Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi kuinka kliseisesti todettu ja joku kohta ulisee tasoreorian esiin nostamista, niin se vain vaikuttaa asiaan. Olen huomannut, että ne jotka kitisee, ettei ketään löydy, niin haaveilevat aina omaa tasoaan paremmasta kumppanista, vaikka esim oma naamavärkki olisi erittäinkin keskinkertainen.

Sanoisin, että tämä pätee paljon enemmän naisiin. Eli nainen jonka kroppa on löysässä kunnossa ja kurvit ei kohdallaan valittaa ja yrittää itseään tasokkaampia miehiä.

Parissa äänestyksessä on selvinnyt että ylipainoisista sinkkunaisista 80% kelpuuttaa vain normaalipainoisia miehiä. Hyvä esimerkki hypergamiasta.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että ne, jotka eivät löydä, eivät tiedä, mitä etsivät ja pätee niihin, jotka löytävät. He vain luulevat löytävänsä. Oikeasti sinut itsensä kanssa olevat vahvaitsetuntoiset eivät kaipaa ketään rinnalleen. Silloin elämä tuo oikeasti sopivia kumppaneita eteen 0-N kpl ihan tuurista riippuen.

Mikä ihmeen juttu on tuo "löytäminen"? Tarkoitetaanko sitä yhtä ja oikeaa, vai mitä? Viitaten tuohon, ettei se kumppani ole täydellinen match koskaan.

Itse lähestyn asiaa huomattavasti maanläheisemmin. Olen tämän ihmisen kanssa, koska valitsen olla. Ei ole ensimmäinen suhde eikä välttämättä viimeinen. Aiemmista suhteista olen saanut tärkeitä oppeja itsestäni ja muista. Ei ole mitään ultimaattista tavoitetilaa, ei ole koskaan ollutkaan. Jokainen suhde on erilainen ja yleensä molemmat myös kasvavat tai muuttuvat pidemmän suhteen aikana. Moni asia on valintoja, eikä mitään kohtaloa. Ja sitten siinä on se toinenkin omine aivoituksineen. On hyvä olla suhteellisuudentajua, eikä takertua johonkin epärealistiseen ajatukseen, ymmärtämättä oikein itsekään mitään se oikeasti tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

n45v kirjoitti:

En minäkään käsitä. Siis sitä, miksi jotkut ei löydä. Mulle ei ole tuottanut mitään vaikeuksia. Aina löytyy uusi melko pian. Eikä se ole naamasta kiinni, yksi paljon minua kauniimpi tuttu tuskaili kun ei millään löydy. Ehkä jotkut on krantumpia, tai sitten tutustuminen on niille jotenkin hankalaa.

Miten se tutustuminen tapahtuu?

Ap

Monellakin tapaa. Jos olisin sinkku, olisin oma itseni ja pitäisin aina silmät ja korvat avoimina missä liikunkin. 3 pitkää parisuhdettani ovat löytyneet: 1. yökerhosta 2. opintokaveri 3. harrastuskaveri

Olen hyvin tavallisen näköinen ja ylipainoinen nainen. Silti minulla olisi ottajia, jos olisin vapaana. Pari miestä on sanonut minulle että olen piristävän luonnollinen. En esitä, enkä vedätä. Jos olen kiinnostunut, tuon sen esille. En kuitenkaan ole tyrkky. En pelaa, en mieti etukäteen monensillako treffeillä uskaltaa pussata tai mennä petiin. Se on aina tapauskohtaista ja mennään fiiliksellä. 

Yksi illuusio varatuilla on monesti, että jos olisin vapaana niin olisi ottajia.

Asiaan vaikuttaa se, ettkun on varattuna liikenteessä, ravintolassa tms. Niin silloin on itse jotenkin rennompi. Voi naureskella, jutella ja flirttailla kun voi vetää ain sitten esiin sen "olen varattu" kortin. Varattuna ei laita itseään likoon.

Mutta kun olet ihan oikeasti vapaa ja ei ole yhtään ketään potentiaalista, niin ihminen on silloin haavoittuvampi ja ehkä se innokkuus löytää joku näkyy kuitenkin käytöksessä, ja pelottaa pois. Toisaalta vapaana ihminen ei ole niin rento, on hiukan vaeautunut tai varuillaankin. Ettei tule haavoitetuksi. Tai sitten, että ei halua antaa vääriä signaaleja jos toinen ei kiinnosta.

Olen itse huomannut, että kun olen varattu niin miehet ovat innokkaita juttelemaan ja tanssimaan, olen silloin itsekin rennompi kun on mies jo plakkarissa. Ei tarvitse olla haku päällä.

Mutta sinkkuaikoina en ole niin rento ja täytyy enemmän miettiä.

Joku sanoo, että voihan valehdella, että on mies kotona. Mutta se ei ole kuitenkaan sama kuin oikeasti varattuna.

Miehetkin ovat jotenkin varautuneempia kuin silloin kun tietävät, että varatun naisen kanssa voi heittää läppää ja sitten ei sen kummempaa.

Sekä varattu, että häntä "iskevä" tietävät, että tämä on vain leikkiä.

Sinkkuna se ei ole leikkiä jos on tarkoitus löytää joku kumppani.

Ja sinkkua iskevä vain läpän heittäjä tajuaa sen.

Varattujen illuusio hyvästä flaksista myös sinkkuna ei ole välttämättä oikeassa elämässä niin totta. Siis parisuhteeseen johtavaan tai muuten vakavampaan suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että ne, jotka eivät löydä, eivät tiedä, mitä etsivät ja pätee niihin, jotka löytävät. He vain luulevat löytävänsä. Oikeasti sinut itsensä kanssa olevat vahvaitsetuntoiset eivät kaipaa ketään rinnalleen. Silloin elämä tuo oikeasti sopivia kumppaneita eteen 0-N kpl ihan tuurista riippuen.

Mikä ihmeen juttu on tuo "löytäminen"? Tarkoitetaanko sitä yhtä ja oikeaa, vai mitä? Viitaten tuohon, ettei se kumppani ole täydellinen match koskaan.

Itse lähestyn asiaa huomattavasti maanläheisemmin. Olen tämän ihmisen kanssa, koska valitsen olla. Ei ole ensimmäinen suhde eikä välttämättä viimeinen. Aiemmista suhteista olen saanut tärkeitä oppeja itsestäni ja muista. Ei ole mitään ultimaattista tavoitetilaa, ei ole koskaan ollutkaan. Jokainen suhde on erilainen ja yleensä molemmat myös kasvavat tai muuttuvat pidemmän suhteen aikana. Moni asia on valintoja, eikä mitään kohtaloa. Ja sitten siinä on se toinenkin omine aivoituksineen. On hyvä olla suhteellisuudentajua, eikä takertua johonkin epärealistiseen ajatukseen, ymmärtämättä oikein itsekään mitään se oikeasti tarkoittaa.

Olispa elämä helppoa jos itselleen kaikin tavoin sopivan kumppanin voisi saada siten, että päättää valita.

Ahaa, tuolla on mukavan tuntuinen mies, päätänpä nyt valita hänet.

Se on kahden kauppa. Ja kaikille ei osu eteen sellaisia ihmisiä, joita hän itse haluaa valita.

Eron jälkeen kumppanien valintamyymälässä ei vain ole ollut valikoimassa minulle sopivaa kumppania.

Kun täytyy olla muutakin kuin se oma päätös valita joku.

Mä olen tullut siihen tulokseen, että toisissa vaan on "se jokin". Omissa tuttavissa ja sukulaisissa on näitä, joille parisuhteen löytäminen onnistuu halutessa tuosta vaan (enkä tarkoita mitään "kuka tahansa kelpaa"-juttuja) ja heitä on kyllä niin monenlaisia, etten osaa sanoa mitään yhtä piirrettä mikä niitä kumppaniehdokkaita viehättää, mutta jostain syytä heitä on aina kuitenkin jonoksi asti.

Mietin lähipiirin naisia, niin ainoat jotka ei sitoudu on niitä jotka löytävät vain sellaisia sitoutumiskammoisia miehiä, jotkut löytävät jonkun ongelmatapauksen jonka kanssa on pakko väkisin olla suhteessa vaikka siinä olisi päihteidenkäyttöä, valehtelua, pettämistä.

Sitten on naisia löytävät helposti seuraa mutta eivät huoli ketä tahansa ja haluavat kunnon kumppanin jonka kanssa viettää hyvää arkea.

Ehkä heillä on omanarvontunne kunnossa kun kohdalle osuu hyvä kumppani?

Helpoiten pariutuvat ne, jotka ovat lähellä keskiarvoa kaikissa pariutumiseen ja elämään liittyvissä asioissa. Silloin käy vaihtoehdoksi mahdollisimman monelle.

Kääntäen taas, mitä kauempana olet ns. keskivertoihmisestä esimerkiksi ulkonäöltä, elintavoilta, harrastuksilta tai kiinnostuksenkohteilta, sitä pienempi valikoima sinulla on yhteensopivia ihmisiä ja täten heidän löytämisensä on haasteellisempaa.

Myöskin rima alhaalla, eli kuka vaan vastaantuleva ok ja ihan mukava käy.

Kaverini löytää aina max viikossa joskus päivässä uuden suhteen. Itse on aika isokokoinen mt syistä eläkkeellä oleva +30 nainen. Kaikkien kanssa mennään kihloihin samantien. Näissä sankareissa on kyllä ollut jos jonkinlaista tapausta mukana, mutta jos kaikki viihtyy mikäs siinä.

Itseltä kysytään miksi kaltaiseni nainen on sinkku, tarjontaa kyllä on ja treffeillä käyn. Suhde vaatii vaan itselle sen kolahtamisen ja toisessa on oltava "se jokin". Mielummin yksin kuin suhteessa jonkun ihan mukavan kanssa.

No mulla on aina ollut joku mies pyörimässä ja aina on joku löytynyt.

Oon hyväksynyt sen, että en osaa olla yksin ja tykkään miesten huomiosta.

Vähän väliä se ominaisuus ottaa päähän ja sätin itseäni, miksen ole sinkku ja pysy sinkkuna.

Olen ihan "normaali" tavallinen ihminen, ei terveysongelmia, kouluttautunut pitkälle, tavallisesta perheestä, työssäkäyvä jne.

Järkevä itseluottamus jos puuttuu, niin heikolta näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

n45v kirjoitti:

En minäkään käsitä. Siis sitä, miksi jotkut ei löydä. Mulle ei ole tuottanut mitään vaikeuksia. Aina löytyy uusi melko pian. Eikä se ole naamasta kiinni, yksi paljon minua kauniimpi tuttu tuskaili kun ei millään löydy. Ehkä jotkut on krantumpia, tai sitten tutustuminen on niille jotenkin hankalaa.

Miten se tutustuminen tapahtuu?

Ap

Monellakin tapaa. Jos olisin sinkku, olisin oma itseni ja pitäisin aina silmät ja korvat avoimina missä liikunkin. 3 pitkää parisuhdettani ovat löytyneet: 1. yökerhosta 2. opintokaveri 3. harrastuskaveri

Olen hyvin tavallisen näköinen ja ylipainoinen nainen. Silti minulla olisi ottajia, jos olisin vapaana. Pari miestä on sanonut minulle että olen piristävän luonnollinen. En esitä, enkä vedätä. Jos olen kiinnostunut, tuon sen esille. En kuitenkaan ole tyrkky. En pelaa, en mieti etukäteen monensillako treffeillä uskaltaa pussata tai mennä petiin. Se on aina tapauskohtaista ja mennään fiiliksellä. 

Yksi illuusio varatuilla on monesti, että jos olisin vapaana niin olisi ottajia.

Asiaan vaikuttaa se, ettkun on varattuna liikenteessä, ravintolassa tms. Niin silloin on itse jotenkin rennompi. Voi naureskella, jutella ja flirttailla kun voi vetää ain sitten esiin sen "olen varattu" kortin. Varattuna ei laita itseään likoon.

Mutta kun olet ihan oikeasti vapaa ja ei ole yhtään ketään potentiaalista, niin ihminen on silloin haavoittuvampi ja ehkä se innokkuus löytää joku näkyy kuitenkin käytöksessä, ja pelottaa pois. Toisaalta vapaana ihminen ei ole niin rento, on hiukan vaeautunut tai varuillaankin. Ettei tule haavoitetuksi. Tai sitten, että ei halua antaa vääriä signaaleja jos toinen ei kiinnosta.

Olen itse huomannut, että kun olen varattu niin miehet ovat innokkaita juttelemaan ja tanssimaan, olen silloin itsekin rennompi kun on mies jo plakkarissa. Ei tarvitse olla haku päällä.

Mutta sinkkuaikoina en ole niin rento ja täytyy enemmän miettiä.

Joku sanoo, että voihan valehdella, että on mies kotona. Mutta se ei ole kuitenkaan sama kuin oikeasti varattuna.

Miehetkin ovat jotenkin varautuneempia kuin silloin kun tietävät, että varatun naisen kanssa voi heittää läppää ja sitten ei sen kummempaa.

Sekä varattu, että häntä "iskevä" tietävät, että tämä on vain leikkiä.

Sinkkuna se ei ole leikkiä jos on tarkoitus löytää joku kumppani.

Ja sinkkua iskevä vain läpän heittäjä tajuaa sen.

Varattujen illuusio hyvästä flaksista myös sinkkuna ei ole välttämättä oikeassa elämässä niin totta. Siis parisuhteeseen johtavaan tai muuten vakavampaan suhteeseen.

Mua ei niinkään tulla iskemään näin varattuna, joku yksittäinen joskus. Mutta olen ilmeisesti tietämättäni hyvä ilmoittamaan että on haku päällä (jos on). Erosin vuosia sitten, pari kuukautta halusin vain toipua rauhassa, ei tullut ketään jutulle. No sitten tuli ilta kun olin ns valmis: Käytiin viidessä ravintolassa ja jokaisessa tuli joku tyrkylle, jopa siitäkin huolimatta että ystävätärkin moitti liian säädyllisestä asusta sinkkuiluun. Tätä jatkui jonkun aikaa kunnes tapasin mieheni. Nyt on hiljaista taas :D ja hyvä niin.

Sanaton viestintä on tosi tärkeää. Luulen että jos kukaan ei ikinä lähesty, on usein kysymys siitä että ihminen on sisimmässään siihen jotenkin haluton -pelokas tai muuten nihkeä puhumaan vieraille- ja tämän sitten muut aistivat. Ne joiden on helppo luoda parisuhteita voi olla muutenkin avoimempia tai ainakin vaikuttaa siltä.

Täällä Pohjantähden alla. Sanatarkkaa lainausta en muista enkä kävele kirjahyllylle mutta Leppäsen Aune, jonka oli helppo löytää sulhasia: " on, on mulla ollu muitakii sulhasii, semmosikii hienoja herroja ettei sitä akat uskoisi."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi kuinka kliseisesti todettu ja joku kohta ulisee tasoreorian esiin nostamista, niin se vain vaikuttaa asiaan. Olen huomannut, että ne jotka kitisee, ettei ketään löydy, niin haaveilevat aina omaa tasoaan paremmasta kumppanista, vaikka esim oma naamavärkki olisi erittäinkin keskinkertainen.

Sanoisin, että tämä pätee paljon enemmän naisiin. Eli nainen jonka kroppa on löysässä kunnossa ja kurvit ei kohdallaan valittaa ja yrittää itseään tasokkaampia miehiä.

Parissa äänestyksessä on selvinnyt että ylipainoisista sinkkunaisista 80% kelpuuttaa vain normaalipainoisia miehiä. Hyvä esimerkki hypergamiasta.

Onhan se lukuisia kertoja tullut todettua, että naisten "kukaan ei kiinnostu" tarkoittaa useimmiten sitä että ne miehet ei kiinnostu joista nainen itse olisi kiinnostunut. Niiden lukuisten epäkiinnostavien miesten lähestymisiähän kun ei lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tullut siihen tulokseen, että toisissa vaan on "se jokin". Omissa tuttavissa ja sukulaisissa on näitä, joille parisuhteen löytäminen onnistuu halutessa tuosta vaan (enkä tarkoita mitään "kuka tahansa kelpaa"-juttuja) ja heitä on kyllä niin monenlaisia, etten osaa sanoa mitään yhtä piirrettä mikä niitä kumppaniehdokkaita viehättää, mutta jostain syytä heitä on aina kuitenkin jonoksi asti.

He ovat naisia? HOH

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauniit, Komeat, puheliaat löytävät aina. Toista se on meillä ujoilla, ei niin kauniilla ja komeilla. Ihan lähipiirissä todettua. Miehiä tulee ovista ja ikkunoista. Vaihtavat kun kyllästyvät. Itse en haluaisi kun edes mahiksen.

Nainen löytää aina ja jos ei löydä, niin sitten kyse on aivan täydellisestä passiivisuudesta tyyliin ei ole edes Tinderiä viitsinyt ladata. Tämän olen todistanut niin monesti, että kunhan nainen edes tämän verran viitsii tehdä niin aina löytyy sutinaa. Ihan sama millainen nainen.

Satunnaista seksiä voi löytää, suhdetta ei aina.

Mä olen niin ujo ettei miehet pidä mua kiinnostavana enkä saa suhteita.

Itse mies 26v. 166cm Persoonaltani hyvin neutraali enkä työn vuoksi tapaa oman ikäluokan ihmisiä juuri ollenkaan. Tämä oikeastaan on se mikä tekee minusta melkein huomaamattoman.

Jos muistelet kävelleesi jonkun ohi tänä aamuna mutta et pysty kuvailemaan miltä hän näytti, se on se ihmistyyppi mihin lukeudun.

Minun pitäisi muuttua merkittävän paljon jotta ihmisten kiinnostus minuun kasvaisi, jopa siinä määrin etten se olisi enää aitoa joten kumppania tuskin tulee olemaan.

Ehkä jos tilanne sallisi aikaa puhumiselle kasvokkain mutta sitä tuskin tapahtuu puhumattakaan toisen osapuolen kiireeistä ja ikäluokan lyhenevästä keskittymiskyvystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin lyödä ison summan sen puolesta vetoa, että tässä ketjussa ne jotka ovat kertoneet että ovat aina saaneet kumppanin heti kun ovat näin halunneet, ovat poikkeuksellisen hyvännäköisiä.

Ja sama toisinpäin, ne jotka täällä kertovat että heistä ei kukaan koskaan kiinnostu, ovat lähes varmasti paljon keskimääräistä vähemmän viehättäviä ulkoisesti.

Ei pidä paikkaansa. Olen oikein sievä, hoikka, naisellinen nainen. Aina huoliteltu. Luonteeltani sosiaalinen ja hyväntuulinen. Kiinnostuneita miehiä on ollut 0. N40

ne voi luulla että olet jo varattu

Vierailija kirjoitti:

Toiset ovat ehkä enemmän valmiita tekemään kompromisseja ja toiset taas haluavat löytää sen oikean. Kompromissiin tyytyvät ehkä muutenkin eroavat useammin kun se kumppani ei sitten ehkä ollutkaan riittävän sopiva.

Näkisin juuri päinvastoin, kuka oikeasti tietää minkälainen ihminen on juuri se oikea, ihmiset kun kaikki muutumme jossain kohti elämässä. Väittäisin että se joka osaa tehdä kompromisseja, pystyy pitkäjänteisemmin hyväksymään myös näitä muutoksia. Tasapaino kaikessa tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen myös. Ja yksikin tuttu on suoraan sanottuna aika rumakin, mutta aina on joku :O Avioliittoja takana 2, avoliittoja pari lisää. Läheisriippuvainen, mut silti ihmettelen, miten hän tekee sen. Leppoisa luonne, ehkä se korvaa ulkoisen kauneuden?

Luonne on todella tärkeä. Toki ulkonäkökin merkkaa, mutta jos näyttää suunnilleen ihmiseltä, niin se jo riittää. Sen sijaan jos on paska luonne, ei sellasta jaksa kukaan.

Miehellä vaikuttaa ainakin todella paljon se, kuinka menestynyt on aikaisemmin ollut naisten kanssa, lompakon paksuus ja vatsan paksuus ennen kaikkea.