Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei todellakaan ole itsestä kiinni. On henkistä väkivaltaa syyllistää ihmistä asioista, joille hän ei voi mitään, kuten esimerkiksi sairastumiselle. Valtaosa ihmisistä on hyviä ihmisiä, jotka vastoinkäymisistä ja vallitsevista olosuhteista huolimatta yrittävät parhaansa. Olen niin kyllästynyt näihin toisia ulkopuolisen silmin arvosteleviin ja tuomitseviin m_ulkkuihin. Te ette tiedä kuinka painavia ne toisen taakat ovat ja mitä kaikkea se on jo yrittänyt.
Et sinäkään tiedä kuinka painavia niiden menestyjien taakat on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Minä en ainakaan ole koskaan sanonut noin ja juuri siksi, että lapsesta asti on pitänyt pärjätä yksin.
Menestys on korvien välissä. Minä olen menestynyt, kun olen lähtökohdista huolimatta tässä missä olen. Olen ollut sekä ahkera että onnekas että epäonninen. Elämä on toisenlaista kuin muilla, mutta se voisi olla paljon pahempaa.
Pysyn onnellisena, kun muistan asiat, joihin olen voinut vaikuttaa ja joiden eteen olen tehnyt työtä, rankasti. Keskivertoelämän haikailu tekee onnettomaksi, koska kierii menetyksissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli täähän on selvä: Ei koskaan tarvitse yrittää tai nähdä vaivaa, kun ap:n kaltaisten kehäpäätelmä takaa sen, että on aina löytyy joku hyväksyttävä selitys kaikelle laiminlyönnille.
Minä lupaan miettiä, ap, sinun kannanottojasi, jos sinä lupaat edes hetken miettiä voiko olla MYÖS mahdollista, et JOTKUT ihmisistä on vaan patalaiskoja, saamattomia, jotka kuvittelevat et on ok olla saamapuolella aina ja jotka ihan oikeesti kaipaavat potkua perseelle herätäkseen.
Missäs kohtaa sanoin, että "mitään ei tartte yrittää" ja olenko kieltäynt, etteikö niitä laiskoja olisi? Kyllä niitä on, mutta pitääkö heidän takiaan leimata kaikki, jotka eivät ole valinneet tilannettaan?
Kun tuo loppu on juuri se kinkkinen osa. Ne " jotka eivät ole valinneet tilannettaan" on niin kovin epäselvästi määriteltävissä oleva ryhmä. Joku on pyörätuolissa, masentunut, päihteidenkäyttäjä rikkinäisellä taustalla taistelee itsensä hyvään työhön ja rakastavaam perhe-elämään.
Onko se ahkeruutta, geenejä, hyvää tuuria, oikeaa asennetta - vai mitä se on? Mikä on
hänen oma panoksensa ja mikä johtunut ulkoisista tekijöistä? Kas kun meillä on taipumus selittää asioita siitä omasta näkökulmasta.Tämä on varmaan ikuisuuskysymys.
Edelleenkin, jotta sinne "hyvään työhön" pääsee, sun täytyy edetä haastatteluissa ja sut täytyy valita siihen. Sun täytyy löytää puoliso, joka haluaa myös lapsia ja joka kykenee niitä saamaan ja jonka kanssa voi jakaa arjen. Entä jos sellaista ei löydä? Entä jos sua ei palkata, vaikka kuinka yrität hakea töitä? Entä jos siellä töissä sua kiusataan? Totta kai se vaatii sen asennoitumisen, että haluaa tehdä töitä ja perheen, mutta loppupeleissä se on jonkun muun käsissä, saatko ne asiat vai et.
-ap
Voit jossitella elämäsi loppuun asti kaikkea mahdollista, jos niin haluat. Olen hyvin eri mieltä tuosta, että kaikki on loppupeleissä muiden käsissä.
Millä perusteella ihminen etenee työhaastatteluun? Tarjoamalla jotain itsestään, jotain minkä eteen on tehnyt työtä. Ei se ole pelkästään arpapeliä.
Ja ihmissuhteissakin auttaa huomattavasti kyky antaa itsestään jotain. Moni ikisinkku on hyvin raskasta, ruikuttavaa seuraa. Katkeria koko maailmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei todellakaan ole itsestä kiinni. On henkistä väkivaltaa syyllistää ihmistä asioista, joille hän ei voi mitään, kuten esimerkiksi sairastumiselle. Valtaosa ihmisistä on hyviä ihmisiä, jotka vastoinkäymisistä ja vallitsevista olosuhteista huolimatta yrittävät parhaansa. Olen niin kyllästynyt näihin toisia ulkopuolisen silmin arvosteleviin ja tuomitseviin m_ulkkuihin. Te ette tiedä kuinka painavia ne toisen taakat ovat ja mitä kaikkea se on jo yrittänyt.
Et sinäkään tiedä kuinka painavia niiden menestyjien taakat on.
Kyllä väittäisin, että tiedän siitäkin jotain. Tämän elämän aikana on tullut koettua asioita kolikon molemmilta puolilta. Kaikesta muusta olen selvinnyt, mutta terveyden menestyksestä en ainakaan vielä. On ollut aivan järkyttävää huomata, miten ihmiset ovat suhtautuneet tähän: ihan kuin olisin tahallaan sairastuttanut itseni. Miksi ihmeessä? On tässä ollut itselläkin ihan muut haaveet ja suunnitelmat tälle elämälle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei todellakaan ole itsestä kiinni. On henkistä väkivaltaa syyllistää ihmistä asioista, joille hän ei voi mitään, kuten esimerkiksi sairastumiselle. Valtaosa ihmisistä on hyviä ihmisiä, jotka vastoinkäymisistä ja vallitsevista olosuhteista huolimatta yrittävät parhaansa. Olen niin kyllästynyt näihin toisia ulkopuolisen silmin arvosteleviin ja tuomitseviin m_ulkkuihin. Te ette tiedä kuinka painavia ne toisen taakat ovat ja mitä kaikkea se on jo yrittänyt.
Et sinäkään tiedä kuinka painavia niiden menestyjien taakat on.
Kyllä väittäisin, että tiedän siitäkin jotain. Tämän elämän aikana on tullut koettua asioita kolikon molemmilta puolilta. Kaikesta muusta olen selvinnyt, mutta terveyden menestyksestä en ainakaan vielä. On ollut aivan järkyttävää huomata, miten ihmiset ovat suhtautuneet tähän: ihan kuin olisin tahallaan sairastuttanut itseni. Miksi ihmeessä? On tässä ollut itselläkin ihan muut haaveet ja suunnitelmat tälle elämälle!
*menetyksestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon itse jättänyt joitain etuuksia hakematta, vaikka olisin ollut oikeutettu niihin. Häpeä etuuksien nostostakin on todellista.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä menestys on? Todella harvalla on kiva duuni hyvällä palkalla, rakkaudentäyteinen perhe, ihana koti, mielenrauha, mahtava vapaa-aika ja lomat, hyvä terveys, arvostusta, virkistäviä ja tukevia ihmissuhteita ja aikaa kaiken tuon parissa ilman stressiä.
Täällä osalle on selvästi pelottava ajatus, että kaikki ei olekaan itsensä käsissä ja että periaatteessa koska vaan voi tapahtua mitä vain kamalaa. Seuraavalla kauppareissulla saatat joutua rikoksen uhriksi, onnettomuuteen tai saat soiton, että sun läheinen on kuollut. Tai lääkärin vastaanotolta sulta löydetään syöpä. On kauheaa tajuta, ettei kaikkeen (osaan totta kai voi) voi vaikuttaa ja että myös geeneillä, tuurilla ja onnella on merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-ap
Empatian ja myötätunnon puutekko se heikko-osaisten ongelma olikin? Minä kun luulin että se on köyhyys? Se empatia varmaan takoittaisi sitä, että heikommalla työpanoksella tai jopa työttömänä saisi kuitenkin saman palkan, kuin mitä muut työntekijät tehdystä työstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan pärjää, kykene, jaksa kuten toiset ja se on fakta? Mutta mitenkäs sitten? Miten niitä huonommin pärjääviä pitäisi auttaa ymmärtää? Jaettaisiko korvauksia ja sairaseläkkeitä kuin karkkeja? Kyllä toimivassa yhteiskunnassa pitää olla tietty painostus työhön ja itsensä työkykyisenä pitämiseen ja kehittämiseen, vaikka kuinka stressaisi ja ärsyttäisi.
No ehkä sitä empatiaa ja myötätuntoa voisi kehittää heitä kohtaan, jotka ei kykene samalla tavalla asioihin. Täälläkin näkyy kommenteissa, ettei osalla ole mitään ymmärrystä vähäosaisempia kohtaan, masennuksen ja uupumuksen mekanismeista, liiallisen stressin tuhoisuudesta tai vastoinkäymisten vaikutuksesta. Kukaan ei ole puhunut, että korvauksia pitäisi jakaa suuria summia, vaan ymmärtää, että moni heistä, jotka tukia saa tai tekee pätkäduunia, ei välttämättä kykene olemaan ahkera tai pääae töihin, vaikka kuinka hakisi ja halua olisi.
Itse näin muuten vierestä, kun menestynyt ja hyvin toimeentuleva läheiseni sairastui kovan stressin ja työnarkomanian takia. Ja hän lopulta kuoli siihen. Se ei ollut kaunista katseltavaa.
-ap
Vähempiosaiset eivät koskaan osoita empatiaa paremmin pärjääviä kohtaan, joten miksi pitäisi toisinpäinkään?
Tämä ja lainaamani kommentti tullee saamaan roppakaupalla 'alapeukkuja', mutta jos tätä jää pohtimaan, niin kysymyshän on aika validi. Toisinpäin katsoen, tulee aika usein mieleen, että ns. vähäosaiset näkevät paremmin elämässä menestyneet vain ja ainoastaan rahapusseina, joista voi tarpeen ja mielihalun mukaan nyysiä vastikkeetonta rahaa omaan käyttöön.
Ja se empatia-puoli on aika hakusessa myös näillä empatiastaan ylistetyillä ns. vähäosaisilla, sillä eipä ole paljoa näkynyt sitä empatiaa saati aitoa iloa siitä, miten joku on saattanut ylittää esteet ja menestyä. Sen sijaan ainoa, mitä menestynyt saa kuulla, on se että "olet saanut niin paljon, kyllä sulla on varaa" eli palataan takaisin ensimmäiseen kohtaan vrt. yleinen rahapussi. Toinen ihminen ei tiedä, mitä se menestynyt on saattanut joutua kestämään elämässään ja millaisten vaikeuksien kautta on päässyt eteenpäin.
Voin sanoa omakohtaisesti, että aika tympeää sekin on kuunnella, että kaikki mitä olen saavuttanut, on mukamas vain tullut kuin manulle illallinen, ilmaiseksi ja helposti, ilman omaa vaivaa, murhetta tai työtäkään. Mutta näin oletetaan ja päälle vi**uillaan, että pitäisi raottaa taas lompakkoa ja heitellä seteleitä ns. vähäosaisille hieman lisää.
Että sanoisin tästä hyvä- ja vähäosais-keskustelun osalta, että jos on syytä sysissä, niin on sepissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan pärjää, kykene, jaksa kuten toiset ja se on fakta? Mutta mitenkäs sitten? Miten niitä huonommin pärjääviä pitäisi auttaa ymmärtää? Jaettaisiko korvauksia ja sairaseläkkeitä kuin karkkeja? Kyllä toimivassa yhteiskunnassa pitää olla tietty painostus työhön ja itsensä työkykyisenä pitämiseen ja kehittämiseen, vaikka kuinka stressaisi ja ärsyttäisi.
Eri maissa on eri tapoja. Usassa työttömät saa oman osavaltion tuen päälle vielä 3000 dollaria tukea liittovaltiolta. Siksi Usa on niin ostovoimainen dynaaminen talous jossa ei kulutuskysyntälamaa tule.
Tämähän olisi hienoa jos EU pystyisi samaan, eli Eu liittovaltio maksaisi jokaisen eu maan oman tuen lisäksi tukea vaikkapa ostovoimaan nähden jonkun summan 1200€ kuussa. Eu alueen rahanjako on jo kyllä sinänsä erikoinen spektaakkeli.
Raha ei ole siis ilmeisesti nykyään mitään muuta kuin sopimuksia eli politiikkaa. Kultakanta ei toiminut, mutta tämä rahaa voi painaa ikuisesti, fiatsysteemi toimii. Se vaan että miten raha jaetaan on ongelma. Maailmahan sinällään on jo valmis ja robotit vie joskus sadan vuoden sisääm nekin vähät työt mitä ihmiset luulee vielä löytyvän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-apEmpatian ja myötätunnon puutekko se heikko-osaisten ongelma olikin? Minä kun luulin että se on köyhyys? Se empatia varmaan takoittaisi sitä, että heikommalla työpanoksella tai jopa työttömänä saisi kuitenkin saman palkan, kuin mitä muut työntekijät tehdystä työstä?
Tässä maassa on valtavat määrät sosiaalipalveluja ja tukia niille, jotka nyt ei vaan pärjää. Masennuksesta puhutaan ihan presidentin rouvia myöten ja se on täysin tunnettu ja hyväksytty asia. Jatkuvasti pyörii valtavia määriä erilaisia yksityiseen toimintaan perustuvia auttamisohjelmia, Hursteja myöten ja silti pitäisi vielä enemmän saada sitä empatiaa ja myötätuntoa. Eikö mikään riitä? Saataisiinko me, jotka pärjäämme omillamme edes hetken elää sitä omaa elämäämme ilman, että pitäisi olla taputtamassa ressukoita päälaelle.
Huonoista lähtökohdista ponnistaminen on todella vaikeaa, omasta kokemuksesta tiedän. Mutta mahdotonta se ei ole! Asenteella ja omien ajattelumallien kyseenalaistamisella on ollut suurin vaikutus. Alkkisperheen kasvattina ei ollut minkääntasoista tukea eikä tietämystä, joten kaikki on joutunut oppimaan itse. Henkinen irroittautuminen omasta suvusta ja sen tavoista sekä normeista oli, ja on edelleen, todella vaikeaa. On saanut kestää vähättelyä ja yksinäisyyttä, mutta onneksi parempaa seuraa on sitten saanut yliopistolta ja työpaikoilta.
Positiivisella asenteella, sisulla ja nöyryydellä pääsee pitkälle, mahdottomalta tuntuvien haasteidenkin yli. Yksin ei kukaan täällä pärjää: vaikeuksien tullen ei pidä jäädä yksin vaan pitää pyytää apua ja antaa sitä taas vuorollaan toiselle joka sitä tarvii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-ap
Etkö ole kysynyt työkyvyttömyyseläkkeelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan pärjää, kykene, jaksa kuten toiset ja se on fakta? Mutta mitenkäs sitten? Miten niitä huonommin pärjääviä pitäisi auttaa ymmärtää? Jaettaisiko korvauksia ja sairaseläkkeitä kuin karkkeja? Kyllä toimivassa yhteiskunnassa pitää olla tietty painostus työhön ja itsensä työkykyisenä pitämiseen ja kehittämiseen, vaikka kuinka stressaisi ja ärsyttäisi.
No ehkä sitä empatiaa ja myötätuntoa voisi kehittää heitä kohtaan, jotka ei kykene samalla tavalla asioihin. Täälläkin näkyy kommenteissa, ettei osalla ole mitään ymmärrystä vähäosaisempia kohtaan, masennuksen ja uupumuksen mekanismeista, liiallisen stressin tuhoisuudesta tai vastoinkäymisten vaikutuksesta. Kukaan ei ole puhunut, että korvauksia pitäisi jakaa suuria summia, vaan ymmärtää, että moni heistä, jotka tukia saa tai tekee pätkäduunia, ei välttämättä kykene olemaan ahkera tai pääae töihin, vaikka kuinka hakisi ja halua olisi.
Itse näin muuten vierestä, kun menestynyt ja hyvin toimeentuleva läheiseni sairastui kovan stressin ja työnarkomanian takia. Ja hän lopulta kuoli siihen. Se ei ollut kaunista katseltavaa.
-ap
Vähempiosaiset eivät koskaan osoita empatiaa paremmin pärjääviä kohtaan, joten miksi pitäisi toisinpäinkään?
Tämä ja lainaamani kommentti tullee saamaan roppakaupalla 'alapeukkuja', mutta jos tätä jää pohtimaan, niin kysymyshän on aika validi. Toisinpäin katsoen, tulee aika usein mieleen, että ns. vähäosaiset näkevät paremmin elämässä menestyneet vain ja ainoastaan rahapusseina, joista voi tarpeen ja mielihalun mukaan nyysiä vastikkeetonta rahaa omaan käyttöön.
Ja se empatia-puoli on aika hakusessa myös näillä empatiastaan ylistetyillä ns. vähäosaisilla, sillä eipä ole paljoa näkynyt sitä empatiaa saati aitoa iloa siitä, miten joku on saattanut ylittää esteet ja menestyä. Sen sijaan ainoa, mitä menestynyt saa kuulla, on se että "olet saanut niin paljon, kyllä sulla on varaa" eli palataan takaisin ensimmäiseen kohtaan vrt. yleinen rahapussi. Toinen ihminen ei tiedä, mitä se menestynyt on saattanut joutua kestämään elämässään ja millaisten vaikeuksien kautta on päässyt eteenpäin.
Voin sanoa omakohtaisesti, että aika tympeää sekin on kuunnella, että kaikki mitä olen saavuttanut, on mukamas vain tullut kuin manulle illallinen, ilmaiseksi ja helposti, ilman omaa vaivaa, murhetta tai työtäkään. Mutta näin oletetaan ja päälle vi**uillaan, että pitäisi raottaa taas lompakkoa ja heitellä seteleitä ns. vähäosaisille hieman lisää.
Että sanoisin tästä hyvä- ja vähäosais-keskustelun osalta, että jos on syytä sysissä, niin on sepissäkin.
Kuka täällä on nyt vaatinut, että sitä lompakkoa pitäisi raottaa jatkuvasti ja jaella seteleitä tosta noin vaan? Minä olen ainakin ihan tyytyväinen opiskelijana nyt, vaikka tuloni ovatkin pienet. Toivon toki, että valmistumisen jälkeen saisin vähän enemmän käteen.
Ns monilla menestyvilläkin on varmasti ollut myös vaikeuksia, mutta he eivät ole sairastuneet niistä, heillä on ehkä ollut terve työympäristö, he eivät ole olleet yt-neuvotteluiden kohteena, he eivät ole usein työskennelleet konkurssiuhan alla olevassa firmassa.
Mun mielestä kaupungin pitäisi rakennuttaa vuokratarjontaana kommuuneja. Jokaisella olisi oma lukollinen huone. Nämä huoneet olisivat halpoja, n 290€/kk. Niitä olisi 8 jokaisessa asunnossa. Keittiön ja yleiset tilat siivoaisi siivooja kerran kahdessa viikossa.
Näin saataisiin pääkaupunkiseudulle halpa yhteisöllinen asumismuoto. Syrjäytyminen vähenisi, kun olisi edes vähän sosiaalisuutta. Ei tämä kaikille ole, mutta hyvä vaihtoehto monelle. Halvassa pystyy säästämään.
Alue: Aihe vapaa
Luitko edes tuota itse loppuun? Ensimmäiset virkkeet osasit jopa kopsata. 5 vuotta vanha juttu ja moni asia jo muuttunut tuosta. Siinä käy selvästi ilmi, että kyvyttömyys on syynä useimmiten. Eli esim vanhukset jotka eivät ymmärrä, että niihin lääkkeisiin saa tukea. Lisäksi tuolla selvästi puhutaan siitä, että nimenomaan se, että toimeentulotukea haetaan sosiaalitoimistosta on ollut ongelma ja että vuonna 2017 hakuprosessi muuttui. Nyt on 2020.