Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että 14-vuotias itkee lemmikkihamsterin kuolemaa jo toista viikkoa?
Kommentit (162)
No mä pidin varhaisteininä hautajaismenot akvaariokalallekin, oli pieni risti ja kaikki :D ja ihan normaalina aikuisena pidän itseäni, herkkä edelleen kylläkin menetyksiä kohdatessa, mutta kuten edellä todettiinkin, kovuutta ei tämä maailma mihinkään tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo jotka väittävät hamsterin olevan tyhmä ja persoonaton eläin, voivat tulla katsomaan 9-vuotiaan tyttöni kääpiöhamsteria: se on sylissä tv:tä katsellessa, tekee läksyjä tytön kanssa, kommunikoi ääntelemällä ja on todella inhimillinen otus. On rytmiltäänkin tytön mukana, eli nukkuu yönsä epähamsterimaisesti.
Kamala ajatella että se on muutaman kuukauden päästä 2-vuotias eli todella jo elämänsä ehtoopuolella. Tytölläni onkin usein kyyneleet silmissä, kun selvästi miettii, mitä sitten kun kaveria ei enää ole (on kokemusta aiemmin hamsterin kuolemasta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Tunnet ehkä hamsterit, mutta ihmiseläimiä et vaikuta tuntevan.
Olen kasvatusalalla ja tunnen lapset ja nuoret. Tunnen myös eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja hamsterit. Tällä lapsella on jotain hätää elämässään, kun ei pääse yli hamsterin kuolemasta.
Hänestä on huolissaan myös ap, jonka huoli tyrmätään täällä täysin. Uskomatonta.
Erityisopettajaksi opiskeleva kommentoi. Ensinnäkin ylläolevalle, jos todella muka olet kasvatusalalla, suosittelen ystävällisesti hakeutumaan muihin hommiin. Tai päivitä tietosi ihmisen kehityspsykologiasta pikaisesti!
Voimakkaasti tunteva ihminen tosiaan suree pieniäkin asioita voimakkaasti ja se on TÄYSIN NORMAALIA. Se on osa hänen persoonallisuuttaan, eikä sitä pidä missään nimessä kritisoida tai hävetä, sillä se olisi hyvin vahingollista lapsen kehitykselle. Anna teinin olla oma itsensä suruineen kaikkineen. Lemmikin kuolema todennäköisesti tosiaan toi kuoleman käsittelyn ensimmäistä kertaa pinnalle. Ole turvallinen ja hyväksyvä aikuinen ja teinisi saa sinulta hyvät eväät elämään!Työskentelen mm. erityisherkkien lasten kanssa, enkä voisi kuvitella että lapsi kahta viikkoa itkisi hamsteria! Ja vielä teini, elämänsä kesälomaa viettämässä!
Nyt maalaisjärki käteen, hamsteri on hännätön pikku rotta, joka ei yllä lähellekään rotan älykkyyttä tai sosiaalisuutta!
Olen itsekin itkenyt viikon jokaista koiraani, mutta hamsteri on hamsteri, hakekaa eläinkaupasta uusi ja teinille muuta ajateltavaa ja iloista ja mielenkiintoista tekemistä, kuin hamsterin sureminen! Tämä herkkyyden ihannointi ja ylistäminen menee nyt pikkuisen yli!
Et kyllä taida oikeasti välittää eläimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Tunnet ehkä hamsterit, mutta ihmiseläimiä et vaikuta tuntevan.
Olen kasvatusalalla ja tunnen lapset ja nuoret. Tunnen myös eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja hamsterit. Tällä lapsella on jotain hätää elämässään, kun ei pääse yli hamsterin kuolemasta.
Hänestä on huolissaan myös ap, jonka huoli tyrmätään täällä täysin. Uskomatonta.
Erityisopettajaksi opiskeleva kommentoi. Ensinnäkin ylläolevalle, jos todella muka olet kasvatusalalla, suosittelen ystävällisesti hakeutumaan muihin hommiin. Tai päivitä tietosi ihmisen kehityspsykologiasta pikaisesti!
Voimakkaasti tunteva ihminen tosiaan suree pieniäkin asioita voimakkaasti ja se on TÄYSIN NORMAALIA. Se on osa hänen persoonallisuuttaan, eikä sitä pidä missään nimessä kritisoida tai hävetä, sillä se olisi hyvin vahingollista lapsen kehitykselle. Anna teinin olla oma itsensä suruineen kaikkineen. Lemmikin kuolema todennäköisesti tosiaan toi kuoleman käsittelyn ensimmäistä kertaa pinnalle. Ole turvallinen ja hyväksyvä aikuinen ja teinisi saa sinulta hyvät eväät elämään!Työskentelen mm. erityisherkkien lasten kanssa, enkä voisi kuvitella että lapsi kahta viikkoa itkisi hamsteria! Ja vielä teini, elämänsä kesälomaa viettämässä!
Nyt maalaisjärki käteen, hamsteri on hännätön pikku rotta, joka ei yllä lähellekään rotan älykkyyttä tai sosiaalisuutta!
Olen itsekin itkenyt viikon jokaista koiraani, mutta hamsteri on hamsteri, hakekaa eläinkaupasta uusi ja teinille muuta ajateltavaa ja iloista ja mielenkiintoista tekemistä, kuin hamsterin sureminen! Tämä herkkyyden ihannointi ja ylistäminen menee nyt pikkuisen yli!
Ootpa kyllä harvinaisen tunnekylmä ihminen.
Vaikka tässä ketjussa jo monta kertaa selitetty, niin vielä kerran: teini käsittelee nyt omalla tavallaan KUOLEMAA. Se ei ole mikään mitätön asia, ja eka kuolema lähipiirissä on aina iso asia ja se pitää käsitellä kunnolla läpi. Sun mielestä varmaan vanhainkodissa pitkään sairastaneen vanhuksen kuolemaakaan ei saisi surra, kun se nyt vaan kuuluu asiaan ja vanhuksia kupsahtelee jatkuvasti?
Toivon sydämeni pohjasta, että oot vaan provo etkä tosiaankaan työskentele kasvatusalalla.
Olin paljon nuorempi, kun omat ensimmäiset lemmikkini kuolivat. En itkenyt kahta viikkoa.
Ehkä maaseudulla nämä asiat on luonnollisia, eikä jotain mihin jäädään märehtimään.
Pysyn silti kannassani, teini on masentunut ja reagoi voimakkaasti hamsterin kuolemaan.
Helsingissä lomaillessani silmiin pisti ihmisten kylmyys, epäkohteliaisuus ja varautuneisuus. Ehkä tällaisessa ympäristössä kasvaneelle ja luonnosta vieraantuneelle hamsterin kuolema onkin julminta mitä voi käydä.
Kuten sanoin, maalaisjärki käteen.
Vierailija kirjoitti:
Nuo jotka väittävät hamsterin olevan tyhmä ja persoonaton eläin, voivat tulla katsomaan 9-vuotiaan tyttöni kääpiöhamsteria: se on sylissä tv:tä katsellessa, tekee läksyjä tytön kanssa, kommunikoi ääntelemällä ja on todella inhimillinen otus. On rytmiltäänkin tytön mukana, eli nukkuu yönsä epähamsterimaisesti.
Kamala ajatella että se on muutaman kuukauden päästä 2-vuotias eli todella jo elämänsä ehtoopuolella. Tytölläni onkin usein kyyneleet silmissä, kun selvästi miettii, mitä sitten kun kaveria ei enää ole (on kokemusta aiemmin hamsterin kuolemasta).
Lisään tähän, että vaikka on sydäntäsärkevää omistaa näin vähän aikaa eläviä lemmikkejä, opettavat ne silti lapsille elämästä paljon sävyjä. Niitä tummiakin. Ja onhan kaksi vuotta lapsen elämässä pitkäkin aika. Osalla se tärkeä lemmikki kulkee mukana lapsuuden ovesta nuoruuteen, kuten joku aiemmin kirjoittikin.
43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...
Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...
Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?
Ja liittyi aiheeseen miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...
Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?
Tällä logiikalla ei voi itkeä ja surra omaa mummoaan, koska mummoja kuolee joka päivä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...
Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?
Mä en voikaan syödä, mutta vastasit itse miten moni muu voi: joku MUU tekee niistä ruokaa. Keskivertoihminen ei pysty itse ottamaan henkeä edes pikkulinnulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...
Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?
Tällä logiikalla ei voi itkeä ja surra omaa mummoaan, koska mummoja kuolee joka päivä maailmassa.
Jos teinille rakkainta on hamsteri, jonka kuolemasta ei pääse yli, niin olisin huolissani.
Kun sen hamsterin voi ostaa kaupasta, uutta mummoa ei.
No. Minä olen 51 jja itken toisinaan 12 vuotta sitten kuollutta kissaani ja 32 vuotta sitten kuollutta koiraani. En usein, mutta noin kerran vuodessa. Olenko normaali?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää muutamaksi viikoksi karjatilalle töihin, niin loppuu se hamsterin itkeminen.
Aivan hullua porukkaa.
Sureminen on normaalia pitkäänkin.
Jos suru häiritsee normaalia elämää, siihen kannattaa matalalla kynnyksellä hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten te hamsterin itkijät voitte syödä makkaraa, broileria tai kalaa, nekin on kuolleita eläimiä...
Ajatelkaa että joku kasvattaa teille eläimiä ruoaksi, välittää ja hoivaa ja tekee sitten heistä ruokaa. Tulisiko siitä mitään, jos kaksi viikkoa itkisi jokaista sielua?
Tällä logiikalla ei voi itkeä ja surra omaa mummoaan, koska mummoja kuolee joka päivä maailmassa.
Jos teinille rakkainta on hamsteri, jonka kuolemasta ei pääse yli, niin olisin huolissani.
Kun sen hamsterin voi ostaa kaupasta, uutta mummoa ei.
No ottaa varamummon tilalle, eikö joku mll välitä noita? Helppoa ku heinän teko!
Itse itkin kissan kuolemaa viikon ja ikää oli liki 40. Ihmisiä kohtaan on monia tunteita, myös negatiivisia, mutta lemmikki on vain ja ainoastaan rakas.
Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?
Koirani kuoli melkein 30 vuotta sitten, ja vieläkin katson haikeana kun joku samanrotuinen koira tulee jossain vastaan ja melkein odotan sen tunnistavan minut ja juoksevan luokseni häntää heiluttaen. Mutta eihän toki.
Varsinkin jos lemmikki on ollut ainoa vakaa ja hyvä asia kaoottisessa elämässä (itselläni perhe = väkivaltaiset vanhemmat ja luonnehäiriöinen veli), sen menetys on merkittävä ja surutyö kestää pitkään.
Harmi etten ole uskonnollinen enkä pysty uskomaan taivaaseen, olisihan se ollut hienoa päästä yhdessä jonnekin tuonpuoleiselle kukkakedolle kirmaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Tunnet ehkä hamsterit, mutta ihmiseläimiä et vaikuta tuntevan.
Olen kasvatusalalla ja tunnen lapset ja nuoret. Tunnen myös eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja hamsterit. Tällä lapsella on jotain hätää elämässään, kun ei pääse yli hamsterin kuolemasta.
Hänestä on huolissaan myös ap, jonka huoli tyrmätään täällä täysin. Uskomatonta.
Erityisopettajaksi opiskeleva kommentoi. Ensinnäkin ylläolevalle, jos todella muka olet kasvatusalalla, suosittelen ystävällisesti hakeutumaan muihin hommiin. Tai päivitä tietosi ihmisen kehityspsykologiasta pikaisesti!
Voimakkaasti tunteva ihminen tosiaan suree pieniäkin asioita voimakkaasti ja se on TÄYSIN NORMAALIA. Se on osa hänen persoonallisuuttaan, eikä sitä pidä missään nimessä kritisoida tai hävetä, sillä se olisi hyvin vahingollista lapsen kehitykselle. Anna teinin olla oma itsensä suruineen kaikkineen. Lemmikin kuolema todennäköisesti tosiaan toi kuoleman käsittelyn ensimmäistä kertaa pinnalle. Ole turvallinen ja hyväksyvä aikuinen ja teinisi saa sinulta hyvät eväät elämään!Työskentelen mm. erityisherkkien lasten kanssa, enkä voisi kuvitella että lapsi kahta viikkoa itkisi hamsteria! Ja vielä teini, elämänsä kesälomaa viettämässä!
Nyt maalaisjärki käteen, hamsteri on hännätön pikku rotta, joka ei yllä lähellekään rotan älykkyyttä tai sosiaalisuutta!
Olen itsekin itkenyt viikon jokaista koiraani, mutta hamsteri on hamsteri, hakekaa eläinkaupasta uusi ja teinille muuta ajateltavaa ja iloista ja mielenkiintoista tekemistä, kuin hamsterin sureminen! Tämä herkkyyden ihannointi ja ylistäminen menee nyt pikkuisen yli!
Juuri näin. Herkkyyden ylistäminen on mennyt siihen pisteeseen että rationaalisia ihmisiä pidetään jonain raakalaisina tai eläimiä laiminlyövinä.
Itkeä saa, surra saa, eläimeen saa kiintyä, mutta jossain vaiheessa kuoleman jälkeen on velvollisuus myös unohtaa.
Ymmärrän jos lemmikkiä suree sillein epätasaisesti, eli että varsinaisen kuoleman jälkeen ei ole aikaa surra ja sitten se lemmikki tulee vaikka 5 vuoden päästä uniin ja saa itkemään tms, mutta jos teini yhtäjaksoisesti itkee 2 viikkoa hamsterin perään, niin ohjaisin sen jälkeen jo muuhun.
Ihmiset ovat unohtaneet terveen järjen. Eläin on eläin, ei ihminen.
Lopettakaa autoilu, käveleminen, lentomatkailu ja pyöräily, koska siinä kuolee eläimiä tuhkatiheään.
Älkää kaivako edes kukkapenkkiä koska saatatte katkaista vahingossa lapiolla kastemadon kahtia.
Luonto itsessään sitten onkin hyvin armoton paikka, eläimet ovat julmia toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmettelen kyllä miksi teillä on edes eläimiä! Ei taida kovinkaan rakkaita olla, kun noin tunnekylmästi puhut.
Juuri tästä syystä niitä koiria tai lemmikeitä otetaan... Ihmiset ovat julmia ja kamalia!