Lue keskustelun säännöt.
Huh, onpa adoptioprosessi hullunhommaa
03.08.2020 |
Prosessi kestää vuosia, 1-2 vuoden valmennus, vanhemmille pakollinen lääkärintarkastus, tarkistetaan rikosrekisteriotteet (ok tän ymmärrän) ja asiakassuhteet sosiaalitoimeen tarkastetaan, aivan kaikki henkilökohtaiset asiat käydään läpi. Adoption voi estää esim. nuoruuden päihdeongelma tai masennuslääkitys tai liian matala tulotaso.
Hyvä tietysti että adoptiovanhemmat seulotaan hyvin mutta onhan toi vähän ironista siihen nähden että biologisia lapsia tehdään miten sattuu tai vahingossakin ja biovanhemmat yleensä kelpaa silti vanhemmiksi kaikkine epätäydellisyyksineen.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, mutta jos ei ole tarkka seula, niin pedot yms sairaat tarttuisivat mahdollisuuteen.
Sukulaiseni adoptoi. Hänen piti myös osoittaa heteropariskunta siltä varalta, että jos hänelle tapahtuisi jotain, lapsi menisi näille. Minä hänen yksin elävänä siskonaan en kelvannut lähtömaalle (ne maathan ovat järjestään vanhoillisia).
joku sukulainen pakotettaisiin huolehtimaan lapsesta? entä jos heille tulisi ero ja toinen menisi parisuhteeseen samaasukupuolta olevan kanssa?
Ei ketään pakotettaisi, tieto on lähtömaata varten. Prosessissa pitää olla tuo tieto, kenelle lapsi menee. Suomen lakihan toimii toisin.
Pointtina on prosessin hankaluus. Kaikilla ei ole lähipiiriä, mutta adoptioprosessiin se tarvitaan.
Harvalla ihmisellä ei ole ketään perheen ulkopuolisia läheisi, sukulaisia tai ystäviä. Jos näin on, eikö sillon tukiverkon puute ole oikeastikin riskitekijä?
Niin, sitä voi pohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, mutta jos ei ole tarkka seula, niin pedot yms sairaat tarttuisivat mahdollisuuteen.
Sukulaiseni adoptoi. Hänen piti myös osoittaa heteropariskunta siltä varalta, että jos hänelle tapahtuisi jotain, lapsi menisi näille. Minä hänen yksin elävänä siskonaan en kelvannut lähtömaalle (ne maathan ovat järjestään vanhoillisia).
joku sukulainen pakotettaisiin huolehtimaan lapsesta? entä jos heille tulisi ero ja toinen menisi parisuhteeseen samaasukupuolta olevan kanssa?
Ei ketään pakotettaisi, tieto on lähtömaata varten. Prosessissa pitää olla tuo tieto, kenelle lapsi menee. Suomen lakihan toimii toisin.
Pointtina on prosessin hankaluus. Kaikilla ei ole lähipiiriä, mutta adoptioprosessiin se tarvitaan.
Harvalla ihmisellä ei ole ketään perheen ulkopuolisia läheisi, sukulaisia tai ystäviä. Jos näin on, eikö sillon tukiverkon puute ole oikeastikin riskitekijä?
Niiden on oltava oikeanlaisia,kuten edellä on sanottu, lähtömaasta riippuen. Jos asia kiinnostaa, perehdy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, mutta jos ei ole tarkka seula, niin pedot yms sairaat tarttuisivat mahdollisuuteen.
Sukulaiseni adoptoi. Hänen piti myös osoittaa heteropariskunta siltä varalta, että jos hänelle tapahtuisi jotain, lapsi menisi näille. Minä hänen yksin elävänä siskonaan en kelvannut lähtömaalle (ne maathan ovat järjestään vanhoillisia).
joku sukulainen pakotettaisiin huolehtimaan lapsesta? entä jos heille tulisi ero ja toinen menisi parisuhteeseen samaasukupuolta olevan kanssa?
Ei ketään pakotettaisi, tieto on lähtömaata varten. Prosessissa pitää olla tuo tieto, kenelle lapsi menee. Suomen lakihan toimii toisin.
Pointtina on prosessin hankaluus. Kaikilla ei ole lähipiiriä, mutta adoptioprosessiin se tarvitaan.
Harvalla ihmisellä ei ole ketään perheen ulkopuolisia läheisi, sukulaisia tai ystäviä. Jos näin on, eikö sillon tukiverkon puute ole oikeastikin riskitekijä?
Eikö täysin tukiverkon puute merkitse yleensä sitä, että ihmisellä on jonkinlainen vuorovaikutusongelma? Kyllä adoptioperheelle on tärkeää, että on tiivis turvaverkosto ja lapsi oppii luottamaan muihinkin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mieluummin ryhtyä sijaisvanhemmaksi, sillä tienaa hyvin. Ja voi saada ihan pikkuvauvankin hoidokiksi.
Sijaishuollossa oleva lapsi on vain lainaa - tai sitten koko lapsuutensa. Perheen on oltava aika aikuisia, sitouduttava yhteistyöhön biolog vanhempien ja sossujen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, mutta jos ei ole tarkka seula, niin pedot yms sairaat tarttuisivat mahdollisuuteen.
Sukulaiseni adoptoi. Hänen piti myös osoittaa heteropariskunta siltä varalta, että jos hänelle tapahtuisi jotain, lapsi menisi näille. Minä hänen yksin elävänä siskonaan en kelvannut lähtömaalle (ne maathan ovat järjestään vanhoillisia).
joku sukulainen pakotettaisiin huolehtimaan lapsesta? entä jos heille tulisi ero ja toinen menisi parisuhteeseen samaasukupuolta olevan kanssa?
Ei ketään pakotettaisi, tieto on lähtömaata varten. Prosessissa pitää olla tuo tieto, kenelle lapsi menee. Suomen lakihan toimii toisin.
Pointtina on prosessin hankaluus. Kaikilla ei ole lähipiiriä, mutta adoptioprosessiin se tarvitaan.
Harvalla ihmisellä ei ole ketään perheen ulkopuolisia läheisi, sukulaisia tai ystäviä. Jos näin on, eikö sillon tukiverkon puute ole oikeastikin riskitekijä?
Niiden on oltava oikeanlaisia,kuten edellä on sanottu, lähtömaasta riippuen. Jos asia kiinnostaa, perehdy.
Heteropari, luki tuossa. Itse olen tosi erakko, mutta taatusti löydän useita jotka tällaisen epävirallisen varaperheen aseman ottaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiovapaita lapsia on paljon vähemmän kuin halukkaita hakijoita.
Adoptiovanhemmat on ihan tavallisia ihmisiä ja adoptiolapset tavallisia lapsia. Eikä kaikki oireile yhtään sen ihmeemmin edes teini-iässä.
T kahden jo aikuisen adoptiolapsen äiti
Maailman lastenkodit täynnä lapsia ja monin paikoin kaduilla, jopa kaatopaikoilla elää hylättyjä lapsia - Suomi on luonut liian tiukat omat kansalliset kriteerit ja pitäisikin laittaa adoptiosysteemit uusiksi ulkomaan lähtömaiden kanssa.
Esim. jenkeissä on paljon mustia lapsia, joita kukaan ei adoptoi - silti monet jenkit hankkivat itsenäisesti lapsia ulkomailta, toki aborttivastaisuuden takia on melko paljon myös esim. valkoisia lapsia tarjolla kotimaassakin. En haluaisi Suomeen yhtä vapaata systeemiä kuin Jenkeissä, mutta helpottaa adoptiota pitäisi Suomessakin.
Suomessa nimenomaan jotkut adoptiolapset valittaneet, joilla menee huonosti - että keskiluokkaiset adoptiovanhemmat, joilla ei koskaan ole ollut mitään omia ongelmia - eivät oikein pysty ymmärtämään adoptiolapsia, jotka tulevat huonoista oloista ja joilla on esim. traumoja.
Kokevat, että ovat saaneet esim. nuorina apua lähinnä aikuisilta, joilla itselläänkin ollut joskus vaikeaa elämässä.
"Suomessa nimenomaan jotkut adoptiolapset valittaneet, joilla menee huonosti - että keskiluokkaiset adoptiovanhemmat, joilla ei koskaan ole ollut mitään omia ongelmia - eivät oikein pysty ymmärtämään adoptiolapsia, jotka tulevat huonoista oloista ja joilla on esim. traumoja."
Jo se, että käy lapsettomuuden surun läpi (adoption taustalla usein lapsettomuus) on aikamoinen trauma. Ja erikoinen luulo, että kaikki adoptiovanhemmat tulevat ongelmattomista ja esim varakkaista perheistä? Tunnen adoptiovanhempia, jotka ovat kotitaustoiltaan hyvin vaatimattomista perheistä lähtöisin. Toki adoptio on suuri haaste ja iso päätös, siksi siihen valmentautuminenkin on pitkä tie.
Kuulostaa vähän ahdistuneen teinin tulkinnalta. Äiti ja isä ei tiedä mistään mitään. Mutta hyvä jos jostain löytyy tukea, ja joskus se on helpommin perheen ulkopuolelta.
Tässäkin ketjussa taas tulee esille se, miten kaikki mielenterveysongelmat niputetaan yhteen ja samaan sarjaan. Myös mielialalääkkeitä voidaan syödä monesti eri syystä ja myös masennusdiagnoosi voi tulla monesta eri syystä, esim. avun hakeminen läheisen kuoleman kohtaamiseen voi tuoda avun hakijalle masennusdiagnoosin. Masennus (tai masennusdiagnoosi; nämä kun eivät ole välttämättä yksi ja sama asia) ei todellakaan välttämättä toistu, ei edes silloin jos joku toinen läheinen myöhemmin kuolee.
Ja kyllä, emme me "ammattiauttajat" tätä huutele, mutta meilläkin voi olla esim. nuorempana masennusdiagnoosi ja vaikka tällä hetkelläkin lääkitys päällä. Ja ei, emme ole kykenemättömiä työhömme, vaikka sitä joku epäilisikin. Toki jotkut ovat, mutta he tajuavat yleensä itse jättäytyä sairauslomalle tai mikäli eivät tajua, niin viimeistään esimies/kollegat huomaavat alentuneen työkyvyn.
Masennusdiagnoosi ja mielialalääkkeet ovat nykyään hyvin yleisiä, mikä kertoo mielestäni eniten siitä, että ihmiset ymmärtävät hoitaa itseään. Sen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa oikeastaan yhtään mitään, ei adoptiossa, vakuutuksissa tai muussakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa taas tulee esille se, miten kaikki mielenterveysongelmat niputetaan yhteen ja samaan sarjaan. Myös mielialalääkkeitä voidaan syödä monesti eri syystä ja myös masennusdiagnoosi voi tulla monesta eri syystä, esim. avun hakeminen läheisen kuoleman kohtaamiseen voi tuoda avun hakijalle masennusdiagnoosin. Masennus (tai masennusdiagnoosi; nämä kun eivät ole välttämättä yksi ja sama asia) ei todellakaan välttämättä toistu, ei edes silloin jos joku toinen läheinen myöhemmin kuolee.
Ja kyllä, emme me "ammattiauttajat" tätä huutele, mutta meilläkin voi olla esim. nuorempana masennusdiagnoosi ja vaikka tällä hetkelläkin lääkitys päällä. Ja ei, emme ole kykenemättömiä työhömme, vaikka sitä joku epäilisikin. Toki jotkut ovat, mutta he tajuavat yleensä itse jättäytyä sairauslomalle tai mikäli eivät tajua, niin viimeistään esimies/kollegat huomaavat alentuneen työkyvyn.
Masennusdiagnoosi ja mielialalääkkeet ovat nykyään hyvin yleisiä, mikä kertoo mielestäni eniten siitä, että ihmiset ymmärtävät hoitaa itseään. Sen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa oikeastaan yhtään mitään, ei adoptiossa, vakuutuksissa tai muussakaan.
Aivan sama. Adoptiovanhemman potää olla terve ja vahva. Ja kun hakijoita riittää, on varaa ruotia huonommat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa taas tulee esille se, miten kaikki mielenterveysongelmat niputetaan yhteen ja samaan sarjaan. Myös mielialalääkkeitä voidaan syödä monesti eri syystä ja myös masennusdiagnoosi voi tulla monesta eri syystä, esim. avun hakeminen läheisen kuoleman kohtaamiseen voi tuoda avun hakijalle masennusdiagnoosin. Masennus (tai masennusdiagnoosi; nämä kun eivät ole välttämättä yksi ja sama asia) ei todellakaan välttämättä toistu, ei edes silloin jos joku toinen läheinen myöhemmin kuolee.
Ja kyllä, emme me "ammattiauttajat" tätä huutele, mutta meilläkin voi olla esim. nuorempana masennusdiagnoosi ja vaikka tällä hetkelläkin lääkitys päällä. Ja ei, emme ole kykenemättömiä työhömme, vaikka sitä joku epäilisikin. Toki jotkut ovat, mutta he tajuavat yleensä itse jättäytyä sairauslomalle tai mikäli eivät tajua, niin viimeistään esimies/kollegat huomaavat alentuneen työkyvyn.
Masennusdiagnoosi ja mielialalääkkeet ovat nykyään hyvin yleisiä, mikä kertoo mielestäni eniten siitä, että ihmiset ymmärtävät hoitaa itseään. Sen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa oikeastaan yhtään mitään, ei adoptiossa, vakuutuksissa tai muussakaan.
Aivan sama. Adoptiovanhemman potää olla terve ja vahva. Ja kun hakijoita riittää, on varaa ruotia huonommat pois.
Mihin perustuu oletus, ettei saisi olla masennustaustaa? Hyvin moni adoptionhakija on käynyt terapiassa ja ollut masentunut. Kyse on siitä, mikä on nykytilanne. Itse tiedän myös vakavan sairauden sairastaneen naisen, joka on adoptoinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa taas tulee esille se, miten kaikki mielenterveysongelmat niputetaan yhteen ja samaan sarjaan. Myös mielialalääkkeitä voidaan syödä monesti eri syystä ja myös masennusdiagnoosi voi tulla monesta eri syystä, esim. avun hakeminen läheisen kuoleman kohtaamiseen voi tuoda avun hakijalle masennusdiagnoosin. Masennus (tai masennusdiagnoosi; nämä kun eivät ole välttämättä yksi ja sama asia) ei todellakaan välttämättä toistu, ei edes silloin jos joku toinen läheinen myöhemmin kuolee.
Ja kyllä, emme me "ammattiauttajat" tätä huutele, mutta meilläkin voi olla esim. nuorempana masennusdiagnoosi ja vaikka tällä hetkelläkin lääkitys päällä. Ja ei, emme ole kykenemättömiä työhömme, vaikka sitä joku epäilisikin. Toki jotkut ovat, mutta he tajuavat yleensä itse jättäytyä sairauslomalle tai mikäli eivät tajua, niin viimeistään esimies/kollegat huomaavat alentuneen työkyvyn.
Masennusdiagnoosi ja mielialalääkkeet ovat nykyään hyvin yleisiä, mikä kertoo mielestäni eniten siitä, että ihmiset ymmärtävät hoitaa itseään. Sen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa oikeastaan yhtään mitään, ei adoptiossa, vakuutuksissa tai muussakaan.
Aivan sama. Adoptiovanhemman potää olla terve ja vahva. Ja kun hakijoita riittää, on varaa ruotia huonommat pois.
Mihin perustuu oletus, ettei saisi olla masennustaustaa? Hyvin moni adoptionhakija on käynyt terapiassa ja ollut masentunut. Kyse on siitä, mikä on nykytilanne. Itse tiedän myös vakavan sairauden sairastaneen naisen, joka on adoptoinut.
Kokemukseen kahdesta adoptioneuvonnasta. Ja siihen että ystävä antaa Pelassa näitä neuvontoja. Ja kymmeniin tuntemiini adoptiovanhempiin.
Paljon pienemmätkin jutut riittää.
Masennus tulkitaan uusiutuvaksi sairaudeksi.
Hyvä että vanhemmat seulotaan mutta kyllä itseäni harmitti kun meille sanottiin ettei valvira todennäköisesti tule antamaan meille adoptiolupaa vaikka kaikki oli muuten kunnossa, mutta minulla oli ollut teininä 10v aiemmin masennusta.
No saatiin myöhemmin biologinen lapsi ja kaikki on mennyt hienosti ja en tietenkään vaihtaisi lastani mihinkään. Silti ajatuksen tasolla harmittaa kun lapsia vailla kotia on niin paljon ja mekään emme saaneet adoptoitua vaikka ollaan ns hyväosaisia.
Ja adoptiossa vielä se vuosien odottelu yms. Onhan se haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden lumeavioliiton, joka solmittiin siksi, että toinen osapuoli saisi adoptiolapsen. Yksin se ei olisi onnistunut.
Ovat nyt eronneet., noin vuosi lapsen saapumisen jälkeen.
Yksin voi adoptoida.
Harkitsimme adoptiota, kun meille ei lapsia tullut omin voimin. Mutta prosessin pituus, hankaluus, kalleus ja epävarmuus saivat meidät kallistumaan lapsettomuushoitoihin. Saimme kaksoset luovuttajan siittiöiden ja IVF:n avulla. Oli kallista sekin, muttei lähellekään niin kallista kuin adoptio. Ja saimmehan "kaksi yhden hinnalla" 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden lumeavioliiton, joka solmittiin siksi, että toinen osapuoli saisi adoptiolapsen. Yksin se ei olisi onnistunut.
Ovat nyt eronneet., noin vuosi lapsen saapumisen jälkeen.
Yksin voi adoptoida.
Se on kuitenkin huomattavan paljon hankalampaa ja yleensä saa sitten vanhemman ja/tai erityistarpeisemman lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että vanhemmat seulotaan mutta kyllä itseäni harmitti kun meille sanottiin ettei valvira todennäköisesti tule antamaan meille adoptiolupaa vaikka kaikki oli muuten kunnossa, mutta minulla oli ollut teininä 10v aiemmin masennusta.
No saatiin myöhemmin biologinen lapsi ja kaikki on mennyt hienosti ja en tietenkään vaihtaisi lastani mihinkään. Silti ajatuksen tasolla harmittaa kun lapsia vailla kotia on niin paljon ja mekään emme saaneet adoptoitua vaikka ollaan ns hyväosaisia.
Ja adoptiossa vielä se vuosien odottelu yms. Onhan se haastavaa.
Adoptiovapaita lapsia ei ole paljon.
Vierailija kirjoitti:
Satu Taiveholla ja Antti Kaikkosella adoptio ei onnistunut jonkun Antin rahasählingin vuoksi. Kuitenkin Kaikkonen on kelpo poliitikoksi ja on nyt myös isä. Oli harmi heidän puolesta silloin. No ovat kyllä eronneet, mutta taisi olla kova paikka tuo adoption epäonnistuminen.
Jonkun rahasählingin??? Kyseessä oli luottamusaseman väärinkäyttö (joka on petosrikos), josta tuli ehdollinen VANKEUSTUOMIO.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa taas tulee esille se, miten kaikki mielenterveysongelmat niputetaan yhteen ja samaan sarjaan. Myös mielialalääkkeitä voidaan syödä monesti eri syystä ja myös masennusdiagnoosi voi tulla monesta eri syystä, esim. avun hakeminen läheisen kuoleman kohtaamiseen voi tuoda avun hakijalle masennusdiagnoosin. Masennus (tai masennusdiagnoosi; nämä kun eivät ole välttämättä yksi ja sama asia) ei todellakaan välttämättä toistu, ei edes silloin jos joku toinen läheinen myöhemmin kuolee.
Ja kyllä, emme me "ammattiauttajat" tätä huutele, mutta meilläkin voi olla esim. nuorempana masennusdiagnoosi ja vaikka tällä hetkelläkin lääkitys päällä. Ja ei, emme ole kykenemättömiä työhömme, vaikka sitä joku epäilisikin. Toki jotkut ovat, mutta he tajuavat yleensä itse jättäytyä sairauslomalle tai mikäli eivät tajua, niin viimeistään esimies/kollegat huomaavat alentuneen työkyvyn.
Masennusdiagnoosi ja mielialalääkkeet ovat nykyään hyvin yleisiä, mikä kertoo mielestäni eniten siitä, että ihmiset ymmärtävät hoitaa itseään. Sen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa oikeastaan yhtään mitään, ei adoptiossa, vakuutuksissa tai muussakaan.
Aivan sama. Adoptiovanhemman potää olla terve ja vahva. Ja kun hakijoita riittää, on varaa ruotia huonommat pois.
Tottakai vanhemmaksi aikovan tulisi olla terve ja vahva, koska ne lapset eivät sitä vättämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden lumeavioliiton, joka solmittiin siksi, että toinen osapuoli saisi adoptiolapsen. Yksin se ei olisi onnistunut.
Ovat nyt eronneet., noin vuosi lapsen saapumisen jälkeen.
Yksin voi adoptoida.
Se on kuitenkin huomattavan paljon hankalampaa ja yleensä saa sitten vanhemman ja/tai erityistarpeisemman lapsen.
Kyllä, mutta yksin adoptoiminen on mahdollista.
Hassua tosin, miten yksin adoptoivalle tyrkätään erityistarpeiset ja jo vanhemmat lapset, jotka nimen omaan ovat haastavimpia ja tarvitsisivat eniten kahta vanhempaa. Mutta niin vain on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden lumeavioliiton, joka solmittiin siksi, että toinen osapuoli saisi adoptiolapsen. Yksin se ei olisi onnistunut.
Ovat nyt eronneet., noin vuosi lapsen saapumisen jälkeen.
Yksin voi adoptoida.
Se on kuitenkin huomattavan paljon hankalampaa ja yleensä saa sitten vanhemman ja/tai erityistarpeisemman lapsen.
Kyllä, mutta yksin adoptoiminen on mahdollista.
Hassua tosin, miten yksin adoptoivalle tyrkätään erityistarpeiset ja jo vanhemmat lapset, jotka nimen omaan ovat haastavimpia ja tarvitsisivat eniten kahta vanhempaa. Mutta niin vain on.
No se johtuu suoraan siitä että hankijat kilpailee keskenään ja yksin on jonon hännillä. Raaka totuus.
Itse en kyllä ikimaailmassa olisi yksin jaksanut.
Harvalla ihmisellä ei ole ketään perheen ulkopuolisia läheisi, sukulaisia tai ystäviä. Jos näin on, eikö sillon tukiverkon puute ole oikeastikin riskitekijä?