Onko muita, joilla normaali elämä tuntuu todella tylsältä ja ajanhaaskaukselta?

Faith kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan tylsää. Arki on ihanaa. On ihanaa kun ei tapahdu mitään arjesta poikkeavaa.

Tämä ehkä johtuu siitä, että monet suuret, arjesta poikkeavat tapahtumat ovat olleet minulla ei-toivottuja, esim. sairastuminen. Ne ovat tuoneet mukanaan niitä mullistuksia, haasteita ja jännitystä (= epävarmuutta tulevasta). 

Olen silti jollain tavalla seikkailija. Seikkailen henkisesti: tutustun erilaisiin ideoihin, ilmiöihin, pelottaviinkin juttuihin. Sitä varten ei tarvitse lähteä edes pois kotoa.

Mutta onko sinulla perhettä?

Ei minua ainakaan yllätä, että perheettömällä ihmisellä ei ole tylsää kun saa tehdä kaikessa rauhassa asioita, joista pitää. Just silloin kun haluaa.

Just joo, että tylsyyden vastakohta kitisijöiden mielestä on vastoinkäymiset :D Niin katkeroituneita ettei osaa edes kuvitella oikeasti hyvää elämää vaan on vain pakko tyytyä siihen harmaaseen arkeen kun toinen vaihtoehto on muka vain syöpä ja rahaongelmat?

Vierailija kirjoitti:

Just joo, että tylsyyden vastakohta kitisijöiden mielestä on vastoinkäymiset :D Niin katkeroituneita ettei osaa edes kuvitella oikeasti hyvää elämää vaan on vain pakko tyytyä siihen harmaaseen arkeen kun toinen vaihtoehto on muka vain syöpä ja rahaongelmat?

No mutta etkö tiedä, että on syntiä nauttia elämästä, joten tokihan siitä jokin kamala rangaistus seuraa jos yrittää!

Selvennykseksi, että en elä sellaista elämää nykyään kuin kuvailin aloituksessa, mutta olen sitäkin kokenut ja sitä juuri ihmettelinkin, että kuinka tylsää ja puuduttavaa se oli. Joo, menoa oli esim. kolmen lapsen kanssa kyllä, mutta se oli silti tylsää. Eli en tarkoittanut, että sitä olisi vaan tylsistytty kotisohvalla tai ollut tekemisenpuute. Ei. Kun se meno ja tekeminen, se "äksöni" on tylsää, niin se on tylsää vaikka kuinka juostaisi pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eräs tuttavapariskunta lapsineen aina kehuskelee miten "menevää" heidän elämänsä on, ja puhuvat siitä minullekin esim kyläillessään että "tulee sullekin vähän äksöniä tänne". Ja mä yritän pidätellä etten sanoisi päin naamaa mitä ajattelen, eli että just joo taas, tää on kuulkaas mulle päivän tylsin hetki eikä mitään äksöniä.

Olen tavallaan siirtymävaiheessa "normaalista" elämästä oikeasti omannäköiseeni elämään. Vielä kuviossa on vakityö, mutta saa nähdä kauanko. Palkka ok ja viihdyn kyllä, mutta vähän kahleissa sitä kuitenkin on sen kanssa. Se tuo kuitenkin taloudellisen mahdollisuuden elää ja mennä ja olla vapaasti ja suht huolettomasti työn ulkopuolella, mutta haaveissa on kuitenkin itseni elättäminen jollain omalla yrittämisellä, jossa olisin itseni pomo ja saisin tehdä työstäkin omanlaiseni. Plussaa olisi jos yrittämisellä säilyisi vähintäänkin nykyisen elintasoni (en tarvitse miljoonia), mutta olisi vapaus ja mahdollisuus matkustella ja nähdä maailmaa enemmän. Seikkailla. Mennä. ELÄÄ.

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta!

Minulla on elämässä noita vastoinkäymisiäkin ollut ja on parhaillaankin, mutta en siltikään kaipaa TYLSÄÄ elämää vaan nimenomaan vielä enemmän jotain ihanaa, merkityksellistä, hauskaa ja jännittävää. En saisi mitään irti jostain perhe-elämästä, enkä saa oikein tästä työläisen elämästäkään. Jättäydyn todennäköisesti vapaaksi taiteilijaksi ja yritän sillä tulla toimeen. Jos en tule, niin sitten täytyy taas välillä joku työpätkä ottaa vastaan taloussyistä. Painajaiseni on tylsä, paikalleen jämähtänyt elämä, jossa vaan vierestä seuraisin jotain lasten kasvua ja makselisin lainoja...

Kyllä minä katson ilolla lasteni kasvua, paljon mieluummin kuin katson heitä sairaalassa tai järjestän hautajaisia. Ja mielelläni maksan lainoja enkä ulostottoa.

Vierailija kirjoitti:

Just joo, että tylsyyden vastakohta kitisijöiden mielestä on vastoinkäymiset :D Niin katkeroituneita ettei osaa edes kuvitella oikeasti hyvää elämää vaan on vain pakko tyytyä siihen harmaaseen arkeen kun toinen vaihtoehto on muka vain syöpä ja rahaongelmat?

Kuka on sanonut että siihen "harmaaseen" arkeen ei kuulu mitään iloja ja jännitystä? Siihen hyvään elämään kuuluu myös se tavallinen arki, se kun voi nauttia puutarhan kauniista kukista ja ihanasta säästä, kahvikupposen tai vaikka jätskin kanssa, eikä tarvitse murehtia mitään, se että nauraa rätkättää puolison ja lasten kanssa jollekin hauskalle jutulle ja sitten taas joskus tehdään jotain isompaa, matkustellaan jne. Se että on syöpää ja rahaongelmia korostaa niitä tavallisen arjen pieniä iloja ja myös niitä suuria iloja. Elämä on kirjavaa, ei harmaata. Jos oma elämä tuntuu harmaalta, mutta ei ole mitään suuria ongelmia ja vastoinkäymisiä, niin se on sitten vaan omaa syytä että tuntee elämänsä harmaaksi.

No, tietysti elämässä pitää olla jotain syvällisempää sisältöä syömisen, nukkumisen ja muun arkisen puuhan lisäksi. Mitä se sitten kenellekin on, se on asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta!

Minulla on elämässä noita vastoinkäymisiäkin ollut ja on parhaillaankin, mutta en siltikään kaipaa TYLSÄÄ elämää vaan nimenomaan vielä enemmän jotain ihanaa, merkityksellistä, hauskaa ja jännittävää. En saisi mitään irti jostain perhe-elämästä, enkä saa oikein tästä työläisen elämästäkään. Jättäydyn todennäköisesti vapaaksi taiteilijaksi ja yritän sillä tulla toimeen. Jos en tule, niin sitten täytyy taas välillä joku työpätkä ottaa vastaan taloussyistä. Painajaiseni on tylsä, paikalleen jämähtänyt elämä, jossa vaan vierestä seuraisin jotain lasten kasvua ja makselisin lainoja...

Kyllä minä katson ilolla lasteni kasvua, paljon mieluummin kuin katson heitä sairaalassa tai järjestän hautajaisia. Ja mielelläni maksan lainoja enkä ulostottoa.

Aika uskomatonta, kuinka monien mielestä tässä käsitelty tylsän elämän vastakohta on kuolemat ja raha-ongelmat. Puhutaan aivan täysin eri asioista! Vastoinkäymisiä ja rahahuolia olen minäkin elämäni kokenut ihan riittävästi ja läheisten arkkujakin on hautaan laskettu. En silti halua tyyntyä turvalliseen tylsään elämään sillä mentaliteetilla että "kun ei nyt vaan sattuis mitään". Päinvastoin, haluan ELÄÄ.

-AP

Vierailija kirjoitti:

Selvennykseksi, että en elä sellaista elämää nykyään kuin kuvailin aloituksessa, mutta olen sitäkin kokenut ja sitä juuri ihmettelinkin, että kuinka tylsää ja puuduttavaa se oli. Joo, menoa oli esim. kolmen lapsen kanssa kyllä, mutta se oli silti tylsää. Eli en tarkoittanut, että sitä olisi vaan tylsistytty kotisohvalla tai ollut tekemisenpuute. Ei. Kun se meno ja tekeminen, se "äksöni" on tylsää, niin se on tylsää vaikka kuinka juostaisi pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eräs tuttavapariskunta lapsineen aina kehuskelee miten "menevää" heidän elämänsä on, ja puhuvat siitä minullekin esim kyläillessään että "tulee sullekin vähän äksöniä tänne". Ja mä yritän pidätellä etten sanoisi päin naamaa mitä ajattelen, eli että just joo taas, tää on kuulkaas mulle päivän tylsin hetki eikä mitään äksöniä.

Olen tavallaan siirtymävaiheessa "normaalista" elämästä oikeasti omannäköiseeni elämään. Vielä kuviossa on vakityö, mutta saa nähdä kauanko. Palkka ok ja viihdyn kyllä, mutta vähän kahleissa sitä kuitenkin on sen kanssa. Se tuo kuitenkin taloudellisen mahdollisuuden elää ja mennä ja olla vapaasti ja suht huolettomasti työn ulkopuolella, mutta haaveissa on kuitenkin itseni elättäminen jollain omalla yrittämisellä, jossa olisin itseni pomo ja saisin tehdä työstäkin omanlaiseni. Plussaa olisi jos yrittämisellä säilyisi vähintäänkin nykyisen elintasoni (en tarvitse miljoonia), mutta olisi vapaus ja mahdollisuus matkustella ja nähdä maailmaa enemmän. Seikkailla. Mennä. ELÄÄ.

Suurin osa yrityksistä ei pysy pystyssä viittä vuotta, ja suurin osa jotka pysyykin pystyssä tuottavat erittäin vähän rahaa yrittäjälle. Joten jos sulla on mahdollisuus perustaa yritys jonka tiedät menestyvän, olet suorastaan kultamunia muniva hanhi. Tuntuu että olet elänyt hyvinkin etuoikeutettua elämää, etkä tiedä oikeista vaikeuksista mitään.

Tuo on jotenkin outoa että kun puhut lasten kanssa tapahtuvasta äksönistä että se on tylsää, mutta toisaalta et nauti sitten siitä rauhastakaan, pitäisi olla jotain äksöniä mutta erilaista, ei-tylsää äksöniä. Lasten kanssa yleensä se äksöni on lasten ehdoilla, ja sitten ne omat äksönit suoritetaan ilman lapsia, ei siinä sen kummempaa. Lasten kanssa voi olla kivaa jossain yhteisessä jutussa tai se on kivaa kun katsoo kuinka lapset nauttii, tai sitten se äksöni on negatiivista, joutuu sairaalaan tai jotain, elämä on vaihtelevaa, välillä on kivaa ja välillä kauheaa, ja kaikki sillä välillä on ihan ok.

Minä esimerkiksi en tykkää mennä pää kolmantena jalkana, joten en mene. Minä en kuskaa jatkuvasti lapsia mihinkään enkä juokse itsekään jatkuvasti jossain. Minä tykkään siitä että saa olla rauhassa kotona, samoin mieheni. Ja sitten on kiva kun joskus käydään perheen kanssa jossain reissussa tai vaikka ravintolassa, se tuo kivaa vaihtelua elämään ja on jotain mitä odottaa, erikoisen kivaa tekemistä.

Minulle olisi kauhistus jos olisi pakko matkustaa johonkin kuumaan maahan jossa voi saada vatsataudin tai ties minkä taudin, ja siellä vilisee kämmenen kokoisia hämähäkkejä joita pitäisi varoa, mitään ei voisi syödä koska hygienia näyttäisi olevan kauhea, vain jotain pullotettua juomaa kaupasta ja jatkuva stressi mitä kauheaa tapahtuu seuraavaksi... Ymmärrän että joillekin se on sitä ihanaa elämistä ja äksöniä, eivätkä pistä juurikaan pahakseen jos joku tautikin välillä iskee, mutta mulle se olisi niin kauheaa että en osaa edes kuvitella että miten siitä selviäisi.

Todellakin: vain tylsillä ihmisillä on tylsää. Kyllä se pitää paikkansa, kun ap:n tekstiä lukee.

Jotkut ihmiset on luotu viihdytettäviksi. Heitä pitää naurattaa, kuljettaa paikoissa, tanssituttaa, kävelyttää, kusettaa, panna, ruokkia, keksiä tekemistä, ''äksönia' koko ajan. Muuten he tylsistyvät. Itse he eivät luo, keksi.

He tuntevat myös elävänsä vain draamassa: auto kulkee vain, jos sen nopeusmittari näyttää kahtasataa ja mieluiten takaa-ajettuina, ihminen on elossa vain, jos se huutaa ja mekastaa ja ryntäilee paikasta toiseen mieluiden jonkun järkyttävän kiharaisen ihmissuhdedraaman johdosta, mielipide on mielipide vain kun se on huudettu ääneen, puu kaatuu metsässä rytisten vain kun joku on kuulemassa, mikään ei ole mitään, jos se ei ole maailmaamullistavaa, kohua aiheuttavaa, suunnatonta tunnemyrskyä herättävää ja ennen kaikkea - jos se ei muissa ihmisissä herätä kauteutta/himoa/hämmästystä/ihailua. Noin 'hieman' kärjistetysti sanottuna. 

Näin vanhana sitä miettii omaa elämäänsä ja sitä mitä siitä muistaa: sekaisin äksöniä ja niitä ihan tavallisia hetkiä  - yhdistävänä tekijänä lienee vain se, että niissä hetkissä oli itse läsnä. Eli ja koki siis voimakkaasti, läsnäolevasti, eikä vain koko ajan miettien hajamielisesti muita asioita, kaivaten ja haikaillen johonkin toiseen paikkaan, asiaan, tekemiseen, tai niin kuin nykyaikana tehdään  - näpläten iPadia tai muuta, jolla voi sen keskittymisen ja elämisen aina siirtää sivummalle, tuonnemmaksi johonkin merkityksellisempään aikaan, paikkaan, merkityksellisempien ihmisten seruaan jne.  Se 'mielenkiintoinen' tapahtuu näillä ihmisillä kummallisesti aina muille. Miksiköhän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta!

Minulla on elämässä noita vastoinkäymisiäkin ollut ja on parhaillaankin, mutta en siltikään kaipaa TYLSÄÄ elämää vaan nimenomaan vielä enemmän jotain ihanaa, merkityksellistä, hauskaa ja jännittävää. En saisi mitään irti jostain perhe-elämästä, enkä saa oikein tästä työläisen elämästäkään. Jättäydyn todennäköisesti vapaaksi taiteilijaksi ja yritän sillä tulla toimeen. Jos en tule, niin sitten täytyy taas välillä joku työpätkä ottaa vastaan taloussyistä. Painajaiseni on tylsä, paikalleen jämähtänyt elämä, jossa vaan vierestä seuraisin jotain lasten kasvua ja makselisin lainoja...

Kyllä minä katson ilolla lasteni kasvua, paljon mieluummin kuin katson heitä sairaalassa tai järjestän hautajaisia. Ja mielelläni maksan lainoja enkä ulostottoa.

Aika uskomatonta, kuinka monien mielestä tässä käsitelty tylsän elämän vastakohta on kuolemat ja raha-ongelmat. Puhutaan aivan täysin eri asioista! Vastoinkäymisiä ja rahahuolia olen minäkin elämäni kokenut ihan riittävästi ja läheisten arkkujakin on hautaan laskettu. En silti halua tyyntyä turvalliseen tylsään elämään sillä mentaliteetilla että "kun ei nyt vaan sattuis mitään". Päinvastoin, haluan ELÄÄ.

-AP

Mitä se eläminen sitten on? Sitä riskien ottamista että jotain taas sattuu? Miksi et osaa olla kiitollinen siitä että kaikki on hyvin ja saat tehdä mitä haluat? Etkö voi vaan nauttia siitä että nyt kukaan ei ole kuollut tai sairas? Miksi haluat elämää joka tuo stressiä ja luultavasti jossain kohtaa myös vaikeuksia? Minä en ainakaan halua, minä haluan elää rauhassa, nautiskellen.

Jos minulta kysyttäisiin että mikä olisi täydellinen elämä, niin se, että minä ja lähipiirini olisimme terveitä, meillä ei olisi velkoja, kukaan ei tekisi meille mitään pahaa, saisimme tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä. Saisi olla työssä josta tykkää. Voisi matkustaa kotimaassa tai ulkomailla halutessaan. Olisi puoliso ja lapset joita rakastaa ja jotka rakastaa takaisin minua. Täydellistä olisi jos ei olisi talvea, sen pimeyttä ja kylmyyttä ollenkaan. Ei tähän kaikkeen tarvisi edes miljoonia rahaa, tuon saavuttaisi jo sillä että olisi suht hyvä työpaikka, ja suurimmalla osalla suomalaisia näin onkin.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin: vain tylsillä ihmisillä on tylsää. Kyllä se pitää paikkansa, kun ap:n tekstiä lukee.

Jotkut ihmiset on luotu viihdytettäviksi. Heitä pitää naurattaa, kuljettaa paikoissa, tanssituttaa, kävelyttää, kusettaa, panna, ruokkia, keksiä tekemistä, ''äksönia' koko ajan. Muuten he tylsistyvät. Itse he eivät luo, keksi.

He tuntevat myös elävänsä vain draamassa: auto kulkee vain, jos sen nopeusmittari näyttää kahtasataa ja mieluiten takaa-ajettuina, ihminen on elossa vain, jos se huutaa ja mekastaa ja ryntäilee paikasta toiseen mieluiden jonkun järkyttävän kiharaisen ihmissuhdedraaman johdosta, mielipide on mielipide vain kun se on huudettu ääneen, puu kaatuu metsässä rytisten vain kun joku on kuulemassa, mikään ei ole mitään, jos se ei ole maailmaamullistavaa, kohua aiheuttavaa, suunnatonta tunnemyrskyä herättävää ja ennen kaikkea - jos se ei muissa ihmisissä herätä kauteutta/himoa/hämmästystä/ihailua. Noin 'hieman' kärjistetysti sanottuna. 

Näin vanhana sitä miettii omaa elämäänsä ja sitä mitä siitä muistaa: sekaisin äksöniä ja niitä ihan tavallisia hetkiä  - yhdistävänä tekijänä lienee vain se, että niissä hetkissä oli itse läsnä. Eli ja koki siis voimakkaasti, läsnäolevasti, eikä vain koko ajan miettien hajamielisesti muita asioita, kaivaten ja haikaillen johonkin toiseen paikkaan, asiaan, tekemiseen, tai niin kuin nykyaikana tehdään  - näpläten iPadia tai muuta, jolla voi sen keskittymisen ja elämisen aina siirtää sivummalle, tuonnemmaksi johonkin merkityksellisempään aikaan, paikkaan, merkityksellisempien ihmisten seruaan jne.  Se 'mielenkiintoinen' tapahtuu näillä ihmisillä kummallisesti aina muille. Miksiköhän?

Todellakin on hämmästyttävää kuinka eri asioista nyt puhutaan. Tämä aihe menee ilmeisesti monilta todella ohi. Tai sitten tunteisiin, joka on harmillista, tarkoitus kun ei ole ollut loukata perhe-elämästä nauttivia ihmisiä. Ja tuo vain tylsillä ihmisillä on tylsää -väite on samaa tasoa, kuin sanoisi että vain sairaat ihmiset saavat sairauksia. -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennykseksi, että en elä sellaista elämää nykyään kuin kuvailin aloituksessa, mutta olen sitäkin kokenut ja sitä juuri ihmettelinkin, että kuinka tylsää ja puuduttavaa se oli. Joo, menoa oli esim. kolmen lapsen kanssa kyllä, mutta se oli silti tylsää. Eli en tarkoittanut, että sitä olisi vaan tylsistytty kotisohvalla tai ollut tekemisenpuute. Ei. Kun se meno ja tekeminen, se "äksöni" on tylsää, niin se on tylsää vaikka kuinka juostaisi pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eräs tuttavapariskunta lapsineen aina kehuskelee miten "menevää" heidän elämänsä on, ja puhuvat siitä minullekin esim kyläillessään että "tulee sullekin vähän äksöniä tänne". Ja mä yritän pidätellä etten sanoisi päin naamaa mitä ajattelen, eli että just joo taas, tää on kuulkaas mulle päivän tylsin hetki eikä mitään äksöniä.

Olen tavallaan siirtymävaiheessa "normaalista" elämästä oikeasti omannäköiseeni elämään. Vielä kuviossa on vakityö, mutta saa nähdä kauanko. Palkka ok ja viihdyn kyllä, mutta vähän kahleissa sitä kuitenkin on sen kanssa. Se tuo kuitenkin taloudellisen mahdollisuuden elää ja mennä ja olla vapaasti ja suht huolettomasti työn ulkopuolella, mutta haaveissa on kuitenkin itseni elättäminen jollain omalla yrittämisellä, jossa olisin itseni pomo ja saisin tehdä työstäkin omanlaiseni. Plussaa olisi jos yrittämisellä säilyisi vähintäänkin nykyisen elintasoni (en tarvitse miljoonia), mutta olisi vapaus ja mahdollisuus matkustella ja nähdä maailmaa enemmän. Seikkailla. Mennä. ELÄÄ.

Suurin osa yrityksistä ei pysy pystyssä viittä vuotta, ja suurin osa jotka pysyykin pystyssä tuottavat erittäin vähän rahaa yrittäjälle. Joten jos sulla on mahdollisuus perustaa yritys jonka tiedät menestyvän, olet suorastaan kultamunia muniva hanhi. Tuntuu että olet elänyt hyvinkin etuoikeutettua elämää, etkä tiedä oikeista vaikeuksista mitään.

Tuo on jotenkin outoa että kun puhut lasten kanssa tapahtuvasta äksönistä että se on tylsää, mutta toisaalta et nauti sitten siitä rauhastakaan, pitäisi olla jotain äksöniä mutta erilaista, ei-tylsää äksöniä. Lasten kanssa yleensä se äksöni on lasten ehdoilla, ja sitten ne omat äksönit suoritetaan ilman lapsia, ei siinä sen kummempaa. Lasten kanssa voi olla kivaa jossain yhteisessä jutussa tai se on kivaa kun katsoo kuinka lapset nauttii, tai sitten se äksöni on negatiivista, joutuu sairaalaan tai jotain, elämä on vaihtelevaa, välillä on kivaa ja välillä kauheaa, ja kaikki sillä välillä on ihan ok.

Minä esimerkiksi en tykkää mennä pää kolmantena jalkana, joten en mene. Minä en kuskaa jatkuvasti lapsia mihinkään enkä juokse itsekään jatkuvasti jossain. Minä tykkään siitä että saa olla rauhassa kotona, samoin mieheni. Ja sitten on kiva kun joskus käydään perheen kanssa jossain reissussa tai vaikka ravintolassa, se tuo kivaa vaihtelua elämään ja on jotain mitä odottaa, erikoisen kivaa tekemistä.

Minulle olisi kauhistus jos olisi pakko matkustaa johonkin kuumaan maahan jossa voi saada vatsataudin tai ties minkä taudin, ja siellä vilisee kämmenen kokoisia hämähäkkejä joita pitäisi varoa, mitään ei voisi syödä koska hygienia näyttäisi olevan kauhea, vain jotain pullotettua juomaa kaupasta ja jatkuva stressi mitä kauheaa tapahtuu seuraavaksi... Ymmärrän että joillekin se on sitä ihanaa elämistä ja äksöniä, eivätkä pistä juurikaan pahakseen jos joku tautikin välillä iskee, mutta mulle se olisi niin kauheaa että en osaa edes kuvitella että miten siitä selviäisi.

Ootteko te mammat ihan oikeasti noin yksinkertaisia?

Äksöniä on joko yllättävä sairastuminen tai ulkomailla tai joka paikassa juokseminen?

Minulle äksöni on esim. yksin kotona mukaansatempaavan kirjan lukeminen tai ajelulla käyminen musiikkia kuunnellen. Ilman lapsia. Ilman keskeytyksiä.

Koko elämäni olen kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta sekä olen kokenut mm. ystävän itsemurhan eli kyllä tässä on vastoinkäymisiä ollut. Se ei tarkoita sitä, että nyt on perustettava perhe ja alettava elää harmaata perhe-elämää ja nauttia jokaisesta puuduttavan tylsästä hetkestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennykseksi, että en elä sellaista elämää nykyään kuin kuvailin aloituksessa, mutta olen sitäkin kokenut ja sitä juuri ihmettelinkin, että kuinka tylsää ja puuduttavaa se oli. Joo, menoa oli esim. kolmen lapsen kanssa kyllä, mutta se oli silti tylsää. Eli en tarkoittanut, että sitä olisi vaan tylsistytty kotisohvalla tai ollut tekemisenpuute. Ei. Kun se meno ja tekeminen, se "äksöni" on tylsää, niin se on tylsää vaikka kuinka juostaisi pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eräs tuttavapariskunta lapsineen aina kehuskelee miten "menevää" heidän elämänsä on, ja puhuvat siitä minullekin esim kyläillessään että "tulee sullekin vähän äksöniä tänne". Ja mä yritän pidätellä etten sanoisi päin naamaa mitä ajattelen, eli että just joo taas, tää on kuulkaas mulle päivän tylsin hetki eikä mitään äksöniä.

Olen tavallaan siirtymävaiheessa "normaalista" elämästä oikeasti omannäköiseeni elämään. Vielä kuviossa on vakityö, mutta saa nähdä kauanko. Palkka ok ja viihdyn kyllä, mutta vähän kahleissa sitä kuitenkin on sen kanssa. Se tuo kuitenkin taloudellisen mahdollisuuden elää ja mennä ja olla vapaasti ja suht huolettomasti työn ulkopuolella, mutta haaveissa on kuitenkin itseni elättäminen jollain omalla yrittämisellä, jossa olisin itseni pomo ja saisin tehdä työstäkin omanlaiseni. Plussaa olisi jos yrittämisellä säilyisi vähintäänkin nykyisen elintasoni (en tarvitse miljoonia), mutta olisi vapaus ja mahdollisuus matkustella ja nähdä maailmaa enemmän. Seikkailla. Mennä. ELÄÄ.

Suurin osa yrityksistä ei pysy pystyssä viittä vuotta, ja suurin osa jotka pysyykin pystyssä tuottavat erittäin vähän rahaa yrittäjälle. Joten jos sulla on mahdollisuus perustaa yritys jonka tiedät menestyvän, olet suorastaan kultamunia muniva hanhi. Tuntuu että olet elänyt hyvinkin etuoikeutettua elämää, etkä tiedä oikeista vaikeuksista mitään.

Tuo on jotenkin outoa että kun puhut lasten kanssa tapahtuvasta äksönistä että se on tylsää, mutta toisaalta et nauti sitten siitä rauhastakaan, pitäisi olla jotain äksöniä mutta erilaista, ei-tylsää äksöniä. Lasten kanssa yleensä se äksöni on lasten ehdoilla, ja sitten ne omat äksönit suoritetaan ilman lapsia, ei siinä sen kummempaa. Lasten kanssa voi olla kivaa jossain yhteisessä jutussa tai se on kivaa kun katsoo kuinka lapset nauttii, tai sitten se äksöni on negatiivista, joutuu sairaalaan tai jotain, elämä on vaihtelevaa, välillä on kivaa ja välillä kauheaa, ja kaikki sillä välillä on ihan ok.

Minä esimerkiksi en tykkää mennä pää kolmantena jalkana, joten en mene. Minä en kuskaa jatkuvasti lapsia mihinkään enkä juokse itsekään jatkuvasti jossain. Minä tykkään siitä että saa olla rauhassa kotona, samoin mieheni. Ja sitten on kiva kun joskus käydään perheen kanssa jossain reissussa tai vaikka ravintolassa, se tuo kivaa vaihtelua elämään ja on jotain mitä odottaa, erikoisen kivaa tekemistä.

Minulle olisi kauhistus jos olisi pakko matkustaa johonkin kuumaan maahan jossa voi saada vatsataudin tai ties minkä taudin, ja siellä vilisee kämmenen kokoisia hämähäkkejä joita pitäisi varoa, mitään ei voisi syödä koska hygienia näyttäisi olevan kauhea, vain jotain pullotettua juomaa kaupasta ja jatkuva stressi mitä kauheaa tapahtuu seuraavaksi... Ymmärrän että joillekin se on sitä ihanaa elämistä ja äksöniä, eivätkä pistä juurikaan pahakseen jos joku tautikin välillä iskee, mutta mulle se olisi niin kauheaa että en osaa edes kuvitella että miten siitä selviäisi.

Ootteko te mammat ihan oikeasti noin yksinkertaisia?

Äksöniä on joko yllättävä sairastuminen tai ulkomailla tai joka paikassa juokseminen?

Minulle äksöni on esim. yksin kotona mukaansatempaavan kirjan lukeminen tai ajelulla käyminen musiikkia kuunnellen. Ilman lapsia. Ilman keskeytyksiä.

Koko elämäni olen kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta sekä olen kokenut mm. ystävän itsemurhan eli kyllä tässä on vastoinkäymisiä ollut. Se ei tarkoita sitä, että nyt on perustettava perhe ja alettava elää harmaata perhe-elämää ja nauttia jokaisesta puuduttavan tylsästä hetkestä.

Eiku hei nyt mä tajusin! "Ei kannata perustaa yritystä, koska se menee kumminkin nurin". Siis te olette ihmisiä, jotka elää vain niin kuin muut olettaa ja riskejä ei kannata ottaa, vaikka siihen liittyisi unelman saavuttaminen. Parempi siis hypätä oravanpyörään ja olla pirun tylsiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennykseksi, että en elä sellaista elämää nykyään kuin kuvailin aloituksessa, mutta olen sitäkin kokenut ja sitä juuri ihmettelinkin, että kuinka tylsää ja puuduttavaa se oli. Joo, menoa oli esim. kolmen lapsen kanssa kyllä, mutta se oli silti tylsää. Eli en tarkoittanut, että sitä olisi vaan tylsistytty kotisohvalla tai ollut tekemisenpuute. Ei. Kun se meno ja tekeminen, se "äksöni" on tylsää, niin se on tylsää vaikka kuinka juostaisi pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eräs tuttavapariskunta lapsineen aina kehuskelee miten "menevää" heidän elämänsä on, ja puhuvat siitä minullekin esim kyläillessään että "tulee sullekin vähän äksöniä tänne". Ja mä yritän pidätellä etten sanoisi päin naamaa mitä ajattelen, eli että just joo taas, tää on kuulkaas mulle päivän tylsin hetki eikä mitään äksöniä.

Olen tavallaan siirtymävaiheessa "normaalista" elämästä oikeasti omannäköiseeni elämään. Vielä kuviossa on vakityö, mutta saa nähdä kauanko. Palkka ok ja viihdyn kyllä, mutta vähän kahleissa sitä kuitenkin on sen kanssa. Se tuo kuitenkin taloudellisen mahdollisuuden elää ja mennä ja olla vapaasti ja suht huolettomasti työn ulkopuolella, mutta haaveissa on kuitenkin itseni elättäminen jollain omalla yrittämisellä, jossa olisin itseni pomo ja saisin tehdä työstäkin omanlaiseni. Plussaa olisi jos yrittämisellä säilyisi vähintäänkin nykyisen elintasoni (en tarvitse miljoonia), mutta olisi vapaus ja mahdollisuus matkustella ja nähdä maailmaa enemmän. Seikkailla. Mennä. ELÄÄ.

Suurin osa yrityksistä ei pysy pystyssä viittä vuotta, ja suurin osa jotka pysyykin pystyssä tuottavat erittäin vähän rahaa yrittäjälle. Joten jos sulla on mahdollisuus perustaa yritys jonka tiedät menestyvän, olet suorastaan kultamunia muniva hanhi. Tuntuu että olet elänyt hyvinkin etuoikeutettua elämää, etkä tiedä oikeista vaikeuksista mitään.

Tuo on jotenkin outoa että kun puhut lasten kanssa tapahtuvasta äksönistä että se on tylsää, mutta toisaalta et nauti sitten siitä rauhastakaan, pitäisi olla jotain äksöniä mutta erilaista, ei-tylsää äksöniä. Lasten kanssa yleensä se äksöni on lasten ehdoilla, ja sitten ne omat äksönit suoritetaan ilman lapsia, ei siinä sen kummempaa. Lasten kanssa voi olla kivaa jossain yhteisessä jutussa tai se on kivaa kun katsoo kuinka lapset nauttii, tai sitten se äksöni on negatiivista, joutuu sairaalaan tai jotain, elämä on vaihtelevaa, välillä on kivaa ja välillä kauheaa, ja kaikki sillä välillä on ihan ok.

Minä esimerkiksi en tykkää mennä pää kolmantena jalkana, joten en mene. Minä en kuskaa jatkuvasti lapsia mihinkään enkä juokse itsekään jatkuvasti jossain. Minä tykkään siitä että saa olla rauhassa kotona, samoin mieheni. Ja sitten on kiva kun joskus käydään perheen kanssa jossain reissussa tai vaikka ravintolassa, se tuo kivaa vaihtelua elämään ja on jotain mitä odottaa, erikoisen kivaa tekemistä.

Minulle olisi kauhistus jos olisi pakko matkustaa johonkin kuumaan maahan jossa voi saada vatsataudin tai ties minkä taudin, ja siellä vilisee kämmenen kokoisia hämähäkkejä joita pitäisi varoa, mitään ei voisi syödä koska hygienia näyttäisi olevan kauhea, vain jotain pullotettua juomaa kaupasta ja jatkuva stressi mitä kauheaa tapahtuu seuraavaksi... Ymmärrän että joillekin se on sitä ihanaa elämistä ja äksöniä, eivätkä pistä juurikaan pahakseen jos joku tautikin välillä iskee, mutta mulle se olisi niin kauheaa että en osaa edes kuvitella että miten siitä selviäisi.

Nro. 34 oli tarkoitus laittaa kommentti tähän viestiin viitaten.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan tylsää. Arki on ihanaa. On ihanaa kun ei tapahdu mitään arjesta poikkeavaa.

Tämä ehkä johtuu siitä, että monet suuret, arjesta poikkeavat tapahtumat ovat olleet minulla ei-toivottuja, esim. sairastuminen. Ne ovat tuoneet mukanaan niitä mullistuksia, haasteita ja jännitystä (= epävarmuutta tulevasta). 

Olen silti jollain tavalla seikkailija. Seikkailen henkisesti: tutustun erilaisiin ideoihin, ilmiöihin, pelottaviinkin juttuihin. Sitä varten ei tarvitse lähteä edes pois kotoa.

Mutta onko sinulla perhettä?

Ei minua ainakaan yllätä, että perheettömällä ihmisellä ei ole tylsää kun saa tehdä kaikessa rauhassa asioita, joista pitää. Just silloin kun haluaa.

Olen perheellinen eikä minullakaan ole koskaan tylsää. Tylsyys on useimmiten asennevamma. Toki jos vain oma napa ja omat halut kiinnostaa, ei kannata perhettä perustaakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Olen miettinyt pääni puhki ja yrittänyt ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat perustaa perheen. Siis vapaaehtoisesti lähteä siihen oravanpyörään; kiukkuiset lapset aamulla vuoteesta ylös, pissatukset ja aamupalat. Yrittää juoda omaa kahvia ja samalla ojentaa lasta, joka heittelee puuroa seinille tai lattialle kun ei huvita syödä. Viikonlopuksi sitten lapsille luvattuun kohteeseen tylsistymään ja seisoskelemaan. Kummatkin vanhemmat kyllästyneet toisen naamaan, jota katseltu vuosia. Miltä tuntuu aikataulutettu avioseksi? Ei varmasti miltään ja tuskin kummallakaan mitään suurempia intohimoja enää toista kohtaan jäljellä, sillä kuka jaksaa edes harrastaa saman ihmisen kanssa vuosi toisensa jälkeen seksiä? Kauppareissuilla sitten mietitään, että mitäs täällä nyt olikaan tarjouksessa. Jaa niin, noi broilerinsisäfileet tosiaan.. Vois tehdä kiusauksen niistä.

Olen onnellinen kun saan asua yksin, lukea kirjoja ilman keskeytyksiä, kuunnella musiikkia, tehdä musiikkia.

En todellakaan halveksi perheellisiä ihmisiä. Itse olisin kuitenkin hirressä jos jotenkin joutuisin sellaiseen mukaan.

N29

Asiat voi nähdä ja kokea todella eri tavalla. Ihminen voi tylsistyä ihan missä tilanteessa tahansa, tai kokea elämän merkityksellisenä ja rikkaana, se riippuu paljolti omasta asenteesta ja siitä, miten osaa arvostaa oman elämänsä hyviä asioita. Meillä on kolme lasta ja nimenomaan koen perhe-elämän olevan merkityksellistä ja kaikkea muuta kuin tylsää, päinvastoin, elämäni on tapahtumarikasta ja mielekästä. Ja yksi suuri syy siihen on perheeni. Minulle taas yksin nyhjöttäminen jatkuvasti kirjoja lukien ja musiikkia kuunnellen olisi tylsyyden huippu, vaikka mielelläni kirjoja luenkin. Arvostan niitä lukuhetkiä toden teolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta!

Minulla on elämässä noita vastoinkäymisiäkin ollut ja on parhaillaankin, mutta en siltikään kaipaa TYLSÄÄ elämää vaan nimenomaan vielä enemmän jotain ihanaa, merkityksellistä, hauskaa ja jännittävää. En saisi mitään irti jostain perhe-elämästä, enkä saa oikein tästä työläisen elämästäkään. Jättäydyn todennäköisesti vapaaksi taiteilijaksi ja yritän sillä tulla toimeen. Jos en tule, niin sitten täytyy taas välillä joku työpätkä ottaa vastaan taloussyistä. Painajaiseni on tylsä, paikalleen jämähtänyt elämä, jossa vaan vierestä seuraisin jotain lasten kasvua ja makselisin lainoja...

Kyllä minä katson ilolla lasteni kasvua, paljon mieluummin kuin katson heitä sairaalassa tai järjestän hautajaisia. Ja mielelläni maksan lainoja enkä ulostottoa.

Aika uskomatonta, kuinka monien mielestä tässä käsitelty tylsän elämän vastakohta on kuolemat ja raha-ongelmat. Puhutaan aivan täysin eri asioista! Vastoinkäymisiä ja rahahuolia olen minäkin elämäni kokenut ihan riittävästi ja läheisten arkkujakin on hautaan laskettu. En silti halua tyyntyä turvalliseen tylsään elämään sillä mentaliteetilla että "kun ei nyt vaan sattuis mitään". Päinvastoin, haluan ELÄÄ.

-AP

Veikkaan, että suurin osa sinun tylsänä pitämistäsi ihmisitä ei ole asenteella "kun ei nyt vaan sattuis mitään". Mutta eivät myöskään elä uhkarohkeaa hullutteluelämää, joka ilmeisesti on sinulle sitä ELÄMISTÄ.

Vierailija kirjoitti:

Just joo, että tylsyyden vastakohta kitisijöiden mielestä on vastoinkäymiset :D Niin katkeroituneita ettei osaa edes kuvitella oikeasti hyvää elämää vaan on vain pakko tyytyä siihen harmaaseen arkeen kun toinen vaihtoehto on muka vain syöpä ja rahaongelmat?

Minusta vastoinkäymisten ja vaikeuksien kohtaaminen lisää tyytyväisyyttä siihen ihan normaaliin arkeen! Eli arkea osaa arvostaa kun asiat ovat kerrankin hyvin, on terve, ei ole rahahuolia.

Ap:n pitäisi ensin miettiä, mikä tai mitkä jutut olisivat niitä, jotka tekisivät elämästä merkityksellistä ja positiivisella tavalla tapahtumarikasta, ja sitten koittaa lisätä sellaisia hetkiä elämäänsä. Ei auta täällä valittaa miten oma elämä on tylsää, vaan kannattaa itse miettiä mitkä asiat omassa elämässä hiertää ja koittaa tehdä pieniä muutoksia lisätäkseen tyytyväisyyttä.