Miksi jitkut vanhemmat ihmiset käyttävät sanaa vanhapiika haukkumiseen?
Ihan oikeasti, olen muutaman kerran törmännyt ihmisiin, joille se suurin minun tai jonkun muun loukkaamisen hetki on ollut päästä sanomaan sana vanhapiika.
Se esitetään vielä aina sellaiseen sävyyn, ettei näistä ihmisistä kai mikään muu sana (edes h-sana tms) olisi niin loukkaava.
Mitähän ihmettä? En juu välitä, mutta en vain ymmärrä mitä loukkaavaa tässä vanhaksipiiaksi sanomisessa edes ajatuksen tasolla pitäisi olla?
Kommentit (49)
Sinkkuja ja ikisinkkuja on paljon. Piika viittaa vanhan ajan palvelijaan, vaikka tasa-arvo pitäisi olla.
Sanoja itse on sentään onnistunut saamaan miehen, ja se saattaa olla hänen elämänsä suurin saavutus.
Sanoja on todennäköisin itse ottanut jonkun kelvottoman puolison. Katkeroitunut.
Koska vanhapiika on aina ollut väheksyvä nimitys. Aikoinaan naisen asema tuli avioliiton kautta. Naimaton nainen oli osaton, omaisuudeton, vailla vanhuuden turvaa eli lapsia, outo ja kelpaamaton. Naimaton nainen eli yleensä sukulaisten nurkissa ja autteli talon töissä tai hoiti vanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsivapaat, etenkin naiset, herättää kateutta ja katkeruutta, koska:
Raha, ulkonäkö, terveys, vapaus, menestys, jne....
"Lapsivapaa" tarkoittaa tyypillisesti ilman lapsia vietettyä vapaa-aikaa. Mikset voi käyttää terniä "lapseton nainen"? Puhutko myös sokerivapaasta mehusta, laktoosivapaasta maidosta jne?
Vanhemmat ihmiset ehkä kuvittelevat tuon olevan haukkumasana. Heidän nuoruudessaan se sitä olikin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsivapaat, etenkin naiset, herättää kateutta ja katkeruutta, koska:
Raha, ulkonäkö, terveys, vapaus, menestys, jne....
Mitä lapset tähän liittyy? Vanhapiika voi hyvinkin olla äiti.
Mä olen ap'n kanssa samaa mieltä. Itse olen ollut naimisissa, eikä mua ole kukaan koskaan vanhaksipiiaksi haukkunut, mutta jos joku niin sanoisi, niin ei se kyllä tuntuisi miltään. Olenhan mä nykyään sinkku, ihan niin kuin nekin jotka eivät koskaan ole naimisissa olleet. Koko sana on jotenkin niin antiikkinen, kuuluu samaan kastiin kuin lehtolapsi ja ruokot.
Vierailija kirjoitti:
Lapsivapaat, etenkin naiset, herättää kateutta ja katkeruutta, koska:
Raha, ulkonäkö, terveys, vapaus, menestys, jne....
Minä en kadehdi koskaan lapsetonta naista, nehän ovat traagisen hylkijöitä, hävijöitä. Surkeita naisia.
Olin 25 v, kihloissa ja avoliitossa nykyisen aviomieheni kanssa. Äitini sanoi tuolloin minun olevan vanhapiika, koska en ole naimisissa ja olen jo 25 v.
Olin aika hämmästynyt tuosta kovin ristiriitaisesta ilmaisusta, sillä äitini oli aina painottanut sitä, että naisella täytyy olla ensin koulutus ja ammatti, vasta sitten avioliitto.
Varsinkin vanhemmat naiset tuntuivat muutenkin käyttävän tuota vanhapiika-sanaa loukkaavasti.
Vanhat kääkät käyttävät sitä sanaa.
Joillekin vanhemmille polville sinkkuus on ollut häpeällistä omassa nuoruudessa joten vanhapiika on haukkumasana.
Sano niille että ite oot pierupiika stnan kurtturuusu.
Vanhapiika on pahin nimitys mitä jotkut osaa keksiä. Jos naisen arvo oli pelkästään olla äiti ja vaimo, vanhapiika ei ollut niistä kumpaakaan eikä edes nuori.
"Nainen ei ollut miehen tavoin täysivaltainen kansalainen, vaan isänsä tytär, puolisonsa vaimo tai leski. Yksinäisellä naisella ei ollut mahdollisuuksia elättää itseään, joten naimattomaksi jäätyään hän jäi asumaan joko kotitaloonsa tai sukulaistensa hoiviin. Näissä oloissa hänen ainoa elinkeinonsa oli piikominen."
Katoavaa kansanperinnettä tämä kaunis vanha suomalainen sana. Vanhapoika oli sitten miespuolinen vastine.
Vierailija kirjoitti:
Olin 25 v, kihloissa ja avoliitossa nykyisen aviomieheni kanssa. Äitini sanoi tuolloin minun olevan vanhapiika, koska en ole naimisissa ja olen jo 25 v.
Olin aika hämmästynyt tuosta kovin ristiriitaisesta ilmaisusta, sillä äitini oli aina painottanut sitä, että naisella täytyy olla ensin koulutus ja ammatti, vasta sitten avioliitto.
Varsinkin vanhemmat naiset tuntuivat muutenkin käyttävän tuota vanhapiika-sanaa loukkaavasti.
Joo, kyllä naisen tavoitteena piti olla avioliitto ja lapset.
Veikkaan, että äitisi oli syntynyt 40-luvulla? Noilla naisilla oli jotenkin yksi jalka vanhassa maailmassa ja toinen modernissa. Niinpä heidän lastensa piti olla sekä vaimoja ja äitejä että uraohjuksia. Koska heillä oli mukamas "kaikki mahdollisuudet" toimia näin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ap'n kanssa samaa mieltä. Itse olen ollut naimisissa, eikä mua ole kukaan koskaan vanhaksipiiaksi haukkunut, mutta jos joku niin sanoisi, niin ei se kyllä tuntuisi miltään. Olenhan mä nykyään sinkku, ihan niin kuin nekin jotka eivät koskaan ole naimisissa olleet. Koko sana on jotenkin niin antiikkinen, kuuluu samaan kastiin kuin lehtolapsi ja ruokot.
No ethän sinä ole vanhapiika, jos olet ollut naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsivapaat, etenkin naiset, herättää kateutta ja katkeruutta, koska:
Raha, ulkonäkö, terveys, vapaus, menestys, jne....
Mitä lapset tähän liittyy? Vanhapiika voi hyvinkin olla äiti.
No heille oli sitten vähän eri nimitykset.
Vanhapiika on tyypillisesti ollut nainen, joka ei miehelle kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsivapaat, etenkin naiset, herättää kateutta ja katkeruutta, koska:
Raha, ulkonäkö, terveys, vapaus, menestys, jne....
Mitä lapset tähän liittyy? Vanhapiika voi hyvinkin olla äiti.
Ei voi. Vanhapiika on miehetön ja lapseton Impi Umpilampi.
Lapsivapaat, etenkin naiset, herättää kateutta ja katkeruutta, koska:
Raha, ulkonäkö, terveys, vapaus, menestys, jne....