Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Puuttuivat kaikkeen ja olivat mustasukkaisia pojastaan. Lopulta pakkasin tavarani ja lähdin, ja se oli hyvä päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinisilmäinen kirjoitti:
Puuttuivat kaikkeen ja olivat mustasukkaisia pojastaan. Lopulta pakkasin tavarani ja lähdin, ja se oli hyvä päätös.
Mä pistin miehen valitsemaan. Jos äitiliinin pillin mukaan tanssahtelu on tärkeintä, niin saa sanoa minulle ja pienelle vauvalleen hyvästit. Jos haluaa jatkaa kanssani, niin mies saa luvan pistää äitinsä jatkuvalle puuttumiselle elämäämme stopin, ja lopettaa äitinsä apulaisena ramppaamisen. Mies valitsi minut. Lähtipä vielä pariterapiaan parantelemaan haavoja.
Sinisilmäinen kirjoitti:
Puuttuivat kaikkeen ja olivat mustasukkaisia pojastaan. Lopulta pakkasin tavarani ja lähdin, ja se oli hyvä päätös.
Ja sitten ihmettelevät, kun ei heidän poika kelpaa kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa kirjoittajat ovat tulevia anoppeja. Hmmm...
Niin ovat. Ja osaavat toimia itse toisin.
Näin olen itsekin tehnyt.
N56
Täällä toinen negatiivisen ketjun katkaisija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
Pitkä koulutus vaatii sinnikkyyttä ja osoittaa, että arvostaa elämässä muutakin kuin keittiöhommia ja lastenhoitoa, mutta ei niitä väheksykään.
Niin niin, mutta onko se akateemisuus pakko mainita joka kerta anopin kanssa jutellessa?
Kuka täällä on väittänyt höpöttävänsä akateemisuudestaan anopille joka tapaamisella? Toki se on mukavampi aihe kuin jonkun itselle tuntemattoman kumminkaiman tyttären syöpähoidot tai kuinka Paavon ja Pirkon poika (niin kuka?) on eronnut.
Miksi akateemisuudesta ei saa puhua? Tuleeko sulle paha mieli, kun ei omat rahkeet riitä?
Oletit väärin. En vain ymmärrä, miksi sitä koulutustaustaa pitää tunkea keskusteluun, johon se ei kuulu.
Mitä sekään kuuluu, että kirjoittaja on työssäkäyvä, ja nainen, ja että lapset ovat (ainakin äitinsä mielestä) ihania? Silti niistäkään et huomauttanut kirjoittajalle. Jutut jäisivät aika lyhyiksi, jos sanaakaan ”ylimääräistä” ei saisi kirjoittaa.
Ps. akateemisuus kertoo sen, että on ainakin jotain tehnyt, eikä ole (pelkästään) sängyn pohjalla ma’annut.
Pps. Tuo jälkikirjoitus ei tarkoita sitä, että ei-akateeminen olisi (automaattisesti) sängyn pohjalla makoileva lusmu. Ahkeria ja tekeviä ihmisiä on varsin eri koulutustaustoilla olemassa.
Akateemisuus ei ole millään mittarilla mikään tae ihmisen ahkeruudesta.
DI, 50
Eipä niin. Mutta kertoo sen, että henkilöllä on ollut riittävästi sinnikkyyttä ja perslihaksia hankkia itselleen tutkinto.
Kuten ei akateemisenkin tutkinnon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Hyvä analyysi. Sopisi oikeastaan omaankin tilanteeseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
senja125 kirjoitti:
kai te aikuiset ihmiset voitte sanoa, että nyt vierailu ei sovi????
Tottahan toki on sanottu. Toistuvasti. Ongelma on siinä, että tätä toivetta / käskyä / vaatimusta ei se toinen kunnioita.
Anoppi luuli, että on aina tervetullut, ja mä kotiäitinä olen aina valmis ottamaan vastaan vieraita. Kyllä, anoppi oli ja on edelleen vieras, enkä toivo tähän muutosta. Olisi edes tullut kyläilemään kun mieheni on kotona, että olisin saanut tyrkättyä taakan haukkujen ja mitätöinnin vastaanottamisesta hänen harteilleen, mutta ei.
miksi avaat oven?
Ex miehen sisko oli samanlainen Kuninkaallinen. Lisäksi yksinäinen ja tylsistytnyt. Tuli jatkuvasti aamuseitsemältä kolkuttelemaan ovea. Sanottiin suoraan, että halutaan nukkua. Hänelle kuulemma sopi tulla sisään ja katsella heräämistämme. Jatkoi koputteluaan. Kun ei avattu, siirtyi ikkunan taakse hakkaamaan herättäen lapset. Lopetti vasta kun sain täydellisen raivarin. Ja olin siis pahis sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
Pitkä koulutus vaatii sinnikkyyttä ja osoittaa, että arvostaa elämässä muutakin kuin keittiöhommia ja lastenhoitoa, mutta ei niitä väheksykään.
Niin niin, mutta onko se akateemisuus pakko mainita joka kerta anopin kanssa jutellessa?
Kuka täällä on väittänyt höpöttävänsä akateemisuudestaan anopille joka tapaamisella? Toki se on mukavampi aihe kuin jonkun itselle tuntemattoman kumminkaiman tyttären syöpähoidot tai kuinka Paavon ja Pirkon poika (niin kuka?) on eronnut.
Miksi akateemisuudesta ei saa puhua? Tuleeko sulle paha mieli, kun ei omat rahkeet riitä?
Oletit väärin. En vain ymmärrä, miksi sitä koulutustaustaa pitää tunkea keskusteluun, johon se ei kuulu.
Mitä sekään kuuluu, että kirjoittaja on työssäkäyvä, ja nainen, ja että lapset ovat (ainakin äitinsä mielestä) ihania? Silti niistäkään et huomauttanut kirjoittajalle. Jutut jäisivät aika lyhyiksi, jos sanaakaan ”ylimääräistä” ei saisi kirjoittaa.
Ps. akateemisuus kertoo sen, että on ainakin jotain tehnyt, eikä ole (pelkästään) sängyn pohjalla ma’annut.
Pps. Tuo jälkikirjoitus ei tarkoita sitä, että ei-akateeminen olisi (automaattisesti) sängyn pohjalla makoileva lusmu. Ahkeria ja tekeviä ihmisiä on varsin eri koulutustaustoilla olemassa.
Akateemisuus ei ole millään mittarilla mikään tae ihmisen ahkeruudesta.
DI, 50
Eipä niin. Mutta kertoo sen, että henkilöllä on ollut riittävästi sinnikkyyttä ja perslihaksia hankkia itselleen tutkinto.
Kuten ei akateemisenkin tutkinnon!
Joillekin lähihoitajan tutkinto on isompi urakka kuin vähän fiksummalle maisterin paperit. Riippuu siitä, onko älyä annettu kauhalla vai lusikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Mun anoppi ei ole ollut vain minulle kauhea, vaan on itkettänyt ja piinannut myös miehen veljen tyttöystäviä. En tiedä mitä iloa hän tuosta saa/sai, mutta kovin yksinäiseltä näyttää anopin vanhuus. Ei kukaan halua olla tuollaisen riivinraudan kanssa tekemisissä. Ei edes omat lapset. Mutta onneksi on oikeus sanoa totuus, sitä anoppi hokee viljellessään solvauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
senja125 kirjoitti:
kai te aikuiset ihmiset voitte sanoa, että nyt vierailu ei sovi????
Tottahan toki on sanottu. Toistuvasti. Ongelma on siinä, että tätä toivetta / käskyä / vaatimusta ei se toinen kunnioita.
Anoppi luuli, että on aina tervetullut, ja mä kotiäitinä olen aina valmis ottamaan vastaan vieraita. Kyllä, anoppi oli ja on edelleen vieras, enkä toivo tähän muutosta. Olisi edes tullut kyläilemään kun mieheni on kotona, että olisin saanut tyrkättyä taakan haukkujen ja mitätöinnin vastaanottamisesta hänen harteilleen, mutta ei.
miksi avaat oven?
Ex miehen sisko oli samanlainen Kuninkaallinen. Lisäksi yksinäinen ja tylsistytnyt. Tuli jatkuvasti aamuseitsemältä kolkuttelemaan ovea. Sanottiin suoraan, että halutaan nukkua. Hänelle kuulemma sopi tulla sisään ja katsella heräämistämme. Jatkoi koputteluaan. Kun ei avattu, siirtyi ikkunan taakse hakkaamaan herättäen lapset. Lopetti vasta kun sain täydellisen raivarin. Ja olin siis pahis sen jälkeen.
Tästä tuli takauma anopista. Tuli aamulla varhain, ja mä tuolloin mammalomalla. Vastoin tapojani olin nukkumassa klo 7.15. siinä anoppi kolisteli jotain, ja mä menin sanomaan ettei nyt ole sopiva hetki vierailla. Toinen puuhakkaana siinä sanoi että nuku vaan ei mua haittaa. hän tässä vaan keittää itselleen kahvit ja katsoo tällästä aamu-uutiset.
Ei sitten jäänyt pitkän väännön jälkeen, eikä varmaan vielä tänäkään päivänä tajua, että mua haittasi, että joku vieras hiiparoi meillä kun yritän nukkua. En tosin tuona aamuna saanut enää nukuttua, kun vit...ti kuin pientä maahan jäätynyttä kiveä. Mies ei tuokaan jälkeen suostunut ottaa äidiltään avainta pois, mutta kyllä miehen mieli vielä muuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Mun anoppi ei ole ollut vain minulle kauhea, vaan on itkettänyt ja piinannut myös miehen veljen tyttöystäviä. En tiedä mitä iloa hän tuosta saa/sai, mutta kovin yksinäiseltä näyttää anopin vanhuus. Ei kukaan halua olla tuollaisen riivinraudan kanssa tekemisissä. Ei edes omat lapset. Mutta onneksi on oikeus sanoa totuus, sitä anoppi hokee viljellessään solvauksia.
Hänelle olisi voinut todeta vaikka tuon riivinrauta -kommentin ja tokaista vaan kevyesti perään, että on oikeus sanoa totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Mun anoppi ei ole ollut vain minulle kauhea, vaan on itkettänyt ja piinannut myös miehen veljen tyttöystäviä. En tiedä mitä iloa hän tuosta saa/sai, mutta kovin yksinäiseltä näyttää anopin vanhuus. Ei kukaan halua olla tuollaisen riivinraudan kanssa tekemisissä. Ei edes omat lapset. Mutta onneksi on oikeus sanoa totuus, sitä anoppi hokee viljellessään solvauksia.
Hänelle olisi voinut todeta vaikka tuon riivinrauta -kommentin ja tokaista vaan kevyesti perään, että on oikeus sanoa totuus.
On sanottu. Hyvä ettei tämä riivinrauta repinyt silmiä päästä. Ilmeisesti anoppi on elämän ylin entiteetti ja saa tämän vuoksi määritellä mitkä asiat ovat totuuksia, jotka on sallittua sanoa ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Mun anoppi ei ole ollut vain minulle kauhea, vaan on itkettänyt ja piinannut myös miehen veljen tyttöystäviä. En tiedä mitä iloa hän tuosta saa/sai, mutta kovin yksinäiseltä näyttää anopin vanhuus. Ei kukaan halua olla tuollaisen riivinraudan kanssa tekemisissä. Ei edes omat lapset. Mutta onneksi on oikeus sanoa totuus, sitä anoppi hokee viljellessään solvauksia.
Hänelle olisi voinut todeta vaikka tuon riivinrauta -kommentin ja tokaista vaan kevyesti perään, että on oikeus sanoa totuus.
On sanottu. Hyvä ettei tämä riivinrauta repinyt silmiä päästä. Ilmeisesti anoppi on elämän ylin entiteetti ja saa tämän vuoksi määritellä mitkä asiat ovat totuuksia, jotka on sallittua sanoa ääneen.
Kuulostaa kyllä hirveälle, sairaalle ihmiselle. Mulle riittää vähempikin huono kohtelu siihen, että otan välimatkaa ja pysyn etäämmällä. Oli sitten anoppi tai kuka tahansa muu.
Valitettavasti miehen äidistä paistaa katkeruus ja marttyyri asenne. On riidoissa milloin kenenkin kanssa (jopa omien lapsien) syytti yhtä lastaan eli miehen siskoa varkaaksi ja oli kuulemma häneltä varastanut. Eivät ole väleissä enää, koska syytökset olivat tuulesta temmattuja. Piti välirikkoa myös miehen toiseen veljeen vuosia eikä kumpikaan muistanut edes miksi, mutta äiti on niin pitkävihainen ja marttyyri, että ei voinut tulla vastaan vaikka miehen veljelle syntyi esikoinen.
Mieheni taas on luonteeltaan sellainen sovitteleva ja myötäilevä niin pysyy sillä väleissä äitinsä kanssa ja kun välillä tanssii tämän pillin mukaan. Tosin onneksi mies on oppinut sanomaan äidilleen jo vastaan. Siitä tosin syntyy kunnon sota aina kunnes mies lepyttelee äitiään. Äiti vaikuttaa traumatisoituneen jollain tasolla ja purkaa pahaa oloaan muihin. Päällisin puolin hän osaa olla ihan mukava ja tulen juttuun hänen kanssaan, mutta sitten hän osaa olla myös hyvin raskas ja negatiivinen ja arvostella ja puhua kaikkien selän takana pahaa. Vielä ei ole korviin kantautunut mitä minusta puhuu, mutta joskus vihjailee minua itsekkääksi, kun halusin esim. mennä jouluksi oman lapsuuden perheeni luo enkä viettää sitä hänen luonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Mun anoppi ei ole ollut vain minulle kauhea, vaan on itkettänyt ja piinannut myös miehen veljen tyttöystäviä. En tiedä mitä iloa hän tuosta saa/sai, mutta kovin yksinäiseltä näyttää anopin vanhuus. Ei kukaan halua olla tuollaisen riivinraudan kanssa tekemisissä. Ei edes omat lapset. Mutta onneksi on oikeus sanoa totuus, sitä anoppi hokee viljellessään solvauksia.
Hänelle olisi voinut todeta vaikka tuon riivinrauta -kommentin ja tokaista vaan kevyesti perään, että on oikeus sanoa totuus.
On sanottu. Hyvä ettei tämä riivinrauta repinyt silmiä päästä. Ilmeisesti anoppi on elämän ylin entiteetti ja saa tämän vuoksi määritellä mitkä asiat ovat totuuksia, jotka on sallittua sanoa ääneen.
Kuulostaa kyllä hirveälle, sairaalle ihmiselle. Mulle riittää vähempikin huono kohtelu siihen, että otan välimatkaa ja pysyn etäämmällä. Oli sitten anoppi tai kuka tahansa muu.
Mä kyllä yritin kaikkeni, että tulisin toimeen anopin kanssa, mutta myrskyn silmässä olevaa tuulimyllyä vastaan tappelin. Mitä enemmän yritin olla mieliksi, sitä enemmän anoppi sätti ja käytti tilannetta hyväksi. Ken enkään muun vuoksi en olisi sietänyt edes puolta tuosta kuonasta, mutta kun kyseessä on rakkaan mieheni äiti...
Sitten tuli se hetki, kun jotain napsahti päässä, ja tein anopille selväksi, että mä en ole kenenkään kynnysmatto. Anoppi katkoi välit, kun olin niin hankala :D Voimaantua on tympeä trendisana, mutta tuo hetki elämässäni antoi minulle todella paljon hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?
En ole tuo jolta kysyit, mutta akateeminen olen minäkin.
Mä luulen, että tuo voidaan kokea uhkaksi. Mun anoppi elää vieläkin henkisesti 1950-lukua, jossa selkeästi on erikseen naisten ja miesten työt. Mitä jos poika ei olekaan ottanut puolisoksi pullantuoksuista keittiön hengetärtä, vaan joutuu itse kauhan varteen!? Tai joutuu itse viikkaamaan paitansa?Mua on moitittu muun muassa siitä, että mun mies joutui vaihtamaan vaipan omalle lapselleen! Joutuu myös imuroidaan, tiskaamaan jne tekemään kotona "naisten töitä". Anoppi asuu sotkuisessa läävässä ja syö eineksiä. Meillä on yleensä siisti koti, meidän tapauksessa einekset on merkki laiskasta emännästä, joka ei huolehdi perheestään. (Ehkä kahdesti viikossa on einestä) Ja tosiaan kaikki ruoka- ja pyykkihuolto sekä siivous pitäisi olla mun harteilla, miehelle sitten olisi lumityöt ja muut miesten hommat. Tätä on kohta paasannut 10 vuotta meille, eikä olla vieläkään opittu! Huvittsavinta tosiaan tuo, että ei todellakaan itse elä kuten edellyttää mun perhettä toimimaan :D
Tällaisen taustalla voi olla sekin, että anopille ahdistaa, että poika on hankkinut erilaisen naisen kuin mitä itse on. Kokee sen niin, että poikansa arvostaa muita piirteitä naisessa ja äidistä kuin mitä hänessä itsestään on. Tällaisia alitajuntaisia juttuja sieltä taustalta yleensä löytyy ja ne johtuvat huonosta itsetunnosta ja joistain omista lapsuudentraumoista varmaan.
Pointti kuitenkin oli, että taustalla ei välttämättä suinkaan ole se ajatus, että poikaraukka joutuu siivoamaan vaan katkeruus siitä, että poika ihailee ja arvostaa erilaista naista kuin äitinsä on.
Mun anoppi ei ole ollut vain minulle kauhea, vaan on itkettänyt ja piinannut myös miehen veljen tyttöystäviä. En tiedä mitä iloa hän tuosta saa/sai, mutta kovin yksinäiseltä näyttää anopin vanhuus. Ei kukaan halua olla tuollaisen riivinraudan kanssa tekemisissä. Ei edes omat lapset. Mutta onneksi on oikeus sanoa totuus, sitä anoppi hokee viljellessään solvauksia.
Hänelle olisi voinut todeta vaikka tuon riivinrauta -kommentin ja tokaista vaan kevyesti perään, että on oikeus sanoa totuus.
On sanottu. Hyvä ettei tämä riivinrauta repinyt silmiä päästä. Ilmeisesti anoppi on elämän ylin entiteetti ja saa tämän vuoksi määritellä mitkä asiat ovat totuuksia, jotka on sallittua sanoa ääneen.
Kuulostaa kyllä hirveälle, sairaalle ihmiselle. Mulle riittää vähempikin huono kohtelu siihen, että otan välimatkaa ja pysyn etäämmällä. Oli sitten anoppi tai kuka tahansa muu.
Kyllä tuo kovin narsistinen on. Ja tuo henkisen välimatkan ottaminen on varmasti järkevintä, mitä olen elämässäni tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti miehen äidistä paistaa katkeruus ja marttyyri asenne. On riidoissa milloin kenenkin kanssa (jopa omien lapsien) syytti yhtä lastaan eli miehen siskoa varkaaksi ja oli kuulemma häneltä varastanut. Eivät ole väleissä enää, koska syytökset olivat tuulesta temmattuja. Piti välirikkoa myös miehen toiseen veljeen vuosia eikä kumpikaan muistanut edes miksi, mutta äiti on niin pitkävihainen ja marttyyri, että ei voinut tulla vastaan vaikka miehen veljelle syntyi esikoinen.
Mieheni taas on luonteeltaan sellainen sovitteleva ja myötäilevä niin pysyy sillä väleissä äitinsä kanssa ja kun välillä tanssii tämän pillin mukaan. Tosin onneksi mies on oppinut sanomaan äidilleen jo vastaan. Siitä tosin syntyy kunnon sota aina kunnes mies lepyttelee äitiään. Äiti vaikuttaa traumatisoituneen jollain tasolla ja purkaa pahaa oloaan muihin. Päällisin puolin hän osaa olla ihan mukava ja tulen juttuun hänen kanssaan, mutta sitten hän osaa olla myös hyvin raskas ja negatiivinen ja arvostella ja puhua kaikkien selän takana pahaa. Vielä ei ole korviin kantautunut mitä minusta puhuu, mutta joskus vihjailee minua itsekkääksi, kun halusin esim. mennä jouluksi oman lapsuuden perheeni luo enkä viettää sitä hänen luonaan.
Mun anoppi on samanlainen. Haukkuu kaikkia selän takana ja täysin aiheetta. Tiedän, että en tee poikkeusta, joten en edes yritä mitään läheisiä välejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti miehen äidistä paistaa katkeruus ja marttyyri asenne. On riidoissa milloin kenenkin kanssa (jopa omien lapsien) syytti yhtä lastaan eli miehen siskoa varkaaksi ja oli kuulemma häneltä varastanut. Eivät ole väleissä enää, koska syytökset olivat tuulesta temmattuja. Piti välirikkoa myös miehen toiseen veljeen vuosia eikä kumpikaan muistanut edes miksi, mutta äiti on niin pitkävihainen ja marttyyri, että ei voinut tulla vastaan vaikka miehen veljelle syntyi esikoinen.
Mieheni taas on luonteeltaan sellainen sovitteleva ja myötäilevä niin pysyy sillä väleissä äitinsä kanssa ja kun välillä tanssii tämän pillin mukaan. Tosin onneksi mies on oppinut sanomaan äidilleen jo vastaan. Siitä tosin syntyy kunnon sota aina kunnes mies lepyttelee äitiään. Äiti vaikuttaa traumatisoituneen jollain tasolla ja purkaa pahaa oloaan muihin. Päällisin puolin hän osaa olla ihan mukava ja tulen juttuun hänen kanssaan, mutta sitten hän osaa olla myös hyvin raskas ja negatiivinen ja arvostella ja puhua kaikkien selän takana pahaa. Vielä ei ole korviin kantautunut mitä minusta puhuu, mutta joskus vihjailee minua itsekkääksi, kun halusin esim. mennä jouluksi oman lapsuuden perheeni luo enkä viettää sitä hänen luonaan.
Mun anoppi on samanlainen. Haukkuu kaikkia selän takana ja täysin aiheetta. Tiedän, että en tee poikkeusta, joten en edes yritä mitään läheisiä välejä.
Mun anoppi rakastaa kehua itseään. Yhdestäkään muusta ihmisestä hänellä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ei edes lapsistaan. Aika surullista, kun asiaa ajattelee. Mutta itse on valinnut käyttäytyä noin. Nauttikoon yksinäisyydestään!
Minun anoppini odottaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Sitä, että minä ja mieheni elämme vain anoppia varten.