Oikeasti älykkäät ihmiset, miten havainnoitte maailmaa?
Ei nyt keskiälyisiä vastaamaan, jooko? Ts millaisiin asioihin te älykkäät ihmiset kiinnitätte huomiota, mitä pohditte, jotain esimerkkejä? Saa kertoa muutakin.
Kommentit (2508)
En ole mikään äärimmäisen älykäs mutta keskivertoa älykkäämpi.
Tiedän ja osaan enemmän kun näytän ulkopuolelle. Ihmiset ovat herkkiä loukkantumaan (kun joku on osaavampi), enkä viitsi turhaan järkyttää. Töissä olen ajatusketjussa pitkällä heti ja jään odottamaan, milloin muut ehtivät sille tasolle, missä keskustelu alkaa oikeasti olla mielenkiintoisempaa ja haastavampaa. Sitten voin osallistua. Usein ei päästä ehkä ollenkaan sille mielenkiintoiselle tasolle eli silloin olen vaan hiljaa ja mietin omiani.
Minulta puuttuu kunnianhimoa ja sen vuoksi en ole opsikellut pitkälle vaan teen töitä suht yksinkertaisesti toimivalla alalla. Alan vaikeiden kohtien hahmottamisessa ei ole ollut ongelmia vaan oivallukset ovat itselle olleet sisäsyntyisiä, eli ilman mitään ponnistelua maalissa. Kunnianhimo puuttuu ehkä siksi, että en ole kiinnostunut materiasta tai sosiaalisista peleistä. En viitsi tai halua käyttää aikaa hölmöjen ihmisten kanssa vääntämiseen. Mieluummin haistelen kukkia ja nautin elämästä.
Osaan sen, minkä haluan opetella. Usein en halua, koska elämä on mukavampaa, kun saa olla vapaasti.
Näen nanosekunnissa pelkistä mikroeleistä mikä ihminen on kyseessä. Ulkomaalaisuus ei siis hämää.
helmimuu kirjoitti:

Hyvä asenne. Oikeasti🙂
Kiva kun tulisi kaltaisiasi vastaan omassa elämässä.
Älykäs ihminen ei seuraa laumaa joka juoksee edes takaisin jos minkä villityksen perässä.
On kohtelias toisia kohtaan yrittää hyvällä uskoo että järki voittaa pettyen tosi monesti.
Älykäs ihminen pitää joitakin sääntöjä ja lakeja naurettavina ja rikkoo niitä.
Älykäs ihminen on todennäköisesti mielenterveysongelmainen päihdeongelmainen tms koska hän huomaa sellaisia asioita joita toiset ei huomaa ja ärsykkeitä tulee jatkuvasti kuormittuu liikaa. Demokratiat ym järjestelmät ei ole mitenkään hyviä. Sekasorto vallitsee eikä ole tarpeeksi älykkäitä ihmisiä että asiat saataisiin kuntoon. Valta on typeryksillä eikä ole muita olemassa juurikaan kuin typeryksiä siksi kaikki on sekaisin.
Älykäs ihminen on melko totinen koska huumorin taso ym on niin lapsellista. On myös vaikea puhua ihmisen kanssa joka on keskitasoa tai sen alle koska hän on kiinni tuossa laumassa ja juoksee sen halujen mukaan ja hänen keskusteluaiheensa koskee jotain bb:tä tai tempteissonia yms jotka ei ole millään mittarilla tärkeitä tai kiinnostavia.
Älykäs ihminen tajuaa että onni on pienissä asioissa ei rahassa maineessa tai kuuluisuudessa.
Älykäs ihminen ei huijaa eikä käytä hyväkseen älykäs ihminen puhuu totta tai sitten on hiljaa joskus sekin on hyvä. Älykäs ihminen tajuaa ettei ole olemassa mitään hierarkia taulua jossa pääsee ylöspäin kun voittaa jonkun puupään väittelyssä.
Älykäs ihminen miettii ennen puhumistaan mitä sanoo ja kannattaako sitä sanoa.
Tässä joitakin
ÄO testattu, menee sinne 140 pintaan.
En ole fiksu enkä järkevä ja moni perustaito, kuten verokortin tarkistaminen tai astianpesukoneen täyttö on raskasta ja vaikeaa puuhaa, puhumattakaan sosiaalisista taidoista. Pitkäjänteisyyteenkään en ole oppinut, koulu oli helppoa ja viitseliäisyys yrittämiseen jäi kehittymättä. Kuulostaa varmaan tosi kliseiseltä, ja inhoan sitä.
Se missä olen loistava on analyysi ja eräänlainen symboliikan lukeminen, teen paljon havaintoja ja yhdistän johtopäätöksiä toisiinsa. Ymmärrän syy-seuraussuhteita ja osaan ajatella skenaarioita muutaman askeleen pidemmälle. Mietin asioita pitkällä tähtäimellä ja yritän asettaa itselleni tavoitteita sen suhteen missä olen 5-10v päästä. Osaan keskittyä vain (omasta mielestäni) olennaisiin asioihin ja ärsyynnyn jos muut yrittävät jarruttaa minua tai eivät ole omassa havainnoinnissaan vielä samassa pisteessä.
Muuten uskon olevani melko tavallinen.
Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon toisen osan tekstistäsi. Olen samanlainen havaintojen tekijä johtopäätöksiä syy seuraus suhteita. Joskus jostain ihan pienestä jutusta näkee miten joku asia on.
Monesti "yllättäen" monenkin mielestä tapahtuu jotain itse pidän sitä todennäköisenä vaihtoehtona henkilön valinnoille tai muille. Esim söin makkaraa 40 vuotta nyt tuli sydänkohtaus yllättäen. Ei minusta yllättäen vaan syy on ne makkarat jne
Muuten uskon olevani melko tavallinen.
Se mitä moni ihminen ei näytä käsittävän on se että älykäs ihminen ei välttämättä ole missään johtajan hommassa tai maailman huipulla vaan hänen arvonsa voi olla hyvinkin minimaaliset ja hän voi olla onnellinen jossain ihan tavallisessa työssä pikku omakotitalossaan jonkun rouvansa tai herransa kanssa. Jostain syystä ihmisillä on kuva että työ koulutus tms määrittää tai kertoo älykkyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Mielessä kulkee jatkuva kommenttiraita, jota on vaikea sammuttaa edes yöksi. Aiheet vaihtelevat, mutta laajasti yhteiskuntaa, ihmistä, biologiaa, avaruutta, mieltä ja ajattelua, logosentrismiä, Foucaultin vaikutusta uusliberalismiin, uskonnondidaktiikkaa, predikaattilogiikkaa, pornografian suggestiivisuutta, historiankirjoituksen luonnetta, vastaentropiaa, jumaluskoa, ihan mitä vaan. Aina nopeammin ja usein myös laajemmin kuin ympärillä olevat ihmiset. Olen dosenttitason tutkija ja omasta tutkimusaiheestani pystyn keskustelemaan ehkä kymmenen ihmisen kanssa maailmassa. Nauran joukossa aina puoli sekuntia ennen muita ja olen yleiseltä dispositioltani huvittunut tai pohjattoman surullinen, tai molempia samanaikaisesti. Välillä kaikki on ihan liikaa, mutta usein tunnen oloni tyhjäksi.
Moi Ville.
Luulen ettei älykkäät ihmiset pyöri tällä palstalla.. xD
Käytän päihteitä. Ei kestä oikeasti älykäs tätä sairasta maailmaa muuten.
mark kirjoitti:
Se mitä moni ihminen ei näytä käsittävän on se että älykäs ihminen ei välttämättä ole missään johtajan hommassa tai maailman huipulla vaan hänen arvonsa voi olla hyvinkin minimaaliset ja hän voi olla onnellinen jossain ihan tavallisessa työssä pikku omakotitalossaan jonkun rouvansa tai herransa kanssa. Jostain syystä ihmisillä on kuva että työ koulutus tms määrittää tai kertoo älykkyydestä.
Se on juurikin näin. Se on pågen.
Tavallinen ihminen vastaa: jossain muinaisesta radio-ohjelmasta jäi mieleen jonkun proffan miete, että puolukoiden poiminta on yhtä älykästä toimintaa kuin joku korkeasti oppineen työskentely.
Mitä äly on? Minulla on taitoja, joita en pysty edes sanallisesti kuvaamaan. Eikä niitä taitoja ole helppo verrata muitten ihmisten taitoihin. Ei sellaista mittauslaitetta ole edes keksitty. Jotain minun taidoistani ei vielä nykyaikanakaan osata kehittää. Jos vanhemmillani olisi ollut varakkuutta ja ylipäätään mahdollisuus kouluttaa pienenä osoittamiani kykyjä, voisin nykyään käyttää taitojani menestyksekkäästi. Vain pieni osa ehdittiin pelastaa opintojen alkaessa yo-tutkinnon jälkeen, koska sen alan oppi aloitettiin liian myöhään. Ilmoitin vanhemmilleni teininä, mitä alaa haluaisin opiskella, mutta kouluttamiseni sille alalle olisi ollut heille liian kova taloudellinen ponnistus.
Kotoa lähdettyäni olen käyttänyt kaiken energiani varhaisoppimisen laiminlyönneistä johtuneen vajauksen kompensoimiseen.
Koulussa istuminen ei takaa, että ihminen saa siellä omia älyllisiä taitojaan vastaavaa opetusta. Kyllä oppi ojaankin kaataa, vaikka toisin väitetään. Hukkaan heitettyjä vuosia, kun lapsen omaa kertomusta ei uskota. Lapsi vaistoaa jo pienenä, mikä hänen elämäntehtävänsä on, mutta se vaisto nujerretaan jo ennen kouluikää.
helmimuu kirjoitti:
En ole mikään äärimmäisen älykäs mutta keskivertoa älykkäämpi.
Tiedän ja osaan enemmän kun näytän ulkopuolelle. Ihmiset ovat herkkiä loukkantumaan (kun joku on osaavampi), enkä viitsi turhaan järkyttää. Töissä olen ajatusketjussa pitkällä heti ja jään odottamaan, milloin muut ehtivät sille tasolle, missä keskustelu alkaa oikeasti olla mielenkiintoisempaa ja haastavampaa. Sitten voin osallistua. Usein ei päästä ehkä ollenkaan sille mielenkiintoiselle tasolle eli silloin olen vaan hiljaa ja mietin omiani.
Minulta puuttuu kunnianhimoa ja sen vuoksi en ole opsikellut pitkälle vaan teen töitä suht yksinkertaisesti toimivalla alalla. Alan vaikeiden kohtien hahmottamisessa ei ole ollut ongelmia vaan oivallukset ovat itselle olleet sisäsyntyisiä, eli ilman mitään ponnistelua maalissa. Kunnianhimo puuttuu ehkä siksi, että en ole kiinnostunut materiasta tai sosiaalisista peleistä. En viitsi tai halua käyttää aikaa hölmöjen ihmisten kanssa vääntämiseen. Mieluummin haistelen kukkia ja nautin elämästä.
Osaan sen, minkä haluan opetella. Usein en halua, koska elämä on mukavampaa, kun saa olla vapaasti.
Tää oli ihan kuin omasta kynästä. Allekirjoitan kaiken. Ensimmäisessä työpaikassa huomasin todella konkreettisesti tuon ajatusketjuasian. Hyppään ilmeisesti monta välivaihetta välistä ja havainnon jo kauas tulevaisuudessa mahdollista ongelmaa. Ihmiset katsoo kuin hullua, kunnes ajan kanssa ovat päässeet samaan kohtaan ja palaavat ongelman selvittämiseen. Olen oppinut olemaan hiljaa ja antamaan muille enemmän tilaa. Vaikeuksia on edelleen sanoittaa kaikkia niitä välivaiheita ulospäin ja kunnianhimokin puuttuu, joten ei varmaankaan ihme, että en ole missään johtoasemassa. Näpräilen omat "haastavat asiantuntijahommat" ja painun kotiin, kun kello on puoli viisi. Vapaa-ajalla paneudun ja lueskelen vaihtelevasti asioihin, jotka sillä hetkellä sattuvat kiinnostamaan.
Itse tuhlaan aikaa yrittäen luoda itselleni ja muillekin parempaa elämää byrokraattisella planeetalla joka pistää hämmästyttävällä neroudella kapuloita rattaisiin kaikkialla.
Keräään tietoa, tuskastelen sitä, ja jos ei kerättävää, tuskastelen sitä. Tuhlaan liikaa aikaa uutisten lukemiseen. Olen selvästikin päästäni vialla.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sai AP:n tekemään aloituksen. On ehkä kokenut jonkin hetkellisen älyn väläyksen ja hakee vertaiskokemuksia jotta voi samaistaa itsensä älykkääksi.
Jos haluaa tietää, miten havainnoi ympäristöä, ollessaan siinä normielämässä. Mulle ajatus on vieras; useimmat niistä ei taida havainnoida mitään sen kummempaa, kaikkea, vaikka niin yleensä ajatellaan älykkäästä. Uskoisin, että näkemänsä ymmärretään omalla tasollaan ja kokemus että tiedot vaikuttaa.
Ovat kuulema tarkkaavaisia; no, jos niin on työssään, ei sitä sulje pois itsestään. Jos taas elää päässään, on vaikea lähteä puhumaan tarkkaavuudesta silloin, kun ulkoinen tilanne ei sitä vaadi.
Kuka on älykäs, se riippuu määritelmästä, esim. 115-120+, sitä pidetään korkeana älykkyytenä, ollen top 15-10%, eli kerta viikossa tai kymmenessä päivässä, jossain sunnuntain kohdalla.
Noin 108-115 ei kai paljoa funtsi, joka on heille hyväksi ja menestykseksi. Uskon sen olevan pitkälle kopiopaste-taso, ja törmää ongelmiin asiantuntijatasoilla. 115 ajatellaan olevan optimaalisin, onnellisin. Heillä voi jäädä paljon vapaata huomioimiselle, kun ovat vähemmän todennäköisesti kelaajia.
Vierailija kirjoitti:
Vauva-palstalla on valtavan paljon omasta mielestään oikeasti älykkäitä ihmisiä! Sen huomaa erityisesti palstan aiheista sekä tavoista joilla muita palstan kirjoittajia kohdellaan.
Mensalaisten keskustelut oli monelle liian myrkyllisiä ja osa siirtyi muualle, kuten top 5%:iin ja Quaraan.
Vierailija kirjoitti:
Havannoin liikaa. Ihmisten käytöksen takana näen salattuja ja tekopyhiä tarkoituksia. Yritän olla huomaamatta ja välittämättä. Oikeasti olen usein miettinyt, miten saisi hallitun lobotomia. Ei tästä mun huomiokyvystä ole muuta kuin surua ja murhetta mulle.
Muuten sama, mutta en ole miettinyt lobotomiaa. Hyvä muisti on eduksi asiayhteyksissä, huono ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Katselen kollegan nännejä, persettä ja käsivarsia
Olet siis keskinkertainen.
Tämä keskustelupalsta on aivan erinomainen paikka kysellä huippuälykkäiden asioista. Täällä suorastaan parveilee älykköjä, kuten jokainen voi helposti todeta lukemalla ihan mitä tahansa keskustelua.