Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että 14-vuotias itkee lemmikkihamsterin kuolemaa jo toista viikkoa?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin lopettamaan 18v kissani viime vuonna ja itken sitä aina välillä edelleenkin. Asuin ja elin tämän kissan kanssa saman katon alla kauemmin kuin kummankaan vanhempani kanssa tai ylipäätään kenenkään ihmisen kanssa. Ja tämä kissa oli elämässäni yhtä kauan kuin oma äitini (äitini siis kuoli kun olin 18v) Vaikka elämäntilanteet, työpaikat, asuinpaikat ja parisuhteet muuttuivat niin se kissa oli ja pysyi mukana. Voin sanoa että päivä kun kissa piti lopettaa oli elämäni toiseksi hirvein henkisesti, heti äidin kuoleman jälkeen.
Kissa joka on ollut koko elämän mukana on eri asia kuin joku jyrsijä. Kissa ja koira ovat aivan eri tason lemmikkejä kuin hamsteri. Kissaan ja koiraan ihminen muodostaa rakastavan vastavuoroisen suhteen ja näet lemmikistäsi kuinka se kaipaa ja tarvitsee sinua. Joku hemmetin gerbiili elää pari vuotta ymmärtämättä mistään muusta kuin syömisestä kunnes kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Ja jos on oikein paljon tunneälyä, saa syvän yhteyden siihen hamsteriinkin.
Ja jos on vielä enemmän tunneälyä, saa syvän yhteyden terapeuttiin
Ei ole normaalia. Itse käytin tuossa iässä jo huu.meita. bileet ja tytöt olivat arkipäivää. Ei olisi kiinnostanut lemmikin kuolema tippaakaan, ellei siitä olisi voinut hyötyä rahallisesti hakemalla sääliä aikuisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Ja jos on oikein paljon tunneälyä, saa syvän yhteyden siihen hamsteriinkin.
Ja jos on vielä enemmän tunneälyä, saa syvän yhteyden terapeuttiin
Hyvin monenlaiset ihmiset käyvät terapiassa elämänsä aikana. Siinä ei ole mitään ivaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin lopettamaan 18v kissani viime vuonna ja itken sitä aina välillä edelleenkin. Asuin ja elin tämän kissan kanssa saman katon alla kauemmin kuin kummankaan vanhempani kanssa tai ylipäätään kenenkään ihmisen kanssa. Ja tämä kissa oli elämässäni yhtä kauan kuin oma äitini (äitini siis kuoli kun olin 18v) Vaikka elämäntilanteet, työpaikat, asuinpaikat ja parisuhteet muuttuivat niin se kissa oli ja pysyi mukana. Voin sanoa että päivä kun kissa piti lopettaa oli elämäni toiseksi hirvein henkisesti, heti äidin kuoleman jälkeen.
Kissa joka on ollut koko elämän mukana on eri asia kuin joku jyrsijä. Kissa ja koira ovat aivan eri tason lemmikkejä kuin hamsteri. Kissaan ja koiraan ihminen muodostaa rakastavan vastavuoroisen suhteen ja näet lemmikistäsi kuinka se kaipaa ja tarvitsee sinua. Joku hemmetin gerbiili elää pari vuotta ymmärtämättä mistään muusta kuin syömisestä kunnes kuolee.
Voi gerbiiliinkin muodostaa rakastavan vastavuoroisen suhteen. Itse itkin kun pienenä akvaariokalani kuoli. Toki nyt aikuisena mietin että ehkei se kalan pitäminen akvaariossa ole ja ollut humaania mutta oikeasti sitä kultakalaa ja niitä muitakin rakastin. Nyt ei ole mulla lemmikkieläimiä. Kissan voisi joskus. Ehkä koirankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Koira on kapinen suden risteymä jonka suuri "viisas" apina on kesyttänyt ja ryhtynyt jalostamaan. Jos tuolle tielle lähdetään niin kaikki otukset kuuluisivat sinne minne kuuluvat. Eli kauas ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Minä olen maalta kotoisin. Koira oli metsästysväline, ja sen paikka lapsuudessani oli häkissä takapihalla. Kuula tuli kalloon jos ei ajo onnistunut. Ei todellakaan koira eikä mikään muukaan eläin ollut ”yksi lapsista”. Eläinten inhimillistäminen on tullut vasta paljon myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Koira on kapinen suden risteymä jonka suuri "viisas" apina on kesyttänyt ja ryhtynyt jalostamaan. Jos tuolle tielle lähdetään niin kaikki otukset kuuluisivat sinne minne kuuluvat. Eli kauas ihmisistä.
Hamsteri on aggressiivinen erakko-otus, jonka muuan beduiini pyydysti ruoakseen 70-luvulla. Valkoinen mies sääli poloista ja nappasi mukaansa, nykyisin jo ymmärretään, ettei hamsterin pitäminen häkissä ole eettistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Minä olen maalta kotoisin. Koira oli metsästysväline, ja sen paikka lapsuudessani oli häkissä takapihalla. Kuula tuli kalloon jos ei ajo onnistunut. Ei todellakaan koira eikä mikään muukaan eläin ollut ”yksi lapsista”. Eläinten inhimillistäminen on tullut vasta paljon myöhemmin.
Kauhea perhe sulla. Otan osaa.
Tästä saisi jo uuden aloituksen: ”Onko hamsterien vihaaminen normaalia?”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Minä olen maalta kotoisin. Koira oli metsästysväline, ja sen paikka lapsuudessani oli häkissä takapihalla. Kuula tuli kalloon jos ei ajo onnistunut. Ei todellakaan koira eikä mikään muukaan eläin ollut ”yksi lapsista”. Eläinten inhimillistäminen on tullut vasta paljon myöhemmin.
Kauhea perhe sulla. Otan osaa.
Hyvä perhe minulla oli. Mutta eläimiä nyt vain kohdeltiin sillä tavalla 1970-luvulla. Moni ikäluokkani ihminen muistaa puolivillien pystykorvien laumat keväisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Teidän lapset ovat jo tottuneet, että eläimiä kuolee. Tämä 14v. voi olla ensi kertaa kuoleman kanssa tekemisissä ja menettää jotain läheistä, että en lähtisi vertailemaan tai arvostelemaan.
Samalla teini voi itkeä muitakin kuolemaan ja menetykseen liittyviä ahdistavia ajatuksia, nyt kun asia tuli esille. Tai ihan muutakin kun hanat kerran aukesivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin lopettamaan 18v kissani viime vuonna ja itken sitä aina välillä edelleenkin. Asuin ja elin tämän kissan kanssa saman katon alla kauemmin kuin kummankaan vanhempani kanssa tai ylipäätään kenenkään ihmisen kanssa. Ja tämä kissa oli elämässäni yhtä kauan kuin oma äitini (äitini siis kuoli kun olin 18v) Vaikka elämäntilanteet, työpaikat, asuinpaikat ja parisuhteet muuttuivat niin se kissa oli ja pysyi mukana. Voin sanoa että päivä kun kissa piti lopettaa oli elämäni toiseksi hirvein henkisesti, heti äidin kuoleman jälkeen.
Kissa joka on ollut koko elämän mukana on eri asia kuin joku jyrsijä. Kissa ja koira ovat aivan eri tason lemmikkejä kuin hamsteri. Kissaan ja koiraan ihminen muodostaa rakastavan vastavuoroisen suhteen ja näet lemmikistäsi kuinka se kaipaa ja tarvitsee sinua. Joku hemmetin gerbiili elää pari vuotta ymmärtämättä mistään muusta kuin syömisestä kunnes kuolee.
Se pari-kolme vuotta on pitkä aika elämästä 14-vuotiaalle. Ja kyseessä oli hamsteri ei gerbiili. Hamsterit ovat oikein mukavia lemmikkejä jos niiden kanssa touhuaa paljon eikä vain anna sen homehtua häkissä. Ei se lemmikin koko tai elinikä katso sitä miten siihen kiintyy. Vai onko niin että jos kissa tai koira kuolee pari vuotiaana niin ei sitä saa surra kun oli niin lyhyt ikäinen? Tai (anteeksi kärjistys) jos lapsi kuolee pari vuotiaana niin sitä ei pidä surra yhtä paljon, kuin vaikka 10 vuotiaana kuollutta lasta? Miksi avuttomaan rääpäleeseen joka ei ymmärrä muusta kuin syömisestä, nukkumisesta ja p@skomisesta voisi kiintyä parissa vuodessa?
Vierailija kirjoitti:
Tästä saisi jo uuden aloituksen: ”Onko hamsterien vihaaminen normaalia?”
Tai
Kumman pelastaisit palavasta talosta jos pitäisi valita: turhautuneen hamsterisi vai random-vauvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Ai ei vai koiran kuolemasta toipumiseen kuulu kahta viikkoa itkemistä?
Ihan hyvin voi kuulua. Se näet riippuu ihmisestä, eli vaikka sinä et kaipaa lemmikkiäsi kahta viikkoa kauempaa, niin jollekin toiselle se on ollut paljon suurempi ja tärkeämpi lemmikki kuin sulle. Ja tunteet on suuremmat kuin sulla.
Mulla on ollut kahdeksan koiraa ja jokaista kaipaan vieläkin ja jokaista itken kun se pää tulee. Kaipaan jopa lapsuuteni kissaa, joka jäi auton alle. Itken sitä vieläkin aina joskus.
On sulla ajatukset. Lapsi pitäisi viedä lääkäriin, ilmeisesti tutkituttamaan sen pää vai? Kun vielä kahden viikon päästäkin itkee kuollutta lemmikkiään. Lääkäri pitäisi sinua omituisena, kun tuommoisen takia veisit lapsen lääkärille, huolestuneena että mitä se itkee. Mitä luulet lääkärin sanovan? Ohjaavan lapsesi psykiatrille vai antavan rauhoittavia lääkkeitä? Eli mitä lääkärin hoitoa mielestäsi tarvitsee teini-ikäinen, joka kaipaa lemmikkiään?
Oma kokemukseni on, että uuden lemmikin ottaminen ei korvaa entistä. Ei mitenkään. Jokainen niistä on oma itsensä, oma persoonansa. Niistä ei se yksi yhtenäinen lemmikki tule, vaikka ottaisi sata peräjälkeen. Eikä ole oikein ottaa sitä uutta lemmikkiä ihan heti, vaan kannattaa odottaa jonkun aikaa, että on kypsä asiaan. Muuten odottaa siltä uudelta lemmikiltä samaa mitä edellinen oli ja edusti, kun ne ovat kuitenkin omia yksilöitään jokainen ja jokaisella on oikeus olla se oma itsensä eikä toisen korvike.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.
Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?
Mitä vahingollista siinä olisi?
En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.
Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.
Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...
Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.
Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.
Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.
He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.
Entäpä hamsterin kanssa toimeen tulevat? Jos lapsi itkee hamsteria kohta kaksi viikkoa lähes päivittäin, mitä se kertoo hänestä?
Koira on maalla perheenjäsen, lähes joka talossa on koira. Miehille kumppani, naisille yksi lapsista, lapsille kaveri.
Hamsterista ei ole siihen. Hamsterit yöeläiminä ja erakkoina ovat todella ärsyttäviä otuksia ja kuuluvat jonnekin aavikolle.
Minä olen maalta kotoisin. Koira oli metsästysväline, ja sen paikka lapsuudessani oli häkissä takapihalla. Kuula tuli kalloon jos ei ajo onnistunut. Ei todellakaan koira eikä mikään muukaan eläin ollut ”yksi lapsista”. Eläinten inhimillistäminen on tullut vasta paljon myöhemmin.
Kauhea perhe sulla. Otan osaa.
Hyvä perhe minulla oli. Mutta eläimiä nyt vain kohdeltiin sillä tavalla 1970-luvulla. Moni ikäluokkani ihminen muistaa puolivillien pystykorvien laumat keväisin.
Metsästyskoiria kohdellaan esimerkiksi Espanjassa vieläkin ihan samalla tavalla. Koira on tarkoitettu vain ajoa varten, ja jos se ei siitä suoriudu niin koira tapetaan, usein hyvin julmastikin. Metsästyskoira ja lemmikkikoira ovat monessa maassa ihan eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Ai ei vai koiran kuolemasta toipumiseen kuulu kahta viikkoa itkemistä?
Ihan hyvin voi kuulua. Se näet riippuu ihmisestä, eli vaikka sinä et kaipaa lemmikkiäsi kahta viikkoa kauempaa, niin jollekin toiselle se on ollut paljon suurempi ja tärkeämpi lemmikki kuin sulle. Ja tunteet on suuremmat kuin sulla.
Mulla on ollut kahdeksan koiraa ja jokaista kaipaan vieläkin ja jokaista itken kun se pää tulee. Kaipaan jopa lapsuuteni kissaa, joka jäi auton alle. Itken sitä vieläkin aina joskus.
On sulla ajatukset. Lapsi pitäisi viedä lääkäriin, ilmeisesti tutkituttamaan sen pää vai? Kun vielä kahden viikon päästäkin itkee kuollutta lemmikkiään. Lääkäri pitäisi sinua omituisena, kun tuommoisen takia veisit lapsen lääkärille, huolestuneena että mitä se itkee. Mitä luulet lääkärin sanovan? Ohjaavan lapsesi psykiatrille vai antavan rauhoittavia lääkkeitä? Eli mitä lääkärin hoitoa mielestäsi tarvitsee teini-ikäinen, joka kaipaa lemmikkiään?
Oma kokemukseni on, että uuden lemmikin ottaminen ei korvaa entistä. Ei mitenkään. Jokainen niistä on oma itsensä, oma persoonansa. Niistä ei se yksi yhtenäinen lemmikki tule, vaikka ottaisi sata peräjälkeen. Eikä ole oikein ottaa sitä uutta lemmikkiä ihan heti, vaan kannattaa odottaa jonkun aikaa, että on kypsä asiaan. Muuten odottaa siltä uudelta lemmikiltä samaa mitä edellinen oli ja edusti, kun ne ovat kuitenkin omia yksilöitään jokainen ja jokaisella on oikeus olla se oma itsensä eikä toisen korvike.
Tunteiden säätelyssä häikkää, jos EI VOI OLLA ITKEMÄTTÄ. Kyllä minäkin voin alkaa oikein miettimällä miettimään ihania kuolleita koiriani, ja tirauttaa kyyneleen, mutta se onko se tarkoituksellista vai tahatonta itkemistä, on se ero. Jatkuva hallitsematon tunteiden purkaus on vähintäänkin omituista, varsinkin jos lemmikin kuolemasta on jo kaksi viikkoa.
Hautajaisetkin järjestetään tarkoituksella nopeasti omaisen kuoleman jälkeen, jotta sureva saa muuta tekemistä ja ajateltavaa, eikä jää itkemään sängyn pohjalle!!
Ja minun kokemukseni on, että esim. kuollut koira kannattaa korvata uudella, jos haluaa, että kotona on koira. Ilman koiraa kärvistely koska "kuollutta koiraa ei voi korvata", on typerää ajattelua. Siihen uuteen koiraan kiintyy ihan samalla tavalla, jos nyt ei ota jotain aivan väärää rotua tms.
Jos on kokemusta koirista, voi helposti saada yhtä kivan koiran kuin edellinenkin.
Yksi marsu sinne tänne, ei sellaisen perään kukaan itke päivää pidempään.
Koirien kanssa tulevat hyvin toimeen yleensä sellaiset ihmiset, joiden luottamus on toistuvasti petetty. Koiralla ei ole varaa valita kumppaniaan, uskollisuus on kirjoitettu sen geeneihin.