Miksi lapsia ennen avioliittoa?

Musta tuntuu, että moni mies on valmiimpi tekemään lapset kuin menemään naimisiin. En tiedä kaveripiirissäni ketään yli 25-vuotiasta naista, joka olisi ollut yli 2v. suhteessa muttei haluaisi naimisiin. Ongelma on usein vaan se ettei miehet kosi ja naiset liian arkoja kosimaan itse. No sit jossain vaiheessa nainen älähtää ja hommataan kompromissikihlat ja ollaankin sitten monta vuotta kihloissa... usein kuitenkin nainen toivoo vielä sitä "varsinaista kosintaa" vaikka olisivat jo kihloissa. Tosi yleistä! Prosessin aikana onkin sit ehtinyt tulla jo lapsia. Ja kun sitä "varsinaista kosintaa" ei kuulu, alkaa nainen pikku hiljaa kyynistyä ja karsii avioliiton ympäriltä kaikki romanttiset elementit... ehkä termillä "juridinen sopimus" on helpompi keskustella miehen kanssa tulevaisuudesta, ja sillä voi myös lakonisesti vastata muiden uteluihin.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 18:05"]

Musta tuntuu, että moni mies on valmiimpi tekemään lapset kuin menemään naimisiin. En tiedä kaveripiirissäni ketään yli 25-vuotiasta naista, joka olisi ollut yli 2v. suhteessa muttei haluaisi naimisiin. Ongelma on usein vaan se ettei miehet kosi ja naiset liian arkoja kosimaan itse. No sit jossain vaiheessa nainen älähtää ja hommataan kompromissikihlat ja ollaankin sitten monta vuotta kihloissa... usein kuitenkin nainen toivoo vielä sitä "varsinaista kosintaa" vaikka olisivat jo kihloissa. Tosi yleistä! Prosessin aikana onkin sit ehtinyt tulla jo lapsia. Ja kun sitä "varsinaista kosintaa" ei kuulu, alkaa nainen pikku hiljaa kyynistyä ja karsii avioliiton ympäriltä kaikki romanttiset elementit... ehkä termillä "juridinen sopimus" on helpompi keskustella miehen kanssa tulevaisuudesta, ja sillä voi myös lakonisesti vastata muiden uteluihin.

[/quote]

Meillä mies oli se, joka lopulta halusi naimisiin, minulle kyseessä oli oikeasti vain juridinen sopimus ja pienimuotoiset kemut lähimpien kanssa, mutta miehelle se oli selvästikin enemmän. Huomasin vihkimisen aikana kuinka häntä jännitti, minä olin vain hoitamassa yhden virallisen asian. Osittain tämä varmasti johtui mieheni uskonnollisuudesta ja siitä, että hän lupasi jumalansa edessä rakastaa minua jne. Minä taas en ole uskossa, joten tuokaan puoli ei tuonut minulle mitään suuria tuntemuksia. Minulle sitoutuminen ja rakkaus ovat kaksi ihmistä yhdistäviä asioita ja avioliitto on vain muodollisuus.

32

Mun mielestä on aika ontuvaa kommentointi ettei haluttu mennä maha pystyssä naimisiin, ettei ihmiset luule että raskauden takia mentiin naimisiin, kun nykyään ainakin pk-seudulla ja lähialueilla pitää monet häihin liittyvät asiat olla sovittuna vähintään vuotta ennen hääpäivää... (esim. jos haluaa tietyn kirkon tiettynä päivänä/tietyn juhlapaikan jnejne.) Ehkä jostain viimeisillään maistraatissa hätäisesti tehdystä vihkimisestä saattaisi tulla se kuva.. 

Mulla on myös se kokemus, että mies on helpompi suostutella hankkimaan lapsia kuin menemään naimisiin. Mekin ollaan jo niin kamalan kauan oltu yhdessä, että mitään romanttisia hääjuhlia ole enää odotettavissa. Joten jos menisimme (mitä epäilen) tässä vaiheessa enää naimisiin, se olisi lapsen ja mahdollisen tulevan asuntolainan vuoksi. Tosi romanttista siis. Tuskinpa maistraattivisiittiä kummempaa edes viittittäis järjestää. 

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 18:42"]

Mun mielestä on aika ontuvaa kommentointi ettei haluttu mennä maha pystyssä naimisiin, ettei ihmiset luule että raskauden takia mentiin naimisiin, kun nykyään ainakin pk-seudulla ja lähialueilla pitää monet häihin liittyvät asiat olla sovittuna vähintään vuotta ennen hääpäivää... (esim. jos haluaa tietyn kirkon tiettynä päivänä/tietyn juhlapaikan jnejne.) Ehkä jostain viimeisillään maistraatissa hätäisesti tehdystä vihkimisestä saattaisi tulla se kuva.. 

[/quote]

No meillä mies on uskovainen, ei luterilainen ja heidän kirkosta saa vihkimisajan hyvinkin pian. Kyseisessä kirkossa ei myöskään hyväksytä esiaviollista seksiä eikä avoliittoa. Monet kirkon jäsenet menevät naimisiin kihlautumisesta parin kuukauden sisällä. Eli ei todellakaan mahdoton juttu edes täällä Espoossa. Ja koska miehen suku on noita uskovaisia niin hyvin moni meidän tuttavapiiristä voisi kuvitella avioliiton olevan kiinni nimenomaan tuosta raskaudesta.

T. nro 37

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 15:51"]

Tilannehan on tasan päin vastoin.

Lapsi on täysi-ikäinen täytettyään 18 ja normaalitapauksessa lähtee elämään omaa elämäänsä sen jälkeen. Puoliso on läsnä elämässä vuosikymmenet senkin jälkeen, koko loppuelämän. Näin ollen puolisoon sitoutuminen on huomattavasti merkittävämpi asia, koska se on lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuva ja siinä on myös merkittävät taloudelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset järjestelyt takana.

[/quote]

Jaa, että teilläkö kun lapsi täyttää 18 niin hänestä ei enää sen koomin kuulla eikä puhuta? Kiesus oikeesti!! Kyllähän lapset on lapsia ihan hautaan saakka ja toivottavasti myös mukana siinä elämässäkin täysi-ikäisyyden jälkeen. Puolisosta voit ottaa eron ja näin irtisanoutua noista kaikista taloudellisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista järjestylyistä suhteessa häneen. Ei ne mitään pysyviä ole, pelkkää paperia. Lapsi sen sijaan tulee esimerkiksi perimään sinut ja kaikesta huolimatta olemaan lähin omaisesi ja sille sinä et kerta kaikkiaan voi yhtään mitään. 

[/quote]

Jätän muut kiesustelut sikseen mutta kysyn yksinkertaisen kysymyksen: kuka asuu saman katon alla kanssasi mahdollisesti jopa 50 vuotta sen jälkeen kun lapset ovat lentäneet pesästä?

Se että lapset lentävät pesästä, ei tietenkään tarkoita, että he poistuvat vanhempiensa elämästä. Puoliso on kuitenkin se jokapäiväinen kumppani siinä vieressä.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 18:49"]

Mulla on myös se kokemus, että mies on helpompi suostutella hankkimaan lapsia kuin menemään naimisiin. Mekin ollaan jo niin kamalan kauan oltu yhdessä, että mitään romanttisia hääjuhlia ole enää odotettavissa. Joten jos menisimme (mitä epäilen) tässä vaiheessa enää naimisiin, se olisi lapsen ja mahdollisen tulevan asuntolainan vuoksi. Tosi romanttista siis. Tuskinpa maistraattivisiittiä kummempaa edes viittittäis järjestää. 

[/quote]

Eihän tässä mitään vikaa ole. Hienoja juhlia ja romantiikkaa voi järjestää muutenkin.

Tuosta että mies on helpompi saada tekemään lapsia kuin menemään naimisiin: eivätkö miehet sitten ymmärrä, että avioliitto on eräänlainen perheen peruskivi?

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 23:00"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 18:49"]

Mulla on myös se kokemus, että mies on helpompi suostutella hankkimaan lapsia kuin menemään naimisiin. Mekin ollaan jo niin kamalan kauan oltu yhdessä, että mitään romanttisia hääjuhlia ole enää odotettavissa. Joten jos menisimme (mitä epäilen) tässä vaiheessa enää naimisiin, se olisi lapsen ja mahdollisen tulevan asuntolainan vuoksi. Tosi romanttista siis. Tuskinpa maistraattivisiittiä kummempaa edes viittittäis järjestää. 

[/quote]

Eihän tässä mitään vikaa ole. Hienoja juhlia ja romantiikkaa voi järjestää muutenkin.

Tuosta että mies on helpompi saada tekemään lapsia kuin menemään naimisiin: eivätkö miehet sitten ymmärrä, että avioliitto on eräänlainen perheen peruskivi?

[/quote]

Millä tavoin se on perheen peruskivi? Oletetaan, että pariskunta on ollut onnellisesti yhdessä (avoliitossa) vaikkapa kuusi vuotta ja sillä välin on syntynyt kaksi lasta. On yhteinen asunto (asuntolaina) jne.

Mikä siitä avioliitosta tekee niin tärkeän? Se on vain juridinen sopimus (paperinpala, jolla selvenee esim. perismisjutut) eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Ei ole oikeastaan koskaan ollut.

"Ennen" mentiin naimisiin että voitiin hässiä. Ja kihloissa oltiin max vuosi ja sitten pidettiin häät.

"Ennen" ei erottu mutta saattoi sitä ihmiset elää kaksoiselämää..

Minusta on vähän kummallista että nykyään ihmisiä kiinnostaa niin kamalasti syyllistää muita. Miten minä teen on se oikea tapa mutta miksi se oikea tapa ei voisi olla yksilöllinen ja sitä kautta yhtä arvokas kuin toisien elämä?

Omat vanhemmat meni naimisiin ennen lapsia ja sitten erosivat kuitenkin reilun 20 vuoden jälkeen. Mitä sitten?

Mitä sitten jos joku taas odottaa 20 vuotta ennenkö menee naimisiin? Miten se liikuttaa muita?

Minä en vaan käsitä mitä niin merkittävää siinä on että menee ensin naimisiin ja sitten koittaa lasta. Jos sinä et ole jäänyt lapsettomaksi ja tuntenut sitä kipua ettei lasta saa niin miten voisi odottaa että ymmärtäisit muita?

Tai jos menet naimisiin ja lapsi kuolee ja otat eron niin miten sitä muut ymmärtää?

Ei elämää voi kirjoittaa etukäteen. Itse tapasin elämäni miehen kun olin opiskelija. Olisi kai pitänyt silloin vaan mennä naimisiin mutta tahdoimme enempi lasta. Ja häät pitää sitten myöhemmin. Ei siihen ollut mitään sen kummallisempaa syytä, niin vaan tuntui meistä hyvältä. Ja menimme myöhemmin naimisiin. Voi kamalaa. Hyi meitä. Mutta oltiin kihloissa se "ennen vanhaan" eli vuoden sisällä mentiin naimisiin. Sanallisesti oltiin kihloissa tosin melko alkuvaiheesta lähtien. Miten sinä sen tietäisitkään koska ei ole sormusta? Mutta ei sormusta tarvitse pitää muutenkaan sormessaan. Ihmeellistä rutinaa. Miten sinä kestät itseäsi?

Ilmeisesti kovin moni on edelleen epätietoinen siitä, mitä avioliitto käytännössä on. Jännä juttu.

http://www.oikeus.fi/41244.htm

http://www.oikeus.fi/40370.htm

http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1269436/avoliitto-vastaan-avioliitto-nama-ovat-keskeisimmat-lainsaadannolliset-erot

Me menimme naimisiin ennen lapsia, se oli jotenkin itsestään selvää, mies kosi ja minä myönnyin. Minusta se on jotenkin mukavampaa. Jos vaan asuu jonkun kanssa eikä suhdetta virallisteta, oli lapsia tai ei, se tuntuu jotenkin erilaiselta. Siitä senkun lähtee ja vaihtaa uuden yksintein, ei paperisotaa! Olen kyllä huiomannut miten hepposesti moni vaan muuttaa asumaan jonkun kanssa, tekee lapsen ja toinen lähtee, uusi tulee, kenties taas lapsia. Jos avioituu se on mielestäni sitoutumista toiseen, muuten vaan samassa asunnossa asuminen..ei kiitos sopisi minulle mutta ymmärrän ettei kaikki halua naimisiin, se on niin helppo lähteä jos mieli muuttuu, sulkee vaan oven.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 00:43"]

Me menimme naimisiin ennen lapsia, se oli jotenkin itsestään selvää, mies kosi ja minä myönnyin. Minusta se on jotenkin mukavampaa. Jos vaan asuu jonkun kanssa eikä suhdetta virallisteta, oli lapsia tai ei, se tuntuu jotenkin erilaiselta. Siitä senkun lähtee ja vaihtaa uuden yksintein, ei paperisotaa! Olen kyllä huiomannut miten hepposesti moni vaan muuttaa asumaan jonkun kanssa, tekee lapsen ja toinen lähtee, uusi tulee, kenties taas lapsia. Jos avioituu se on mielestäni sitoutumista toiseen, muuten vaan samassa asunnossa asuminen..ei kiitos sopisi minulle mutta ymmärrän ettei kaikki halua naimisiin, se on niin helppo lähteä jos mieli muuttuu, sulkee vaan oven.

[/quote]

Yhtä helppoa se on avioliitossakin, senkun pakkaa kamat ja lähtee. Myöhemmin allekirjoittaa eropaperit ja selvittää omaisuuden jakamisen (joka muuten olisi avoliitossakin jos on ollut sen viisi vuotta yhdessä tai on lapsia jne. En nyt muista tarkalleen niitä kriteereitä). Monella avoparilla on myös asuntolaina, sekin sitoo jo jonkin verran.

Minä, kuten moni muukin, näkee lapset suurempana sitoutumuksena. Kun on lapsia, ei sitä tuosta vain voi lähteä lätkimään (jos ei nyt ihan ole itsekeskeinen paska).

Ja juu, naimisissa olen, tosin lapsia ei ole eikä tule.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 15:51"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 15:38"]

Eihän naimisiinmeno ole läheskään yhtä sitova kuin lapsen hankkiminen. Puolisosta voi erota koska tahansa, ja se on ihan ok. Mutta lapsi on sinun lopun ikääsi. Tokihan lapsenkin voi hylätä mutta se onkin jo ihan toinen juttu.

[/quote]

Tilannehan on tasan päin vastoin.

Lapsi on täysi-ikäinen täytettyään 18 ja normaalitapauksessa lähtee elämään omaa elämäänsä sen jälkeen. Puoliso on läsnä elämässä vuosikymmenet senkin jälkeen, koko loppuelämän. Näin ollen puolisoon sitoutuminen on huomattavasti merkittävämpi asia, koska se on lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuva ja siinä on myös merkittävät taloudelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset järjestelyt takana.

[/quote]

Minustakin lapsi on paljon sitovampi kuin avioliitto, mikäli lapseen sitoutuu niin kuin pitää. Ei lapsi lakkaa olemasta yhteinen lapsi, vaikka täyttää 18 ja muuttaa pois kotoa. Lapsi, ja mahdolliset lapsenlapset, on tietty väistämätön side vanhempien välilä. Jos lapsen tunteista välittää, täytyy olla väleissä. 

Avioliitto on juridiikkaa. Ei sekään pikkujuttu ole, eikä aina helposti purettavissa, mutta kokonaiseen ihmiseen, lapseen, verrattuna se on kepeää kamaa.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 15:36"]

Mietin, miksi en pääse eroon ajatuksesta, että naimisiinmeno lasten tai lapsen teon jälkeen johtuu juurikin lapsesta, ei varsinaisesti pariskunnan rakkaudesta. Nämähän eivät siis sulje pois toisiaan, voi rakastaa yhtälailla, mutta silti se lapsi siinä kuviossa vähän hämää.

Tarkoitan varsinkin tilanteita, joissa ollaan joka tapauksessa menossa naimisiin eli ollaan esim. jo kihloissa, mutta päätetäänkin tehdä lapsi ennen naimisiin menoa. Miksi?

Testataanko parisuhde vielä sillä lapsella ensin? Että jos ei sujukaan, niin ei mennäkään naimisiin? Testataanko hedelmällisyys ensin? Että jos ei tulekaan lasta helpolla, niin erotaan? Vai mikä idea siinä on? Mennäänkö naimisiin siksi, kun on se lapsi, että se saa virallisesti perheen ja saman sukunimen kaikille? Niin no, hääkuviin ainakin saa söpön pikkuihmisen...

Jotenkin sitoutuvampaa olisi mennä naimisiin ja katsoa sitten, tuleeko niitä lapsia vai ei. Eli sitoudutaan rakastamaan toista myös ilman lasta, niin että se puolisokin vain riittää, jos kohtalo päättää, että lapsia nyt ei vaan tule.

Oonko mä nyt jotenkin kieroutunut? Miksi mulla on tälläinen kuva, vaikka hyväksyn ihan helposti avoliitot, joissa on lapsia?

[/quote]

Oli itse asiassa aika ihana aloitus :)

Mutta saahan sitä ihmisillä olla mitä käsityksiä tahansa. Mekin ollaan sitten menty lapsen takia naimisiin sinun mielestä (olin maha pystyssä maistraatissa) ja ollaan sen jälkeen tehty vielä 3 lasta ja naimisissa ollaan oltu lapsen takia jo 22 vuotta :)

Usko tai älä, mutta kun kasvaa aikuiseksi, ei jaksa miettiä tuollaisia vähäpätöisiä asioita, kuten sinä mietit. Elämässä ehtii tulla vakavampiakin asioita eteen.

Mutta aloitus oli kieltämättä hellyttävä :)

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 22:55"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 15:51"]

Tilannehan on tasan päin vastoin.

Lapsi on täysi-ikäinen täytettyään 18 ja normaalitapauksessa lähtee elämään omaa elämäänsä sen jälkeen. Puoliso on läsnä elämässä vuosikymmenet senkin jälkeen, koko loppuelämän. Näin ollen puolisoon sitoutuminen on huomattavasti merkittävämpi asia, koska se on lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuva ja siinä on myös merkittävät taloudelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset järjestelyt takana.

[/quote]

Jaa, että teilläkö kun lapsi täyttää 18 niin hänestä ei enää sen koomin kuulla eikä puhuta? Kiesus oikeesti!! Kyllähän lapset on lapsia ihan hautaan saakka ja toivottavasti myös mukana siinä elämässäkin täysi-ikäisyyden jälkeen. Puolisosta voit ottaa eron ja näin irtisanoutua noista kaikista taloudellisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista järjestylyistä suhteessa häneen. Ei ne mitään pysyviä ole, pelkkää paperia. Lapsi sen sijaan tulee esimerkiksi perimään sinut ja kaikesta huolimatta olemaan lähin omaisesi ja sille sinä et kerta kaikkiaan voi yhtään mitään. 

[/quote]

Jätän muut kiesustelut sikseen mutta kysyn yksinkertaisen kysymyksen: kuka asuu saman katon alla kanssasi mahdollisesti jopa 50 vuotta sen jälkeen kun lapset ovat lentäneet pesästä?

Se että lapset lentävät pesästä, ei tietenkään tarkoita, että he poistuvat vanhempiensa elämästä. Puoliso on kuitenkin se jokapäiväinen kumppani siinä vieressä.

[/quote]

Sinulle vastanneet tarkoittavat, että jos puolison kanssa ei halua enää olla myöhemmässä vaiheessa elämäänsä, hänestä voi erota. Lapsista ei voi. 

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 17:30"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 17:15"]

Mäkään en ymmärrä miksi tehdään ensin lapset ja sitten vasta naimisiin. Avioliitto nyt on kuitenkin pienempi sitoumus kun lapset. Uskoisin, että monesti on kyse siitä, että perheen äippä haluaa sen prinsessapäivän lapsenhoidon keskelle ta  yritetään saada romantiikka takaisin suhteeseen.

[/quote]

Minäkään en ymmärrä, miksi ehdottomasti pitää mennä naimisiin ennen lapsia. Hupaisinta on se, kun morsian on viimeisillään raskaana kun haetaan papin aamenta. 

Tai sitten kun raskaustesti näyttääkin plussaa, asia pidetään tiukasti salassa suvulta ja mennään kiireellä naimisiin.

Kyllä tulee heti mieleen, että suvun painostuksesta siellä ollaan ettei vain synny äpäriä.

[/quote]

Tai sitten 34v nainen ja 38v mies itse päättävät, että haluavat lapsen syntyvän avioliittoon, eikä tarvitse isyystunnustuksia yms.

Ei siinä iässä kyllä suvun sanomisista välitetä, jos on asuttu kymmenen vuotta yhdessä.

Oletteko te kamalan nuoria vai mistä ihmeestä kumpuaa nämä käsityksenne :)

Se, joka meni maha pystyssä naimisiin ja teki vielä muutaman lapsen sen jälkeen ja on ollut silti naimisissa 22 vuotta :)

Ihan sama ajatus kuin aloittajalla. Kyllä avioliitto on suurempi sitoumus kuin lapsen hankkiminen. Aviossa voi olla vain yhden kanssa kerrallaan..mutta niitä lapsia on joillain tulollaan samaankin aikaan useampien kanssa! Minusta on hienoa jos mies haluaa sitoutua naiseen jonka kanssa níitä lapsia aikoo hankkia jos on tullakseen. Jotenkin kuvaavaa kun joku tuolla sanoi että on helpompi suostutella mies lapsen hankintaan kuin naimisiin. Siis suostutella? Siinä alkaa jo mennä vinoon, kyllä ensin kannattaa tutustua toiseen kunnolla ja tehdä yhteistuumin suunnitelmat. Joe ei mies halua naimisiin, sekin on eräänlainen valinta, ei halua sitoutua, kannattaako edes jatkaa, minä en ainakaan jatkaisi, en kyllä alkaisi kerjäämäänkään. Jos oikeasti sitoutuu ja välittää toisesta tarpeeksi paljon, ei se suostutteluja kaipaa.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 17:46"]

Meillä oli tarkoitus mennä perinteisen kaavan mukaan, naimisiin ja sitten lapsia. Tulin raskaaksi vahingossa, eikä haluttu pitää häitä odotusaikana, ettei jäisi kuvaa, että mentiin naimisiin lapsen takia. Nyt on mietitty kolme vuotta, että pitäisikö mennä naimisiin ja lähinnä jarruttanut se, ettei oikein olla varmoja pidetäänkö häät vai ei. Minusta tuntuu jotenkin tyhmältä pitää häitä, kun on jo kaksi lasta (toinen tuli suunnitellusti). Vaikka on ihan tavallista, eikä siinä sinänsä mitään tyhmää ole, mutta silti on jotenkin sellainen olo, että se mahdollisuus meni jo. Lisäksi nykyään tuntuu jotenkin hassulta laittaa isoja summia rahaa häihin. Ennemmin käyttäisin ne rahat remontointiin, uuteen autoon tai loma  matkaan. Naimisiin meno olisi myös rakkaudesta, mutta myös juridinen syy. Lisäksi sama sukunimi toisi enemmän sellaisen olon, että ollaan ihan oikea perhe. Se että esikoinen oli vahinko raskaus on enemmänkin salaisuus mieheni toiveesta. Eli tästä vahingosta tietää vain minun hyvät ystävät, muut luulevat raskauden olleen suunniteltu. Eli moni voi meidänkin kohdalla miettiä miksi päätettiin tehdä ensin lapset, vaikkei sitä päätettykään.

[/quote]

Ja ikää on?

Kuka miettii näin suurissa asioissa kuin lapsenteoissa ja naimisiinmenoissa, mitä muut ajattelee?

Toisaalta olen sen verran vanha, että en kuvitellut, että nykyajan nuoret pohtii vielä tuollaisia. Maalla juoruakat ja sentraalisantrat saattoi aikoinaan jauhaa, että sekin meni pakon edestä naimisiin ja oli äpärälapsia.

Mutta että nykyajan nuoret naiset :)

Mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelee. Se rakkaus on teidän kahden välinen ja itse vastaatte liitostanne ja sen kestosta. Ja jos erokin tulee, niin mitä siinä miettimään muiden sanomisia. Itse elää oman elämänsä ja itse tekee päätökset.

On hyvä oppia elämään niin, ettei muiden oletetut sanomiset vaikuta omaan elämään. Jos kumarrat yhdelle, toiselle pyllistät. Eli nyt teitä ei ole vihitty muiden sanomisten takia ja jos miehesi kuolee, olet avoleski ja se vaikuttaa elämääsi aika lailla.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 09:54"]

Ihan sama ajatus kuin aloittajalla. Kyllä avioliitto on suurempi sitoumus kuin lapsen hankkiminen. Aviossa voi olla vain yhden kanssa kerrallaan..mutta niitä lapsia on joillain tulollaan samaankin aikaan useampien kanssa! Minusta on hienoa jos mies haluaa sitoutua naiseen jonka kanssa níitä lapsia aikoo hankkia jos on tullakseen. Jotenkin kuvaavaa kun joku tuolla sanoi että on helpompi suostutella mies lapsen hankintaan kuin naimisiin. Siis suostutella? Siinä alkaa jo mennä vinoon, kyllä ensin kannattaa tutustua toiseen kunnolla ja tehdä yhteistuumin suunnitelmat. Joe ei mies halua naimisiin, sekin on eräänlainen valinta, ei halua sitoutua, kannattaako edes jatkaa, minä en ainakaan jatkaisi, en kyllä alkaisi kerjäämäänkään. Jos oikeasti sitoutuu ja välittää toisesta tarpeeksi paljon, ei se suostutteluja kaipaa.

[/quote]

Pohditko sinä oikeasti muiden lapsentekoja ja naimisiinmenoja?

Onko tosiaan nykyajan nuoret naiset samalla tasolla, kuin ennen vanhaan pikkukylien juoruämmät supattamassa :O

Olin luullut, että maailma ja ihmiset menevät eteen päin, mutta nähtävästi samaa takapajuista maailmankuvaa kantaa osa nuorista naisista matkassaan.

Enpä olisi uskonut.