TE-toimiston virkailijan puhelinhaastattelu oli pelkkää uhkailua karensseilla ja muilla toimenpiteillä, mielipiteideni lyttäämistä ja lannistamista
Virkailija tuntui tietävän kaiken paremmin kuin minä. Mielestään tekniikan maisterille on hyödyllistä olla puoli-ilmaisena pyöränkorjaajana tai vastaavana kuin etsiä aktiivisesti oman alansa töitä ja etsiä mahdollisia lisäkoulutusmahdollisuuksia jotka parantavat hakijan työllistymismahdollisuuksia. Oli kyllä melkoinen tyranni ja uhkailija. Pitää varmasti kaikkia työttömiä yhtenäisenä massana. Vartiaisen opissa luultavasti ollut. Mikähän noiden koulutus on kun ovat olevinaan niin tietäväisiä tuntemattoman ihmisen tilanteesta ja hänen tarpeistaan? Vieläkin puistattaa tuo puhelu.
Kommentit (375)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku teistä vastata, että miksi työtön korkeasti koulutettu ei voi mennä ns. huonompiin hommiin siksi aikaa että saa niitä oman alan töitä? Apkin on kuitenkin jonkun aikaa jo työttömänä tainnut olla.
Mieluumminko ollaan pienellä päivärahalla kuin saisi edes jotain työkokemusta, palkkaa ja kerryttäisi eläkettä? En halua mitenkään pilkata mutta oikeasti ihmetyttää tämä ajatusmaailma.
Ja jos olisi edes jossain töissä niin pääsisipä eroon noista virkailijoista joita niin näytetään inhoavan..
En tiedä muiden syistä ja motivaatioista, mutta itse ainakin ruumiillista, raskasta työtä tehneenä tiedän, ettei niiden työpäivien jälkeen jaksa tehdä mitään ajattelua vaativaa. Vähän kauhistuttaa jo etukäteen ajatus, että heti valmistumisen (olen tällä hetkellä opiskelija) jälkeen TE-toimisto pakottaisi johonkin kokopäiväiseen siivoojan työhön, koska näkevät, että olen aiemminkin sitä tehnyt. Koska tiedän 100% varmaksi, että en jaksa panostaa oman alan työnhakuun siivoojan kokopäiväistä työtä tehdessä. Kuitenkin ne oman alan työt olisi tosi tärkeä juttu saada valmistumisen jälkeen, jotta ura lähtisi jonkinlaiseen kehitykseen.
Ja se työnhaku voi oikeasti viedä koko päivän, kun pitää kirjoittaa juuri tiettyä työpaikkaa varten muokattuja hakemuskirjeitä ja CV:tä. Ja koska yksi tai kaksi hakemusta sinne tänne ei nykypäivänä riitä, vaan pitää oikeasti pommittaa kymmenittäin hakemuksia, ennen kuin mistään alkaa kuulua takaisin.
Onkohan ne mukavat, ymmärtävät ja tsemppaavat virkailijat niitä, jotka ovat itsekin olleet jossain vaiheessa työttömiä ja ymmärtävät millaista se on?
Vierailija kirjoitti:
En vastaa enää mihinkään työkkärin, kelan, sossun jne. puheluihin, jos tulee joku 4,65% leikkuri niin siinä tulee. En jaksa enää stressata tai miettiä asiaa.
Mielummin leikkaan käden irti lusikalla kuin olen enää missään tekemisissä näiden paskaviranomaisten kanssa. Ehkä joskus tulevaisuudessa tulee järkevämpi systeemi jossa olemassaoloaan ei tarvitse anoa joltain 80äo sosiopaatilta.
Tällaisen asenteen takia leikkurin on oltava 100%.
Minulle ne työkkärin puhelut on kans ollut yhtä tyhjän kanssa: jaahas sinullapa onkin tässä hyvä tilanne, on koulutus ja työkokemusta. Koetko tarvitsevasi apua työnhaussa? Ai et, no selvä se, sanopas sitten jos haluat mennä jollekin työnhakukurssille. Oikeastaan meidän pitää tarjota jotain palveluita, niin voisit katsoa pari tämmöistä työnhakuwebinaaria ihan kotikoneelta. Eiköhän sinulle töitä löydy pian. Laita netin kautta viestiä jos tulee jotain, kiitti hei. Muutama työtarjous tuli, mutta niissä ei mitään järkevää. Sain töitä ihan ilman työkkärin apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli kurja olo työkkärin puhelusta. Olen osa-aikatyössä ollut kohta vuoden, tuon puhelun aikaan olin ollut puoli vuotta. Kokoaikatyötä etsien, mutta hyvilläni kuitenkin että on edes se osa-aikainen duuni. Kunnes tuli tuo puoli tuntia kestänyt painostava puhelu jonka aikana virkailija antoi ymmärtää, että ihan yks pskanhailee ja turha tuollainen pienituntinen työ.
Minua vit.ttaa kun haluaisin saada osa-aikaisen työn ja työkkäri pakottaa hakemaan kokoaikaisia. En edes tarvitse isoja tuloja tullakseni toimeen (en hae lisäksi tukia).
Minullekin eräs osa-aikatyöläinen sanoi että hänelle sopii nämä tunnit aivan loistavasti omaan elämään kun on pienet lapset ja harrastukset, kilpailut ym mutta TE-virkailija pakottaa hakemaan kokopäivätyötä.
No sitten hankkii sen osa-aikatyön ja elää sillä niin ei tarvii työkkärin kanssa asioida, problem solved. Ihmiset on kyllä ärsyttäviä loisia ja kermap**seitä nykyään, ovat olevinaan turhan hyviä alempitasoisiin töihin niin mieluummin haluavat istua kotona tuilla muiden elätettävänä, siinä kun se joku siivoaja itsensäelättäjä maksaa pienestäkin palkasta veronsa. Sietääkin tulla karenssit jos ei työ maistu. Aina ei elämässä heti saa mitä haluaa, silloin on tehtävä muuta eikä loisia muiden kustannuksella.
Sulla ei tuo lukemisen ymmärtäminen oikein onnistu :D Kyseinen ihminen oli ITSE tyytyväinen osa-aikatyöhönsä SIIVOOJANA mutta työkkäri pakotti hakemaan kokoaikatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt todella on kansalaispalkan aika! Miksei voida myöntää että tarpeeksi monelle ei ole töitä (jollei niitä jaeta useammalle, tunteja lyhentäen).
Jokainen ansaitsee perustulon jolla tulee toimeen. "Työttömyyskorvaus" vain pakottaa ihmiset uhrin asemaan ja pompottaa tarpeettomasti. Paperia kuluu kun raportteja kirjotellaan ja lähetellään. Typerää!
Vaadin kansalaispalkan NYT!
Katsoitko ohjelmaa Englannin asunnottomista. Siellä muutettu tuet yhdeksi yleistueksi. Eikä tilanne siellä näytä hyvältä. Asunnottomuus kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku teistä vastata, että miksi työtön korkeasti koulutettu ei voi mennä ns. huonompiin hommiin siksi aikaa että saa niitä oman alan töitä? Apkin on kuitenkin jonkun aikaa jo työttömänä tainnut olla.
Mieluumminko ollaan pienellä päivärahalla kuin saisi edes jotain työkokemusta, palkkaa ja kerryttäisi eläkettä? En halua mitenkään pilkata mutta oikeasti ihmetyttää tämä ajatusmaailma.
Ja jos olisi edes jossain töissä niin pääsisipä eroon noista virkailijoista joita niin näytetään inhoavan..
En tiedä muiden syistä ja motivaatioista, mutta itse ainakin ruumiillista, raskasta työtä tehneenä tiedän, ettei niiden työpäivien jälkeen jaksa tehdä mitään ajattelua vaativaa. Vähän kauhistuttaa jo etukäteen ajatus, että heti valmistumisen (olen tällä hetkellä opiskelija) jälkeen TE-toimisto pakottaisi johonkin kokopäiväiseen siivoojan työhön, koska näkevät, että olen aiemminkin sitä tehnyt. Koska tiedän 100% varmaksi, että en jaksa panostaa oman alan työnhakuun siivoojan kokopäiväistä työtä tehdessä. Kuitenkin ne oman alan työt olisi tosi tärkeä juttu saada valmistumisen jälkeen, jotta ura lähtisi jonkinlaiseen kehitykseen.
Ja se työnhaku voi oikeasti viedä koko päivän, kun pitää kirjoittaa juuri tiettyä työpaikkaa varten muokattuja hakemuskirjeitä ja CV:tä. Ja koska yksi tai kaksi hakemusta sinne tänne ei nykypäivänä riitä, vaan pitää oikeasti pommittaa kymmenittäin hakemuksia, ennen kuin mistään alkaa kuulua takaisin.
Hohhoijaa...tiedätkö että me siivoojat ja muut fyysisen työn tekijät jaksetaan työpäivän jälkeen hoitaa lapset, kotityöt, kauppa-asiat ja harrastuksiakin on. Itse opiskelen työn ohella.
Jos sinä et jaksa "panostaa työnhakuun" edes vapaapäivinä, niin kyse on kyllä laiskuudesta.
Hakeutukaa työkokeiluun. Voit itse vaikuttaa alaan.
Älkää oliko ylpeitä ja jääkö johonkin tutkinnon taakse jumiin.
Naapurin korkeasti koulutettu jäi Nokialta työttömäksi ja on vieläkin työtön. Asennevamma - ei voi valikoida töitä.
Toinen tyyppi jolle kävi samanlailla pisti häkemusmyllyn käytiin - soitteli hakemusten perään. Sai työn (jossa melko huono palkka), mutta pääsi sieltä sitten paremmille ansioille.
Käykää joku AMK-verkkokurssi yms. Vaikka kuinka ottaisi päähän.
Itse kävin AMK-verkkokurssin ja se vaikutti osaltaan siihen, että työllistyin.
Talous nyt kunnossa.
Tykkään siivoustyöstä - itsenäistä. Pitää vain osata valita oikea työtehtävä. Ei mitään keikkahommia tai rapousiivousta vaan mukava toimistokohde yms.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli kurja olo työkkärin puhelusta. Olen osa-aikatyössä ollut kohta vuoden, tuon puhelun aikaan olin ollut puoli vuotta. Kokoaikatyötä etsien, mutta hyvilläni kuitenkin että on edes se osa-aikainen duuni. Kunnes tuli tuo puoli tuntia kestänyt painostava puhelu jonka aikana virkailija antoi ymmärtää, että ihan yks pskanhailee ja turha tuollainen pienituntinen työ.
Minäkin olen osa-aikaisessa työssä ja juuri tuon vuoksi en ole ilmottautunut työkkäriin työnhakijaksi, koska työkkärin näkökulmasta osa-aikainen työ on yhtä kuin työttömyys. Eli jos sieltä keksitään joku kurssitus joka menee osa-aikaisen työn kanssa päällekäin, niin se on sitten pakko ottaa.

Paljonko sinulla on tunteja?

Kaksitoista päivää kuukaudessa. Sen lisäksi teen satunnaisesti freelace hommia.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ne mukavat, ymmärtävät ja tsemppaavat virkailijat niitä, jotka ovat itsekin olleet jossain vaiheessa työttömiä ja ymmärtävät millaista se on?
Työkkäriin ja Kelaan pitäisi palkata kokemusasiantuntijoita pitkäaikaistyöttömistä. Nämä voisivat tsempata pitkäaaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistyviä hieman eri asenteella, kuin 24 vuotias vastavalmistunut ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli kurja olo työkkärin puhelusta. Olen osa-aikatyössä ollut kohta vuoden, tuon puhelun aikaan olin ollut puoli vuotta. Kokoaikatyötä etsien, mutta hyvilläni kuitenkin että on edes se osa-aikainen duuni. Kunnes tuli tuo puoli tuntia kestänyt painostava puhelu jonka aikana virkailija antoi ymmärtää, että ihan yks pskanhailee ja turha tuollainen pienituntinen työ.
Minäkin olen osa-aikaisessa työssä ja juuri tuon vuoksi en ole ilmottautunut työkkäriin työnhakijaksi, koska työkkärin näkökulmasta osa-aikainen työ on yhtä kuin työttömyys. Eli jos sieltä keksitään joku kurssitus joka menee osa-aikaisen työn kanssa päällekäin, niin se on sitten pakko ottaa.
No mutta jos kerran pärjäät nytkin ilman soviteltua päivärahaa niin ethän menetä mitään, jos ilmoittaudut työttömäksi. Ei sitä nyt sentään linnatuomion uhalla kursseille pakoteta, sen kuin ottaa karenssin tai katkaisee työnhakunsa.
Juuri nyt osa-aikaisen kannattaa ilmoittautua työtömäksi, koska koronan takia saa poikkeuksellisesti tienata enemmän eikä niillä nyt ole kaikille mitään kursseja tarjota, kun työttömiä on poikkeuksellisen paljon.
Minullakin todella epämiellyttävä kokemus Oulun TE-virkailijan kanssa. Tapahtuneesta on jo muutama vuosi. Kysyin selkeitä kysymyksiä, joihin sosionomiksi juuri valmistunut miesvirkailija ei osannut vastata. Vetosi vain siihen, että hän ei voi tehdä päätöksiä puhelimessa. En sitä edes kysynyt; halusin vain tietää, miten te-toimisto määrittelee opintojen sivu- ja päätoimisuuden. Kuitenkin kyseessä oli yleisellä tasolla täysin vakioituneet määritelmät, joissa ei te-virkailijalle olisi pitänyt olla mitään epäselvää. Sain osakseni todella epäasiallista käytöstä. Soitin valtakunnalliseen neuvontaan, jossa virkailija oli ihan pöyristynyt oululaisen kollegansa osaamattomuudesta ja käytöksestä. Neuvoi tekemään valituksen, koska asioihin tule muuten ikinä muutosta. Sain häneltä myös vastauksen kysymykseenkin ja hyviä neuvoja muutoinkin. Oma tilanteeni ratkesi sillä, että työllistyin muutaman viikon kuluessa. Kiitos Oulun virkailijan yöunet kuitenkin menivät viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmaiseksihan niiden mielestä pitäisi mennä tekemään hommia työhön, johon on hankkinut vuosien koulutuksen. "Kun olisi tämmöinen työkokeilumahdollisuus..." Sori, ei käy, mä en tee ilmaiseksi sitä, mihin olen vaivalla kouluttautunut ja jo työkokemusta hankkinut.
Työkokeilu ei ole ilmaista työtä. Vain työtön kuvittelee, että siinä mennään tekemään töitä. Menet katsomaan, mitä osaat ja mihin tarvitset lisäosaamista.
Kertokaapa alapeukuttajat, mitä lain mukaan työkokeilu pitää sisällään. Ei siis mitään omaa kuvitelmaa, vaan ihan suoraa laista katsotte ja mielellään vielä perusteluistakin. Ilmaista työtä ei mainita missään.
Etkö tiedä, että laki on vain kirjaimia ja käytäntö on aivan muuta tässäkin maassa. Tämä ei todellakaan ole mikään oikeudenmukaisuuden mallimaa.
Työttömät itse luovat sen käytännön! Miksi teette töitä ilman palkkaa, vaikka ei seuraa yhtään mitään siitä, että ette tee ilmaistöitä. Oma ongelmanne. Työkokeilija ei saa karenssia siksi, että ei tee töitä!
Vierailija kirjoitti:
Minullakin todella epämiellyttävä kokemus Oulun TE-virkailijan kanssa. Tapahtuneesta on jo muutama vuosi. Kysyin selkeitä kysymyksiä, joihin sosionomiksi juuri valmistunut miesvirkailija ei osannut vastata. Vetosi vain siihen, että hän ei voi tehdä päätöksiä puhelimessa. En sitä edes kysynyt; halusin vain tietää, miten te-toimisto määrittelee opintojen sivu- ja päätoimisuuden. Kuitenkin kyseessä oli yleisellä tasolla täysin vakioituneet määritelmät, joissa ei te-virkailijalle olisi pitänyt olla mitään epäselvää. Sain osakseni todella epäasiallista käytöstä. Soitin valtakunnalliseen neuvontaan, jossa virkailija oli ihan pöyristynyt oululaisen kollegansa osaamattomuudesta ja käytöksestä. Neuvoi tekemään valituksen, koska asioihin tule muuten ikinä muutosta. Sain häneltä myös vastauksen kysymykseenkin ja hyviä neuvoja muutoinkin. Oma tilanteeni ratkesi sillä, että työllistyin muutaman viikon kuluessa. Kiitos Oulun virkailijan yöunet kuitenkin menivät viikoksi.
TE-toimiston virkailija tietää, että puhelut nauhoitetaan ja yleisluonteinen vastaus koetaan juuri sille asiakkaalle sanotuksi (tästä on monta valitusta tehty), mutta valtakunnallisessa puhelinpalvelussa vastataan aina vain yleistasolla. Siksi TE-toimistosta ei saa antaa asiakkaalle vastauksia, jotka koetaan päätöksiksi. Valtakunnallinen ohje, jota en usko puhelinpalvelun kauhistelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli kurja olo työkkärin puhelusta. Olen osa-aikatyössä ollut kohta vuoden, tuon puhelun aikaan olin ollut puoli vuotta. Kokoaikatyötä etsien, mutta hyvilläni kuitenkin että on edes se osa-aikainen duuni. Kunnes tuli tuo puoli tuntia kestänyt painostava puhelu jonka aikana virkailija antoi ymmärtää, että ihan yks pskanhailee ja turha tuollainen pienituntinen työ.
Minäkin olen osa-aikaisessa työssä ja juuri tuon vuoksi en ole ilmottautunut työkkäriin työnhakijaksi, koska työkkärin näkökulmasta osa-aikainen työ on yhtä kuin työttömyys. Eli jos sieltä keksitään joku kurssitus joka menee osa-aikaisen työn kanssa päällekäin, niin se on sitten pakko ottaa.
Ei sinua tulkita osa-aikaiseksi työntekijäksi, koska olet itse valinnut tuon. Eli ei osa-aikainen saa mitään etuutta, jos tekee osa-aikaista työtä omasta päätöksestään.