Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin, että minulla ja lapsillani olisi normaalit vanhemmat ja ihanat mummo ja pappa. Mutta näin ei ole.
25.07.2020 |
Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään. Ei edes kyläillyt meillä. Saimme ensimmäisen lapsemme niin ei onnitellut eikä tullut katsomaan. Lähetimme kuvia, ei vastannut mitään. Aivan järkyttävää
Äitini on salajuopo. Seurustelee toisen salajuopon kanssa. Päällisin puolin touhukas, mutta ei pysty esim olemaan tuntia lapsenlapsensa kanssa tai esim majoittamaan meitä yhtä yötä kun on luonteeltaan ilkeä, kärsimätön, kärttyinen. Lapsena kiusasi minua ja luki päiväkirjat yms haukkui.
Vanhempani ovat eronneet. Mieheni tietää millaisia he ovat ja tukee minua. Olen viimeiset 20 vuotta ollut tekemisissä heidän kanssaan kuukausittain saamatta siitä mitään muuta kuin pettymyksiä. On tosi raskasta kun ei voi kertoa esim miehen perheelle millaisia hulluja = täysin epänormaaleja omat vanhemmat ovat.
Vertaistukea, neuvoja. Mitä kertoa omalle pienelle lapselle mummosta ja papasta ja miten olla yhteyksissä kun en halua olla yhteyksissä.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Outo kommentti. Sairasta ”kuormittaa muita” kertomalla lapselle omasta suvusta ja juurista? Eiköhän 99% suomalaisista nyt ole tekemissä mumminsa ja pappansa kanssa, tai ainakin tiedä heistä😳
Ap
Olet täällä jo usean viestin ajan kertonut, miten epäkelpoja vanhempasi ovat, suorastaan kauheita - ja silti haluat kertoa lapsillesi nämä kaikki kidutukseen viittaavat kauhut. Ja tehdä saman appiukolle, joka suree kuollutta vaimoaan.
En keksi toimillesi mitään muuta motiivia kuin kosto ja nimenomaan kosto viattomille. Kerro ihmeessä lapsillesi, millaisia hirviöitä vanhempasi olivat, miten koko lapsuutesi pelkäsit heitä, miten hirveää elämäsi on ollut ja muistuta, että sinun isäsi ja äitisi olivat ja ovat yhä edelleen sama asia kuin pahuus itse. Kerro lapsillesi, että isovanhemmat ovat hulluja, niinhän kerroit meillekin.
Vai mitä oikein ajattelit sillä, että suvusta ja juurista tulee kertoa? Tietenkin totuus. Vähän myöhemmin lapsesi osaavat yhdistää sinun sadismisi isovanhempien tapaan kasvattaa.Tästä ei kannata välittää. Tämä kirjoittaja yrittää juuri ketjussa kerrotulla tavalla häpäistä ap:n, syyllistää ap:ta ja antaa ymmärtää että ap:ssa on se vika. Tyypillinen luonnevikaisen ihmisen vastaus. Sorry, huono syyllistämisyritys. Ap saa kertoa asiasta just niin paljon kuin haluaa. Ap ei ole se jonka pitää hävetä. Se häpeä kuuluu niille vanhemmille.
No kerro minulle, miksi ap:n pitää kertoa lapsilleen vanhempiensa kauheuksista? Mitä hyvää siitä seuraa kenellekään? Millainen vanhempi haluaa omien lastensa kertovan koulussa hirveyksistä, joita isovanhemmat on tehneet?
Jos vanhemmat oli paskoja, niin miksi ap ehdottomasti haluaa omien lastensa olevan näille läheisiä? Tätä en yksikertaisesti ymmärrä. Kukaan tervepäinen aikuinen ei halua altistaa lapsiaan kauhulle, mutta täällä päinvastoi selitetään, että tietenkin lapsille pitää kertoa isovanhemmista.
Ei tietenkään pidä olla läheinen huonojen/ilkeiden/vaarallisten isovanhempien kanssa, mutta etkö huomaa että ap yhä elättää (turhia) toiveita että isovanhemmat vielä sittenkin muuttuisi? Hänen irtautumisprosessi ei ole vielä siinä vaiheessa että osaisi luopua toivosta.
Toisekseen yleisellä tasolla on TÄRKEÄ kertoa lapsille mikä on syy kun isovanhemmat ei ole elämässä. Muuten lapsi luulee että vika on hänessä. En minäkään kerro kaikkia kauhuja vaan olen selittänyt että isovanhempi on mieleltään sairas, eikä ole turvallista seuraa lapsille ja tämän takia en voi antaa heidän nähdä toisiaan.
Lapsia harmittaa isovanhemmattomuus paljon (kun näkevät miten muilla isovanhemmat ottaa kylään, ostaa lahjoja, huomioi ja välittää) joten silloin on erittäin tärkeä että se selitetään ikätasoon sopivalla tavalla. Samalla olen opettanut että kaikki ei mene elämässä reilusti tai tasan. Jollain on isovanhemmat ja joillain ei, ja jos se harmittaa pitää ajatella niitä asioita mitkä itsellä on hyvin ja mukavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Olet säälittävä
t äitisi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös hyvin etäiset välit minun vanhempiini. Isäni on lapsille vaarallista seuraa todellakin, ja äitiäni ei elämäni kiinnosta. Isän kanssa tuli erimielisyys, paha, jonka seurauksena välit katkesivat.
Mitenkö? Helposti. Ihan vaan siten, etten ottanut yhteyttä, enkä käynyt. Hänhän ei koskaan soita ja kysy kuulumisia, eikä käy kylässä. Lasten kanssa ei isäni luona ole koskaan voinut käydä aiemminkaan.
Hyvin pienestä lapset kyllä hoksasivat, että muilla on isovanhempia kylässä ja käyvät hoitamassa sekä synttärivieraana mutta meidän lapsilla ei. Ei ole ollut rippijuhlissa, eikä yliopoilasjuhlissakaan.Pyysittekö kylään? Onko sinulla sisaruksia?
On pyydetty. Ei heitä kiinnosta. Ja on sisaruksia. Kohtelu on tasaisen tylyä kaikille.
Sinun lapsellasi on kuitenkin välittävät isä ja äiti. On paljon yksinhuoltajia joilla ei ole sukua eikä isovanhempia ja silti selviytyvät.
Hej ap, on parempi olla ilman noita vanhempiasi.He aiheuttavat vain pahaa oloa sinulle, ja tulevat aiheuttamaan lapsillesikin pahaa mieltä kun he varttuvat. Elämä on liian lyhyt jatkuvaan pahaan oloon. Äitini kuoli ollessani 17 ja isään en ole ollut yhteydessä 8 vuoteen (olen 30)
Hän kohteli minua huonosti ja voin pahoin, hän ikäänkuin myrkytti oloni.En osaa selittää sitä ahdistusta. Sain lapsen ja päätin että haluan lapseni elämään ihmisiä jotka rakastavat häntä ja näyttävät sen,en ihmisiä jotka kohtelevat huonosti. En ole ollut enään yhteydessä isääni ja voin hyvin ja olen onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap! Minulla oli vähän samanlaista aiemmin: äitini oli eläessään hyvin ilkeä, jatkuvasti kiukkuinen ja saattoi sanoa oikeastaan mitä vaan. Ei osannut käyttäytyä ihmisiksi lasten kuullenkaan, hirveitä raivareita sai ja isääni eli lasten ukkia haukkui jatkuvasti. Kyläilyt eivät olleet koskaan kivoja, vaikka äiti leipoikin piirakoita ja osteli lapsille karkkeja ja leluja. Tunnelma vain oli aina jäätävä ja äiti myös haukkui miten huono äiti olen, en osannut lapsia kasvattaa tai hoitaa ikinä oikein. Myös oman lapsuuteni hän vain valitti ja nöyryytti minua jopa kavereideni edessä julmasti. Äiti ei halunnut hoitaa lapsiani, oli kuulema oman osuutensa jo tehnyt. Nyt äitini on kuollut ja en osaa kyllä ikävöidä häntä.
Isäni on myös melko huonotuulinen ja helposti hermostuva, mutta äitini kuoltua hänestä on kuitenkin tullut vähän leppoisampi. Äiti ahdisti häntä varmasti paljonkin, oli niin epävakaa ja inhottava henkilö.
Isäni ei tullut häihini, ei edes onnitellut. Äiti tuli, mutta mm. haukkui asuni ja tarjoilut. Ja mieheni on myös hänen mielestään ollut ihan kamala, kuten aina poikaystävänikin, hirveitä ja rumia ja tyhmiä.
Vanhempani eivät tukeneet minua rahallisesti esim. opiskelujen aikana. Äiti sai valtavan perinnön mutta ei antanut siitä minulle tai lapsille mitään. Äidin kuoltua isä otti valtaosan rahoista, ei myöskään halunnut auttaa minua tai lapsenlapsiaan. Sanoi että "te ette rahoja tarvitse", itse muka tarvitsee vaikka on eläkkeellä omistusasunnossa ja eläkekin on suurempi kuin minun palkkani.
Lapsuuteeni kuului mm. fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa kotona, mm. tukistamista, lyömistä, huorittelua. Äiti sanoi usein että toivoo etten olisi syntynyt. Ja häpesi minua kuulema aina, tyhmyyttäni. Vaikka olin huippuoppilas koulussa ja minulla on hyvä, arvostettu ammatti.
Eli ap, kyllä näitä kamalia vanhempia on...
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Sairaasta ei saa tervettä, vaikka kuinka toivoisi. Anna olla, he ovat vastuussa itsestään ja nykytilanteessa käyttävät sinua hyväkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tekemisissä? Kuka pakottaa? Minkä ikäisiä?
Isä 70v, äiti 65v. Miehen mielestä on ollut hyvä olla jonkinverran tekemisissä.
Ovat kouluttamattomia, ilkeitä, arvaamattomia, rutiköyhiä. Saivat 3 lasta vaikka heillä ei ollut varaa, minkäänlaisia valmiuksia vanhemmuuteen, ja eivät olleet yhtään onnellisia yhdessä.
Nyt kaikki aikuiset lapset kärsimme tahoillamme. Veljistä en saa mitään vertaistukea.
En kaipaisi heiltä mitään muuta, kuin normaalia, harvaakin yhteydenpitoa, mutta se on täysin mahdotonta. Esimerkki: ensimmäinen lapsemme syntyi. Kumpikaan ei saavu katsomaan. Isäni ei vastaa viestiin kun lähetämme pienestä viattomasta vauvasta kuvia (tunnekylmä). Toisessa asiassa lähettää minulle herjaavan viestin (vastasin että älä ikinä lähetä vastaavaa minulle), mutta ei pyydä anteeksi.
Menemme pitkän matkan äitini luo vauvan kanssa. Äitini on kärttyinen ja alkaa huutamaan vauvan kuulleen (poistumme ja etsimme yöpaikan muualta). Äiti ei saavu lapsen kanssa edes päiväseltään käytävään kesälomanähtävyyteen vaikka olemme ajaneet vauvan kanssa hänen luokseen 500km. Pitää viikon mykkäkoulua, jonka jälkeen alkaa pommittamaan puhelimella (en vastaa).
Tämä on jotain aivan uskomatonta! Voiko kenelläkään olla näin hirveä tilanne... Mistä tuossa on kyse? Epävakaa persoonallisuus tms? Käsi ylös kenestä tälläinen on normaalia!
Ap
Tuollaista se on. Mulla on vielä hirveämmät vanhenmat. Isä hullu narsisti ja lapsenhakkaaja, bonuksena se että ei jäänyt väkivalta sinne lapsuuteen vaan aikuisenakin on tullut kuritusta. Äiti sit just tollanen kiukuttelija, ilkeilijä ja v*ttuilija.
Eivät ole tulleet esim häihini tai yhdenkään lapseni ristiäisiin, ”kiukuttelivat”. Syytävät rahaa ja lahjoja suosikkilapselleen ja minut oikein korostetusti jättävät ilman mitään apua ja tukea.
Eivät käy, eivät soittele, eivät halua tavata - vuosia minä olin ainoa yhteydenpitäjä ja ajoin 400km matkaa pitääkseni suhdetta yllä.Enää en jaksa. Raskainta tässä on se että KELLEKÄÄN ei voi puhua. Kaikki laittaa automaattisesti mun syyksi välirikon, syytellään että mitä oikein olet tehnyt, olet varmaan vaikea lapsi.
Neuvola horror paikka, painostavat ”sopimaan riitaa” ja joka kerta tivataan onko jo välit kunnossa ja isovanhemmat perheen kanssa tekemisissä.Vi*tuttaa. Kukaan ei tosiaan ymmärrä sillä kaikilla tutuilla ja kavereilla rakastavat vanhemmat. Nää sitten syyllistää että miten saatoit katkoa välit, mä en ikinä voisi! Niin, ei tietty hyviin vanhempiin välejä katkota!
Kellekään ei voi puhua joten asia kaihertaa mielessä aika lailla usein.
Omaiset mielenterveystyön tukena ry:llä on ollut tukiryhmiä aikuisille mielisairaiden tms lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.Miten käytännössä teit sen?
Ap
AP, ei tarvitse tehdä mitään. Et vain vastaa puheluihin, et soita, et tervehdi. Sillä selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Lapsenlapset voisivat auttaa elämässä eteenpäin.
Chinchi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisten vanhempien lapsena annan hyvän ohjeen; lopeta HETI se unelmointi että vanhemmat siitä vielä muuttuisivat tai tulisivat järkiinsä. Se on vaikeaa mutta pakko vaan lopettaa. Minäkin 15v ajan yritin saada vanhemmistani isovanhempia lapsilleni toivoen että jospa ne vielä kuitenkin joskus!
Koko tuon ajan petyin, taas petyin, taas petyin jne eli aina mieli pahoittui ja itketti. Olisi heti vaan pitänyt tajuta että paskiaiset on sellaisia aina.Miten käytännössä teit sen?
Ap
AP, ei tarvitse tehdä mitään. Et vain vastaa puheluihin, et soita, et tervehdi. Sillä selvä.
Eikö tätä voisi tehdä fiksummalla tavalla?
Toisaalta tyhmät ihmiset eivät ymmärrä fiksuja tapoja..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tälläisiä sekoja nuoremmissakin. Yksi veli meni yhteen naisen kanssa. Naikkonen alkoi ensin riitelemään ihan keksityiltä asioista, sitten kielsi yhteydenpidon joihinkin perheenjäseniin. Sitten esti somessa yms teinimeininkiä. Muut perheessä kauhuissaan tälläisestä, mutta eivät voi kuin sietää. Naisen oma perhe on hyvin pieni kun välit katkaistu joka puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tekemisissä? Kuka pakottaa? Minkä ikäisiä?
Isä 70v, äiti 65v. Miehen mielestä on ollut hyvä olla jonkinverran tekemisissä.
Ovat kouluttamattomia, ilkeitä, arvaamattomia, rutiköyhiä. Saivat 3 lasta vaikka heillä ei ollut varaa, minkäänlaisia valmiuksia vanhemmuuteen, ja eivät olleet yhtään onnellisia yhdessä.
Nyt kaikki aikuiset lapset kärsimme tahoillamme. Veljistä en saa mitään vertaistukea.
En kaipaisi heiltä mitään muuta, kuin normaalia, harvaakin yhteydenpitoa, mutta se on täysin mahdotonta. Esimerkki: ensimmäinen lapsemme syntyi. Kumpikaan ei saavu katsomaan. Isäni ei vastaa viestiin kun lähetämme pienestä viattomasta vauvasta kuvia (tunnekylmä). Toisessa asiassa lähettää minulle herjaavan viestin (vastasin että älä ikinä lähetä vastaavaa minulle), mutta ei pyydä anteeksi.
Menemme pitkän matkan äitini luo vauvan kanssa. Äitini on kärttyinen ja alkaa huutamaan vauvan kuulleen (poistumme ja etsimme yöpaikan muualta). Äiti ei saavu lapsen kanssa edes päiväseltään käytävään kesälomanähtävyyteen vaikka olemme ajaneet vauvan kanssa hänen luokseen 500km. Pitää viikon mykkäkoulua, jonka jälkeen alkaa pommittamaan puhelimella (en vastaa).
Tämä on jotain aivan uskomatonta! Voiko kenelläkään olla näin hirveä tilanne... Mistä tuossa on kyse? Epävakaa persoonallisuus tms? Käsi ylös kenestä tälläinen on normaalia!
Ap
No ei ole normaalia, mutta ei ole sekään normaalia, että roikut heissä. Miksi teet niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan teillä miehen vanhemmat ja sulla on mies. Ei mitään hätää!
Meidän perheessä ei ole puolisoa eikä ainuttaaan isovanhempaa. Yksi on elossa mutta narsisti, johon ollaan yhteydessä erittäin vähän. Toinen kuoli 3v sitten mutta oli helpotus (alkoholisti, semi narkkari) eikä lapset koskaan nähteet sitä isovanhempaa.
Kaikilla on omat murheensa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Miehenä en ymmärrä tuollaista, oletteko jotenkin vajaita kun lähdette tuohon pelleilyyn mukaan.
Minun äiti on kuollut, ei nähnyt lapsen lastaan ikinä, äidin näin joskus - 90 luvulla.
Muisti kyllä erityisesti jouluna lähettää vit*uilu viestejä kun en lähtenyt viemään lasta näytille toiselle puolelle suomea, ym.
Sisko meni joskus käymään ja akka ei ollut edes kotona eikä vastannut puhelimeen.
Isä on juoppo mulkku ja olen tehnyt hyvin selväksi että jos juo ei olla missään tekemisissä, nyt ollut muutaman vuoden selvänä ja lapsi on välillä nähnyt ja ollut sen luona, on sillä uusi nainenkin mikä on ihme kyllä ihan normaalin tuntuinen.
Vaimon vanhemmat ovat jo kuolleet molemmat, mutta ilmeisedti niilläkin ollut alko ongelmaa.
Minusta aapeen ei kannata olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, saat vain pa*kaa käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Miehenä en ymmärrä tuollaista, oletteko jotenkin vajaita kun lähdette tuohon pelleilyyn mukaan.
Minun äiti on kuollut, ei nähnyt lapsen lastaan ikinä, äidin näin joskus - 90 luvulla.
Muisti kyllä erityisesti jouluna lähettää vit*uilu viestejä kun en lähtenyt viemään lasta näytille toiselle puolelle suomea, ym.
Sisko meni joskus käymään ja akka ei ollut edes kotona eikä vastannut puhelimeen.
Isä on juoppo mulkku ja olen tehnyt hyvin selväksi että jos juo ei olla missään tekemisissä, nyt ollut muutaman vuoden selvänä ja lapsi on välillä nähnyt ja ollut sen luona, on sillä uusi nainenkin mikä on ihme kyllä ihan normaalin tuntuinen.
Vaimon vanhemmat ovat jo kuolleet molemmat, mutta ilmeisedti niilläkin ollut alko ongelmaa.Minusta aapeen ei kannata olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa, saat vain pa*kaa käteen.
Kiitos kirjoituksestasi. Ketkä ovat teillä lapsen/ teidän tukiverkkoja?
Vierailija kirjoitti:
Onhan teillä miehen vanhemmat ja sulla on mies. Ei mitään hätää!
Meidän perheessä ei ole puolisoa eikä ainuttaaan isovanhempaa. Yksi on elossa mutta narsisti, johon ollaan yhteydessä erittäin vähän. Toinen kuoli 3v sitten mutta oli helpotus (alkoholisti, semi narkkari) eikä lapset koskaan nähteet sitä isovanhempaa.
Kaikilla on omat murheensa.
Mitä kerrot tästä tilanteestanne lapselle? Aplla on vain yksi vaari
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo nyt tosi asiallisista vastauksista ja halauksesta! Luen ne joka ikisen ja otan opiksi ja neuvoksi💔
Epäasialliset vastukset toki satuttavar, koska kyseessä on oma isä ja äiti 😥
Toivoisin vain, kuten varmaan jokainen lapsi toivoo, että he olisivat jollain tavalla normaaleja. Mikä heillä on, miksi he molemmat ovat tuollaisia😥😥😥
Ap
Ehkä se lapsi ei osaa kaivata mutta vaan se mikä on, on normaalia.
Ehkä kerrot hyviä asioita. Et painota sitä mikä puuttuu. Painota sitä, mikä on hyvää. Toki harmin voi ilmaista, mutta ei sitä painottaa kannata.
Onko sulla jotain lapsuudenkuvia näyttää teidän perheestä?
Meillä asia on tosinpäin-isovanhemmat(jo edesmenneet) olivat ihania ja tukivat ja tekivät kaikkensa Veljeni perheelle ja lapsille, mutta Veljeni ja hänen vaimonsa olivat ja ovat itsekeskeisiä narskuja jotka käyttivät isovanhempia hörskisti ja häikäilemättömästi hyväkseen.
Näin se vain valitettavasti menee. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävät voi
No kerro minulle, miksi ap:n pitää kertoa lapsilleen vanhempiensa kauheuksista? Mitä hyvää siitä seuraa kenellekään? Millainen vanhempi haluaa omien lastensa kertovan koulussa hirveyksistä, joita isovanhemmat on tehneet?
Jos vanhemmat oli paskoja, niin miksi ap ehdottomasti haluaa omien lastensa olevan näille läheisiä? Tätä en yksikertaisesti ymmärrä. Kukaan tervepäinen aikuinen ei halua altistaa lapsiaan kauhulle, mutta täällä päinvastoi selitetään, että tietenkin lapsille pitää kertoa isovanhemmista.