Lue keskustelun säännöt.
Miksi päätitte että teille ei tule kolmatta lasta?
14.06.2013 |
Teen päätöstä lapsiluvusta ja haluaisin kuulla miksi päätitte että kaksi on teille juuri oikea määrä lapsia.
Meillä on nämä kaksi ja toisaalta ajattelen että kolmaskin olisi ihana ja aina ajattelin että meille tulisi kolmas, mutta moni asia mietityttää:
- oma ikä (38v.), riskit oman ja vauvan terveyden suhteen
- rahan rittävyys, ei niinkään nyt, mutta tulevaisuudessa kun on kolme teiniä
- yövalvomiset, molemmat lapseni ovat valvottaneet ensimmäiset kaksi vuotta putkeen, kolmaskin varmaan niin tekisi
- oman elämän muu sisältö/uran luominen/matkustaminen nyt kun ollaan juuri päästy pikkulapsiajasta eteenpäin
Entäs teillä?
Kommentit (116)
Huoh. Aika väsynyt yritys, muttei se mitään. Mitäs erityistä ajattelit sille kotihoidetulle lapsellesi opettaa, joita ei pysty päiväkotipäivän ulkopuolisena aikana saa opetettua? Ihan mielenkiinnosta kyselen, koska meillä lapset on menneet päiväkotiin 1-vuotiaina ja kaikki kommentoivat heidän hyvää ja muut huomioonottavaa käytöstään.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 12:10"]
Ei tule TOISTA lasta, koska tenavien pykääjiä on maailma väärällään. Tämä homma kyllä osataan, mutta muussa ollaankin avuttomia. Esim. jo pykätttyjen mukeloiden kasvattamisessa, koska pian synnytyksen jälkeen ne viedään päiväkotiin hoitoon.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 12:10"]
Ei tule TOISTA lasta, koska tenavien pykääjiä on maailma väärällään. Tämä homma kyllä osataan, mutta muussa ollaankin avuttomia. Esim. jo pykätttyjen mukeloiden kasvattamisessa, koska pian synnytyksen jälkeen ne viedään päiväkotiin hoitoon.
[/quote]
Mutta jos oikein kovasti päättäisit, että et vie sitä toista lasta päivähoitoon ja kasvattelet sitä, niin ehkä se kumminki onnistuis jotenkin? Vai käykö noin väistämättä kaikille jotka tekee enemmän kuin yhden lapsen?
Mä mietin ja kuumeilen hirveästi kolmatta lasta. Sisarukseni sai kolmannen lapsen ja heillä kaikki mennyt hyvin. Ovat matkustaneet ja lapset harrastaneet. Mietin vieläkö meillä olisi resursseja kolmanteen lapseen. Aikaisemmat ovat poika ja tyttö ja ovat jo alakoulu iässä. Mistä tietää että on valmis kolmanteen ja jaksaa sen?
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 11:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 11:35"]
Jaksaa itse paremmin kahden kanssa ja olemassa oleville lapsille voi antaa enemmän huomiota.[/quote]
Tämä on niin totta. On olemassa keskimmäisen lapsen syndrooma, ihan tutkittua tietoa että keskimmäiseen lapseen ei satsata niin paljon kuin esikoiseen ja kuopukseen. Tämä koskee sekä taloudellista ja ajallista panostusta.
Olen huomannut että monet naiset jäävät koukkuun vauva-aikaan ja heti kun nuorin kasvaa vauva-ajasta ulos, pitäisi pukata uusi vaikka järki sanoo että resursseja niin taloudellisesti kuin henkisestikään ei ole.
[/quote]
Näin on. Vauva-aikaan on helppo jäädä koukkuun varsinkin jos on ollut jo jonkin aikaa kotona eikä ole työpaikkaa mihin palata. Ja onhan se haikeaa kun ei olekaan enää sitä vauvaa kotona. :(
[/quote]
Ihan käsittämätön ajatus, että joku jää vauva-aikaan koukkuun. Kahden itkuisen ja huonosti vauva-aikansa nukkuneen lapsen äitinä en ikimaailmassa enää haluaisi vauvaa, kun nämä kaksi on siitä vaiheesta saatu ohi.
Nämä vaikeat vauva-ajat ovat omalla kohdallani yksi syy olla haluamatta kolmatta. Muut syyt ovat taloudellisia (vaikka olemme molemmat hyvätuloisia - ainakin tällä hetkellä - ja "varaa" kolmanteenkin olisi, haluan, että taloudessa on reilusti liikkumavaraa jatkossakin), ja omaan ikääni liittyviä (olen 40 v ja saanut kaksi tervettä lasta yli 35-vuotiaana, enää en uskalla riskeerata) sekä se, etten enää halua olla poissa työelämästä lastenhoidon takia.
Ei kai sitö oikein ennalta voikaan tietää. Riippuu paljon siitä millainen lapsi tulee. Jos on koliikkia, vammaisuutta, vaativa temperamentti, allergioita? Tai sitten vaan erittäin herkkä nukkuja kuten meidän muksut. Tunnetta saa ja pitää kuunnella, mutta jos järkisyitä kolmatta lasta vastaan on niin paljon ettei päätös luonnostaan synny, on silloin mielestäni parempi jättää tekemättä. Kaikkea ei voi saada. Ja tietysti oman puolison mielipidettä kuunneltava. Ap mitä sun mies on mieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on just nyt täydellinen perhe, kaksi kilttiä, pienellä ikäerolla olevaa tyttöä. Elämä on niin helppoa, mukavaa ja koko ajan parempaa, että en uskalla riskeerata että menisi huonompaan suuntaan. Haluan lapsille ihanan lapsuuden matkoineen kaikkineen, en halua taloudellista tai muutakaan stressiä.
Lisäksi kaikkein tärkeimpänä mulla otti jo koville raskaudet joten tuntisin olevani ihan hajalla kolmannen jälkeen. Vaikka siis mitään ns vakavia vaivoja ei ollutkaan ja palauduin hyvin.
Ei pidä olla liian ahne!
Olin ehdottoman varma kahden lapsen jälkeen, etten halua lisää lapsia. Meillä oli tyttö ja poika. Raskausajat oli molempien kanssa todella vaikeita, minulla oli kovat selkäkivut, ja puolivälistä raskauksia jouduin vuodelepoon. Olin helpottunut, kun yöheräämiset loppuivat, ja olin saanut viihtyisän, suht hyväpalkkaisen työpaikan, jossa oli lupaava ura aukenemassa. Aika oli varattuna sterilisaatioon, koska olin juuri täyttänyt tarvittavan 30-vuotta. Hieman ennen tuota aikaa, nuorimmaisemme ollessa viisi vuotias, huomasin odottavani kolmatta lasta, joka oli täysi shokki. Minulla ja miehelläni oli todella vakavat keskustelut, mitä teemme tämän "vahinkomme" kanssa. Hän halusi ehdottomasti pitää lapsen, mutta minä mietin taas mahdollista vaikeaa raskautta, yövalvomisia, mahdollisesti työni menettämistä. Mutta päädyimme lopulta pitämään lapsen. Ja se oli paras päätös ikinä. Raskaus sujui hyvin ja lapsi nukkui yönsä suht hyvin. Lapsen ollessa yhden, lopetin imetyksen ja odottelin kuukautisia jälleen alkaviksi, mutta ei kuulunut. Perheeseemme oli tulollaan vielä yksi jäsen. Auto meni vaihtoon, asunto isommaksi. Rahaa on käytössä hieman vähemmän, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Ja mies meni Vasektomiaan heti neljännen synnyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusi puoliso haluaisi vielä yhden yhteisen, ikää hänellä 49 vuotta, itellä 36. Itse olen sitä mieltä, että hän saa odottaa nyt rauhassa ukkoutumista. (Aikuisia lapsia hänellä 2.) Itellä takana aika karu liitto ja huomaan, että tunnesiteeni lapsiini on jotenkin "vajaa". Rakastan heitä, pidän huolta heistä, teen kaikkeni että heistä kasvaisi järkeviä ihmisiä. Mutta tuo tunnepuoli... Kuopuksen kanssa sitä on, mutta esikoisen kanssa huomaan, että sellainen tavallinen läheisyys on jotenkin kauhean hankalaa. Osaan analysoida tilannettani melkoisen hyvin, vaan ei ole keinoja ratkaista o gelmaa. Niin nyt pelkäisin sitä, että uusi lapsi olisi se rakkauden täyttymys, häneen saisin terveen ja hyvän suhteen. Niin kaksi vanhempaa jäisi vielä enemmän "heitteille" henkisessä mielessä. Kun kuitenkin nyt yritän käyttäytyä heitä kohtaan sillein kun asioiden oikeasti myös haluaisin oleva.
Todella moni on maininnut tuon "meillä on jo tyttö ja poika". Oikeastiko se sukupuoli on niin tärkeä, että jos olisi kaksi samanmerkkistä, yrittäisitte kolmatta lasta eri sukupuolen toivossa? Minulla on kaksi samanmerkkistä ja jotenkin tuo on täysin vieras ajatus, että kolmatta hankkisimme, josko sieltä tulisi se toinenkin vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo 36v. ja ylipainoinen ja taloudellisesti huonossa tilanteessa, ei kauheesti houkuta aloittaa alusta. Ja varmaan ihan fiksua meidän kohdalla jättää tämä tähän. Taloudelle, terveydelle, jaksamiselle kolme olisi meille liikaa. Keskitymme nyt siihen että saisimme nämä kaksi olemassa olevaa lasta kasvatettua täysipäisiksi ihmisiksi.
Mullakin kaksi tyttöä. Ei mitään pojankaipuuta. Jos meille tulisi kolmas, ei sukupuolella olisi mitään väliä. Tytölle olisi nimikin jo valmiina. Poikaan olisin ihan yhtä tyytyväinen. Koskaan ei ole ollut tarvetta saada kumpaakin sukupuolta enkä ymmärrä sellaista ajattelua... Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma persoonansa ja seikkailu sellaisenaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 13:12"]
Ei kai sitö oikein ennalta voikaan tietää. Riippuu paljon siitä millainen lapsi tulee. Jos on koliikkia, vammaisuutta, vaativa temperamentti, allergioita? Tai sitten vaan erittäin herkkä nukkuja kuten meidän muksut. Tunnetta saa ja pitää kuunnella, mutta jos järkisyitä kolmatta lasta vastaan on niin paljon ettei päätös luonnostaan synny, on silloin mielestäni parempi jättää tekemättä. Kaikkea ei voi saada. Ja tietysti oman puolison mielipidettä kuunneltava. Ap mitä sun mies on mieltä?
[/quote]
Näinhän se on, että järkisyitä on kuunneltava, ei lasta saa tuoda pelkästään oman halunsa takia mihin tahansa elämän tilanteeseen. Miehen mieli heittelee tässä asiassa myös laidasta laitaan. Jonain päivinä sanoo että mitäs jos ens vuonna vielä yritettäisiin, ja joskus (kun lapset riemuvat ja kiljuvat viidettä tuntia) että ei tähän taloon enää lapsia ikinä! :) Lapsia voi todellakin tulla vaikka minkälaisia ja meidän kohdalla varmasti tulisi vielä yksi huonouninen ja vilkas lapsi. Että sekin tässä vielä mietteenä ...
ap
Miestä väsyttää ja ei halua lisää. Minä haluaisin mutta en saa. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidillä eli minulla ei kestäisi pää enempää lapsia. Isä sanoi, että hänellä ei "perse kestä". Tulkitsen mieheni kommentin niin, että ei ole varaa enempään hänen mielestään.
Samojen asioiden kanssa täällä painin kuin ap. Toivoin, että tästä ketjusta saisin uusia näkökulmia, mutta ei niin käynytkään. Kaikki järkisyyt jättää kolmas hankkimatta eivät riitä vaientamaan sitä pientä piipittävää ääntä sisällä, joka sanoo, että josko vielä kerran...
Meillä on kolme lasta ja järkisyitä neljättä vastaan on ihan roppakaupalla. Painavin niistä on se, ettei puoliso halua enempää. Itse haluaisin, kaikista järkisyistä riippumatta (raha, asunnon koko, auton koko, vapaus, helppous, oman iän mukana tulemat riskit, ajan jakaminen jne jne jne).
Eipä oikeastaan ole muuta syytä kuin se, että emme halua muuttaa. Jos meille tulisi kolmas lapsi, se olisi väistämättä edessä koska asumme nyt kolmiossa.
Eipä oikeastaan ole muita syitä.
Eilen juuri sai kolmannen ystävä, joka aikanaan päätti että ei missään tapauksessa enempää.. :-)
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 09:12"]
uran luominen
[/quote]
Miksi monet haluavat "luoda uraa", vaikka tosiasiassa mitättömän pieni murto-osa on sellaisia, joilla siihen on järkevät lähtökohdat? Ymmärrän, että toimitusjohtajaksi ja markzuckerbergiksi potentiaalisesti päätyvät henkilöt haluavat panostaa työhön täysillä, koska palkintokin on iso. Mutta miksi tavistyypit haluavat uhrata työlle elämänsä, kun lopputuloksena on parhaimmillaankin 3500 euron kuukausipalkka pikkuvirkamiehenä virastossa?
Ei tule TOISTA lasta, koska tenavien pykääjiä on maailma väärällään. Tämä homma kyllä osataan, mutta muussa ollaankin avuttomia. Esim. jo pykätttyjen mukeloiden kasvattamisessa, koska pian synnytyksen jälkeen ne viedään päiväkotiin hoitoon.