Pojat eivät pärjää koulussa huonon kotikasvatuksen vuoksi! T. ope
Jos kotona eletään "pojat on poikia" -mentaliteetilla, kasvaa pojista peliriippuvaisia häiriköitä, jotka eivät pysty keskittymään saati oppimaan.
Peruskoulu ei ehkä ole kaikin puolin täydellinen oppimisympäristö, mutta väitän, että iso osa poikien oppimisongelmista luodaan jo kotona. Yhä edelleen vanhemmat ja muut läheiset kohtelevat poikia ja tyttöjä eri tavalla. Pojat mm. saavat riehua, tyttöjä kehutaan rauhallisista leikeistä. Pojilta ei kotona vaadita hyvää ja asialliasta toiset huomioivaa käytöstä.
Koulussa näkyy valtava ero tyttöjen ja poikien käyttäytymisen välillä. Pojat ovat epäkohteliaita ja häiritsevät muita, tytöt jaksavat motivoitua koulutehtävistä, vaikka aihe ei aina olisikaan niin kiinnostava. Pojat jaksavat toimia asiallisesti ehkä vain toiminnallisilla tunneilla - sikäli mikäli puuha heitä sattuu kiinnostamaan. Jos vaaditaan vähänkin keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä, eivät pojat siihen kykene, vaan alkaa riehuminen ja häiriköinti.
Tämä ei missään nimessä koske kaikkia poikia eikä kaikkia tyttöjä; on paljon hyväkäytöksisiä poikia ja muutamia huonokäytöksisiä tyttöjä. Sukupuolten välinen ero koulukäytöksessä on kuitenkin niin valtava, että opettajana minun on nyt pakko herätellä keskustelua asiasta. Kerro: olenko väärässä siinä, että syytän tässä kotikasvatusta?
Kommentit (638)
Nykyään tytöt ovat todella villejä ja epäkunnioittavia meitä opettajia kohtaan.
Poikien kanssa on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä häirikköpojat on tälläkin palstalla mammojen mukaan huippuälykkäitä ja kunnianhimoisia. Jep jep. Liekö tässä yksi syy ongelmiin...
Jaa.. no, esikoinen lähti lukioon 8,8 ka:lla, kewkimmmäinen 9,4llä ja kuopus tuossa lopetti 7:n luikan 8,9ka:lla. Ja kaikki ovat keränneet wilma-viestejä tunnilla häiriköinnistä. Kun on tylsää on tylsää, varsinkin murrosikäisen mielestä.
Ymmärrätkö että koulumenestys ei anna pojillesi oikeutta häiriköidä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testosteronin eritys alkaa kiihtyä pojilla n. 9 vuotiaana (tai hieman myöhemmin) kun murrosikä on aluillaan. Testosteroni on hormoni, joka miehessä lisää energisyyttä, riskinottoa ja valitettavasti myös aggressiivisuutta.
Minä kun naisena tämän erehdyin kerran jossain sanomaan ihan tieteellisenä faktana, sain kaikkien naisten vihat päälleni. Testosteronia erittyy ihan pienestä lähtien siis pojilla, ei vaan murrosikäisestä, toki silloin hormonin eritys kiihtyy. Ja hormoni siis aiheuttaa mainitsemiasi asioita. Tästä voi ihan loogisesti vetää johtopäätöksen, että pojille ”täydellisenä” olo on vaikeampaa. Se ei silti poista kasvatusvastuuta.
Niiin... itse asiassa asia on monimutkaisempi, koska myös tytöillä ja naisilla on testesteronin eritystä, mikä yleensä sopivasti unohdetaan. Kyllä, munasarjat eivät tuota vain "naishormoneja" vaan myös "mieshormoneja".
Pojilla testosteronin eritys tapahtuu hyppäyksittäin tiettyinä aikakausina ja sen pääasiallinen tehtävä ei ole tuottaa kouluhäiriköintikäytöstä vaan kehittää maskuliinista kehoa. Yhdellä miehellä elämän aikana testosteronin määrä veressä vaihtelee ja samoin vaihtelee teston määrä eri yksilöiden välillä.
Määrien vertailu tuottaa myös sellaista tietoa, että 0-5 kuukautisella tyttövauvalla ja puberteetti-ikäisellä tytöllä voi testosteronia erittyä enemmän kuin 6 kk-9 -vuotiaalla pojalla. Ja 12-vuotiaalla tytöllä testoa voi erittyä vereen enemmän kuin samanikäisellä pojalla. (Tässä on siis kyse terveistä testosteronin tasoista.)
Ja sitten unohdetaan sekin, että myös miehillä erittyy estrogeeniä.
Koululuokassa jossa on 12-16 -vuotiaita poikia ja tyttöjä, on todennäköisempää että korkeat testotasot on pojilla, mutta jos tutkittaisiin kaikkien yksilöiden tasot, löytyisi paljon variaatiota, jossa myös joillain pojilla olisi vähemmän testosteronia veressä kuin joillakin tytöillä.
Sitä nuoremmilla erot eivät ole kovin merkittävät, jos niitä edes onkaan.
Eikä asia ole myöskään noin yksinkertainen, sillä testosteroni käsittääkseni vaikuttaa eri tavoin naisilla ja miehillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisopettajat ei osaa opettaa poikia huonon ja puuttellisen kotikasvatuksensa vuoksi. Toivoisin lisää oikeita miehiä opettajiksi.
Tämä. Ennenhän vain miehet olivat opettajina, ja mitään ongelmia ei ollut. Nyt miesvihaajafeministit alistavat ja sheimaavat poikalapsia jo lapsina alakoulussa. Naiset pilaavat kaiken mihin koskevat
Haluatko siis takaisin koululaitoksen, jossa miesopettajat äkseerasivat koulupoikia-( ja tyttöjäkin) kuin pieniä sotilaita ja jossa fyysinen ja henkinenkin väkivalta oli arkea???
Oletko sitä mieltä että väkivalta on ainoa tapa opettaa poikia?
Tuollaista nimittäin oli kun miehiä oli koulun johdossa ja opettajina vielä 1960-luvulla eli mun ollessa kansakoulussa.
Vielä 1983 todistin vieressä, kun miesopettaja tukisti luokkaveria ja jaeltiin luunappeja.
Voi kuule, myös naisopettajat käyttivät surutta väkivaltaa. Karttakeppiä vaan sormille mitä absurdeimmista syistä.
Ylläpito siis sallii poikalapsien maalittamisen ja haukkumisen? Miesvihaton kivapuhepalsta?
Tästä täytynee taas ottaa ylempiin tahoihin yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on munaton nillittäjä joka ei sovellu ammattiinsa.
Ja mikähän putinin-persu sinä olet? Hankkiudu nyt eroon poikuudestasi ja tule sitten vasta keskustelemaan tänne aikuisten joukkoon.
t.50+ mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki opettajat on täyttä naalinpaskaa, tehän ette puutu edes koulukiusaamiseen. Jota tytöt muuten harjoittaa kaikkein julmimmin
Tutkimukset osoittavat päinvastoin. Pojat kiusaavat enemmän ja julmemmin.
Lähteet? Tytöistä on tullut entistä väkivaltaisempia kiusaajia, kertoi THL jo pari vuotta sitten.
Se ei tarkoita että kiusaavat enemmän tai väkivaltaisemmin kuin pojat.
Miten prkleessä tämä ketju saa jatkaa? Tämä vainohan on verrattavissa Tatu Vanhasen älykkyystutkimuksiin kolmansissa maissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimmat koulukiusaajat näyttää tämän ketjun perusteella olevan opettajanaisia. Vihataan ja haukutaan poikalapsia. Tämän olen itsekin koulussa kokenut.
Onko mitään tahoa mihin näistä miesvihaaja-opettajista voi kannella?
Laita esimerkki viestistä, jossa esiintyy vihaa poikaoppilaita kohtaan opettajan taholta.
Lue kuule se aloitus uudestaan. Vaihda sen jälkeen vielä poika-sanan tilalle sana maahanmuuttajalapsi ja mieti olisiko aloitus sittenkin vihapuhetta?
Vierailija kirjoitti:
Miten prkleessä tämä ketju saa jatkaa? Tämä vainohan on verrattavissa Tatu Vanhasen älykkyystutkimuksiin kolmansissa maissa.
Ilmiantakaa ketjua ja laittakaa sähköpostia päätoimittajalle. Ylläpito sallii tämän vihanlietsonnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisopettajat ei osaa opettaa poikia huonon ja puuttellisen kotikasvatuksensa vuoksi. Toivoisin lisää oikeita miehiä opettajiksi.
Tämä. Ennenhän vain miehet olivat opettajina, ja mitään ongelmia ei ollut. Nyt miesvihaajafeministit alistavat ja sheimaavat poikalapsia jo lapsina alakoulussa. Naiset pilaavat kaiken mihin koskevat
Haluatko siis takaisin koululaitoksen, jossa miesopettajat äkseerasivat koulupoikia-( ja tyttöjäkin) kuin pieniä sotilaita ja jossa fyysinen ja henkinenkin väkivalta oli arkea???
Oletko sitä mieltä että väkivalta on ainoa tapa opettaa poikia?
Tuollaista nimittäin oli kun miehiä oli koulun johdossa ja opettajina vielä 1960-luvulla eli mun ollessa kansakoulussa.
Vielä 1983 todistin vieressä, kun miesopettaja tukisti luokkaveria ja jaeltiin luunappeja.
Voi kuule, myös naisopettajat käyttivät surutta väkivaltaa. Karttakeppiä vaan sormille mitä absurdeimmista syistä.
Mun aikana 70-luvulla vain naisopettajat kävivät oppilaisiin fyysisesti kiinni. Äkäisiä miesopettajiakin oli, mutta ne eivät käyneet iholle.
Vierailija kirjoitti:
Miesopettajia ei ole kouluissa enää nimeksikään. Silloin kun niitä vielä oli ne olivat juuri he, jotka saivat poikiin yhteyden ja pojat järjestykseen.
Ei kyllä ole vaikea laskea yhteen mistä nämä poikien nykyiset kouluongelmat johtuvat. Mutta hauku sinäkin ap. ihan rauhassa väärää puuta.
Olin koulussa kun oli paljon miesopettajia ja olen kuullut vanhempien sukulaismiesteni muisteloita koulusta. Siksi tiedän että olet väärässä.
Miesopettajat olivat ne jotka juuri kohtelivat oppilaita, etenkin niitä häirikköpoikia, väkivaltaisesti ja huusivat oppilaille. Kielenkäyttö oli mitä sattui, saatettiin nujertaa oppilaan koko tulevaisuus pelkällä halveksivalla kommentilla.
Et tiedä yhtään mistä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimmat koulukiusaajat näyttää tämän ketjun perusteella olevan opettajanaisia. Vihataan ja haukutaan poikalapsia. Tämän olen itsekin koulussa kokenut.
Onko mitään tahoa mihin näistä miesvihaaja-opettajista voi kannella?
Laita esimerkki viestistä, jossa esiintyy vihaa poikaoppilaita kohtaan opettajan taholta.
No ihan aloitusviestistä lähtien on pyritty tietoisesti halventamaan poikia aivan yleisesti. Monta pahempaakin viestiä on ollut "opettajilta" ja jonkun olen ihme kyllä onnistunut poistattamaankin.
-eri
Vi**u ope, oota, sanoi eräs hyvin kasvatettu gentleman virkasiskolleni koulussa, kun nainen yritti saada poikaa irti pelisivulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ja et ole oikeassa. Ongelma on myös suomalaisessa peruskoulussa. Ala-astella mm. luonnontieteiden, jotka nyt yleensä kiinnostavat poikia enemmän kuin esim äidinkieli, opetus on suoraan sanottuna ala-arvoista. Joku 24v tyttönen, jonka erikoistumisala on ollut vaikka tanssi tai musiikkipedagokiikka, yrittää keksiä lisätekemistä matemaattisesti lahjakkaalle pojalle, kun alueen perus- ja lisätehtävät on jo tehty? Joo ei onnistu. Ja kun on tylsää, alkaa häiriköinti ja pyöriminen luokassa ja muiden häirintä. Ja kun sitä onnistumisen tunnetta ei saa mistään, ei sitä työnteon kulttuuria niiden vaikeampien asioiden eteen opi. Edes siellä koulussa. Eli katso, että oppilailla on oman tasonsa ylärajalta ne hommat JOKA aineessa, niin homma toimii. Onnistuneita esimerkkejä tästä on omien lasten kohdalla tullut nähtyä.
Jos lasten vanhemmat suhtautuvat kouluun ja opettajiin noin halveksuvasti, ei ole mikään ihme, että lapset oppivat heiltä käytösmallinsa. Koulussa täytyy tehdä muitakin kuin itseä kiinnostavia asioita. Häiriköintiin ei oikeuta mikään. Kaikki pojat eivät suinkaan ole hyviä matematiikassa tai edes kiinnostuneita matematiikasta.
Ja valitettavasti yleensä nämä halveksuvasti käyttäytyvät omaavat paljon ryhmävaltaa. Tietenkin yksittäisessä luokassa tilanne voi vaihdella rajustikin, mutta ikävä kyllä poikaryhmät hierarkiutuvat hyvinkin nopeasti ja siellä ryhmän kärjessä aniharvoin on opettaja tai teoria-aineissa lahjakas poika.
Tämä on niin totta, että poikalauman hierarkian huipulla on usein huonosti käyttäytyvä poika, joka ei opettajia tottele. Se on osa hänen arvostustaan. Tytöissäkin samaa, muita pomottavat hieman narsistiset tytöt ovat luokassa in. Mutta loppupeleissä koulumenestyjät voittaa. Ilman hyvää tai itse asiassa tosi hyvää koulumenestystä eivät ovet avaudu lääkikseen, oikikseen, kauppikseen jne eikä oikein mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on oikeassa.
Erilaiset neuropsykiatriset haasteet, kuten ylivilkkauden, tarkkaavaisuuden ja aktiivisuuden häiriöt, ovat pojilla paljon yleisempiä. Näitä on perinteisesti nuijittu nyrkillä sellaisiksi, että lapset ovat koulussa häiritsemättä. Oppiminen ei ole välttämättä kuitenkaan ollut kummoista ja ongelmat ovat näkyneet sitten aikuisena rikollisuutena, mt-ongelmina, masennuksena, lähisuhdeväkivaltana, avioeroina jne. Näitä poikia on nyt aikuisina paljon.
Nykyään nyrkkiä ei saa käyttää, joten pojat ovat koulussa hankalia.
Tytöillä on todennäköisesti yhtä paljon häiriöitä, mutta heillä se painottuu tarkkaavaisuuteen jne. Osa tytöistä voi olla ahdistuneita, masentuneita ja alisuoriutujia. He eivät kuitenkaan häiriköi koulussa, joten heihin ei kiinnitetä huomiota. Aikuisena kuitenkin oireilu voi ryöpsähtää, ja tämä näkyykin masennuksena, syrjäytymisenä työelämästä, ammattiopintojen epäonnistumisena, uupumisena perhe-elämään.
Koulussa tärkeintä on olla häiriköimättä. Koulua ei kiinnosta tukea lasten kehitystä tai pyytää tutkimuksia. Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät osaa tunnistaa ongelmia itse, jolloin koulun kasvatustieteilijät ja oppilashuolto on avainasemassa tunnistamisessa.
Jos nyrkki sallitaan taas kasvatuskeinona, niin kouluihin saadaan rauha ja ongelma räjähtävät vasta kouluvaiheen jälkeen. Halutaanko tätä edelleen?
Itse asiassa, tytöt ovat erittäin alidiagnosoituja mitä neurokirjon ongelmiin tulee. Tutkimusten mukaan neurokirjon tyttö tulee herkemmin myös kaikin tavoin kaltoinkohdelluksi ihmissuhteissaan, on alttiimpi kiusaamiselle ja jopa s e k s u a a l i s e l l e hyväksikäytölle. Monen ahdistuneen ja masentuneen tytön taustalla on oikeasti ADHD ja monen syömishäiriöisen tai pakko-oireisen oikea diagnoosi olisi autisminkirjo. Joidenkin arvioiden mukaan anorektikkotytöistä yli 20% on autisminkirjolla.
Monet vanhemmat itse estävät lapsensa laittamisen tutkimuksiin. "Ei meidän suvussa kellään ole lukupäätä" tai "pojat on poikia". Ääritapauksessa koulu sitten joutuu tekemään lasun jolloin tutkimukset aloitetaan lastensuojelun kautta.
T: Ope jolla ADHD
Minulla on naispuolinen ystävä, jolla elämä menee ihan OK, mutta työpaikoissa on vaikeaa pysyä ahdistuksen takia, yksikään parisuhde ei onnistu vaikka miten kovasti yrittäisi (miehet valitsevat aina jonkun toisen), on seurallinen mutta ei pysty muodostamaan kunnolla syviä ihmissuhteita kuin silloin tällöin. Ei pidä ihmisistä, nauttii enemmän luonnosta ja eläimistä. Hänellä diagnosoitiin matemaattinen hahmotushäiriö vasta 18-vuotiaana - sitä ennnen hän sai kuulla vain olevansa laiska, kun oli taiteellinen luonnostaan ja selkeästi ei vaan kiinnosta tämä matikka. ADHD diagnoosin hän sai vasta 35-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Ylläpito siis sallii poikalapsien maalittamisen ja haukkumisen? Miesvihaton kivapuhepalsta?
Tästä täytynee taas ottaa ylempiin tahoihin yhteyttä.
Harmi kun et kuitenkaan ota. Vässykkä.
Jos ap olisi oikeasti opettaja, hänellä ei olisi noin naiivi käsitys asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa perää on.
Minulla on poika jolla diagnooseja liuta esim Ad/HD mutta on koulussa kuin kuka tahansa lääkkeen avulla. Olen tuhansia ja tuhanseja tunteja neuvonut, opastanut, selittänyt ja vaikka mitä. Silti unohtelee, haluaisi vain ne rusinat pullasta, ei ole motivaatiota ja hirveästi kaikkea koulutyötä haittaavaa. Teen äitinä ihan ihan hirveästi töitä että tuo poika pärjäisi eikä omalla käytöksellään tekisi hallaa itselleen tai opelle/muulle luokalle. Ihan kuin olisi sisäänrakennettu sellainen tietty vetelyys.
Fiksu ja mukava poika on, opettajat tykkää kovasti. Saa tukea hyvin. Mikään diagnoosi ei kuitenkaan selitä tuota ihmeellistä välinpitämättömyyttä jokseenkin ja asiaan.
Tytöt taasen osaa nuo ihan selittämättäkin. Eivät häsellä, ovat tunnollisia ja huolellisia, hyvätapaisia ja haluavat pärjätä hyvin. Toinen on vilkas ja eläväinen mutta siitä ei ole mitään haittaa ollut koulussa.
Onpa sinulla hieno asenne poikaasi kohtaan. Olet tietenkin yh, eikö?
Ap:n pointti oli kyllä että me vanhemmat totutetaan pojat jo alusta alkaen huonoon käytökseen sanomalla pojat on poikia. Minä en äitiydestäni kertonut muuta kuin miten paljon olen käyttänyt aikaa siihen että pojasta kasvaa kunnon mies eikä perseile vain sen takia koska me siedetään pojilta enemmän.
Näen itsekkin paljon tätä käytöstä ympärilläni. Esim kun poikaani hakattiin koulussa, hakkaajan vanhemmat yritti naureskella tuota pojat on poikia-fraasia mutta kun huomasivat etten siihen yhdy niin sitten alkoi syyttely ettei poikani vaan kestä kun ei ole veljeä kotona vaan pelkkiä siskoja.
Että kyllä se vika on vanhemmissa lähtökohtaisin. Mutta se vika näkyy pojissa.
Olen täysin samaa mieltä.
Kun olin koulussa (poikana) 70-80 luvulla, niin pojat olivat keskimäärin yhtä hyviä tai huonoja koulussa kuin tytötkin. Nyt jostain syystä paapotaan poikia ja ymmärretään ihan helvetisti kaikkia häiriköitä. Se, että joku on kusipää ja häirikkö, johtuu siitä, että poikaa ei ole kukaan saanut kuriin. Vastuu on vain ja ainoastaan kotona. Kovat pojat tarvitsee kovan kurin. Nykyisin tätä yksinkertaista asiaa ei tajuta.