Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että 14-vuotias itkee lemmikkihamsterin kuolemaa jo toista viikkoa?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmettelen kyllä miksi teillä on edes eläimiä! Ei taida kovinkaan rakkaita olla, kun noin tunnekylmästi puhut.
En kyllä saanut tunnekylmää kuvaa ollenkaan tuosta kirjoituksesta, vaan kuvan ihmisestä, jolla on järki ja tunteet tasapainossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että lemmikin kuolema surettaa. Itselläkin 2 koiraa, joita voin rehellisesti sanoa rakastavani yli kaiken! Jopa yli ihmisten. Mitä enemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä, sitä enemmän koiriani rakastan. Olen varmaan monen mielestä hullu, mutta ihan sama!
Voisitko harkita ottavasi teinille jonkun pitkäikäisemmän lemmikin seuraavaksi? Itse en pystyisi edes mitään hamsteria ottamaan juuri niiden lyhyen eliniän vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmettelen kyllä miksi teillä on edes eläimiä! Ei taida kovinkaan rakkaita olla, kun noin tunnekylmästi puhut.
En kyllä saanut tunnekylmää kuvaa ollenkaan tuosta kirjoituksesta, vaan kuvan ihmisestä, jolla on järki ja tunteet tasapainossa.
Ai jos toinen sanoo, että lapsi ei oo normaali, lapsellinen ja yliherkkä jos suree lemmikin kuolemaa? HALOO! Miksi on niin vaikea tajuta, että jotkut meistä olemme herkempiä ja kukaan ei voi määritellä sitä aikaa mitä kenelläkin on oikeus surra!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?
Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.
Liika itkeminen on liikaa.
Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.
Mulle tulee aina mieleen niistä, jotka suree lemmikkiään mahdotomasti, että se lemmikki on ollut jonkun ihmissuhteen korvike tai se on ollut jokin psyykkisen vajeen täyttäjä.
Vanhempien tehtävä on myös auttaa lasta tunnesäätelyssä. Tunteita pitää tuoda esille, mutta kaikkea ei tarvitse rypeä loputtomiin, jossain vaiheessa tervettä kovuutta tai napakkuutta kehiin.
On sanottu että surusta pääsee paremmin nousemaan, jos alkuvaiheessa suree kunnolla. Antaisin viikon surra lemmikkiä oikein urakalla, mut sit pitää elämäm jo jatkua.
Noudatin itse tuota useaan kertaan kerrottua huonoa neuvoa, ja otimme lapsellemme melko pian uuden hamsterin edellisen kuolemasta.
Huomaa, että lapsen on ollut vaikea kiintyä uuteen lemmikkiin. Itse asiassa se on jäänyt paljolti omille harteilleni (mikä ei haittaa, koska pidän hamsterista ja niiden hoitamisesta). Uskon, että jos olisimme pitäneet kunnollisen suruajan, olisi tämä uusi hamsteri merkityksellisempi lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko uuden hamsterin hankkiminen mitään? Tai vaikka pari marsua? Ne elääkin kauemmin.
Mutta kyllä minusta lemmikkiä voi ihan hyvin pitkäänkin surra.
AP, on ihan normaalia. Lemmikki oli niin rakas. Anna hänen itkeä äläkä painosta häntä. Ihmisen pitää saada itkeä surunsa pois.
On koteja/sukuja, joissa lapsi ei saa itkeä edes oman vanhempansa kuolemaa. Ajatellaan että lapset ovat robotteja eikä heillä ole tunteita. Omien tunteiden ilmaiseminen on tabu, kiellettyä.
Itse en itkenyt vaikka isäni kuoli kun olin lapsi, eikä sellaisesta selviä ikinä, vaan se suru asuu ihmisen sisällä hautaan asti. Ihminen kovettuu lopulta niin ettei osaa itkeä mitään.
Yhtä asiaa vieläkin itken ja sitä itkua riittää. Itken lemmikkieni kuolemaa.
Itkeminen on armoa.
Anna hänen itkeä rauhassa niin kauan kuin hän itkee. Hyväksy se täysin ja ole hänen tukenaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noudatin itse tuota useaan kertaan kerrottua huonoa neuvoa, ja otimme lapsellemme melko pian uuden hamsterin edellisen kuolemasta.
Huomaa, että lapsen on ollut vaikea kiintyä uuteen lemmikkiin. Itse asiassa se on jäänyt paljolti omille harteilleni (mikä ei haittaa, koska pidän hamsterista ja niiden hoitamisesta). Uskon, että jos olisimme pitäneet kunnollisen suruajan, olisi tämä uusi hamsteri merkityksellisempi lapselle.
Jotka sanovat että pitää ottaa heti uusi hamsteri, ovat varmaan niitä l o r t t o j a, jotka vaihtavat aina miestäkin lennosta.
Poika on toimitettava laitokseen, todennäköisesti loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?
Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.
Liika itkeminen on liikaa.
Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.
Hirveää puhetta. Voi teitä kivikovia, tunteettomia elämän suorittajia.
En uskaltaisi ystävystyä kaltaistesi ihmisten kanssa. Ei millään pahalla. Piste.
Selkeesti lemmikki on ollut todella tärkeä ja rakas. Sitä ei voi korvata, mutta uusi lemmikki saa ajatukset kirkastumaan ja se uusi on ihan oma yksilönsä ja sitä rakastetaan sellaisenaan.
Ostakaa siis pian uusi lemmikki. Ei kuitenkaan samanväristä hamsteria kuin edellinen.
Voihan se olla eri rotuinenkin, jos esim. viimeksi talvikko, niin ottakaa nyt syrkki tai pari gerbiiliä jne.
Marsu, kani tai Koira ois hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Tunnet ehkä hamsterit, mutta ihmiseläimiä et vaikuta tuntevan.
Olen kasvatusalalla ja tunnen lapset ja nuoret. Tunnen myös eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja hamsterit. Tällä lapsella on jotain hätää elämässään, kun ei pääse yli hamsterin kuolemasta.
Hänestä on huolissaan myös ap, jonka huoli tyrmätään täällä täysin. Uskomatonta.
Erityisopettajaksi opiskeleva kommentoi. Ensinnäkin ylläolevalle, jos todella muka olet kasvatusalalla, suosittelen ystävällisesti hakeutumaan muihin hommiin. Tai päivitä tietosi ihmisen kehityspsykologiasta pikaisesti!
Voimakkaasti tunteva ihminen tosiaan suree pieniäkin asioita voimakkaasti ja se on TÄYSIN NORMAALIA. Se on osa hänen persoonallisuuttaan, eikä sitä pidä missään nimessä kritisoida tai hävetä, sillä se olisi hyvin vahingollista lapsen kehitykselle. Anna teinin olla oma itsensä suruineen kaikkineen. Lemmikin kuolema todennäköisesti tosiaan toi kuoleman käsittelyn ensimmäistä kertaa pinnalle. Ole turvallinen ja hyväksyvä aikuinen ja teinisi saa sinulta hyvät eväät elämään!Työskentelen mm. erityisherkkien lasten kanssa, enkä voisi kuvitella että lapsi kahta viikkoa itkisi hamsteria! Ja vielä teini, elämänsä kesälomaa viettämässä!
Nyt maalaisjärki käteen, hamsteri on hännätön pikku rotta, joka ei yllä lähellekään rotan älykkyyttä tai sosiaalisuutta!
Olen itsekin itkenyt viikon jokaista koiraani, mutta hamsteri on hamsteri, hakekaa eläinkaupasta uusi ja teinille muuta ajateltavaa ja iloista ja mielenkiintoista tekemistä, kuin hamsterin sureminen! Tämä herkkyyden ihannointi ja ylistäminen menee nyt pikkuisen yli!
Et kyllä taida oikeasti välittää eläimistä.
Tulee fiilis, ettei hän pohjimmiltaan taida välittää edes lapsista. Miten surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmettelen kyllä miksi teillä on edes eläimiä! Ei taida kovinkaan rakkaita olla, kun noin tunnekylmästi puhut.
En kyllä saanut tunnekylmää kuvaa ollenkaan tuosta kirjoituksesta, vaan kuvan ihmisestä, jolla on järki ja tunteet tasapainossa.
Ai jos toinen sanoo, että lapsi ei oo normaali, lapsellinen ja yliherkkä jos suree lemmikin kuolemaa? HALOO! Miksi on niin vaikea tajuta, että jotkut meistä olemme herkempiä ja kukaan ei voi määritellä sitä aikaa mitä kenelläkin on oikeus surra!
Lemmikin omistamiseen kuuluu aina lemmikistä luopuminen, lukuunottamatta esim. kilpikonnaa joka elää ihmistä kauemmin. Myös eutanasia kuuluu hyvään eläimen hoitoon.
Kun otat koiranpennun, olisi täysin vastuutonta ajatella että tämä koira on minulla tässä aina. Se ei ole, siksikin, sen lyhyen elämän vuoksi pidät siitä erityisen hyvää huolta.
Sama lasten kanssa. Kun saat vauvan, on se lahja, joka joskus otetaan sinulta pois. Teet kaikkesi lapsen eteen ja annat lapselle kaikkesi. Koska kun se päivä koittaa, ettei lapsi ole enää luonasi, voit ajatella, tein parhaani. Et kadu mitään, et tunne syyllisyyttä, teit vain osuutesi niin hyvin kuin kykenit. Voit jatkaa omaa elämääsi hyvillä mielin.
Jos teini piti hamsteristaan hyvää huolta, voi hän hyvillä mielin jatkaa elämää. Ajatella, hamsterilla oli hyvä elämä kanssani, ja nyt se on vapaa. Itke itkusi ja jatka eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisikohan tästä apua?
Psykologin viesti lemmikin menettäneelle: Sure rauhassa
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ilmiot/psykologin-viesti-le…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?
Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.
Liika itkeminen on liikaa.
Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.
Hirveää puhetta. Voi teitä kivikovia, tunteettomia elämän suorittajia.
En uskaltaisi ystävystyä kaltaistesi ihmisten kanssa. Ei millään pahalla. Piste.
Tämmöinen ajattelu mua pännii. Eli jos ei ole yliherkkis ja nyyhky (mikä on suunnilleen nykyisin jokaiselle asetettu trendipakko), niin sit on tunteeton. Mahtavaa logiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta ihan ole normaalia. Se oli varmaan tärkeä eläin ja tärkeä osa teinin päivää. Hanki hänelle nopeasti uusi hamsteri.
Mahtavaa tunteiden käsittelyä, tuosta mallista seuraa varmaan hyvää. Tai sitten ei 🙄
Hei haloo, se on hamsteri! Hamsterit elää noin kaksi vuotta, normaali teini ja nuorempiin lapsi tiedostaa ettei eläin ole kovin pitkäikäinen, ja osaa varautua sen poismenoon!
Meillä on nuoremmatkin lapset selvinneet koirien kuolemasta nopeasti, eivätkä tosiaankaan kahta viikkoa pillittäneet!
Samoin tallin rakkaita hevosia on kuollut useita tässä vuosien varrella, elämään kuuluu kuolema, voi voi..
Teini on jotenkin tosi lapsellinen ja yliherkkä, tai masentunut. Ei ole normaalia!
Ihmisten tunneherkkyydessä on toki eroa, ja normaaliin vahteluun mahtuu kyllä laaja skaala erilaisia reaktioita. Ei niitä tarvi patologisoida, elle henkilö itse koe että liiallinen herkkyys häiritsee yleisesti elämää liikaa.
Tuo kuolemajuttu on sellainen että kaikki toki älyllisesti tietää että eläin ja ihminenkiin elää vain tietyn ajan, ja pakon edessä tämän älyllisesti hyväksyy. Mutta tunneherkillä se menetyksen kokemus on silti vahva, älyllisestä hyväksymisestä huolimatta. Itse olen kasvattanut koiria 20 vuotta ja toki nähnyt paljon kuolemaakin, mutta kyllä minä pari viikkoa olen aika itkunyyhky vaikka kuollut olisi vanhakin koira jonka täysin luontainen aika oli lähteä. Ihan vain koska minä olen menettänyt rakkaan ystävän. Ja suren myös sitä että miksi tämä maailma on tällainen, jossa kuolema vie ja sairaudet piinaa. Surut on hyvä surra läpi eikä tehdä niistä ongelmaa. Surraan ja elämä jatkuu silti.
Koira onkin aivan täysin erilainen eläin tunneälyltään ja kiintymykseltään kuin hamsteri. Siksi mainitsin koiran ja hevosen, niidenkään kuolemasta toipumiseen ei kuulu kahta viikkoa itkemistä. Olen kasvattanut hamstereita, joten tunnen tämän eläimen. Voihan toki torakkaankin kiintyä syvästi, sitä en sitten tiedä onko se normaalia...
Olisin huolissani, jos lapseni itkisi koiraansa kaksi viikkoa, veisin hänet jo lääkärille siinä vaiheessa..
Tunnet ehkä hamsterit, mutta ihmiseläimiä et vaikuta tuntevan.
Olen kasvatusalalla ja tunnen lapset ja nuoret. Tunnen myös eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja hamsterit. Tällä lapsella on jotain hätää elämässään, kun ei pääse yli hamsterin kuolemasta.
Hänestä on huolissaan myös ap, jonka huoli tyrmätään täällä täysin. Uskomatonta.
Minua huolestuttaa, että olet kasvatusalalla. Väität tuntevasi lapset ja nuoret, mutta ymmärrätkö elämästä yhtään mitään? Suru vie aikansa, sekä aikuisilla että lapsilla, ja lapsen on annettava surra. Surun näyttämisen kieltäminen, itkemisen kieltäminen, surun pilkkaaminen vain lisää ongelmaa, ja johtaa siihen, että surua ei käsitellä, ja siitä voi seurata sekä mielenterveyden että fyysisen terveyden ongelmia.
Tämä nykyinen maailma, jossa ihmisistä yritetään tehdä tehokkaita ja tunteettomia ja mistään piittaamattomia robotteja, ja jossa rakkaan lemmikin sureminenkin on jotain elämässä pärjäämisen estävää "erityisherkkyyttä", on ihan sairas.
Vanhemman tehtävä on lapsen tunteiden ohjailu ja säätely. Joskus on vaan hyvä antaa muuta ajateltavaa.
Ap:n on hyvä kääntää vaivihkaa teinin ajatukset johonkin muuhun ja vahvistaa häntä elämän eri osa-alueilla. Isoimmat itkut hamsterista on nyt itketty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tunnelukko näillä itkemisen kieltäjillä on päällä?
Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.
Liika itkeminen on liikaa.
Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.
Hirveää puhetta. Voi teitä kivikovia, tunteettomia elämän suorittajia.
En uskaltaisi ystävystyä kaltaistesi ihmisten kanssa. Ei millään pahalla. Piste.
Tämmöinen ajattelu mua pännii. Eli jos ei ole yliherkkis ja nyyhky (mikä on suunnilleen nykyisin jokaiselle asetettu trendipakko), niin sit on tunteeton. Mahtavaa logiikkaa.
Mä en sanois tunteettomaks, mä sanoisin empatiakyvyttömäksi. Kukaan meistä ei tiedä mitä kaikkea teini suree hamsterinsa poismenossa. Siihen saattaa linkittyä paljon muutakin kuin pelkkä lemmikin kuolema. Ihmisen täytyy antaa surra rauhassa. Muistan kuinka isäni tuli tiuskaisemaan, että "mitä sä sitä itket, se kuuluu tuohon ikään" (ei ollut lemmikin kuolemasta kyse, mutta silti). Sururauhaa ei ollut, surra ei saanut. En nyt aikuisenakaan osaa suhtautua suremiseen. Omat itkuni itken salassa, enkä osaa suhtautua muiden ihmisten suruun. Tunnen kyllä empatiaa, mutta en osaa ilmaista sitä millään tavalla, menen jotenkin lukkoon ja ahdistun. Tuo oman surun salaaminen on jotenkin omastakin mielestä järkyttävää, mutta en "voi" rasittaa surullani esimerkiksi miestäni. Jokin omituinen tavoitteeni on olla aina kylmä ja kova, jotta en rasita surullani läheisiäni. Lapsesta saakka on opetettu siihen, ettei saa surra. Suremisen kieltäminen lapselta ja teiniltä johtaa vakavaan traumaan.
Kaksi viikkoa on lyhyt aika surra rakasta ystävää. Älä vain ap väheksy asiaa, puhu ”pelkästä” hamsterista tai käske piristyä. Ota kainaloon ja kuuntele. Voitte muistella mukavia juttuja hamsterista. Jos vielä on liian aikaista, sille, niin lupaan että jossakin vaiheessa tuska väistyy ja tilalle tulee lämpimiä muistoja. Riippuen ihan uskomuksistanne voitte miettiä vaikka että onko se hamsteri nyt jossain kauniilla kukkaniityllä vai onko sillä maailman isoin kiipeilyteline jossa se vipeltää tms.
Minulla oli kissa joka hankittiin kun olin pieni. En siis muista elämää ennen sitä kissaa. Se kissa eli 20 vuotiaaksi ja oli siis elämässä läsnä aina. Kissan kuolema oli minulle elämäni rankin paikka, olen menettänyt joitain sukulaisia mutta kissan menetys oli tuhat kertaa kauheampaa. Kissa siis sairastui ja kävimme usein eläinlääkärissä ja lopulta tein sen viimeisen päätöksen, eli asia oli odotettavissa eikä tullut puun takaa kuten vaikka onnettomuus. Jouduin odottamaan viikon lopetuspäivää ja itkeskelin vähän väliä. Kun kissa oli saatettu maan lepoon niin tunsin oloni todella surulliseksi ja epätoivoiseksi, mutta samalla huojentuneeksi koska tiesin ettei sillä ollut enää mitään hätää. Mutta kun se kissa oli ollut siinä aina, niin tuntui ettei elämä voi enää jatkua ja tunsin myös etten ollut enää minä. Kesti aika pitkään ennenkuin elämä tuntui jälleen normaalilta. Tätäkin ketjua lukiessa ja kirjoittaessa tuli itku.
Itse tein sen päätöksen etten hanki enää lemmikkejä, olen liian herkkä sellaiseen. En vain kestä sitä huolta ja murhetta kun lemmikki on sairas, luopumisesta puhumattakaan.
Saa itkeä ja pitääkin, mutta pitää myös päästä yli, tuon ikäisellä pitää olla jo keinot käsitellä asia ja hyväksyä, jättää taakseen. Kaksi viikkoa hamsterin takia itkemistä on liikaa teinille, jonka pitäisi olla iloisesti kesälomalla ja kaverien kanssa. Ylipäätään jos lapsella ei ole mitään muuta elämässä, kuin se hamsteri (jota nyt ei enää ole), niin jokin on vialla. Pitää olla tärkeitä harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ja muuta ajateltavaa.
Liika itkeminen on liikaa.
Uusi hamsteri vie ajatukset pois vanhan menetyksestä. Piste.