onko edes niin, vai käsitämmekö sen väärin? Tarkoitus - sekä terminä että käsitteenä - on keksitty, sovittu asia. Mitä se edes meinaa ja mikä sen perimmäinen tarkoitus (hah) on? Kysehän on lopulta siitä, mitä kukin hlökohtaisesti asiasta tuntee ja sen voi oikeastaan päättää, sen mikä se lopulta on. Ristiriitaisia tunteita luullakseni luo vain se, että mietimme keksittyä asiaa niin paljon ja lisäksi sille vielä annetaan hirveän korkeat odotukset, mikä vaan peruseläminen ei riitä alkuunkaan. Ja silti me vain elämme, tarkoituksen kanssa, sitä miettimättä tai sitä löytämättä. Koska kukaan ei voi sanoa, mikä se objektiivisesti voisi olla. Silloin mikään ei myöskään täytä määritelmää. Ei tule sitä päivää, kun voi löydä empimättä raksin "tarkoitus" - ruutuun. Jos luulee voivansakin, lomakkeen tarkastaja on todennäköisesti eri mieltä ehtojen täyttymisestä. Ehkä tarkoitus on miettiä tarkoitusta? Siinäkin aika kuluu ihan samoin :)
Minä olenkin jo ruvennut sopeutumaan siihen tarkoituksettomuuteen ja keskityn vain elämiseen... :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.Niin... Ihminen hakee uskosta turvaa ja lohtua kuolemanpelkoon ja myös jonkinmoista selitystä elämän tarkoitukselle ja ihmisen olemassaololle. Monelle se riittääkin. Entäs me, jotka emme ole saaneet mieltä tyydyttävää ja rauhoittavaa vastausta mistään? Alkumasennuksen jälkeen (alkoi noin 45 vuotta sitten lukioikäisenä) olen yrittänyt pikkuhiljaa sopeutua siihen, ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja siitä pitäisi vaan yrittää nauttia niin paljon kuin voi ja olla hyvä lähimmäisille. Vaan kun siitä on tehty melkoisen vaikeaa...
Miksi haittaisi se, ettei tarkoitusta olisi? Onko edes niin, vai käsitämmekö sen väärin? Tarkoitus - sekä terminä että käsitteenä - on keksitty, sovittu asia. Mitä se edes meinaa ja mikä sen perimmäinen tarkoitus (hah) on? Kysehän on lopulta siitä, mitä kukin hlökohtaisesti asiasta tuntee ja sen voi oikeastaan päättää, sen mikä se lopulta on. Ristiriitaisia tunteita luullakseni luo vain se, että mietimme keksittyä asiaa niin paljon ja lisäksi sille vielä annetaan hirveän korkeat odotukset, mikä vaan peruseläminen ei riitä alkuunkaan. Ja silti me vain elämme, tarkoituksen kanssa, sitä miettimättä tai sitä löytämättä. Koska kukaan ei voi sanoa, mikä se objektiivisesti voisi olla. Silloin mikään ei myöskään täytä määritelmää. Ei tule sitä päivää, kun voi löydä empimättä raksin "tarkoitus" - ruutuun. Jos luulee voivansakin, lomakkeen tarkastaja on todennäköisesti eri mieltä ehtojen täyttymisestä. Ehkä tarkoitus on miettiä tarkoitusta? Siinäkin aika kuluu ihan samoin :)
Minusta tarkoituksen miettiminen on hassua, olemme vain kasa hiukkasia miljardien vuosien jatkumossa... niin isossa kokonaisuudessa ettei mieli riitä sitä käsittämään. Että vielä joku tarkoitus.
Miksi pikkuriikkisellä hiukkaskasalla pitäisi olla joku tarkoitus tai merkitys maailmankaikkeuden mittakaavassa? Omassa elämässään kyllä voi olla, omassa lähipiirissä, yhdessä tai korkeintaan kahdessa sukupolvessa, ja siinä sen nyt voi helposti nähdäkin, tai vaikka kehittää itse, jos haluaa. Mutta suurempia tarkoituksia ei pienellä ihmisellä kyllä ole. Ihan yhtä sattumanvaraista kuin voikukkien määrä viereisellä pellolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.Sanoisin, että usko on tunne. Tunne siitä, että on olemassa jokin korkeampi/suurempi voima. Ajattelulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
En itse ole uskonnollinen, mutta lapsena ja nuorena olen kokenut tuon tunteen.
Aivan, tietää Jumalaa ei missään nimessä voi, vain uskoa koko sielunsa voimalla.
Joo, tunne. Minustakin tuntuu, että on jokin korkeampi voima. Mutta se voi olla joku tunne mikä on meillä kaikilla tästä universumista lähtöisin olevilla olennoilla, tunnetaan se joku alkukantainen mistä ollaan lähtöisin kaikki. Mistäpäs sitä tietää, mikä se "korkeampi voima" on.
Toisinaan on lohdullista ajatella, että kukaan meistä ei oikeasti lakkaa vain olemasta, meidän hiukkaset, atomit, energia jatkaa kulkuaan maailmankaikkeudessa tällä pallolla ...olomuoto vain vaihtuu, atomit järjestyy uudestaan joksikin muuksi, mutta energia ei häviä, vaihtaa vain muotoa, yksi fysiikan peruslaeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin käsittämätöntä että ihmiset uskoo jumaluuksiin, kyllä se kertoo karua tarinaa ajattelun tasosta.
Minusta taas on erikoista, että ihmiset eivät ymmärrä, että uskonnossa on kyse USKOSTA ( vaikka se aika selvästi sanan nimessä on ilmaistu), eikä tiedosta. Uskonnon ei ole tarkoituskaan olla tieteellisesti pätevää ja todistettua. On syytä lähestyä tätä asiaa täysin eri näkökulmasta; siitä että ihminen on hengellinen olento,jonka tyypillinen piirre on hakea tarkoitusta olemassaololleen ja jotain suurempaa tarkoitusta. Se voi olla uskonto,se voi olla muu henkinen kokemus tai merkitys, mutta yhtä kaikki kaikki kuvaa samaa.
On niin putia, ettei tästä asiasta ole ymmärrystä kovinkaan monella. Aina vaan vedotaan siihen, että " uskovaiset luulee jumalan olevan totta"-höpinään.Niin... Ihminen hakee uskosta turvaa ja lohtua kuolemanpelkoon ja myös jonkinmoista selitystä elämän tarkoitukselle ja ihmisen olemassaololle. Monelle se riittääkin. Entäs me, jotka emme ole saaneet mieltä tyydyttävää ja rauhoittavaa vastausta mistään? Alkumasennuksen jälkeen (alkoi noin 45 vuotta sitten lukioikäisenä) olen yrittänyt pikkuhiljaa sopeutua siihen, ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja siitä pitäisi vaan yrittää nauttia niin paljon kuin voi ja olla hyvä lähimmäisille. Vaan kun siitä on tehty melkoisen vaikeaa...
Miksi haittaisi se, ettei tarkoitusta olisi? Onko edes niin, vai käsitämmekö sen väärin? Tarkoitus - sekä terminä että käsitteenä - on keksitty, sovittu asia. Mitä se edes meinaa ja mikä sen perimmäinen tarkoitus (hah) on? Kysehän on lopulta siitä, mitä kukin hlökohtaisesti asiasta tuntee ja sen voi oikeastaan päättää, sen mikä se lopulta on. Ristiriitaisia tunteita luullakseni luo vain se, että mietimme keksittyä asiaa niin paljon ja lisäksi sille vielä annetaan hirveän korkeat odotukset, mikä vaan peruseläminen ei riitä alkuunkaan. Ja silti me vain elämme, tarkoituksen kanssa, sitä miettimättä tai sitä löytämättä. Koska kukaan ei voi sanoa, mikä se objektiivisesti voisi olla. Silloin mikään ei myöskään täytä määritelmää. Ei tule sitä päivää, kun voi löydä empimättä raksin "tarkoitus" - ruutuun. Jos luulee voivansakin, lomakkeen tarkastaja on todennäköisesti eri mieltä ehtojen täyttymisestä. Ehkä tarkoitus on miettiä tarkoitusta? Siinäkin aika kuluu ihan samoin :)
Minusta tarkoituksen miettiminen on hassua, olemme vain kasa hiukkasia miljardien vuosien jatkumossa... niin isossa kokonaisuudessa ettei mieli riitä sitä käsittämään. Että vielä joku tarkoitus.
Miksi pikkuriikkisellä hiukkaskasalla pitäisi olla joku tarkoitus tai merkitys maailmankaikkeuden mittakaavassa? Omassa elämässään kyllä voi olla, omassa lähipiirissä, yhdessä tai korkeintaan kahdessa sukupolvessa, ja siinä sen nyt voi helposti nähdäkin, tai vaikka kehittää itse, jos haluaa. Mutta suurempia tarkoituksia ei pienellä ihmisellä kyllä ole. Ihan yhtä sattumanvaraista kuin voikukkien määrä viereisellä pellolla.
Ai että! Kerrankin mielenkiintoista keskustelua. Ei mitään turhanpäiväistä pikkuasioiden ihmettelyä.
Oikeiden murheiden sijaan märehditään jotain aivan merkitysetöntä paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on oikeasti älykäs?
Jokainen omassa pienessä kuplassaan, tottakai=D
Oikeasti älykkäät ihmiset eivät vieraile tällä palstalla saati kirjoita mitään.
Oikeasti älykkäät ihmiset eivät vieraile tällä palstalla saati kirjoita mitään.
Vierailija kirjoitti:
Halusin nyt ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten älykkäät ajattelevat, ja millaisia johtopäätöksiä näistä esimerkeistä he tekevät. Odottelen vielä, aika ympäripyöreitä vastauksia tullut.
Ajattelen maailmaa ja kaikkia asioita todellisuuspohjalta. Kaipaan medialta tosi tietoja enkä arvailuja. Ihmisten pelot vaikuttavat toimintoihin enemmän kuin todellisuus. Se on sairasta.
En mää mitään havannoi, painan vaan eteenpäin kun sika vatukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottanut yhtäkään koronarokotetta.
Miksi? Johtuiko se jostain älykkyytesi aiheuttamasta asenteesta vai mistä, voisitko hieman avautua? Minä otin kaikki tarjotut viisi, koska kuulun ykkösriskiryhmään ja ikääkin on jo. Ei tullut mitään ikäviä sivuvaikutuksia enkä sairastunut. Yleensä jo tavallinen flunssa on aiheuttanut tosi pahoja yskänpuuskia, nyt niitä ei ole ollut pitkään aikaan.
Rokotteen ottaminen on ihmisen ahneutta. Ainoa tavoite on oman ja läheisten ihmisten elämän jatkuminen mahdollisimman pitkään, myös koko ihmislajin lukumäärän pysyminen mahdollisimman runsaana. Vaikka ekosysteemin kannalta parempi vaihto olisi väestön pieneminen joka on tautien tarkoituskin.
No "kiitos"... olipas persoonallinen näkemys, yleistys ja tuomio tuntematta henkilöä. Eikä päde täällä pohjolassa, väestömäärä aika pieni ja syntyvyys on meillä laskussa, luontoa on runsaasti ympärillä ja siitä myös välitetään nykyaikana. Itse olen luonnon- ja eläintensuojeluhenkinen, mutta arvostan myös paljon läheisiä rakkaita ihmisiä enkä halua tuottaa turhaa tuskaa heillekään kuolemalla ennenaikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti älykkäät ihmiset eivät vieraile tällä palstalla saati kirjoita mitään.
Oikeasti älykkäät ihmiset ovat myös tunneälykkäitä eivätkä henkisesti asu laatikossa oman erinomaisuutensa kanssa.
Silleen että on huomannut miten VALTIO NIMELTÄ SUOMI on todellisuudessa kiero korruptoitunnut ja jakaa vain itselleen kaiken maailman etuuksia ja hoitaa hyvävelijärjestöä niin ettei kansaliset vaan näe sitä miten raha juoksee NOILLA,,ja olen tutkinnut,keskustellut, TUTKIKAAN PUOLUEITA EDUSTAJIA ETUUKSIA NIIN HUOMAATTE MITEN HYVÄVELIKORRUPTIO TOIMII
Olen perinteisellä mittapuulla mitattuna älykäs (>99%, >135). Ennen virallisen testin tuloksia pidin itseäni suhteellisen tyhmänä, koska en käyttäytynyt sosiaalisissa tilanteissa samoin kuin muut. Jälkeenpäin ymmärrän, että ongelma oli enemmänkin siinä, että ongelmanratkaisijan luonne on vaikea yhdistelmä puhtaasti sosiaalisten tilanteiden hallinnassa. Siinä missä muut haluavat vain keskustella, en pysty olemaan ajattelematta ratkaisua keskusteltuihin ongelmiin. Välillä ajaudumme vaimoni kanssa samasta aiheesta pieniin riitoihin.
Älykkyys vaikuttaa minulla lähinnä asioihin, mistä olen itse kiinnostunut. Opin toki nopeasti, mutta minulla ei ole motivaatiota oppia esimerkiksi taiteen historiaa, koska se ei kiinnosta minua. Kompleksien yhteyksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen vaikeiden ongelmien ratkaisun avaimena on suhteellisen helppoa verrattuna vaikkapa suurimpaan osaan työkavereistani. Huomaan yllättyväni melko usein siitä, miten mielestäni helpoissa asioissa monet tarvitsevat apua. Heilläkin on arvokas asema työssä jota tekevät, mutta ongelmien ratkaiseminen ei välttämättä ole heidän vahvuutensa. Yleensä heidän vahvuutensa on pehmeissä taidoissa, joissa itse en välttämättä loista.
Työelämässä taitoa on arvostettu ja olen hypännyt monen perinteisen urastepin yli ja aloitettuani viimein alalla, josta olen itse innostunut, olen alle kolmessa vuodessa ylennyt nuoresta asiantuntijasta tekniseksi vetäjäksi ja arkkitehdiksi, mikä usein vie yli kymmenenkin vuotta. Tein pitkään töitä asiakaspalvelussa, koska en oikein tiennyt mitä haluan tehdä ja nöyrästä köyhän talon pojasta on hassua miten työstä saatu kompensaatio on yli nelinkertaistunut asiakaspalvelutyöhön nähden.
Maailmankuvasta vielä sen verran, että suhtaudun maailmaan kuten kaikkiin muihinkin asioihin: faktalähtöisesti. Minulle tunteet ovat täysin yhdentekeviä, kun puhutaan isosta kuvasta ja esimerkiksi politiikasta. Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että maailmassa on paljon isoja päätöksiä ja hankkeita, joiden pääasiallinen veturi on tunteet, eikä fakta. Maailmankuvani on tavallaan hyvin mustavalkoinen, ymmärrän toki harmaan sävyt, mutta mielestäni maailma olisi paras mahdollinen paikka, jos kaikki päätökset pohjautuisi kylmästi numeroihin. Salainen unelmani onkin maailma, jossa on koko maailman kattava viranomaishallinto, eikä politiikkaa olisi olemassakaan.
Suomalaiset puhuvat vain kolmannessa persoonassa, siis, muusta kuin itsestään ellei puheen aihe ole imperfektimuodossa eli siis kertoo vain mitä on juuri lähiaikoina puuhailleet ja ovat hitaita keskustelun sujuvuudessa. Änkyttävät jos kysyy hänen/heidän orientaation ja puhuvat räikeästi vain kaksimielisiä tai alkoholiin liittuvien keskustelujen avulla. Humalassa arvaamattomia ja väkivaltaisia myös henkisesti. Yrittävät liiaksi ymmärtää toisen mielipidettä luopuen omista periaatteistaan, mikä vaikeuttaa hallinnon puolesta toteutusta ja sitten valitetaan tyhjästä ymmärtäen kuitenkin mitä esivalta on päättänyt, vaikka valittaakin asiasta. Kiroilua myös tyhjästä sekä homofoobisia tyynni, vaikkei aiheesta tiedetä mitään. Ulkomailla huomiota herättää nelinkontin oleva englanninkielen taito. I'm back forever!
Määrittääkö täällä joku itsensä oikeasti älykkääksi?😀
Paljon olet ainakin vastauksia saanut 😅.
Ei ole mitään yhtä tapaa miten älykkäät ihmiset ajattelevat, niinkuin ei ole yhtä tapaa miten esim ruskeaveriköt ajattelevat. Älykkyys ei ilmene samalla tavalla kaikilla älykkäillä ihmisillä, tai tarkoita tiettyä tapaa ajatella tai havannoida asioita. Myös ihmisen persoonan rakenteet aina persoonallisuushäiriöiden kirjoihin saakka ilmenevät jotakuinkin samalla kuin ihmisillä ylipäänsä. Älykäs voi olla ekstovertti, introvertti, sosiaalisesti taitava tai kömpelö, päämäärätietoinen, sinnikäs, ahkera, laiska sosiopaatti tai tarkkaavaisuushäiriöinen to name but a few. Kaikki tällaiset asiat vaikuttavat ajatteluun vähintään siinä kuin "aivolihaksen kapasiteettikin".
Mistä tietää, onko oikeasti älykäs? Viittaako älykkyyteen, että on koulumenestys ollut aina hyvää, päässyt arvostettuun opiskelupaikkaan opiskelemaan, on arvostetussa ja erittäin hyväpalkkaisessa ammatissa, suhde puolisoon kestänyt nuoresta aikuisesta asti, lapsiin lämpimät välit, lapset kouluttautumassa yliopistossa, ystäviä on, suhteet sisaruksiin hyvät, kulttuuriharrastuksia, kuntoliikuntaa, ei joudu muiden ihmisten kanssa juuri koskaan kahnauksiin, pääsee sujuvasti keskusteluun uuden ihmisen kanssa jne, jne?
Joo, tunne. Minustakin tuntuu, että on jokin korkeampi voima. Mutta se voi olla joku tunne mikä on meillä kaikilla tästä universumista lähtöisin olevilla olennoilla, tunnetaan se joku alkukantainen mistä ollaan lähtöisin kaikki. Mistäpäs sitä tietää, mikä se "korkeampi voima" on.
Toisinaan on lohdullista ajatella, että kukaan meistä ei oikeasti lakkaa vain olemasta, meidän hiukkaset, atomit, energia jatkaa kulkuaan maailmankaikkeudessa tällä pallolla ...olomuoto vain vaihtuu, atomit järjestyy uudestaan joksikin muuksi, mutta energia ei häviä, vaihtaa vain muotoa, yksi fysiikan peruslaeista.