Onko normaalia että 14-vuotias itkee lemmikkihamsterin kuolemaa jo toista viikkoa?

Siis mitä! Lähes aikuinen mies itkee jonkun häkkijyrsijän perään päivittäin useammam viikon? Hohhoi mikä mössö.

Ei varmaan kannata hankkia kultakalaa kummoisempaa jos jyrsijän kuolema aiheuttaa noin kovan reaktion.

Häkkilinnut voivat surra edesmennyttä omistajaansa niin kovin että menehtyvät itsekin. Tietysti palstan luomakunnan kruunu voi todeta, että tyhmää hukata tunteita niin tyhmään eläimeen.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...

Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?

Oletko ikinä kuullut sanaa "vegaani"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

97 lisää vielä, että kukaan ei ole myöskään oikeutettu järjestämään lemmikkejä tärkeysjärjestykseen sen perusteella, mikä eläin on kyseessä. Koira ei ole hamsteria arvokkaampi, niin vaikealta kuin se voikin kuulostaa omistuskeskeiselle ihmiselle. 

Jokainen elämä on arvokas ja tasavertainen, kaikilla on paikkansa kiertokulussa, eikä minkään eläimen (edes ihmisen) elämä mene toisen edelle. Vaan ja ainoastaan ihminen harrastaa tätä eläinten "rankkausta" omien preferenssiensä perusteella mikä on musta aina kuulostanut sairaalta, varsinkin kun nämä tyypit myös esittävät mielipiteensä absoluuttisena totuutena. Mikään paremmuusjärjestys ei edes voi olla looginen; ne on pelkkiä mielipiteitä, ei totuuksia ja sen jo pitäis kertoa että moinen on typerää.

Itse olen esimerkiksi allerginen koirille, joten minulle koira ei voi olla "parempi" lemmikki kuin kissa. En silti lähde väittämään että kissat ovat koirien yläpuolella. 

Hölynpölyä. Koiraa hyödyllisempää eläintä tuskin on olemassa. Koira on myös alkujaan itse lähestynyt ihmistä, ja siitä on alkanut ihmisen ja koiran ystävyys.

Samoin hevonen on ollut korvaamaton ihmiselle, lehmästä puhumattakaan.

Jos hamsteria arvostettaisiin eläimenä, ei sitä suljettaisi pieneen häkkiin nakertamaan kaltereita ja juoksemaan päättömästi juoksupyörässään. Hamsterin sulkeminen liian pieneen häkkiin, kuten minkä tahansa eläimen, lähentelee kidutusta. Hamsterin tehtävä ja hyöty ihmiselle on olla pelkkä sirkushuvi, on kai hauska seurata mitä poloinen keksii pienessä vankikopissaan. Paras hamsteri on villihamsteri vapaana luonnossa.

Lemmikki on lemmikki. Turha verrata minkä eläimen hyötyarvo on ihmiselle suurin, kun puhutaan puhtaasti lemmikistä eikä hyötyeläimestä. Minä olen kiintynyt käärmeeseeni, repikää siitä. Siinä vasta ”hyödyllinen” elukka, saati että sen kanssa voisi puuhata mitään, kouluttaa, käydä lenkeillä, leikkiä.. Eikä se varmasti tunne mua kohtaan yhtään mitään, ei tuollaisella liskonaivoisella elukalla ole sellaiseen kapasiteettia. En ehkä näin melkein nelikymppisenä ihan kauheasti käärmettä silti itkisi, mutta kyllä surettaisi ja harmittaisi jos se kuolisi.

Koira on ehdottomasti hyödyllisin eläin myös lemmikkinä. Tuskin käärmeesi vahtii kotia tai varoittaa tulipalosta, leikkii lapsen kanssa tai lämmitä varpaitasi pakkasyönä?

Puhumattakaan terapeuttisista vaikutuksista.

Vauva sitten on aivan hyödytön: se vain syö ja kakkaa. Mutta silti tuppaa olemaan tärkeä monelle meistä.

Onko vauva sinulle lemmikki?

Mulle se on elämäntehtävä, kasvattaa siitä vahva, itsenäinen, empaattinen, itsestään ja muista huolta pitävä ihminen, joka ei itke hamsteria kahta viikkoa...

Jos hän siis ottaisi hamsterin, ei ota koska se on täysin vanhanaikaista eläimen kidutusta.

Vauva nimenomaan on sinulle eläimen asemassa, jos ajattelet että pystyt kasvattamaan hänestä ihmisen, joka suree sinun hyväksymäsi ajan sinun hyväksymiäsi kohteita.

Tottakai hyvällä hoidolla ja vauvan/lapsen tarpeisiin vastaamisella saa kasvatettua omanarvontuntoisen, tasapainoisen ja vaikeuksien yli pääsevän ihmisen. Ihmisen joka uskoo tulevaisuuteen ja ajattelee positiivisesti myös surun keskellä. " Minä itken nyt ikävääni, kun hamsterini meni pois, mutta ikävä hellittää ja laimenee."

Normaali ihminen pystyy toimimaan myös surun keskellä, pyyhkimään kyyneleet, mutta masentunut ei. Masentunut lamaantuu. Mitä ap.n teini tekee, sitä hän ei ole kertonut, ja parempi ettei täällä kerrokaan.

Mun hamsu kuoli 2009 edelleen itkettää kun muistelen sen poismenoa mutta toisaalta sillä oli ihan hyvä elämä jota muistellessa ei voi kuin nauraa kuten kun se suuruuden hulluna yritti tunkea perunan poskiinsa :D

Hassua kyllä mun mielestä parasta terapiaa on ollut just se haudankaivuu mites ap saiko lapses järjestää hautajaiset vai miten? Sekin voi vaikuttaa kun sori vaan tiedän tyyppejä jotka on vieny chihua pienemmät bioastiaan ja sitten vollottanut viikkokaupalla

:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.

Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?

Mitä vahingollista siinä olisi?

En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

97 lisää vielä, että kukaan ei ole myöskään oikeutettu järjestämään lemmikkejä tärkeysjärjestykseen sen perusteella, mikä eläin on kyseessä. Koira ei ole hamsteria arvokkaampi, niin vaikealta kuin se voikin kuulostaa omistuskeskeiselle ihmiselle. 

Jokainen elämä on arvokas ja tasavertainen, kaikilla on paikkansa kiertokulussa, eikä minkään eläimen (edes ihmisen) elämä mene toisen edelle. Vaan ja ainoastaan ihminen harrastaa tätä eläinten "rankkausta" omien preferenssiensä perusteella mikä on musta aina kuulostanut sairaalta, varsinkin kun nämä tyypit myös esittävät mielipiteensä absoluuttisena totuutena. Mikään paremmuusjärjestys ei edes voi olla looginen; ne on pelkkiä mielipiteitä, ei totuuksia ja sen jo pitäis kertoa että moinen on typerää.

Itse olen esimerkiksi allerginen koirille, joten minulle koira ei voi olla "parempi" lemmikki kuin kissa. En silti lähde väittämään että kissat ovat koirien yläpuolella. 

Hölynpölyä. Koiraa hyödyllisempää eläintä tuskin on olemassa. Koira on myös alkujaan itse lähestynyt ihmistä, ja siitä on alkanut ihmisen ja koiran ystävyys.

Samoin hevonen on ollut korvaamaton ihmiselle, lehmästä puhumattakaan.

Jos hamsteria arvostettaisiin eläimenä, ei sitä suljettaisi pieneen häkkiin nakertamaan kaltereita ja juoksemaan päättömästi juoksupyörässään. Hamsterin sulkeminen liian pieneen häkkiin, kuten minkä tahansa eläimen, lähentelee kidutusta. Hamsterin tehtävä ja hyöty ihmiselle on olla pelkkä sirkushuvi, on kai hauska seurata mitä poloinen keksii pienessä vankikopissaan. Paras hamsteri on villihamsteri vapaana luonnossa.

Lemmikki on lemmikki. Turha verrata minkä eläimen hyötyarvo on ihmiselle suurin, kun puhutaan puhtaasti lemmikistä eikä hyötyeläimestä. Minä olen kiintynyt käärmeeseeni, repikää siitä. Siinä vasta ”hyödyllinen” elukka, saati että sen kanssa voisi puuhata mitään, kouluttaa, käydä lenkeillä, leikkiä.. Eikä se varmasti tunne mua kohtaan yhtään mitään, ei tuollaisella liskonaivoisella elukalla ole sellaiseen kapasiteettia. En ehkä näin melkein nelikymppisenä ihan kauheasti käärmettä silti itkisi, mutta kyllä surettaisi ja harmittaisi jos se kuolisi.

Koira on ehdottomasti hyödyllisin eläin myös lemmikkinä. Tuskin käärmeesi vahtii kotia tai varoittaa tulipalosta, leikkii lapsen kanssa tai lämmitä varpaitasi pakkasyönä?

Puhumattakaan terapeuttisista vaikutuksista.

Vauva sitten on aivan hyödytön: se vain syö ja kakkaa. Mutta silti tuppaa olemaan tärkeä monelle meistä.

Onko vauva sinulle lemmikki?

Mulle se on elämäntehtävä, kasvattaa siitä vahva, itsenäinen, empaattinen, itsestään ja muista huolta pitävä ihminen, joka ei itke hamsteria kahta viikkoa...

Jos hän siis ottaisi hamsterin, ei ota koska se on täysin vanhanaikaista eläimen kidutusta.

Vauva nimenomaan on sinulle eläimen asemassa, jos ajattelet että pystyt kasvattamaan hänestä ihmisen, joka suree sinun hyväksymäsi ajan sinun hyväksymiäsi kohteita.

Tottakai hyvällä hoidolla ja vauvan/lapsen tarpeisiin vastaamisella saa kasvatettua omanarvontuntoisen, tasapainoisen ja vaikeuksien yli pääsevän ihmisen. Ihmisen joka uskoo tulevaisuuteen ja ajattelee positiivisesti myös surun keskellä. " Minä itken nyt ikävääni, kun hamsterini meni pois, mutta ikävä hellittää ja laimenee."

Normaali ihminen pystyy toimimaan myös surun keskellä, pyyhkimään kyyneleet, mutta masentunut ei. Masentunut lamaantuu. Mitä ap.n teini tekee, sitä hän ei ole kertonut, ja parempi ettei täällä kerrokaan.

Tiedät ap:sta ja hänen teinistään huomattavan paljon. Oletko varma, ettette ole sama henkilö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...

Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?

Tällä logiikalla ei voi itkeä ja surra omaa mummoaan, koska mummoja kuolee joka päivä maailmassa.

Jos teinille rakkainta on hamsteri, jonka kuolemasta ei pääse yli, niin olisin huolissani.

Kun sen hamsterin voi ostaa kaupasta, uutta mummoa ei.

Niin voi ja uuden kumppanin voi poimia Tinderistä. Eri asia sitten, millaisen saa. Ei ne kaikki ole samanlaisia. Joillekin ratkaisee lemmikin tai kumppanin persoona eikä riitä se, että olis vaan "joku".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?

Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.

Liika itkeminen on liikaa.

Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.

Ai suosittelet heti laastarisuhdetta menetetyn rakkauden tilalle? Uusi kumppani vie ajatukset pois vanhan menetyksestä? Niin sitä pitää.... No, kukin taaplaa tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.

Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?

Mitä vahingollista siinä olisi?

En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.

Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.

Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...

Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?

Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.

Liika itkeminen on liikaa.

Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.

Ai suosittelet heti laastarisuhdetta menetetyn rakkauden tilalle? Uusi kumppani vie ajatukset pois vanhan menetyksestä? Niin sitä pitää.... No, kukin taaplaa tyylillään.

Vertaat ihmistä hamsteriin? Rakastat siis hamsteria yhtä syvästi, kuin puolisoa?

Kuule, olisiko aika etsiä terapeutti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.

Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?

Mitä vahingollista siinä olisi?

En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.

Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.

Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...

Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.

Entä muutaman sukupolven suvussa ollut maatalo joka palaa poroksi? Saako sitä itkeä enemmän kuin koiraa joka paloi liekeissä?

Vierailija kirjoitti:

AP, on ihan normaalia. Lemmikki oli niin rakas. Anna hänen itkeä äläkä painosta häntä. Ihmisen pitää saada itkeä surunsa pois.

On koteja/sukuja, joissa lapsi ei saa itkeä edes oman vanhempansa kuolemaa. Ajatellaan että lapset ovat robotteja eikä heillä ole tunteita. Omien tunteiden  ilmaiseminen on tabu, kiellettyä.

Itse en itkenyt vaikka isäni kuoli kun olin lapsi, eikä sellaisesta selviä ikinä, vaan se suru asuu ihmisen sisällä hautaan asti. Ihminen kovettuu lopulta niin ettei osaa itkeä mitään.

Yhtä asiaa vieläkin itken ja sitä itkua riittää. Itken lemmikkieni kuolemaa.

Itkeminen on armoa.

Anna hänen itkeä rauhassa niin kauan kuin hän itkee. Hyväksy se täysin ja ole hänen tukenaan.

<3 Juuri näin.

Voitte ehkä jutellakin yhdessä hamsterista ja muistella sitä. Anna teinin purkaa siinä samalla sydäntään, jos hän haluaa. Ole tukena ja ymmärtäväinen. Tämä on hänelle ehkä ensimmäinen läheisen olennon menetys ja siten ensimmäinen kuoleman kohtaaminen? Se lopullisuus voi silloin tuntua täysin musertavalta.

Aika parantaa pikkuhiljaa haavat, mutta suru lähtee vain suremalla se loppuun. Herkkyys on lopulta suuri vahvuus, vaikka sen kanssa elämään oppiminen onkin usein haastavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.

Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄

Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!

Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!

Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..

Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!

Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.

Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti. 

Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...

Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..

Tunnet ehkä hamsterit, mutta ihmiseläimiä et vaikuta tuntevan.

Olen kasvatusalalla ja tunnen lapset ja nuoret. Tunnen myös eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja hamsterit. Tällä lapsella on jotain hätää elämässään, kun ei pääse yli hamsterin kuolemasta.

Hänestä on huolissaan myös ap, jonka huoli tyrmätään täällä täysin. Uskomatonta.

Erityisopettajaksi opiskeleva kommentoi. Ensinnäkin ylläolevalle, jos todella muka olet kasvatusalalla, suosittelen ystävällisesti hakeutumaan muihin hommiin. Tai päivitä tietosi ihmisen kehityspsykologiasta pikaisesti!

Voimakkaasti tunteva ihminen tosiaan suree pieniäkin asioita voimakkaasti ja se on TÄYSIN NORMAALIA. Se on osa hänen persoonallisuuttaan, eikä sitä pidä missään nimessä kritisoida tai hävetä, sillä se olisi hyvin vahingollista lapsen kehitykselle. Anna teinin olla oma itsensä suruineen kaikkineen. Lemmikin kuolema todennäköisesti tosiaan toi kuoleman käsittelyn ensimmäistä kertaa pinnalle. Ole turvallinen ja hyväksyvä aikuinen ja teinisi saa sinulta hyvät eväät elämään!

Työskentelen mm. erityisherkkien lasten kanssa, enkä voisi kuvitella että lapsi kahta viikkoa itkisi hamsteria! Ja vielä teini, elämänsä kesälomaa viettämässä!

Nyt maalaisjärki käteen, hamsteri on hännätön pikku rotta, joka ei yllä lähellekään rotan älykkyyttä tai sosiaalisuutta!

Olen itsekin itkenyt viikon jokaista koiraani, mutta hamsteri on hamsteri, hakekaa eläinkaupasta uusi ja teinille muuta ajateltavaa ja iloista ja mielenkiintoista tekemistä, kuin hamsterin sureminen! Tämä herkkyyden ihannointi ja ylistäminen menee nyt pikkuisen yli!

Ootpa kyllä harvinaisen tunnekylmä ihminen.

Vaikka tässä ketjussa jo monta kertaa selitetty, niin vielä kerran: teini käsittelee nyt omalla tavallaan KUOLEMAA. Se ei ole mikään mitätön asia, ja eka kuolema lähipiirissä on aina iso asia ja se pitää käsitellä kunnolla läpi. Sun mielestä varmaan vanhainkodissa pitkään sairastaneen vanhuksen kuolemaakaan ei saisi surra, kun se nyt vaan kuuluu asiaan ja vanhuksia kupsahtelee jatkuvasti?

Toivon sydämeni pohjasta, että oot vaan provo etkä tosiaankaan työskentele kasvatusalalla.

Olin paljon nuorempi, kun omat ensimmäiset lemmikkini kuolivat. En itkenyt kahta viikkoa.

Ehkä maaseudulla nämä asiat on luonnollisia, eikä jotain mihin jäädään märehtimään.

Pysyn silti kannassani, teini on masentunut ja reagoi voimakkaasti hamsterin kuolemaan.

Helsingissä lomaillessani silmiin pisti ihmisten kylmyys, epäkohteliaisuus ja varautuneisuus. Ehkä tällaisessa ympäristössä kasvaneelle ja luonnosta vieraantuneelle hamsterin kuolema onkin julminta mitä voi käydä.

Kuten sanoin, maalaisjärki käteen.

Olen minäkin maalainen puoliksi, metsästänytkin, mutta silti suren lemmikin kuolemaa pitkään. Kuolema on luonnollista, joo. Mutta on myös luonnollista surra sitä, jota on rakastanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

97 lisää vielä, että kukaan ei ole myöskään oikeutettu järjestämään lemmikkejä tärkeysjärjestykseen sen perusteella, mikä eläin on kyseessä. Koira ei ole hamsteria arvokkaampi, niin vaikealta kuin se voikin kuulostaa omistuskeskeiselle ihmiselle. 

Jokainen elämä on arvokas ja tasavertainen, kaikilla on paikkansa kiertokulussa, eikä minkään eläimen (edes ihmisen) elämä mene toisen edelle. Vaan ja ainoastaan ihminen harrastaa tätä eläinten "rankkausta" omien preferenssiensä perusteella mikä on musta aina kuulostanut sairaalta, varsinkin kun nämä tyypit myös esittävät mielipiteensä absoluuttisena totuutena. Mikään paremmuusjärjestys ei edes voi olla looginen; ne on pelkkiä mielipiteitä, ei totuuksia ja sen jo pitäis kertoa että moinen on typerää.

Itse olen esimerkiksi allerginen koirille, joten minulle koira ei voi olla "parempi" lemmikki kuin kissa. En silti lähde väittämään että kissat ovat koirien yläpuolella. 

Hölynpölyä. Koiraa hyödyllisempää eläintä tuskin on olemassa. Koira on myös alkujaan itse lähestynyt ihmistä, ja siitä on alkanut ihmisen ja koiran ystävyys.

Samoin hevonen on ollut korvaamaton ihmiselle, lehmästä puhumattakaan.

Jos hamsteria arvostettaisiin eläimenä, ei sitä suljettaisi pieneen häkkiin nakertamaan kaltereita ja juoksemaan päättömästi juoksupyörässään. Hamsterin sulkeminen liian pieneen häkkiin, kuten minkä tahansa eläimen, lähentelee kidutusta. Hamsterin tehtävä ja hyöty ihmiselle on olla pelkkä sirkushuvi, on kai hauska seurata mitä poloinen keksii pienessä vankikopissaan. Paras hamsteri on villihamsteri vapaana luonnossa.

Lemmikki on lemmikki. Turha verrata minkä eläimen hyötyarvo on ihmiselle suurin, kun puhutaan puhtaasti lemmikistä eikä hyötyeläimestä. Minä olen kiintynyt käärmeeseeni, repikää siitä. Siinä vasta ”hyödyllinen” elukka, saati että sen kanssa voisi puuhata mitään, kouluttaa, käydä lenkeillä, leikkiä.. Eikä se varmasti tunne mua kohtaan yhtään mitään, ei tuollaisella liskonaivoisella elukalla ole sellaiseen kapasiteettia. En ehkä näin melkein nelikymppisenä ihan kauheasti käärmettä silti itkisi, mutta kyllä surettaisi ja harmittaisi jos se kuolisi.

Koira on ehdottomasti hyödyllisin eläin myös lemmikkinä. Tuskin käärmeesi vahtii kotia tai varoittaa tulipalosta, leikkii lapsen kanssa tai lämmitä varpaitasi pakkasyönä?

Puhumattakaan terapeuttisista vaikutuksista.

Vauva sitten on aivan hyödytön: se vain syö ja kakkaa. Mutta silti tuppaa olemaan tärkeä monelle meistä.

Onko vauva sinulle lemmikki?

Mulle se on elämäntehtävä, kasvattaa siitä vahva, itsenäinen, empaattinen, itsestään ja muista huolta pitävä ihminen, joka ei itke hamsteria kahta viikkoa...

Jos hän siis ottaisi hamsterin, ei ota koska se on täysin vanhanaikaista eläimen kidutusta.

Vauva nimenomaan on sinulle eläimen asemassa, jos ajattelet että pystyt kasvattamaan hänestä ihmisen, joka suree sinun hyväksymäsi ajan sinun hyväksymiäsi kohteita.

Tottakai hyvällä hoidolla ja vauvan/lapsen tarpeisiin vastaamisella saa kasvatettua omanarvontuntoisen, tasapainoisen ja vaikeuksien yli pääsevän ihmisen. Ihmisen joka uskoo tulevaisuuteen ja ajattelee positiivisesti myös surun keskellä. " Minä itken nyt ikävääni, kun hamsterini meni pois, mutta ikävä hellittää ja laimenee."

Normaali ihminen pystyy toimimaan myös surun keskellä, pyyhkimään kyyneleet, mutta masentunut ei. Masentunut lamaantuu. Mitä ap.n teini tekee, sitä hän ei ole kertonut, ja parempi ettei täällä kerrokaan.

Tiedät ap:sta ja hänen teinistään huomattavan paljon. Oletko varma, ettette ole sama henkilö?

Oletko varma, ettei sinulla ole skitsofrenia?😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.

Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?

Mitä vahingollista siinä olisi?

En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.

Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.

Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...

Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.

Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.

Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.

Itse jouduin lopettamaan 18v kissani viime vuonna ja itken sitä aina välillä edelleenkin. Asuin ja elin tämän kissan kanssa saman katon alla kauemmin kuin kummankaan vanhempani kanssa tai ylipäätään kenenkään ihmisen kanssa. Ja tämä kissa oli elämässäni yhtä kauan kuin oma äitini (äitini siis kuoli kun olin 18v) Vaikka elämäntilanteet, työpaikat, asuinpaikat ja parisuhteet muuttuivat niin se kissa oli ja pysyi mukana. Voin sanoa että päivä kun kissa piti lopettaa oli elämäni toiseksi hirvein henkisesti, heti äidin kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.

Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?

Mitä vahingollista siinä olisi?

En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.

Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.

Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...

Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.

Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.

Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.

He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahva kiintyminen esineeseen tai eläimeen, joka ei osoita kiintymystä takaisin, on vahingollista.

Mitähän aktuaalista v*ttua nyt taas?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta mahdollisuudesta, että rakastaa jotakin muutoin kuin ehdollisesti?

Mitä vahingollista siinä olisi?

En ole tuo johon viittaat mutta nämä viestit herättivät ajatuksia. Biologiselta näkökannalta on eliölle hyvin hyödyllistä muodostaa suhteita joista saa jotain. "Ehdoton" rakkaus (eli antaa paljon "vaatimatta/saamatta mitään takaisin") eläimiä tai esineitä kohtaan taitaa olla itse asiassa itsensä hoitamista. Tunnet olosi hyväksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi, kun joku toinen on täysin riippuvainen sinusta ja nauttii juuri sinun näkemisestäsi. Seurakoirat ovat jalostettu täydellisiksi tätä varten. Esineihin taitaa liittyä muistot tai tuttuus, koet olosi turvalliseksi kun saat katsoa perintöhuonekalua tai tuuletat matot tutulla tavalla niin kuin aina ennenkin. Naisilla on lemmikkejä ja kasveja hoidokkeinaan stereotyyppisesti enemmän kuin miehillä. Ruoka on nälkään, vibrat panetukseen ja lemmikit hoivaviettiä varten. Ei ole ehdotonta rakkautta se vaan oman vietin purkua.

Kyllä kyllä, voit tuntea iloa jostain perintöhuonekalusta, mutta jos menetät sen ja itket sitä viikkokausia... Ei ole tervettä.

Minäkin kasvatan huonekasveja, mutta kun kasvi on liian suuri ja vaivalloinen, vien sen biojätteeseen tuntien pelkkää helpotusta. Bye bye...

Koiran kasvattaminen pennusta hautaan, siinä on niin syvä sanaton tunneyhteys, että harvaan ihmiseenkään saa samanlaista. Hamsteriin ei saa ikinä muodostettua sellaista suhdetta. Ikinä.

Yleensä pyrin siihen etten menisi henkilökohtaisuuksiin, mutta saattaakohan tuolla, että harvoin saat toisiin ihmisiin syvää tunneyhteyttä, olla jotakin tekemistä sen kanssa, että sinulla on niin suuri tarve luokitella, millaiset toisten ihmisten tunteet ovat terveitä ja millaiset eivät.

Minä olen tuntenut joitakin ihmisiä, joille koirat ovat tärkeämpiä kuin toiset ihmiset, ja kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat vähän toistaitoisia lajitovereidensa kanssa. Vähän joku orpo villieläimen poikanen, joka on kasvanut ihmiset kanssa eikä enää pärjää luonnossa.

He jotka pystyvät syvään tunneyhteyteen koiran kanssa, ovat taitavia myös ihmisten kanssa. Tunnevammaisilla on hankala asennoitua koiraan oikealla tavalla. Koira on heille esine, samoin muut eläimet. Koira on yleensä ihmisille se läheisin eläin, mutta tunnevammaiset/kylmät ihmiset eivät saa luontevaa yhteyttä edes koiraan.

Ja jos on oikein paljon tunneälyä, saa syvän yhteyden siihen hamsteriinkin.

Lapsellasi on tunteet ja hän tuntee surua ja kaipausta. Se on normaalia. Tällä palstallakin on aivan liikaa tunnekylmiä sadisteja, jotka nauttivat kiusatessaan muita.