Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin, että minulla ja lapsillani olisi normaalit vanhemmat ja ihanat mummo ja pappa. Mutta näin ei ole.
25.07.2020 |
Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään. Ei edes kyläillyt meillä. Saimme ensimmäisen lapsemme niin ei onnitellut eikä tullut katsomaan. Lähetimme kuvia, ei vastannut mitään. Aivan järkyttävää
Äitini on salajuopo. Seurustelee toisen salajuopon kanssa. Päällisin puolin touhukas, mutta ei pysty esim olemaan tuntia lapsenlapsensa kanssa tai esim majoittamaan meitä yhtä yötä kun on luonteeltaan ilkeä, kärsimätön, kärttyinen. Lapsena kiusasi minua ja luki päiväkirjat yms haukkui.
Vanhempani ovat eronneet. Mieheni tietää millaisia he ovat ja tukee minua. Olen viimeiset 20 vuotta ollut tekemisissä heidän kanssaan kuukausittain saamatta siitä mitään muuta kuin pettymyksiä. On tosi raskasta kun ei voi kertoa esim miehen perheelle millaisia hulluja = täysin epänormaaleja omat vanhemmat ovat.
Vertaistukea, neuvoja. Mitä kertoa omalle pienelle lapselle mummosta ja papasta ja miten olla yhteyksissä kun en halua olla yhteyksissä.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin olla jollekin lapselle sellainen mummuke.
Oma lapseni on jo aikuinen ja pitkään tein päiväkodissa töitä, mutta siellä ei ollut mahdollista tehdä työtä niin hvyin kuin halusi, joten vaihdoin alaa.
Mutta aikaa ja tahtoa olisi viettää aikaa jonkun lapsukaisen kanssa. Ikääkään ei vielä ole paljon, koska olen hyvinkin nuorena saanut ainokaiseni.
Missähän tällainen kysynnän ja tarjonnan laki voisi kohdata? Minulla olisi työtodistuksiakin siitä, että olen oikeasti hyvä lasten kanssa, enkä mikään hullu lasten ahdistelija .
Voisko Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnassa olla sulle jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyvät vanhemmat/isovanhemmat usein kuolee suht nuorena, noin 60 vuoden iässä johonkin syöpään tai muuhun ja hirviövanhemmat usein elää porskuttaa päälle ysikymppisiksi ja niin että niitä joutuu vielä hoivaamaan pitkään. Ei ole mitään oikeudenmukaisuutta maailmassa.
Tämä! Oma isäni menehtyi 7-kymppisenä juurikin vakavaan sairauteen. Hän oli peruskallio, tuki ja turva, kerta kaikkiaan ihana isä ja pappa. Ikävöin häntä edelleen joka päivä, itkeskelenkin.
Äiti porskuttaa menemään varmaan 120-vuotiaaksi. Hän on alkoholisoitunut, pahimmillaan ilkeä ja päälle käyvä besserwisser, jota ei muiden asiat kiinnosta mutta omasta surkeudestaan jaarittelee ummet ja lammet. Siis varsinainen ankeuttaja ja negatiivisuuden ruumiillistuma. Hänellä ei ole kuin yksi tai kaksi ystävää / tuttavaa, joiden kanssa on jonkin verran tekemisissä. Veikkaan, että kukaan ei jaksa häntä.
Voin paljon paremmin, kun en pidä äitiin mitään yhteyttä. Jos hän haluaa olla lapsenlapsiin yhteydessä, voi soittaa ipanoille vapaasti, pystyvät jo keskustelemaan mummon kanssa ilman minuakin. En varsinaisesti katso olevani velkaa hänelle. Jospa jossakin vaiheessa olisin taas voimissani ottamaan vastaan sen kaiken paskan, mita hän päälle kaataa ja jaksaisin pitää yhteyttä. Nyt pitää kerätä voimia hetken aikaa.
Niin kauan kuin kyselee miksi-kysymyksiä "miksei voi olla normaaleja" -tyyliin, on sidottu noihin hulluihin. Mitään vastausta ei ole eikä tule. Persoonsllisuushäiriöinen on persoonallisuushäiriöinen, siinä kaikki mitä asiasta voi ymmärtää. Sun pitää ap surra asia pois ja kun koet olevasi valmis katkaiset kaikki yhteydet. Sun mieson huono neuvonantaja koska ei tajua problematiikasta mitään. Jokainen päivä kun vingut tuossa hämähäkin seitissä pahentaa sun kärsimystä.
Minullakaan ei ole ketään. Äitini kuoli vuosikymmen sitten ja isäni on alkoholisti. Hän on aivan kamala, syyttelee, rähisee, tekee tempauksia. Olen hänen kanssaan aivan minimisti tekemisissä, viestejä harvakseltaan. En vain jaksa hänen örinöitään kuunnella.
On aivan järkyttävää miten päätös olla olematta vanhemman kanssa väleissä tuomitaan." Onhan se kuitenkin isäsi, harmittaa sitten kun se on kuollut jos et yritä korjata välejä".Tietenkin isän omat sukulaiset mutta myös äitini ja mieheni suku hurskastelee tälläistä- vaikka eivät edes koskaan ole sitä pirua nähneet. On parempi vain valehdella että joo joskus näen sitä isää. Syyllistys asiasta saa nimittäin olon entistä huonommaksi. Aivan kuin häiriköivä ja ilkeä lähisukulainen ei olisi kamala taakka jo muutenkin.
Minulla ei ole ollut isovanhempia, joten en osaa kaivata heitä paljon lastenkaan elämään. Välillä kateus pistää, kun joillakin on super isovanhemmat. Meillä on yksi elossa, jonka edunvalvoja olen, Eli huoltosuhde sinnekin on ollut jo pitkään nurinkurin. Meillä on onneksi muuta sukua ympärillä.
Äitiini jouduin aikoinaan katkaisemaan pariin kertaan välit noin 3 kuukaudeksi. Oli mustasukkainen miehestäni ja vauvasta. Aivan älytöntä käytöstä. Milloin jätti meidät pahaan pulaan. Lupasi mm. hoitaa lasta, mutta ei sitten noussutkaan sängystä ylös. Minulla ja miehellä sovittu työkeikka. Milloin solvasi. Tein näitten jälkeen aina varasuunnitelmat. Äitini varaan en enää laskenut. Hoidin hänet Kuitenkin hautaan. Pyysi Omalla tavallaan käytöstään loppumetreillä anteeksi. Rauha hänen muistolleen.
Ap, helpoimmalla pääset, kun katkaiset välit. Et soita, et vastaa viesteihin. Lapsille vastaat ikätason mukaan jos kyselevät. Mummo on väsynyt/sairas. Pyhät ja lomat suunnittelet muuta ohjelmaa. Toteat tilanteen kuten se on. Teillä ei ole eikä tule super isovanhempia. Elät sen mukaan. (Helpommin toki sanottu, kun tehty.)
Aika monella on sama tilanne. Siitä ei vaan puhuta.
Tunnut Ap järkevältä ja tuntevalta ihmiseltä. Pärjäät miehesi ja lastesi kanssa loistavan hyvin!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Chinchi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.Miten käytännössä teit sen?
Ap
AP, ei tarvitse tehdä mitään. Et vain vastaa puheluihin, et soita, et tervehdi. Sillä selvä.
Itse lisäksi myös estin isäni numeron ja sähköpostin ja jätin muuttaessa kertomatta uuden osoitteeni. Eipä tarvitse ajatella koko ihmistä kun en kuule hänestä mitään. Itse niin pitkään pelkästä velvollisuuden ja syyllisyyden tunteesta johtuen olin hänen kanssaan tekemisissä että piti kokonaan estää häntä ottamasta minuun yhteyttä. Muuten se syyllistäminen vain jatkuisi ja jatkuisi. Kaikille "olipa lapsellinen ratkaisu" tai "oletpa ikävä lapsi" -ihmisille voin kertoa että kyllä 25 vuoden aikana kaikki tulee kokeiltua. Jos senkin jälkeen oma vanhempi aiheuttaa vain ahdistusta ja pahaa mieltä eikä mikään ole muuttunut paremmaksi ei yhteydenpidossa ole mitään järkeä.
Onneksi muut läheiseni ovat kaikki ymmärtäneet ratkaisuni kun olen selittänyt avoimesti tilanteen ja taustan. Ei hänen käytöksensä ole minun häpeäni joten miksi turhaan kaunistelisin tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Miehenä en ymmärrä tuollaista, oletteko jotenkin vajaita kun lähdette tuohon pelleilyyn mukaan.
Minun äiti on kuollut, ei nähnyt lapsen lastaan ikinä, äidin näin joskus - 90 luvulla.
Muisti kyllä erityisesti jouluna lähettää vit*uilu viestejä kun en lähtenyt viemään lasta näytille toiselle puolelle suomea, ym.
Sisko meni joskus käymään ja akka ei ollut edes kotona eikä vastannut puhelimeen.
Isä on juoppo mulkku ja olen tehnyt hyvin selväksi että jos juo ei olla missään tekemisissä, nyt ollut muutaman vuoden selvänä ja lapsi on välillä nähnyt ja ollut sen luona, on sillä uusi nainenkin mikä on ihme kyllä ihan normaalin tuntuinen.
Vaimon vanhemmat ovat jo kuolleet molemmat, mutta ilmeisedti niilläkin ollut alko ongelmaa.Minusta aapeen ei kannata olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, saat vain pa*kaa käteen.
Kiitos kirjoituksestasi. Ketkä ovat teillä lapsen/ teidän tukiverkkoja?
En ole tuo jota siteerasit mutta toinen ketjussa kirjoittanut jolla välit poikki vanhempiin. Meillä ei ole tukiverkkoa. Ei minkäänlaista. Ei ketään.
Siitä huolimatta olemme pystyneet hoitamaan perheemme ja lapset hyvin, aina ollaan selvitty vaikka tiukkoja paikkoja ollut.
Tottakai elämä olisi helpompa jos olisi tukiverkot mutta ilmankin onnistuu olla ja elää. Sillä huonot ”tukiverkot” ne vasta elämää kuormittavatkin.
Meidät on pelastanut se että molemmilla joustava asiantuntijatyö jota voi tilapäisesti lasten sairastaessa tehdä etänä kotoa.
Kahdenkeskistä lapsivapaata ei ole ollut yli vuosikymmeneen, palkatut mll hoitajat täällä niin huonoja että niitä en käytä. Mutta tämäkin on asia minkä kestää kun päättää kestää.
Apn kannattaa nyt miettiä tarkkaan uskomuksiaan jotka ovat vääriä. Rivien välistä luen että hän kokee voimakkaita luuloja siitä että ”kuuluu” tehdä asioita. Kuuluu olla juhlapyhänä paskoilla vanhemmimla, kuuluu antaa isovanhempien tavata lapsia (ja terrorisoida perhettä), kuuluu pitää yhteyttä (ja kuunnella solvauksia), kuuluu tehdä sitä ja tätä.
Mutta kun EI KUULU. Ei kuulu tehdä yhtään mitään sellaista mikä on taakka, rasite ja mikä riistää voimavaroja.
Yhteydet poikki paskavanhempiin vaan. Ilman pärjää ja elämä onnellisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Miehenä en ymmärrä tuollaista, oletteko jotenkin vajaita kun lähdette tuohon pelleilyyn mukaan.
Minun äiti on kuollut, ei nähnyt lapsen lastaan ikinä, äidin näin joskus - 90 luvulla.
Muisti kyllä erityisesti jouluna lähettää vit*uilu viestejä kun en lähtenyt viemään lasta näytille toiselle puolelle suomea, ym.
Sisko meni joskus käymään ja akka ei ollut edes kotona eikä vastannut puhelimeen.
Isä on juoppo mulkku ja olen tehnyt hyvin selväksi että jos juo ei olla missään tekemisissä, nyt ollut muutaman vuoden selvänä ja lapsi on välillä nähnyt ja ollut sen luona, on sillä uusi nainenkin mikä on ihme kyllä ihan normaalin tuntuinen.
Vaimon vanhemmat ovat jo kuolleet molemmat, mutta ilmeisedti niilläkin ollut alko ongelmaa.Minusta aapeen ei kannata olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, saat vain pa*kaa käteen.
Kiitos kirjoituksestasi. Ketkä ovat teillä lapsen/ teidän tukiverkkoja?
En ole tuo jota siteerasit mutta toinen ketjussa kirjoittanut jolla välit poikki vanhempiin. Meillä ei ole tukiverkkoa. Ei minkäänlaista. Ei ketään.
Siitä huolimatta olemme pystyneet hoitamaan perheemme ja lapset hyvin, aina ollaan selvitty vaikka tiukkoja paikkoja ollut.
Tottakai elämä olisi helpompa jos olisi tukiverkot mutta ilmankin onnistuu olla ja elää. Sillä huonot ”tukiverkot” ne vasta elämää kuormittavatkin.Meidät on pelastanut se että molemmilla joustava asiantuntijatyö jota voi tilapäisesti lasten sairastaessa tehdä etänä kotoa.
Kahdenkeskistä lapsivapaata ei ole ollut yli vuosikymmeneen, palkatut mll hoitajat täällä niin huonoja että niitä en käytä. Mutta tämäkin on asia minkä kestää kun päättää kestää.
Apn kannattaa nyt miettiä tarkkaan uskomuksiaan jotka ovat vääriä. Rivien välistä luen että hän kokee voimakkaita luuloja siitä että ”kuuluu” tehdä asioita. Kuuluu olla juhlapyhänä paskoilla vanhemmimla, kuuluu antaa isovanhempien tavata lapsia (ja terrorisoida perhettä), kuuluu pitää yhteyttä (ja kuunnella solvauksia), kuuluu tehdä sitä ja tätä.
Mutta kun EI KUULU. Ei kuulu tehdä yhtään mitään sellaista mikä on taakka, rasite ja mikä riistää voimavaroja.
Yhteydet poikki paskavanhempiin vaan. Ilman pärjää ja elämä onnellisempaa.
Tässä viisaita sanoja. Mitä nopeampaa ymmärtää, ettei ole mitään yhtä "oikeaa" tapaa elää elämää, ei jää jumiin mihinkään annettuihin malleihin. Jos perhesuhteet on yksipuolisia ja kuluttavia, niin ei kannata niissä roikkua vain koska 'pitää'. Lisäisin vielä, ettei tilanne välttämättä vaadi mitään erillistä 'välien poikkilaittoa'. Sen kun lakkaa olemasta yhteyksissä ja pyhinä ilmoittaa että on muita suunnitelmia. Vihoissa ei kannata olla, se vain surettaa ja kuluttaa voimia.
Ap tässä. Kiitos kaikista kommenteista👍
Tuo on hyvä neuvo että lakkaa itse yrittämästä. Minulla vieläkin, 20 huonon vuoden jälkeen toivo elää, ja se päättyy itkuun kun paskavanhemmat tekevät taas jonkun tempauksen mm oharit, eivät vastaa viestiin, ajavat ratin ym ym ym you name it. Kaikkea totaalierilaista joka ei kuulu meidän elämäämme.
Äitini syyllistää minua hirveästi. Että olen lapsena saanut kalliita harrastuksia. Vaikka koti oli epävakaa. Hän on epävakaa. Olen vuosia ajatellut että hän toipuu, kun pidän yhteyttä. Hän voi paremmin, kun takaan hänelle mahdollisuuden olla yhteyksissä. Ei, te olette kaikki oikeassa. Hän iskee yhä uudelleen ja loukkaa aina pahemmin. Arkipäivät menee hänellä tämän uuden miesystävän kanssa ja joidenkin puolituttujen kanssa esim lenkkeillessä. Tätäkin olen ihmetellyt vuosia, miten tälläinen alkoholisoitunut reppana miesystävä VOI olla omia lapsia ja lapsenlapsia tärkeämpi???? Joku oli taas oikeassa, mieheni on ollut hyvä isä ja tuki, mutta tosi huono neuvonantaja, hän ei voi tietää, kun omaa normaalin perheen ja on sukurakas..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti teidän satujanne ihmetellen kirjoitti:
Miksi aina se 500km?
Häh??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on selitys että miesystävä on omia lapsia tärkeämpi? Missä vaiheessa tälläisen vanhemman päässä naksahtaa? Että ensin rakastetaan toisia ja sitten aletaan inhoamaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Miehenä en ymmärrä tuollaista, oletteko jotenkin vajaita kun lähdette tuohon pelleilyyn mukaan.
Minun äiti on kuollut, ei nähnyt lapsen lastaan ikinä, äidin näin joskus - 90 luvulla.
Muisti kyllä erityisesti jouluna lähettää vit*uilu viestejä kun en lähtenyt viemään lasta näytille toiselle puolelle suomea, ym.
Sisko meni joskus käymään ja akka ei ollut edes kotona eikä vastannut puhelimeen.
Isä on juoppo mulkku ja olen tehnyt hyvin selväksi että jos juo ei olla missään tekemisissä, nyt ollut muutaman vuoden selvänä ja lapsi on välillä nähnyt ja ollut sen luona, on sillä uusi nainenkin mikä on ihme kyllä ihan normaalin tuntuinen.
Vaimon vanhemmat ovat jo kuolleet molemmat, mutta ilmeisedti niilläkin ollut alko ongelmaa.Minusta aapeen ei kannata olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, saat vain pa*kaa käteen.
Kiitos kirjoituksestasi. Ketkä ovat teillä lapsen/ teidän tukiverkkoja?
Ei meillä ole mitään sen ihmeempiä tukiverkkoja, tiukoissa tilanteissa on lapsi ollut joskus kummillaan ja eräällä tuttava perheellä.
Ja nyt koululainen joutuu vaan opettelemaan olemaan yksin kotona jonkin aikaa.
Jos sairastuu pitää jommankumman hakea sairaslomaa ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin olla jollekin lapselle sellainen mummuke.
Oma lapseni on jo aikuinen ja pitkään tein päiväkodissa töitä, mutta siellä ei ollut mahdollista tehdä työtä niin hvyin kuin halusi, joten vaihdoin alaa.
Mutta aikaa ja tahtoa olisi viettää aikaa jonkun lapsukaisen kanssa. Ikääkään ei vielä ole paljon, koska olen hyvinkin nuorena saanut ainokaiseni.
Missähän tällainen kysynnän ja tarjonnan laki voisi kohdata? Minulla olisi työtodistuksiakin siitä, että olen oikeasti hyvä lasten kanssa, enkä mikään hullu lasten ahdistelija .
Mene mukaan Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan, tukivanhemmista on pulaa. Hieno ihminen olet!
Ap, olen ollut samassa tilanteessa ja suosittelen terapiaa. Muutti mun ajattelua ja sai näkemään tilanteen ulkoapäin ja ymmärtämään vanhempien toimintaa. Pidä itsestäsi ja perheestäsi huolta, sinulla on siihen oikeus.
Kannattaa ajatella millaista vanhempienne lapsuus on ollut. Lisäksi se, että vanhemmillanne on erilaiset taustat.
Nämä ku yhdistää niin voi ymmärtää tuloksen.
Valitettavasti loppujen lopuksi ette voi vaikuttaa kuin itseenne ja parisuhteeseenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta olen myös katkaissut välit vanhempiini näiden käytöksen takia, joten voisin vastailla näihin.
Käytännössä lähetin äidilleni sähköpostin, jossa kerroin, että olen meidän riitojemme, hänen käytöksensä ja hänen aiheuttamiensa lapsuuden traumojen takia ihan lopussa ja oma mielenterveyteni, opintoni, parisuhteeni ja vanhemmuuteni hajoavat, jos näin vielä jatkuu. Kerroin, että en haluaisi katkoa välejä ja että hän on minulle rakas. Hän ilahtui kauniista sanoista, mutta ei halunnut muuttaa käytöstään mitenkään, vaan halusi vain kertoa omista traumoistaan (olin kuullut ne jutut monta kertaa) ja uskoi, että tilanne korjaantuisi, jos olisin vain empaattisempi häntä kohtaan. Viestittelimme jonkin aikaa, äidilläni on tapana olla sattumanvaraisesti välillä tosi lämmin ja ymmärtäväinen, välillä tosi piittaamaton ja ilkeä. Lopulta väsyin (tässä vaiheessa oma mielenterveyteni oli hajoamispisteessä) ja kerroin, että en pysty nyt olemaan yhteydessä. Muutaman kuukauden päästä äiti otti yhteyttä ja vaati muutosta tilanteeseen, viestittelimme asiasta vielä lisää. Hän ei edelleenkään nähnyt vikaa omassa käytöksessään, vaan syyllisti ja manipuloi. Siinä vaiheessa ilmoitin, että en halua olla enää tekemisissä, ennen kuin äiti on itse hakenut apua ja on halukas muuttumaan. Tämän jälkeen on ollut muutamia lyhyeksi jääneitä yhteydenottoja, ei enää pitkään aikaan. Voin nykyään itse erittäin hyvin ja olen onnellinen.
Puolisoni oli itsekin aivan lopussa perheeni takia ja hänelle on myöhemmin myönnetty Kelan terapiaa asian käsittelyyn. Hän on tukenut minua päätöksessä, mutta antoi minun tehdä sen itse. Juhlapyhät vietämme miehen vanhempien tai ystävien kanssa tai keskenämme. Lapselle olen sanonut, että minulla on isä ja äiti, mutta emme tapaa heitä, koska siitä tuli meille aina paha mieli. Olen sanonut, että joskus ihmiselle tapahtuu niin paljon kurjia asioita, että he alkavat kohdella toisia aina ilkeästi, ja että se on surullista, mutta sille ei voi mitään, jos toinen ei halua muuttua. Kerran lapsi kysyi, että etkö sä rakasta niitä, ja sanoin suoraan, että en. Kerron kuitenkin välillä myös mukavia juttuja vanhemmistani ja lapsuudestani. Meillä on muutama lelu, jotka lapsi sai pienenä heiltä, ja näytän usein niitä, jos asiasta tulee puhetta. Annan lapselleni luvan olla heihin kiintynyt vaikka sitten lelujen välityksellä. Jos hän joskus isompana haluaa tavata, teemme sen julkisella paikalla.
En osaa sanoa, miten muut ihmiset tähän suhtautuvat. Jotkut ymmärtävät paremmin, toiset huonommin. Kukaan ei ole suoraan tyrmännyt tai syyttänyt minua. Paras ystäväni on käynyt läpi saman.
Tsemppiä ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyvät vanhemmat/isovanhemmat usein kuolee suht nuorena, noin 60 vuoden iässä johonkin syöpään tai muuhun ja hirviövanhemmat usein elää porskuttaa päälle ysikymppisiksi ja niin että niitä joutuu vielä hoivaamaan pitkään. Ei ole mitään oikeudenmukaisuutta maailmassa.
Välinpitämättömät eli epäempaattiset vanhemmat eivät stressaannu muiden (lastensa) asioista. ”Pitävät huolen omista asioistaan.” Pysyvät näinnparemmassa kunnossa pidempään. Jostain kumman syystä olettavat lastensa auttavan heitä.
Oma mummoni oli tällainen. Isäni ei voinut kertoa äidilleen esim jääneensä työttömäksi, koska mummoni ”ei halunnut kuulla ikäviä asioita.” Minuun ei mummoni saanut luotua minkäänlaisia suhteita, vaikka nähtiin muutaman viikon ajan joka vuosi. Oma äitini oli tästä tosi pahoillaan. Mummoni eli rikkaan perheensä perinnöllä 104-vuotiaaksi tekemättä työpäivän työpäivää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvä välit vanhempiini, mutta en ole ikinä ajatellut, että heidän pitäisi auttaa minua aikuista perheellistä ihmistä muutoissa.
Näin. Muuhun en tuossa ap:n tekstissä en ota kantaa, mutta muuttoapu on syytä pyytää muualta kuin isovanhemmilta. Me ei olla vielä edes isovanhempia, mutta muutot alkavat olla aivan liian rankkoja.
Oletko asperger vai provoatko tahallasi?