Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta on syöpynyt mieleen.
Olin raskaana puolivälissä ja anoppi oli koko raskauden ajan jankuttanut, että kissat pitää antaa uuteen kotiin, koska ne tartuttavat minuun toksoplasmoosin tai vaihtoehtoisesti tukehduttavat vauvan tai kynsivät silmät päästä. Ei tietenkään kuunneltu, eikä oikein noteerattukaan anopin juttuja ja sitten hiukan hellitti asian kanssa.
Lähdimme miehen kanssa käymään sukulaisillani viikonlopun yli toisella puolella Suomea ja anoppi lupasi käydä hakemassa postin laatikosta ja käydä katsomassa kissoja ja ruokkimassa ne sillä välin. Kun tulimme kotiin, ihmeteltiin että missäs kissat ovat, kun olivat sisäkissoja, eivätkä normaalin tapansa mukaan tulleet ovelle vastaan. Soitettiin anopille ja hän ilmoitti vieneensä kissat lopetettavaksi, kun ei itse ymmäretä vauvan parasta. En ole varmaan koskaan kuullut mieheni huutavan sillä tavalla kenellekään.
Soitin heti lähimmälle eläinlääkärille ja hän tiesi heti, mistä puhuin. Oli yrittänyt soittaakin minulle viikonloppuna, mutten ollut huomannut puhelua ja unohdin soittaa takaisin. Hän oli yrittänyt soittaa, kun oli tunnistanut kissamme, muttei anoppia. Luojan kiitos eläinlääkäri ei ollut suostunut lopettamaan kissaa, vaan oli toimittanut sen löytöeläintaloon, josta pääsimmekin kissan heti hakemaan. Hieman oli hämillään ja peloissaan, mutta kunnossa ja onnellinen meidät nähdessään. Kuitenkin eläinlääkäri sanoi, että anoppi oli tuonut vain toisen kissoistamme, joten mies sitten jatkoi äidiltään tivaamista, että missä toinen kissa on.
Pitkän puristamisen jälkeen anoppi lopulta kertoi, että kissa oli päässyt häneltä pihassa karkuun, kun oli vienyt niitä autoon. Hän ei ollut löytänyt kissojen koppia, joten oli kantanut kissoja autoon. Tämä kissa on epäileväinen tuntemattomia kohtaan eikä suostu muiden syliin, joten oli kynsinyt ja purrut anoppia ja juossut pihan vieressä olevaan metsään.
Tässä vaiheessa oli jo ilta ja pimeää, mutta pakko oli lähteä kissaa etsimään valojen kanssa. Tunnin verran kuljettiin metsän rajaa ja huudeltiin kissaa ja olimme palaamassa sisälle, kun kuulimme tuttua maukumista. Huhuiltiin vielä kissaa ja paikannettiin maukuminen pihan ja metsikön välissä olevan ison kiven alle. Siellä se raukka oli suunniltaan pelosta ja maukui surkeana, mutta hetken maanittelun jälkeen kömpi tärisevänä kiven alta ja kiipesi nopeasti syliin.
Meillä kävi todellinen tuuri, koska pihassamme kulkee paljon ilveksiä ja susia, joiden mukaan kissa olisi voinut joutua.
Kaikista naurettavinta on, että anoppi yritti meille itkeä, miten kovin pahaa jälkeä kissamme teki hänelle käteen ja miten kipeä se nyt on. Kehtasi vielä voivotella, miten nyt varmaan saa sen toksoplasmoosin ja se on henki pois. Muistan vieläkin, kun mies sanoi äidilleen että toivottavasti niin käy ja löi luurin korvaan.
Tää on uskomaton juttu ja tekisi mieli ajatella että tämä on trolli, mutta tuollaisia ihmisiä on oikeasti joten totta taitaa olla... Ihan oikein ettette ole enää tekemisissä!
Mun elämä on jakautunut aikaan ennen kuin tapasin anopin, ja tuon tapaamisen jälkeinen aika. Ennen anopin tapaamista olisin väittänyt, ettei kukaan voi olla toiselle noin kauhea. Jälkeen-minä voi hyvin uskoa, on sitä oman anopin takia nähnyt käsittämättömiä, ilkeitä ja täysin järjettömiä tempauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, en haluaisi olla anoppi ollenkaan, olen varovainen yhteydenotoissa ja rakastan lapsenlastani, poikaani myös, yritän pysyä hyvissä väleissä, mutta olen siltikin epävarma, he ovat minun lähiomaisiani, miten pitäisi tehdä, että tekee oikein. Minä olen vain se kakkosmummi, miniän äiti on varakkaampi ja ostaa paremmat vaatteet lapsenlapselleni, minun ostamiani ei käytetä. Miniäni on hyvin koulutettu ihminen ja luotan siihen, että kaikki hoituu hyvin. Mutta haluaisin olla mukana elämässä ja seurata kivoja asioita.
Lisäksi minulla ei ole ollut varaa maksaa niin hienoja syys ja hiihtolomia lapsilleni kuin miniän vanhemmat, yhteyttä en haluaisi mitenkään katkaista, olla mukana edes sillä vähällä, minkä suodaan, olen huomannut myös, että lapsenlapseltani on kysytty asioista ja mitä olen haaveillut tekeväni hänen kanssaan, miniän vnhemmat ovat jo toteuttaneet sen ja paljon paremmin, en halua katkeroitua, mutta en myöskään kilpailla. Miniäni kotiin en mene siivoamaan enkä neuvomaan, mutta olen sanonut, että, jos apua tarvitaan, voin auttaa. Lisäksi joululahjaraha 150 euroa perheelle on aika vähän, itse olen pienituloisempi kuin miniäni vanhemmat, paha mieli on.
Oletko oikeasti sitä mieltä että raha on se mitä isovanhemmilta halutaan ja odotetaan?
Aivan ja mikä onkaan poikasi osuus sinun ja lastensa välisessä suhteessa?
Vuonna 1995, nuorena 24 vee pojankloppina, aloitin kirjeenvaihdon erään nuoren naisen kanssa. No, se sitten pian muuttui seurusteluksi, joka siinä parisen vuotta oli ensin etäsuhde. Välimatkaa oli vähän vaille 200 km. Tottahan siinä sitten tuli tutustuttua myös naisen sukuun, tuttaviin ym. Appiukko oli semmonen pitkän työuran tehnyt, joka oli ammoin perheen perustanut, rakentanut omakotitalon ja tehnyt kaikenlaista hankintaa. Usein kehuskeli tulotasollaan ja aikaansaannoksillaan. Sillä ukolla oli siitä kaikesta noussut kunnolla kusi päähän, joten sillä oli hirveä tarve vaatia, että kaikkien muidenkin pitäisi elää samanlainen elämä kuin millaisen hänkin on elänyt. Pitäisi tehdä sitä ja tätä, kun hänkin on tehnyt. Ukolta vaan unohtui se pikku detalji, että hän on nuorena elänyt "pikkasen" erilaisessa Suomessa kuin 1970-luvulla syntyneet. Hän oli tuurilla, ilman koulutusta onnistunut hankkimaan varman ja hyväpalkkaisen työn, jotta oli mahdollisuus rakentaa oma talo jne.
Sille oli hirveä ongelma se, kun minä kävin pienipalkkaisessa duunissa, asuin vuokralla enkä omistanut autoa. Vuosia kului ja onnistuin saamaan paremman työn. Se ei appiukolle riittänyt, minun olisi pitänyt saada parempaa liksaa. "Mitä työ siellä vuokralla asutte? Ostakaa oma asunto." sitä hän hoki kuin mantraa vuosikaudet. Kun lopulta menin naiseni kanssa naimisiin, niin ostettiin rivaripätkä. No, appiukko oli muutaman viikon tyytyväinen. Sitten se alkoi vaatimaan, että meidän pitää ostaa omakotitalo.
Ei mennyt kauaa, niin vaimo otti eron reilun vuoden naimisissaolon jälkeen.
Anoppien kanssa mulla ei oo ikinä ollut mitään ongelmia. Samoin naisten siskot olleet mukavia. Mutta naisten veljet ja se yks hiton appiukko olleet aina kusipäitä mua kohtaan. Nuorena noissa seurusteluissa on se pirullisinta, kun aina pitäisi jollain tienata joku saatanan sukulaisten hyväksyntä. Pitäis kaikki olla aina toisin kuin voi olla. Vanhemmalla iällä ei tarvi, kun on naisen lapset aikuisia ja vanhemmat kuolleet jo pois. Vanhemmalla iällä ainut haaste on akan löytäminen ylipäätään. Ei tarvi saada ku akan hyväksyntä.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi laittoi dildooni vettä. Asuiko lähellä ja oli vara-avain? Kyllä.
Muutimmeko 800 kilometrin päähän anopista? Kyllä.
Ja tuo dildohomma on jäävuoren huippu.
Sanaton.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi laittoi dildooni vettä. Asuiko lähellä ja oli vara-avain? Kyllä.
Muutimmeko 800 kilometrin päähän anopista? Kyllä.
Ja tuo dildohomma on jäävuoren huippu.
Siis miten? Mitä siinä oli ennen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi laittoi dildooni vettä. Asuiko lähellä ja oli vara-avain? Kyllä.
Muutimmeko 800 kilometrin päähän anopista? Kyllä.
Ja tuo dildohomma on jäävuoren huippu.Siis miten? Mitä siinä oli ennen?
Dildo naimisissa olevalla naisella? No anopin käytös kyllä älytön.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä anoppi kysyy. Miniä on sydämistynyt koska "puutun lastenkasvatukseen liikaa". Tulevat meille, eivät saa pidettyä lapsille kuria. Kouluikäisillä kun ääni nousee niin kyllä se ottaa jo korviin. Pöydässä nirsoillaan, tuolilla pyöritään ja miniä pyytää rauhoittumaan -mitään ei tapahdu ja minä joudun pontevasti sanomaan, että olkaahan hissukseen nyt, minua uskovat ja se kai ottaa koville. Eikä pelkkää lihaa ja pottua syödä, vaan vihanneksia kyytipojaksi, sitäkään eivät vanhemmat tarpeeksi painokkaasti opastaisi. Olen huolissani näiden syömisistä,käyvät harvoin ja mitä meno on kotona, luoja tietää, olen siitä lapsillekin kahden kesken yrittänyt jutella että ainakin vitamiinit pillerinä on otettava.
Ulos jos lähdetään kävelylle niin eivät pue lämpimästi, minä sanon että hatut päähän ette voi ilman lähteä, ja hansikkaat. Miniä loukkaantuu taa,s minä puutun liikaa. Jos miniä sanoo että hanskat käteen, eivät sitä tee, vaan minun pitää se sanoa uudestaan että laittakaas nyt lapset lämpimät hanskat. Antavat komentoja, mitä ei lapset aio noudattaa ja minun pitää tilanne sitten viedä loppuun, ja ollaan niin myrtsiä. Mitä minun pitäisi tässä tehdä??
Mitäkö pitäisi tehdä? Anna olla. Jos lapset eivät halua pukeutua lämpimästi, anna palella. Kyllä ne aikuisina todennäköisesti ymmärtävät vaatteiden ja lämpimän olon välisen yhteyden. Jos he eivät sinun luonasi syö kunnolla, niin sitten ei ole nälkä. Tuskin ne lapset aliravittuja ovat.
Ei sinun tarvitse/pidä olla mikään tilanteiden loppuun viejä. Anna niiden vanhempien hoitaa oma roolinsa itse, ja ole mummo, jonka luona on mukava käydä. Älä ohjeista ja nalkuta, saati utele perheen asioista.
Jos itse olisin noiden lasten äiti, kokisin, että puutut todellakin liikaa asioihin. Yhteentörmäykset syntyvät juuri siitä, että joku kokee asiakseen neuvoa, kuinka tulee elää ja toimia. Ei ole muita totuuksia, kuin oma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luen näitä juttuja hämmästyneenä. Miksi te siedätte vuodesta toiseen jonkun törkyturpaisen ihmisen seuraa? Yleensä nämä ihmiset ovat törkeitä tasan niin kauan, kuin heidän annetaan olla, koska ovat tottuneet saamaan aina viimeisen sanan ja tahtonsa läpi. Jos se sietävä osapuoli saa mittansa täyteen ja antaa tulla täyslaidallisen takaisin, niin useimmat perääntyvät. Ne, jotka eivät tajua, voi poistaa elämästään huoletta, vaikka olisivat lähisukua.
Olen parinkin ihmisen kanssa joutunut tuohon turvautumaan, ja sen jälkeen rajat olivat selvät.
Ensimmäinen syy on vanhemmissani. Ovat opettaneet, ettei saa sanoa vastaan, ettei tule riitaa. Kiitos vaan äiti ja isä. Miksi ette suoraan nimenneet mua kynnysmatoksi?
Ja sitten mies, joka on omassa kodissaan oli koulutti tottelemaan äitinsä jokaista hönkäystä. Omasta ajattelusta rankaistiin, äidin toiveiden uhmaamisesta rankaistiin moninkertaisesti. Ei hänestäkään ollut aluksi pistämään rajattomalle, narsistisen omahyväisyyttä hehkuvalle äidilleen rajoja.
Aikamme kipuiltiin, mutta sitten anopin mukavuudenhalun vuoksi meidän lapsemme hyvinvointi joutui vaaraan. Se katkaisi mulla jotain päästä. Unohdin kaikki vanhempieni opetukset, ja pidin puoleni. Tai oikeastaan lapseni, mutta uhmasin avoimesti ja kovaäänisestikin anoppiani. Anopista paljastui marttyyri, joka selkeästi ei siedä yhtään vastaan sanomista. Väänteli naamaansa jotta saisi edes yhden kyyneleen vuodatettua. Väitti, että ihan hyvällä hän sitä ja tätä, ja ihan syytön hän on kaikkeen. Väitti näin, vaikka oli konkreettisia todisteitakin.
Vuosien saatossa mieskin on mun tuella oppinut sanomaan ei, eikä enää lähde laukkaamaan peräsuoli pitkällä äitinsä yskähdyksestä apuun. Hyvin vähän ollaan nykyään tekemisissä, ihan totaalinen välirikko olisi vielä parempi. Mä olin kolme pitkää vuotta totaalinen kynnysmatto, mies n. 40. Mutta tästä on vain tie ylöspäin. Vieläkin anoppi kehuskelee tuttavilleen kuinka kovasti hoitaa meidän lapsia. Ei ole hoitanut sekuntiakaan useampaan vuoteen.
Lainasin apelta iskuporaa, kysyi kannattaisiko ostaa oma? Kerroin ettei, kun poraamista on noin kerran kymmenessä vuodessa. Kuulemma mielellään lainasi, kun toimettomana se hänelläkin on. Oli sitten käynyt ostamassa minulle oman, ettei tarvi pyydellä lainaksi. No kahdeksaan vuoteen ei ole kumpaakaan poraa käytetty..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Appiukko on laiskanpulskea nillittäjä, joka ei tee yhtään mitään kotitöitä, vaan istua röhnöttää nahkasohvassa ja ohjeistaa muita. Verhojen on oltava tietyssä asennossa, takkapuut asetellaan tietyllä tavalla, auto puunataan joka viikko läpikotaisin eikä liian läheltä saa kulkea, onko se sormenjäljet kun on nyt tuossa sohvapöydän kulmassa, voi hyvänen aika!!!
Todella rentouttavaa vierailla lasten kanssa. Kerran annoin nälkäiselle lapselle auton takapenkillä sämpylän ja mehun, ja appiukko sai melkein sydänhalvauksen. Muruja!!!
Vierailija kirjoitti:
Perit isäsi sisarukset vaikka isäsi oli elossa? Joo-o...
Tarinahna ei kerro testamenteista mitään tai muistakaan kuvioista. Mutta pääasiahan se olikin, että sait taas Sloggisi kostumaan ajatuksesta "trolli"-huudahduksesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä anoppi kysyy. Miniä on sydämistynyt koska "puutun lastenkasvatukseen liikaa". Tulevat meille, eivät saa pidettyä lapsille kuria. Kouluikäisillä kun ääni nousee niin kyllä se ottaa jo korviin. Pöydässä nirsoillaan, tuolilla pyöritään ja miniä pyytää rauhoittumaan -mitään ei tapahdu ja minä joudun pontevasti sanomaan, että olkaahan hissukseen nyt, minua uskovat ja se kai ottaa koville. Eikä pelkkää lihaa ja pottua syödä, vaan vihanneksia kyytipojaksi, sitäkään eivät vanhemmat tarpeeksi painokkaasti opastaisi. Olen huolissani näiden syömisistä,käyvät harvoin ja mitä meno on kotona, luoja tietää, olen siitä lapsillekin kahden kesken yrittänyt jutella että ainakin vitamiinit pillerinä on otettava.
Ulos jos lähdetään kävelylle niin eivät pue lämpimästi, minä sanon että hatut päähän ette voi ilman lähteä, ja hansikkaat. Miniä loukkaantuu taa,s minä puutun liikaa. Jos miniä sanoo että hanskat käteen, eivät sitä tee, vaan minun pitää se sanoa uudestaan että laittakaas nyt lapset lämpimät hanskat. Antavat komentoja, mitä ei lapset aio noudattaa ja minun pitää tilanne sitten viedä loppuun, ja ollaan niin myrtsiä. Mitä minun pitäisi tässä tehdä??
Mitäkö pitäisi tehdä? Anna olla. Jos lapset eivät halua pukeutua lämpimästi, anna palella. Kyllä ne aikuisina todennäköisesti ymmärtävät vaatteiden ja lämpimän olon välisen yhteyden. Jos he eivät sinun luonasi syö kunnolla, niin sitten ei ole nälkä. Tuskin ne lapset aliravittuja ovat.
Ei sinun tarvitse/pidä olla mikään tilanteiden loppuun viejä. Anna niiden vanhempien hoitaa oma roolinsa itse, ja ole mummo, jonka luona on mukava käydä. Älä ohjeista ja nalkuta, saati utele perheen asioista.
Jos itse olisin noiden lasten äiti, kokisin, että puutut todellakin liikaa asioihin. Yhteentörmäykset syntyvät juuri siitä, että joku kokee asiakseen neuvoa, kuinka tulee elää ja toimia. Ei ole muita totuuksia, kuin oma.
Kyllä se äiti kuitenkin taitaa tietää paremmin kuin mummu, miten paljon vaatetta lapsi kulloinkin tarvitsee. Silloin, jos lapsi silmin nähden palelee tai on kesäisessä prinsessahörhelössä lumisateessa, niin silloin voi olla syytä puuttua asiaan. Se, että lapsi puolisonsa tekee asioita eri tavalla kuin itse aikoinaan, ei ole syy "huolestua". Mä sain omalta anopiltani muun muassa useamman saarnan, kun käytän vääränlaista pesuainetta pyykille, lapselle syötetty vääriä ruokia ja miksi matotkin on ostettu kaupasta, kun anoppi erinomaisuudessaan olisi voinut kutoa meille matot, tai oltais saatu valikoida jotain anopin jemmasta. Siis kylmästä varastosta, jossa on ollut mattoja jne säilössä vuosikymmeniä. Jostain syystä "ei kelepaa" miniälle. Ja näistä tavaralahjoituksista kieltäytymisistä syyn niskoilleen saan aina minä. Jopa silloin, kun en ole edes paikalla 😁
Vierailija kirjoitti:
Appiukko on laiskanpulskea nillittäjä, joka ei tee yhtään mitään kotitöitä, vaan istua röhnöttää nahkasohvassa ja ohjeistaa muita. Verhojen on oltava tietyssä asennossa, takkapuut asetellaan tietyllä tavalla, auto puunataan joka viikko läpikotaisin eikä liian läheltä saa kulkea, onko se sormenjäljet kun on nyt tuossa sohvapöydän kulmassa, voi hyvänen aika!!!
Todella rentouttavaa vierailla lasten kanssa. Kerran annoin nälkäiselle lapselle auton takapenkillä sämpylän ja mehun, ja appiukko sai melkein sydänhalvauksen. Muruja!!!
Ei se vastakohtakaan ole hyvä. Meillä anoppi ei ole nöpönuuka siisteyden kanssa, ja talo on kauheassa kuosissa. Jalat tarttuu lattiaan, ja kaikki pinnat on kuorrutettu paksulla pölykerroksella ja koiran karvoilla. Välillä jopa keittiön pöytä. Koira kerjää pöydästä, saattaa viedä lapsen kädestä mitä ikinä syömistä siinä kädessä onkaan. Kerran olimme siellä, ja lapselle tuli pissahätä. Vessa oli niin törkeässä siivossa, että lapsi vain itki, että hän ei voi täällä pissata. Oli onneksi hyvä tekosyy lähteä... eipä sillä, käydään pikavisiitti max kahdesti vuodessa, vaikka melkein naapurissa asuu. Kehtaa kuitenkin meillä käydessään kauhistella, jos tiskit on tiskaamatta tai roskapussi oven vieressä odottamassa reissua roskapöntölle. Välit eivät ole kovin lämpimät muutenkaan. Sitä kuitenkin jaksaa narusta, kun ei päästetä lapsia sinne yökylään. Miksiköhän? Suurin syy on se, ettei anopilla ole hyvää sanaa sanottavana kenestäkään muusta kuin itsestään. Ja ties mitä tauteja sieltä sikolätistä saisi lapset riesakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tulin mieheni pieneen, sisäänlämpiävään sukuun, oli
vastaanotto jäätävä. Olen akateeminen nainen ja käyn töissä.
Ihan tavallinen muija, joka ollut siippansa kanssa yhdessä nyt
26 vuotta. Kaksi ihanaa lasta, mutta suku suhtautuu edelleen
minuun kuin myrkkyyn...ei ole ollut mitään riitoja koskaan
mistään asioista...kaikki alkoi heti, kun tapasin heidät ensimmäistä kertaa.
En keksi enää muuta kuin kateuden syyksi.
leoobt kirjoitti:
Kun tulin mieheni pieneen, sisäänlämpiävään sukuun, oli
vastaanotto jäätävä. Olen akateeminen nainen ja käyn töissä.
Ihan tavallinen muija, joka ollut siippansa kanssa yhdessä nyt
26 vuotta. Kaksi ihanaa lasta, mutta suku suhtautuu edelleen
minuun kuin myrkkyyn...ei ole ollut mitään riitoja koskaan
mistään asioista...kaikki alkoi heti, kun tapasin heidät ensimmäistä kertaa.
En keksi enää muuta kuin kateuden syyksi.
Mulla kanssa väärä koulutus. Eihän nainen voi olla teknisellä alalla! Hoitajaksi olisi kouluttauduttava, kuten anoppi aikoinaan. Se on naiselle sopiva ammatti.
Meillä taitaa anopin ylimielisen ja mitätöivän käytöksen juurisyy siinä, että mun tapaamisen jälkeen mieheni on enenevissä määrissä irtautunut äidistään. Ei ole enää tavoitettavissa ympäri vuorokauden, kuten ennen. Mieheni on myös oppinut sanomaan äidilleen ei. Raukka parka menettänyt kuulumisen palvelijan, tilalla perheensä ykköseksi nostava mies, joka ei ole joka hetki äitinsä käytettävissä. Se, jos mikä harmittaa...
Onhan tässä vuosien saatossa tapahtunut yhtä jos toista
Appi kutsuu itse itsensä kylään ja vaatii passausta ja tiettyjä ruokia sekä arvostelee niitä. Tuo tuliaisia lapsille, jotka vie takaisin. Siis kaivaa esiin, mutta laittaa takas kassiin eikä annakaan niitä lapsille!
Appi kaivoi mun verotiedot esille ja kahvipöydässä kertoi kaikille paljonko mä tienaan, on kaivellut meidän vessan kaappeja ollessaan kahvilla, on eksynyt vessaan mennessään makkariin kaivelemaan henkilökohtaisia tavaroita, lähettelee kännissä törkyviestejä, joissa haukkuu minua, arvostelee minun ulkonäköä ja sanoo kuinka mulle voi sanoa mitä vaan ja nauraa päälle, hänen luona ei saa ikinä käydä, ei suostu tulemaan meille koskaan juhlapyhinä (muut lapset tärkeämpiä, menee sinne mieluummin), käydessään tulee kännissä baarin kautta ja ruikuttaa koko ajan viinaa ja harmistuu, kun ei meillä ole! Tätä hänen on vaikea ymmärtää. Ei mene jakeluun, ettei meidän kotona ryypätä lasten nähden! Ristiäisissä nolotti, kun hän oli humalassa.
Toisen lapsen synnyttyä hän mietti kukahan mahtaa olla isi, kun ei näytä isältään. Tää oli jo niiin järkyttävää!!
Hääkuvassa näytän kuulemma lihavalta. Painoin siihen aikaan saman verran kuin nytkin. Mulla ei siis ole ikinä ollut ylipainoa. Tämä on jotain psykologista peliä tms.
En ole enää missään tekemisisssä tämän ihmisen kanssa!! Mitta tuli täyteen!! Liian pitkään katselin tota touhua ja annoin kohdella itseäni huonosti. Mut on kasvatettu (ikävä kyllä) niin, että itseä vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa. Saa luvan ansaita sen kunniotuksen tästä lähtien.
Tämä on täysin ohis, mutta kerron silti.
Seurustelin entisen poikaystävän kanssa seitsemän vuotta. Kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja erillemme ja huomasimme ettemme ole toisillemme oikeita. Mutta! Hirveä ikävä tuli hänen vanhempia, etenkin ex-"anoppia". Aivan ihana ihminen. Melkein suurempi suru oli lopulta "luopua" appivanhemmista kuin poikaystävästä.
Nykyisen mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä jo kymmenisen vuotta. Hänen vanhempansa ovat ihan mukavia ja tulemme toimeen keskenämme, mutta välit ovat sellaiset enemmän asialliset ja kun tavataan niin jutellaan sellaista kevyempää small talkia.
Mukavat appivanhemmat siis, mutta mitään suurempaa yhteyttä meillä ei ole. Emme esimerkiksi koskaan soittele anopin kanssa, se ei ehkä kummastakaan vaan tunnu luontevalta.
Kuulkaas siskot, jos anoppi yrittää hyppiä silmille, nii vedotkaa siihen, että teillä on sellaista hyödykettä ja etua mieheenne nähden, jota äidillä ei ikinä voi olla poikaansa nähden, pillu ja seksi. Jos mies asettuu äitinsä puolelle, nii pihdatkaa. Kyllä sauva aina jonku lapasmiehen voittaa!
Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.
Meillä anoppi oli lasten ollessa pieniä sitä mieltä, että lapset ovat ihan liian vähissä vaatteissa. Aina. Kevätauringon paistaessa kauniisti ja lämpömittarin näyttäessä +15, anoppi oli käynyt kaivamassa kaapista kesäteloille laitetun talvihaalarin lapselle. Siellä istui ämmä tyytyväisenä naama punaisena huutavan ja selvästi tuskissaan oleva vauva sylissään, kun tulin kotiin lääkäristä. Mä tietysti nappasin vauvan ja kysyin anopilta, että mikä idea on on pukea lapsi talvikamppeisiin tällä kelillä samalla riisuen vauvalta haalarit. Toinen siinä edelleen maireasti hymyillen totesi, että on niin kurjaa palella. On toki, mutta pitääkö silti lapselle väkisin hankkia lämpöhalvaus? Ei ole moinen mahdollista. Kuriositeettina: anoppi elättänyt itsensä sairaanhoitajana, faktana väitti, ettei alle 1-vuotias voi saada lämpöhalvausta.