Meillä oli vieraita ja grillattiin taloyhtiön pihassa...
olimme kutsuneet vieraita ja ostaneet herkkuja. grillasimme taloyhtiön yhteisessä grillikatoksessa. pihalla leikki kaksi lasta, sisarukset, joista toisen kanssa yksi lapsistani tykkää leikkiä. toinen näistä lapsista (12-vuotias) ärsyttää ja yrittää aina kiusata lastani. lapseni pitää siis vain toisesta ja minä myös.
he juoksivat ympärillä ja ampuivat toisiaan vesipyssyillä. pyysin etteivät ampuisi meihin päin (tämä ilkeämpi lapsi yritti juostessaan osua lapseeni) sillä meillä on juhlat.
lapset katosivat jonnekin ja aloimme syödä herkkuja.
yhtäkkiä lapset tulivat takaisin, istuivat alas ja sanoivat: "me käytiin kysymässä vanhemmilta, me saadaan syödä mukana!"
olin ihan sanaton. emme me heitä kutsuneet. emme halua varsinkaan tätä ilkeilijää pöytäämme.
olimme ostaneet herkkuja mukaville vieraillemme.
sanoin että "no, katsotaan nyt, katsotaan nyt...öh."
lapset istuivat paikallaan ja tuijottivat. yksi vieraista sanoi "kyllähän tätä kaikille riittää" hän ei tunne näitä lapsia.
oma lapseni sanoi heille: "me on kyllä tarkoitettu nämä ruoat vaan meidän vieraille."
lapset istuivat siinä hetken ja lähtivät sitten pois. kiehnäsivät koko ajan lähellä ja ampuivat vesipyssyillään.
sitten mieheni ojensi molemmille makkaran. yritti laittaa ne lautaselle mutta sanoin että ei, kääri ne serviettiin. en halunnut, että he tulevat anomaan lisää sen tyhjän lautasen kanssa.
lapset ottivat makkarat ja ketsuppia ja menivät vähän kauemmas syömään. isompi heistä, tämä ilkeä, käveli monta kertaa ohi ja yritti ilmeisesti telepaattisesti vaatia lisää. onneksi ei kuulunut ääntä.
sitten he katosivat taas.
kun söimme jälkiruokaa,jäätelöä, lapset tulivat taas jäätelön jakaja, yksi vieraista, tämä jonka mielestä ruokaa riittää kaikille,myös kuokkavieraille, ojensi kupit myös näille lapsille ja nämä lapset pyysivät koko ajan lisää. koko jäätelö loppui. minä en saanut lusikallistakaan. no ei se mitään. sitten isompi, se ilkeä katosi ja kiltti jäi. lapseni leikki hänen kanssaan jotain ja tarjosin limsaa kiltille lapselle ja kakkua vähän myöhemmin.
mitä mieltä olette, antaisitteko lastenne mennä kuokkavierailemaan toisten grillijuhliin?
minusta tuo isompi, ilkeä lapsi, on todella hävytön.
minua ärsyttää, että he kutsuivat itse itsensä meidän juhliimme. ensi kerralla emme kyllä juhli pihalla!
Kommentit (100)
En ole tuppukylästä:) asun Helsingissä, n.23 vuotta. Puhun 4 kieltä, suomi ei ole äidinkieleni. Ja antaminen niille jotka haluasivat ruokaa, se on juuri sivistyneen väen asia mitä tehtiin kautta aikojen. Ahneus kun on kyse lapsista, ei kuulu sivistykseen. Sivistynyt ihminen ei ole ahne ja hän on antelias. Varsinkin kun on kyse muutamasta LAPSESTA. Ei koko pihasta. Kokemukseni mukaan harva naapuri tulee yhteiselle grillipaikalle pyytämään ruokaa. jos muutama LAPSI tulee, niin miten voi kieltää? Muuten miksi ihmeessä olet niin ilkeä kommentissasi, solvaat mua ja sanot että olen ``tuppukylästä``. Onko se kovin sivistynyttä käytöstä? En itse kommentoinut mitään taustastasi, ilmaisin vain mielipiteeni että lapsille ei saisi olla antamatta ruokaa, mutta kommentejahan täällä juuri kuuluu laittaa.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 07:54"]
mielestäni tämä on provo. miten voi sanoa lapsille, että ei ole ruokaa teille? kun on juhlaateria, ja vielä yhteisellä pihalla. hyviin käytöstapoihin ei myös kuulu sellainen, että ruokaa pyytävää käännytetään. ja miten ei voi antaa ruokaa lapselle?
[/quote]
Et ole tosissasi?! Mietipä sitä tilannetta, että grillaat kerrostalon pihalla ja koko 100-päinen talon asujaimisto tulee siihen kerjäämään ruokaa. Sinäkö olet varautunut sellaisilla makkaramäärillä ja se olisi sinusta ihan okei? Käyt tyhjäämässä jääkaappisi ja pakastimesi, jotta saadaan kaikille ruokaa? Ehkä jossain maaseudun tuppukylässä, josta sinä ilmeisesti olet kotoisin, tämä voi olla tapana, mutta ei ole kaupungissa taloyhtiöiden pihoilla.
Tuskinpa tuokaan 12-vuotias oli nälkään nääntymäisillään, joten muka-vetoavat argumenttisi köyhistä ja nälkäänäkevistä eivät oikein sovi tähän. Itse en ainakaan edes pidä siitä, jos lapseni ovat syöneet jollain kaverillaan ja kotona ei sitten ruoka kelpaa. Meillä ainakin on yhteiset ruoka-ajat, eikä silloin ruokailla toisten pöydissä, vaan yhdessä kotona, ja lapsetkin ymmärtävät sen, ettei toisten pöytiin mennä kerjäämään.
[/quote]
En ole tuppukylästä:) asun Helsingissä, n.23 vuotta. Puhun 4 kieltä, suomi ei ole äidinkieleni. Ja antaminen niille jotka haluasivat ruokaa, se on juuri sivistyneen väen asia mitä tehtiin kautta aikojen. Ahneus kun on kyse lapsista, ei kuulu sivistykseen. Sivistynyt ihminen ei ole ahne ja hän on antelias. Varsinkin kun on kyse muutamasta LAPSESTA. Ei koko pihasta. Kokemukseni mukaan harva naapuri tulee yhteiselle grillipaikalle pyytämään ruokaa. jos muutama LAPSI tulee, niin miten voi kieltää? Muuten miksi ihmeessä olet niin ilkeä kommentissasi, solvaat mua ja sanot että olen ``tuppukylästä``. Onko se kovin sivistynyttä käytöstä? En itse kommentoinut mitään taustastasi, ilmaisin vain mielipiteeni että lapsille ei saisi olla antamatta ruokaa, mutta kommentejahan täällä juuri kuuluu laittaa.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 07:54"]
mielestäni tämä on provo. miten voi sanoa lapsille, että ei ole ruokaa teille? kun on juhlaateria, ja vielä yhteisellä pihalla. hyviin käytöstapoihin ei myös kuulu sellainen, että ruokaa pyytävää käännytetään. ja miten ei voi antaa ruokaa lapselle?
[/quote]
Et ole tosissasi?! Mietipä sitä tilannetta, että grillaat kerrostalon pihalla ja koko 100-päinen talon asujaimisto tulee siihen kerjäämään ruokaa. Sinäkö olet varautunut sellaisilla makkaramäärillä ja se olisi sinusta ihan okei? Käyt tyhjäämässä jääkaappisi ja pakastimesi, jotta saadaan kaikille ruokaa? Ehkä jossain maaseudun tuppukylässä, josta sinä ilmeisesti olet kotoisin, tämä voi olla tapana, mutta ei ole kaupungissa taloyhtiöiden pihoilla.
Tuskinpa tuokaan 12-vuotias oli nälkään nääntymäisillään, joten muka-vetoavat argumenttisi köyhistä ja nälkäänäkevistä eivät oikein sovi tähän. Itse en ainakaan edes pidä siitä, jos lapseni ovat syöneet jollain kaverillaan ja kotona ei sitten ruoka kelpaa. Meillä ainakin on yhteiset ruoka-ajat, eikä silloin ruokailla toisten pöydissä, vaan yhdessä kotona, ja lapsetkin ymmärtävät sen, ettei toisten pöytiin mennä kerjäämään.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:14"]
joo ja asteroidi voi iskeä! Ja kun yks sospummaa nii mietipä jos kaikki?? Missä helvetin aavikolla sä luulet alottajan juhlineen kun edes teoriassa vois SATAPÄINEN porukka tulla ruinaa jotai hikistä makkaraa??
[/quote]
Öö... jos taloyhtiössä on 30 asuntoa (mikä on ainakin kerrostalossa melko tavallistakin) ja jokaisessa asuu 3-4 henkilöä niin siitä tulee noin 100.
Kyllä voi mummoillakin olla nälkä tai jollain kotiäidillä, joka ei osaa itse tehdä ruokaa. Tai jos ei krapulaltaan jaksa tehdä ruokaa niin lapset huutaa nälkäänsä. Silloin on kätevä lähettää ne hakemaan ruuat naapureista. Niin että äkkiä siitä kertyy väkeä. Suosittelenkin ap:lle, että seuraavan kerran hakee esim. peräkärryllä makkarat kaupasta ja tilaa esim. jäätelöauton paikalle siksi kellonlyömäksi kun aletaan syödä jälkkäreitä. Sillä tavalla saadaan ruokittua kaikki sossutapaukset naapurustosta. Ja itselle jää hyvä mieli!
Ihan oikeastiko te panette 12 v. teinit ruinaamaan ruokaa, jos näette taloyhtiön grillillä porukkaa :O
Huh huh, onneksi asun nähtävästi vähän paremmalla alueella, mutta ei meidän seudulla kyllä tällaista tapaa ole
On täällä ihme lampaita. Vaikka grillaisi taloyhtiön pihalla niin se ei tarkoita että pitää jaella ruokiaan kaikille. Eli jos syön jäätelöä taloyhtiön pihalla ja joku vieras tulee kinuamaan jäätelöä annan hänelle kans? Lasten pitää sietää pettymyksiä ja minusta on törkeetä että lapset edes tulee kinuamaan mitään. Ja ap opettele sanomaan topakasti ei äläkä anna lasten pyörittää sinua.
Ja kyllä jos kehtaa mennä syömään julkiselle paikalle on valmistauduttava et joku nälkänen pyytää. Minä annan vaik omani pois ennemmi ku evään toiselta ja paskalta maistuu se sämpylä minkä jättäsin jakamatta.
hyvin sanottu. ihmisen kuuluu auttaa toista, näin pärjätään. jos eristäytyy ottamaan vain eikä voi sellaisissa pienissä asioissa kuin vieraalle lapselle antamaan vähän ruokaa paperilautaselle, niin ei se mihinkään johda. myös sivistys ei ole synonyymi rikkaalle. köyhä voi olla rikasta avokätisempi.
Okei. Jos kerran kaikki herkkuja kerjäävät lapset ovat nälissään, kuten tässä ketjussa väitetään, niin alan tästä lähtien tehdä jokaisesta lastensuojeluilmoituksia. Koska sillä tavalla saadaan puututtua syihin eikä pelkkiin oireisiin.
Huom nyt on vuosi 2013, ja Suomessa on pula-aika ja nälkävuodet ajat sitten ohi. Nälänhätää ei ole nähty aikoihin. Joten unohtaisin nuo nälkäisten ruokkimisvelvollisuudet.
Sen sijaan käytöstavoista on pulaa. Lapselle pitää sanoa ystvällisen napakasti että meillä on nyt vieraita ja grillaamme heidän kanssaan, tai sitten antaa se yksi makkara ja myös ilmaista ystävällisen kohteliaasti että enempää ei riitä.
Aikuisten pitää kyetä kommunikoimaan lasten kanssa selkeästi, ei mitään epämääräisiä mutinoita ja sanattomaksi menemisiä. Ei lapset ole aikuisia eikä heillä ole aikuisten käytöstapoja. Eikä tulekaan jos aikuiset ei niitä heille opeta, omalla esimerkillään tai muuten.
Noh, ihan ensiksikin AP olisi voinut ottaa itse vastuun emännöimästään tilanteesta eikä vierittää syytä lasten ja vieraiden niskoille. Eli olisit ihan ystävällisesti sanonut, että ruokaa ei ole varattu ylimääräistä, pahoittelen mutta ette voi tulla nyt. Toisaalta, minä olisin kyllä sitten jakanut sitä jätskiä pienempiin paloihin niin että lapsetkin saavat, ellei sitä nyt tosi vähän ollut.
Mutta se, että syyttelet täällä lapsia tilannetajun puutteesta ja siitä, ettet itse osannut toimia, on aika lapsellista.
Nämä tällaiset keskusteluketjut paljastavat selkeästi mutta hyvin raadollisesti sen, että nyky-Suomessa ihmiset ovat itseensä kääntyneitä ja itsekkäitä ja perustelevat käytöstään mitä kummallisimmilla tavoila kuten ääriesimerkeillä sadalla makkaran perään ryntäävällä naapurilla.
Asiassa ei minusta ole mitään epäselvää. On ruokaa ja on ihmisiä, jotka sitä pyytävät saadakseen. Sitten jaetaan se, mitä on. Eikä tee yhdellekään aikuiselle pahaa joutua jättämään yksi jäätelöannos väliin yhden lapsen takia.
Ylipäätään pidän huolestuttavana asennetta, jossa aikuinen ihminen kokee 12-vuotiaan vastenmieliseksi ihmiseksi. Tässä on kyse jostain erittäin kurjasta ilmiöstä. Lapsia ne vaan on.
hyvä kun anteliaita ihmisiä on kuitenkin niin paljon. muistan kun talvella automme joutui ison kauppakeskuksen edessä jumiin parkkipaikalla. yksi nuori mies vaan tuli työntämään sen.
sitten elokuvissa kun menin treffeille, mulla ei olisi riittänyt maksaa liput (olen opiskelijanainen, kun halusin itse leffaan halusin myös itse maksaa) ja pelkäsin että nyt täytyy kysellä hinnasta pyytää että ei 3d liian kallista ja varmaan pyytää treffiltä euron jos ei riitä, yhtäkkiä nainen edessäni vaan antoi mulle jonkun tarjouslipun ja sanoi että ei tarvitse sitä. sillä sain 2 lippua yhden hinnalla.
sitten olin polkupyörän kanssa astunut junasta ja kun olen niin kömpelö että täytyi kompastua ja mennä polvilleen, yksi nainen joka meni edessäni myös pyörän kanssa, laittoi oman pyöränsä maahan kyljelleen ja meni auttamaan mua nousemaan.
monta kertaa saamme kokea anteliaisuutta ja apua toisilta, ja sen myös meidän täytyy antaa kun voimme auttaa. älkää nyt riidelkö tästä, kun voi antaa niin täytyy antaa.
Huomaan että olemme taas kerran tärkeiden asioiden äärellä.
Ne oli kaksi lasta ja ne söi kaksi makkaraa ja jäätelöä. En vaan ymmärrä mikä tän jutun dilemma oli.
Kuka syö juhlissa makkaraa ja jäätelöä???? :)
12-vuotias on vielä ihan lapsi ja pelaa aika pitkälle niillä säännöillä, mitä hänelle asetetaan. Eli jos ap ei aikuisena sano, että nämä ovat meidän juhlat ja tällä kertaa ei sovi että naapurin mukelot tulevat siihen syömään, niin mistä nämä lapset sitä voisivat tietää? Varsinkin kun ensin annetaan makkaraa ja jäätelöä, niin ihan turha tulla itkemään että lapsi kehtasi tulla pyytämään lisää. Miksi ei kehtaisi kun kerran annetaan? Ilmeisesti ap kokee tämän isomman kersan "ilkeäksi" sen vuoksi, että tämä lapsi uskaltaa varsin avoimesti pyytää ja ap ei uskalla jostain syystä kieltää lapselta. Ap:n täytyisi muistaa, että röyhkeäkin lapsi on kuitenkin vain lapsi. Ei tarvitse kuin muutaman poikkeustapauksen jossa ap ystävällisesti kehoittaa lapsia menemään omaan kotiinsa syömään, niin eiköhän ne opi. Eivät kaikki lapset vielä ole niin viisaita, että osaisivat lukea aikuisen vastahakoisuutta tai ymmärtäisivät epämääräisen mutinan kielloksi.
Mitä näihin "pyytävälle lapselle täytyy antaa ruokaa" -tyyppeihin tulee, niin on tainneet mennä hieman jyvät ja akanat sekaisin. Ap:n tapauksessa kyse ei kuitenkaan tainnut olla oikeasti nälkää näkevistä lapsista vaan saman elintason nappuloista, joiden nenään grillimakkaran käry osui mukavasti ja joita ilmainen jäätelö houkutteli, ja joiden kotona jääkaappi on samalla tavalla täynnä kuin ap:llakin.
Sit mitä vielä tuohon "yleisellä grillipaikalla saa kaikki liikkua" -jauhamiseen, niin joo, saahan siellä. Mut tietenkin aina voi vaikka ihan hyvässä hengessä sopia naapureiden kanssa että järjestää siellä juhlat, jos kellään ei ole mitään sitä vastaan. Normaaleihin käytöstapoihin kuuluu silloin muiden naapureiden yrittää pysytellä juuri siltä alueelta poissa tai ainakin keskustella tämän juhlienjärjestäjän kanssa, että sopisiko jos käväisisin siellä grillaamassa omat makkarani.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:53"]
Kuka syö juhlissa makkaraa ja jäätelöä???? :)
[/quote]
No kuule, aika moni. Voi päätellä siitä kun kaupoissa kannattaa pitää monta metriä pitkiä makkarahyllyjä täynnä makkaraa. Niitä nimittäin menee..
Etpä ole itsekään yhtään parempi. Kuvitteletko voivasi ostaa puhtaan omantunnon pelkästään sillä, että annat evääsi jollekin toiselle? Miksi et puutu tämän ihmisen kurjuuteen ja yritä parantaa hänen tilannettaan oikeasti? Jos kyseessä on nälkäinen lapsi, josta ei huolehdita, ei se sinun antamasi sämpylä auta häntä kuin sen pienen hetken. Todellista epäitsekkyyttä olisi se, että ryhtyisit oikeisiin toimiin tämän lapsen tilanteen muuttamiseksi niin, että ne syyt joiden vuoksi hän näkee nälkää saataisiin poistettua.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:14"]
Minä annan vaik omani pois ennemmi ku evään toiselta ja paskalta maistuu se sämpylä minkä jättäsin jakamatta.
Voi luoja miten itsekkäitä ämmiä täällä on!!!
[/quote]
Niitä syödään lähinnä arkiruokana, siksi niitä menee.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:58"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:53"]
Kuka syö juhlissa makkaraa ja jäätelöä???? :)
[/quote]
No kuule, aika moni. Voi päätellä siitä kun kaupoissa kannattaa pitää monta metriä pitkiä makkarahyllyjä täynnä makkaraa. Niitä nimittäin menee..
[/quote]
Voi miten ihanaa tekopyhää porukkaa täällä taas on! ollaan niin maailmanparantajia ja nälkäisten lasten ystävää että... varmasti jokainen kuuluu peastakaa lapsiin, antaa Unicefille lapsilisää ja pitää huolta nigerialaisesta kummilapsestaan.l Sen lisäksi ruokkii kaikki nälkäänäkevät suomalaislapset taloyhtiön pihalla makkaralla ja jäätelöllä. Ovat erityisen ymmärtäväsiä niitä lapsia kohtaan jotka kiusaavat niitä omia lapsia.
Oksennan kohta tästä ketjusta!
Itsellä tosiaan menee maailman lasten auttamiseen useita kymppejä kuukaudessa ja lapsen kavereille tarjoan aina kun on kylässä meillä tai taloyhtiön pihalla grillataan perheen kesken.
Jos grillaamme siellä niin että meillä on juhlat ja jostain syystä lapsen ystäviä ei ole kutsuttu, on nämä ystävät sen verran hyvin käyttäytyviä että eivät norkoile vieressä. Lapsen kiusaajalla ei ole mitään asiaa siihen, ei edes silloin kun me syömme omalla porukalla.
Itse autan monia lapsia ja kannan heistä huolta, ehkä liikaakin. Mutta että lapsen kiusaajia... en. En voi koko maailmaa pelastaa enkä edes halua. Näillä kiusaajilla on yleensä niin moni asia vinksallaan että kyllä ne perheet tarvitsevat paljon muuta apua kuin makkaraa grillistä.
Käytöstapoja minäkin peräänkuulutan! Ei kukaan mene pihalle grillaamaan juuri samalla kun siinä on toinen perhe jolla on juhlat. Ei aikuiset eikä lapset.
Mä en edelleenkään tajua tätä tekopyhyyden määrää... ihankuin oikeasti täällä, av-palstalla löytyy vanhempia jotka jakavat makkaransa oman lapsensa kiusaajan kanssa omissa juhlissa joihin tämä kiusaaja tulee kerjäämään :D :D En usko!
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:18"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:09"]
Täällä näkyy vastailevan juuri ne palstamammat, jotka työntää kakaransa kylään syömään, että säästäisivät itselle kaljarahaa.
Mikä sen näppärämpää, kuin panna kakarat syömään naapureiden eväät. Riittää kaljaan ja tupakkaan enemmän rahaa.
Minulle itselle ei tulisi kyllä mieleenkään. Mutta toisaalta ehkä se on kasvatusjuttukin. Minut on kasvatettu sillä tavalla, että sanoisin lapsille, että antakaa heidän juhlia rauhassa ja ei saa mennä kerjäämään.
Meitä on moneksi. Toiset oikein usuttavat, että menkää kerjäämään ilmaista ruokaa, niin äipälle jää bisserahaa enemmän
[/quote]
Mein porukat ei dokannu. Me oltiin vaa köyhiä. Opetettii et omista annetaan ja meillä kävi syömässä meitäki köyhemmät,isä hoivas kunnan vähäosasia.
Säälin sua ja ahtaita näkemyksiäs,mutta mitäpä sä välität mitä muut aattelee,kunha itellä on kaikki hyvin eiks niin.:)
[/quote]
Elämä on valintoja, Kannattaa mennä töihin, niin saa rahaa omiin makkaroihin, ettei tarvi kakaroitaan panna kerjäämään pihalla grillaajilta.
No sossupummeja riittää aina. Niille nyt ei voi mitään, kun edut on sen verran hyvät, ettei töihin viitsitä mennä.