Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsia ennen avioliittoa?
12.06.2013 |
Mietin, miksi en pääse eroon ajatuksesta, että naimisiinmeno lasten tai lapsen teon jälkeen johtuu juurikin lapsesta, ei varsinaisesti pariskunnan rakkaudesta. Nämähän eivät siis sulje pois toisiaan, voi rakastaa yhtälailla, mutta silti se lapsi siinä kuviossa vähän hämää.
Tarkoitan varsinkin tilanteita, joissa ollaan joka tapauksessa menossa naimisiin eli ollaan esim. jo kihloissa, mutta päätetäänkin tehdä lapsi ennen naimisiin menoa. Miksi?
Testataanko parisuhde vielä sillä lapsella ensin? Että jos ei sujukaan, niin ei mennäkään naimisiin? Testataanko hedelmällisyys ensin? Että jos ei tulekaan lasta helpolla, niin erotaan? Vai mikä idea siinä on? Mennäänkö naimisiin siksi, kun on se lapsi, että se saa virallisesti perheen ja saman sukunimen kaikille? Niin no, hääkuviin ainakin saa söpön pikkuihmisen...
Jotenkin sitoutuvampaa olisi mennä naimisiin ja katsoa sitten, tuleeko niitä lapsia vai ei. Eli sitoudutaan rakastamaan toista myös ilman lasta, niin että se puolisokin vain riittää, jos kohtalo päättää, että lapsia nyt ei vaan tule.
Oonko mä nyt jotenkin kieroutunut? Miksi mulla on tälläinen kuva, vaikka hyväksyn ihan helposti avoliitot, joissa on lapsia?
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 15:51"]
Tilannehan on tasan päin vastoin.
Lapsi on täysi-ikäinen täytettyään 18 ja normaalitapauksessa lähtee elämään omaa elämäänsä sen jälkeen. Puoliso on läsnä elämässä vuosikymmenet senkin jälkeen, koko loppuelämän. Näin ollen puolisoon sitoutuminen on huomattavasti merkittävämpi asia, koska se on lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuva ja siinä on myös merkittävät taloudelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset järjestelyt takana.
[/quote]
Jaa, että teilläkö kun lapsi täyttää 18 niin hänestä ei enää sen koomin kuulla eikä puhuta? Kiesus oikeesti!! Kyllähän lapset on lapsia ihan hautaan saakka ja toivottavasti myös mukana siinä elämässäkin täysi-ikäisyyden jälkeen. Puolisosta voit ottaa eron ja näin irtisanoutua noista kaikista taloudellisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista järjestylyistä suhteessa häneen. Ei ne mitään pysyviä ole, pelkkää paperia. Lapsi sen sijaan tulee esimerkiksi perimään sinut ja kaikesta huolimatta olemaan lähin omaisesi ja sille sinä et kerta kaikkiaan voi yhtään mitään.
[/quote]
Jätän muut kiesustelut sikseen mutta kysyn yksinkertaisen kysymyksen: kuka asuu saman katon alla kanssasi mahdollisesti jopa 50 vuotta sen jälkeen kun lapset ovat lentäneet pesästä?
Se että lapset lentävät pesästä, ei tietenkään tarkoita, että he poistuvat vanhempiensa elämästä. Puoliso on kuitenkin se jokapäiväinen kumppani siinä vieressä.
[/quote]
Sinulle vastanneet tarkoittavat, että jos puolison kanssa ei halua enää olla myöhemmässä vaiheessa elämäänsä, hänestä voi erota. Lapsista ei voi.
[/quote]
Kuvittelisin, että ihmisistä, joiden mielestä on helppo erota puolisostaam, on myös helppo olla olematta tekemisissä lasten kanssa. Sen kun vaan ei soita eikä tapaa. Palstalta saa jatkuvalla syötöllä lukea, miten pistetään välit poikki milloin kehenkin naurettavien pikkusyiden takia - nytkö pitäisi uskoa, että näiden samojen tyyppien mielestä napanuora lapsiin on pyhä ja koskematon ja ikuinen?
Ehei, ei mene läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin oon pikkutytöstä asti ajatellut asian niin, että ensin naimisiin, sitten punainen tupa ja perunamaa ja sitten lapsia. Aina ei mene kuitenkaan niinkuin suunnittelee.
Mulle naimisiin meno ja perheenperustaminen kertovat kummatkin halusta sitoutua. Ei ole merkitystä, missä järjestyksessä. Me oltiin pitkään puhuttu naimisiin menosta ja lapsista. Lopulta YHDESSÄ päätimme, että on lasten aika. Kun olin raskaana, mies kosi ja lapsen synnyttyä mentiin naimisiin (ja oli ihan kunnon häät). Lapsia halusin, koska rakastan miestäni ja samasta syystä halusin naimisiinkin. Lapsen synnyttyä naimisiin meno kuitenkin korostui, koska lapsen myötä meistä tuli perhe.
Voi mennä naimisiin ja saada lapsia tai voi saada lapsia ja sitten mennä naimisiin. Kummassakin vaihtoehdossa voi myös erota. Eiköhän se ole ihan liitossa olevista ihmisistä kiinni kestääkö liitto eikä siitä, että ollaan tehty asiat "väärässä" järjestyksessä.
Mä haluan kyllä mennä naimisiin ja järjestää häät ennen lasten hankintaa. Ai miksi? Ei todellakaan uskonnon takia, mitään jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa. Ei myöskään sitoutumisen takia. Avioliitto on varallisuusoikeudellinen oikeustoimi eli sopimus, joka on koska tahansa vapaasti irtisanottavissa puolen vuoden irtisanomisajalla. Haluan mennä naimisiin ennen lapsia, koska haluan järjestää juhlat sen kunniaksi, että olen tehnyt sen päätöksen, että tämän ihmisen kanssa haluan viettää loppuelämäni ja hankkia niitä lapsia. Jos hankkisin lapset ensin, en oikeen näkisi enää mitään syytä häiden järjestämiselle, koska lapsen hankkimalla olisin jo tehnyt selväksi sen, että tässä on nyt loppuelämäni asetelma.
Älkää käsittäkö mua väärin, jokainen saa antaa omille hääjuhlilleen ihan sen merkityksen, jonka haluaa ja minä kunnioitan jokaisen häitä yhtä paljon. Avioliittoa suosittelen kaikille pareille, jotka suunnittelevat viettävänsä loppuelämänsä yhdessä, ihan vain perhe- ja perintöoikeudellisten järjestelyjen helpottamiseksi ja selventämiseksi.
Sama täällä, 63 :) Lapsi ja yhteinen asunto ovat meillekin suurempia merkkejä sitoutumisesta. Asunto ollaan hankittu jo, lasta ei vielä ole. t. 62.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 10:01"]
Pohditko sinä oikeasti muiden lapsentekoja ja naimisiinmenoja?
Onko tosiaan nykyajan nuoret naiset samalla tasolla, kuin ennen vanhaan pikkukylien juoruämmät supattamassa :O
Olin luullut, että maailma ja ihmiset menevät eteen päin, mutta nähtävästi samaa takapajuista maailmankuvaa kantaa osa nuorista naisista matkassaan.
Enpä olisi uskonut.
[/quote]
Joo, itsekin vähän ihmettelen, että vielä 2010-luvulla mietitään tällaisia... En oikein tiedä, miksi nykyaikaa sanotaan niin individualistiseksi, jos toisten mietteet edelleen vaikuttavat näin paljon.
Mutta ihan miten vaan.
Itse olen 25, seurustellut viisi vuotta ja oikeastaan vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut ajatella naimisiinmenoa. Mielestäni sitoutuminen lähtee ihmisestä itsestään, ei virallisista papereista tai sormuksista. Tosin en haluamalla halua lapsia vielä, joten ehkä mieli muuttuu :)
Varmaan olen miettinyt naimisiinmenoa siksi, että lähipiiri on alkanut ihmetellä tyyliin "Mikkkkks te ette oo naimisissa? Miksi miehesi ei ole vieläkään kosinut?". Sitten kun kerron, etten halua häitä, alkaa "EEEEEEEI KYLLÄ SUN PITÄÄ" -tyyliin.
Vai tunnenko vaan vähän ääliöitä ihmisiä?