Mies kysyy: voiko raskaus tosiaan olla NÄIN vaikea??!

En lukenut saamiasi raskauksia mutta kyllä raskaudet voivat olla vaikeita. Pahoinvointi voi monella kestää helvatan paljon pidempään kun sen alun ja erilaisia komplikaatioita tms. voi tulla myös. Sairauslomaa ei myöskään oman kokemukseni mukaan tyrkytetä tuosta vain vaan sitä pitäisi mennä itkien lääkäriltä vaatimaan jollei ole ihan ilmeinen keskenmenouhka tms. olemassa. Joten miten silloin vain astua hommistaan sivuun. Mä olen ainakin välillä ilmaissut töissä etten enää pysty ottamaan lisää töitä raskausaikana mutta ylityöllistetyssä tilanteessamme niitä on kuitenkin lykätty. Ja se olisi jo sulaa hulluutta jos menisi irtisanoutumaan itse raskausaikana, en siis oikein ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että tehtävistä pitäisi väistyä.

Mä olen toista kertaa raskaana, nyt raskauden puolivälissä. Kummassakin raskaudessa olen ollut ihan kauhean väsynyt mikä on varmaan ollut osin normaalia raskauteen liittyvää väsymystä osun johtunut siitä, että kilpirauhaseni on kummassakin raskaudessa oikutellut aika ikävästi (ennen raskauksia ei kilpirauhasessa ollut mitään vikaa). Olen myös ollut melko pahoinvoiva ja oksennellut pidempään kuin keskimäärin oppaat kertovat pahoinvoinnin jatkuvan.

Ensimmäisessä raskaudessa työkykyni mielestäni laski myös mutta toisessa on kyllä ollut vielä rankempaa koska ekaa lasta odottaessani oli pitkään vaihe, että lähinnä nukuin sen ajan kun en ollut töissä ja toisessa raskaudessa taas en ole näin voinut sattuneista syistä tehdä kun esikoisestakin pitää huolehtia. Olen kuitenkin kummassakin raskaudessa tehnyt paljon töitä, jopa ylitöitä. Olen myös ollut töissä vaikka olen ollut esimerkiksi flunssassa, sairauspäiviä minulla ei ole enempää kuin muillakaan porukastamme vaikka muutaman päivän olen ollut kotona myös lapsen sairauden takia (näissä vuoroteltu miehen kanssa). Pahoinvoinnin takia olen joskus nukkunut hetken työpaikalla mutta pääsääntöisesti olen vain painanut töitä tietokoneella, neuvotteluissa yms. omasta olosta välittämättä.

Olen tosi väsynyt omaan raskaaseen työhöni ja riittämättömiin resursseihin ja hyvin epävarma siitä jaksanko enää niihin hommin palata kun hoitovapaalta pitäisi mennä takaisin työelämään. Oma tiimini koostuu lähes pelkästään naisista mutta pienten lasten äitejä ei kyllä joukossa juuri ole ja ymmärrän kyllä hyvin miksei. Viimeksi voin loppuraskaudesta hyvin mutta nyt olo on jo aika tukkoinen ihan vaan raskauden puolivälissäkin ja mitään turhia riskejä en halua ottaa oman ja vauvan voinnin osalta niin kesä- ja äitiyslomalle jään hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää, lain sallimissa rajoissa tietenkin ja lisäksi olen pyrkinyt huomiomaan myös työtilannetta, esimerkiksi sijaistilannetta ym eli ihan niin aikaisin en jää kuin mahdollista olisi mutta lomaan yhdistettynä kuitenkin yli 50 pv ennen minusta työpaikalla päästään eroon vaikken kyllä usko olevani kovin tehotonkaan.

Olen ketjun 60 ja ihmettelen vielä sitä miksei palaverissa saisi syödä. Tämän kai pitäisi lisätä raskaanaolevan hyvinvointia ja näin työtehoakin. Itse söin alkuraskaudessa lähes aina oman tiimin kokouksissa, joita lähes joka pv. (niissä, jossa ulkopuolisiakin mukana tai asiakastapaamisissa en syönyt). Musta tämä oli tosi fiksua kun meidän kiireisessä työssä ei aina edes ehdi kunnon lounaalle eikä syöminen tiimissä ole tosiaan keltään pois vaan saattoi jopa ehkäistä muutamia oksennuksia.

Olen kummassakin raskaudessa ollut seurannassa äitipolilla mutta raskauslomaa ei todellakaan ole tyrkytetty, ekassa sain viikon kun syke oli levossa ollut yli 100 jo pitkään ja olin tosi puhki, toisessa ei sellaista ole tarjottukaan mutta nyt en onneksi ihan tossa kunnossa ole ollutkaan. Painotan vielä sitä, että ulospäin musta ei varmasti näe esim. työkaverit tuossakaan kunnossa, että voisin erityisen huonosti.

Kysymys on vähän tyhmä, tottakai raskaus voi olla vaikka kuinka kauhea ja hankala. Mutta kaipa oikea kysymys olisikin se, että pitääkö työkaverin sietää sitä että huonovointinen ihminen joka ei pysty töitänsä tekemään roikkuu töissä, oli kyse sitten raskaudesta tai jostain muusta. Jos ihminen ei pysty työtänsä hoitamaan, niin pitää jäädä sairaslomalle, ei siinä ole mitään muuta vaihtoehtoa, ei kai kukaan työnantaja halua maksaa siitä että sairas ihminen vetelehtii töissä?

Oon mä joskus ollut niin väsynytkin, ettei se käsikään liikkunu.

Hyvä, ettei siis mennyt laiskuuden piikkiin sekään sairis.

Mitä me täällä arvaillaan sen työkaverin saikuntarvetta, työtehoa ja motiiveja? Eikö ap ole itsenäinen ihminen, jonka ei tarvitse vastata kuin siitä työnteostaan? Ja nyt siinä on tullut ongelmia, koska työparin toinen osapuole tekee vähämmän projektin eteen kuin mitä olisi tarvis.

Että mitä tässä nyt... Mitä aikuinen ihminen tekisi tässä tilanteessa? Miten olisi, jos vaikka hoitaisi ne työasiat. Esimerkiksi kertoisi työparille, että hommat eivät hoidu nyt, projektia ei saada suunnitelmien mukaan loppuun? Ja sitten vaikka ottaisi asian esiin pomon kanssa?

Että mitä jos työpaikalla hoitaisi työasioita ja antaisi jopa raskaana olevien vastata omastansa. Ap:n vastuulla on ottaa tämä työasia esille. Mitä hyvää siitä seuraa, että hän ulkopuolisena lähtee neuvomaan vertaistaan..en ymmärrä, miksi sitä täytyy edes arvuutella.

Kyllä raskaus voi olla vaikea ja kuvailemasi kaltainen, mutta siinä vaiheessa naisen pitää ymmärtää siirtyä projektissa syrjään. Jos hän ei kykene tekemään töitään, niin työnantajan pitäisi keksiä hänelle sellainen työtehtävä missä hän pärjää.

Eli ei hän saa jäädä mitään tekemättä mukaan yhteiseen projektiiin, jos hänen raskautensa sen etenemistä estää tai haittaa.

Et kuitenkaan voi väittää, että nainen teeskentelee.

Me naiset ollaan erilaisia, joku valittaa kun kynsi katkeaa. Toki raskaus ottaa toisilla enemmän voimille, hormonit vaikuttaa. Yritä nyt vaan kestää työkaveria.

Sairaslomaa saa jos keskenmeno vaara .

Ekassa raskaudesaa olin vain tosi väsynyt ja yrjöilin. Toisessa paha olo kesti tasan sen 9kk eikä olo ollut normaali hetkeäkään välissä, siis täysin sietämätöntä, joo ja meillekään ei tule enempää lapsia. Työni olen tietenkin yrittänyt hoitaa, joten olen nukkunut käytännössä kaiken vapaa-aikani, jolloin kotityöt ja ekan lapåsen hoito on jäänyt muille, ei se helppoa ole, mutta olen iloinen, ettei tavi enää. Ne lapset on kivempia, kun ne on ulkona minusta.

En nyt lukenut vastauksia, mutta voi olla että työkaveri on oikeasti huonossa kunnossa, mutta voi toisaalta olla, että ottaa vain tilanteesta kaiken irti.

Itsellä ensimmäinen raskaus oli helpohko, vaikkakin alkupahoinvointi oli todella voimakasta ja kesti 5kk haitaten aika paljon normaalia elämää. Toinen raskaus olikin sitten ihan horroria: pahoinvointi ei ollut ihan yhtä paha, mutta puolessa välissä alkoi supistella jatkuvasti ja jouduin juoksemaan vähän väliä lääkärissä. Lisäksi liitoskivut olivat aivan helvetilliset. Pystyin juuri ja juuri hoitamaan osapäivätyöni (pari tuntia kerran viikossa), muun ajan makasin sohvalla tai sängyssä. Kokopäivätyöhön en olisi mitenkään pystynyt, mutta olisinkin kyllä jäänyt ihan suosiolla saikulle. Lisäksi masennuin, koska pidin itseäni huonona äitinä kun en jaksanut tehdä mitään vanhemman lapsen kanssa. Tämän kokemuksen jälkeen päätin, että jos meille kolmas lapsi joskus tulee, se tasan varmasti adoptoidaan. Raskaana en halua olla enää ikinä.

Ihmiset siis ovat erilaisia ja raskaudet erilaisia. Ulkopuolisen on todella vaikea arvioida, mikä on todellista ja mikä liioiteltua. Tietenkin ärsyttävää jos tilanne töissä on tuollainen, mutta itse pyrkisin suhtautumaan raskaana olevaan työkaveriin silti ystävällisesti, enkä ainakaan vähättelisi hänen huonoa oloaan.

Raskaus todellakin voi olla rankka. Sairasloma ei kovin helpolla myönnetä ja moni joutuu rahan takia olla töissä loppuun saakka vaikka olo olisi huono.  itsellä tuli paljon monenlaista vaivaa mitä muut ei varmasti ymmärrä ennenkin kokevat, mutta en tehnyt töissä täyttä päivää ja hidastin työtahtia. Onneksi yrittäjänä sain aika pitkälti itse päättää päivien pituudesta. En välittänyt tippaakaan siitä, mitä työkaverit ajattelivat, vaan tein täysin oman jaksamiseni mukaan. mun mielestä siis raskaana olevalta ei voi vaatia normaalia työpanosta. Kuitenkin jos on vaativassa työtehtävissä jonka onnistuminen vaikuttaa muihin, niin silloin pitäisi ihan itse ymmärtääbsiirtyä helpompiiän tehtäviin, jos se on mahdollista. Työpaikalla pitäisi rehellisesti kertoa mitä jaksaa ja mitä ei. ja itsellä oli raskaana kokoamaan nälkä ja jos olisi kieltänyt minua töissä syömästä en olisi jaksanut sitäkään vähää. Onko siis ap parempi että työkaverisi lopettaa syömisen ja jaksaa vielä huonommin tehdä töitä. Työkaverini pitäisi kyllä osata luovuttaa osa tehtävistään muille, mutta kyllä suinkin asenteessa on parannettavaa

Ne jotka huutaa että saikulle vaan kun ei jaksa, niin ihanko totta luulette että ilman sairaalahoitoa ja/tai sikiön henkeä vaarantavaa tilaa saisi kuukausia sairauslomaa?? Ei todellakaan saa eikä edes palkka juoksisi 9 kk saikulla. Yleensä olotila vaihtelee raskauden eri vaiheissa, jolloin jatkuva sairausloma ei olisi edes perusteltu. Meillä ainakin on töissä lisäksi tilanne ettei ylimääräistä väkeä ole jota tuosta vaan voisi kutsua paikkaamaan saikulla olevaa projektissa. Jos raskaanaoleva jäisi kokonaan pois, työkaverit jäisivät kokonaan yksin, sijaisia EI palkattaisi. Eli saikku ei meillä pelastaisi ap:n tilanteessa mitään, vaan ap tekisi sitten yksin kaiken ylitöinä. Bonuksista en osaa sanoa, niitä ei meillä jaeta.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 21:21"]

Sairaslomaa saa jos keskenmeno vaara .

[/quote]

Totta. Siksi kaikki lääkärit eivät kirjoita sairaslomaa niin helposti vain raskauskipujen takia, jos ei kuitenkaan ole keskenmenouhkaa ja ennenaikaisia supisteluja. Minäkin olen ollut raskausaikana todellakin vain puolella teholla töissä ja tuntuu pahalta, ettei työkaverit ja pomo ymmärrä sitä, etten pysty etenkään loppuraskaudesta tekemään töitä samalla teholla kuin normaalisti. Selkää särkee enkä jaksa istua paikallani pitkään. Yleinen väsymys taas tekee minut hajamieliseksi. Koska minulla ei ole enneaikaisia supistuksia tai keskenmenouhkaa, kirjoittavat lääkärit sairaslomaa vain muutamaksi päiväksi kerrallaan. Sinnittelen töissä äitiyslomaan asti ja toivon että muut ymmärtäisivät tilani ja vointini. Viimeisiä päiviä viedään ja ap:n kirjoituksesta tuli todella paha mieli. Raskaus ei ole sairaus, mutta raskaanaolevalla on tietynlainen irtisanomissuoja ihan syystä.

Raskaus voi olla jatkuvaa tuskaa, edelliset ovat asiaa jo yksilöineetkin. Sairauslomaa voi olla kuitenkin vaikea saada, vaikkei olisikaan työkykyinen.

Neuvolagyne oli sitä mieltä, että kivuista ei töissä tarvitse välittää (miten niistä voi olla välittämättä) ja supistelut eivät haittaa. Ei myöskään se, että matkoineen 13 tuntiset työpäivät olivat siinä kunnossa mahdottomuus. Hän ehdotti, että voisin hakea muita töitä, kun oon niin raskasta. Siis joo, vatsa pystyssä vaan työnhakuun... Yritin aikani tällä mallilla, mutta heikosti meni.

Ei minusta töihin ollut, riesana vaan olin. Vähän väliä olisi pitänyt päästä makuulle jne. Kivuilta en pystynyt keskittymään.

Lopulta käännyin ylilääkärin puoleen ja sain sairauslomaa. Jäin töistä pois jo rv 24. Ilman tätä olisi raskaus varmasti mennyt kesken. Heikko tilani johtui siitä, että oli jo niin monta synnytystä takana, ettei paikat ns. kestäneet entiseen tapaan.