Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en enää yhtään ihmettele miksi Suomessa voidaan niin huonosti. Ap ja muut narisijat aidostiko ajattelette että elämän onnistumiset on tuurista kiinni ja yksilöllä ei ole paljoakaan sanomista oman elämänsä mielekkyyteen? Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästä ja hyväksyä realiteetit. Jos olet persaukinen etkä työllisty vilpittömän ahkerasti hakemisesta huolimatta, voit silti löytää elämääsi sisältöä ja olla muulla tavoin tarpeellinen ja luoda merkityksen olemassa olollesi. Kukaan ei pakota masentelemaan kotona neljän seinän sisällä surkuttelemassa että naapurilla ja kaikilla Facebook kavereilla menee elämässä ”paremmin”. Lopeta vertailu ja poimi iloa sieltä mistä pystyt, mene mukaan ilmaisiin juttuihin, ojenna apua järjestötoiminnan merkeissä, osallistu netissä maksuttomiin kursseihin ja tee elämästäsi parempaa. Vastuu on sulla itselläsi.
Aika moni mainitsemistasi asioista on sellaisia joita työtön ei voi noin vain tehdä ilman että tulee ongelmia työmarkkinatuen maksun kanssa.
Höpö höpö, mun äiti on pitkäaikaistyötön ollut 90-luvun lamasta asti ja toimii tälläkin hetkellä sekä VVARy:ssä että tukimummona vapaaehtoisena. Nostaa normaalisti työmarkkinatukea ja se on työkkärissä ja Kelassa ok. Paperit vaan kuntoon ja yli 20 viikkotuntimäärä per paikka ei saa ylittyä niin ei ole mitään ongelmaa. Tekosyitä, niitä te lusmut kyllä keksitte mutta konkreettisia ongelmanratkaisuja ette.
Kas kun et väitä "äitisi" olleen työttömänä 1930-luvun lamasta asti. Yhtä uskottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en enää yhtään ihmettele miksi Suomessa voidaan niin huonosti. Ap ja muut narisijat aidostiko ajattelette että elämän onnistumiset on tuurista kiinni ja yksilöllä ei ole paljoakaan sanomista oman elämänsä mielekkyyteen? Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästä ja hyväksyä realiteetit. Jos olet persaukinen etkä työllisty vilpittömän ahkerasti hakemisesta huolimatta, voit silti löytää elämääsi sisältöä ja olla muulla tavoin tarpeellinen ja luoda merkityksen olemassa olollesi. Kukaan ei pakota masentelemaan kotona neljän seinän sisällä surkuttelemassa että naapurilla ja kaikilla Facebook kavereilla menee elämässä ”paremmin”. Lopeta vertailu ja poimi iloa sieltä mistä pystyt, mene mukaan ilmaisiin juttuihin, ojenna apua järjestötoiminnan merkeissä, osallistu netissä maksuttomiin kursseihin ja tee elämästäsi parempaa. Vastuu on sulla itselläsi.
Kukaan ei ole sanonut, etteikö myös itsellä olisi vaikutusta oman elämänsä miellekkyyteen ja onnistumisiin. On, totta kai siihen vaikuttaa myös oma asenne. Mutta kuten itse sanoit tässä, töitä ei välttämättä saa, vaikka hakisi ahkerasti ja kaikki ei kykene opiskelemaan ja tekemään töitä ahkerasti, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi. Se burn outin kokenut tunnollinen työntekijä on luultavasti ollut vuosia ahkera ja pidetty, kunnes seinä tulee vastaan eikä välttämättä kykene enää kokopäivätöihin tai edes töihin. Tai jos masentuu pahasti esim. työpaikkakiusaamisen takia. Oma vika, eikö niin?
Jännä, että jotkut haluavat väkisin nähdä tämän jonain "uhriudut, valitat kaikesta ja makaat sängyn pohjalla 24/7" -tyyppisenä, vaan kyse on siitä, että ymmärrettäisiin, ettei ihminen voi aina vaikuttaa kaikkeen eikä valitse olla vaikka siinä pätkäduunikierteessa, vaikka kuinka yrittäisi päästä siitä pois ja olisi asenne kohdillaan. Musta tuntuu pikemminkin, että nimenomaan kovat ja kylmät arvot ovat saaneet ihmiset voimaan huonosti, uupumaan ja ajattelemaan, että kaikki vika on aina itsessä. Työttömyyteen kuuluu monilla arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunne. Tukia hävetään hakea, osa pitää kulisseja yllä, koska ei kehtaa myöntää tilannettaan. Heitä ei juuri huomata tosin kuin niitä äänekkäitä "pitää olla tonnin puhelin ja kaikki tuet mulle heti nyt" -tyyppejä. Ja heidät toki muistetaan aina mainita. En mä niistäkään ite tykkää, koska he pilaavat niiden muiden maineen. Keskustelu vaan näistä on aina tosi mustavalkoista ja on helppo käpertyä siihen tunteeseen, että mä olen suojassa tietyiltä asioilta. Ja vaikka sä silti kokemastasi selviytyisit, se ei tarkoita, että kaikki pystyy siihen.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minullakin oli vaikeaa, ja oli vastoinkäymisiä, silti minä päätin etten jää uhriutumaan, rypemään, märisemään ja sohvalle makaamaan. Minä selvisin ja se on ihan minun asenteestani vain kiinni.
Jokainen ja kaikki muut siis tällä perusteella voivat selviytyä ihan mistä tahansa ongelmasta. Kun vain tajuiaisivat olla niin kuin minä, eli vain päättää toimia ja tehdä asioita.
Niin helppoa sen on ja yksinkertaista. Minä pärjään koska olen niin ahkera, reipas ja sitkeä ja viisas.
Ne jotka eivät pääse töihin, eivät vain yritä. Ja ovat jokainen sormisuussa laiskottelemassa silkkaa tyhmyyttään ja laiskuuttaan.
Jokainen on oman onnensa seppä. Niin kuin minä minä minä minä minä minä.
Olen niin viisas ja ahkera ja hyvä. Pärjäisin 100% varmuudella ihan missä tahansa tilanteessa paremmin kuin laiska ja tyhmä. Koska olen niin hyvä.
Jos minulta kuolisi kaikki läheiseni, ja lapseni silmieni edessä, jos minulta menisi kaikki terveyteni ja taloni poltettaisiin ja saisin potkut. Pärjäisin koska olen niin viisas ja minulla on niin hyvä asenne.
En jäisi itkemään, märisemään ja uhrautumaan, vaan selviytyisin. Olen niin paljon parempi ihmisenä kuin ei selviytyjä uhriutujat.
Vaikka minua olisi koko lapsuuteni pieksetty ja lannistettu, tai minut olisi rankoilla tavoilla häväisty, nöyryytettu ja nujerrettu jo pikkulapsena, niin en välittäisi mitään.
Asenne se on joka ratkaisee. Ottakaas minusta mallia!
Tälläseen voittuiluun jaksat käyttää aikaasi mutta mitään positiivista tekemistä tai ajateltavaa et keksi? Miksi ylipäätään hengität happea täällä jos kaikki on niin pas kaa? En kertakaikkiaan ymmärrä ainaista valittamista ja itsesäälissä rypijöitä. Ja tiedätkö mitä, ei mun tarvikaan ymmärtää eikä mua kiinnosta mitä sä siitä ajattelet. Mä siirryn nyt paremmille vesille keskustelemaan muista aiheista, jatka sinä täällä säälinhakemista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minullakin oli vaikeaa, ja oli vastoinkäymisiä, silti minä päätin etten jää uhriutumaan, rypemään, märisemään ja sohvalle makaamaan. Minä selvisin ja se on ihan minun asenteestani vain kiinni.
Jokainen ja kaikki muut siis tällä perusteella voivat selviytyä ihan mistä tahansa ongelmasta. Kun vain tajuiaisivat olla niin kuin minä, eli vain päättää toimia ja tehdä asioita.
Niin helppoa sen on ja yksinkertaista. Minä pärjään koska olen niin ahkera, reipas ja sitkeä ja viisas.
Ne jotka eivät pääse töihin, eivät vain yritä. Ja ovat jokainen sormisuussa laiskottelemassa silkkaa tyhmyyttään ja laiskuuttaan.
Jokainen on oman onnensa seppä. Niin kuin minä minä minä minä minä minä.
Olen niin viisas ja ahkera ja hyvä. Pärjäisin 100% varmuudella ihan missä tahansa tilanteessa paremmin kuin laiska ja tyhmä. Koska olen niin hyvä.
Jos minulta kuolisi kaikki läheiseni, ja lapseni silmieni edessä, jos minulta menisi kaikki terveyteni ja taloni poltettaisiin ja saisin potkut. Pärjäisin koska olen niin viisas ja minulla on niin hyvä asenne.
En jäisi itkemään, märisemään ja uhrautumaan, vaan selviytyisin. Olen niin paljon parempi ihmisenä kuin ei selviytyjä uhriutujat.
Vaikka minua olisi koko lapsuuteni pieksetty ja lannistettu, tai minut olisi rankoilla tavoilla häväisty, nöyryytettu ja nujerrettu jo pikkulapsena, niin en välittäisi mitään.
Asenne se on joka ratkaisee. Ottakaas minusta mallia!
Nyt oli hyvää ironiaa! Tää kertaa sata.
Mielestäni jotkut ovat käsittäneet aloituksen väärin, esimerkiksi hän:
"Lähes kaikilla ihmisillä on vaikeuksia elämässä, ihan valtavia. Minä vaihtaisin homekämpän ja työpaikkakiusaajat riemusta kiljuen omaan, isäni ja siskoni syöpään ja veljeni mielenterveysongelmiin. Näetkö? KAIKILLA on jotain.
Jotenkin nykyään on yleistynyt ajattelu että kaikki on jonkun muun syy, yhteiskunnan pitäisi antaa kaikki, vastoinkäymisiä on vain mulla ja en kestä mitään enkä varsinkaan yritä ollenkaan kun ei tule mitään."
Itse käsitin aloituksen näin:
Jokaisesta vastoinkäymisestä ei kuulu syyttää yhteiskuntaa ja universumia ja kaikkea ulkopuolista. Omista mokista ja epäonnistumisista kuuluu ottaa vastuu. MUTTA meidän ei tarvitsisi tuomita ja osoittaa syyttävällä sormella muita, joilla menee heikommin kuin meillä itsellämme. Etenkin jos emme tiedä epäonnistuneen yksilön taustaa, on lapsellista, ilkeää ja typerää syyllistää häntä tilanteestaan. Kukaan ei häviä siinä, että koitamme ymmärtää toisiamme ja toistemme vaikeuksia paremmin. Se ei tarkoita sitä, etteikö myös yksilö ole vastuussa omista tekemisistään ja töppäyksistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotkut ovat käsittäneet aloituksen väärin, esimerkiksi hän:
"Lähes kaikilla ihmisillä on vaikeuksia elämässä, ihan valtavia. Minä vaihtaisin homekämpän ja työpaikkakiusaajat riemusta kiljuen omaan, isäni ja siskoni syöpään ja veljeni mielenterveysongelmiin. Näetkö? KAIKILLA on jotain.
Jotenkin nykyään on yleistynyt ajattelu että kaikki on jonkun muun syy, yhteiskunnan pitäisi antaa kaikki, vastoinkäymisiä on vain mulla ja en kestä mitään enkä varsinkaan yritä ollenkaan kun ei tule mitään."
Itse käsitin aloituksen näin:
Jokaisesta vastoinkäymisestä ei kuulu syyttää yhteiskuntaa ja universumia ja kaikkea ulkopuolista. Omista mokista ja epäonnistumisista kuuluu ottaa vastuu. MUTTA meidän ei tarvitsisi tuomita ja osoittaa syyttävällä sormella muita, joilla menee heikommin kuin meillä itsellämme. Etenkin jos emme tiedä epäonnistuneen yksilön taustaa, on lapsellista, ilkeää ja typerää syyllistää häntä tilanteestaan. Kukaan ei häviä siinä, että koitamme ymmärtää toisiamme ja toistemme vaikeuksia paremmin. Se ei tarkoita sitä, etteikö myös yksilö ole vastuussa omista tekemisistään ja töppäyksistään.
Hei kiitos, sä kiteytit täydellisesti mun aloituksen idean!
-ap
Vaikea asia, mutta lähes kaikilla meillä on vastoinkäymisiä. Toki varmasti jossain on ihminen, jolla on varakkaat, rakastavat vanhemmat, suurin tragedia on lapsena kuollut marsu ja ainoa sairaus on flunssa kerran viiteen vuoteen. Mutta useimmilla ihmisillä on haasteita ja haastavia aikoja elämässä, siltikin onnistuvat rakentamaan elämäänsä. Vaikka koulutus menisi pieleen, unelmatyö vaihtuisi lidlin kassaan, puoliso löytäisi puolet nuoremman uuden ja lapsilla olisi autismi. Elämä vain usein ei mene niin kuin luulee, eikä siihen voi jäädä suruun vellomaan.
Maailmassa on vain jostain syystä kasa ihmisiä, joilla on aina rankkaa, yhteiskunta on heitä vastaan, heillä on kaikki sairaudet, kaikki jättää ja aina kiusataan. Vaikka kaikkien muidenkin elämä on ihan samanlaista, välillä peetä ja välillä kivaa. Yleensä, kun ihmiseen tutustuu, niin nopeasti huomaa onko hän sairastunut masennukseen, joutunut työttömäksi, ei löydä parisuhdetta, työpaikkakiusattu vai krooninen uhriutuja. Niille joilla elämäntilanne on vaikea empatiaa ja myös apua riittää ja siksi meillä hyvinvointivaltiokin on voimissaan. Mutta lähes kaikkia ärsyttää ihmiset jotka, vain valittavat tekemättä mitään ja elävät yhteiskunnan varoilla ja kokevat olevansa kaikessa uhreja, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Se että yritykselläsi ei ole varaa tarjota asiallista työsopimusta ja palkkaa työntekijöille kertookin jo kaiken tarpeellisen.
Ennen tunnettiin sellainen käsite kuin yhteiskuntavastuu ja heikommillakin lahjoilla pystyi kävelemään sisään moneen paikkaan ja pääsemään vakituiseen palkkatyöhön kiinni. Nyt voi jokainen miettiä, miksi syrjäytyminen ja mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Työn saamisesta on tehty loputon temppusirkus, josta ei tarvitse edes työntekijälle aina maksaa palkkaa.
Ja montako (vajaakuntoista) sinä työllistät? Niinpä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotkut ovat käsittäneet aloituksen väärin, esimerkiksi hän:
"Lähes kaikilla ihmisillä on vaikeuksia elämässä, ihan valtavia. Minä vaihtaisin homekämpän ja työpaikkakiusaajat riemusta kiljuen omaan, isäni ja siskoni syöpään ja veljeni mielenterveysongelmiin. Näetkö? KAIKILLA on jotain.
Jotenkin nykyään on yleistynyt ajattelu että kaikki on jonkun muun syy, yhteiskunnan pitäisi antaa kaikki, vastoinkäymisiä on vain mulla ja en kestä mitään enkä varsinkaan yritä ollenkaan kun ei tule mitään."
Itse käsitin aloituksen näin:
Jokaisesta vastoinkäymisestä ei kuulu syyttää yhteiskuntaa ja universumia ja kaikkea ulkopuolista. Omista mokista ja epäonnistumisista kuuluu ottaa vastuu. MUTTA meidän ei tarvitsisi tuomita ja osoittaa syyttävällä sormella muita, joilla menee heikommin kuin meillä itsellämme. Etenkin jos emme tiedä epäonnistuneen yksilön taustaa, on lapsellista, ilkeää ja typerää syyllistää häntä tilanteestaan. Kukaan ei häviä siinä, että koitamme ymmärtää toisiamme ja toistemme vaikeuksia paremmin. Se ei tarkoita sitä, etteikö myös yksilö ole vastuussa omista tekemisistään ja töppäyksistään.
Missä se yksilön vastuu omista tekemisistään ja töppäyksistään käytännnössä tässä yhteiskunnassa näkyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Miten siis joku Afrikassa on tyyliin kävellyt aavikon yli ja lähtenyt kouluun ja sitten päässyt meidän eurooppalaisten standardeilla ihan normaaliin elämään (samat stoorit voi löytää myös Aasiasta), mutta Suomessa ei koko tämän tukiverkoston voimallakaan joku jaksa ponnistaa sieltä sohvalta? Selitykset vain loppuu kesken.
Se on sitkeämpi. Tuo karrikoitu matka on hyvä karsintamenettely. Jos tosta selviää on sitkeä. Se suomalainen syrjäytynyt ei olisi jaksanut. Eikä moni sieltä Afrikastakaan. Ja tähän päälle se tuurin merkitys.
Pitäisiköhän sinunkin lähteä sinne Afrikan aavikoille haahuilemaan? Varmaan haluat osoittaa kaikille olevasi sitkeämpi kuin se "suomalainen syrjäytynyt" ja todistaa oman ylivertaisuutesi elämän realiteettien edessä. Mitä vielä odotat, nyt varaamaan lentolippuja, mars!
IS: Suomalaismies joutui hyeenalauman raatelemaksi Afrikassa- Halusi todistaa olevansa sitkeämpi kuin pitkäaikaistyötön.
Afrikkalaiset ihmeissään: "Sinne hän vain lähti, ilman vettä, ilman varusteita. Sanoi selvitytyvnsä ihan mistä vain. Prkl. Yritimme puhua hänelle järkeä, mutta hän sanoi etteivät elämän vastoinkäymiset lannista häntä."
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin paljon sairautta ja henkistä ongelmaa ettei mikään onnistu, ei ilmaiset harrastukset, ei vapaaehtoistyö, ei itsensä sivistäminen tai opiskelu netin ilmaiskursseilla, ei ihmisiin tutustuminen puistoissa tai muuallakaan, niin eikö voi hyväksyä tilannetta ja antaa olla? Nautit niistä asioista sitten vaan mitä kotona voit yksinäsi puuhastella? Jos kukaan ei tiedä sinusta mitään (koska olet erakoitunut etkä voi osallistua monien syiden talia mihinkään) niin kukaan ei voi sinua myöskään paheksua. Ole sellainen kuin olet ja lopeta itsesi vertaaminen muihin. Nosta tukirahaa ja katsele Netflixiä hyvällä omalla tunnolla, mutta lakkaa valittamasta.
Aloittajalleko osoitit tuon alentuvan tekstisi vai kenelle?
Kerrotko vielä mitä hän on valittanut?
Itselläni on sairautta ja voimavarat hyvin vähäiset. Olen sivistänyt itseäni esim. avoimessa yliopistossa ja tehnyt fyysisen kuntoni eteen edes sen vähäisen mitä pystyn. Se ei ole tuomitseville ihmisille yhtään mitään ja olen varmasti monen mielestä vain laiska, tyhmä ja heittäytynyt tilanteeseeni avuttomana.
En valita koskaan rahan puutteesta enkä muutenkaan valita kenellekään mitään.
Olen kohtalaisen tyytyväinen elämääni, silloin tällöin. Ja se siedettävä elämä on minulle se minkä eteen taistelen.
Sanon vaan, että KAIKKI EI OLE AINA ITSESTÄ KIINNI!
Lue uudestaan tuo minkä oikein capslokkasin sulle!
LUE SE VIELÄ KERRAN!
JA SEN JÄLKEEN TAO TYPERÄÄN KALLOOSI, ETTEI TUON FAKTAN TOTEAMINEN OLE VALITTAMISTA!!!!
Olen kyllästynyt tuollaisiin ihmisiin joille heikommassa asemassa olevan ihmisen ihan mikä tahansa toteamus on VALITTAMISTA!!!
MIKSI V*TUSSA AJATTELET SEN OLEVAN VALITTAMISTA? MIKSI!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia, mutta lähes kaikilla meillä on vastoinkäymisiä. Toki varmasti jossain on ihminen, jolla on varakkaat, rakastavat vanhemmat, suurin tragedia on lapsena kuollut marsu ja ainoa sairaus on flunssa kerran viiteen vuoteen. Mutta useimmilla ihmisillä on haasteita ja haastavia aikoja elämässä, siltikin onnistuvat rakentamaan elämäänsä. Vaikka koulutus menisi pieleen, unelmatyö vaihtuisi lidlin kassaan, puoliso löytäisi puolet nuoremman uuden ja lapsilla olisi autismi. Elämä vain usein ei mene niin kuin luulee, eikä siihen voi jäädä suruun vellomaan.
Maailmassa on vain jostain syystä kasa ihmisiä, joilla on aina rankkaa, yhteiskunta on heitä vastaan, heillä on kaikki sairaudet, kaikki jättää ja aina kiusataan. Vaikka kaikkien muidenkin elämä on ihan samanlaista, välillä peetä ja välillä kivaa. Yleensä, kun ihmiseen tutustuu, niin nopeasti huomaa onko hän sairastunut masennukseen, joutunut työttömäksi, ei löydä parisuhdetta, työpaikkakiusattu vai krooninen uhriutuja. Niille joilla elämäntilanne on vaikea empatiaa ja myös apua riittää ja siksi meillä hyvinvointivaltiokin on voimissaan. Mutta lähes kaikkia ärsyttää ihmiset jotka, vain valittavat tekemättä mitään ja elävät yhteiskunnan varoilla ja kokevat olevansa kaikessa uhreja, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.
Mun vastoinkäymiset ja sairaudet oli sellaisia, että muutamalla ammattilaisellakin on suu auennut, et miten voi nuorelle ihmiselle tullakin noin paljon kannettavaa ja taakkaa. Vastoinkäymiset eivät aina jakaudu tasan ja aiemmalla elämänkululla on myös vaikutus. Jos sun lapsuus on ollut pääosin ihan hyvä, niin selviydyt ehkä helpommin aikuisena vastoinkäymisistä. Toisilla taas niitä kasautuu vuosien mittaan ja lopulta voi kamelin selkä katketa. Esimerkiksi jos sut on pieksetty ja latistettu jo lapsena, niin vanhempana saatat jopa tiedostamatta hakeutua vahingoittaviin suhteisiin. Tai koet ison trauman (menetät läheisen henkirikoksen uhrina, joudut vakavan väkivallan uhriksi, isoon onnettomuuteen) ja jos taustalla on vielä muita ikäviä asioita, se voi olla viimeinen tikki. Osa selviää joo, mutta pointti on se, ettei kaikilla ole samanlaisia voimavaroja ja samanlaista terveydentilaa. Masennusta ja mielenterveysongelmia ei valita, ne valitsee sut. Oma asenne toki merkkaa paranemisessa, mutta sekään ei aina paranna masennusta. Se voi kroonistua ajan kanssa tai alentaa stressinsietokykyä niin, ettei mihinkään vaikka kokiaikatöihin kykene.
Vajaakuntoisille, masentuneille, pitkäaikaistyöttömille, selkävaivaisille ja muille meille asennevammaisillehan on pilvin pimein töitä joka paikassa. Sen kun vaan menee ja kävelee ovesta sisään.
Joku pässi tuolla totesi, että jokainen pystyy elättämään itsensä ja maksamaan omat laskunsa.
JOO IHAN VARMAAN ILMAISTÖILLÄ PYSTYY JOOOO!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun todetaan, että kaikki ei ole aina itsestä kiinni ja monet ulkopuoliset tekijät vaikuttaa elämänkulkuun, se on joidenkin päässä yhtä kuin "jatkuvaa märinää, valittamista ja uhriutumista sohvalla Netflixiä katellen ja kaljaa kitaten" :D Aika hauska päätelmä tosta. Tosin onhan tää tuttu mantra työttömyyskeskuleuissa. Ne juo vaan kaljaa sohvalla, nostaa suuria tukia ja elelee herroiksi.
Noilla ihmisillä joiden mielestä kaikki on itsestä kiinni ja jokaisen elämässä on samat määrät epäonnea ja onnea, ja oman onnen seppänä mennään, ei ole yhtä ominaisuutta. Heiltä puuttuu intrapsyykkinen ja interpsyykkinen älykkyys. Ovat eräänlaisia hahmotushäiriöisiä tuolla saralla.
Lukihäiriöiselle on vaikea hahmottaa tekstiä. Inter- ja intapsyykkisesti heikkolahjaiselle on mahdotonta ymmärtää, että sieltä oman persreikäsen ympäryksen yksittäisesta tapauksesta ei voi yleistää kaikkia koskevaa totuutta.
Tuollaiset heikkolahjaiset ihmiset tosissaan uskovat tuohon "kun minäkin, niin jokainen" pas*aansa.
Eivät ymmärrä ja hahmota, että asiat ovat monimutkaisempia. Ja ihmisten elämänkulussa, tapahtumissa ja onnenpotkuissa ja vastoinkäymisissä on ÄÄRETTÖMÄN paljon eroaivaisuuksia.
Se on vaikea ymmärtää.
Tuollaiset heikkolahjaiset uskovat kuin uskovaiset, että ihan kuka tahansa jaksaa loputtomasti tyrmäyksiä, kärsimystä, uupumusta, kipua ja henkistä kärsimystä kun vain lässyttelee menemään.
Heikkolahjainen perustelee sen jollain oman elämänsä tapahtumalla, jossa hänellä itsellään oli jalka poikki, mutta hän ei ajautunutkaan spruguksi sen vuoksi. Heikkolahjainen päättelee tuon tapauksen tiimoilta, että hän on aivan mahtava ihminen ja jotkut muut olisivat luovuttaneet elämänsä kokonaan pois hänen sijassaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun todetaan, että kaikki ei ole aina itsestä kiinni ja monet ulkopuoliset tekijät vaikuttaa elämänkulkuun, se on joidenkin päässä yhtä kuin "jatkuvaa märinää, valittamista ja uhriutumista sohvalla Netflixiä katellen ja kaljaa kitaten" :D Aika hauska päätelmä tosta. Tosin onhan tää tuttu mantra työttömyyskeskuleuissa. Ne juo vaan kaljaa sohvalla, nostaa suuria tukia ja elelee herroiksi.
Toisaalta aika mielenkiintoista. Miten joku voi ajatella noin?
Miten ja miksi jotkut luovat päässään jonkun olkiukon tai 400 000 olkiukon lauman, joista jokainen on ruikuttava, avuton, huono, heikko, tyhmä, laiska, eikä ikinä yritä mitään?
Mitä tuollainen valheellinen kuvitelma muista ihmisistä palvelee? Mitä ihminen siitä itselleen saa?
Tästäkin ketjusta huomaa miten tärkeää olisi, että ihmiset saisivat oikeasti apua mielenterveysongelmiin. En siis tarkoita, että me kaikki keskustelijat olisimme hulluja, vaikka muutama tällä palstalla on aina mukana. Vaan sitä, että monella on ja moni tuntee ihmisiä, joilla on lapsuuden traumoja, masennusta ja muita ongelmia. Sitten me joilla ongelmia on eivät saa apua ja osa jää syrjäytyneiksi, pitkäaikaistyöttömiksi, päihderiipuvaisiksi ja muuten vaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Jos apua olisi ollut saatavilla, iso osa niistä ns. sossupummeista olisikin onnellisia ns. normaaleja ihmisiä.
Oman kokemuksen mukaan empatiaa riittää suurimmilla osalla ihmisiä. Palstoilla ja netissä riehuvat suurimmat ääliöt, olemassa muka hauskoja. Ja ihmisiä ärsyttää ne oikeat yhteiskunnan hyväksikäyttäjät, ne jotka vaan eivät halua herätä aamulla ja juoda kaljaa, ilman työn aiheuttamaa häiriötä. Usein heillä on myös jostain käsittämättömästä syystä puoliso, joka käy töissä ja tekee kaikki kotityöt. Heille ei riitä empatia minullakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minullakin oli vaikeaa, ja oli vastoinkäymisiä, silti minä päätin etten jää uhriutumaan, rypemään, märisemään ja sohvalle makaamaan. Minä selvisin ja se on ihan minun asenteestani vain kiinni.
Jokainen ja kaikki muut siis tällä perusteella voivat selviytyä ihan mistä tahansa ongelmasta. Kun vain tajuiaisivat olla niin kuin minä, eli vain päättää toimia ja tehdä asioita.
Niin helppoa sen on ja yksinkertaista. Minä pärjään koska olen niin ahkera, reipas ja sitkeä ja viisas.
Ne jotka eivät pääse töihin, eivät vain yritä. Ja ovat jokainen sormisuussa laiskottelemassa silkkaa tyhmyyttään ja laiskuuttaan.
Jokainen on oman onnensa seppä. Niin kuin minä minä minä minä minä minä.
Olen niin viisas ja ahkera ja hyvä. Pärjäisin 100% varmuudella ihan missä tahansa tilanteessa paremmin kuin laiska ja tyhmä. Koska olen niin hyvä.
Jos minulta kuolisi kaikki läheiseni, ja lapseni silmieni edessä, jos minulta menisi kaikki terveyteni ja taloni poltettaisiin ja saisin potkut. Pärjäisin koska olen niin viisas ja minulla on niin hyvä asenne.
En jäisi itkemään, märisemään ja uhrautumaan, vaan selviytyisin. Olen niin paljon parempi ihmisenä kuin ei selviytyjä uhriutujat.
Vaikka minua olisi koko lapsuuteni pieksetty ja lannistettu, tai minut olisi rankoilla tavoilla häväisty, nöyryytettu ja nujerrettu jo pikkulapsena, niin en välittäisi mitään.
Asenne se on joka ratkaisee. Ottakaas minusta mallia!
Tälläseen voittuiluun jaksat käyttää aikaasi mutta mitään positiivista tekemistä tai ajateltavaa et keksi? Miksi ylipäätään hengität happea täällä jos kaikki on niin pas kaa? En kertakaikkiaan ymmärrä ainaista valittamista ja itsesäälissä rypijöitä. Ja tiedätkö mitä, ei mun tarvikaan ymmärtää eikä mua kiinnosta mitä sä siitä ajattelet. Mä siirryn nyt paremmille vesille keskustelemaan muista aiheista, jatka sinä täällä säälinhakemista.
Mistä olet tyhmään päähäsi saanut ajatuksetn, etten MITÄÄN positiivistä tekemistä keksi?
Ethän sinä tiedä elämästäni mitään? Mikä luulet olevasi? Jos muka tiedät elämästäni ja tekemisistäni kaiken, niin ala luetella esimerkiksi työ- ja koulutushistoriani?
Kerro toki kun tiedät!
Olet niin tyhmä aasi, ettet ymmärrä itse olevasi se märisijä ja tärisijä.
Olet niin vajaaälyinen möllykkä, ettet ymmärrä olevasi heikoista ihmisistä heikoin.
Sinusta paistaa se heikkous jokaiselle lukijalle. Klassista projiointia on tuollainen toisten syyttely itsesäälissä rypijöiksi, kun se negatiivinen älisijä löytyy omasta peilistäsi.
Olet täysi pask*housu koko ihminen. Sinulla ei ole yhtä ainoaa ihmistä elämässäsi joka vilpittömästi arvostaisi sinua ihmisenä. Kukaan ei sinua rakasta tai ihaile.
Olet pelkkä typerä työpaikkasi ja nolon ja tylsän näköinen kämppäsi. Kun sinä kuolet, kukaan ei jää muistelemaan sinun typeriä kenkiäsi, housujasi, sinun typerää menopeliäsi ja sinun noloakin nolompiakin lomakuviasi.
BYE BYE!!!!
95% teistä märisijöistä oli nykyisessä jamassa 5 vuotta sitten ja vuosi sitten, on vuoden kuluttua ja taas viiden vuoden kuluttua.
Alue: Aihe vapaa
Jos on niin paljon sairautta ja henkistä ongelmaa ettei mikään onnistu, ei ilmaiset harrastukset, ei vapaaehtoistyö, ei itsensä sivistäminen tai opiskelu netin ilmaiskursseilla, ei ihmisiin tutustuminen puistoissa tai muuallakaan, niin eikö voi hyväksyä tilannetta ja antaa olla? Nautit niistä asioista sitten vaan mitä kotona voit yksinäsi puuhastella? Jos kukaan ei tiedä sinusta mitään (koska olet erakoitunut etkä voi osallistua monien syiden talia mihinkään) niin kukaan ei voi sinua myöskään paheksua. Ole sellainen kuin olet ja lopeta itsesi vertaaminen muihin. Nosta tukirahaa ja katsele Netflixiä hyvällä omalla tunnolla, mutta lakkaa valittamasta.