Miten uskovaiset selittää neandertalilaiset ja muut?
Nykyihmisillä on todistettavasti ainakin neandertalilaisten ja denisovanihmisten geenejä. Miten uskovaiset selittää tämän? Onko nykyajan ihmiset osittain eläimiä vai loiko jumala ihmisen sellaiseksi alkukantaiseksi esi-ihmiseksi, joka muistutti enemmän apinaa kuin nykyihmistä?
Kommentit (155)
Hohhoijaa.. mikäli oikeasti kiinnostaisi niin olisi melko helppo selvittää. Lur vaikka luominen.fi-sivuilta, mutta tuskinpa niin paljon kiinnostaisi. Mutta pitää kysellä vaikkei vastaukset kiinnosta.
On aivan mahdotonta pystyä rakentavaan ja puolueettomaan keskusteluun uskovaisten kanssa.
Ei kannata edes yrittää, täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Raukat ovat sokeita, kuuroja ja aivopestyja uskontojensa ja pappis-säädyn toimesta.
Mikään fakta tai totuus ei saa heidän ohjemoitua mieltään kääntymään.
No mitä ateisti sitten kyselee jas vastaus ei kiinnosta? Katsele peiliin vaan kun ihmettelet miksi keskustelusta ei tule mitään. Ja samat sanat, ateistien kanssa ei voi keskustella. Kaikenlisäksi tulee haukkuja. Ollaan muka aivopestyjä. Ihan saman voisin sanoa sinulle, mutta en sano.
Miksi ateistin on noin vaikeaa ymmärtää, Jumala loi maailman 7 päivässä. Tosin Jumalalle yksi päivä on tuhat vuotta ja tuhat vuotta yksi päivä. Eli Jumala loi maailman 7000 vuodessa, pirun lukemana.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa.. mikäli oikeasti kiinnostaisi niin olisi melko helppo selvittää. Lur vaikka luominen.fi-sivuilta, mutta tuskinpa niin paljon kiinnostaisi. Mutta pitää kysellä vaikkei vastaukset kiinnosta.
Suurin osa uskovaisista ei ole nuoren maan kreationisteja, jotka uskoo tuollaista puppua.
Katso tämä tv7 seiskalta jos haluat tietää
Osa 1
https://www.tv7.fi/arkki/raamattu-evoluutio-ja-arkeologia/ihmisfossiili…
Osa 2
https://www.tv7.fi/arkki/raamattu-evoluutio-ja-arkeologia/ihmisfossiili…
Tai siis miten kreationistit selittää. Useimmat meistä uskovaisista nykyään uskomme ihan evoluutioteoriaan, ainakin luterilaisista.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa.. mikäli oikeasti kiinnostaisi niin olisi melko helppo selvittää. Lur vaikka luominen.fi-sivuilta, mutta tuskinpa niin paljon kiinnostaisi. Mutta pitää kysellä vaikkei vastaukset kiinnosta.
Miksi annoit noin ylimielisen vastauksen, joka ei edes vastaa kysymykseen kuin korkeintaan osittain? Luominen.fi-sivuilla ei puhuta denisovanihmisestä sanaakaan.
ööh, minua kiinnostaa miten todella yksinpuhelulla Jumalalle saavutetaan se ikuinen elämä. Siis montako ikuisesti elävää ihmistä edes on maapallolla?
Sen voisi käsittää hindulaisen uudelleen syntymisen periaatteen kautta paremmin mutta ei samaa 2000 vuotta vanhaa ohjelmaa (hienosti siellä ed. mainittu) toistellen homma pelaa.
Eritoten eri vastaanotto-paketin ottavat sitten lokeroituvat paremmiksi ihmisiksi kun Jumalan oppien kautta heitä tulee arvostaa enemmän. Synti pilaa elämän, mutta miksi Jumala ei halua monenlaisia eläjiä omina itseinään olevan?
Eiköhän ne naantalilaiset eli nådendalilaiset ole polveutuneet keski-eurooppalaisista.
Olemme kaikki vajavaisia, toiset vaan ovat hyväksyneet levansa myös syntisiä ja ruoilleet anteeksiantoa Jeesukselta= tullut uskoon. Miten maailmn luominen yms tapahtui ns. kirjaimellisesti on vain osa mahdollista ihmisen löytämää totuutta. Pelastava totuus on yksinkertainen= usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Sitä esim edesmennyt Billy Graham julisti, parannuksenteoen lisäksi ja se toimii. Emme tule Jumalaa tuntemaan viisasteluilla.
Tulipa virheitä, sorryy, kiirus...
Miksi neandertalilaisille sun muille täytyisi löytyä joku erityinen uskonnollinen selitys? Raamattu ei ole biologian oppikirja eikä se ole kristinuskolle mikään ongelma, jos joitain kysymyksiä jää avoimeksi. Jumala loi ihmisen riippumatta siitä, muistuttiko ihminen aluksi enemmän apinaa vai nykyihmistä ja onko taivaassa myös neandertalilaisia vai ei.
Niin, kuka ne fossiilit on pannut sinne löydettäviksi. 😁
Vierailija kirjoitti:
On aivan mahdotonta pystyä rakentavaan ja puolueettomaan keskusteluun uskovaisten kanssa.
Ei kannata edes yrittää, täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Raukat ovat sokeita, kuuroja ja aivopestyja uskontojensa ja pappis-säädyn toimesta.
Mikään fakta tai totuus ei saa heidän ohjemoitua mieltään kääntymään.
Suurin osa maailmasta ei ole selvillä siitä, että se "on pahan vallassa". (1. Joh. 5:19). Saatana käyttää ihmisissä asuvaa ylpeyttä saadakseen heidät itsensä ja suuruutensa valtaamiksi, ja tämä on vaikuttanut kaikilla ihmisyyden tasoilla. Hänen päämääränsä on, että ihmiset olisivat niin varmoja omista inhimillisistä kyvyistään, että se sulkee Jumalan kaiken ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Uskovaiset ovat tyranneja ja hirmuvaltiaita.
He haluavat pakolla pakottaa muut ihmiset elämään kuten he itse uskovat.
Eiköhän tuota pikemmin tee woke-uskovaiset, vasemmistolaiset intersektionaalit.
Olen uskovainen, joka ajattelee ettei Raamattu kerro maailman luomisesta kirjaimellisesti. Evoluutio oli Jumalan työväline.
Mä uskon Jumalaan mutta en ymmärrä miten neandertalilaiset liittyy siihen. Miten niitä pitäisi selittää uskonnon kautta? Jumala loi neandertalilaiset kuten kaiken muunkin? Uskontoja ja uskovaisia on erilaisia. En mä mitenkään kiellä evoluution olemassaoloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskovaiset ovat tyranneja ja hirmuvaltiaita.
He haluavat pakolla pakottaa muut ihmiset elämään kuten he itse uskovat.
Eiköhän tuota pikemmin tee woke-uskovaiset, vasemmistolaiset intersektionaalit.
Suurin osa uskovaisista on suvaitsevaisia, klassisia liberaaleja. Pahimpia suvaitsemattomia ovat juuri itseään liberaaleiksi suvaitsevaisiksi kutsuvat. Liberaali ja konservatiivi ovat vaihtaneet merkityksen. Konservatiivit ovat suvaitsevaisenpia. Eivät esim. ole sensuroimassa tauluja ja lastenohjelmia, eivät canceloi ihmisiä vääristä mielipiteistä, antavat ihmisten itse päättää syömisestään, eivät ole kieltämässä sanoja sun muita suvivirsiä.
Että eivät ole Aatamin kansaa eli puhdasro****sia.