Mies ei halua parisuhdetta, mitä itse tekisit?

Tajuaisin ettei mies halua parisuhdetta :D tai miksei jonkun toisen kanssa. Jos asia sulle ok jatka, jos haluat muuta lähde.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 12:39"]

Olen kohta vuoden verran tapaillut ihan mahtavaa tyyppiä. Molemmilla lapsia ja omat menot, joten kovin tiiviisti ei nähdä, mutta ollaan kuitenkin yhdessä ja kumpikaan ei tapaile muita. Mies on kuitenkin selkeästi kiinni "vanhassa" perheessään, eikä halua, että uusi parisuhde sotkee tätä kuviota.

Ei myöskään halua luopua omista menoistaan eikä harrastuksistaan. (en siis tätä ole vaatinutkaan, enkä vaadi, mutta hänen mielestään parisuhteessa oleminen tarkoittaisi sitä.)

Mies kuitenkin pitää minusta ja haluaa kanssani olla, kunhan ei joudu järjestelemään muuta elämäänsä. Näemme ehkä kerran viikossa, ja kun olemme yhdessä, hän keskittyy minuun täysillä ja silloin meillä on tosi kivaa ja hauskaa. Mies ei ole ns. pelurityyppiä.

Lasten kanssakin näemme silloin tällöin, mutta heillä on edelleen selkeästi heidän perheensä, ja heidän perheensä menot, joihin minä en kuulu millään tavalla. Mies ei haikaile exänsä perään, mutta välillä tuntuu, ettei hän halua luopua ydinperheestään. Erossa ovat kuitenkin asuneet jo lähemmäs kolme vuotta.

Missä menee raja, mikä on liikaa. Toki lasten parasta tulee ajatella, mutta eikö jossain vaiheessa pitäisi ottaa irtiotto vanhasta, jos haluaa jotain uutta? Jotenkin tuntuu, ettei tässä enää ole kyse pelkästään lasten parhaasta, vaan se on helppo "tekosyy" sille, ettei tarvitse mennä eteenpäin elämässä.

Jaksaisitko sinä olla ns. jalkavaimona tällaisessa tilanteessa?

Mulla on välillä tosi ristiriitainen olo, välillä vaan nautin siitä mitä on, välillä taas olen kiukkuinen että kaikki muu menee minun edelleni. Voisin hyvin kuvitella, että meidän suhteellamme olisi tulevaisuus, mutta en oikein tiedä kauanko tässä kannattaa odotella milloin mies uskaltaa heittäytyä... Itse hän sanoo haluavansa rakastua, mutta en oikein tiedä miten hän voi koskaan rakastua, jos ei päästä ketään elämäänsä.

Noin, tulipahan avauduttua. Kiitos.

[/quote] Älä anna alapäätä.

Otsikon kysymykseen mitä itse tekisit, minulla on selkeä vastaus: lähtisin, olisin lähtenyt jo ajat sitten. Minä kun en oikein aikuiselal iällä tykkää tuommoisista kevyt-teinixsuhteista vaan haluaisin ihan uuden kunnollisen, mieluiten AVIOpuolison, vaikka yh olenkin. En usko siihen että lapsille olisi huonoksi se että eronneet vanhemmat jatkavat elämäänsä ja pariutuvat uudestaan. Se oma isä tai äitihän ei kumpikaan kuvioista silti mihinkään katoa. Mieluummin pidän lastenkin kannalta epäiyttävänä sitä että äiti tai isä jatkaa sinkkuelämää jossa pyörii kuitenkin joku satunnainen tyyppi tai tyyppejä.

Mutta eihän tuossa järjestelyssä mitään vikaa, jos molemmat pitää sitä hyvänä.Tässä tapauksessa vaan on ongelma että ap ei oikein pidä. Pahaa pelkään,että mitään edistystä kohti vakituisempaa parisuhdetta tuosta on turha odottaa, joten jos ei ole valmis jatkamaan samaan malliin hamaan tulevaisuuteen, voi olla parempi vakavan keskustelun jälkeen harkita elämän jatkamista ilman tuota miestä.

En alkaisi olemaan sellaisen kanssa joka ei haluu parisuhdetta. Enkä ainakaan antautuisi seksiin.

Älä spekuloi toisen toiveilla. Mitä itse haluat? Älä luota siihen, että toinen kyllä muuttuu tulevaisuudessa. Oletko onnellinen nyt?

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 12:54"]

Yritä nähdä asia hetken aikaa miehen näkökulmasta. Hän haluaa lapsilleen hyvää, eikö niin? Hän saattaa kantaa syyllisyyttä että erosi lasten äidistä ja rikkoi lasten kodin. Tästä syystä hän haluaa antaa hyviä kokemuksia lapsille, yhdessä äiti ja isä. Lapset oppivat ettei ero merkitse riitaa ja isän tai äidin hylkäämistä. Olisit onnellinen, että sinulla on noin fiksu miesystävä! Mikä kiire sinulla on? Ja mikä tarve sinulla on olla ykkösenä tässä kuviossa. Varmadti tiedät, ettet koskaan tule olemaan se ykkönen. Vaan lapset ovat ja tulevat aina olemaan.

[/quote] Mies ei oo täysin eronnut exxästään. Ei kannata olla kenenkään panopuu.

Parisuhde voi toki olla sellainen, jossa ei muuteta yhteen, varsinkin jos molemmilla on lapsia entuudestaan. Mutta siitäkään tuossa kuviossa ei ole kyse. 

Ap ei vaan halua tajuta asiaa. Tai ehkä tajuaa mutta yrittää perustella asiaa itselleen parhain päin. 

Todennäköisesti miehellä on ne pari suhdetta. 

Yhteen en halua muuttaa kenenkään kanssa. Miehellä ei ole muita suhteita, se on varmaa. Ei ole pelurityyppiä muutenkaan.

Vastauksenne ovat pistäneet ajattelemaan. Siltikään en ole varma haluanko itsekään enempää. En kaipaa lapselleni isäpuolta.

Ehkä kaipaan vaan enemmän huomiota. Mutta mitä sekään pidemmän päälle hyödyttää?  Jos osaisin suhtautua tähän niin kuin mies, olisi paljon helpompaa ja voisin nauttia siitä mitä saan.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:47"]

Parisuhde voi toki olla sellainen, jossa ei muuteta yhteen, varsinkin jos molemmilla on lapsia entuudestaan. Mutta siitäkään tuossa kuviossa ei ole kyse. 

Ap ei vaan halua tajuta asiaa. Tai ehkä tajuaa mutta yrittää perustella asiaa itselleen parhain päin. 

Todennäköisesti miehellä on ne pari suhdetta. 

[/quote]

Tapaat miestä harvoin ja olet varma ettei muita ole.. hmm.. silmät auki nainen jo. Lapset ja harrastukset ei sulje parisuhdetta pois. Kiva sulle jos et parisuhdetta itsekään halua mut sun aloituksesta olis voinu päätellä toisin.

Naiset on idiootteja.

Kyllä mä parisuhteen haluan, mutta en yhteenmuuttoa enkä uusperhettä. Ymmärrän kyllä tässä monesti esille tulleet pointit ja tiedostan, että ei ole kovinkaan tasapuolinen suhde. Miestä ei voi muuttaa, joten valinta on minun. Välillä tuntuu pahalta, mutta välillä taas tuntuu, että on tämä parempi kuin ei mitään.

MUTTA; toista suhdetta ei ole, se on varmaa. Lapset miehellä ehkä n. 40% ajasta. Lisäksi toisen lapsen harrastukset 2-3krt/vk (vaikka olisikin äidin vuoroviikko). Miehen omat harrastukset 2krt/vk. Eihän sillä mitään toista suhdetta edes ehtisi olemaan! :D

Tällä viikolla miehellä esim. yksi täysin vapaa ilta. Ymmärrän kyllä senkin, että joskus tarvitsee omaa aikaa, olen itse samanlainen.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 15:29"]

Tapaat miestä harvoin ja olet varma ettei muita ole.. hmm.. silmät auki nainen jo. Lapset ja harrastukset ei sulje parisuhdetta pois. Kiva sulle jos et parisuhdetta itsekään halua mut sun aloituksesta olis voinu päätellä toisin.

[/quote]

Ihan ystävällisesti sanon etta kyllä ehtis olla vaikka useampikin suhde. Ethän sä kuulu kun ihan pienenä palasena sen elämään. Mutta siis jos tyydyt siihenniin mikäs siinä.

No kun sitä suhdetta ei ole, älkää nyt siihen takertuko, ei meidän suhde sen takia ole etenemättä. :D Tuohon mieheen voi luottaa. On yltiörehellinen, aina ärsyttävyyteen saakka. Häntä on petetty, hän ei petä. Olisin varmasti kuullutkin yhteisiltä tutuilta, jos jotain olisi.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 15:51"]

Ihan ystävällisesti sanon etta kyllä ehtis olla vaikka useampikin suhde. Ethän sä kuulu kun ihan pienenä palasena sen elämään. Mutta siis jos tyydyt siihenniin mikäs siinä.

[/quote]

Hauskaa lukea näitä! Tukevat käsitystäni naisista=narsisteja. Ei osata ajatella muuta kuin omaa persettä…

Heti mies ei ole ”tarpeeksi kiinnostunut”. Miehen pitää antaa ”kaikki huomio” ja ”aika” naiselle. Jos näin ei tapahdu, on se narsistinen loukkaus.

Itse olen yh-isä ja aivan täsmälleen samassa elämäntilanteessa kuin ketjun aloittaja, tosin minä olen se ”välinpitämätön” mies-osapuoli.

Jo suhteen alussa kuitenkin kerroin naiselleni, että missä mennään ja totesin, että ”näissä olosuhteissa ei luultavasti ole järkeä jatkaa suhdetta”.

Avioerostani on kulunut jo 4-5 vuotta ja pienet lapset jäivät minun hoidettavakseni. Lasten äiti oli ja on yhä edelleen välinpitämätön lapsiaan kohtaan ja kykenemätön äitiyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että olen käytännössä lähes totaali-yh. Lapset ovat äidillään vain pari kertaa kuukaudessa, silloin yhden illan (yleensä tulevat kotiin nukkumaan yöksi=siksi, että KOTI on isän luona ja eivät halua nukkua ”vieraissa paikoissa”).

Olen käytännössä lähes aina lasteni kanssa… Miten kuvioon mahtuisi joku nainen? Lisäksi pikku-prinsessani ovat tottuneet saamaan isänsä jakamattoman huomion. Aivan siis se SAMA, mitä ne naiset vaativat miehiltään. Jo pelkästään yh-isyydestäni johtuen ei ole järkevää sotkea kuvioon naista. Nainen ymmärtäisi kyllä JÄRKI-tasolla, että lapset ovat kiinni mussa. Mutta jossain TUNNE-tasolla odotus ”ykkösenä” olosta (mitä monet miehet pystyvät tarjoamaan naiselle, toisin kuin minä) kummittelisi jatkuvasti.

Lisäksi olen duunissa esimiesasemassa=kovat työpaineet siihen lisäksi. Ja pisteenä i:n päälle harrastan kehonrakennusta ja noudatan tinkimätöntä bodarin elämäntapaa (treenaan joka päivä, kun laskee aeorobiset mukaan).

Lapset+duuni+kehorakennus+ison omakotitalon ”työt” aivan oikeasti vievät kaiken aikani. Siis KAIKEN aikani.  Ei siihen kuvioon mahdu naista kuin satunnaisesti ja en yksinkertaisesti usko, että moinen voisi ”riittää” naiselle.

Ja muutenkaan en halua rakennella enää tässä iässä (45 v.) elämääni ”tuulen tupien” varaan=naisen vaaraan. Haluan elää ”turvallista” elämää lasteni kanssa.

Miksi ottaa riskiä, kun olen vallan tyytyväinen nykyiseen elämääni? Mitä naisella oikeasti olisi minulle TARJOTA sellaista, mitä ei jo nyt mulla olisi? Minulla on jo perhe lasteni kanssa ja elämäni on tasapainoista ja hyvää juuri näin.

Sulla ei ilmeisesti ole ketään naista siinä sivussa? Itse ainakin mietin juuri sitä rajaa, kuinka pitkälle ymmärrän miehen tilannetta, koska ei myöskään ole kunnioittavaa pitää minua itsestään selvyytenä, joka on aina saatavilla kun hänelle sopii. Voisitko sinä kunnioittaa ja arvostaa naista, joka "alentuu" siihen, että on "jalkavaimonasi"?

ap

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 16:04"]

Hauskaa lukea näitä! Tukevat käsitystäni naisista=narsisteja. Ei osata ajatella muuta kuin omaa persettä…

[/quote]

Minä olen perheellinen nainen, mutta jos eroaisin, minusta olisi ihan upea tuollainen systeemi, jossa seurustelun voisi hoitaa yhtenä vapaa-ajan toimintona muiden joukossa eikä tarvitsisi asua yhdessä. Omat elämät ja tapaamiset silloin kun kummallekin sopii olisi niin juhlaa verrattuna arkiseen perheelliseen "pari"suhteeseen. Jos olisin ap:n tilanteessa, kiljuisin riemusta jos mies ei tahtoisi väen vängällä asua yhdessä, leikkiä perhettä ja omistautua minulle. Riittäisi vallan hyvin, että suhde olisi kummallekin ainoa, ja tulisi tärkeysjärjestyksessä vasta lasten jälkeen.

Ihmeellinen ajatus (joillakin vastaajilla), että miehen pitäisi eron jälkeen irtautua lapsistaan ja aloittaa kokonaan uusi elämä uuden naisen kanssa. Minä en katsoisi sellaiseen mieheen päinkään, jolle hänen omat lapsensa eivät olisi prioriteettilistan ykkösenä. 

No, vaikka analysoin tilanteen tälle naiselle ihan päin naamaan, niin vielähän tuo on kuvioissa mukana. Sanoi ymmärtävänsä tilanteeni ja "tyytyvänsä" siihen, koska rakastaa mua tolkuttoman paljon. Hyvinkin nöyrästi sanoi tän, tuli itelle huono omatunto...

Mutta loppupeleissä mun lapset on riippuvaisia musta. Jos mulla on annettavaa lisää huomiota. Länsäoloa. Yhteistä tekemistä. Rakkautta. Hellyyttä jne. Niin mun tulee antaa se lapsille, ei jollekin naiselle. Näin etenkin siksi, että lapsilla on vain mut=lasten äiti on olematon äiti.

Toi jalkavaimo-nimitys tuntuu kyllä tarpeettomalta. Kysymys on siitä, että aikuinen täyspäinen nainen pärjää aina, mutta lapset eivät pärjää ilman mua. Ei se tämän kummempaa matikkaa oo.

Lisäksi parisuhteet ovat omiaan aiheuttamaan "suuria tunteita", jotka panevat ihmisten päitä sekaisin. Mä haluan tarjota lapsilleni turvallista, vakaata elämää, jossa isin huomio ei kulu pimpsan perässä juoksemiseen...

Lisäksi keski-iän kriiseissään naiset ovat murkkuikäisiäkin epävakaampia, miksi laskea mitään sellaisen varaan? Viime kädessä virhearvioinnista kärsivät lapseni ja ihan riittää, että ovat saaneet äidin, joka ei välitä heistä paskaakaan...

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 16:04"]

Hauskaa lukea näitä! Tukevat käsitystäni naisista=narsisteja. Ei osata ajatella muuta kuin omaa persettä…

Heti mies ei ole ”tarpeeksi kiinnostunut”. Miehen pitää antaa ”kaikki huomio” ja ”aika” naiselle. Jos näin ei tapahdu, on se narsistinen loukkaus.

Itse olen yh-isä ja aivan täsmälleen samassa elämäntilanteessa kuin ketjun aloittaja, tosin minä olen se ”välinpitämätön” mies-osapuoli.

Jo suhteen alussa kuitenkin kerroin naiselleni, että missä mennään ja totesin, että ”näissä olosuhteissa ei luultavasti ole järkeä jatkaa suhdetta”.

Avioerostani on kulunut jo 4-5 vuotta ja pienet lapset jäivät minun hoidettavakseni. Lasten äiti oli ja on yhä edelleen välinpitämätön lapsiaan kohtaan ja kykenemätön äitiyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että olen käytännössä lähes totaali-yh. Lapset ovat äidillään vain pari kertaa kuukaudessa, silloin yhden illan (yleensä tulevat kotiin nukkumaan yöksi=siksi, että KOTI on isän luona ja eivät halua nukkua ”vieraissa paikoissa”).

Olen käytännössä lähes aina lasteni kanssa… Miten kuvioon mahtuisi joku nainen? Lisäksi pikku-prinsessani ovat tottuneet saamaan isänsä jakamattoman huomion. Aivan siis se SAMA, mitä ne naiset vaativat miehiltään. Jo pelkästään yh-isyydestäni johtuen ei ole järkevää sotkea kuvioon naista. Nainen ymmärtäisi kyllä JÄRKI-tasolla, että lapset ovat kiinni mussa. Mutta jossain TUNNE-tasolla odotus ”ykkösenä” olosta (mitä monet miehet pystyvät tarjoamaan naiselle, toisin kuin minä) kummittelisi jatkuvasti.

Lisäksi olen duunissa esimiesasemassa=kovat työpaineet siihen lisäksi. Ja pisteenä i:n päälle harrastan kehonrakennusta ja noudatan tinkimätöntä bodarin elämäntapaa (treenaan joka päivä, kun laskee aeorobiset mukaan).

Lapset+duuni+kehorakennus+ison omakotitalon ”työt” aivan oikeasti vievät kaiken aikani. Siis KAIKEN aikani.  Ei siihen kuvioon mahdu naista kuin satunnaisesti ja en yksinkertaisesti usko, että moinen voisi ”riittää” naiselle.

Ja muutenkaan en halua rakennella enää tässä iässä (45 v.) elämääni ”tuulen tupien” varaan=naisen vaaraan. Haluan elää ”turvallista” elämää lasteni kanssa.

Miksi ottaa riskiä, kun olen vallan tyytyväinen nykyiseen elämääni? Mitä naisella oikeasti olisi minulle TARJOTA sellaista, mitä ei jo nyt mulla olisi? Minulla on jo perhe lasteni kanssa ja elämäni on tasapainoista ja hyvää juuri näin.

[/quote]

Koska naiset mielestäsi ovat narsisteja, teet palveluksen itseäsi sekä kaikkia naisia kohtaan pysymällä sinkkuna.

On myös hyvä tiedostaa itsekin, että sinun elämääsi ei mahdu muita kuin sinä, sinun lapsesi, työsi ja harrastuksesi. Kaikki voittavat, kun pysyt naisista erossa. 

En suostuisi elämään tuolla tavalla. Miehelle ex-vaimo on vielä liian tärkeä.

Rakastaa luultavasti vielä häntä. t. yh

Ap, komppaan kyllä muita siinä, että jos haluat selkeästi "enemmän" niin tuo tilanne pitemmän päälle rikkoo sinua. Mutta heittäisin tähän sellaisen näkökulman, että yritä eritella, mitkä tunteesi johtuvat aidosti siitä, että omat toiveesi eivät täyty, ja mitkä taas siitä, että tilanne ei ole ns. yhteiskunnan normien mukainen. Eli olisiko osa ongelmaa siinä, että meille kerrotaan koko ajan, millainen parisuhteen pitää olla, ja teidän tilanne ei vastaa sitä?

Ei sillä, kyllä minusta tuossa tilanteessa olisi pystyttävä suhtautumaan mieheen lähinnä kaverina, jonka kanssa on seksiä (ei mikään huono vaihtoehto sekään) - jos et tähän pysty, niin ehkä kannattaa unohtaa tyyppi.