Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin, että minulla ja lapsillani olisi normaalit vanhemmat ja ihanat mummo ja pappa. Mutta näin ei ole.
25.07.2020 |
Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään. Ei edes kyläillyt meillä. Saimme ensimmäisen lapsemme niin ei onnitellut eikä tullut katsomaan. Lähetimme kuvia, ei vastannut mitään. Aivan järkyttävää
Äitini on salajuopo. Seurustelee toisen salajuopon kanssa. Päällisin puolin touhukas, mutta ei pysty esim olemaan tuntia lapsenlapsensa kanssa tai esim majoittamaan meitä yhtä yötä kun on luonteeltaan ilkeä, kärsimätön, kärttyinen. Lapsena kiusasi minua ja luki päiväkirjat yms haukkui.
Vanhempani ovat eronneet. Mieheni tietää millaisia he ovat ja tukee minua. Olen viimeiset 20 vuotta ollut tekemisissä heidän kanssaan kuukausittain saamatta siitä mitään muuta kuin pettymyksiä. On tosi raskasta kun ei voi kertoa esim miehen perheelle millaisia hulluja = täysin epänormaaleja omat vanhemmat ovat.
Vertaistukea, neuvoja. Mitä kertoa omalle pienelle lapselle mummosta ja papasta ja miten olla yhteyksissä kun en halua olla yhteyksissä.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yllättävän yleistä, mutta koska asia on täysi tabu, mitään tukea ei oikein mistään saa. Asian liittyvä häpeä ja salailu tekee sen että edes ammattilaiset (neuvola jne) ei osaa suhtautua oikein eivätkä osaa tukea kun eivät osaa tunnistaa ilmiötä.
Uusimmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi että erityisesti suurissa ikäluokissa narsisteja on jopa 25-30% aiemmin luullun 5% sijaan. Ilmiö on todellinen ja yleinen. Asia vaan vaiettu ja salattu.
Asiaa vielä pahentaa se että tästä leimataan se syytön aikuinen lapsi. Joskus niin pahasti että jos asia tulee ilmi niin tämä aikuinen lapsi hylätään. Näin kävi itselle perhekerhossa aikanaan kun erehdyin kertomaan lapsuudestani.Muuta tukea ei oikein ole kuin narsistien lsten tukiryhmä tai al-anon tukiryhmä (sinne voi mennä vaikkei olisi alkoholistivsnhemmat).
Jaksuja aplle!Mistä tiedät että ovat narsisteja?
Omasta mielestäni isäni on erakoituva persoonallisuus (laiska ja ilkeä) ja äiti epävakaa persoonallisuus (käyttää alkoholia). Kiva yhdistelmä 🤔😳
Ap
Mikä ihmeellisintä, voi olla että molemmat nuo ilmiöt ovat heidän ankean, pitkän liittonsa tuottamaa pakoilukäytöstä. Tunnetko ketään, joka tuntisi heidät nuoruudesta? Olivatko he samanlaisia silloin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös etäiset välit. Johtuu ehkä mustakin kun en ole itsekään läheinen omien vanhempieni kanssa, mutta olisin silti toivonut että olisivat halunneet enemmän olla osa ainoan lapsenlapsensa elämää... Mutta eivät juuri soita lapselle, vaikka hänellä on oma puhelin, eivät kysele lomilla heille hoitoon tms. Äitinikin käy kaupungissamme suht usein taidenäyttelyissä tai konserteissa, mutta ei koskaan pistäydy tai soittele että olisi samalla kiva nähdä lastenlastakin. Onneksi ex-mieheni vanhemmat ovat enemmän tekemisissä lapsen kanssa (enemmän kuin ex-mies itse).
Musta tulee niin erilainen isovanhempi!! (Tuli myös aika erilainen vanhempi.)
AP, heistä ei vain ole siihen. Niin se on. Olet antanut heille mahdollisuuden. Mutta älä enää yritä pakottaa vanhempiesi johonkin "normaaliuden" muottiin, johon heillä kertakaikkiaan ei ole kapasiteettia. Eivät he sitä pahuuttaan tee vaan kykenemättömyyttään. Paremmin teet lapsiasi kohtaan, kun et altista heitä vanhempiesi kylmälle ja ilkeälle/ailahtelevalle käytökselle.
Vastasin jo tossa ylempänä (mulla oli ne vielä hirveämmät vanhemmat) ja piti vaan lisätä se että kyllähän tämä jälkikäteen arvioiden oli selvää jo lapsuudessa.
Silloinkaan ei saanut näyttää tunteita, ei saanut kertoa huolista ja murheista, missään ei tuettu, koskaan ei kaunista sanaa sanottu vaan aina haukuttiin ja sätittiin.
Vanhemmat oli jo silloin itsekkäitä ja piittaamattomia ja todella välinpitämättömiä lasta kohtaan. Surkeat pskavanhemmat siis.
Eli kaikki joilla on samanlaista; kun katsotte lapsuuttanne, eikö ollutkin jo silloin merkit olemassa siitä millaisia isovanhempia vanhemmistasi tulisi?
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.
Miten käytännössä teit sen?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastasin jo tossa ylempänä (mulla oli ne vielä hirveämmät vanhemmat) ja piti vaan lisätä se että kyllähän tämä jälkikäteen arvioiden oli selvää jo lapsuudessa.
Silloinkaan ei saanut näyttää tunteita, ei saanut kertoa huolista ja murheista, missään ei tuettu, koskaan ei kaunista sanaa sanottu vaan aina haukuttiin ja sätittiin.
Vanhemmat oli jo silloin itsekkäitä ja piittaamattomia ja todella välinpitämättömiä lasta kohtaan. Surkeat pskavanhemmat siis.Eli kaikki joilla on samanlaista; kun katsotte lapsuuttanne, eikö ollutkin jo silloin merkit olemassa siitä millaisia isovanhempia vanhemmistasi tulisi?
Kyllä oli kaikki merkit, eivät ole saaneet elämässään mitään aikaan, ja olivat myös hirveitä vanhempia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.Miten käytännössä teit sen?
Ap
No mulla auttoi se että opin itse rakastamaan itseäni. Kundaliinijoogaauttoi paljon kuten myös kirjat. Esim Susanna Purra (lääkäri) on kirjoittanut todella hyvän kirjan, nimi nyt unohtui mutta kertoi juuri tunnelukkojen vapauttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyvät vanhemmat/isovanhemmat usein kuolee suht nuorena, noin 60 vuoden iässä johonkin syöpään tai muuhun ja hirviövanhemmat usein elää porskuttaa päälle ysikymppisiksi ja niin että niitä joutuu vielä hoivaamaan pitkään. Ei ole mitään oikeudenmukaisuutta maailmassa.
Tätä itsekin olen miettinyt. Äiti kuoli nuorena syöpään, itsekäs alkoholisti-isä (edes hautajaisiin ei voi mennä selvinpäin) selviää kaikesta kuin koira veräjästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.Miten käytännössä teit sen?
Ap
No mulla auttoi se että opin itse rakastamaan itseäni. Kundaliinijoogaauttoi paljon kuten myös kirjat. Esim Susanna Purra (lääkäri) on kirjoittanut todella hyvän kirjan, nimi nyt unohtui mutta kertoi juuri tunnelukkojen vapauttamisesta.
Piti sanoa vielä että myös minfulness ja nlp-tekniikka auttoivat.
Järjen tasolla on helppo sanoa että en enää kaihoaja kaipaa, mutta tunteen tasolla se oli yllättävän vaikeaa. Kun ne tunteet ei tottele järkeä eikä lopu vaikka käskisi:)
Tsemppiä ap, selviät kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvä välit vanhempiini, mutta en ole ikinä ajatellut, että heidän pitäisi auttaa minua aikuista perheellistä ihmistä muutoissa.
Sulla on luetun ymmärtämisessä kuitenkin vielä paljon tekemistä!
Niin varmaan joo, mutta kun ap kirjoitti näin "Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään.", niin siihen kommentoin, että en ole ikinä ajatellut, että omien vanhempien pitäisi auttaa minua muutoissa.
Ei pidä ottaa jotain implisiittisesti epärelevanttia esimerkkiä, jos sitä ei saa kommentoida!Hölöhölö. Aivan epärelevantti kommentti sulta - taas.
Kuitenkin ap:n itsensä esillenostamaa asiaa kommentoin, sitä sinä et nyt millään saa väännettyä toiseksi. Ap:n vanhemmat ei auta muutossa ja miksi pitäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös hyvin etäiset välit minun vanhempiini. Isäni on lapsille vaarallista seuraa todellakin, ja äitiäni ei elämäni kiinnosta. Isän kanssa tuli erimielisyys, paha, jonka seurauksena välit katkesivat.
Mitenkö? Helposti. Ihan vaan siten, etten ottanut yhteyttä, enkä käynyt. Hänhän ei koskaan soita ja kysy kuulumisia, eikä käy kylässä. Lasten kanssa ei isäni luona ole koskaan voinut käydä aiemminkaan.
Hyvin pienestä lapset kyllä hoksasivat, että muilla on isovanhempia kylässä ja käyvät hoitamassa sekä synttärivieraana mutta meidän lapsilla ei. Ei ole ollut rippijuhlissa, eikä yliopoilasjuhlissakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Outo kommentti. Sairasta ”kuormittaa muita” kertomalla lapselle omasta suvusta ja juurista? Eiköhän 99% suomalaisista nyt ole tekemissä mumminsa ja pappansa kanssa, tai ainakin tiedä heistä😳
Ap
Olet täällä jo usean viestin ajan kertonut, miten epäkelpoja vanhempasi ovat, suorastaan kauheita - ja silti haluat kertoa lapsillesi nämä kaikki kidutukseen viittaavat kauhut. Ja tehdä saman appiukolle, joka suree kuollutta vaimoaan.
En keksi toimillesi mitään muuta motiivia kuin kosto ja nimenomaan kosto viattomille. Kerro ihmeessä lapsillesi, millaisia hirviöitä vanhempasi olivat, miten koko lapsuutesi pelkäsit heitä, miten hirveää elämäsi on ollut ja muistuta, että sinun isäsi ja äitisi olivat ja ovat yhä edelleen sama asia kuin pahuus itse. Kerro lapsillesi, että isovanhemmat ovat hulluja, niinhän kerroit meillekin.
Vai mitä oikein ajattelit sillä, että suvusta ja juurista tulee kertoa? Tietenkin totuus. Vähän myöhemmin lapsesi osaavat yhdistää sinun sadismisi isovanhempien tapaan kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin olla jollekin lapselle sellainen mummuke.
Oma lapseni on jo aikuinen ja pitkään tein päiväkodissa töitä, mutta siellä ei ollut mahdollista tehdä työtä niin hvyin kuin halusi, joten vaihdoin alaa.
Mutta aikaa ja tahtoa olisi viettää aikaa jonkun lapsukaisen kanssa. Ikääkään ei vielä ole paljon, koska olen hyvinkin nuorena saanut ainokaiseni.
Missähän tällainen kysynnän ja tarjonnan laki voisi kohdata? Minulla olisi työtodistuksiakin siitä, että olen oikeasti hyvä lasten kanssa, enkä mikään hullu lasten ahdistelija .
Ota tukilapsi joka on 1 vkl kuukaudessa. Meillä on ollut muutaman vuoden ja olen tykännyt.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös hyvin etäiset välit minun vanhempiini. Isäni on lapsille vaarallista seuraa todellakin, ja äitiäni ei elämäni kiinnosta. Isän kanssa tuli erimielisyys, paha, jonka seurauksena välit katkesivat.
Mitenkö? Helposti. Ihan vaan siten, etten ottanut yhteyttä, enkä käynyt. Hänhän ei koskaan soita ja kysy kuulumisia, eikä käy kylässä. Lasten kanssa ei isäni luona ole koskaan voinut käydä aiemminkaan.
Hyvin pienestä lapset kyllä hoksasivat, että muilla on isovanhempia kylässä ja käyvät hoitamassa sekä synttärivieraana mutta meidän lapsilla ei. Ei ole ollut rippijuhlissa, eikä yliopoilasjuhlissakaan.
Pyysittekö kylään? Onko sinulla sisaruksia?
On olemassa vanhempia, joiden kanssa ei vaan voi olla tekemisissä rikkomatta itseään. Ja silloin on paras jättää yhteydenpito. Olet ap tehnyt sen minkä olet voinut, joten etköhän nyt voi jo lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun lapsilla ei ole normaaleja vanhempia, vaikka sellaiset heille haluaisit?
Huono otsikointi. Me olemme siis normaaleja ja erittäin rakastavia. Olemme opiskelleet, meillä on hyvät ammatit, turvallinen koti ja pyrimme tarjoamaan rajoja ja rakkautta rakkaalle lapsellemme. Tämä otsikon aihe kuitenkin loukkaa, mietityttää, surettaa, on läsnä sydämessä ja sielussa 💔 Kertokaa tapoja miten työstää sitä
Ap
Vanha ja tuttu mutta todella toimiva neuvo: hyväksy se, mitä et voi muuttaa, muuta se, mitä voit- ja erota nämä toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Outo kommentti. Sairasta ”kuormittaa muita” kertomalla lapselle omasta suvusta ja juurista? Eiköhän 99% suomalaisista nyt ole tekemissä mumminsa ja pappansa kanssa, tai ainakin tiedä heistä😳
Ap
Olet täällä jo usean viestin ajan kertonut, miten epäkelpoja vanhempasi ovat, suorastaan kauheita - ja silti haluat kertoa lapsillesi nämä kaikki kidutukseen viittaavat kauhut. Ja tehdä saman appiukolle, joka suree kuollutta vaimoaan.
En keksi toimillesi mitään muuta motiivia kuin kosto ja nimenomaan kosto viattomille. Kerro ihmeessä lapsillesi, millaisia hirviöitä vanhempasi olivat, miten koko lapsuutesi pelkäsit heitä, miten hirveää elämäsi on ollut ja muistuta, että sinun isäsi ja äitisi olivat ja ovat yhä edelleen sama asia kuin pahuus itse. Kerro lapsillesi, että isovanhemmat ovat hulluja, niinhän kerroit meillekin.
Vai mitä oikein ajattelit sillä, että suvusta ja juurista tulee kertoa? Tietenkin totuus. Vähän myöhemmin lapsesi osaavat yhdistää sinun sadismisi isovanhempien tapaan kasvattaa.
Tästä ei kannata välittää. Tämä kirjoittaja yrittää juuri ketjussa kerrotulla tavalla häpäistä ap:n, syyllistää ap:ta ja antaa ymmärtää että ap:ssa on se vika. Tyypillinen luonnevikaisen ihmisen vastaus. Sorry, huono syyllistämisyritys. Ap saa kertoa asiasta just niin paljon kuin haluaa. Ap ei ole se jonka pitää hävetä. Se häpeä kuuluu niille vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Outo kommentti. Sairasta ”kuormittaa muita” kertomalla lapselle omasta suvusta ja juurista? Eiköhän 99% suomalaisista nyt ole tekemissä mumminsa ja pappansa kanssa, tai ainakin tiedä heistä😳
Ap
Olet täällä jo usean viestin ajan kertonut, miten epäkelpoja vanhempasi ovat, suorastaan kauheita - ja silti haluat kertoa lapsillesi nämä kaikki kidutukseen viittaavat kauhut. Ja tehdä saman appiukolle, joka suree kuollutta vaimoaan.
En keksi toimillesi mitään muuta motiivia kuin kosto ja nimenomaan kosto viattomille. Kerro ihmeessä lapsillesi, millaisia hirviöitä vanhempasi olivat, miten koko lapsuutesi pelkäsit heitä, miten hirveää elämäsi on ollut ja muistuta, että sinun isäsi ja äitisi olivat ja ovat yhä edelleen sama asia kuin pahuus itse. Kerro lapsillesi, että isovanhemmat ovat hulluja, niinhän kerroit meillekin.
Vai mitä oikein ajattelit sillä, että suvusta ja juurista tulee kertoa? Tietenkin totuus. Vähän myöhemmin lapsesi osaavat yhdistää sinun sadismisi isovanhempien tapaan kasvattaa.Tästä ei kannata välittää. Tämä kirjoittaja yrittää juuri ketjussa kerrotulla tavalla häpäistä ap:n, syyllistää ap:ta ja antaa ymmärtää että ap:ssa on se vika. Tyypillinen luonnevikaisen ihmisen vastaus. Sorry, huono syyllistämisyritys. Ap saa kertoa asiasta just niin paljon kuin haluaa. Ap ei ole se jonka pitää hävetä. Se häpeä kuuluu niille vanhemmille.
❤️
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.