Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Ei vaan tajuaa etsiä oman muun polkunsa, sen itselle sopivan eikä hakkaa päätään seinään epätoivoisessa hankkeessa tai lamannu siitä.
Mutta jos kaikki on kerran itsestä kiinni, niin miksi siitä ei voi tulla balettitanssijaa? Miksi se asenne ja ahkeruus ei muka riitä kuten aina toitotetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Miten siis joku Afrikassa on tyyliin kävellyt aavikon yli ja lähtenyt kouluun ja sitten päässyt meidän eurooppalaisten standardeilla ihan normaaliin elämään (samat stoorit voi löytää myös Aasiasta), mutta Suomessa ei koko tämän tukiverkoston voimallakaan joku jaksa ponnistaa sieltä sohvalta? Selitykset vain loppuu kesken.
Mielestäsi elämä voi olla kovaa vain kehitysmaissa? Ja Suomi on lintukoto, jossa yksikään lapsi ei näe nälkää, koe laiminlyöntiä ja elä huonoissa olosuhteissa? Tai aikuinen.
Eipä ihme että ymmäystä on näin vähän, jos omaan elämänpiiriin kuuluu vain hyväosaisia, joilla on aina olleet asiat hyvin. Ja muuten, on monia suomalaisiakin jotka ovat selvinneet vaikeista olosuhteista, mutta et varmaan vaan ole tutustunut heidän elämäntarinoihin.
Tähän tulleet kommentit vahvistavat aloituksen pointtia, että usein ne, jotka ovat nousseet köyhyydestä, ovat epäempaattisia heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. Ja muutenkin muistin miten kovat ja kylmät arvot meillä vallitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Miten siis joku Afrikassa on tyyliin kävellyt aavikon yli ja lähtenyt kouluun ja sitten päässyt meidän eurooppalaisten standardeilla ihan normaaliin elämään (samat stoorit voi löytää myös Aasiasta), mutta Suomessa ei koko tämän tukiverkoston voimallakaan joku jaksa ponnistaa sieltä sohvalta? Selitykset vain loppuu kesken.
Se on sitkeämpi. Tuo karrikoitu matka on hyvä karsintamenettely. Jos tosta selviää on sitkeä. Se suomalainen syrjäytynyt ei olisi jaksanut. Eikä moni sieltä Afrikastakaan. Ja tähän päälle se tuurin merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Ei vaan tajuaa etsiä oman muun polkunsa, sen itselle sopivan eikä hakkaa päätään seinään epätoivoisessa hankkeessa tai lamannu siitä.
Mutta jos kaikki on kerran itsestä kiinni, niin miksi siitä ei voi tulla balettitanssijaa? Miksi se asenne ja ahkeruus ei muka riitä kuten aina toitotetaan?
Pitää olla kyllä todella tyhmä, jos edes kuvittelee, että kaikista on kaikkeen. Ei ole. Viisautta on käyttää paukkunsa omiin vahvuuksiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Se että yritykselläsi ei ole varaa tarjota asiallista työsopimusta ja palkkaa työntekijöille kertookin jo kaiken tarpeellisen.
Ennen tunnettiin sellainen käsite kuin yhteiskuntavastuu ja heikommillakin lahjoilla pystyi kävelemään sisään moneen paikkaan ja pääsemään vakituiseen palkkatyöhön kiinni. Nyt voi jokainen miettiä, miksi syrjäytyminen ja mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Työn saamisesta on tehty loputon temppusirkus, josta ei tarvitse edes työntekijälle aina maksaa palkkaa.
Maailma on muuttunut 90-luvusta. Niitä helppoja töitä ei enää ole, tai jos on ne on minimipalkalla. Yhteiskuntavastuudesta puhuminen on ihan turhaa, koska ne työpaikat on automaation ja globalisaation ansiosta pysyvästi poissa. Ei ole pankkitoimihenkilöitä, tehdastyötä on vähemmän kuin ennen. Sama työ tulee tehtyä paljon vähemmällä väkimäärällä kuin 30 vuotta sitten.
Mikä on sitten se ratkaisu? Miten voi olla ihmisen oma vika, kun fakta on että ne työpaikat on kadonneet? Tämä on oikeasti valtava ongelma, koska jostain täytyy ihmisten saada elantonsa, myös niiden joista ei ole insinööriksi tai lääkäriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Miten siis joku Afrikassa on tyyliin kävellyt aavikon yli ja lähtenyt kouluun ja sitten päässyt meidän eurooppalaisten standardeilla ihan normaaliin elämään (samat stoorit voi löytää myös Aasiasta), mutta Suomessa ei koko tämän tukiverkoston voimallakaan joku jaksa ponnistaa sieltä sohvalta? Selitykset vain loppuu kesken.
Se on sitkeämpi. Tuo karrikoitu matka on hyvä karsintamenettely. Jos tosta selviää on sitkeä. Se suomalainen syrjäytynyt ei olisi jaksanut. Eikä moni sieltä Afrikastakaan. Ja tähän päälle se tuurin merkitys.
Ja täsmennän vielä, sitkeysominaisuus ei ole sama kaikilla. Tajuutko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Ei vaan tajuaa etsiä oman muun polkunsa, sen itselle sopivan eikä hakkaa päätään seinään epätoivoisessa hankkeessa tai lamannu siitä.
Mutta jos kaikki on kerran itsestä kiinni, niin miksi siitä ei voi tulla balettitanssijaa? Miksi se asenne ja ahkeruus ei muka riitä kuten aina toitotetaan?
Pitää olla kyllä todella tyhmä, jos edes kuvittelee, että kaikista on kaikkeen. Ei ole. Viisautta on käyttää paukkunsa omiin vahvuuksiinsa.
Näinhän se on ja sitä täällä on yritetty sanoa. Että kaikki ei ole itsestä kiinni (sävelkorvattomasta tuskin tulee muusikkoa, herkästä ihmiseltä ei tule ehkä jotain kylmäkiskoista johtajaa, rytmitajuttomasta ei tule tanssijaa yms.) eli geenit, elämänkulku ja puhdas onni myös vaikuttavat, ei pelkästään oma asenne. Sokeasta ei tule lentäjää, vaikka kuinka ajattelisi positiivisesti ja olisi ahkera muuten töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Se että yritykselläsi ei ole varaa tarjota asiallista työsopimusta ja palkkaa työntekijöille kertookin jo kaiken tarpeellisen.
Ennen tunnettiin sellainen käsite kuin yhteiskuntavastuu ja heikommillakin lahjoilla pystyi kävelemään sisään moneen paikkaan ja pääsemään vakituiseen palkkatyöhön kiinni. Nyt voi jokainen miettiä, miksi syrjäytyminen ja mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Työn saamisesta on tehty loputon temppusirkus, josta ei tarvitse edes työntekijälle aina maksaa palkkaa.
Maailma on muuttunut 90-luvusta. Niitä helppoja töitä ei enää ole, tai jos on ne on minimipalkalla. Yhteiskuntavastuudesta puhuminen on ihan turhaa, koska ne työpaikat on automaation ja globalisaation ansiosta pysyvästi poissa. Ei ole pankkitoimihenkilöitä, tehdastyötä on vähemmän kuin ennen. Sama työ tulee tehtyä paljon vähemmällä väkimäärällä kuin 30 vuotta sitten.
Mikä on sitten se ratkaisu? Miten voi olla ihmisen oma vika, kun fakta on että ne työpaikat on kadonneet? Tämä on oikeasti valtava ongelma, koska jostain täytyy ihmisten saada elantonsa, myös niiden joista ei ole insinööriksi tai lääkäriksi.
Sepä just, en ainakaan itse ole niin tyhmä että väittäisin että tuo olisi juuri ihmisen oma vika. Yhteiskunnan pitäisi kuitenkin pitää kaikista huolta, vaikka tämä ei olekaan mikään entisen kaltainen lintukoto. Ja vaikka kaikilla ei olisikaan mahkuja niihin hyviin töihin.
Ja vaikka olisikin mahdollisuus, niin se vain koventaa kisaa. Jos vaikka lääkärinpaikkoihin olisi 100 hakijaa per paikka, monta hyvääkin jäisi ilman duunia. Tää tulee vaan tapahtumaan tässä yhteiskunnassa.. Jos itsellä olisi ratkaisu en varmaan kirjoittelis =)
t. 181
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Ei vaan tajuaa etsiä oman muun polkunsa, sen itselle sopivan eikä hakkaa päätään seinään epätoivoisessa hankkeessa tai lamannu siitä.
Mutta jos kaikki on kerran itsestä kiinni, niin miksi siitä ei voi tulla balettitanssijaa? Miksi se asenne ja ahkeruus ei muka riitä kuten aina toitotetaan?
Pitää olla kyllä todella tyhmä, jos edes kuvittelee, että kaikista on kaikkeen. Ei ole. Viisautta on käyttää paukkunsa omiin vahvuuksiinsa.
Kaikilla ei ole niitä vahvuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Miten siis joku Afrikassa on tyyliin kävellyt aavikon yli ja lähtenyt kouluun ja sitten päässyt meidän eurooppalaisten standardeilla ihan normaaliin elämään (samat stoorit voi löytää myös Aasiasta), mutta Suomessa ei koko tämän tukiverkoston voimallakaan joku jaksa ponnistaa sieltä sohvalta? Selitykset vain loppuu kesken.
Se on sitkeämpi. Tuo karrikoitu matka on hyvä karsintamenettely. Jos tosta selviää on sitkeä. Se suomalainen syrjäytynyt ei olisi jaksanut. Eikä moni sieltä Afrikastakaan. Ja tähän päälle se tuurin merkitys.
Pitäisiköhän sinunkin lähteä sinne Afrikan aavikoille haahuilemaan? Varmaan haluat osoittaa kaikille olevasi sitkeämpi kuin se "suomalainen syrjäytynyt" ja todistaa oman ylivertaisuutesi elämän realiteettien edessä. Mitä vielä odotat, nyt varaamaan lentolippuja, mars!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Ei vaan tajuaa etsiä oman muun polkunsa, sen itselle sopivan eikä hakkaa päätään seinään epätoivoisessa hankkeessa tai lamannu siitä.
Mutta jos kaikki on kerran itsestä kiinni, niin miksi siitä ei voi tulla balettitanssijaa? Miksi se asenne ja ahkeruus ei muka riitä kuten aina toitotetaan?
Pitää olla kyllä todella tyhmä, jos edes kuvittelee, että kaikista on kaikkeen. Ei ole. Viisautta on käyttää paukkunsa omiin vahvuuksiinsa.
Näinhän se on ja sitä täällä on yritetty sanoa. Että kaikki ei ole itsestä kiinni (sävelkorvattomasta tuskin tulee muusikkoa, herkästä ihmiseltä ei tule ehkä jotain kylmäkiskoista johtajaa, rytmitajuttomasta ei tule tanssijaa yms.) eli geenit, elämänkulku ja puhdas onni myös vaikuttavat, ei pelkästään oma asenne. Sokeasta ei tule lentäjää, vaikka kuinka ajattelisi positiivisesti ja olisi ahkera muuten töissä.
Juuri näin. Mutta jos on tyytymätön elämäänsä, jokaisella on mahdollisuus etsiä itselleen sopivimmat ratkaisut sen laadun parantamiseen. On halvaantuneita, jotka eivät hyväksy tilannetta ja halvaantuneita, jotka ovat sopeuttaneet elämänsä.
Mä en enää yhtään ihmettele miksi Suomessa voidaan niin huonosti. Ap ja muut narisijat aidostiko ajattelette että elämän onnistumiset on tuurista kiinni ja yksilöllä ei ole paljoakaan sanomista oman elämänsä mielekkyyteen? Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästä ja hyväksyä realiteetit. Jos olet persaukinen etkä työllisty vilpittömän ahkerasti hakemisesta huolimatta, voit silti löytää elämääsi sisältöä ja olla muulla tavoin tarpeellinen ja luoda merkityksen olemassa olollesi. Kukaan ei pakota masentelemaan kotona neljän seinän sisällä surkuttelemassa että naapurilla ja kaikilla Facebook kavereilla menee elämässä ”paremmin”. Lopeta vertailu ja poimi iloa sieltä mistä pystyt, mene mukaan ilmaisiin juttuihin, ojenna apua järjestötoiminnan merkeissä, osallistu netissä maksuttomiin kursseihin ja tee elämästäsi parempaa. Vastuu on sulla itselläsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh minä olen kokenut lapsena ja nuorena koulukiusaamista, yksinäisyyttä, perheenjäsenen kuoleman, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. ja niin on esimerkiksi miehenikin. Molemmat ollaan taisteltu sekä itsemme kanssa, että lääkärien yms. saadaksemme hoidon ja lääkityksen, etteivät nämä asiat pilaisi elämää, menty läpi sairauksien, ulosoton, miehen riippuvuusongelman ja nyt ollaan onnellisia ja molemmilla yliopisto käytynä ja hyväpalkkainen työ.
Kyllä se vain on niin, että hyvin paljon se elämä vain on itsestä kiinni. Sitten kun on myös niitä, jotka tulevat sodan tai köyhyyden keskeltä jollain paatilla ja rakentavat kaiken itse alusta. Opettelevat kielen, kulttuurin, sopeutuvat, opiskelevat ja rakentavat hyvän elämän. TOKI hänkin on ollut onnekas, koska jonkun muun paatti kaatui. Mutta se, että tavalliset tai lähes tavalliset lähtökohdat ja normaalin älykkyyden omaava hminen Suomessa ei pystyisi rakentamaan sellaista elämää kuin itse haluaa on puppua. Toki niitä henkisiä resursseja tarvitaan ja niitä ei kaikilla ole. Mutta sitähän se tarkoittaa, että se on itsestä kiinni. Ihminen kyllä pystyy jos psyyke kestää ja siihenkin muuten lääkkeet auttaa. Harva tästä elämästä kolhuitta selviää. Kyse on siitä, että vaatii, että niitä kolhuja korjataan.
Tässä on myös se, että teidät on valittu sinne töihin. Entä jos olisitte joutuneet työttömyyskierteeseen ja lukuisista yrityksistä ette olisi sinne päässeet? Minun työpaikkani eivät ole olleet omaa ansiostani, vaan sinne mut on aina valittu. Se, että olen nyt koulussa, ei ole osin omaa ansiostani, vaan mut on tänne valittu.
Edelleenkin, vaikka sinä selvisit, kaikki muut ei selviä ja jaksa. Moni sinun lähtökohdista ei selviä ja on tutkittu juttu, että kiusaaminen, rankka lapsuus ja sairaudet altistaa syrjäytymiselle. Näköjään ne vaikeat elämänkokemukset ei opeta kaikille empatiaa.
No huhhuh, oispa kiva kuulla missä entten-tentten -maailmassa tämän kirjoittaja elelee, kun kouluun tai työhön ei ole omalla osaamisella tai taidoilla mitään väliä, sinne vaan valitaan randomisti joku. Ja vähäosainen on se, jolla ei ole arpaonni ollut myötä.
Naurattaa tuo entten-tentten-maailma. Joo. Kun minut on koskaan mihinkään valittu, en ole ikinä kokenut että olisi ollut tuuria, sattumaa tai mitä lie.
Aikamoista realismin puutettakin on kyllä väittää etteikö maailma olisi monilta osin aikamoista sattumaa. Itsellä ainakin moni asia on hyvin ja tiedostan että siinä on usein taustalla minusta täysin riippumattomia tekijöitä. Olen sattunut olemaan oikeiden ihmisten parissa oikeaan aikaan jne.
Tosin realistisen objektiivinen maailmankuva ei oikein taida täsmätä nykymaailman uraputkeen niin siitä täytyy karistautua irti mikäli menestystä aikoo. Jo työilmoituksia katsoessa tajuaa etteivät he mitään oikeaa ihmistä hae vaan esittäjää ja valehtelijaa. Ts. huipputyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en enää yhtään ihmettele miksi Suomessa voidaan niin huonosti. Ap ja muut narisijat aidostiko ajattelette että elämän onnistumiset on tuurista kiinni ja yksilöllä ei ole paljoakaan sanomista oman elämänsä mielekkyyteen? Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästä ja hyväksyä realiteetit. Jos olet persaukinen etkä työllisty vilpittömän ahkerasti hakemisesta huolimatta, voit silti löytää elämääsi sisältöä ja olla muulla tavoin tarpeellinen ja luoda merkityksen olemassa olollesi. Kukaan ei pakota masentelemaan kotona neljän seinän sisällä surkuttelemassa että naapurilla ja kaikilla Facebook kavereilla menee elämässä ”paremmin”. Lopeta vertailu ja poimi iloa sieltä mistä pystyt, mene mukaan ilmaisiin juttuihin, ojenna apua järjestötoiminnan merkeissä, osallistu netissä maksuttomiin kursseihin ja tee elämästäsi parempaa. Vastuu on sulla itselläsi.
Aika moni mainitsemistasi asioista on sellaisia joita työtön ei voi noin vain tehdä ilman että tulee ongelmia työmarkkinatuen maksun kanssa.
On hyvä olla unelmia mutta samalla pitää hyväksyä se fakta ettei niistä tule aina totta. Minäkin halusin olla lentäjä, mutta huono näkö esti sen. Paskhaltahan se tuntui mutta en jäänyt rypemään itsesääliin ja heittänyt hanskoja naulaan. Kouluttauduin sitten koneinsinööriksi ja nykyään rakentelen koneita. Ei sama asia mutta riittävän hyvä enkä koe että elämäni olisi huonoa kun en saanut unelmaani toteutettua. En saanut myöskään ensirakkaudestani itselleni vaimoa, mutta löysin 10 vuotta myöhemmin upean naisen jonka kanssa elämä on hyvää ja rakastan häntä kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Oletko koskaan yrittänyt auttaa huono-osaista? Se ei ole noin yksinkertaista. Minulla on kaveri, joka kärsii köyhyydestä ja ihmissuhteiden puutteesta. Vuokria ei saa maksettua, mutta silti on liian vaivalloista täytellä tukihakemuksia, vaikka minä olisin kädestä pitäen neuvomassa. On myös liian vaivalloista hankkia lisää rahaa, vaikka kerron hänelle miten hän sitä saisi ja vaihe vaiheelta annan vinkit. Olen tarjonnut hänelle palkkatöitä, mutta niissäkin hän tekee välillä ohareita.
Ihmissuhteissa sama. Kehenkään ei halua tutustua, mihinkään ei halua kotoa lähteä. Kaikki pitäisi tulla valmiina eteen, muu on liian vaivalloista.
Kun mikään ei tunnu sujuvan, niin selvitetään fyysisiä ja mielenterveysongelmia sekä lapsuustaustoja. Kaikki on kunnossa.
Jostain asiasta tämä ihminen selvästi valehtelee joko itselleen tai minulle. Asiat eivät täsmää, kun valittaa rahan puutetta, mutta mitään ei halua asialle tehdä. Kaipaa ihmissuhteita, mutta ei halua kuitenkaan tavata ihmisiä. Sanoo taustojensa olevan hyvät, mutta kaikki on hänelle silti tavattoman vaikeaa.
En pysty auttamaan ihmistä, joka ei myönnä mitään eikä halua tulla autetuksi. Paljon olen yrittänyt vuosien ajan. Mutta tuo ihminen haluaa pysyä siellä suossaan ja valittaa sieltä käsin miten hänellä on huonoa tuuria ja kaikki on epäreilua.
Hänelle varmasti kaikki onkin vaivalloista. Syy voi olla joku hahmotushäiriö, pelkotilat, käsittelettömät traumat. On hyvin yleistä, että lapsuudessa kaltoinkohdellut kokevat eläneensä "ihan hyvän lapsuuden". Kun ei tajuta lapsuuskodin epätervettä dynamiikkaa ja sairasta ympäristöä.
Varmasti hän on yksinäinen. Sinä ilmeisesti olet hänen elämässään, mutta et läsnä, etkä osoita mitään empatiaa. Sinulla on hänelle tarjota vain kylmää ja tunteetonta ratkaisukeskeisyyttä, jota hän ei ilmeisesti tarvitse niin paljoa kuin myötätuntoa ja aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en enää yhtään ihmettele miksi Suomessa voidaan niin huonosti. Ap ja muut narisijat aidostiko ajattelette että elämän onnistumiset on tuurista kiinni ja yksilöllä ei ole paljoakaan sanomista oman elämänsä mielekkyyteen? Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästä ja hyväksyä realiteetit. Jos olet persaukinen etkä työllisty vilpittömän ahkerasti hakemisesta huolimatta, voit silti löytää elämääsi sisältöä ja olla muulla tavoin tarpeellinen ja luoda merkityksen olemassa olollesi. Kukaan ei pakota masentelemaan kotona neljän seinän sisällä surkuttelemassa että naapurilla ja kaikilla Facebook kavereilla menee elämässä ”paremmin”. Lopeta vertailu ja poimi iloa sieltä mistä pystyt, mene mukaan ilmaisiin juttuihin, ojenna apua järjestötoiminnan merkeissä, osallistu netissä maksuttomiin kursseihin ja tee elämästäsi parempaa. Vastuu on sulla itselläsi.
Aika moni mainitsemistasi asioista on sellaisia joita työtön ei voi noin vain tehdä ilman että tulee ongelmia työmarkkinatuen maksun kanssa.
Höpö höpö, mun äiti on pitkäaikaistyötön ollut 90-luvun lamasta asti ja toimii tälläkin hetkellä sekä VVARy:ssä että tukimummona vapaaehtoisena. Nostaa normaalisti työmarkkinatukea ja se on työkkärissä ja Kelassa ok. Paperit vaan kuntoon ja yli 20 viikkotuntimäärä per paikka ei saa ylittyä niin ei ole mitään ongelmaa. Tekosyitä, niitä te lusmut kyllä keksitte mutta konkreettisia ongelmanratkaisuja ette.
Kyllähän minullakin oli vaikeaa, ja oli vastoinkäymisiä, silti minä päätin etten jää uhriutumaan, rypemään, märisemään ja sohvalle makaamaan. Minä selvisin ja se on ihan minun asenteestani vain kiinni.
Jokainen ja kaikki muut siis tällä perusteella voivat selviytyä ihan mistä tahansa ongelmasta. Kun vain tajuiaisivat olla niin kuin minä, eli vain päättää toimia ja tehdä asioita.
Niin helppoa sen on ja yksinkertaista. Minä pärjään koska olen niin ahkera, reipas ja sitkeä ja viisas.
Ne jotka eivät pääse töihin, eivät vain yritä. Ja ovat jokainen sormisuussa laiskottelemassa silkkaa tyhmyyttään ja laiskuuttaan.
Jokainen on oman onnensa seppä. Niin kuin minä minä minä minä minä minä.
Olen niin viisas ja ahkera ja hyvä. Pärjäisin 100% varmuudella ihan missä tahansa tilanteessa paremmin kuin laiska ja tyhmä. Koska olen niin hyvä.
Jos minulta kuolisi kaikki läheiseni, ja lapseni silmieni edessä, jos minulta menisi kaikki terveyteni ja taloni poltettaisiin ja saisin potkut. Pärjäisin koska olen niin viisas ja minulla on niin hyvä asenne.
En jäisi itkemään, märisemään ja uhrautumaan, vaan selviytyisin. Olen niin paljon parempi ihmisenä kuin ei selviytyjä uhriutujat.
Vaikka minua olisi koko lapsuuteni pieksetty ja lannistettu, tai minut olisi rankoilla tavoilla häväisty, nöyryytettu ja nujerrettu jo pikkulapsena, niin en välittäisi mitään.
Asenne se on joka ratkaisee. Ottakaas minusta mallia!
Alue: Aihe vapaa
Sitten vaan ahteri ylös ja yrittämään uudelleen tai keksimään jotain muuta. Tekstissä ei ollut mitään uutta tai mahdottomuutta.