Visa Electron aikuisella? Pärjääkö vain sillä?
Kommentit (33)
Nyt ollaan Suomessa eikä Ameriikoissa. Visa Electronilla pärjää kyllä.
Älykkäämpien, järkevämpien, aikuisten kortti.
Eipä ole koskaan tullut tilannetta etteikö pärjäisi.
Mulla on herrarotukortti ilman luottoa, pärjää oikein hyvin.
Itseasiassa kortin käyttö sen verran kun joutuu on aika noloa. Kortit on huonojen ihmisten juttuja. Kunnon ihminen käyttää käteistä. Kortti onkin oikeastaan pelkästään kätteisnostoja varten ja jotain ulkomaantilauksia.
Voisi varmaan jättää sen kortin kotiin ihan kuin puhelimenkin.
Miksi oletus on että otetaan luottoa ja paljon velkaa. SE on noloa.
Minulla on Electron, jos tarvitsen jotain, säästän. Pidän myös aina vähän ylimääräistä säästössä.
Hyvin on pärjännyt 45v vuotta. Velaton elämä mikä sen ihanampaa.
Paljonko matkustat eu:n ulkopuolella?
Jos matkustaa paljon Euroopan ulkopuolella, niin silloin tarvitsee luottokorttia. Itse en juurikaan harrasta matkustelua, joten hyvin olen pärjännyt 37 vuoden ikään asti.
Miksi ei pärjäisi? Kun tilillä on rahaa, on Visa Electron varsin riittävä.
Muistan teinivuosiltani, että käteistä tuli pitää vähän varmuuden vuoksi mukana, koska electron ei kelvannut joka paikassa. Tähänkään ongelmaan en ole ainakaan kymmeneen vuoteen törmännyt, edes ulkomailla.
Minä ainakin pärjään. Näin anonyymisti voin paljastaa, että olen TODELLA huono rahankäyttäjä, joten electronilla menen, että en yli varojeni eläisi.
Pärjännyt jo sen 30 vuotta, eihän se vaadi kuin sen että tilillä katetta. On tietysti pakotettuna otettu luottokorttikin, mutta sille ei tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin pärjään. Näin anonyymisti voin paljastaa, että olen TODELLA huono rahankäyttäjä, joten electronilla menen, että en yli varojeni eläisi.
Ja siis, haluan pitää myöskin luottotietoni kunnossa, siksikin myös elektron, että tulee mietittyä omaa rahankäyttöä tarkemmin.
Kiitos vastauksista! Pärjää siis hyvin.
Mitäs noloa siinä on?
En juuri käytä luottopuolta kortissani.
No, joku voi ehkä ajatella, että debit- kortin haltija on maksuhäiriöinen?
Taas vaihteeksi Visa Electron -ketju.
Vierailija kirjoitti:
Pärjännyt jo sen 30 vuotta, eihän se vaadi kuin sen että tilillä katetta. On tietysti pakotettuna otettu luottokorttikin, mutta sille ei tarvetta.
Pakotettuna otin itsekin Visan luottokortin.
Ei saanut pelkkää debitiä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on herrarotukortti ilman luottoa, pärjää oikein hyvin.
Itseasiassa kortin käyttö sen verran kun joutuu on aika noloa. Kortit on huonojen ihmisten juttuja. Kunnon ihminen käyttää käteistä. Kortti onkin oikeastaan pelkästään kätteisnostoja varten ja jotain ulkomaantilauksia.Voisi varmaan jättää sen kortin kotiin ihan kuin puhelimenkin.
Tämä ! Mutta ulkomaan tilaukset maksetaan tietenkin rahalla ..
Zinc
Sen takia sitä röissä käydään, että pätäkkää sitten on ..
Hyvin pärjää. Ostin Visa E:llä lukuisia lentoja, varasin ja maksoin hotellimajoituksia, nostin rahaa vaikka kuinka monessa maassa - vain auton vuokraaminen ei onnistunut ja jotkut lentoyhtiöt eivät hyväksyneet.
Nykyisin käytän Visa E:n lisäksi Norwegianin luottokorttia, koska sillä saa lentopisteitä. Aika näyttää, voiko niitä käyttää mihinkään, mutta koska joka tapauksessa maksan koko käytetyn luoton aina eräpäivänä niin sillä ei ole merkitystä, koska silloin ei myöskään ole korkoa.
Oon pärjännyt vuosikaudet.