Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Yhyy minun pitäisi saada kaikki sama kuin kovalla työllä opiskelleiden ja työtä tehneiden. Yhyy, en ole viitsinyt tehdä muuta kuin valittaa samalla kun yhteiskunta maksaa minulle kaiken. Yhyy, olen onnettomampi kuin afrikkalaiset nälänhädässään. Kaikki on muiden vika. Itse en voi tehdä mitään. Vaadin empatiaa (tukien lisäksi).
Tässäpä tämä ketju taas tiivistettynä.
Mutta kyllä se vaan niin on, että elämä ei ole reilua, ja tasan ei käy onnen lahjat. Ei sille mitään voi, jos tulee paha mieli kun saa ruusujen sijasta vain risuja, ja lahjakkaille vaan ojennellaan Oscareita ja Nobelin palkintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään työttömyys ei ole kokonaan yksilön oma vika tai valinta. Ei se ole kenenkään vika, useimmissa tapauksissa. Asioita sattuu ja tapahtuu jatkuvasti ilman, että niille on löydettävissä yhtään ainutta rationaalista selitystä.
Se, mikä meitä työllisiä ja kovatuloisia v*tuttaa on, että tästä "ei ole minun vika" väitteestä usein päädytään "siksi ansaitsen ilmaista rahaa" väitteeseen.
Eli KOSKA yksilö ei ole voinut itse vaikuttaa tilanteeseensa, niin MUIDEN IHMISTEN on kannettava tilanteen seuraukset.
On äärimmäistä itsekkyyttä kaataa oman elämänsä vaikeudet täysin sivullisten kanssaihmisten niskaan. Eivät he ole yhtään enempää syyllisiä sinun epäonneesi kuin mitä itse olet.
Alapa miettimään miten paljon olet itse saanut toisten selkänahasta.
Sinulla ei ole oikeasti vara mussuttaa, kun olet sokea sille mitä itse saat yhteiskunnalta ja muilta ihmisiltä.
Juurikin työtä tekevät ihmiset YLIPÄÄTÄNSÄ TEKEVÄT JOTAIN muiden ihmisten eteen, joten siinä mielessä aika tragikoominen tämä viestisi.
Oletpa tyhmä. Olen ollut työelämässä ja maksanut veroja. Olen palanut loppuun ja sairastunut pahasti, koska TEIN VÄHÄN LIIKAA!!!
Kun olen ollut työttömänä, OLEN TEHNYT MUIDEN ETEEN SILLOINKIN!
Sinä et tiedä miten paljon olen uhrannut aikaani, voimavarojani, osaamistani ja tehnyt töitä muiden eteen.
Minä en usko että olet mikään hyvä ihminen ja oikeasti ajattelisit yhtään ketään muuta kuin omaa itseäsi.
Sinulla on työpaikka, josta saat palkkaa, saat työterveyshuollon, saat lomat, saat lomarahat ja saat kaiken.
Se mitä siellä töissäsi käyt pätemässä ja toisia kiusaamassa, ei ole edes missään suhteessa siihen sinun olemattomaan panokseesi.
Olet pelkkä pa*kahousu joka kuvittelee olevansa maailman kuningas/kuningatar, vain koska olevinaan kustannat muiden elämisen. Mikä ei edes pidä paikkaansa.
SINÄ KÄYT TÖISSÄ OMAN PER*EESI TAKIA, ET MUIDEN!
JOTEN TURPAS KIINNI!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
Esim. itse yritin vuosia ja taas vuosia pelastaa itseni mutta masennus yms. vei voiton. En onnistunut pelastamaan itseäni.. ja meitä on tässä maassa paljon. Valinnat ei vaikuttanut mitenkään mihinkään.
Työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut vm.-91
Eläkkeelle päästään, ei jouduta. Varsinkin työkyvyttömyyseläkkeelle pääsy on saman arvoinen onnenpotku kun keskimääräistä suurempi lottovoitto.
Olen pärjännyt elämässä hämmästyttävän hyvin lähtökohtiini nähden: vartuin alkoholistisessa ja monin tavoin väkivaltaisessa perheessä, jossa osaa lapsista vihattiin ja alistettiin. Ensimmäinen lastensuojeluilmoitus minusta on tehty ollessani vähän reilu vuoden ikäinen. Tiedän että monelle kaltaiselleni ei käy hyvin ja tiedän varsin hyvin senkin, miten onnekas olen. Geeniperimäni on kaikesta huolimatta sen verran hyvä, etten ole persoonallisuushäiriöinen, olen sen verran älykäs, että haluan korjata kaiken sen mitä elämässäni on korjattavissa. Olen tehnyt paljon töitä itseni eteen ja työstänyt traumojani. Olen alisuoriutunut, jos koulutuksellisesti mitataan, mutta kouluttautumiseen menevät panokset olen käyttänyt terapiaan ja siihen, että traumatausta vaikuttaisi mahdollisimman vähän elämääni.
Mutta tämä ei suinkaan ole minun ansiotani. Olen käyttänyt sitä älykkyyttäni hyödykseni, minkä olen geenieni myötä saanut. Lisäksi temperamenttipiirteeni ovat ilmeisen otolliset sen suhteen, että olen selviytynyt sellaisesta lapsuudesta, joista lähes kaikki muut vammautuvat paljon pahemmin ja pysyvästi. Resilienssini on ilmeisen korkea, sekin on lahjaksi saatua geenien ansiosta. Ja joitakin onnenkantamoisia on ollut matkassa sen suhteen, että elämässäni oli edes yksi aikuinen, joka aidosti rakasti minua, vaikka hänkin on epävakaa monin tavoin.
En voisi koskaan mennä huutelemaan kenellekään, että miksi sinä olet tuollainen luuseri kun minäkin olen selviytynyt siitä ja tuosta. Tiedostan sen niin hyvin, miten onnekas olen ollut esim. sen suhteen, että sopeudun todella helposti muutoksiin, olen temperamentiltani ennemmin positiivisuuteen taipuvainen, olen ulospäinsuuntautunut, avoin ja rohkea. Eikä minulla ole neurologisia poikkeavuuksia esim. aspergeria. En ole pakkomielteinen ja neuroottinen. Ja olen valtavan onnekas senkin suhteen, että älykkyyteni on riittävän korkea siihen, että näen ongelmat ja niiden juurisyyt ja etsin ratkaisuja ongelmiin. Liian monet sokeutuvat täysin sen suhteen, millainen vaikutus traumoilla ja huonoilla lähtökohdilla on aikuisuudessa. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot ovat onnettomat ja elämä on yhtä kaaosta ihmisten ymmärtämättä, että miksi näin onkaan.
Vierailija kirjoitti:
JAa joku poistatti viestini siitä, kun kerroin että kun näitä "töitä saa aina kun haluaa ja kaikki on itsestä kiinni" -tyyppejä tulee työkkäriin asiakkaaksi, niin ovat kaikista avuttomampia tapauksia. Saa kaiken vääntää rautalangasta ja luulevat olevansa työttömien kuninkaita, parempia kuin muut - eivät todellakaan ole. T. entinen työkkärin täti (tosin toimistohommissa, mutta kaiken ehdi nähdä ja kuulla), nykyään toisella alalla.
=D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä teksti ja paljon asiaa, mutta. Tässä kohdin tulee aina se ikävä mutta. Kaikki eivät menesty, kaikki eivät kykene olemaan ahkeria ja niin edespäin, mutta kenen vika se on? Tässä on oikeastaan se koko jutun ydin. Sehän ei ole millään tavalla sen menestyvän ystäväsi vika, että sinulla on reumaa, korvasärkyä, heikko lapsuus tai alkoholisti-isä. Tämän takia ei ole reilua vaatia häntä sitten maksamaan sinulle jotain; suoraan rahaa tai palveluja. Ja siitähän on kuitenkin kaiken kaikkiaan lopulta kyse. Ei ketään oikeastaan kiinnosta juuri sinun elämäsi siellä jossain mummon pirtissä, missä ostat toimeentulotuella tonnikalaa ja salaattia. Mutta se alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa, kun yleensä sinunlaisesi ihmiset tulevat vaatimaan lisää rahaa niiltä menestyviltä. Heidän vikansa ei sinun tilanteesi ole, mutta silti heidän pitäisi maksaa enemmän siitä, tästä ja tuosta. Tämä on se iso MUTTA tässä keskustelussa.
Ketkä on "minunlaisiani" ihmisiä? Minä en ainakaan vaadi yhtään mitään kuin että saan kuukausittain opintotuen ja asumistuen tilille, että pärjään. Toki toivoisin, että Suomessa olisi parempi palkkataso, sillä monilla palkoilla ei yksinkertaisesti pärjää kovin hyvin eikä se eroa juuri vaikka työttömyyskorvauksen tasosta. Tai työttömyyskorvauksen päälle ei saa tehdä esim. yritystoimintaa, koska tuet lähtee heti silloin. Kukaan ei ole väittänyt, että toisen vastoinkäymiset ovat ns. hyväosaisten vika. Osa meistä ei kehtaa edes kehtaa hakea kaikkia tukia (itse sinnittelin lähes vuoden ilman tukia pienillä säästöilläni ja osa-aikatyöllä, lopulta oli pakko turvautua tukeen) enkä tiedä, mistä tämä käsitys tulee, että vaaditaan muka käsi ojossa kaikkea. Tai no, on heitäkin joo, mutta se edustaa aika pientä osaa tästä "meidän mystisestä porukasta"
-ap
Vierailija kirjoitti:
Olen pärjännyt elämässä hämmästyttävän hyvin lähtökohtiini nähden: vartuin alkoholistisessa ja monin tavoin väkivaltaisessa perheessä, jossa osaa lapsista vihattiin ja alistettiin. Ensimmäinen lastensuojeluilmoitus minusta on tehty ollessani vähän reilu vuoden ikäinen. Tiedän että monelle kaltaiselleni ei käy hyvin ja tiedän varsin hyvin senkin, miten onnekas olen. Geeniperimäni on kaikesta huolimatta sen verran hyvä, etten ole persoonallisuushäiriöinen, olen sen verran älykäs, että haluan korjata kaiken sen mitä elämässäni on korjattavissa. Olen tehnyt paljon töitä itseni eteen ja työstänyt traumojani. Olen alisuoriutunut, jos koulutuksellisesti mitataan, mutta kouluttautumiseen menevät panokset olen käyttänyt terapiaan ja siihen, että traumatausta vaikuttaisi mahdollisimman vähän elämääni.
Mutta tämä ei suinkaan ole minun ansiotani. Olen käyttänyt sitä älykkyyttäni hyödykseni, minkä olen geenieni myötä saanut. Lisäksi temperamenttipiirteeni ovat ilmeisen otolliset sen suhteen, että olen selviytynyt sellaisesta lapsuudesta, joista lähes kaikki muut vammautuvat paljon pahemmin ja pysyvästi. Resilienssini on ilmeisen korkea, sekin on lahjaksi saatua geenien ansiosta. Ja joitakin onnenkantamoisia on ollut matkassa sen suhteen, että elämässäni oli edes yksi aikuinen, joka aidosti rakasti minua, vaikka hänkin on epävakaa monin tavoin.
En voisi koskaan mennä huutelemaan kenellekään, että miksi sinä olet tuollainen luuseri kun minäkin olen selviytynyt siitä ja tuosta. Tiedostan sen niin hyvin, miten onnekas olen ollut esim. sen suhteen, että sopeudun todella helposti muutoksiin, olen temperamentiltani ennemmin positiivisuuteen taipuvainen, olen ulospäinsuuntautunut, avoin ja rohkea. Eikä minulla ole neurologisia poikkeavuuksia esim. aspergeria. En ole pakkomielteinen ja neuroottinen. Ja olen valtavan onnekas senkin suhteen, että älykkyyteni on riittävän korkea siihen, että näen ongelmat ja niiden juurisyyt ja etsin ratkaisuja ongelmiin. Liian monet sokeutuvat täysin sen suhteen, millainen vaikutus traumoilla ja huonoilla lähtökohdilla on aikuisuudessa. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot ovat onnettomat ja elämä on yhtä kaaosta ihmisten ymmärtämättä, että miksi näin onkaan.
Uskon että olet älykäs. Sinulla on sitä intrapsyykkistä ja interpsyykkistä älykkyyttä, mikä näillä "oman onnen seppä" pölhökustailta puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistutan edelleen tästä tutkimuksesta:
"Sosiaalietuuksia jätetään hakematta, vaikka niihin oltaisiin oikeutettuja.
Kaikkein eniten alikäyttöä on toimeentulotuessa, jonkin verran suomalaiset jättävät hakematta myös asumistukea.
Toimeentulotuen alikäyttäjiä saattaa olla jopa saman verran kuin tuen saajia. Asiantuntijat päätyivät tähän arvioon, kun toimeentulotuen alikäytön laajuutta selvitettiin osana toimeentulotuen niin sanotun Kela-siirron valmistelua.
Kelan mukaan toimeentulotukea jää varovaisten arvioiden mukaan hakematta vuosittain 30–100 miljoonan, rohkeimpien arvioiden mukaan jopa 300 miljoonan euron edestä. Viime vuonna toimeentulotuen menot olivat yhteensä 745 miljoonaa euroa.
Tukea ei joko haluta, osata tai kehdata hakea.
– Moni tukeutuu mieluummin pikavippeihin tai sinnittelee sen sijaan että tarttuisi ripaan sosiaalitoimistossa, arvioi tutkimusprofessori, sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikkö Pasi Moisio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta"
Vierailija kirjoitti:
Olen pärjännyt elämässä hämmästyttävän hyvin lähtökohtiini nähden: vartuin alkoholistisessa ja monin tavoin väkivaltaisessa perheessä, jossa osaa lapsista vihattiin ja alistettiin. Ensimmäinen lastensuojeluilmoitus minusta on tehty ollessani vähän reilu vuoden ikäinen. Tiedän että monelle kaltaiselleni ei käy hyvin ja tiedän varsin hyvin senkin, miten onnekas olen. Geeniperimäni on kaikesta huolimatta sen verran hyvä, etten ole persoonallisuushäiriöinen, olen sen verran älykäs, että haluan korjata kaiken sen mitä elämässäni on korjattavissa. Olen tehnyt paljon töitä itseni eteen ja työstänyt traumojani. Olen alisuoriutunut, jos koulutuksellisesti mitataan, mutta kouluttautumiseen menevät panokset olen käyttänyt terapiaan ja siihen, että traumatausta vaikuttaisi mahdollisimman vähän elämääni.
Mutta tämä ei suinkaan ole minun ansiotani. Olen käyttänyt sitä älykkyyttäni hyödykseni, minkä olen geenieni myötä saanut. Lisäksi temperamenttipiirteeni ovat ilmeisen otolliset sen suhteen, että olen selviytynyt sellaisesta lapsuudesta, joista lähes kaikki muut vammautuvat paljon pahemmin ja pysyvästi. Resilienssini on ilmeisen korkea, sekin on lahjaksi saatua geenien ansiosta. Ja joitakin onnenkantamoisia on ollut matkassa sen suhteen, että elämässäni oli edes yksi aikuinen, joka aidosti rakasti minua, vaikka hänkin on epävakaa monin tavoin.
En voisi koskaan mennä huutelemaan kenellekään, että miksi sinä olet tuollainen luuseri kun minäkin olen selviytynyt siitä ja tuosta. Tiedostan sen niin hyvin, miten onnekas olen ollut esim. sen suhteen, että sopeudun todella helposti muutoksiin, olen temperamentiltani ennemmin positiivisuuteen taipuvainen, olen ulospäinsuuntautunut, avoin ja rohkea. Eikä minulla ole neurologisia poikkeavuuksia esim. aspergeria. En ole pakkomielteinen ja neuroottinen. Ja olen valtavan onnekas senkin suhteen, että älykkyyteni on riittävän korkea siihen, että näen ongelmat ja niiden juurisyyt ja etsin ratkaisuja ongelmiin. Liian monet sokeutuvat täysin sen suhteen, millainen vaikutus traumoilla ja huonoilla lähtökohdilla on aikuisuudessa. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot ovat onnettomat ja elämä on yhtä kaaosta ihmisten ymmärtämättä, että miksi näin onkaan.
Jatkan vielä. Ja se että ihmiset eivät näe, vaan sokeutuvat ei ole heidän vikansa. Jokainen tekee parhaansa niillä resursseilla mitkä itse kullekin on annettu. Se mihin itse kukin kykenee, on varsin henkilökohtaista ja rajallista eikä sitä rajaa voi kukaan toinen määrittää. Yksinkertaisemmin väännettynä: rammalle ei mennä sanomaan, että se on vain asenteesta kiinni, että otat ja juokset. Neliraajahalvaantuneelle ei mennä sanomaan, että oma vika kun et vain nouse ja kävele.
On helpompi huomata konkreettiset, fyysiset rajoitteet. Sekin on rajoite, ettei ymmärrä eikä näe sitä, miten valtavan erilaisia olemme suhteessa toisiimme. Se mikä pätee sinuun, ei välttämättä päde minuun. Yksinkertaisemmat ihmiset eivät vain millään ymmärrä tätä. Heillä ei käsityskyky riitä siihen, että kykenisi havaitsemaan ja ymmärtämään muiden erilaisuuden suhteessa itseen. Siksi maailma ja ihmiskuva kaventuu omaan napaan ja kaikki näyttäytyy varsin mustavalkoisena. Sillekään vammalle harvemmin voi mitään, koska kuten jo aikaisemmin mainitsin, kyse on rajoitteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen rankan ja tuhoavan lapsuuteni jälkeen opiskellut ja tehnyt vaikka minkä sortin hanttihommia. Olen jaksamiseni äärirajoilla sinnitellyt ja väkisin repinyt itseni kouluun tai töihin, vaikka joka ikinen aamu kun heräsin, ensimmäinen ajatukseni oli, kuinka voisin ta**aa itseni.
Revin itsestäni aivan viimeiset rippeet siihen "tekemiseen" ja siihen että olisin yhteiskunnan jäsen.
Jouduin hoitoon ja pitkälle pitkälle toipumisjaksolle.
Hain ja hain apua itselleni, en saanut. Minua potkittiin luukulta toiselle ja kesti vuosikausia ennen kuin pääsin kunnolliseen terapiaan.
Tuntuu erittäin iljettävältä lukea viestejä joissa puhutaan pa*kaa että "kaltaiseni" eivät tee mitään ja eivät koskaan yritä mitään.
Se ei pidä paikkaansa ja loukkaa syvästi. Koska kaltaiseni YRITTÄVÄT ENEMMÄN kuin ne jotka heitä tuomitsevat ja halveksivat.
Lopuksi minun on pakko kertoa, että kun sinnittelin ja roikuin väkisin viimeisillä voimillani työelämässä, ei mieleeni koskaan juolahtanut mitään niin aivotonta ja naurettavaa, että olisin kuvitellut työttömien ja työkyvyttömien olevan jotain minua vähemmän ahkeria, tai että minä olisin muka vaan valinnut paremmin kuin he.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pärjännyt elämässä hämmästyttävän hyvin lähtökohtiini nähden: vartuin alkoholistisessa ja monin tavoin väkivaltaisessa perheessä, jossa osaa lapsista vihattiin ja alistettiin. Ensimmäinen lastensuojeluilmoitus minusta on tehty ollessani vähän reilu vuoden ikäinen. Tiedän että monelle kaltaiselleni ei käy hyvin ja tiedän varsin hyvin senkin, miten onnekas olen. Geeniperimäni on kaikesta huolimatta sen verran hyvä, etten ole persoonallisuushäiriöinen, olen sen verran älykäs, että haluan korjata kaiken sen mitä elämässäni on korjattavissa. Olen tehnyt paljon töitä itseni eteen ja työstänyt traumojani. Olen alisuoriutunut, jos koulutuksellisesti mitataan, mutta kouluttautumiseen menevät panokset olen käyttänyt terapiaan ja siihen, että traumatausta vaikuttaisi mahdollisimman vähän elämääni.
Mutta tämä ei suinkaan ole minun ansiotani. Olen käyttänyt sitä älykkyyttäni hyödykseni, minkä olen geenieni myötä saanut. Lisäksi temperamenttipiirteeni ovat ilmeisen otolliset sen suhteen, että olen selviytynyt sellaisesta lapsuudesta, joista lähes kaikki muut vammautuvat paljon pahemmin ja pysyvästi. Resilienssini on ilmeisen korkea, sekin on lahjaksi saatua geenien ansiosta. Ja joitakin onnenkantamoisia on ollut matkassa sen suhteen, että elämässäni oli edes yksi aikuinen, joka aidosti rakasti minua, vaikka hänkin on epävakaa monin tavoin.
En voisi koskaan mennä huutelemaan kenellekään, että miksi sinä olet tuollainen luuseri kun minäkin olen selviytynyt siitä ja tuosta. Tiedostan sen niin hyvin, miten onnekas olen ollut esim. sen suhteen, että sopeudun todella helposti muutoksiin, olen temperamentiltani ennemmin positiivisuuteen taipuvainen, olen ulospäinsuuntautunut, avoin ja rohkea. Eikä minulla ole neurologisia poikkeavuuksia esim. aspergeria. En ole pakkomielteinen ja neuroottinen. Ja olen valtavan onnekas senkin suhteen, että älykkyyteni on riittävän korkea siihen, että näen ongelmat ja niiden juurisyyt ja etsin ratkaisuja ongelmiin. Liian monet sokeutuvat täysin sen suhteen, millainen vaikutus traumoilla ja huonoilla lähtökohdilla on aikuisuudessa. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot ovat onnettomat ja elämä on yhtä kaaosta ihmisten ymmärtämättä, että miksi näin onkaan.
Jatkan vielä. Ja se että ihmiset eivät näe, vaan sokeutuvat ei ole heidän vikansa. Jokainen tekee parhaansa niillä resursseilla mitkä itse kullekin on annettu. Se mihin itse kukin kykenee, on varsin henkilökohtaista ja rajallista eikä sitä rajaa voi kukaan toinen määrittää. Yksinkertaisemmin väännettynä: rammalle ei mennä sanomaan, että se on vain asenteesta kiinni, että otat ja juokset. Neliraajahalvaantuneelle ei mennä sanomaan, että oma vika kun et vain nouse ja kävele.
On helpompi huomata konkreettiset, fyysiset rajoitteet. Sekin on rajoite, ettei ymmärrä eikä näe sitä, miten valtavan erilaisia olemme suhteessa toisiimme. Se mikä pätee sinuun, ei välttämättä päde minuun. Yksinkertaisemmat ihmiset eivät vain millään ymmärrä tätä. Heillä ei käsityskyky riitä siihen, että kykenisi havaitsemaan ja ymmärtämään muiden erilaisuuden suhteessa itseen. Siksi maailma ja ihmiskuva kaventuu omaan napaan ja kaikki näyttäytyy varsin mustavalkoisena. Sillekään vammalle harvemmin voi mitään, koska kuten jo aikaisemmin mainitsin, kyse on rajoitteesta.
Sinä olet tosissaan fiksu ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pärjännyt elämässä hämmästyttävän hyvin lähtökohtiini nähden: vartuin alkoholistisessa ja monin tavoin väkivaltaisessa perheessä, jossa osaa lapsista vihattiin ja alistettiin. Ensimmäinen lastensuojeluilmoitus minusta on tehty ollessani vähän reilu vuoden ikäinen. Tiedän että monelle kaltaiselleni ei käy hyvin ja tiedän varsin hyvin senkin, miten onnekas olen. Geeniperimäni on kaikesta huolimatta sen verran hyvä, etten ole persoonallisuushäiriöinen, olen sen verran älykäs, että haluan korjata kaiken sen mitä elämässäni on korjattavissa. Olen tehnyt paljon töitä itseni eteen ja työstänyt traumojani. Olen alisuoriutunut, jos koulutuksellisesti mitataan, mutta kouluttautumiseen menevät panokset olen käyttänyt terapiaan ja siihen, että traumatausta vaikuttaisi mahdollisimman vähän elämääni.
Mutta tämä ei suinkaan ole minun ansiotani. Olen käyttänyt sitä älykkyyttäni hyödykseni, minkä olen geenieni myötä saanut. Lisäksi temperamenttipiirteeni ovat ilmeisen otolliset sen suhteen, että olen selviytynyt sellaisesta lapsuudesta, joista lähes kaikki muut vammautuvat paljon pahemmin ja pysyvästi. Resilienssini on ilmeisen korkea, sekin on lahjaksi saatua geenien ansiosta. Ja joitakin onnenkantamoisia on ollut matkassa sen suhteen, että elämässäni oli edes yksi aikuinen, joka aidosti rakasti minua, vaikka hänkin on epävakaa monin tavoin.
En voisi koskaan mennä huutelemaan kenellekään, että miksi sinä olet tuollainen luuseri kun minäkin olen selviytynyt siitä ja tuosta. Tiedostan sen niin hyvin, miten onnekas olen ollut esim. sen suhteen, että sopeudun todella helposti muutoksiin, olen temperamentiltani ennemmin positiivisuuteen taipuvainen, olen ulospäinsuuntautunut, avoin ja rohkea. Eikä minulla ole neurologisia poikkeavuuksia esim. aspergeria. En ole pakkomielteinen ja neuroottinen. Ja olen valtavan onnekas senkin suhteen, että älykkyyteni on riittävän korkea siihen, että näen ongelmat ja niiden juurisyyt ja etsin ratkaisuja ongelmiin. Liian monet sokeutuvat täysin sen suhteen, millainen vaikutus traumoilla ja huonoilla lähtökohdilla on aikuisuudessa. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot ovat onnettomat ja elämä on yhtä kaaosta ihmisten ymmärtämättä, että miksi näin onkaan.
Jatkan vielä. Ja se että ihmiset eivät näe, vaan sokeutuvat ei ole heidän vikansa. Jokainen tekee parhaansa niillä resursseilla mitkä itse kullekin on annettu. Se mihin itse kukin kykenee, on varsin henkilökohtaista ja rajallista eikä sitä rajaa voi kukaan toinen määrittää. Yksinkertaisemmin väännettynä: rammalle ei mennä sanomaan, että se on vain asenteesta kiinni, että otat ja juokset. Neliraajahalvaantuneelle ei mennä sanomaan, että oma vika kun et vain nouse ja kävele.
On helpompi huomata konkreettiset, fyysiset rajoitteet. Sekin on rajoite, ettei ymmärrä eikä näe sitä, miten valtavan erilaisia olemme suhteessa toisiimme. Se mikä pätee sinuun, ei välttämättä päde minuun. Yksinkertaisemmat ihmiset eivät vain millään ymmärrä tätä. Heillä ei käsityskyky riitä siihen, että kykenisi havaitsemaan ja ymmärtämään muiden erilaisuuden suhteessa itseen. Siksi maailma ja ihmiskuva kaventuu omaan napaan ja kaikki näyttäytyy varsin mustavalkoisena. Sillekään vammalle harvemmin voi mitään, koska kuten jo aikaisemmin mainitsin, kyse on rajoitteesta.
Vaikutat kypsältä ja viisaita ihmiseltä. Olen itse vähän samankaltainen, että olen selvinnyt monesta p*skasta, tehnyt sen eteen paljon töitä (muun muassa taistellut avusta erään ison trauman jälkeen, soittelin moniin paikkoihin, mua pompoteltiin luukulla, a
syyllistettiin ja vähäteltiin, silti jaksoin yrittää ja yrittää ja en ikinä voisi mennä sanomaan jollekin toiselle, että miksi sä lannistuit) enkä ole kyennyt kouluttautumaan ehkä taitojani vastaavalle tasolle, mutta saan nykyisistä opinnoista paljon irti ja mielihyvää.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Se että yritykselläsi ei ole varaa tarjota asiallista työsopimusta ja palkkaa työntekijöille kertookin jo kaiken tarpeellisen.
Ennen tunnettiin sellainen käsite kuin yhteiskuntavastuu ja heikommillakin lahjoilla pystyi kävelemään sisään moneen paikkaan ja pääsemään vakituiseen palkkatyöhön kiinni. Nyt voi jokainen miettiä, miksi syrjäytyminen ja mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Työn saamisesta on tehty loputon temppusirkus, josta ei tarvitse edes työntekijälle aina maksaa palkkaa.
Ja montako (vajaakuntoista) sinä työllistät? Niinpä.
Eri
Ja mitähän tekemistä sillä on minkään kanssa? Erotan kyllä oikean ja väärän, mitä ihmisten systemaattinen hyväksikäyttö ja taloudelliseen ahdinkoon ajaminen ovat. Palkatonta työtäkin olen useampaan otteeseen tehnyt, välillä vapaaehtoisena.
Joku väänsi viestini täällä niin, että jokaisella yrittäjällä olisi velvollisuus palkata. Näin en missään vaiheessa kirjoittanut enkä tarkoittanut. Yksinyrittämisessä ja pienyrittämisessä ei ole yhtään mitään vikaa. Tarkoitin yrityksiä, joilla on kyllä miljoonavoitoista päätellen varaa palkata ja maksaa palkkaa, mutta he mielummin esim. ketjuttavat palkattomia harjoittelijoita tai tekevät nollasopimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään työttömyys ei ole kokonaan yksilön oma vika tai valinta. Ei se ole kenenkään vika, useimmissa tapauksissa. Asioita sattuu ja tapahtuu jatkuvasti ilman, että niille on löydettävissä yhtään ainutta rationaalista selitystä.
Se, mikä meitä työllisiä ja kovatuloisia v*tuttaa on, että tästä "ei ole minun vika" väitteestä usein päädytään "siksi ansaitsen ilmaista rahaa" väitteeseen.
Eli KOSKA yksilö ei ole voinut itse vaikuttaa tilanteeseensa, niin MUIDEN IHMISTEN on kannettava tilanteen seuraukset.
On äärimmäistä itsekkyyttä kaataa oman elämänsä vaikeudet täysin sivullisten kanssaihmisten niskaan. Eivät he ole yhtään enempää syyllisiä sinun epäonneesi kuin mitä itse olet.
Alapa miettimään miten paljon olet itse saanut toisten selkänahasta.
Sinulla ei ole oikeasti vara mussuttaa, kun olet sokea sille mitä itse saat yhteiskunnalta ja muilta ihmisiltä.
Juurikin työtä tekevät ihmiset YLIPÄÄTÄNSÄ TEKEVÄT JOTAIN muiden ihmisten eteen, joten siinä mielessä aika tragikoominen tämä viestisi.
Ja saavat siitä korvauksena palkkaa. Pitäisikö sen lisäksi vielä kumartaa ja veisaten ylistää näitä työnsankareita?
Pitkä teksti, jossa ihan hyviä pointteja joita ottaa huomioon, mutta josta niin paljon paistaa laiskurin katkeruus. Kerronpa nyt perustelut sille, miksi ajattelen näin entisenä pitkäaikaistyöttömänä, köyhänä ja masentuneena (olen nyt onnellisesti ollut jo monta vuotta töissä)
Sieltä ahdingosta pois pääseminen ei tarvitse oikeasti mitään muuta kuin riittävästi tahdonvoimaa. Jos tarpeeksi haluaa eroon köyhyydestä ja työttömyydestä, pystyy kyllä ottamaan sen ratkaisevan askeleen ja pyytämään vaikka apua, vaikka miten olisi sairaana tai jopa kodittomana. Asiat on aina järjestettävissä, joten on aivan täysin valetta sanoa että kaikki eivät kykene olemaan ahkeria. Suomessa apua saa kyllä kun sitä vaan osaa pyytää, Juuri siksi meiltä ahdingosta nousseilta ei herukaan empatiaa hetä kohtaan, jotka muka eivät kykene samaan. Suomi antaa kansalaiselle kaikki eväät elättää itsensä työnteolla, ainoa joka estää kansalaisia menemästä töihin on liian avokätinen tukijärjestelmämme ja työnteonvastainen mentaliteetti.
"Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon."
Jos töitä ei ole, sitten niitä luodaan itse. Jos sinua ei kukaan palkkaa, ryhdyt yrittäjäksi ja työllistät itse itsesi. Suomessa yrittäjyys on tosi helppoa, joten pitkäaikaistyöttömillä ei ole mitään syytä olla ryhtymättä yrittäjäksi. Ala tulisi nyt muutenkin valita siten, että se työllistää sekä nyt että tulevaisuudessa, ja pitää olla valmis muuttamaan työn perässä vaikka ulkomaille jos tilanne niikseen vaatii. Suomalaiset vain yksinkertaisesti ovat liian nirsoja siihen. Hyvä työntekijä saa aina töitä kuin töitä mistä vain, olipa tilanne mikä tahansa, joten kannattaisi mieluummin olla hyvä työntekijä kuin huono uhriutuja.
Phyh, kyllä se on niin että hyvin harvoin se menestys on täysin henkilön omaa ansiota(pelkkää työtä), paljon vaikuttaa myös lähtökohta, ajoitus ja valinnat sekä ripaus puhdasta onnea.
Hyvä teksti. Lisäisin vielä, että joidenkin "tie" tyssää vielä paljon lukiota aiemmin, jopa vauvana.
Eikä kaikki nouse, vaikka traumatisoituminen tapahtuisikin vasta esim. ehjän ja onnellisen lapsuuden jälkeen.
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Pitkä teksti, jossa ihan hyviä pointteja joita ottaa huomioon, mutta josta niin paljon paistaa laiskurin katkeruus. Kerronpa nyt perustelut sille, miksi ajattelen näin entisenä pitkäaikaistyöttömänä, köyhänä ja masentuneena (olen nyt onnellisesti ollut jo monta vuotta töissä)
Sieltä ahdingosta pois pääseminen ei tarvitse oikeasti mitään muuta kuin riittävästi tahdonvoimaa. Jos tarpeeksi haluaa eroon köyhyydestä ja työttömyydestä, pystyy kyllä ottamaan sen ratkaisevan askeleen ja pyytämään vaikka apua, vaikka miten olisi sairaana tai jopa kodittomana. Asiat on aina järjestettävissä, joten on aivan täysin valetta sanoa että kaikki eivät kykene olemaan ahkeria. Suomessa apua saa kyllä kun sitä vaan osaa pyytää, Juuri siksi meiltä ahdingosta nousseilta ei herukaan empatiaa hetä kohtaan, jotka muka eivät kykene samaan. Suomi antaa kansalaiselle kaikki eväät elättää itsensä työnteolla, ainoa joka estää kansalaisia menemästä töihin on liian avokätinen tukijärjestelmämme ja työnteonvastainen mentaliteetti.
"Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon."
Jos töitä ei ole, sitten niitä luodaan itse. Jos sinua ei kukaan palkkaa, ryhdyt yrittäjäksi ja työllistät itse itsesi. Suomessa yrittäjyys on tosi helppoa, joten pitkäaikaistyöttömillä ei ole mitään syytä olla ryhtymättä yrittäjäksi. Ala tulisi nyt muutenkin valita siten, että se työllistää sekä nyt että tulevaisuudessa, ja pitää olla valmis muuttamaan työn perässä vaikka ulkomaille jos tilanne niikseen vaatii. Suomalaiset vain yksinkertaisesti ovat liian nirsoja siihen. Hyvä työntekijä saa aina töitä kuin töitä mistä vain, olipa tilanne mikä tahansa, joten kannattaisi mieluummin olla hyvä työntekijä kuin huono uhriutuja.
Pitkä ja tyhjä teksti, josta paistaa täydellinen empatiakyvyttömyys ja faktojen puute. Luulisi että vaikeiden elämänkokemustesi myötä olisit jotenkin viisastunut, mutta ei.
Ai niin, eihän kokoomustrollit ikinä viisastu.
Jokaisella ihmisellä on jotain kamalaa elämässä, tai ainakin tulee olemaan. On läheisien sairauksia, kuolemia, huonoja parisuhteita, työttömyyttä, rahaongelmia ja vaikka mitä muuta. Kukaan ei ole ainut kärsimystensä kanssa, ja se kärsimys voi joskus tuntua täysin sietämättömältä.
Tuollaisessa tilanteessa ihmisen on vaan pakko kysyä itseltään, että haluanko tehdä tämän tilanteen pahemmaksi kuin se jo on, vai yritänkö selvitä tästä tilanteesta niin hyvin kuin mahdollista. Tilanteen saa helposti pahemmaksi esimerkiksi vertailemalla itseään joihinkin rikkaisiin ja kuvittelemalla miten helppoa ja mukavaa heillä varmasti on. Ei pidä katkeroitua elämään, oli miten kamala tilanne tahansa. Jokainen pystyy tekemään oman elämänsä edes vähän paremmaksi. Jos sitä tosissaan yrittää, niin todennäköisesti se tulee myös olemaan paljon parempaa.
Alue: Aihe vapaa
Tässä ketjussa ei ole yhtä ainoaa viestiä jossa tuo vinksahtanut kuvitelmasi pätisi?
Miten sekaisin pitää ihmisen olla, että tulkitsee lukemaansa noin?