Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin, että minulla ja lapsillani olisi normaalit vanhemmat ja ihanat mummo ja pappa. Mutta näin ei ole.
25.07.2020 |
Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään. Ei edes kyläillyt meillä. Saimme ensimmäisen lapsemme niin ei onnitellut eikä tullut katsomaan. Lähetimme kuvia, ei vastannut mitään. Aivan järkyttävää
Äitini on salajuopo. Seurustelee toisen salajuopon kanssa. Päällisin puolin touhukas, mutta ei pysty esim olemaan tuntia lapsenlapsensa kanssa tai esim majoittamaan meitä yhtä yötä kun on luonteeltaan ilkeä, kärsimätön, kärttyinen. Lapsena kiusasi minua ja luki päiväkirjat yms haukkui.
Vanhempani ovat eronneet. Mieheni tietää millaisia he ovat ja tukee minua. Olen viimeiset 20 vuotta ollut tekemisissä heidän kanssaan kuukausittain saamatta siitä mitään muuta kuin pettymyksiä. On tosi raskasta kun ei voi kertoa esim miehen perheelle millaisia hulluja = täysin epänormaaleja omat vanhemmat ovat.
Vertaistukea, neuvoja. Mitä kertoa omalle pienelle lapselle mummosta ja papasta ja miten olla yhteyksissä kun en halua olla yhteyksissä.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyvät vanhemmat/isovanhemmat usein kuolee suht nuorena, noin 60 vuoden iässä johonkin syöpään tai muuhun ja hirviövanhemmat usein elää porskuttaa päälle ysikymppisiksi ja niin että niitä joutuu vielä hoivaamaan pitkään. Ei ole mitään oikeudenmukaisuutta maailmassa.
Sanopa se...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaa olisi tekemisissä jos se aiheuttaa vain pahaa mieltä. Siitä syystä olen omaankin isääni katkaissut välit. Putosi valtava taakka harteilta ja harmitti vain että olin niinkin pitkään kärvistellyt. Jos joku ihminen on ollut koko sun elämäs ajan ikävä ei hän siitä enää tule muuttumaan.
Nämä eivät tule muuttumaan.
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tekemisissä? Kuka pakottaa? Minkä ikäisiä?
Isä 70v, äiti 65v. Miehen mielestä on ollut hyvä olla jonkinverran tekemisissä.
Ovat kouluttamattomia, ilkeitä, arvaamattomia, rutiköyhiä. Saivat 3 lasta vaikka heillä ei ollut varaa, minkäänlaisia valmiuksia vanhemmuuteen, ja eivät olleet yhtään onnellisia yhdessä.
Nyt kaikki aikuiset lapset kärsimme tahoillamme. Veljistä en saa mitään vertaistukea.
En kaipaisi heiltä mitään muuta, kuin normaalia, harvaakin yhteydenpitoa, mutta se on täysin mahdotonta. Esimerkki: ensimmäinen lapsemme syntyi. Kumpikaan ei saavu katsomaan. Isäni ei vastaa viestiin kun lähetämme pienestä viattomasta vauvasta kuvia (tunnekylmä). Toisessa asiassa lähettää minulle herjaavan viestin (vastasin että älä ikinä lähetä vastaavaa minulle), mutta ei pyydä anteeksi.
Menemme pitkän matkan äitini luo vauvan kanssa. Äitini on kärttyinen ja alkaa huutamaan vauvan kuulleen (poistumme ja etsimme yöpaikan muualta). Äiti ei saavu lapsen kanssa edes päiväseltään käytävään kesälomanähtävyyteen vaikka olemme ajaneet vauvan kanssa hänen luokseen 500km. Pitää viikon mykkäkoulua, jonka jälkeen alkaa pommittamaan puhelimella (en vastaa).
Tämä on jotain aivan uskomatonta! Voiko kenelläkään olla näin hirveä tilanne... Mistä tuossa on kyse? Epävakaa persoonallisuus tms? Käsi ylös kenestä tälläinen on normaalia!
Ap
Tuollaista se on. Mulla on vielä hirveämmät vanhenmat. Isä hullu narsisti ja lapsenhakkaaja, bonuksena se että ei jäänyt väkivalta sinne lapsuuteen vaan aikuisenakin on tullut kuritusta. Äiti sit just tollanen kiukuttelija, ilkeilijä ja v*ttuilija.
Eivät ole tulleet esim häihini tai yhdenkään lapseni ristiäisiin, ”kiukuttelivat”. Syytävät rahaa ja lahjoja suosikkilapselleen ja minut oikein korostetusti jättävät ilman mitään apua ja tukea.
Eivät käy, eivät soittele, eivät halua tavata - vuosia minä olin ainoa yhteydenpitäjä ja ajoin 400km matkaa pitääkseni suhdetta yllä.
Enää en jaksa. Raskainta tässä on se että KELLEKÄÄN ei voi puhua. Kaikki laittaa automaattisesti mun syyksi välirikon, syytellään että mitä oikein olet tehnyt, olet varmaan vaikea lapsi.
Neuvola horror paikka, painostavat ”sopimaan riitaa” ja joka kerta tivataan onko jo välit kunnossa ja isovanhemmat perheen kanssa tekemisissä.
Vi*tuttaa. Kukaan ei tosiaan ymmärrä sillä kaikilla tutuilla ja kavereilla rakastavat vanhemmat. Nää sitten syyllistää että miten saatoit katkoa välit, mä en ikinä voisi! Niin, ei tietty hyviin vanhempiin välejä katkota!
Kellekään ei voi puhua joten asia kaihertaa mielessä aika lailla usein.
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin olla jollekin lapselle sellainen mummuke.
Oma lapseni on jo aikuinen ja pitkään tein päiväkodissa töitä, mutta siellä ei ollut mahdollista tehdä työtä niin hvyin kuin halusi, joten vaihdoin alaa.
Mutta aikaa ja tahtoa olisi viettää aikaa jonkun lapsukaisen kanssa. Ikääkään ei vielä ole paljon, koska olen hyvinkin nuorena saanut ainokaiseni.
Missähän tällainen kysynnän ja tarjonnan laki voisi kohdata? Minulla olisi työtodistuksiakin siitä, että olen oikeasti hyvä lasten kanssa, enkä mikään hullu lasten ahdistelija .
Eikö ainakin Pelastakaa lapset ry kouluta ja välitä sellaisia varamummeja ja -pappoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvä välit vanhempiini, mutta en ole ikinä ajatellut, että heidän pitäisi auttaa minua aikuista perheellistä ihmistä muutoissa.
Sulla on luetun ymmärtämisessä kuitenkin vielä paljon tekemistä!
Niin varmaan joo, mutta kun ap kirjoitti näin "Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään.", niin siihen kommentoin, että en ole ikinä ajatellut, että omien vanhempien pitäisi auttaa minua muutoissa.
Ei pidä ottaa jotain implisiittisesti epärelevanttia esimerkkiä, jos sitä ei saa kommentoida!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tekemisissä? Kuka pakottaa? Minkä ikäisiä?
Isä 70v, äiti 65v. Miehen mielestä on ollut hyvä olla jonkinverran tekemisissä.
Ovat kouluttamattomia, ilkeitä, arvaamattomia, rutiköyhiä. Saivat 3 lasta vaikka heillä ei ollut varaa, minkäänlaisia valmiuksia vanhemmuuteen, ja eivät olleet yhtään onnellisia yhdessä.
Nyt kaikki aikuiset lapset kärsimme tahoillamme. Veljistä en saa mitään vertaistukea.
En kaipaisi heiltä mitään muuta, kuin normaalia, harvaakin yhteydenpitoa, mutta se on täysin mahdotonta. Esimerkki: ensimmäinen lapsemme syntyi. Kumpikaan ei saavu katsomaan. Isäni ei vastaa viestiin kun lähetämme pienestä viattomasta vauvasta kuvia (tunnekylmä). Toisessa asiassa lähettää minulle herjaavan viestin (vastasin että älä ikinä lähetä vastaavaa minulle), mutta ei pyydä anteeksi.
Menemme pitkän matkan äitini luo vauvan kanssa. Äitini on kärttyinen ja alkaa huutamaan vauvan kuulleen (poistumme ja etsimme yöpaikan muualta). Äiti ei saavu lapsen kanssa edes päiväseltään käytävään kesälomanähtävyyteen vaikka olemme ajaneet vauvan kanssa hänen luokseen 500km. Pitää viikon mykkäkoulua, jonka jälkeen alkaa pommittamaan puhelimella (en vastaa).
Tämä on jotain aivan uskomatonta! Voiko kenelläkään olla näin hirveä tilanne... Mistä tuossa on kyse? Epävakaa persoonallisuus tms? Käsi ylös kenestä tälläinen on normaalia!
Ap
Tuollaista se on. Mulla on vielä hirveämmät vanhenmat. Isä hullu narsisti ja lapsenhakkaaja, bonuksena se että ei jäänyt väkivalta sinne lapsuuteen vaan aikuisenakin on tullut kuritusta. Äiti sit just tollanen kiukuttelija, ilkeilijä ja v*ttuilija.
Eivät ole tulleet esim häihini tai yhdenkään lapseni ristiäisiin, ”kiukuttelivat”. Syytävät rahaa ja lahjoja suosikkilapselleen ja minut oikein korostetusti jättävät ilman mitään apua ja tukea.
Eivät käy, eivät soittele, eivät halua tavata - vuosia minä olin ainoa yhteydenpitäjä ja ajoin 400km matkaa pitääkseni suhdetta yllä.Enää en jaksa. Raskainta tässä on se että KELLEKÄÄN ei voi puhua. Kaikki laittaa automaattisesti mun syyksi välirikon, syytellään että mitä oikein olet tehnyt, olet varmaan vaikea lapsi.
Neuvola horror paikka, painostavat ”sopimaan riitaa” ja joka kerta tivataan onko jo välit kunnossa ja isovanhemmat perheen kanssa tekemisissä.Vi*tuttaa. Kukaan ei tosiaan ymmärrä sillä kaikilla tutuilla ja kavereilla rakastavat vanhemmat. Nää sitten syyllistää että miten saatoit katkoa välit, mä en ikinä voisi! Niin, ei tietty hyviin vanhempiin välejä katkota!
Kellekään ei voi puhua joten asia kaihertaa mielessä aika lailla usein.
Kauheaa💔 Halaus täältä sulle!
Myönteistä noissa sinun vanhemmissa on että eivät tuppaa kyläilemään. Outoa on että jättävät perhejuhlat väliin. Mun vanhemmat tulevat juhliin, ja siellä esittävät normaaleja. Se ei muuta kipua suuntaan tai toiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvä välit vanhempiini, mutta en ole ikinä ajatellut, että heidän pitäisi auttaa minua aikuista perheellistä ihmistä muutoissa.
Sulla on luetun ymmärtämisessä kuitenkin vielä paljon tekemistä!
Niin varmaan joo, mutta kun ap kirjoitti näin "Isäni on täysin tunnekylmä ihminen. Ei ole 15 vuoteen auttanut minua, esikoislastaan tai miestäni muutoissa, tai missään ylipäätään.", niin siihen kommentoin, että en ole ikinä ajatellut, että omien vanhempien pitäisi auttaa minua muutoissa.
Ei pidä ottaa jotain implisiittisesti epärelevanttia esimerkkiä, jos sitä ei saa kommentoida!
Hölöhölö. Aivan epärelevantti kommentti sulta - taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on yllättävän yleistä, mutta koska asia on täysi tabu, mitään tukea ei oikein mistään saa. Asian liittyvä häpeä ja salailu tekee sen että edes ammattilaiset (neuvola jne) ei osaa suhtautua oikein eivätkä osaa tukea kun eivät osaa tunnistaa ilmiötä.
Uusimmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi että erityisesti suurissa ikäluokissa narsisteja on jopa 25-30% aiemmin luullun 5% sijaan. Ilmiö on todellinen ja yleinen. Asia vaan vaiettu ja salattu.
Asiaa vielä pahentaa se että tästä leimataan se syytön aikuinen lapsi. Joskus niin pahasti että jos asia tulee ilmi niin tämä aikuinen lapsi hylätään. Näin kävi itselle perhekerhossa aikanaan kun erehdyin kertomaan lapsuudestani.
Muuta tukea ei oikein ole kuin narsistien lsten tukiryhmä tai al-anon tukiryhmä (sinne voi mennä vaikkei olisi alkoholistivsnhemmat).
Jaksuja aplle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä uskon, että lapsesi ovat normaaleja. Joka ikinen on normaali. Ja ihan oikeasti, sinun ei tarvi olla isän ja äitisi kanssa tekemisissä jos sinusta tuntuu että ette vain sovi yhteen. Entä miehesi? Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yllättävän yleistä, mutta koska asia on täysi tabu, mitään tukea ei oikein mistään saa. Asian liittyvä häpeä ja salailu tekee sen että edes ammattilaiset (neuvola jne) ei osaa suhtautua oikein eivätkä osaa tukea kun eivät osaa tunnistaa ilmiötä.
Uusimmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi että erityisesti suurissa ikäluokissa narsisteja on jopa 25-30% aiemmin luullun 5% sijaan. Ilmiö on todellinen ja yleinen. Asia vaan vaiettu ja salattu.
Asiaa vielä pahentaa se että tästä leimataan se syytön aikuinen lapsi. Joskus niin pahasti että jos asia tulee ilmi niin tämä aikuinen lapsi hylätään. Näin kävi itselle perhekerhossa aikanaan kun erehdyin kertomaan lapsuudestani.Muuta tukea ei oikein ole kuin narsistien lsten tukiryhmä tai al-anon tukiryhmä (sinne voi mennä vaikkei olisi alkoholistivsnhemmat).
Jaksuja aplle!
Mistä tiedät että ovat narsisteja?
Omasta mielestäni isäni on erakoituva persoonallisuus (laiska ja ilkeä) ja äiti epävakaa persoonallisuus (käyttää alkoholia). Kiva yhdistelmä 🤔😳
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, juhlapyhät vietetään OMALLA PERHEELLÄ. Älä nyt ole hullu ja vie lapsiasi tuollaisille ”isovanhemmille” jouluisin.
Nimim. 15v ajan välit poikki omiin vanhempiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Outo kommentti. Sairasta ”kuormittaa muita” kertomalla lapselle omasta suvusta ja juurista? Eiköhän 99% suomalaisista nyt ole tekemissä mumminsa ja pappansa kanssa, tai ainakin tiedä heistä😳
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yllättävän yleistä, mutta koska asia on täysi tabu, mitään tukea ei oikein mistään saa. Asian liittyvä häpeä ja salailu tekee sen että edes ammattilaiset (neuvola jne) ei osaa suhtautua oikein eivätkä osaa tukea kun eivät osaa tunnistaa ilmiötä.
Uusimmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi että erityisesti suurissa ikäluokissa narsisteja on jopa 25-30% aiemmin luullun 5% sijaan. Ilmiö on todellinen ja yleinen. Asia vaan vaiettu ja salattu.
Asiaa vielä pahentaa se että tästä leimataan se syytön aikuinen lapsi. Joskus niin pahasti että jos asia tulee ilmi niin tämä aikuinen lapsi hylätään. Näin kävi itselle perhekerhossa aikanaan kun erehdyin kertomaan lapsuudestani.Muuta tukea ei oikein ole kuin narsistien lsten tukiryhmä tai al-anon tukiryhmä (sinne voi mennä vaikkei olisi alkoholistivsnhemmat).
Jaksuja aplle!Mistä tiedät että ovat narsisteja?
Omasta mielestäni isäni on erakoituva persoonallisuus (laiska ja ilkeä) ja äiti epävakaa persoonallisuus (käyttää alkoholia). Kiva yhdistelmä 🤔😳
Ap
No vain toinen on narsisti ellei psyko - kaikki narsistin tunnusmerkit ja lisänä tuo erittäin aggressiivinen väkivaltaisuus. Isä hyökkää päälle ja mukiloi vain siitä jos joku on eri mieltä kuin hän. Tai sanoo vastaan yhdenkin kerran. Sen jälkeen nyrkki heiluu..
Meillä isänpuoleiset isovanhemmat kuolleet. Olimme "kummimummiksi" lapsettoman isotädin, isoisän siskon, pyysimme aikoinaan kummiksi ja on ollut ihana kummimummi.
AP, lakkaa yrittämästä. Tunnusta tosiasiat. It is what it is. Heistä ei ole isovanhemmiksi, etkä oikeasti edes toivoisi sitä, jos he käyttäytyvät noin niinkuin käyttäytyvät. On parempi etteivät lapsesi ole tekemisissä. Eikä yhteydenpito tee hyvää itsellesikään.
Ei meillä kaikilla ole idyllistä, niin se vaan on. Etsi vaikka se kummimummi/vanhemmat jostain. Ja ole ylpeä siitä, että et itse jatka vanhempiesi tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pistänyt välit poikki. Ihan paras päätös ikinä, vaikka ymmärrän kyllä, että moni varmaan ajattelee toisin. Tai tavallaan päätös tehtiin minun puolestani: vanhempani solvasi minun vanhemmuuttani ja siinä kohtaa kerroin, mitä heidän vanhemmuudestaan minua kohtaan ajattelen. Sen jälkeen ei ole juuri puheluita tullut. Joskus viime vuoden puolella pyydettiin rahaa kyllä :D
Oma toipumiseni on tuon jälkeen ottanut todella paljon askeleita eteenpäin. Mua on vahingoitettu tosi paljon, mutta ainakaan uutta kuormaa ei tule enää ja mun on nyt turvallista tutkia, että mitä kaikkea siellä menneisyydessä onkaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa tänään.
En halua vanhemmilleni pahaa enkä kanna aktiivisesti kaunaa ja pitele vihaa (olen kyllä edelleen monesta asiasta vihainen silloin, kun ne asiat sattuvat mieleeni tulemaan). Mutta en halua olla tekemisissä. Haluan hyvää elämää itsellenikin, haluan voida hyvin, haluan keskittyä omaan perheeseeni, haluan olla hyvä äiti omille lapsilleni.
Ja se kaikki on tärkeämpää, kuin pitää väkisin yhteyttä ihmisiin, jotka satuttavat minua.
Sanot, ettet voi sanoa miehesi vanhemmille, millaisia omasi oikeasti ovat. Mitä jos aloittaisit sillä, että sanoisitkin?
Kiitos kirjoituksestasi. Luin sen tarkkaan. Miten käytönnössä katkaisit välit? Viestillä, puhelimitse vai kasvokkain? Mitä sanoit vanhemmillesi? Entäs puolisollesi ja lapsillesi? Missä vietätte juhlapyhät? Kyseleekö lapset heistä? Puhutko mummusta ja papasta lapsille?
Miehelläni siis yksi vanhempi, isä elossa. Hänellä on ollut surua kun hänen oma puolisonsa kuoli, en haluaisi kuormittaa näiden hullujen sekoiluilla. En tosin halua salatakaan.
Ap
Miksi miehen isälle pitää kertoa sinun vanhemmistasi tai miksi lapsille pitää puhua sinun vanhemmistasi? Kaikki kokemasi on vain omien korviesi välissä, joten on suorastaan sairasta kuormittaa muita oletuksillasi ja johtopäätöksilläsi. jos et puhu lapsille vanhemmistasi, nämä eivät osaa mitään kysyä. Tiedän tämän, koska omat vanhempani ovat kuolleet eikä kukaan lapsista ole ennen kouluikää kysynyt heistä mitään. Silloinkin tarvittiin nimiä sukutauluun. Ei pikkulapset ymmärrä, että vanhemmilla on omat vanhemmat.
Outo kommentti. Sairasta ”kuormittaa muita” kertomalla lapselle omasta suvusta ja juurista? Eiköhän 99% suomalaisista nyt ole tekemissä mumminsa ja pappansa kanssa, tai ainakin tiedä heistä😳
Ap
Huomaatko ap tästä että asia on tabu? On ”sairasta kuormittaa muita” tällaisella eli sun pitäisi vaan salata asia ja olla hiljaa. Näin sitä vaiennetaan suut niiltä joita on väärin kohdeltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tekemisissä? Kuka pakottaa? Minkä ikäisiä?
Isä 70v, äiti 65v. Miehen mielestä on ollut hyvä olla jonkinverran tekemisissä.
Ovat kouluttamattomia, ilkeitä, arvaamattomia, rutiköyhiä. Saivat 3 lasta vaikka heillä ei ollut varaa, minkäänlaisia valmiuksia vanhemmuuteen, ja eivät olleet yhtään onnellisia yhdessä.
Nyt kaikki aikuiset lapset kärsimme tahoillamme. Veljistä en saa mitään vertaistukea.
En kaipaisi heiltä mitään muuta, kuin normaalia, harvaakin yhteydenpitoa, mutta se on täysin mahdotonta. Esimerkki: ensimmäinen lapsemme syntyi. Kumpikaan ei saavu katsomaan. Isäni ei vastaa viestiin kun lähetämme pienestä viattomasta vauvasta kuvia (tunnekylmä). Toisessa asiassa lähettää minulle herjaavan viestin (vastasin että älä ikinä lähetä vastaavaa minulle), mutta ei pyydä anteeksi.
Menemme pitkän matkan äitini luo vauvan kanssa. Äitini on kärttyinen ja alkaa huutamaan vauvan kuulleen (poistumme ja etsimme yöpaikan muualta). Äiti ei saavu lapsen kanssa edes päiväseltään käytävään kesälomanähtävyyteen vaikka olemme ajaneet vauvan kanssa hänen luokseen 500km. Pitää viikon mykkäkoulua, jonka jälkeen alkaa pommittamaan puhelimella (en vastaa).
Tämä on jotain aivan uskomatonta! Voiko kenelläkään olla näin hirveä tilanne... Mistä tuossa on kyse? Epävakaa persoonallisuus tms? Käsi ylös kenestä tälläinen on normaalia!
Ap
Heidän käytöksensä on täysin normaalia typerille, vioittuneille, vihamielisille, keinottomille ihmisille, jotka eivät ole koskaan aikuisiksi kasvaneetkaan ja jotka valmistautumattomina törmäävät väkisin valtavaan elämänmuutokseen, jota eivät ole tilanneet. He ovat yrittäneet pakoilla sitä olematta yhteyksissä, kuvitellen 500 kilometrin suojelevan heitä tosiasioiden kohtaamiselta (vauva - elämän kulku - heidän vanhenemisensa ja heikkenemisensä ja edessä ilkkuva kuolema). Ja sitten te tölmäätte paikalle, eikä heillä ole mitään tajua omista tunteistaan, samaan aikaan kun heillä on yksi konsti käsitellä niitä: räyh räyh väyväyväy.
Joudut nyt pikakurssille, jotta pystyt ottamaan sen ainoan toimintakykyisen sukupolven edustajan osan ja kantamaan sen kunnialla. Älä enää haaveile saavasi vanhemmiltasi sitä mitä olet jäänyt paitsi. Joudut hankkimaan sen kaiken itse, jotta voit jakaa sitä eteenpäinkin. Ymmärrystä, myötätuntoa, hyväksyntää.
Voi olla hyvä olla jonkinverran tekemisissä, mutta tuollaisille ihmisille ei lähdetä kylään toiselle puolen maata ilman tosi hyvää varasuunnitelmaa, johon he eivät liity mitenkään. Eikä lapsia kannata ajatella vievänsä mukana lainkaan. Vanhempasi olisivat ahdistavaa seuraa lapsille tunnemyrskyssään, vaikka menisitte vain jätskikioskille porukalla. Jos varsinainen ohjelma on jotain ihan muuta ja tämä on vain sivuvivahde, niin ok jos lapsilla on jo enemmän ikää. Mutta että heidät kyörättäisiin niin pitkälle vain tuon takia, samalla kun omat vanhemmat menevät ihan omituisiksi... ei, ei ja ei. Lenkkejään vahvistavaa sukupolvien ketjua teistä ei tullut, hyväksy se.
Anna vanhempiesi olla katkeria, heillä voi olla ihan hyvätkin syyt siihen.
En minä ainakaa olisi tekemisissä jos se aiheuttaa vain pahaa mieltä. Siitä syystä olen omaankin isääni katkaissut välit. Putosi valtava taakka harteilta ja harmitti vain että olin niinkin pitkään kärvistellyt. Jos joku ihminen on ollut koko sun elämäs ajan ikävä ei hän siitä enää tule muuttumaan.