Lue keskustelun säännöt.
Miksi päätitte että teille ei tule kolmatta lasta?
14.06.2013 |
Teen päätöstä lapsiluvusta ja haluaisin kuulla miksi päätitte että kaksi on teille juuri oikea määrä lapsia.
Meillä on nämä kaksi ja toisaalta ajattelen että kolmaskin olisi ihana ja aina ajattelin että meille tulisi kolmas, mutta moni asia mietityttää:
- oma ikä (38v.), riskit oman ja vauvan terveyden suhteen
- rahan rittävyys, ei niinkään nyt, mutta tulevaisuudessa kun on kolme teiniä
- yövalvomiset, molemmat lapseni ovat valvottaneet ensimmäiset kaksi vuotta putkeen, kolmaskin varmaan niin tekisi
- oman elämän muu sisältö/uran luominen/matkustaminen nyt kun ollaan juuri päästy pikkulapsiajasta eteenpäin
Entäs teillä?
Kommentit (116)
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 07:41"]
Olen juuri käynyt läpi hermoja ja terveyttä raastavat viisi vuotta kotona kahta lasta tekemässä, synnyttämässä ja imettämässä, niiden kanssa yöllä heräilemässä, niiden sotkuja siivoamassa, tappeluja erottamassa. Kaikki kahden vaativan koliikkisen, vilkkaan, temperamenttisen, itkuisen, tunnin välin heräilevän lapsen kanssa on ollut paljon vaikeampaa kun olin osannut kuvitella. Vaikka tietysti on mahtavaa olla äiti ja ihania, korvaamattomia hetkiäkin on ollut rutkasti, on sellainen tunne että lapset ovat vetänyt minusta kaiken irti ja ajatus kolmannesta ahdistaa todella paljon vaikka sellainen piti alun perin tehdä. En ole vielä ihan varma, mutta taitaa meidän kohdalla jäädä tähän. Olen NIIN valmis palaamaan töihin ja käymään lounaalla ja vessassa yksin! Siis oma ja miehen jaksaminen on suurin syyni kolmannen tekemättä jättämiseen. Jos pari vuotta vierähtää ja aika kultaa muistot niin ehkä sitten vielä mutta taitaa ikä tulla vastaan ennen sitä. Nyt taidamme keskittyä kasvatustyöhön ja repaleisen parisuhteemme korjaamiseen. Hyvä ettei sentään erottu, mutta kyllä tämä pikkulapsivaihe rassasi meitä molempia pahasti.
[/quote]
Taas elävä esimerkki siitä, että älkää nyt hyvät ihmiset tehkö niitä lapsia kovin pienellä ikäerolla. Pääsee miljoonasti helpommalla, jos malttaa jättää ikäeroksi vaikka 4-5 vuotta. Joku 5-vuotias on jo tosi omatoiminen ja enemmän kiinnostunut kuin mustasukkainen vauvasta.
[/quote]
No kuule. Meillä neljä lasta viidessä vuodessa. Rikki, poikki ja väsyneitä olemme mieheni kanssa, mutta onnellisia. Pienet ikäerot ovat toisaalta raskaita, mutta antavat paljon enemmän kuitenkin. Miksi pitäisi päästä "miljoonasti helpommalla"? Kyllä meillä lapset nauttivat leikkiseurasta, en voisi kuvitellakaan isompia ikäeroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi ylimääräistä makuuhuonetta ja meille on tärkeää, että lapsilla on omat huoneet nimenomaan teini-ikäisenä. Pienempänä on kivempi olla samassa huoneessa. En myöskään halua melkein 10 vuoden taukoa työelämästä ja meille molemmille oli selkeää alusta asti, että kaksi lasta yrittäisiin saada.
Eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta näillä mennään toistaiseksi.
Suurimpana syynä meillä on se, etten minä jaksa enkä halua kokea raskausaikaa ja synnytystä kolmatta kertaa (vaikka helppoja sinällään ovatkin olleet).
Toisena syynä on asunnon koko. Nyt lapsilla on omat makuuhuoneet (minä ja mies nukutaan olohuoneessa) joten väistämättä olisi muutto edessä.
Minä haluan myös palata takaisin koulunpenkille ja se viivästyisi jos nyt tulisin raskaaksi. Eli toisin sanoen kolmas lapsi sotkee tulevaisuudensuunnitelmat.
Muutenkin nyt alkaa olla helpompaa kun lapset ovat isompia (3v. ja 7v.)
Olen aina ajatellut että haluan 2 lasta ja piste. 2 ihanaa tyttöä on, ja ensimmäinen ajatus kun kuopus oli syntynyt (siis muu kun ilo uudesta vauvasta) oli että jes! tämä oli nyt tässä, ei enään ikinä raskaana. Mainittakoon että mulla kaksi todella helppoa raskautta, mutta molemmat lapset syntyneet sektiolla...
Mieheni kanssa ollaan niin samaa mieltä tästä asiasta. Olen onnelinnen kahdesta terveestä ihanasta tytöstä. ;) ja ei, en koe jääväni millään tavalla mistään paitsi kun ei ole poikaa;)
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 18:20"]
Meillä on kaksi ylimääräistä makuuhuonetta ja meille on tärkeää, että lapsilla on omat huoneet nimenomaan teini-ikäisenä. Pienempänä on kivempi olla samassa huoneessa. En myöskään halua melkein 10 vuoden taukoa työelämästä ja meille molemmille oli selkeää alusta asti, että kaksi lasta yrittäisiin saada.
Eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta näillä mennään toistaiseksi.
[/quote]
Lisäyksenä vielä, että haluamme tarjota kahdelle lapselle lapselle parhaat mahdolliset harrastukset ym. joihin meillä on varaa. Jos käytettävällä rahasummalla olisi enemmän jakajia, kaikki saisivat vähemmän - varsinkin teininä. En pidä meitä rahanahneina sen takia. Omakohtaiset, mutta päinvastaiset kokemukset eli se, että on pienestä rahasta yritetty saada usealle sisarukselle edes vähän jotain, ovat pönkittäneet asiaa. En myöskään koe, että jäämme jostain paitsi ilman kolmatta lasta, koska perheemme tuntuu näin meille täydelliseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli helppo päätös, että meille on hyvä luku kaksi lasta eikä enempää. Raskaudet on ensinnäkin aikaansaatu hoidoilla ja ovat olleet vaikeita. Olen joutunut olemaan suuren osan loppuraskaudesta sairaslomalla ja toinen lapsi syntyi silti kaksi kuukautta etuajassa. Lisäksi lapset valvottavat, toinen on viisi, toinen kolme vuotta ja kumpikin herättelee vieläkin öisin useamman kerran. En ole hyvä valvomaan enkä todellakaan ole mikään jaksava äiti. Vanhemmalla on neurologinen diagnoosi ja hän on aika vaativa hoidettava ja kasvatettava. Lisäksi minulla on ura, johon haluaisin myös panostaa. Jos tekisimme lisää lapsia (eikä edes ole varmaa, saisimmeko niitä) jompikumpi joutuisi kärsimään liiaksi, lapset tai ura. Eikä meillä ole yhtään tukiverkostoa tai rahaa palkattuun sellaiseen. Eikä olisi rahaakaan kolmannen lapsen elättämiseen, pitäisi ryhtyä oikein kunnolla venyttämään penniä. Nämä kaikki asiat huomioonottaen, enempää lapsia ei tule, piste. Vaikka nuorena, ennen esikoisen syntymää, ajattelin haluavani kolme tai neljä lasta. Toisaalta yksi lapsi olisi ollut turhan vähän, on kiva, että lapsilla on sisarus.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 17:33"]
Pelko siitä että tulisi kolmas poika ja isomman asunnon hinta.
Vaimo mahdollisesti haluaisi iltatähden, mutta olisi ihan jees jos ei tarvitse kasvattaa lapsia 30 vuotta. Kohta ovat nykyiset siinä iässä että voidaan koko perhe yhdessä tehdä kaikenlaista hauskaa. En halua vauvaa sotkemaan kuvioita.
[/quote]
Mikäs niissä pojissa on vikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 15:50"]
Ap, sinulla on päällä selvästi ns. luopumisvaihe. Järki sanoo ei, mutta biologinen kello ja tunteet sanovat kyllä. Hyväksy vauva-ajasta luopumiseen liittyvä suru. Hypistele vaikka vanhoja vauvanvaatteita ja myy tai lahjoita ne jollekin toiselle. Säästä rauhassa kaikkein tärkeimmät vaatekappaleet (esim. juuri se paita, joka vauvalla oli päällä synnytyslaitokselta kotiin tultaessa tms.).
Ajan kanssa tuska helpottaa ja huomaat olevasi valmis seuraavaan elämänvaiheeseen ja hämmästyt, kuinka hyvältä päätös lapsiluvun jättämisestä kahteen tuntuukaan!
Been there.
[/quote]
Oikeassa olet. Järkisyitä on paljon, tunteet sanovat että vielä yksi. Niin haikeaa. Siskoni sai juuri esikoiseni ja pidin kynsin hampain kiinni vauvanvaatteista kun meillekin voi vielä tulla yksi. :( Taidan jo tietää mikä olisi fiksua meidän tilanteessa, mutta se tuntuu surulliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hä? Etkö anna sille siskolles lasten vaatteita?
Meillä on 1 lapsi ja miehen puolelta 2 lapsipuolta. Toista yhteistä meille tuskin tulee. tai jos tulee, niin saa kulua useampi vuosi tässä välillä. Syitä:
- meillä nyt 3 alle kouluikäistä (joojoo, nopeasti ollaan edetty), ja nyt jo rankkaa vaikka isommat osaakin jo itse melkein kaiken mutta ovat silti täysin vahdittavia
- en itse usko jaksavani toista lasta, arvostan liikaa omaa aikaa ja ns. helppoutta arjessa: yhden lapsen kanssa on todella helppo liikkua paikasta toiseen
- yhteen lapseen ehtii panostaa: olen nähnyt mitä arki on kahden pienen kanssa (eli kun miehen lapset oli pieniä, ikäeroa heillä n. vuosi), eikä se tod. näyttänyt siltä mitä haluan
- ei ole minkäänlaista vauvakuumetta
- ei ole taloudellisia resursseja ainakaan toistaiseksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 19:12"]
Hä? Etkö anna sille siskolles lasten vaatteita?
[/quote]
No annoin lopulta mutta minulla oli koko ajan sellainen tunne että ne kuuluvat meidän kolmannelle lapselle, jota ei tietysti ole olemassakaan. Mutta pidin kiinni viimeiseen asti joka on merkki omasta mielentilastani tämän asian suhteen.
ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 16:01"]
En voi uskoa kaikkea täällä lukemaani, että ovatko ihmiset todella niin rahanahneita, vai eivätkä luota omiin kykyihinsä ja jaksamiseensa. Uuden tulokkaan tuomaa elämänrikkautta ja iloa ei korvaa mikään rahasumma. Itselläni neljä lasta. Isovanhemmat eivät ole koskaan hoitaneet lapsiamme, vaan olemme saaneet pärjätä kahdestaan. Kyllä sitä joskus jää aikaa aikuisille ihan kahdenkesken, mutta ei tietysti kovin usein. Kun on iso perhe, oppii organisoimaan asiat paremmin ja ehtii ihmeen paljon tekemään asioita. Ja voin vannoa, että jokainen lapsi saa tarpeeksi huomiota, aikaa ja rakkautta osakseen. Minäkin halusin vain kaksi lasta, mutta nyt olen neljän kanssa onnellisempi, kuin koskaan. Joskus väsyttää, mutta lapset antavat voimaa jaksaa. Kyllä kaikki jaksavat, jos niin haluavat. Mielestäni se on vain tekosyy sille, ettei halua enempää lapsia. Toiset eivät vain halua enempää, kuin yhden tai kaks lasta, mutta samalla rutiinilla menee vielä yksi tai kaksi lisää. Ja vaikka toiselle meistä sattuisi jotakin, niin varmasti kumpikin meistä pärjäisi yksin lastemme kanssa vallan mainiosti.
[/quote]ei kyse ole rahanahneudesta.
Jo yhden lapsen kanssa oli raskasta välillä olla työelämässä. Mies oli päivät töissä, minä illat, eli toinen aina yksin lapsen kanssa.
Toisen lapsen kanssa aikaa oli vain pelkästään työlle ja lapselle ja kotitöille kun isovanhemmat eivät hoitaneet. Pidemmn päälle se käy erittäin raskaaksi, lähestulkoon kaikille.
56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä odotan nyt toista ja jotenkin mulle on ollut aina selvä, että max. kaksi lasta hankkisin. Itselläkin vain yksi sisar ehkä tämä vaikuttanut asiaan. Lisäksi haluan lapsille suht pitkän ikäerot (nyt tulee yli neljä vuotta) eli ikä tulisi mulla vastaan. Raskaudet on ollut jossain määrin vaikeita ja aiheuttaneet yllättäviä terveysongelmia, tämänkään vuoksi kolmas lapsi ei houkuttele. Imetän pitkään niin sitäkin lajia tulee ihan kylliksi kahdella lapsella samoin kuin kotonaolovuosia sillä hyödynnämme kaikki hoitovapaat ja harkitsen, etten välttämättä enää toisen lapsen jälkeen palaa ainakaan nykyiseen raskaaseen työhöni ollenkaan. Lisäksi mahdutaan paremmin asuntoon kahden lapsen kanssa ja esimerkiksi reissaaminen ja ulkona syöminen on helpompaa (ja halvempaa) koska meidän elämäntapa suht liikkuva. Kuvittelen, että on helpompaa yhdistää lasten hoito, parisuhde, harrastukset, työt ym. asiat kun lapsia olisi vain kaksi. Lisäksi tietenkin myös ekologiset syyt mutta se ei ole itselläni pääsyy tähän päätökseen. Ajattelen, että monet jotka hankkivat lapsia kolme tai enemmän tekevät sen vähän kuin nykyajan muoti-ilmiönä, eivätkä aina pohdi jaksamistaan ja resurssejaan kylliksi. Itse mietin paljon omaa jaksamistani koska vanhempien jaksaminen on lapsiperheessä oleellisen tärkeä asia, yllätyksiä voi tuki tulla kenelle vain.
Vastauksia lukematta, toinen raskaus toi massiiviset uniongelmat ja unettomuuden aiheuttaman masennuksen. Ei voitu ajatella selviytyvämme isommasta perheestä. Myös asunto olisi käynyt liian pieneksi ennen pitkää, samoin auto (vielä, kun oli koirakin aikaisemmin). Varsinkin mies koki kalliiksi koko ajatuksen. Minä en niinkään rahan kannalta, vaan oman jaksamisen.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 07:41"]
Olen juuri käynyt läpi hermoja ja terveyttä raastavat viisi vuotta kotona kahta lasta tekemässä, synnyttämässä ja imettämässä, niiden kanssa yöllä heräilemässä, niiden sotkuja siivoamassa, tappeluja erottamassa. Kaikki kahden vaativan koliikkisen, vilkkaan, temperamenttisen, itkuisen, tunnin välin heräilevän lapsen kanssa on ollut paljon vaikeampaa kun olin osannut kuvitella. Vaikka tietysti on mahtavaa olla äiti ja ihania, korvaamattomia hetkiäkin on ollut rutkasti, on sellainen tunne että lapset ovat vetänyt minusta kaiken irti ja ajatus kolmannesta ahdistaa todella paljon vaikka sellainen piti alun perin tehdä. En ole vielä ihan varma, mutta taitaa meidän kohdalla jäädä tähän. Olen NIIN valmis palaamaan töihin ja käymään lounaalla ja vessassa yksin! Siis oma ja miehen jaksaminen on suurin syyni kolmannen tekemättä jättämiseen. Jos pari vuotta vierähtää ja aika kultaa muistot niin ehkä sitten vielä mutta taitaa ikä tulla vastaan ennen sitä. Nyt taidamme keskittyä kasvatustyöhön ja repaleisen parisuhteemme korjaamiseen. Hyvä ettei sentään erottu, mutta kyllä tämä pikkulapsivaihe rassasi meitä molempia pahasti.
[/quote]
Taas elävä esimerkki siitä, että älkää nyt hyvät ihmiset tehkö niitä lapsia kovin pienellä ikäerolla. Pääsee miljoonasti helpommalla, jos malttaa jättää ikäeroksi vaikka 4-5 vuotta. Joku 5-vuotias on jo tosi omatoiminen ja enemmän kiinnostunut kuin mustasukkainen vauvasta.
[/quote]
Niinhän se on, mutta kaikilla ei ole tätä pitkän ikä-eron mahdollisuutta. Minä tapasin mieheni vasta 33v. niin kaksi oli pakko pukata heti, varsinkin kun halusimme alun perin sen kolmannen. Päätettiin kuitenkin että jaksamisen kannalta ei. No, kuitenkin vaikka rankkaa oli, niin pikkulapsivaihe oli kerralla ohi ja nyt nämä kaksi ovat korvaamaton leikkiseura toisilleen. Kaikenlaisilla ikä-eroilla on puolensa.
Mä toivoin kolmea mutta mies ei olisi jaksanut kolmatta. Meillä oli rankkaa ekat vuodet kahden pienen kanssa. Oli terveyshuolia ja muuta, lisäksi kaikki mahdolliset raskauspahoinvoinnit, koliikit, allergiat ja korvakierteet. Olen sittemmin löytänyt hyviä puolia tästä meidän ratkaisusta.
Hyvä tasapaino, on kaks aikuista kaks lasta, yks tyttö ja yks poika. Lapset pienellä ikäerolla ja ovat todella läheisiä.
-Molempia kiinnostaa samat asiat ja voimme yhdessä tehdä monia asioita perheenä, ilman että tarvitsee jakautua siksi että pieni ei vielä osaa jotain tai isosta se on tylsää.
- Tykkäsin siitä että lapset ovat lähekkäin pienellä ikäerolla. Eletään kerran täysillä pikkulapsivaihetta ja sitten täysillä koululaisvaihetta. Tykkään että eletään koko perhe samaa vaihetta ja sitten siirrytään uuteen.
-Meitä on yksi aikuinen yhtä lasta kohti. Helpottaa kummasti esim. matkoilla tai kun joku vaatii enemmän huomiota.
-Matkustamme paljon ja on kiva kun mahdumme hyvin yhteen hotellihuoneeseen.Muutenkin moni asia on suunniteltu nelihenkistä perhettä ajatellen. Kivaa sekin että tavalliseen autoon mahtuu aina yksi kaveri mukaan. Vielä parempi tietysti jos mahtuisi kummallekin kaveri, mutta näinkin pärjätään hyvin.
-Pystymme antamaan enemmän (kahdenkeskeistä) aikaa, huomiota ja aineellista hyvää kummallekin lapselle. Kolmen kanssa rakkaus tietysti riittäisi mutta aika ja raha jakaantuisivat pienempiin annoksiin.
- Kolmen kanssa olisin pelännyt että yksi porukasta olisi kokenut olevansa ulkopuolinen. Välttämättä niin ei tapahtuisi. Lisäksi on ihanaa että meillä täydellinen tyttö ja täydellinen poika, ne ovat erilaisia, ei tule vertailua tai kilpailua samaa sukupuolta olevan sisaruksen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 14:15"]
Ajattelin ensin että meille tulisi kolme mutta olen seurannut kolmelapsisten tuttavapiirin elämää ja todennut että kolmen lapsen kohdalla joku muu asia yleensä pitää jättää, oli se sitten matkailu, lasten harrastukset, parisuhdeaika kun hoitajaa kaikille on vaikea saada, talon siisteys, mikä sitten lie. Kahden kanssa nuo kaikki ainakin keskituloisille perheille nyt vielä jotenkin menee mutta se kolmas lapsi näyttää olevan monille se ratkeamiskohta. Me nyt kun ollaan kuitenkin aika mukavanhaluisia ja haluamme elää monipuolista elämää ja panostaa myös parisuhteeseemme, luulen että meidän kohdalla tämä taitaa nyt olla tässä.
[/quote]
Olen niin samaa mieltä! Rehellisesti sanottuna monta kertaa kun kuulen joltain (kaltaiseltamme) kaksilapsiselta perheeltä raskausuutisen, ensimmäinen spontaani ajatus (jota en tietenkään ääneen sano) on että voi miten te nyt noin menitte elämänne pilaamaan..
Mies sanoi ettei jaksa enää kolmatta kun iltatähteä haikailin. Meni pari vuotta ja mies otti eron, nyt uusi vaimonsa odottaa heidän neljättä lastaan
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 07:41"]
Olen juuri käynyt läpi hermoja ja terveyttä raastavat viisi vuotta kotona kahta lasta tekemässä, synnyttämässä ja imettämässä, niiden kanssa yöllä heräilemässä, niiden sotkuja siivoamassa, tappeluja erottamassa. Kaikki kahden vaativan koliikkisen, vilkkaan, temperamenttisen, itkuisen, tunnin välin heräilevän lapsen kanssa on ollut paljon vaikeampaa kun olin osannut kuvitella. Vaikka tietysti on mahtavaa olla äiti ja ihania, korvaamattomia hetkiäkin on ollut rutkasti, on sellainen tunne että lapset ovat vetänyt minusta kaiken irti ja ajatus kolmannesta ahdistaa todella paljon vaikka sellainen piti alun perin tehdä. En ole vielä ihan varma, mutta taitaa meidän kohdalla jäädä tähän. Olen NIIN valmis palaamaan töihin ja käymään lounaalla ja vessassa yksin! Siis oma ja miehen jaksaminen on suurin syyni kolmannen tekemättä jättämiseen. Jos pari vuotta vierähtää ja aika kultaa muistot niin ehkä sitten vielä mutta taitaa ikä tulla vastaan ennen sitä. Nyt taidamme keskittyä kasvatustyöhön ja repaleisen parisuhteemme korjaamiseen. Hyvä ettei sentään erottu, mutta kyllä tämä pikkulapsivaihe rassasi meitä molempia pahasti.
[/quote]
Taas elävä esimerkki siitä, että älkää nyt hyvät ihmiset tehkö niitä lapsia kovin pienellä ikäerolla. Pääsee miljoonasti helpommalla, jos malttaa jättää ikäeroksi vaikka 4-5 vuotta. Joku 5-vuotias on jo tosi omatoiminen ja enemmän kiinnostunut kuin mustasukkainen vauvasta.