Miksi joka lapsella pitää nykyään olla tosi erikoinen synttärikakku?!
Minulla ei ole varaa ostaa lapselle Angry birds-kakkua niin kuin hänen kaverin vanhemmila oli (heillä oli kahdelle eri päivälle eri kakut vieläpä) enkä osaa tehdä muuta kuin kermakakun. Miksi kaikilla on hienot, kalliit kakut synttäripöydässä, mitä tapahtui perinteisille mansikkakakuille kun ne ei enää kelpaa?
Kommentit (65)
No mä olen laiskuuttani ostanut kakkuja lasten synttäreille, olen tehnyt perinteisiä kermakakkuja, vähän erikoisempia kakkuja ja jopa valmispohjakakkuja. Olen syyllistynyt kaikkeen, anteeksi.
Ja koska kädentaidot puuttuu, on omatekemät kakut olleet aika erikoisia ulkonäöltään.
Mulle kelpais perinteinen kermakakku, mutta mies ei tykkää niistä, joten pojan synttärikakkuna on aina prinsessakakku. Tykätään kaikki marsipaanista, joten tuo kakku tehdään ihan maun vuoksi, ei ulkonäkösyistä.
Helpoin angry birds -kakku tulee kun ostaa prinsessakakun, rappaa siitä ne suklaaraidat pois ja koristelee sen possuksi valmiilla sokerimassoilla.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:13"]Olet nyky-yhteiskunnan perusparadoksin äärellä. Toisaalta kaikilla on pakottava tarve olla erilainen, persoonallinen ja muita parempi, mutta samalla huomaamatta ihmisten mielipiteet, tavoitteet ja teot konvergoituvat yhä samanlaisemmiksi.
Harrastukset, lasten nimet, ruokahifistely... perinteiset tavat ovat impivaaralaisuutta, jolloin keskiluokkainen erottumishaluinen päättää aloittaa boulderoinnin, nimeää lapsensa Jessixczaksi ja nautiskelee sushia päivät pitkät. Ironisesti kaikki muut tekevät samoin, jolloin tämä mielestään parempi väki redusoituu vain toistensa kopioiksi. 1980-luvun juppivuosina oli vesisänky ja jäätelökone, 2010-luvulla on omat kujeensa. Historia toistaa itseään.
[/quote]Ihan mielenkiinnosta, miksi juuri boulderoinnin valitsit tähän esimerkiksi? Ilmeisesti et ole itse kiipeilijä ja sisällä siinä kulttuurissa, jos ko harrastus määrittelee jotenkin paremmaksi väeksi?
Ja siitä kakusta. Lapset yleensä toivovat jotain teemaa synttäreille. Silloin on hauskaa, että kakku on teeman mukainen. En osta kakkua vaan teen sellaisen kuin osaan. Jos haluat ilahduttaa lasta jollain erilaisella kakulla, niin esim. marsipaanista voi muotoilla kakun päälle auton, dinosauruksen, milloin mitäkin. Eli voit tehdä tavallisen kakun siihen alle. Ja kyllä niitä tavallisiakin kakkuja vielä näkee, ei hätää. Minusta on hauskaa keksiä joka vuosi jotain uutta ja ilahduttaa lasta, siksi leivon yleensä jotain erilaista.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 08:19"][quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:13"]Olet nyky-yhteiskunnan perusparadoksin äärellä. Toisaalta kaikilla on pakottava tarve olla erilainen, persoonallinen ja muita parempi, mutta samalla huomaamatta ihmisten mielipiteet, tavoitteet ja teot konvergoituvat yhä samanlaisemmiksi.
Harrastukset, lasten nimet, ruokahifistely... perinteiset tavat ovat impivaaralaisuutta, jolloin keskiluokkainen erottumishaluinen päättää aloittaa boulderoinnin, nimeää lapsensa Jessixczaksi ja nautiskelee sushia päivät pitkät. Ironisesti kaikki muut tekevät samoin, jolloin tämä mielestään parempi väki redusoituu vain toistensa kopioiksi. 1980-luvun juppivuosina oli vesisänky ja jäätelökone, 2010-luvulla on omat kujeensa. Historia toistaa itseään.
[/quote]Ihan mielenkiinnosta, miksi juuri boulderoinnin valitsit tähän esimerkiksi? Ilmeisesti et ole itse kiipeilijä ja sisällä siinä kulttuurissa, jos ko harrastus määrittelee jotenkin paremmaksi väeksi?
Ja siitä kakusta. Lapset yleensä toivovat jotain teemaa synttäreille. Silloin on hauskaa, että kakku on teeman mukainen. En osta kakkua vaan teen sellaisen kuin osaan. Jos haluat ilahduttaa lasta jollain erilaisella kakulla, niin esim. marsipaanista voi muotoilla kakun päälle auton, dinosauruksen, milloin mitäkin. Eli voit tehdä tavallisen kakun siihen alle. Ja kyllä niitä tavallisiakin kakkuja vielä näkee, ei hätää. Minusta on hauskaa keksiä joka vuosi jotain uutta ja ilahduttaa lasta, siksi leivon yleensä jotain erilaista.
[/quote]Ja jo 80- luvulla äitini teki erilaisia kakkuja, mm. linja-autokakun veljelleni ja minulle prinsessakruunukakun.
En tee kakkua, koska olen siihen liian laiska. Sitäpaitsi en jaksa sitä, että kaverit näkisivät tekeleeni kilpavarusteluna, ja keskittyisivät kyselemään koostumusta että voisivat tehdä PAREMMAN. Nähty on ja minulla tuollainen vie kaiken onnistumisen ilon. Pitäköön kakkunsa, meidän lapset syövät jätskiä synttäreillä.
Meidän lapselle tehdään erikoinen kakku, koska toivotaan, että se siitä ilahtuu. On ollut traktorikakkua(traktorinnäköinen kaksiulotteinen koristelu suklaahipuilla jne) ja Tuomas Veturi-kakkua(valmis kuva itse tehdyn kakun päälle). Tai siis vaimo niitä värkkää, en minä.
Niin, että lapsen ILOKSI niitä tehdään.
-laphilainen
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:34"]Nykyään kaikessa kilpaillaan: vaatteissa, kakuissa, leluissa. Mutta niinhän me aikuisetkin: kenellä on uusi kännykkä, kallein käsilaukku, uusin auto, isoin talo jne.
[/quote]Hassu. Ei kaikki kilpaile. Minä teen hauskan kakun pojalla koska haluan ilahduttaa häntä. Enkä motivoidu leipomaan, jos pitää tehdä se saakelin kermakakku jonka olen tehnyt sen kymmenen kertaa aiemmin. Puhtaasti motiivina on tekemisen ilo, ei se mitä muut ajattelevat.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 08:25"]En tee kakkua, koska olen siihen liian laiska. Sitäpaitsi en jaksa sitä, että kaverit näkisivät tekeleeni kilpavarusteluna, ja keskittyisivät kyselemään koostumusta että voisivat tehdä PAREMMAN. Nähty on ja minulla tuollainen vie kaiken onnistumisen ilon. Pitäköön kakkunsa, meidän lapset syövät jätskiä synttäreillä.
[/quote]On kyllä oudot kaverit tai sitten olet vain todella epävarma. On minultakin kyselty kakkujen sisällöstä ja miten ne on tehty. Koska haluavat itsekin ilahduttaa lapsiaan ja tehdä samanlaisia. Ei se minulta pois ole. Hauskaa vaan kun voimme puhua yhteisestä harrastuksesta ja antaa vinkkejä.
Ei tarvitse olla ostettuja erikoiskakkuja! Tarjoa vaikka jäätelökakkua, jos kermakakku ei ole sinun lapsesi herkkua. Kakkujen hinnoissa ei ole niin suurta eroa, ettei voisi askarrella koristetta kakun päälle ja koristelutarvikkeita ei ole pakko hakea kalleimmista leivontaliikkeistä, kun marketistakin löytyy. Mutta meillä ei ole koskaan tarjottu mansikkakakkua, kun kukaan meidän perheessämme ei siitä erityisesti pidä. Kylässä ja synttäreillä olemme sitä syöneet, valittamatta.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:00"]
Minulla ei ole varaa ostaa lapselle Angry birds-kakkua niin kuin hänen kaverin vanhemmila oli (heillä oli kahdelle eri päivälle eri kakut vieläpä) enkä osaa tehdä muuta kuin kermakakun. Miksi kaikilla on hienot, kalliit kakut synttäripöydässä, mitä tapahtui perinteisille mansikkakakuille kun ne ei enää kelpaa?
[/quote] Ei lapsilla millään muotoa "pidä" olla erikoisia kakkuja, mutta ei myöskään ole oikein hyväkäytöksistä kritisoida muita siitä, jos nauttivat leipomisesta ja osaavat ja tahtovat tehdä jotain "teemakakkuja".
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 19:54"]
Häh? Miten niin nykyään? Mä värkkäsin ufokakkuja ja lentokonekakkuja poikapuolelle jo yli 10v sitten kun ei yhtään Kinuskikissaa vaimikäsenytoli ollut näkynyt mailla eikä halmeilla! Ja edelleen tykkään kokeilla erilaisia juttuja niin kakunteossa, leivonnassa kuin muussakin ruoanlaitossa.
[/quote] Minä tein melkein puolimetrisen "krokotiili"-kakun 1980-luvulla, mutta silloin se oli vielä sallittua. Ei ollut keskustelupalstoja, joilla saneltiin millaisia synttäreitä lapsilleen saa järkätä.
Ne fantasiakakut nyt vaan on niin kivoja ja lapset tykkää olla mukana ideoimassa :) Itse en ole mikään kondiittori tosiaan, tavallisia kermakkuja ollaan tehty joko kakkukuvalla tai nyt uusin idea on minimarsipaanipötköistä muovailla esim.angry birds hahmoja siihen päälle. Maksaa 4e Prismassa sellanen pakkaus jossa useempaa väriä minipötköt, just riittävästi tähän käyttöön :)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 08:19"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:13"]Olet nyky-yhteiskunnan perusparadoksin äärellä. Toisaalta kaikilla on pakottava tarve olla erilainen, persoonallinen ja muita parempi, mutta samalla huomaamatta ihmisten mielipiteet, tavoitteet ja teot konvergoituvat yhä samanlaisemmiksi. Harrastukset, lasten nimet, ruokahifistely... perinteiset tavat ovat impivaaralaisuutta, jolloin keskiluokkainen erottumishaluinen päättää aloittaa boulderoinnin, nimeää lapsensa Jessixczaksi ja nautiskelee sushia päivät pitkät. Ironisesti kaikki muut tekevät samoin, jolloin tämä mielestään parempi väki redusoituu vain toistensa kopioiksi. 1980-luvun juppivuosina oli vesisänky ja jäätelökone, 2010-luvulla on omat kujeensa. Historia toistaa itseään. [/quote]Ihan mielenkiinnosta, miksi juuri boulderoinnin valitsit tähän esimerkiksi? Ilmeisesti et ole itse kiipeilijä ja sisällä siinä kulttuurissa, jos ko harrastus määrittelee jotenkin paremmaksi väeksi? Ja siitä kakusta. Lapset yleensä toivovat jotain teemaa synttäreille. Silloin on hauskaa, että kakku on teeman mukainen. En osta kakkua vaan teen sellaisen kuin osaan. Jos haluat ilahduttaa lasta jollain erilaisella kakulla, niin esim. marsipaanista voi muotoilla kakun päälle auton, dinosauruksen, milloin mitäkin. Eli voit tehdä tavallisen kakun siihen alle. Ja kyllä niitä tavallisiakin kakkuja vielä näkee, ei hätää. Minusta on hauskaa keksiä joka vuosi jotain uutta ja ilahduttaa lasta, siksi leivon yleensä jotain erilaista.
[/quote]
Ihan mielenkiinnosta...Miksi kyselet yli vuoden vanhassa ketjussa joltain ihmiseltä noita asioita??? Tuskin tulee sulle vastaamaan :D Oletko vähän tyhmä? :D
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 10:31"][quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 08:19"]

[/quote]Ihan mielenkiinnosta... Miksi sulla on tarve nimitellä ihmisiä? Eikö äiti pitänyt lapsena sylissä? Koetko itsesi niin huonoksi ja riittämättömäksi? Peace lapsikulta :D Ja kysymykseen voi toki kommentoida muutkin :)
Angry birds-kakku pakastealtaasta ei paljoa maksa. Toisaalta taas jonkun punaisen linnun litteän kuvan tekeminen kakun päälle ei kummoinen vaiva ole, jos sen tahtoo itse tehdä.
Itse yritän parhaani mukaan tehdä lapselle semmoisen kakun kun hän haluaa, jos se on Late Lammas niin olkoon, lapsen juhlat.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 10:37"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 10:31"][quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 08:19"] [quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:13"]Olet nyky-yhteiskunnan perusparadoksin äärellä. Toisaalta kaikilla on pakottava tarve olla erilainen, persoonallinen ja muita parempi, mutta samalla huomaamatta ihmisten mielipiteet, tavoitteet ja teot konvergoituvat yhä samanlaisemmiksi. Harrastukset, lasten nimet, ruokahifistely... perinteiset tavat ovat impivaaralaisuutta, jolloin keskiluokkainen erottumishaluinen päättää aloittaa boulderoinnin, nimeää lapsensa Jessixczaksi ja nautiskelee sushia päivät pitkät. Ironisesti kaikki muut tekevät samoin, jolloin tämä mielestään parempi väki redusoituu vain toistensa kopioiksi. 1980-luvun juppivuosina oli vesisänky ja jäätelökone, 2010-luvulla on omat kujeensa. Historia toistaa itseään. [/quote]Ihan mielenkiinnosta, miksi juuri boulderoinnin valitsit tähän esimerkiksi? Ilmeisesti et ole itse kiipeilijä ja sisällä siinä kulttuurissa, jos ko harrastus määrittelee jotenkin paremmaksi väeksi? Ja siitä kakusta. Lapset yleensä toivovat jotain teemaa synttäreille. Silloin on hauskaa, että kakku on teeman mukainen. En osta kakkua vaan teen sellaisen kuin osaan. Jos haluat ilahduttaa lasta jollain erilaisella kakulla, niin esim. marsipaanista voi muotoilla kakun päälle auton, dinosauruksen, milloin mitäkin. Eli voit tehdä tavallisen kakun siihen alle. Ja kyllä niitä tavallisiakin kakkuja vielä näkee, ei hätää. Minusta on hauskaa keksiä joka vuosi jotain uutta ja ilahduttaa lasta, siksi leivon yleensä jotain erilaista. [/quote] Ihan mielenkiinnosta...Miksi kyselet yli vuoden vanhassa ketjussa joltain ihmiseltä noita asioita??? Tuskin tulee sulle vastaamaan :D Oletko vähän tyhmä? :D [/quote]Ihan mielenkiinnosta... Miksi sulla on tarve nimitellä ihmisiä? Eikö äiti pitänyt lapsena sylissä? Koetko itsesi niin huonoksi ja riittämättömäksi? Peace lapsikulta :D Ja kysymykseen voi toki kommentoida muutkin :)
[/quote]
Juu "lapsikulta" olen :D Tosiaan jonkun lapsi kyllä, mutta taatusti vanhempi kuin sinä :) Ja tyhmähän sinä olet, kun kyselet asioita vuoden vanhassa ketjussa. Taitaa sua harmittaa, kun ei tullut katsottua ketjun aloituspäivää?? Peace vaan itelles :)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 10:37"]

[/quote]Lapsikultahan sinä olet, eikös lapset yleensä tyhmittele toisiaan? En ole koskaan kuullut aikuisen ihmisen niin sanovan, että älä yritä Jannica-Jasmiina :D Hellanlettas.
Odotan innolla että esikoiseni olisi jo vähän vanhempi, jotta pääsisin harjoittelemaan erilaisten kakkujen tekoa, tähän asti olen tehnyt jokseenkin itse ja välillä kaupan valmispohjista kakut. Niistäkin tulee ihan hyviä, toki pieniä sivumakuja saattaa esiintyä. Mutta mielestäni kyse on lasten omasta hauskuudesta, jos en jaksaisikaan yrittää tehdä täydellistä kakkua, tarkoittaisiko se että lapsilla ei olisi hauskaa vain sen kakun takia, uskon että kakku kuin kakku. Pääasiahan on että järjestää lapselle vain miellyttävän kokemuksen syntymäpäivästään. Kaikki tavoittelevat jotain, itse saa päättää mikä on oma tavoite.