Lue keskustelun säännöt.
Yhtä asiaa en ymmärrä masennuksesta. Miksi itsekriittisyyttä ja kielteisyyttä ei kyseenalaisteta?
29.07.2020 |
Siis kun masennuksessa yksi keskeinen oire kohtuuton itsekriittisyys ja negatiiviset ajatukset. Miksi henkilö ei kyseenalaista näitä ja tunnista, että ne ovat vain masennuksen tuottamia valheita?
Ymmärrän täysin sen, että ensimmäistä kertaa masennukseen sairastunut ei tätä vielä osaa tehdä. Mutta jos sairastaa pitempään tai masennus uusii, eikö silloin tunnista että tämä on taas tätä?
Jos tällaisen asian tunnistaa, niin eikö se auta tavallaan valitsemaan toisin: tyyliin "minusta tuntuu että olen ihan hirveä ja epäonnistunut, mutta se on vain masennusoire eikä siis totta. Päätän tehdä itselleni hyvää."
Kommentit (77)
Mutta kun toiset ihmiset koko ajan vahvistavat minulle, että olen arvoton ja tyhmä. Kohdallani tämä ei ole uskomus, vaan fakta. Miten siis oppia pitämään itsestään, kun se oma itse on IHAN PASKA. Voin nimittäin yleensä ihan hyvin, jos saan olla itsekseni, mutta masennus iskee päälle heti, kun joudun olemaan ihmisten parissa, koska silloin saan taas jatkuvalla syötöllä muistutuksia siitä, että olen huono ja en kelpaa. Ihmiset ovat julmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kärsinyt vaikea-asteisesta masennuksesta ja silloin kaikki oli todellakin pelkkää mustaa. Sen lisäksi, että omanarvontuntoni oli nollissa, ainoa asia, mitä halusin oli vain kuolla. Makasin sängyssä, en ollut viikkoon käynyt suihkussa ja mietin vain, että saisinpa syövän, koronan, ihan mitä vain, ettei tarvitsisi elää enää hetkeäkään.
Oma-alotteisuuteni oli pyöreä nolla. Kiinnostukseni mihinkään oli pyöreä nolla. Minulla oli rahaa, toimiva parisuhde, rakastavat vanhemmat ja sisarukset, koulutus, arvokasta työkokemusta ja kaikki mahdollisuudet tehdä elämästäni hyvää. Millään näistä ei ollut minulle mitään merkitystä. Olisin hetkeäkään epäröimättä antanut kaiken pois, jos olisin saanut vaihtaa osia vaikka jonkun terminaalivaiheen syöpäpotilaan kanssa, joka haluaisi elää.
Minä en halunnut tehdä enää päivääkään töitä, oppia mitään uutta, tutustua enää yhteenkään uuteen ihmiseen, nähdä enää yhtään uutta maata, kaupunkia, elokuvaa, teatteriesitystä, taideteosta. Lukea yhtään kirjaa. En halunnut muuta kuin kuolla.
Kaikki tosiaan pyöri päässäni vain MINUN ympärilläni. Vertaisin sitä krooniseen kipuun, jolloin ei yksinkertaisesti kykene ajattelemaan mitään muuta kuin sitä kipua. Olin objektiivisesti tarkasteltuna aivan älyttömän itsekäs. Yritin itsemurhaa kaksi kertaa välittämättä pätkääkään siitä, mitä se aiheuttaisi muille. Päässäni oli vain se yksi ja sama ajatus tunnista ja päivästä toiseen, että haluan kuolla.
Meditoin, hengittelin, hoin itselleni, että haluan elää. Hoin itselleni, että olen arvokas ja rakastettu. Hoin itselleni, että oloni on väliaikaisesti huono ja kohta on parempi olla. Kaiken jyräsi se yksi ainoa ajatus. Minä haluan kuolla.
Lääkityksellä olen päässyt sängynpohjalta ylös ja kuolemantoive tulee mieleen enää harvoin. Pystyn suhteuttamaan epäonnistumisen kokemukset ja alemmuuden tunteet jollain tasolla, että ymmärrän niiden olevan masennuksen värittämiä. Vaikeasti masentuneelle nyt vain on turha koettaa millään keinoin saada oloa paremmaksi. Se masennuksen kuilu on niin syvä, ettei siellä ole enää millään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun toiset ihmiset koko ajan vahvistavat minulle, että olen arvoton ja tyhmä. Kohdallani tämä ei ole uskomus, vaan fakta. Miten siis oppia pitämään itsestään, kun se oma itse on IHAN PASKA. Voin nimittäin yleensä ihan hyvin, jos saan olla itsekseni, mutta masennus iskee päälle heti, kun joudun olemaan ihmisten parissa, koska silloin saan taas jatkuvalla syötöllä muistutuksia siitä, että olen huono ja en kelpaa. Ihmiset ovat julmia.
Joo. Tuo on sitä...'laadunvalvontaa'. Mittatikun kanssa katsotaan, ettei standardeista poiketa.
Sairas maailma tämän aktiviteetin osalta.
Vierailija kirjoitti:
Olin pitkään masentunut kunnes tein kamalia asioita rakkaimmalle ihmiselleni. Vasta sen jälkeen oikeastaan kunnolla tajusin että olen masentunut. Olin ollut hyvin pitkään ajatellut itsestäni kielteisesti ja että minusta ei ole mihinkään ja mieskin on kanssani kun ei parempaa löytänyt. Kuten monesta masentuneesta, minusta tuli hyvin itsekeskeinen, MINULLA menee huonosti ja kaikki muut saavat kaiken ja ovat parempia. Sitten tuhosin elämässäni paljon, lopullisesti. Paraniko masennus sillä? Ei, mies jätti ja jo vuosia olen lähinnä toivonut etten olisi olemassa. Häpeän niin paljon etten halua mennä ulos, uskon että kaikki vihaavat minua koska olen tehnyt niin ikäviä asioita ja ollut idiootti, epäonnistunut.
Että ei se ole helppoa kyseenalaistaa kielteisiä ajatuksia jos on tosiasiassa tehnyt kamalia tekoja ja ollut kertakaikkiaan ihmisperse. En ole hyvä valehtelemaan itselleni, ainakaan positiivisesti.
Tuossa on pieni marttyymaisuuden kehä. Teit masentuneena itsekkäitä tekoja, ja olet vielä masentuneempi koska teit itsekkäitä tekoja. Jos aiemmin ei ollut ollut syytä vihata itseäsi, niin nyt ainakin on. Jälkeenpäin tekoja miettiessäsi käännät kaiken jälleen itseesi: MINUA vihataan, MINÄ häpeän, MINÄ olen epäonnistunut.
Jos käännät katseesi itsestäsi aidosti siihen, mitä olet toiselle aiheuttanut, voit olla aidosti pahoillasi sen toisen, etkä itsesi puolesta. Ja pyrkiä muutokseen. Ottaa vastuun teoistasi. Ihan rehellisesti tarkastella, että masennuksen tai huonon itsetunnon vuoksi en osannut nähdä mitä minulla oli ja menetin sen. Tein virheen ja joudun elämään sen aiheuttamien vaikeiden tunteiden kanssa, mutta muita ei välttämättä kiinnosta kuin se, miten käyttäydyn jatkossa. Pyydän anteeksi jos voin ja enempää en voi tehdä. Todennäköisesti en tee samaa virhettä uudestaan, otan opiksi.
Ei tarvitse valehdella itselleen. Täytyy vain olla aidosti rehellinen eikä paeta omien virheidensä taakse. Mokailusta voi kasvaa ja oppia.
Tämä on nyt vähän tough love, mutta mielen aiheuttamat kehät ovat välillä hankalia. Nimim. Been there done that.
Syyllistääkö masentunut yleensä enemmän itseään vai esim. vanhempiaan masennuksestaan ja elämänsä ongelmista? Onko helpompi löytää vika muista kuin itsestä? Enkä nyt tarkoita esim. perheitä, joissa on ollut isompia ongelmia kuten alkoholin väärinkäyttöä, väkivaltaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin pitkään masentunut kunnes tein kamalia asioita rakkaimmalle ihmiselleni. Vasta sen jälkeen oikeastaan kunnolla tajusin että olen masentunut. Olin ollut hyvin pitkään ajatellut itsestäni kielteisesti ja että minusta ei ole mihinkään ja mieskin on kanssani kun ei parempaa löytänyt. Kuten monesta masentuneesta, minusta tuli hyvin itsekeskeinen, MINULLA menee huonosti ja kaikki muut saavat kaiken ja ovat parempia. Sitten tuhosin elämässäni paljon, lopullisesti. Paraniko masennus sillä? Ei, mies jätti ja jo vuosia olen lähinnä toivonut etten olisi olemassa. Häpeän niin paljon etten halua mennä ulos, uskon että kaikki vihaavat minua koska olen tehnyt niin ikäviä asioita ja ollut idiootti, epäonnistunut.
Että ei se ole helppoa kyseenalaistaa kielteisiä ajatuksia jos on tosiasiassa tehnyt kamalia tekoja ja ollut kertakaikkiaan ihmisperse. En ole hyvä valehtelemaan itselleni, ainakaan positiivisesti.
Tuossa on pieni marttyymaisuuden kehä. Teit masentuneena itsekkäitä tekoja, ja olet vielä masentuneempi koska teit itsekkäitä tekoja. Jos aiemmin ei ollut ollut syytä vihata itseäsi, niin nyt ainakin on. Jälkeenpäin tekoja miettiessäsi käännät kaiken jälleen itseesi: MINUA vihataan, MINÄ häpeän, MINÄ olen epäonnistunut.
Jos käännät katseesi itsestäsi aidosti siihen, mitä olet toiselle aiheuttanut, voit olla aidosti pahoillasi sen toisen, etkä itsesi puolesta. Ja pyrkiä muutokseen. Ottaa vastuun teoistasi. Ihan rehellisesti tarkastella, että masennuksen tai huonon itsetunnon vuoksi en osannut nähdä mitä minulla oli ja menetin sen. Tein virheen ja joudun elämään sen aiheuttamien vaikeiden tunteiden kanssa, mutta muita ei välttämättä kiinnosta kuin se, miten käyttäydyn jatkossa. Pyydän anteeksi jos voin ja enempää en voi tehdä. Todennäköisesti en tee samaa virhettä uudestaan, otan opiksi.
Ei tarvitse valehdella itselleen. Täytyy vain olla aidosti rehellinen eikä paeta omien virheidensä taakse. Mokailusta voi kasvaa ja oppia.
Tämä on nyt vähän tough love, mutta mielen aiheuttamat kehät ovat välillä hankalia. Nimim. Been there done that.
Kiitos, olet hyvin oikeassa tässä ja hyvänä päivänä ymmärrän kyllä, että eteenpäin olisi kai jossain vaiheessa mentävä eikä surkuteltava ja vihattava itseään loputtomiin. Huonona päivänä, joita on enemmän, en näe mitään syytä päästä yli yhtään mistään, koska saan syystäkin kantaa loppuelämäni syyllisyyden ja huonouden taakkaa. Eikä elämässä ole paljon odotettavaa enää. on niin paljon menettänyt ja on niin huono olo tekemisistään, että se on ikään kuin game over.
Vierailija kirjoitti:
Syyllistääkö masentunut yleensä enemmän itseään vai esim. vanhempiaan masennuksestaan ja elämänsä ongelmista? Onko helpompi löytää vika muista kuin itsestä? Enkä nyt tarkoita esim. perheitä, joissa on ollut isompia ongelmia kuten alkoholin väärinkäyttöä, väkivaltaa jne.
Riippunee täysin masentuneesta ja esim kotioloista lapsuudessa. Mulla oli ainakin päällisin puolin hyvä lapsuus, olisihan ne voineet parempiakin kasvattajia olla ja ymmärtää vähän paremmin lasta joka oli erilainen kuin he. Mutta ihan ookoo. En syyllistä ketään muuta kuin itseäni varsinaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syyllistääkö masentunut yleensä enemmän itseään vai esim. vanhempiaan masennuksestaan ja elämänsä ongelmista? Onko helpompi löytää vika muista kuin itsestä? Enkä nyt tarkoita esim. perheitä, joissa on ollut isompia ongelmia kuten alkoholin väärinkäyttöä, väkivaltaa jne.
Pidän vanhempiani syyllisinä siihen että itsekkäinä halusivat tehdä lapsen tänne maailmaan. Ja sitten siitä lapsesta tuli sellainen joka ei voi hyvin eikä pärjää tai onnistu. Olen sen kerran heille sanonutkin, että kunpa olisitte jättäneet mut tekemättä. En olisi halunnut syntyä tänne kärsimään ja lopulta kuolemaan. Ei täällä montaa hyvää hetkeä ole koettu. Miinukselle jää kirkkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Syyllistääkö masentunut yleensä enemmän itseään vai esim. vanhempiaan masennuksestaan ja elämänsä ongelmista? Onko helpompi löytää vika muista kuin itsestä? Enkä nyt tarkoita esim. perheitä, joissa on ollut isompia ongelmia kuten alkoholin väärinkäyttöä, väkivaltaa jne.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nollaatko-rankan-paivan-alkoholilla…
Tietysti, mutta sillehän ei muut mitään voi. Tosin ne muut voi tehdä monen asian mahdolliseksi, vaikkeivät ymmärrä siinä edes omaa rooliaan. Jos haluaa olla ikänsä univeloissa, minkäs sille muut mahtaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan, että aloittaja tuskin on hirveästi sairastanut masennusta.
Omina masennusaikoina esimerkiksi 20 minuutin bussiajelu paikasta A paikkaan B oli ylittämätön este. Koko ajatus siitä, että pitäisi mennä pysäkille, pysäyttää bussi, vilauttaa bussikorttia ja istua alas sen matkan ajaksi tuntui ihan käsittämättömältä, uuvuttavalta suoritukselta.
Nyt menee paremmin ja tunnistan miten omituinen ajatuskulku tämä on, mutta masentuneen pää toimii omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole mitkään mindfulnessit masennukseeni tehonneet. On myös muun muassa joogattu, juostu ja zumbattu. Koko kesän olen tehnyt pitkiä pyörälenkkejä. Pystyn kovaa itsekuria käyttäen toimimaan ja hoitamaan monia asioita. Silti olo on jotain sellaista, mitä ei monelle pysty mitenkään kuvailemaan.
https://www.kaleva.fi/vaitos-yksipuolinen-ruokavalio-voi-lisata-masennu…
Fosfaatit pois ruoka-/juomavalikoimasta kokonaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muinaismuija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole mitkään mindfulnessit masennukseeni tehonneet. On myös muun muassa joogattu, juostu ja zumbattu. Koko kesän olen tehnyt pitkiä pyörälenkkejä. Pystyn kovaa itsekuria käyttäen toimimaan ja hoitamaan monia asioita. Silti olo on jotain sellaista, mitä ei monelle pysty mitenkään kuvailemaan.
https://www.kaleva.fi/vaitos-yksipuolinen-ruokavalio-voi-lisata-masennu…
Fosfaatit pois ruoka-/juomavalikoimasta kokonaan!
https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/elintarvikeala/valmistus/yhteiset…
Esimerkiksi nuo. Muitakin voi olla.
Suomella on raaka historia takana. Sitten vielä eletään niin kaukana muusta euroopasta. Elämä luo uutta elämää ja uusia ajatuksia. Suomessa on minusta hyvä järjestelemä että täällä ajetaan yhteistä etua eikä haihatella ja tavoitella älyttömyyksiä koska se on loputon tie koska ihminen on kyltymätön. Kultainen keskitie ja aivojen kyky hahmottaa maailmaa on se että se luo puitteet elämälle ja sille että jokainen hoitaa oman tonttinsa ja toimitaan vuorovaikutuksessa keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin, että aloitus olisi ollut toisinpäin. Miten ihmiset eivät huomaa itsekriittisyyden aiheuttavan heille pahoinvointia. Olin yksi heistä aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Eivät ne välttämättä ole valheita. Itsellä esim. masennuksen taustalla on muilta saatu huono palaute ja syrjiminen. Omasta mielestäni terapiassa on painotettu liikaakin sitä, että negatiiviset tulkinnat itsestä ovat vain harhakuva ja niistä pitäisi opettelun kautta päästä eroon.
Ja pahinta on se, että ne "opettelut" eivät ole mua ainakaan auttaneet ollenkaan. Päinvastoin vain vakuuttaneet minut siitä, että olen ihan paska ihan kaikessa, vielä enemmän kuin mitä alunperin uskoin!
En enää ota mitään neuvoja vastaan ihmisiltä jotka eivät ole itse kokeneet masennusta, koska heidän neuvot johtavat vain katastrofiin. Parhaiten olen hyötynyt heidän neuvoista, jotka ovat kokeneet joskus masennuksen.
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestä kaikessa negatiivisessa ja masennuksessa on kyse tiedostamattomuudesta ja tietämättömyydestä.
Samaistaa itseään joihinkin asioihin missä ei onnistunut tms. ja on jatkuvasti oman egonsa ruoskittavana.
Kuitenkin jokainen itseään tutkimalla voi löytää niitä omia asioita ja vahvuuksia, joissa kehittyä ja joiden tekemisestä nauttii ja lopulta olla tyytyväinen itseensä, etenkin jos ei todellisuudessa ole paha ihminen ja tee toisille tai itseään kohtaan pahaa/väärin.
Jos ei pahaa tee, niin ei ole mitään hävettävää.Suurin osa ihmisistä on valitettavasti hyvin typeriä ja itsekkäitä ja jokaisen ihmisen mielensisällön/kehityksen tason huomaat heidän käytöksestään.
Typerästi käyttäytyvät ihmiset voi unohtaa saman tien pois elämästään ja todellakin yksin on parempi, kuin hyväksyä itselleen jotain "kavereita" tai pahimmillaan puolisoa, joka kuitenkin vain tuottaa sinulle pahan olon, vaikka mitä teet.
Kyllä maailmassa on heränneitä ja ihaniakin ihmisiä, tosin ehkä harvassa, mutta kehittymällä itse sellaiseksi, tulet niitä ennemmin tai myöhemmin löytämään rinnallesi! :)
Maailma on kaunis paikka, mutta me kehittyvät ja moraalittomat ihmiset teemme vain tämän hiukan hankalaksi toisillemme. Mutta kyllä tosiaan tietoiseen elämäänkin pääsee käsiksi, jos uskaltaa kokea täysillä ne masennukset ja ahdistukset ja kahlata läpi traumojen, vaikka se vuosia veisikin aikaa.
Tietoinen, sydäntietoinen elämä on sen arvoista! <3
Ok. Mun mielestä taas juuri ne kaikkein parhaat ja tiedostavimmat taiteilijat, kirjailijat ja muusikot on aina jossain elämänsä vaiheessa sairastaneet masennusta, syömishäiriöitä, alkoholismia jne...
Kun taas keskinkertainen ja riittävän itsekäs ihminen porskuttaa oikein hyvin.
Olin pitkään masentunut kunnes tein kamalia asioita rakkaimmalle ihmiselleni. Vasta sen jälkeen oikeastaan kunnolla tajusin että olen masentunut. Olin ollut hyvin pitkään ajatellut itsestäni kielteisesti ja että minusta ei ole mihinkään ja mieskin on kanssani kun ei parempaa löytänyt. Kuten monesta masentuneesta, minusta tuli hyvin itsekeskeinen, MINULLA menee huonosti ja kaikki muut saavat kaiken ja ovat parempia. Sitten tuhosin elämässäni paljon, lopullisesti. Paraniko masennus sillä? Ei, mies jätti ja jo vuosia olen lähinnä toivonut etten olisi olemassa. Häpeän niin paljon etten halua mennä ulos, uskon että kaikki vihaavat minua koska olen tehnyt niin ikäviä asioita ja ollut idiootti, epäonnistunut.
Että ei se ole helppoa kyseenalaistaa kielteisiä ajatuksia jos on tosiasiassa tehnyt kamalia tekoja ja ollut kertakaikkiaan ihmisperse. En ole hyvä valehtelemaan itselleni, ainakaan positiivisesti.