Miksi kaikki uskovaiset ovat ilkeitä?

Tässä^

Olen "huuhaa", ja välttelen ilkeitä (sanoinko "ilkeä", tarkoitin fanaattista ja fundamentalistista) huuhaa-ihmisiä. Ihan vain siksi, koska useimmat heistä ovat turhan vanhoillisia eivätkä hyväksy muuta kuin naisen likaisuutta ja synnissä rypemistä, jos perheen tytär itse valitsee sulhonsa, sen sijaan että antaisi vanhempiensa valita tämän elämän tyylin.

Maailmassa on painetta ja väkivaltaa on joka uutisissa. Aina on draamaa, mistä puhua, koska surullinen ja traaginen uutinen herättää mainosrikasta kohua.

Minun ei tarvitse välittää siitä, jos teen muka väärin jonkun silmissä. Empatiaa riittää itsellänikin sen verran, että miettii kauan ennen kuin asian ilmaisee tavalla tai toisella. Mutta mieti, kauan saan suunnitella ja puhkua ideoita, ennen kuin saan edes asiaa aloitetuksi. Synnin välttelemiseksi? Ei, vaan se saastaisuuden leima. Eli kaikki ei ole syntisyydestä kyse.

Poistuin kyseisestä huuhaa-piiristä ja siirryin terve-henkisempään paikkaan. Tietenkin huuhaa, mutta eri liike. Siellä tunnen olevani jotain muuta kuin se halveksittu naisenkuvatus.

Vierailija kirjoitti:

Miksi uskovaisten on aina käyttäydyttävä ilkeämielisesti muita ihmisiä kohtaan? Kuvitteletteko oikeasti saavanne muut uskomaan teidän dogmaanne sillä että kannattaa uskoa, koska sen jälkeen uskovaiset eivät enää ilkeile?

Luterilaisessa kristinuskon versiossa uskotaan, että ihminen on samaan aikaan täysin syntinen ja täysin armahdettu Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta. Simul jutus et peccator. Tämä selittänee kokemasi ilkeyden.

Itse olen paljon uskisten seurassa, ja samoja iloja ja suruja, kivoja ja ikäviä piirteitä heissä on kuin muissakin.

Toki kristinusko on myös eettinen ohjeistus, ja kristityt yleensä pyrkivät olemaan uskon mukaan eläviä, ts. ei esim. ilkeitä.

Mutta siis: Justus ja Pekka samassa kropassa, simul justus et peccator.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 22:31"]

No kerro nyt joku esimerkki, millä tavalla ovat ilkeitä. Itse käyn seurakunnassa juuri siksi, että minut hyväksytään ja siellä on hyvä olla. IKINÄ ei kukaan ole ollut ilkeä. Mieluumminkin seurakunnan ulkopuolella on ilkeitä juoruilijoita.

Toki meitä ihmisiä on moneen makuun. Tunnen ns. narsistiuskovia, jotka ovat ylipäänsä narsisteja joten kaikki muut ovat peestä ja he itse maailman napa. Tunnen myös narsisti -taviksia ja ihan samanlaisia ovat.

Oletkohan aika uusi uskova ja seurakunnassa käyjä? Itse olen jo uskosta luopunutkin, mutta tosiaan alkuun kun tulin uskoon ja menin seurakuntaan, niin olin ihan otettu siitä sydämellisestä vastaanotosta jolla minut otetttin sinne vastaan. Kun kaduin syntejäni, niin kaikki lohduttivat, että se on ohi nyt, ne on puhtaiksi pesty Jeesuksen verellä, takanapäin lopullisesti. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kiinnostuneita minusta, vaikken ole persoonana erityisen värikäs tai kiinnostava. Koskaan ei tarvinnut tuntea oloaan yksinäiseksi seurakunnassa.

Mutta mutta. Se oli vain sellainen kuherruskuukausi, jolla uusi uskova sidotaan yhteisöön. Vähitellen armon tilalle alkoikin tulla VAATIMUKSIA ja LAKIA. Lopulta uskosta tuli suurempi ahdistus kuin entisestä synnistä ilman uskoa. Lisäksi ne ennen niin sydämelliset uskovaiset paljastuivt vähintään yhtä ilkeiksi ja kaksinaamaisiksi kuin ns. maailman ihmiset. Päälle liimattu tekopyhyys teki heistä vielä tavallista maailman syntistä huomattavasti vaarallisempia ja vastenmielisiä. 

Mikä seurakunta? Adventistit? Helluntailaiset? Ketkä?