Oikeasti älykkäät ihmiset, miten havainnoitte maailmaa?
Ei nyt keskiälyisiä vastaamaan, jooko? Ts millaisiin asioihin te älykkäät ihmiset kiinnitätte huomiota, mitä pohditte, jotain esimerkkejä? Saa kertoa muutakin.
Kommentit (2508)
30 on liikaa kirjoitti:
En juuri pysty keskustelemaan kenenkään kanssa asioista, jotka oikeasti kiinnostavat minua. Yleensä pitkästyn heti kun joku alkaa innostuneena selittämään jotain elokuvan juonen käännettä tai jotain lehdestä lukemaansa. Erityisen vaikeaa on kuunnella jonkun selittävän juurta jaksain jotain ilmeisesti vain minulle päivänselvää. Näen kokonaisuudet paljon ennen muita ja pitkästyn turhaan ja tyhjään puheeseen. Vastavuoroisesti hyvin harva jaksaa kuunnella omaa selitystäni, ja olen oppinut olemaan aloittamatta keskustelua minua kiinnostavista aiheista, koska se johtaa haukotteluun aika nopeasti.
Luulin aikaisemmin, että olen autismin spektrillä kun kommunikaatio ihmisten kanssa on niin vaikeaa. Sitten tein muutaman äo testin, ja sain tulokseksi 135-148. Jälkeenpäin olen lukenut, että jo 30 äo pisteen ero tekee kommunikaatiosta lähes mahdottoman. Olen kokenut sen, suurella enemmistöllä on ÄO 100.
Ne harvat kerrat kun olen tavannut ihmisen jonka äo on 140 paikkeilla ovat olleet inspiroivia ja kinnostavia. Suurimman osan aikaa koen olevani yksin ja minua ymmärtämättömien ihmisten ympäröimä. Uskon, että olisin onnellisempi vähemmän älykkäänä.
Tuttua!!! :D Kamalaa kuunnella tuollaista itsestäänselvää selittämistä. Huh.
Sille joka sanoi ettei mensalaiset pyöri täällä vaan kaltaistensa seurassa: kun kaltaisia on
Vierailija kirjoitti:
Mitä älykkäämpi olet, sitä vähemmän uskot olevasi älykäs. Koska epäilet, että älykkyys voi tarkoittaa jotain muuta kuin luulet.
Vanhemmiten tietään paremmin mitä on. Jos ei tiedä siinä vaiheessa, että on keskimääräistä huomattavasti älykkäämpi, niin kaikki ei ole kohdallaan.
Jokunen erittäin älykäs on ollut epävarma, koska ei pidä itseään kokonaisuudessaan älykkäänä.
Tehtyään virallisen älytestin, on se tullut heille jopa yllätyksenä, mutta ei ole muuttanut käsitystään kokonaisälystään, kun taas toiset se on tehnyt jopa ylimielisiksi, mutta myöhemmin he ovat voineet nähdä myös puutteensa.
Vierailija kirjoitti:
En ole mielestäni erityisen älykäs (äo 137) enkä ole akateemikko. Opiskelu ei nuorena kiinnostanut. En muista asioita ulkoa mutta minulla on hyvä looginen päättelykyky, sen avulla pärjään.
Yksi havainto on se että 99,9 % kirjoista mitä olen lukenut/ aloittanut ovat tylsiä tai täynnä itsestäänselvyyksiä.
Onko tää tyhmyyttä vai älykkyyttä? Esim. personal development kirjat ovat lähinnä vahvistaneet omia ajatuksia tai jäsentäneet asioita ja antaneet joillekin asioille minulle vielä tuntemattomia termejä. Ei mitään ahaa-elämyksiä.
Kaunokirjallisuus tylsää ja tuntuu ajanhukalta.
Enemmän nautin videoista eri aiheisista syvällisistä keskusteluista. Tai kvanttifysiikka, se on mielenkiintoinen koska on sellaista mikä ei tunnu helpolta.
Tyhmyyttä, koska ÄO 137 ei valitse luettavaksi vain tylsiä, itsestäänselvyyksiä sisältäviä kirjoja.
Ja niistä kehityskirjoista, oli ne miten huonoja tahansa, ÄO 137 saa ahaa-elämyksiä, vaikka ne pitäisi keksiä itse.
Jäsentää, sellaiset kirjat on jonkun akateemisen tekemiä, jotka formuloi ajatukset hienosti, mutteivät opeta mitään, mitä ei jo omalla kokemuksella tietäisi.
Kaunokirjallisuus, teini-iässä, ja sitten ei aikaa ole niihin paljon ollut ja mitä on lukenut myöhemmin, eivät hevillä ole kiinnostavia. Voi tosin yrittää kaikenlaista, jospa sieltä löytyisi jotain, ja omalla vähäisellä kokemuksella en osaa kertoa mikä se olisi.
Mutta katson kuitenkin elokuvia, fiktiivisiä, ja saatan katsoa hetken vaikka balettia, koulutuksellisessa mielessä. Musiikki on puolittain fiktiivistä, ja sitä voi kuunnella paljonkin, ja sekin voi olla osittain tutkimusprojekti.
Jo pikkulapsesta asti tuntunut, että olen syntynyt väärälle planeetalle tai täysin väärälle aikakaudelle. Ihmetystä herättää etenkin se, että yritetään väkisin pelastaa kaikki, koska eihän luontokaan näin toimi. Lähes aina keskitytään asioiden elvyttämiseen sen sijasta, että asiaan haettaisiin ratkaisu. Kaikenlainen saamattomuus ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
En ole mielestäni erityisen älykäs (äo 137) enkä ole akateemikko. Opiskelu ei nuorena kiinnostanut. En muista asioita ulkoa mutta minulla on hyvä looginen päättelykyky, sen avulla pärjään.
Yksi havainto on se että 99,9 % kirjoista mitä olen lukenut/ aloittanut ovat tylsiä tai täynnä itsestäänselvyyksiä.
Onko tää tyhmyyttä vai älykkyyttä? Esim. personal development kirjat ovat lähinnä vahvistaneet omia ajatuksia tai jäsentäneet asioita ja antaneet joillekin asioille minulle vielä tuntemattomia termejä. Ei mitään ahaa-elämyksiä.
Kaunokirjallisuus tylsää ja tuntuu ajanhukalta.
Enemmän nautin videoista eri aiheisista syvällisistä keskusteluista. Tai kvanttifysiikka, se on mielenkiintoinen koska on sellaista mikä ei tunnu helpolta.
Sun pitää löytää kirjailija, joka ei päästä lukijaa helpolla. Suosittelen esim Marisha Rasi-Koskinen, Valheet olen lukenut ja oli hyvä. On tehnyt muitakin tuon jälkeen mutta en ole vielä lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Jo pikkulapsesta asti tuntunut, että olen syntynyt väärälle planeetalle tai täysin väärälle aikakaudelle. Ihmetystä herättää etenkin se, että yritetään väkisin pelastaa kaikki, koska eihän luontokaan näin toimi. Lähes aina keskitytään asioiden elvyttämiseen sen sijasta, että asiaan haettaisiin ratkaisu. Kaikenlainen saamattomuus ärsyttää.
Niin no... älykkäitä yhdistää mm se että tuntevat usein maailmantuskaa, haluavat tehdä maailmasta paremman. Jos sinusta tuntuu että on turhaa väkisin pelastaa kaikki, se ei liittyne älykkyyteen. On monia muita persoonallisuuspiirteitä, joihin "muista piittaamattomuus" kyllä liittyy.
Monien asioiden summana. Osaan kiinnostua asioista paljon, myös sellaisista, jotka eivät kuulu omaan osaamisalueeseen. Rakastan maailman tutkimista ja uuden tiedon löytämistä. Ajattelen, pohdin ja analysoin runsaasti. Mietin asioita syvällisesti ja olen kiinnostunut vakavammistakin keskustelunaiheista. Olen luonteeltani filosofi. Tahdon kehittyä jatkuvasti fiksummaksi ja viisaammaksi, jättäen virheet ja muun kuonan menneeseen.
Suomessa on keskustelupalstoilla ollut ihmisiä, jotka pitävät itseään neroina. Mitä jos heille onkin vain kehittynyt vakava-asteinen narsistinen persoollisuushäiriö?
Mietin miten helppoa on massat korona/Nato psykoosiin median avulla. Lampaita ovat nuo tyhmät alamaiset. Bääää!
Kirjoista puheen ollen, oletteko te tosi älykkäät lukeneet Hararin kirjoja ja jos niin mitä tykkäsitte? Olen itse tavisälyinen ja oli mielestäni tosi hyviä kirjoja, mutta en ole löytänyt juttuseuraa niistä puhumaan.
En tiedä älykkyyteni mittaa tai määrää, mutta uusien asioiden oppiminen ja tiedon soveltaminen on ollut vaivatonta. Minulla on hyvä muisti ja opin virheistäni. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa yleensä, mutta suojelen itseäni tietyn tyyppisiltä persoonilta. Viihdyn erittäin hyvin omissa oloissani, joskin nautin valtavasti samanhenkisten ihmisten seurasta.
Synestesia värittää elämääni vahvasti. Sillä tuskin on merkitystä älykkyyttä mitattaessa, mutta se vaikuttaa siihen, miten tämän maailman koen.
Olen musikaalinen ja visuaalinen. Nautin lukemisesta ja kirjoittamisesta.
Elän vahvasti aistieni kautta.
ÄO 182 kirjoitti:
Mietin miten helppoa on massat korona/Nato psykoosiin median avulla. Lampaita ovat nuo tyhmät alamaiset. Bääää!
Et tuo esiin älykkyyttä tuollaisella kommentilla, vaan NARSISTINEN luonteesi pyrkii esittämään älykästä, että et paljastuisi narsistisen persoonallisuushäiriön omaavaksi yksilöksi.

Täällä toinen! Ehkä olet älykkyytesi lisäksi erityisherkkä, kuten minä? Oletko lukenut Elaine N. Aronin HSP Erityisherkkä ihminen - kirjan? Avaa uusia näkökulmia siihen, mitä on kokea maailma erilailla kuin moni muu ihminen.
mark kirjoitti:
Se mitä moni ihminen ei näytä käsittävän on se että älykäs ihminen ei välttämättä ole missään johtajan hommassa tai maailman huipulla vaan hänen arvonsa voi olla hyvinkin minimaaliset ja hän voi olla onnellinen jossain ihan tavallisessa työssä pikku omakotitalossaan jonkun rouvansa tai herransa kanssa. Jostain syystä ihmisillä on kuva että työ koulutus tms määrittää tai kertoo älykkyydestä.
Niinpä... minut automaattisesti mielletään vähän tyhmäksi. Koska olen vain kotona, sijaisäitinä, en oikeissa töissä. Taidan uudistaa sen mensa-jäsenyyden, ihan vain omaksi lohduksi. :D
Minulla ei ole yhtään kunnianhimoa tai kilpailuviettiä. Olen ollut aina taiteellisesti suuntautunut.
Jos työssä ei ole aitoa arvomaailman kohtaavaa sisältöä, jotain suurempaa merkitystä, se syö sielua.
Nyt viimein tunnen tekeväni jotain jolla on oikeasti tarkoitusta.
Minua kiinnostaa mm syrjäytymisen ehkäisy, yhteiskunnalliset ilmiöt.
Vierailija kirjoitti:
ÄO 182 kirjoitti:
Mietin miten helppoa on massat korona/Nato psykoosiin median avulla. Lampaita ovat nuo tyhmät alamaiset. Bääää!
Et tuo esiin älykkyyttä tuollaisella kommentilla, vaan NARSISTINEN luonteesi pyrkii esittämään älykästä, että et paljastuisi narsistisen persoonallisuushäiriön omaavaksi yksilöksi.
Ei tuossa kyllä edes yritetty esittää älykästä.
...Ontuvaa sarkasmia korkeintaan.
Vierailija kirjoitti:
ÄO 182 kirjoitti:
Mietin miten helppoa on massat korona/Nato psykoosiin median avulla. Lampaita ovat nuo tyhmät alamaiset. Bääää!
Et tuo esiin älykkyyttä tuollaisella kommentilla, vaan NARSISTINEN luonteesi pyrkii esittämään älykästä, että et paljastuisi narsistisen persoonallisuushäiriön omaavaksi yksilöksi.
Et tuo itekään älykkyyttä esiin vastaamalla noin ilmiselviin trolleihin.
(enkä kyllä itsekään vastaamalla sinulle, kierre on valmis..)
Vierailija kirjoitti:
30 on liikaa kirjoitti:
En juuri pysty keskustelemaan kenenkään kanssa asioista, jotka oikeasti kiinnostavat minua. Yleensä pitkästyn heti kun joku alkaa innostuneena selittämään jotain elokuvan juonen käännettä tai jotain lehdestä lukemaansa. Erityisen vaikeaa on kuunnella jonkun selittävän juurta jaksain jotain ilmeisesti vain minulle päivänselvää. Näen kokonaisuudet paljon ennen muita ja pitkästyn turhaan ja tyhjään puheeseen. Vastavuoroisesti hyvin harva jaksaa kuunnella omaa selitystäni, ja olen oppinut olemaan aloittamatta keskustelua minua kiinnostavista aiheista, koska se johtaa haukotteluun aika nopeasti.
Luulin aikaisemmin, että olen autismin spektrillä kun kommunikaatio ihmisten kanssa on niin vaikeaa. Sitten tein muutaman äo testin, ja sain tulokseksi 135-148. Jälkeenpäin olen lukenut, että jo 30 äo pisteen ero tekee kommunikaatiosta lähes mahdottoman. Olen kokenut sen, suurella enemmistöllä on ÄO 100.
Ne harvat kerrat kun olen tavannut ihmisen jonka äo on 140 paikkeilla ovat olleet inspiroivia ja kinnostavia. Suurimman osan aikaa koen olevani yksin ja minua ymmärtämättömien ihmisten ympäröimä. Uskon, että olisin onnellisempi vähemmän älykkäänä.
Sinun älykkyydelläsi varustetun henkilön tulisi ymmärtää, että elämässä menestyminen edellyttää yhteistyötä. Ehkä sinun tulisi nähdä kommunikaation "tuska" siten, että se on vaan edellytys menestykselle. Paljon on kehitettävää ja kasvun väylää. Ajattele näin päin: ani harva pääsee elämään samoilla eväillä, ja joutuu työskentelemään paljon pidempään saavuttaakseen samoja asioita. Käytä potentiaali rakentamalla yhteistyön taitojasi!
Sivusta: asiaa sinänsä, verkostoituminen on päivän genre, mutta mutta on niin turhauttavaa se kaikki tyhjänpäiväinen diipa daapan jauhaminen näissä verkostoissa. Sellaista kakkureseptin tasoista realitysarjojen jargonia, sitä ei jaksa.
Ongelma ja ristiriita älykkyyden ja keskinkertaisuuden välillä on fokus, joihin keskitytään kun pitäisi puhua asioista eikä vaan keitetystä lampaan päästä!
Mutta pakko on välillä jauhaa, jos haluaa älyänsä käyttää tämän maailman parantamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄO 182 kirjoitti:
Mietin miten helppoa on massat korona/Nato psykoosiin median avulla. Lampaita ovat nuo tyhmät alamaiset. Bääää!
Et tuo esiin älykkyyttä tuollaisella kommentilla, vaan NARSISTINEN luonteesi pyrkii esittämään älykästä, että et paljastuisi narsistisen persoonallisuushäiriön omaavaksi yksilöksi.
Et tuo itekään älykkyyttä esiin vastaamalla noin ilmiselviin trolleihin.
(enkä kyllä itsekään vastaamalla sinulle, kierre on valmis..)
Summa summarum: trollaus ei ole älykkäiden hommaa!
Vierailija kirjoitti:
helmimuu kirjoitti:
En ole mikään äärimmäisen älykäs mutta keskivertoa älykkäämpi.
Tiedän ja osaan enemmän kun näytän ulkopuolelle. Ihmiset ovat herkkiä loukkantumaan (kun joku on osaavampi), enkä viitsi turhaan järkyttää. Töissä olen ajatusketjussa pitkällä heti ja jään odottamaan, milloin muut ehtivät sille tasolle, missä keskustelu alkaa oikeasti olla mielenkiintoisempaa ja haastavampaa. Sitten voin osallistua. Usein ei päästä ehkä ollenkaan sille mielenkiintoiselle tasolle eli silloin olen vaan hiljaa ja mietin omiani.
Minulta puuttuu kunnianhimoa ja sen vuoksi en ole opsikellut pitkälle vaan teen töitä suht yksinkertaisesti toimivalla alalla. Alan vaikeiden kohtien hahmottamisessa ei ole ollut ongelmia vaan oivallukset ovat itselle olleet sisäsyntyisiä, eli ilman mitään ponnistelua maalissa. Kunnianhimo puuttuu ehkä siksi, että en ole kiinnostunut materiasta tai sosiaalisista peleistä. En viitsi tai halua käyttää aikaa hölmöjen ihmisten kanssa vääntämiseen. Mieluummin haistelen kukkia ja nautin elämästä.
Osaan sen, minkä haluan opetella. Usein en halua, koska elämä on mukavampaa, kun saa olla vapaasti.
Tää oli ihan kuin omasta kynästä. Allekirjoitan kaiken. Ensimmäisessä työpaikassa huomasin todella konkreettisesti tuon ajatusketjuasian. Hyppään ilmeisesti monta välivaihetta välistä ja havainnon jo kauas tulevaisuudessa mahdollista ongelmaa. Ihmiset katsoo kuin hullua, kunnes ajan kanssa ovat päässeet samaan kohtaan ja palaavat ongelman selvittämiseen. Olen oppinut olemaan hiljaa ja antamaan muille enemmän tilaa. Vaikeuksia on edelleen sanoittaa kaikkia niitä välivaiheita ulospäin ja kunnianhimokin puuttuu, joten ei varmaankaan ihme, että en ole missään johtoasemassa. Näpräilen omat "haastavat asiantuntijahommat" ja painun kotiin, kun kello on puoli viisi. Vapaa-ajalla paneudun ja lueskelen vaihtelevasti asioihin, jotka sillä hetkellä sattuvat kiinnostamaan.
Mulla on samoja kokemuksia. Jos puhutaan esim ongelmasta X niin minä näen ratkaisun jo heti suoraan ja usein turhaudun kun muut jaarittelee mielestäni turhaan eli käyvät ratkaisua kohti pidempää reittiä. En ole koskaan tajunnut mihin tämä liittyy, olen toki tiedostanut että muilla on erilainen ajattelutyyli mutta usein koen näitä turhautumisen hetkiä kun keskustelu ei mielestäni etene tarpeeksi nopeasti.