Onko muita, joilla normaali elämä tuntuu todella tylsältä ja ajanhaaskaukselta?

Ei oo yhtään tylsää. Mielestäni mielenkiintoista ja kivaa katsoa kun lapsilla on hauskaa lintsillä. Perheen kanssa on kiva harrastaa ja oleilla arkena ja seurata lasten touhuja. Välillä on hankalempia vaiheita mutta kyllä ne ohi menee ja se kuuluu kasvuun.

Sähän kuulostat ihan mun mieheltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli tuonne n. 50 korville kun jaksat tylsistyä, elämä alkaa käydä mielenkiintoiseksi. Sitä ennen voit lisätä haasteita esim. hankkimalla pahoja talousongelmia, monta työpaikkaa tai vaikka kuusi lasta, tai vaikka kaikki nuo. Jo loppuu tylsyys.

Luettelit tuossa juuri ne asiat, jotka minun mielestäni ovat nimenomaan sitä tylsää.

-AP

Juuri sanoit, ettet ole edes kokeillut noita. Itselläni on kaksi lasta ja ikää kohta 50, ja nyt tosiaan olen huomannut, että ennen tylsänä pitämäni yksinkertaisetkin asiat alkavat käydä hankaliksi kun näkö on mennyt, rahat ei enää riitä mihinkään ja muutenkin huomaa, ettei pysy enää aina edes ajankohtaisohjelmien tahdissa mukana. Arki, joka nuorena tuntui tappavan tylsältä, on nykyään ihan haastavaa.

Nuorempana itkin joskus tylsyyttäni vaikka olen suorittanut useita loppututkintoja, tehnyt monta eri työtä ja harrastanut kulttuuriakin monipuolisesti. Elämä sinänsä vaan ei aina ole kauhean stimuloivaa, kun sitä säihkettä ja säpinää ei useimmissa parisuhteissa kestä kuin muutaman vuoden, lapset vaativat paljon työtä, vaikka toisaalta myös varmistavat, että tylsää ei ole. Itselläni on pari poikaa, jotka nyt jo isoja teinejä, mutta siihen asti kun nuorempi täytti 10, ei todellakaan ollut tylsää päivää. Ikinä ei tiennyt mikä hätä milloinkin oli käsillä, mutta toisaalta ilot ja järkytykset seurasivat toisiaan joskus jopa kaoottiseen tahtiin. Eli sanoisin, että sinkkuna yksin töitä nyhrätessä on satavarmasti tylsempää kuin lapsiperhearkea, työtä ja opiskelua jonglööratessa.

Ennen lapsia olin todella tylsistynyt ja masentunut siihen tylsyyteen.

Normaali elämä on tylsää sellaisten ihmiten kanssa joista ei aidosti välitä. Normaalissa elämässä itsessään ei ole mitään rakenteellista vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Normaalin elämän kuuluu olla tylsää siksi että sitten kun on jotain äksöniä niin se tuntuu äksöniltä. Ihan sama kuin että jos söisis joka päivä samaa ruokaa niin vaikka se olisi miten hienoa ja erikoista, niin siihenkin kyllästyy, mutta jos syöt tavallista ruokaa aina ja kerran kuussa sitä hienoa ja erikoista niin se on aina elämys.

Ja muutenkin, sellaiset ihmiset joille sattuu ja tapahtuu kaikkea äksöniä, mutta negatiivisia, esim. syöpää, onnettomuuksia, kuolemia, työpaikan menetyksiä, muita taloudellisia ongelmia, hometalo jne. Niin heille se normaali tylsä arki on luksusta, heille ne on hyviä päiviä kun kaikki on hengissä ja kakarat riehuu ympäriinsä terveinä, kukaan ei ole kuolemassa, ja jos laskutkin on maksettu sillä hetkellä niin se on autuasta.

Jos omaan elämääsi haluat äksöniä, niin senkun etsit sitä. Mitä se sulle sitten onkaan, mene vaikka vapaaehtoistyöhön auttamaan niitä joille on sitä negatiivista äksöniä tapahtunut enemmän kuin takapuoli kestää. Ehkä sitten osaat arvostaa omaa elämääsi ilman sellaisia äksöneitä. Positiivista tekemistä on aina paljon helpompi keksiä kuin sitä että millä niistä negatiivisista äksöneistä pääsee eroon ja selviää yleensä hengissä.

Mikä tabu se on ettei tavallinen elämä maistu kaikille tai ettei ne vastoinkäymiset kasvatakaan vaan ajaa syvään masennukseen? Tai se ettei kaikilla vanhemmilla herää vaistot välittämään jälkikasvustaan ja se on vain pakkopullaa?

Ei tuo auta mitään, että tietää syövänsä 29 päivää kuukaudesta samaa moskaa ja kerran jotain herkkuruokaa. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä ja ei se nyt niin kasvattanut, että pääsisin yli siitä ap:n tarkoittamasta perustylsyydestä.

Jos se olisi niin helppoa ei olisi addiktioitakaan. Kyllä meitä riittää joita ärsyttää tylsä tavallinen meno jokaikisenä päivänä, toistuen samalla kaavalla. Sitä kutsutaan seikkailunhaluksi.

No ei tämä sairastuminen ja pitkäikaistyöttömyys eli joidenkin mielestä "äksöni"ole mitään elämää, todellakaan. Toki kun henki meinaa lähteä välillä, jaksaa hetken arvostaa omassa sängyssä nukkumista, hyvää ruokaa jne., mutta kyllä pian kaipaisi jo muutakin äksöniä kuin niitä jokapäiväisiä arkirutiineita, mutta jos esim .sairaus on vienyt mahdollisuudet tienata ikinä enää yli 500€/kk, niin aika vaikeaa on kyllä elää sitä omannaäköistä elämää, jossa tapahtuisi edes joskus jotakin yllätyksellistä, vaihtelevaa, KIVAA äksöniä! Jotain mitä odottaa ja antaisi toivoa eikä sama päivä 30 000 kertaa ja jos joku ylläri elämässä tuleekin, se on aina just jotain pahaa tai tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalin elämän kuuluu olla tylsää siksi että sitten kun on jotain äksöniä niin se tuntuu äksöniltä. Ihan sama kuin että jos söisis joka päivä samaa ruokaa niin vaikka se olisi miten hienoa ja erikoista, niin siihenkin kyllästyy, mutta jos syöt tavallista ruokaa aina ja kerran kuussa sitä hienoa ja erikoista niin se on aina elämys.

Ja muutenkin, sellaiset ihmiset joille sattuu ja tapahtuu kaikkea äksöniä, mutta negatiivisia, esim. syöpää, onnettomuuksia, kuolemia, työpaikan menetyksiä, muita taloudellisia ongelmia, hometalo jne. Niin heille se normaali tylsä arki on luksusta, heille ne on hyviä päiviä kun kaikki on hengissä ja kakarat riehuu ympäriinsä terveinä, kukaan ei ole kuolemassa, ja jos laskutkin on maksettu sillä hetkellä niin se on autuasta.

Jos omaan elämääsi haluat äksöniä, niin senkun etsit sitä. Mitä se sulle sitten onkaan, mene vaikka vapaaehtoistyöhön auttamaan niitä joille on sitä negatiivista äksöniä tapahtunut enemmän kuin takapuoli kestää. Ehkä sitten osaat arvostaa omaa elämääsi ilman sellaisia äksöneitä. Positiivista tekemistä on aina paljon helpompi keksiä kuin sitä että millä niistä negatiivisista äksöneistä pääsee eroon ja selviää yleensä hengissä.

Mikä tabu se on ettei tavallinen elämä maistu kaikille tai ettei ne vastoinkäymiset kasvatakaan vaan ajaa syvään masennukseen? Tai se ettei kaikilla vanhemmilla herää vaistot välittämään jälkikasvustaan ja se on vain pakkopullaa?

Ei tuo auta mitään, että tietää syövänsä 29 päivää kuukaudesta samaa moskaa ja kerran jotain herkkuruokaa. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä ja ei se nyt niin kasvattanut, että pääsisin yli siitä ap:n tarkoittamasta perustylsyydestä.

Jos se olisi niin helppoa ei olisi addiktioitakaan. Kyllä meitä riittää joita ärsyttää tylsä tavallinen meno jokaikisenä päivänä, toistuen samalla kaavalla. Sitä kutsutaan seikkailunhaluksi.

Sama jatkaa. Itse asuin ulkomailla monta kuukautta eri maissa. Vaikka kokemukset kasvattivat niin eivät ne olleet pelkästään hyviä. Ymmärsin syvästi miten turvattomassa maailmassa elämme jossa ihmistä yritetään monessa paikassa huijata esim. eri työpaikoissa. En suosittele esim. muuttamaan toiseen maahan jos ei täysin tiedä mitä tekee.

Minulla on tiettyjä harrastuksia joiden kautta tunnen todella eläväni, mutta nämäkään hetket eivät ole jokapäiväisiä. Into tehdä asioita tulee sykäyksittäin.

Pari ylivilkasta lasta todellakin ratkaisee elämän tylsyysongelman jopa vuosikausiksi. Siinä todella tuntee elävänsä kun päivät menee pää kolmantena jalkana sohlatessa ja joka ilta nukahtaa sillä sekunnilla kun pää koskettaa tyynyä, joskus se aimmin. Sitten heräilet monta kertaa yössä, joka kerta ihmetellen, että mikä maa mikä valuuta. Lapset keksii koko ajan kriisiä ja kepposia, töitäkin pitäis tehdä, ja lapsia kasvattaa. Jos joku onnistuu tylsistymään näillä spekseillä, suosittelen.terapiaa, koska mikäänhän ei ole oikeasti sen jännittävämpää kuin päivittäinen hengissäselviäminen.

Up

Mulla ei ole koskaan tylsää ja arki on mielenkiintoista todellakin, olen onnellinen, mutta se vaatiikin laatua nuppiin että voi elää porvarillisesti  säädyllisesti ja onnelisena.

Teiltä on kadonneet arvot ja olette antaneet muitten määritellä mikä tekee onnelliseksi, mikä on kivaa ja mikä näyttää kauniilta, eli annoitte vallan muille > seuraa tyhjyys ja oma psyyke ei kehity. Ottakaa elämänne takaisin.

Porvarillinen sääsyllisyys vaatii eniten ihmiseltä ja näyttää erittäin tylsältä elämältä mutta on kaukana siitä. Mielihalujen ja tekojen metsästys ei siihen kuulu vaan sitoudutaan korkeampiin arvoihin. Ei anneta muitten määritellä itseään vaan pidetään omasta arvosta ja merkityksestä kiinni. Elämästä tulee typerää ja tylsää jos elää valheessa että kaikki on mahdollista ja rajatonta. Rajat tuovat haasteet joissa kasvetaan henkisesti. Myös oma kuri ja taito olla hillitty. Se on vaativaa. Vaativinta.

Vierailija kirjoitti:

Just joo, että tylsyyden vastakohta kitisijöiden mielestä on vastoinkäymiset :D Niin katkeroituneita ettei osaa edes kuvitella oikeasti hyvää elämää vaan on vain pakko tyytyä siihen harmaaseen arkeen kun toinen vaihtoehto on muka vain syöpä ja rahaongelmat?

Käytännössä se kuitenkin on niin. Joko on tylsää tai elämä on yhtä tuskaa. Mistään hyvästä itselläni ei ainakaan ole kokemusta.. Paitsi tietysti se puuduttava arki on se hieno juttu ja rahaahan ei ikinä ole. Pitää olla ilmaiset ilot kuten vaikka aurinko tai kevyt tuuli mistä nauttia.

Kaikenlaisia kokemuksia täällä onkin.

Ymmärrän kyllä aloittajaa, jokaisella on omat tarpeensa ja halunsa. Ehkä hänenkin pitäisi laajentaa ymmärtystään toiseen suuntaan? Ei tarvitse elää samanlaista elämää kuin muut, mutta ei sitä tarvitse arvostellakaan.

Itse elän tuollaista "tylsää" elämää. Haluaisin elää vielä tylsempääkin.

Lähisuvussa yllättäen menehtyneitä, syöpää, isoja leikkauksia ja vakavia sairauksia. Reilu kymmenen vuoden ajan tasaiseen tahtiin jotain dramaattista tapahtunut. Joten kyllä kaipaan vain tasaista perhe arkea. Talorempassa tulee jatkuvasti jotain käänteitä ja miehellä leikkaus edessä.

En kaipaa muuta jännitystä, sitä syntyy ihan itsestäänkin. Vielä kun sosiaaliset tilanteetkin jännittävät jonkin verran, niin jokainen ulkoilukerta tuntuu seikkailulta. Joskus kaupassakäyntikin oli tarpeeksi jännittävää, kun pelkäsi mitä noloa takeltelee myyjälle tai tuleeko ääntä ollenkaan.

Olemme kaikki erilaisia. Sen huomaa tästäkin ketjusta.

Olen aina kokenut levottomuutta, merkityksettömyyttä ja nuorempana perhe-elämä oli painajaiseni. Oli vaikea asettua. Aina piti suunnitella matkoja, juhlia, muuttoa, ohjelmaa, kehittää parisuhdekriisi, vaihtaa alaa, remontoida... Jotain oli oltava tekeillä. En kestänyt pitkää aikaa perusarkea ahdistumatta.

Nyt olen nelikymppinen ja perheellinen. Edelleen koen ajoittain levottomuutta ja turhautumista, mutta sisäinen tyytyväisyys on huomattavasti lisääntynyt verrattuna nuoruuteen ja olen pystynyt onnellisesti vakiintumaan.

Itsetuntemus on parantunut ja perhe toimii ankkurina arkeen, luo merkitystä ja motivoi jaksamaan. Enää en haikaile uusia juttuja samaan tapaan, matkoihinkin kyllästyy.

Mutta säännöllisin väliajoin teen edelleen muutoksia elämään, tai inspiraation iskiessä pakkaan vaikka perheen autoon ja teemme erilaisia juttuja varmaan normiperhettä enemmän.

Nyt vasta on alkanut tylsistyttämään kun lapset ovat jo niin isoja, ettei elämä enää pyörikään lasten harrastusten ja tekemisten ympärillä. Siihen asti meni ihan mukavasti.

Jokainen tekee omasta elämästä oman näköisensä. Jos ei ole tyytyväinen asumaan Suomessa ja haluaa ulkomaille niin sitten tekee asian eteen jotain. Kyllä se on jokaisesta itsestään kiinni, mutta vaikka ulkomailla maisemat vaihtuvat. Niin kyllä se normaali arki on ulkomailla myös. Toki jos haluaa muuttaa ja tuntuu että elämän ilo kohenee niin miksi ei.

Vaikeaa itse yhtään samastua tuohon ajatusmaailmaan, mutta mieheni on tuollainen. Vaipuu ihan apatiaan ja alkaa kiertää päässään jotain mustaa rinkiä, kun arki on tavallista arkea.

Mulla oli toi. Sitten laitoin elämän kokonaan ranttaliksi ja toteutin unelmia, kärsin työttömyydestä ja jouduin monella tapaa selviytymään arjessa. Nyt nautin kun on tätä ihan normaalia ja tavallista , ihanaa elämää!

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee omasta elämästä oman näköisensä. Jos ei ole tyytyväinen asumaan Suomessa ja haluaa ulkomaille niin sitten tekee asian eteen jotain. Kyllä se on jokaisesta itsestään kiinni, mutta vaikka ulkomailla maisemat vaihtuvat. Niin kyllä se normaali arki on ulkomailla myös. Toki jos haluaa muuttaa ja tuntuu että elämän ilo kohenee niin miksi ei.

Arki tulee vastaan myös siellä ulkomailla. Ehkä ennemmin muokkaa elämästään sellaista että voi matkustaa vaikka muutaman kerran vuodessa. Silloin se uutuudenviehätys säilyy ja hyvä fiilis.