Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Kun vaimoni meni jättämään hyvästit äidilleen, joka oli pian kuolemassa syöpään, menin mukaan 500 km:n päähän. Koko vierailun aikana, muutama päivä, hän ei puhunut minulle sanaakaan. Samoihin aikoihin vaimoni sisko miehensä kanssa kävi jättämässä myös hyvästit ja kertoi, että äitinsä oli puhunut hänen miehelleen ummet ja lammet.

Heillä oli ollut erittäin kelvoton avioliitto. Anoppi kaatoi vaimoni niskaan kaiken (ihan aiheellisen) kaunan edesmennyttä miestään kohtaan. Jotenkin jäi sellainen mahdollisuus, että ehkä hän tunsi minua kohtaan samaa, kuin miestään kohtaan. Mutta koskaan en arvannut, mistä oli kyse.

Tiedän erään anopin joka ei käy ihan täysillä. Yhden täyspäisen pojan saanut aikaiseksi kylläkin. Tämän perhettä manipuloi kaikinpuolin. Poika tottelee äitinsä määräyksiä, muuten 'menettää' äitinsä (olen ollut kuulemassa)

Tätä anoppia risoo kun pojan perhe viettää juhlapyhät yms mielummin miniän vanhempien luona jotka ovat ns normaaleja ihmisiä. Lapsenlapsetkaan ei kovin tärkeitä ole, anopilla on muita tärkeimpiä juttuja (miehet, alkoholi, muunmuassa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli psyykkisesti sairas anoppi. Tulin kerran kotiin. Anoppi oli käynyt kylässä. Oli laittanut omat matot ja verhot, taulut seinille. Vahakankaan oli kiinnittänyt nastoilla ruokapöytään kiinni.

Menisi sydän pysähtyä, kun avasin koti-oven.

Tarina päättyi niin, että pakkasin kaiken anopin tuoman peräkärryyn ja vein kärryn hänen pihaansa.

Oho, mä olen päässyt vähällä kun on vain tuotu vaivihkaa koriste-esineitä (ruskeaa taidelasia, suurinta inhokkiani) ja vaihdettu keittiöön verhot.

Anoppisi ei oo vissiin saanu myytyy niitä taidelasejaan ja laahaa ne teille. Verhotkin saattaa olla koinsyömät?

Bisnes-anoppi, hukkuu "taidelaseihinsa", ostaa-myy-vaihtaa-varastaa. Joka nurkka täynnä "taidetta", niin kyllä siitä jotenkin miniällekin riittää sillointällöin.

Pessimisti ei pety! Älä koskaan odota anopilta ja appiukolta mitään positiivista. Lähtökohtaisesti anoppi inhoaa miniäänsä, joka on ilkeä pojanryöstäjä. Vävyt pääsevät usein paljon vähemmällä. Kun et odota anoppisuhteeltasi mitään hyvää, niin tähän ihmissuhteeseen ei tarvitse pettyä.

Anopin mielipuuhaa on miniän kiusaaminen ja elämän ankeuttaminen. Lukekaa esimerkiksi Kaari Utrion Perhekirjaa. Venäjällä anoppia arvostettiin yhteisössä, kun hän oli ilkeä ja paha miniöitään kohtaan.

Vierailija wrote:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 13:20"]

Mistä ihmiset oikein repii näitä anoppeja ja appia, tai ylipäätään tällaisia ihmisiä?? Miksi kaikki ihmiset, ketkä minä tapaan, ovat ihan normaaleja ainakin noin suunnilleen?

Sen kun tietäisi. Yksi miehen täti on periaatteessa ihan mukava ja avulias ihminen, tosin hän on varma mielipiteistään ja mielellään kertookin ne toisille kysymättä. Itse tulen hyvin toimeen hänen kanssaan.

Mutta auta armias, kun on kysessä hänen iltatähtensä. Poika on äitinsä silmäterä vielä nelikymppisenä eikä kukaan ymmärrä hänen poikaansa juuri niin täydellisesti kuin hän. Äiti kohtelee poikaansa kuin pientä lasta, mm. kuorii hänelle perunat pojan käydessä kotonaan. Miniä on hänen mielestään täysin avuton ja ilkeä, kun hän ei tee samoin vaan "pakottaa" miehen hoitamaan lapsiaan ja ottamaan osaa kotihommiin. Ja ihan oikeas

Tuo perunoiden kuoriminen iski nauruhermoon. Oma anoppini harrasti samaa. Kerran tarjoutui kuorimaan minullekin perunat. :D (Olen saattanut tämän kertoa aiemminkin, kun on niin vanha ketju.) Ateriointi oli aina kuin teatteriesitys sääntöineen - hyvästä ruuasta nauttiminen oli toissijaista, koska tahti oli syö, syö, syö.

Sai hirveät traumat siitä, kun söimme perunat kuorineen. Hän piti sitä laiskuutena. Vastaisku oli, että hän tarjosi sitten aina kuorittuina keitettyjä perunoita...

Vierailija wrote:

Tiedän erään anopin joka ei käy ihan täysillä. Yhden täyspäisen pojan saanut aikaiseksi kylläkin. Tämän perhettä manipuloi kaikinpuolin. Poika tottelee äitinsä määräyksiä, muuten 'menettää' äitinsä (olen ollut kuulemassa)

Tätä anoppia risoo kun pojan perhe viettää juhlapyhät yms mielummin miniän vanhempien luona jotka ovat ns normaaleja ihmisiä. Lapsenlapsetkaan ei kovin tärkeitä ole, anopilla on muita tärkeimpiä juttuja (miehet, alkoholi, muunmuassa)

Mun äiti tekee samaa. Uhkaa hylätä ja uhkailee ja ei kestä jos voin huonosti, katkaisee välit ilmoittamalla vaan "mun pää ei kestä myöskään, parempi että susta ei nyt kuulu vähään aikaan" . Sitten taas ilmaantuu mutta ei kestä yhtään mielenterveys ongelmiani eikä ole tukena just silloin kun eniten tarvitsisin vaan ei vaan enään vastaa mihinkään tai ilmoittaa että ei jaksa. Jouduin psykiatriaselle osastolle niin "en kuule jaksa tuota sun sekoilua, voin itse niin huonosti sun takia !" On sanonut useasti myös että jos olisi tiennyt että sairastun psyykkisesti niin olisi jättänyt tekemättä. 

Vierailija wrote:

Mun anoppivainaa teki selväksi, että ollaan kilpailijoita. Muuten mä en osaa tulkita sitä, että hänen wc:ssään roikkui hienot mustat pitsirintsikat ja alushousut näyttävästi esillä.

Myös se teki vaikutuksen, että nää kaksi huusivat pöydän yli jotain hölynpölyjuttuja siten, että mulla ei ollut puheenvuoroakaan. Eka kerta kahvilla siellä. Jäi omituinen olo. Tätä jatkui.

Hieman myöhemmin kun olimme muuttaneet yhteen ja odotin lasta, hän soitti pojalleen että nyt hänet on hyljätty!

Anoppi oli erittäin tarkka, ammatiltaan sairaanhoitaja. Minä vain sihteeri. Kyllä sopi pullistella haha.

Minua anoppi yritti opettaa pukeutumaan kunnolla. Siksi lahjoitteli jotain XL-kokoisia sloggeja monta vuotta, kun ilmeisesti inhosi XS-pitsiriekaleitani, joita joskus näki pyykkinarulla. No, laatupöksyt menivät aina kaveripiirissä kiertoon jonkun äidille/anopille.

Kun sain toisen vauvan, anoppi lahjoitti täyspitkän ja pitkähihaisen yöpaidan, kaulaan asti napitetun ja kaula-aukossa oli 2 avattavaa nappia, jotta pää mahtui just läpi. Perusteli vaatteen erinomaisuutta sillä, että oli napit, jotta voi imettää. - No ei todella voinut, koska napit aukikaan kaula-aukko ei todellakaan auennut imetykseen yltävästi. Miehen kommentti äitinsä lahjasta oli, että "se on näköjään sitä mieltä, että meillä on riittävästi lapsia".

Yöpaita meni kiertoon ja lapsiakin siunaantui aikanaan pari lisää...

Vierailija wrote:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi vei poikamme kirjastoon ja lainasivat kirjan, jossa lapsen äiti on kuollut ja on enkelinä taivaassa.

 

Nyt tarvitsisi tietää vähän tarkempia tietoja. Oliko ainutkertainen tapaus viedä lapsi kirjastoon, vai tekikö sitä useinkin ja lainasi kaikkea muutakin? Oliko nimenomaan tarkoitus mennä hakemaan tällainen kirja? Jos oli, voisiko siihen olla muitakin syitä kuin se, että jotenkin toivoo äidin kuolemaa, jos nyt sitä tarkoitit. Minusta hyvin kaukaa haettua. Voihan olla ajatuksena vaikka opettaa lasta ymmärtämään erilaisia lasten tilanteita ja kuinka kaikilla ei ole äitiä. Tai jos se kirja ihan vain sattui tulemaan vastaan. Ei minullakaan ole mitään hirveän tarkkaan mietittyjä perusteita lainata kirjoja lapsille, vaan joskus vaan poimitaan jotain nopeasti kansia katsoen.

Oliko anoppi jotenkin muutenkin vihjaillut äidin kuolemasta? Jos se ei ollut hänen tapanaan

Kirjastotätinä neuvoisin tätä tomeraa isoäitiä sitten lainaamaan kirjan, jossa kerrotaan isovanhemman kuolemasta ja miettimään, tuntuuko kivalta lukea ja ajatella omalle kohdalle.

Jos haluaa puhua kuolemasta käsitteenä, löytyy varmasti kirjoja, joissa lapsen ei tarvitse samaistua kirjan hahmoihin.

Olen työssäni joutunut etsimään sopivaa kirjaa silloin, kun se äiti/isä todella on kuollut tai kuolemaisillaan. Se on varmaan sydäntäsärkevintä, mitä tässä työssä olen kohdannut.

Anoppini oli ihminen, joka nautti miniöidensä vahtimisesta ja kiusaamisesta. Kun yksi miniä oli ensimmäistä kertaa vierailulla anoppini ja appiukkoni luona, anoppi tarjosi meille vierailleen mansikkakakkua. Eipä siinä mitään... paitsi, että uusi miniä oli allerginen mansikoille ja oli sen hyvissä ajoin etukäteen kertonut anopilleni ja myös kaikille muille. Allergia oli niin paha, ettei miniä kestänyt edes mansikoiden tuoksua.

Tuntui karmealta, kun anoppi hymyssä suin tarjosi kakkua uudelle miniälle, joka kohteliaasti kieltäytyi allergiaansa vedoten. Anoppi viis veisasi siitä, vaan tyrkytti kakkua yhä uudelleen...Huh, vieläkin tulee hiki pelkästä ajatuksesta, että uusi miniä olisi saanut allergisen reaktion mansikoista!

Mielenterveysongelmat ovat raskaita läheisten kantaa. Äitisi on vain ihminen hänkin. Entä jos hakisit avun ja tuen mielenterveysongelmiisi ihan ammattilaiselta? Ei niitä voi jatkuvasti kaataa läheisten niskaan. Varmasti äitisi voi huonosti sinun takiasi, jos joutuu kestämään sairauttasi liikaa.

Biiuuu wrote:

Eihän anopin apen kanssa naimisiin mennä,tai miten ton ottaa.Nehän on niin tuttavuus siinä missä muutkin.Kun mennään toisten kotiin,oli se sitten sen kumppanin on koti,niin eihän missään eletä kuin pellossa.Pitäs nöyränä kuunnella vanhempia ihmisiä,neuvoja,oppeja imeä itselle,kostautuu joskus kun ei tiiä ei osaa kukaan kertonut..itse olen saanut ollut onnekas, kaikilta oppeja kaikkea ..arvosteluakin..mut mitä siitä..haukuttu on päin naamaakin tätini,myöhemmin selitykset asialle.Jokaisella on huonot päivät,jokainen erilainen,ongelmat muokkaa ihmistä..

Ei nyt täysin aukea tekstin idea, mutta sen verran tuosta myönnän, että anopin antama koulutus on ollut opettavainen kokemus.

Keskeisissä asioissa olen toiminut päinvastoin kuin hän minua kohtaan. Esim. olen iloisesti ottanut lasteni mielitietyt vastaan ja toivottanut tervetulleiksi perheeseen.

Ei ole tullut pieneen mieleenkään neuvoa sisustuksissa saati epäillä, etteivät lapsenlapset saisi kunnon ruokaa muulloin kuin mummolassa käydessään.

Sen sijaan olen anopilleni lapsen seurusteluasioissa sanonut, että luotan täysin lapseni arvostelukykyyn, olenhan hänet itse kasvattanut. (Tämäkin tilanne tuli ajankohtaiseksi eli anopilla oli huomauttamista jo seuraavassakin sukupolvessa vaan pääsinpä sanomaan. :D)

Vierailija wrote:

Pessimisti ei pety! Älä koskaan odota anopilta ja appiukolta mitään positiivista. Lähtökohtaisesti anoppi inhoaa miniäänsä, joka on ilkeä pojanryöstäjä. Vävyt pääsevät usein paljon vähemmällä. Kun et odota anoppisuhteeltasi mitään hyvää, niin tähän ihmissuhteeseen ei tarvitse pettyä.

Anopin mielipuuhaa on miniän kiusaaminen ja elämän ankeuttaminen. Lukekaa esimerkiksi Kaari Utrion Perhekirjaa. Venäjällä anoppia arvostettiin yhteisössä, kun hän oli ilkeä ja paha miniöitään kohtaan.

Anoppi oli perinteen uhri. Kun hän tuli taloon, hänen asemansa oli kissasta seuraava alaspäin.

Poikalapsi oli hänen toivonsa selviytyä vanhuuden päivistä, siksi rakkautta poikaan vaalittiin kynsin hampain. Poika oppi tämän äidin ylivertaisuuden kohdusta alkaen, joten seuraava anoppi-miniä -suhde oli sillä taputeltu jo etukäteen.

Vierailija wrote:

Ensitapaamisellamme ,kahvituksen lomassa, tämä sulhoni äiti otti pokkana kirjahyllystä massiivisiin kehyksiin laitetun hääkuvan sulhasestani ja hänen ex-vaimostaan ja ilmoitti kuinka heidän eronsa särki hänen sydämensä pysyvästi.

Ei kuulemma ollut oikein vieläkään toipunut siitä.

Ikäväkin kuulemma kova kun oli "niin mukava likka" tuo kyseinen morsian. 

Terrorisoi suhdettamme mm soittelemalla (ihan oikeasti!) äidilleni ja isälleni kun olimme kylässä  tämän sulhoni kanssa lapsuudenkodissani.  Asia koski sitä aina, että hän vaatimalla vaati, että pojan on soitettava heti entiselle vaimolleen kun tämä kuulemma otti yhteyttä ja  "tarvitsee jotain apua".

Lapseton avioliitto oli päättynyt ajat sitten ja syy vielä se, että kyseinen ex-vaimo jäi härskistä pettämisestä kiinni rysän päältä ,minkä vuoksi tämä poika kärsi paniikkihäiriöstä ja kävi mm terapia

Exät on syystä exiä. Kunnioitan lasteni päätöksiä elämissään ja kunnioitan ja arvostan heidän nykyisiä puolisoitaan.

Olen huolellisesti ja tarkoituksella hävittänyt lasten exien kuvat huushollistani. Koska näistä purkautuneista suhteista ei ole lapsia, ei ole mitään syytä säilytellä kuviakaan. Piirongin päällä on paikka jokaisella nykyisellä perheenjäsenellä. :)

Mun anopin mielestä hänen rahansa ja omaisuutensa on hänen ja tiukasti hänen (kuten onkin), mutta kun hän on sitä mieltä, että mun rahat on myös hänen 🙄 Hänelle pitäisi antaa "köyhäinavustusta" (hänellä omaisuutta, minulla ei), valittelee kuinka rahat ei riitä (paitsi viinaan, siihen on aina varaa), kuinka mun pitäisi antaa samanlaiset joululahjat hänelle, kuin mun omille vanhemmille, ja kuinka mun hänen kuoltuaan tulee kustantaa hänen perintönsä ylläpito, mihin taas hänen lapsillaan ei ole varaa. Testamentissa mut on ulkoistettu, mikä toki on ok, mutta siis mun lompakolle olisi tulossa myös kuolemansa jälkeen. On paljon muutakin toki, mutta tämä nousi nyt mieleen. 

Vierailija wrote:

Sinisilmäinen kirjoitti:

Puuttuivat kaikkeen ja olivat mustasukkaisia pojastaan. Lopulta pakkasin tavarani ja lähdin, ja se oli hyvä päätös.

Ja sitten ihmettelevät, kun ei heidän poika kelpaa kenellekään.

Tuskinpa vain. Jos jotain ihmettelevät, niin sitä, miten ei maailmasta löydy yhtäkään hyvää naista heidän täydelliselle pojalleen.

Onko anopin ja/tai appiukon ilkeä ja töykeä käytös ja ajattelematon töksäyttely ihan silkkaa vi**uilua ja vihaa vai luonnehäiriöisen ja narsistisen ihmisen käytöstä? Kuinka moni on katkaissut välit anoppiin ja/tai appiukkoon?

Vierailija kirjoitti:

Pessimisti ei pety! Älä koskaan odota anopilta ja appiukolta mitään positiivista. Lähtökohtaisesti anoppi inhoaa miniäänsä, joka on ilkeä pojanryöstäjä. Vävyt pääsevät usein paljon vähemmällä. Kun et odota anoppisuhteeltasi mitään hyvää, niin tähän ihmissuhteeseen ei tarvitse pettyä.

Anopin mielipuuhaa on miniän kiusaaminen ja elämän ankeuttaminen. Lukekaa esimerkiksi Kaari Utrion Perhekirjaa. Venäjällä anoppia arvostettiin yhteisössä, kun hän oli ilkeä ja paha miniöitään kohtaan.

En ollut edes tavannut anoppia tai jutellut hänen kanssaan edes puhelimessa.

Hänen sanansa miehelleni seurustelusta olivat seuraavat: "mitä siinä tytössä on

vikaa, kun on sinun kanssasi". Mieheni on ahkera ja kunnollinen urheilijatyyppi, mutta

näin kauniisti puhui anoppini omasta pojastaan ja tulevasta miniästään. Seuraava tekonsa

oli myrkyttää pienen, sisäänlämpiävä suku minua vastaan. A4 ei riittäisi kertoo anopin ilkeydestä.

Olemme olleet nyt vuosia onnellisesti naimisissa ja meillä on kaksi lasta. En tiedä, onko kateutta

tai jotain, miksi anoppi on valinnut tämän tien. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Mun anoppivainaa teki selväksi, että ollaan kilpailijoita. Muuten mä en osaa tulkita sitä, että hänen wc:ssään roikkui hienot mustat pitsirintsikat ja alushousut näyttävästi esillä.

Myös se teki vaikutuksen, että nää kaksi huusivat pöydän yli jotain hölynpölyjuttuja siten, että mulla ei ollut puheenvuoroakaan. Eka kerta kahvilla siellä. Jäi omituinen olo. Tätä jatkui.

Hieman myöhemmin kun olimme muuttaneet yhteen ja odotin lasta, hän soitti pojalleen että nyt hänet on hyljätty!

Anoppi oli erittäin tarkka, ammatiltaan sairaanhoitaja. Minä vain sihteeri. Kyllä sopi pullistella haha.

Minua anoppi yritti opettaa pukeutumaan kunnolla. Siksi lahjoitteli jotain XL-kokoisia sloggeja monta vuotta, kun ilmeisesti inhosi XS-pitsiriekaleitani, joita joskus näki pyykkinarulla. No, laatupöksyt menivät aina kaveripiirissä kiertoon jonkun äidille/anopille.

 

1587. tuo miehen kommentti oli hyvä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi tuli taas kerran kertomaan mulle, että kaikilla suvun naisilla oli ollut tapaaminen. No, vastasin, että sehän oli mukavaa. Sitte se sano että, Niin siellä oli kutsuttuna kaikki muut paitsi sinä.

Halusi tuottaa mulle pahaa mieltä kuten aina. Ei pitänyt musta, koska olin liian huonosta perheestä. Tällaista se oli aina. En kuitenkaan ottanu koskaan pultteja, vaan sanoin vaan että Jaaha. Vaikka kyllähän mulle paha mieli aina tuli.

 

Oikeasti, hyi h***etti miten oksettavaa käytöstä. Hyvin on sulla itsehillintä toiminut kun et oo vetänyt tuosta pultteja.

Tollaselle anopille kannattaisi kostaa, kannattaa suunnitella ensin hyvin, ajan kanssa, lycka till ! Jos meinaan se kurppa vielä elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 13:20"]

Mistä ihmiset oikein repii näitä anoppeja ja appia, tai ylipäätään tällaisia ihmisiä?? Miksi kaikki ihmiset, ketkä minä tapaan, ovat ihan normaaleja ainakin noin suunnilleen?

Sen kun tietäisi. Yksi miehen täti on periaatteessa ihan mukava ja avulias ihminen, tosin hän on varma mielipiteistään ja mielellään kertookin ne toisille kysymättä. Itse tulen hyvin toimeen hänen kanssaan.

Mutta auta armias, kun on kysessä hänen iltatähtensä. Poika on äitinsä silmäterä vielä nelikymppisenä eikä kukaan ymmärrä hänen poikaansa juuri niin täydellisesti kuin hän. Äiti kohtelee poikaansa kuin pientä lasta, mm. kuorii hänelle perunat pojan käydessä kotonaan. Miniä on hänen mielestään täysin avuton ja ilkeä, kun hän ei tee samoin vaan "pakottaa" miehen hoitamaan lapsiaan ja ottamaan osaa kotihommiin. Ja ihan oikeas

Kuulostaa kuin omalta anopiltani. Olen parisuhteen alusta alkaen vaatinut miestäni osallistumaan kodin siivoamiseen ja ruoan laittoon. Tekee osansa ja mielellään laittaa ruokaa.

Anoppi pitää minua epäkelvollisena tämän takia ja olen vuosien aikana saanut kuulla "kuinka kehtaat vaatia MINUN poikaani imuroimaan!?" tai esim. käymään kaupassa. Kun tulemme kylään äiti ojentaa pojalle kaiken, laittaa kuppiin kahvia ja antaa pojalle kupin tai kattaa ruoan valmiiksi pojan lautaselle, ja jos hänen oma miehensä pyytää, vaimo vastaa että ota ihan itse. Erikoiskohtelua saa vain suosikki poika.  

Yhtenä iltana menin työpäivän jälkeen kotiin ja siellä anoppi siivosi täydellä vauhdilla jottei hänen suosikki poikansa tarvitse tehdä mitään (teimme sen virheen että avaimet jotka oli vain hätätapauksia varten annettu). Anoppi käytti tilaisuuden hyväksi. Valmiiksi tehty ruoka oli pojan suosikki ja minä ruoka-allergiani takia en sitä voinut syödä ja anoppi hyvin tiesi tämä. Olin kuin vieras omassa kodissani. Tästä äiti ja poika otti yhteen ja anoppi suuttui minulle kun myrkytän poikansa mieltä. Anoppi vaatii että palvon miestäni koska hänen poikansa on täydellinen. Naiselle ei ole väliä mitä hänen muut poikansa ja miniänsä tekevät, mutta kaikesta siitä mitä minä ja mies tehdään on väliä. Tutuksi on tulleet myös naiset joita anoppi mielellään esittelee miehelleni joita hän pitää sopivana.